Voisinko olla ilman?

Aina välillä on ostettava jotakin, vaikkei ostamisesta pitäisikään. Selvittääkseni itselleni, onko kyseessä todellinen tarve, kysyn itseltäni ennen ostamista:

”Voisinko tulla aivan hyvin toimeen ilmankin?”

Kysymys on erityisen hyvä silloin, kun jokin tavara menee rikki. Olen vähentänyt tavaraa jo melko pitkään, joten rikkoutunut esine on hyvin harvoin aivan tarpeeton – aivan turhat tavarat on jo kierrätetty eteenpäin.

Kun tulostin tai oikeastaan monitoimilaite hajosi, olin juuri tulostamassa. Laitteelle oli käyttöä, viimeisinä aikoina eniten skannerille – voisi siis ajatella laitteen olleen tarpeellinen. Kuitenkin kun kumppanini kanssa mietimme, voisimmeko tulla aivan yhtä hyvin toimeen ilman koko laitetta, vastaus oli selvä. Emme ostaneet uutta rikkoutuneen tilalle, emmekä ole sitä kertaakaan kaivanneet.

On helppo tottua erilaisten tavaroiden olemassaoloon ja ajatella, että ne ovat tarpeellisia tai jopa välttämättömiä. Eivät ne aina ole. On kiinnostavaa kokeilla, miten elämä etenee, kun rikkoutunutta ei automaattisesti korvaa uudella. Kaipaako koko tavaraa, kun keksii toisenlaisen tavan toimia – tai yksinkertaisesti oppii olemaan tarvitsematta?

Olen päässyt eroon ostamisen halusta. Silkkoja mielitekoja ei ole. Tarpeettomia mielitekoja on vaikea keksiä omasta päästään, kun ei kuluta mainoksia missään muodossa tai pyöri kaupoissa muuten vaan.

Kuitenkin ajattelen välillä tarvitsevani jotakin, jonka jätän kuitenkin ostamatta. Usein nämä ”tulen toimeen ilmankin” -vastaukset ovat väliaikaisia. Koska en pidä ostamisesta, siirrän sitä eteenpäin niin pitkälle kuin mahdollista. Toivon ajan kuluessa löytäväni toisen ratkaisun tarpeeseeni ilman ostamista, tai oppivani näkemään tilanteen siinä valossa, että todellisuudessa en tarvitse mitään.

Välillä ostan jotakin, vaikka en oikeastaan tarvitsisi. Syynä on useimmiten tulevan ennakointi tai elämän helpottaminen.

Ostin uuden kylpytakin, vaikka entinen oli vielä ehjä ja käyttökelpoinen. Saunasta tullessa elämä on kuitenkin mukavampaa kylpytakissa, jossa ei tule uudelleen hiki ennen kuin pääsee edes kotiovesta sisään. Entinen kylpytakkini olisi kestänyt varmasti vielä pitkään, mutta rajansa epämukavuudellakin. Toivottavasti joku viluisempi saa takista itselleen mieluisan pukineen.

Tammikuun alennusmyyntien aikaan en tarvinnut uutta t-paitaa, mutta ostin kuitenkin. Yksi kotipaitana käyttämistäni t-paidoista oli haalistunut ja venähtänyt muodottomaksi, ja oli vain ajan kysymys milloin se olisi riittävän ikävän näköinen laitettavaksi räteiksi. Näin järkeväksi hankkia uuden paidan mieluummin puoleen hintaan, kuin täsmälleen saman paidan normaalihintaan myöhemmin.

Se mikä on aidosti tarpeellista, on nykypäivän kulutuskulttuurissa hankala määritellä.

Tarpeellisen käsite on venyvä, mutta järkeä saa käyttää. Kun ei eletä minkäänlaista pula-aikaa, niin tuntuisi kummalliselta keinotekoisesti luoda sellainen.

Voisin tulla toimeen ilmankin, mutta se ei olisi järkevää. Voisin tulla toimeen ilmankin, mutta se tekisi elämästä turhaan hiukan hankalampaa. Näitä tilanteita on välillä, mutta ne ovat vain murunen siitä kaikesta mitä ennen luulin tarvitsevani.

Tarkka harkinta ennen ostamista on hyödyksi. Aiemmin moni muka-tarpeellinen tavara päätyi vain harmiksi kotiin entisten seuraan. Vaikka turhat ostokset ovat jääneet taakse, ei ole tarpeen hankkiutua ostamisen kanssa myöskään siihen toiseen ääripäähän.

Miten kieltäytyä lahjoista ja lahjoituksista? – Osa 2

Tässä toisessa osassa mietin, mitä tehdä jo kotiin päätyneille lahjoille, joita ei tarvitse, eikä halua pitää. Entä miten toimia, kun joku mielellään lahjoittaa sinulle tavaroita, joista haluaa itse eroon?

Mitä tehdä lahjoille, joita ei halua säilyttää?

Lähtökohtaisesti asia on niin, että jokaisella on oikeus päättää itse, millaisia tavaroita haluaa kotonaan olevan. Tämä pätee myös lahjoihin. Lahja on tavara, jonka joku on halunnut sinulle antaa. Ei lainaksi, ei väliaikaisesti säilytykseen pyytääkseen sitä takaisin, vaan omaksi. Sinä saat itse päättää mitä omille tavaroillesi teet. Valitettavasti asia ei käytännössä ole aina näin helppo.

Minun mielestäni itselleen tarpeettoman lahjan voi myydä tai antaa pois. Jos lahjan antaja siitä loukkaantuu, niin tilanne on erikoinen. On outo ajatus, että voisimme hallita toisen ihmisen kotia ja sen tavaroita, päättää hänen puolestaan, mitä hänen omassa kodissaan tulisi säilyttää. Ei kenelläkään meistä ole sellaista valtaa toisen omaan kotiin. Omille tavaroilleen kukin saa tehdä mitä haluaa.

Moni saattaa säilyttää lahjoja sen vuoksi, että pelkää lahjan antajan kyselevän tavaran perään myöhemmin. Miten todennäköistä tämä on? Kun mietit muille antamiasi lahjoja, miten tarkkaan muistat mitä kenellekin olet antanut? Ja jos niin kävisikin, että lahjan antaja myöhemmin antamaansa lahjaa kyselisi, voi aina keksiä selityksiä, joilla tilanteessa pääsee eteenpäin. ”On se tuolla jossakin, en tiedä missä.” Tai ”se meni rikki”. Tai ”annoin sen ystävälleni, joka tarvitsi juuri sellaista – minulla ei ollut sille käyttöä”.

Kaupasta ostettujen lahjojen kanssa tilanne on melko helppo. Samanlaisia on todennäköisesti niin paljon, ettei lahjoittaja arvaisi esim. kirpputorilla näkemäänsä tavaraa juuri siksi, jonka sinulle antoi. Mutta mitä tehdä, jos saa lahjaksi käsityön, johon lahjan antaja on laittanut paljon aikaansa?

Itse luopuisin myös saamistani käsitöistä, jos en niitä tarvitsisi. Ensisijaisesti pyrkisin hoitamaan tilanteen niin, että en saisi jatkossa enempää tavaraa. Jo olemassa olevista tavaroista luopuisin niin, että olisi todella pieni mahdollisuus, että lahjan antaja saisi tietää minun luopuneen antamastaan tavarasta. Erityistapauksessa saattaisin kysyä lahjan antajalta, tarvitseeko hän tavaraa takaisin, kun minulla ei ole sille käyttöä tai tilaa.

Moni nauttii käsitöiden tekemisestä, ja tekee uusia tavaroita, vaikkei tarvetta olisikaan. Viimeistään silloin kun kaapit alkavat pursuilla itse tehdyistä käsitöistä, moni alkaa antaa niitä lahjaksi muille. Tämä on tavallaan oman ongelman siirtämistä: kun ei itse tarvitse, tai halua säilyttää kaikkea mitä on tullut tehtyä, antaa tavaran jollekin muulle. Mikäs siinä, jos lahjan saaja haluaa ja tarvitsee mitä saa. Ikävämpi tilanne on silloin, jos saa toistuvasti tavaroita, joita ei tarvitse.

Jos huomaat joutuneesi tilanteeseen, jossa toimit säilytystilana toisen harrastuksen hedelmille, ja saat toistuvasti (muulloinkin kuin jouluna) tavaroita joita et tarvitse, ota asia puheeksi. Helpointa ei-toivotuilta lahjoilta tai lahjoituksilta olisi välttyä kertomalla suhteestaan tavaroihin tilanteessa, jossa ei ole vastaanottamassa lahjaa. (Katso edellinen kirjoitukseni.) Jos kokisin, että minulle vain annetaan toistuvasti tavaraa, jota antaja itse ei tarvitse, voisin tavaran saadessani kokeilla vaikka tällaista: ”Kiitos, mutta minulla ei ole tälle mitään käyttöä. Minulla on jo tarpeeksi. Kauniitahan nämä ovat, mutta menevät vain pölyttymään kaappiini, kun joku toinen voisi tällaista oikeasti tarvitakin. Voisitko antaa tämän jonkun toisen iloksi?”

Tarjoatko muille tavaroita, joita et itse tarvitse?

Itse olen tarjonnut tarpeettomia tavaroitani muille, enkä aina välttämättä tavalla, jossa olisin osannut ottaa vastaanottajan riittävän hyvin huomioon. Kiltin ihmisen voi olla vaikea kieltäytyä, ellei siihen anneta tarpeeksi selkeitä mahdollisuuksia.

Nykyään vältän tarjoamasta tavaroita muille, koska sama ylimääräisen tavaran ongelma tuntuu olevan niin monella. Ainoastaan rahallisesti arvokkaan tavaran kohdalla saatan kysyä, jos sitä joku tarvitsisi. Samoin silloin, jos minulla on aavistus, että tavara saattaisi olla jollekulle todella tarpeen. Joidenkin ihmisten on vaikea kieltäytyä juuri mistään, mitä he voisivat ilmaiseksi saada, ja sen vuoksi mietin tarkkaan mitä tarjoan. Yleensä en tarjoa mitään kotiin, joka jo muutenkin pursuaa tavaroita. On myös huomattavasti helpompaa lahjoittaa tavaraa hyväntekeväisyyskirpputorille, kuin kysellä jos joku sattuisi jotakin tarvitsemaan.

Jos tarjoat itsellesi tarpeettomia, hyväkuntoisia tavaroita muille, jätä heille mahdollisuus kieltäytyä pelkäämättä, että loukkaannut. Kokemus on opettanut kysymään niin, että kerron aluksi antavani tavaran hyväntekeväisyyskirpparille, ”vai olisiko sinulla sille tarvetta?”. Toisen osapuolen on helpompi kieltäytyä ottamasta tavaraa vastaan, kun hän tietää että minulla on toinenkin vaihtoehto tavaran suhteen, enkä odota että hän sen välttämättä ottaisi.

Onko sinun ollut vaikea saada läheisiäsi ymmärtämään, ettet halua mitään tavaroita lahjaksi? Miten lopulta onnistuit?

Miten kieltäytyä lahjoista ja lahjoituksista?

Saan melko usein kysymyksiä siitä, miten lahjojen kanssa tulisi toimia. Miten kieltäytyä lahjoista? Miten toimia jo saatujen lahjojen kanssa, joita ei halua pitää? Miten saada innokkaiden sukulaisten lahjatulva loppumaan? Mitä tehdä, kun sukulaisille on kerrottu, ettei mitään tavaroita tarvita, eikä lahjoja tarvitse ostaa, mutta he eivät ymmärrä tai loukkaantuvat?

Aiheesta kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, koska minulla ei ole kokemusta lahjatulvan alle joutumisesta. En yleensä saa lahjoja syntymäpäivänä, jouluna, tai muulloinkaan. Kumppanini kanssa ostamme joululahjoja vain satunnaisesti, silloin jos on jostakin tarvetta ilman jouluakin. Toivottavasti ajatuksistani on kuitenkin jotakin apua.

Miten kieltäytyä ottamasta vastaan lahjoja?

Silloin kun lahjaa jo ojennetaan sinua kohti, on yleensä liian myöhäistä kieltäytyä aiheuttamatta toiselle pahaa mieltä. Kannattaa kuitenkin miettiä miten reagoi lahjan saadessaan. Jos et halua jatkossakin lahjoja, ei kannata osoittaa ylitsepursuavaa kiitollisuutta, innostusta ja ihastusta saamastasi lahjasta. Neutraali ”kiitos” riittää. Lahjasta ei kannata tehdä erityistä numeroa, vaan jatkaa tilanteesta eteenpäin ja nauttia yhdessäolosta. Haluttomuuttasi ottaa vastaan lahjoja ei kannata ottaa esille juuri, kun joku on antanut sinulle jotakin. Lahjan antaja ottaa sen helposti henkilökohtaisesti, ja kokee sinut epäkohteliaaksi, ehkä loukkaantuukin.

Parhaiten lahjoista kieltäytyminen onnistuu, kun keskustelet asiasta niiden ihmisten kanssa, joilla on tapana antaa sinulle lahjoja. Puhu avoimesti ajatuksistasi tavaraa kohtaan. Jos olet vähentämässä tavaroita kotoasi, kerro heille projektistasi ja siitä, minkä vuoksi olet siihen ryhtynyt. Mitä se sinulle merkitsee? Kerro heille minkä vuoksi et halua ottaa vastaan minkäänlaisia tavaralahjoja.

Mieti omaan persoonaasi sopivaa lähestymistapaa. Itselleni on luontevaa tarvittaessa päivitellä erilaisia maailman asioita. Voisin lähestyä lahjoista kieltäytymistä vaikka näin:

”Meille on kertynyt aivan liikaa tavaraa. Olen saanut tarpeekseni! Kauhea homma siivota ja pitää se kaikki järjestyksessä, mihinkään ei sovi enää mitään, enkä löydä tavaroitani kun niitä tarvitsen. Olen ihan väsynyt siihen jatkuvaan sotkuun! Olen alkanut vähentää tavaroita. Kerään joka päivä edes muutaman turhan tavaran laatikkoon ja kun laatikko on täynnä, lahjoitan tavarat pois. Tätä kun jaksaa tarpeeksi pitkään jatkaa, niin jospa joskus helpottaisi… Sanon sinullekin tässä samalla, että en halua mitään tavaroita lahjaksi. Meillä on kaikkea jo ihan liikaa, mitään uutta ei tarvita. Voitaisiinko sopia, ettei annettaisi toisillemme lahjoja? Käydään mieluummin vaikka yhdessä syömässä tai tehdään jotain muuta kivaa, olisihan se hauskempaakin kuin tavarat.”

Vuodatuksellani tavarapaljouden ikävyydestä kohdistaisin huomion omaan väsymykseeni, turhautumiseeni, ja siihen että olen vähentämässä tavaroitani. Esittäisin kieltäytymiseni tavarasta kuin sivuasiana, jotta toinen ei kokisi tavarasta kieltäytymistäni henkilökohtaiseksi. Tarjoaisin tarpeeksi tietoa ajatuksistani ja tilanteestani, jotta hänellä olisi mahdollisuus ymmärtää kieltäytymiseni. Silloin hän ehkä haluaisi auttaa minua ja olla antamatta minulle enää lisää tavaroita. Lisäksi osoittaisin, että välitän hänestä, ehdottamalla jotakin yhteistä tekemistä.

Jos ongelmana on sukulaisten tapa hukuttaa lapset lahjavuoriin syntymäpäivisin tai jouluisin, toimintamallia pitää hiukan muokata. Sama lähestymistapa toimii silti. Kerro, että tavaraa on jo liikaa, ettei mitään tarvita. Kerro, että lapsille olisi suuri elämys saada tavaran sijaan aikaa ja yhdessäoloa. Voit ehdottaa jotakin lahjan antajan varallisuuteen sopivaa ajanvietettä, mahdollisuuksia on loputtomiin. Laita mielikuvituksesi liikkeelle, tässä kirjoituksessa joitakin vinkkejä noin alkuun.

Mitä jos läheinen ei ymmärrä, eikä suostu noudattamaan toiveitani?

Lahjoja antamalla halutaan osoittaa välittämistä. Sen vuoksi joidenkin voi olla vaikea olla antamatta lahjoja. Joku voi kokea, ettei hänen anneta osoittaa välittämistään esim. lapsenlapselleen, jos hän ei saa antaa lahjoja. Silloin kannattaa miettiä, miten hän voisi osoittaa välittämistään muulla tavoin. Onko hänellä taitoja, joita hän voisi opettaa? Voisiko hän vaikka leipoa, askarrella tai tehdä käsitöitä lapsen kanssa? Viettää yhteistä aikaa lapsen kanssa muulla tavoin? Innokkaalle lahjan antajalle voi osoittaa, että hän on ihmisenä tärkeä, ihan ilman mitään lahjoja.

Ihmiset suhtautuvat tavaroihin eri tavoin. Jonkun mielestä tavaraa ei voi koskaan olla liikaa, vain tilaa on liian vähän. Tällaisen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa luopua tavaroista ja elää vain pienen tavaramäärän kanssa. Jos hän ei keskusteluista huolimatta suostu kunnioittamaan näkemystäsi siitä, ettet halua kotiisi enää mitään, tilanne voi olla hankala. Jos tuntuu siltä, että kaikki hyvät keinot on jo käytetty, voit kertoa, mitä aiot tehdä tarpeettomille tavaroille. Esimerkiksi: ”Enhän minä sille mitään voi jos haluat välttämättä minulle jotakin tavaraa antaa, mutta todennäköisesti en tule sitä tarvitsemaan, ja lahjoitan sen pois. Turhaan siis tuhlaat rahojasi ja näet vaivaa antamalla minulle jotakin, mitä en tarvitse.”

Tähän aiheeseen liittyy niin paljon kaikenlaista, että kirjoitan tästä vielä toisenkin postauksen. Muuten tämä teksti venyisi maratonmittoihin. Seuraavassa postauksessa siis aiheesta lisää.

Elämä ei-minimalistin kanssa – osa 3

Miten yksinkertaistaa elämää ja kotia ihmisen kanssa, joka ei innostu minimalismista? Miten edetä oikeaan suuntaan, kun tielle tulee hidasteita?

1. Kerro kumppanillesi minimalismista. Kerro myös mitä se sinulle merkitsee. Minkä vuoksi koet minimalismista olevan hyötyä itsellesi, mitä toivot sen avulla saavuttavasi? Tarjoa kumppanillesi lisätietoa asiasta, esimerkiksi linkki sopivaan blogiin.

2. Kerro myös miten koet minimalismin voivan olla avuksi teille molemmille. Mitkä ovat teille elämän tärkeimpiä asioita? Millaisia haaveita teillä on? Miten minimalismi voisi auttaa saamaan elämästä laadullisesti enemmän irti? Mitä turhia asioita voisitte poistaa elämästänne, jotta saisitte tilaa sille mitä todella haluatte?

3. Mieti ääneen, mistä voisit olla valmis luopumaan saadaksesi jotakin tärkeämpää. Mikä vie paljon aikaa joltakin tärkeämmältä ja antoisammalta? Onko jotakin yhteistä tekemistä, jonka voisitte korvata paremmalla?

Meillä katsottiin aiemmin paljon televisiota, jolloin tärkeämpiä ja kiinnostavampia asioita jäi tekemättä, koska ”ei ole aikaa”. Olimme vain vuosien mittaan jumahtaneet television äärelle, muodostaneet tavan toimia, jota emme huomanneet kyseenalaistaa. Sovimme tv-vapaasta päivästä, ja hiljalleen noita päiviä alkoi olla yhä enemmän. Muutoksen ansiosta lähennyimme toisiamme, keskustelimme enemmän ja nautimme enemmän yhteisestä ajasta.

4. Aloita tavaran vähentäminen omista tavaroistasi. Kerro kumppanillesi mitä tunteita se sinussa herättää. Miltä turhasta tavarasta luopuminen tuntuu? Miten ajatuksesi tavaraa kohtaan muuttuvat prosessin edetessä? Tuntuuko elämä erilaiselta kuin ennen?

Minusta tuli turhan roinan vähentämisen edetessä ja siivouksen vähentyessä huomattavasti mukavampi ihminen. Uusi, kevyempi ja iloisempi minä ei jäänyt kumppaniltani huomaamatta.

5. Kerro mitä olet oppinut tavaraa vähentäessäsi. Laita itsesi likoon. Kuvaile ajatuskulkujasi, mitä oikeastaan olet ajatellut ostavasi, kun olet ostanut tavaroita? Saitko sen mitä ajattelin tavaran sinulle antavan?

Erään keskustelun kuluessa kerroin kumppanilleni, miksi mikäkin näköpiirissäni ollut tavara oli meille päätynyt. Ajattelin ääneen mitä olin ajatellut tiettyjä tavaroita ostamalla saavuttavani. Halusin avautumisellani kertoa, että teemme (nolojakin) virheostoksia, joista voimme myöhemmin luopua ja jatkaa elämää, toivottavasti jotakin oppineena.

6. Ota konkreettisia askeleita kohti unelmiasi. Minimalismihan ei ole vain vähentämistä ja luopumista, vaan mitä suuremmassa määrin itselle todella tärkeiden asioiden ottamista suuremmaksi osaksi elämää.

Minimalismia kohti lähdettyäni löysin kirjoittamisen tarpeelleni väylän blogin muodossa. Rohkeuteni ja avoimuuteni uusia asioita kohtaan yllätti kumppanini. Kenties se laittoi hänetkin miettimään, mitä hän elämässään todella haluaa tehdä.

7. Anna kumppanillesi aikaa. Ole kärsivällinen. Toimi esimerkkinä ja anna kumppanillesi mahdollisuus seurata miten muutat elämäntapojasi yksinkertaisemmiksi. Hän saattaa saada siitä käytännön ideoita, joita voi toteuttaa myös itse.

8. Muista kannustaa kumppaniasi, kun hän tekee tai oivaltaa asioita minimalismin hyväksi. Osoita että kunnioitat hänelle tärkeitä asioita. Muistuta häntä välillä hänelle tärkeistä asioista, ja siitä ettei ole mahdotonta keskittyä niihin enemmän. (Jos luopuminen tuntuu pelottavalta, pelko kohdistuu usein juuri kaikkein tärkeimpien asioiden menettämiseen. Pidä huoli siitä, että kumppanisi ymmärtää, että tarkoitus on luopua turhista asioista, ei kaikesta, eikä tietenkään asioista, jotka ovat tärkeitä ja merkityksellisiä!) Vähentämällä turhia asioita elämästä monelle tärkeälle asialle on löydettävissä aikaa jo ennen eläkeiän tuomaa vapaa-ajan lisääntymistä…

9. Kokeile tavaroiden piilottamista. Ota kohteeksi jokin sinun ja hänen yhteinen tavara, joka ei ole kumppanillesi merkityksellinen, mutta josta hän ei anna luopuakaan.

Kysyin aikoinaan kumppaniltani, voisiko wc:n käsienpesualtaan reunalla olevan koristeen laittaa pois, koska se oli pienessä tilassa enemmän haitaksi, kuin hyödyksi tai iloksi. Hän ei suostunut, koska piti koristeesta. Minua harmitti, koska koriste putosi helposti lattialle altaan luona toimiessa, ja se oli myös yksi tavara lisää siivottavaksi ja siirrettäväksi pois siivouksen tieltä. Päätin kokeilla mitä tapahtuu, jos laitan koristeen siivouskomeroon. Aikaa kului, eikä kumppanini maininnut mitään koristeen puuttumisesta. Jonakin päivänä kerroin laittaneeni koristeen pois näkyviltä, ja kysyin voisikohan siitä luopua. Sain luvan. Joskus tarvitaan konkreettinen kokemus siitä, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka kaikkea mistä vähänkin pitää ei säästäisikään.

10. Jos et saa kumppaniasi mukaan yksinkertaisempaan elämään, keskity kaiken sen muuttamiseen mihin voit vaikuttaa. Keskity ottamaan omasta elämästäsi irti enemmän, tee itsellesi tärkeitä asioita, äläkä takerru pikkuseikkoihin. Se, mihin tahtiin tavara vähenee, ei ole tärkeintä elämässä.

11. Jos tavarapaljous kotona ahdistaa, eikä kumppanisi suostu tavaroista luopumiseen, ehdota kompromissia. Ehdota asunnosta jotakin paikkaa, jonka voisit järjestää mieleiseksesi, jotta voisit nauttia yksinkertaisesta kauneudesta. Sopikaa, että tuo paikka on aluetta, jolle ei sovi tuoda tavaroita, jotka eivät sinne kuulu. Voi hyvin olla, että kumppanisi huomaa yksinkertaisen ja turhista tavaroista riisutun ympäristön myös itselleen mieluisaksi.

12. Älä piilottele hyviä asioita, joita olet minimalismilta jo saanut. Pidä aihetta kevyesti keskustelussa mukana, omasta näkökulmastasi kertoen, aivan kuin puhut muistakin itsellesi tärkeistä asioista. Jätä saarnaaminen heille, ketkä saavat siitä palkan. Asioita tapahtuu ajallaan jos tapahtuu, mutta painostamalla asioilla on yleensä taipumus vaikeutua.


Tässä vielä muissa blogeissa ilmestyneitä kirjoituksia siitä, miten toimia kun kumppani ei koe minimalismia omakseen.

Be More With Less:

When Your Spouse isn’t Simple

Mnmlist:

Win Over Non-minimalists

Zenhabits:

5 Ways to Lose Your Stuff (Not Your Lover)

How to Find Peace Living With a Pacrat

10 Ways to Deal With the Non-Simplifying Other in Your Life

Elämä ei-minimalistin kanssa – osa 2

Kirjoitin ensimmäisen osan aiheesta lähes kaksi vuotta sitten, kesäkuussa 2012. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, joten lienee hyvä päivittää kuulumisia.

Löytäessäni minimalismin luin kumppanilleni kirjoituksia aiheesta, ja kerroin mitä itse ajattelen. Minimalismi kuulosti hänen mielestään järkevältä – ainakin siihen asti kunnes se alkoi tulla enemmän omalle kohdalle.

Olemme erilaisista elämän ”makuasioista” pääasiassa eri mieltä. Olenkin vitsaillut, että jos osallistuisimme kilpailuun, jossa pitää tietää mitä mieltä kumppani on, voittaisimme varmasti. Pitäisi vain tietää mitä mieltä itse on, ja vastata täysin päinvastoin. Erilainen tapa ajatella ja kokea maailmaa näkyy myös minimalismiin liittyvissä keskusteluissamme.

”Miksi se on sitten pitänyt ostaa?”

Kysymys, johon olen monen monta kertaa vastannut, että ihminen muuttuu, tarpeet muuttuvat, elämä muuttuu. Virheostoksia tulee tehtyä. En ole ollut aina minimalisti, en ole osannut ajatella asioita siltä kannalta vielä kovin pitkään.

”Tuntuu hölmöltä luopua siitä, kun se on kerran ostettu. (Se maksoikin niin paljon.)”

Ja jälleen selitän, että kaapissa säilyttämällä mihinkään tavaraan käytetty raha ei enää pankkitilille palaa. Ei vaikka säilyttäisimme sitä ikuisesti. Se mikä on mennyttä, on mennyttä. Voimme ottaa oppia, ja olla jatkossa ostamatta turhia asioita. Kaikkein nopeimmin minimalismista kumppanilleni sisäistyikin ajatus turhan kuluttamisen lopettamisesta. Vaikka tarpeettomista tavaroista luopuminen onkin ollut hänelle haasteellista, hamsteriluonne hän ei onneksi ole. Jos olisi, niin tuskin olisimme koskaan saman katon alle päätyneetkään.

”Miksi tavaroista pitää luopua jos ne kerran sopivat kaappiin?”

Minä esitän puolestani vastakysymyksiä: miksi niitä pitää säilyttää kaapin täytteenä, vaikka ne sinne sopisivatkin, jos ne eivät ole tarpeen? Mitä lisäarvoa tuo säilyttää kaapeissa tavaraa vain siksi, että se on tullut ostettua, vaikkei sitä tarvittaisikaan? Mitä haittaa elämässä olisi siitä, että omistaisi vain sen mitä todella tarvitsee?

Nämä keskustelut osoittavat minulle, että olen tehnyt pääni sisällä pitkän matkan miettien minimalismia, tavaroista luopumista ja elämän todellista sisältöä. Ajatukseni ja asenteeni elämään ovat muuttuneet. Kumppanini on kuunnellut juttuja minimalismista, muttei ole tehnyt ajatustyötä asian parissa, koska ei tunne minimalismia itselleen tarpeelliseksi. Turhat tavarat (onko sellaisia?), ahtaat tilat tai epäjärjestys eivät häntä haittaa. Kotonamme saa olla melkoisen sotkuista, ennen kuin hän kokee tilanteen häiritseväksi.

Olemme keskustelleet paljon tavaroista ja niiden merkityksestä. Kummankin näkökulmasta jotakuinkin kyllästymiseen asti. Minä haluan päästä eroon tavaroista, jotka tuottavat täysin turhaa työtä. Tälläkin hetkellä astiakaappi odottaa pölyjen pyyhkimistä. Osa astioista on niin vähällä käytöllä, että ne on aina tiskattava kertyneestä pölystä ennen käyttöä. Näitä käytännössä tarpeettomia astioita siirtelen siis edestakaisin saadakseni siivouksen tehdyksi. Voin keksiä lukemattomia järkevämpiä tapoja käyttää aikaa.

Vaikka tavaran vähentäminen on ollut haasteellista, olemme silti onnistuneet luopumaan suuresta määrästä tavaraa. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, että kumppanini mielestä meillä ei oikeastaan ole turhia tavaroita. (Hän oli samaa mieltä jo silloin, kun aloitimme tämän vähennysurakan.) Minulle on jäänyt epäselväksi mitä tarkoitusta varten hän ajattelee niiden tavaroiden olevan, joita hän ei käytä. Ehkä niitä voi joskus vielä tarvita? Minun maailmassani sellaisia tavaroita säilytetään kaupan tai vuokraamon hyllyllä, ei omissa kaapeissa odottamassa hetkeä, jota ei kenties koskaan tule.

Kysyin kumppaniltani, mitä hän tällä hetkellä ajattelee minimalismista, ja miltä tavaran vähentäminen on hänestä tuntunut. Hän koki hyvänä, ettei meille enää tule mainoksia. Aiemmin ostimme turhia tavaroita, koska saimme mainoksista ajatuksia, mitä muka tarvitsisimme. Kumppanini kertoi, että hän on oppinut elämään vähemmällä, eikä halua ostaa niin paljon tavaroita kuin ennen. Hyvä juttu on myös se, että siivoaminen on helpompaa ja siihen menee aiempaa vähemmän aikaa. Tavaroille on omat paikkansa, mikä myös helpottaa elämää. Yhtenä hyvänä asiana kumppanini mainitsi myös sen, että vähensimme television katselua. Hankalana asiana hän koki sen, että luopuminen on välillä vaikeaa. Kun turhat tavarat eivät häiritse häntä (samalla tavoin kuin minua), häntä ei haittaa niiden säilyttäminen, vaikka niitä ei olisi vuosikausiin käytettykään. Hän ei myöskään kaipaa säilytystiloilta niin paljon toimivuutta kuin minä.

Kumppanini on omaksunut käsityksen minimalismista sen kaikkein konkreettisimmalla tasolla: elämän yksinkertaistamisena liiasta tavarasta luopumalla. Ainakaan toistaiseksi hän ei ole hyödyntänyt minimalismin keinoja elämän yksinkertaistamiseksi jatkuvasta kiireestä, vyöryvästä sähköpostista, liiasta tekemisestä, tai aikataulustaan myöhässä olevien tehtävien suhteen, joiden määräaika oli pahimmillaan jopa vuosia sitten. Sivusta katsojana näen joka päivä, että hän todella hyötyisi minimalismista, jos kiireeltään ehtisi ja jaksaisi paneutua siihen, miten se voisi hänen elämäänsä helpottaa.

Miten minimalismiin pyrkiminen ei-minimalistin kumppanin kanssa siis sujuu? Vaihtelevasti. Välillä paremmin, välillä pahasti takkuillen. Kärsivällisyyttä kasvattaen. Puolin ja toisin.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron käytännön keinoista: miten toimia kun toinen haluaa minimalistisen kodin ja toista turhat tavarat eivät liiemmin häiritse.

Siivouskomero avuksi säilytykseen?

Mietin edellisessä kirjoituksessani mahdollisuutta muokata siivouskomerosta urheiluvälinekaappi kumppanini lukuisille eteistä täyttäville urheiluvälineille. Nopeasti ajatellen siivouskomero tuntuu melko tärkeältä olla olemassa, mutta edellisessä asunnossamme meillä ei sellaista ollut. Siivoustarvikkeet olivat paljon komeroa pienemmässä tilassa, vaatehuoneen kenkäkaapissa ja sen päällä. Toisaalta nyt siivouskomerossa säilytetään myös sellaisia tarvikkeita, jotka edellisessä asunnossamme olivat omissa laatikoissaan vaatehuoneen hyllyillä.

Siivouskomero on tila, josta ainakin meillä löytyy paljon tavaraa, jota tulee käytettyä harvoin: suksivoiteita, työkalupakki, kenkienhoitotarvikkeita, laatikollinen erilaisia ”jos joskus tarvitsee” -johtoja ja sähkötarvikkeita, sekä tietysti erilaisia siivoukseen liittyviä tavaroita. Arkisessa siivouksessa käytettäviä tavaroita komerossa on hyvin pieni määrä.

Asuntomme säilytystiloista siivouskomero oli ehkä pisimpään toimimaton. Kaapin alaosassa oli kaksi hyllyä ja takaseinässä yksi metallilankakori. Ensimmäiseksi laitoin oveen kolmikerroksisen metallilankakorin, joka auttoi saamaan pienet tavarat helposti saataville. Avoimessa, korkeassa tilassa tavarat olivat alkuun päällekkäisissä laatikoissa ja sekalaisina pinoina. Ei kovin kätevää. Jotain järkeä siivouskomeron järjestykseen tuli vasta sitten, kun piti keksiä mihin laittaisin mittatilaustyönä cd-levyille valmistetut laatikot, jotka olivat jääneet tyhjiksi. Pinosin neljä laatikkoa takaseinää vasten hyllyiksi, osan pystyyn ja osan vaakaan. Näin sain säilytystilaa eri korkuisille tavaroille, ja kaapin sisältö siistiytyi hallittavaksi.

Siivouskomeron kanssa olen huomannut, että jos tavaroille on tilaa ja tila toimii riittävän hyvin, tavaroiden tarpeellisuutta ei tule niin helposti kyseenalaistaneeksi. Onko siihen syytäkään? Ainakin silloin oman paikkansa löytäneiden tavaroiden kyseenalaistaminen saattaa kannattaa, kun asunnossa on jokin kohta, joka ei tilan puutteen/liiallisten tavaroiden vuoksi toimi. Kun tarpeettomat tavarat vähentää eri puolilta asuntoa, säilytystilat saa järjestetyksi uudelleen, ja johonkin tulee väistämättä tyhjää tilaa.

Mietinkin nyt: jos karsin siivouskomerosta kaiken ei-välttämättömän, voisinko saada tavarat vähenemään niin vähiin, että voisin siirtää ne muualle asunnossa, ja ottaa siivouskomeron avuksi eteisen urheiluväline ja -kenkäkaaokseen. Helpompi vaihtoehto olisi käyttää vaikkapa alinta hyllyä nykyisessä tarkoituksessaan, ja antaa loppu tila urheiluvälineille.

Vaikeimmat muualle sijoitettavat tavarat siivouskomerossa ovat silitysrauta ja -lauta. Imurin paikkaa ei tarvitse miettiä, sillä sen vakiopaikka on olohuoneessa. Sitä tarvitaan niin usein, että sen siirteleminen kaappiin ja takaisin vain hankaloittaisi arkea.

Miten homma sujui?

Itse asiassa yllättävän helposti. Hankalinta oli miettiä, miten saisin siivoustarvikkeet sijoitettua niin, etteivät ne olisi hajallaan kovin monessa eri paikassa. Parhaaksi ja helpoimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui laittaa siivoustarvikkeet kahteen kenkäkaappiin, alle metrin päähän siivouskomerosta. Jo aiemmin olin ajatellut tyhjentää yhden kenkäkaapin sekalaisista papereista ja järjestää ne muualle, nyt oli hyvä syy ryhtyä toimeen. Toinen kaappi olikin jo tyhjänä, koska riippuen siitä mitä kenkiä on käytössä, osa kaapeista jää tyhjilleen. Käsittääkseni kenkäkaappien käytössä oli sen verran väljyyttä, että oli mahdollista ottaa yksi kaappi kengiltä toiseen käyttöön, ja silti saada riittävä määrä kenkiä tarvittaessa kaappeihin.

Ainakin toistaiseksi jätin kenkienhoitovälineet siivouskomeron kolmikerroksiseen metallilankakoriin, kaksi koria tyhjeni urheilutarvikkeita varten. Tarvittaessa lienee mahdollista siirtää ne kenkälaatikkoon, joka löytää paikkansa kenkäkaapista. Tällä hetkellä siivouskomeron viimeistely on vielä sen verran kesken, että en ole varma jäävätkö silityslauta ja -rauta kaappiin jatkossakin. Jos ne eivät sovi siellä olemaan, saan silityslaudan vaatehuoneeseen ja eiköhän silitysraudallekin sieltä paikka löydy.

Hassuinta koko tässä järjestelyoperaatiossa oli, että tavara ei vähentynyt kovin paljoa, mutta sen uudelleen järjesteleminen vapautti tilaa. Vaatehuoneeseen tuli tilaa paikkoihin, joissa ennen oli urheiluvälineitä. Sama on edessä makuuhuoneen kaapissa. Uusi urheilukaappi on vielä täyttämistä ja järjestelyä vailla, mutta se tulee selkeyttämään eteistä mainiosti. Hyvin järjestettynä se tulee vetämään sisälleen paljon tavaraa. Sukset, sauvat ja kävelysauvat löytänevät jatkossa helpommin vintille, se on niille paras mahdollinen paikka. Myös vähemmällä käytöllä olevat pienemmät urheiluvälineet säilytetään jatkossakin vinttikomerossa, suuri matkalaukku on niille toimiva säilytystila.

Olen todella tyytyväinen, että jaksoin nähdä vaivaa ja miettiä, miten saisin urheilukaapin toteutetuksi. Ympäriinsä lojuvat ja käsistä sinne tänne lasketut urheiluvälineet ovat välillä hiertäneet perhesopua, toivon että siihen löytyi nyt ratkaisu. Erityisen hyvältä tuntuu voida tarjota rakkaalle ihmiselle ja hänelle tärkeille harrastusvälineille toimivampi säilytystila. Hänelle kaikenlainen järjestely on raskasta ja ikävää, minä taas nautin sen kaltaisesta ongelmanratkaisusta, mitä tavaroiden uudelleen sijoittelu pienissä tiloissa edellyttää. Hauskin osuus on vielä jäljellä, kun pääsemme yhdessä järjestämään välineet kaappiin. Tarjoan järjestelyapua ja ideoita välineiden sijoittamiseksi toimivasti, mutta pääosan saa ottaa kaapin uusi käyttäjä.

Isompi asunto vai pienemmät, toimiviksi suunnitellut neliöt?

Asuminen on kallista ja asuinneliöt ovat arvossaan, asui sitten vuokralla tai omistusasunnossa. Ainakin ennen on ajateltu useimmiten niin päin, että kun tavaran määrä alkaa pullistaa asunnon ääriviivoja, hankitaan suurempi asunto. Nykyään ajatusta jo kyseenalaistetaan, ja mietitään myös tavaran vähentämistä keinona sopia olemassa olevaan asuntoon paremmin.

Ajattelin aikoinaan, että enemmän asuinneliöitä on parempi kuin vähemmän. Kuten moni muukin, ajattelin, että suunta on pienemmästä asunnosta kohti suurempaa. En kyseenalaistanut ajatusta mitenkään, asuinneliöiden kasvaminen oli minulle osoitus elämänlaadun ja taloudellisen tilanteen parantumisesta. Tietysti näitä kohti tuli pyrkiä.

Meillä asuinneliöt kasvoivat ensin ja tavaran määrä vasta neliöiden mukana. Pitihän ne lisäneliöt saada ”tuntumaan kotoisilta” ja täyttää sopivilla tavaroilla. Näin yli kymmenen vuotta myöhemmin tuntuu omituiselta, etten kyseenalaistanut tuota tapaa toimia. Mietinkö koskaan minkä verran tilaa me kaksi todella tarvitsisimme? Mitä kuvittelin suuremman asunnon tuovan tullessaan?

Ajattelin suuremman tilan tarjoavan ainoastaan hyötyjä. Erillinen vierashuone/työhuone tuntui ajatuksena mainiolta, mutta käytännössä huone oli kummassakin käyttötarkoituksessaan olemattomalla käytöllä. Kolmitasoisen asunnon siivoaminen oli työlästä arkenakin, ja vierailukuntoon siivoamiseen meni kolme päivää. Suuri ja avoin keittiö-olohuonetila ei tuntunut kotoisalta. Viihtymään menin asunnon pienimpään huoneeseen, tai toisen huoneen parvelle, pikkuruisen ikkunan viereen, josta oli näkymä talon katolle.

Elämä toi eteen tilaisuuden, ja muutimme jälleen, tällä kertaa pienempään asuntoon. Samassa asunnossa asumme edelleen. Asuttuani eri kokoisissa (30-82,5 neliötä) asunnoissa, en enää valitsisi suurempaa asuntoa. Sen sijaan panostaisin enemmän pienen asunnon toimivuuteen juuri asukkaidensa tarpeita ajatellen.

Asumisseikkailujeni jälkeen olen alkanut miettiä, minkä verran asuntoja Suomessa muokataan juuri omaan elämäntapaan sopiviksi. Tuntuu siltä, että kovin vähän. Aiemmin kun seurasin paljon sisustusohjelmia ja -lehtiä, vain harvoin tuli vastaan koteja, joissa oli tehty jotakin tavanomaisesta poikkeavaa. Useimmiten asunnot sisustetaan varsin samalla tavoin, jopa asunnon koosta riippumatta. Pieneen asuntoon yritetään sinnikkäästi sovittaa samankaltaiset kalusteet kuin isompaankin, eikä kalusteiden todellista tarvetta välttämättä kyseenalaisteta. Luova ajattelu asunnon kalustamisessa voisi lisätä asunnon toimivuutta ja avaruutta. Joskus olen nähnyt asukkaan valinneen pieneen asuntoonsa sohvan/sohvaryhmän sijaan suuren pöydän, jonka ääreen mahtuu tekemään monenlaisia asioita ja kokoontumaan suuremmallakin porukalla.

Miten tarkkaan oikeastaan mietimme, mikä olisi juuri meille paras tapa käyttää neliömme?

Moni suomalainen asuu pienessä asunnossa. Olen ihmetellyt, mikseivät erilaiset sänkyratkaisut, kuten kaappisängyt, ole yleistyneet. Näin 54-neliöisen kaksion asukkaana olen miettinyt, minkä vuoksi sängyn annetaan ottaa niin paljon tilaa asunnosta. Meillä pieneen makuuhuoneeseen ei sängyn lisäksi sovi mitään muuta (rakenteisiin sijoitetun vaatekomeron lisäksi), joten huoneen tehtävänä on säilyttää sänkyä. Mielelläni käyttäisin asunnon hiljaisinta huonetta myös kirjoittamiseen, musiikista nauttimiseen tai vaikka hiljaisuuden kuuntelemiseen ja rauhoittumiseen. Kissankarvattomalla vyöhykkeellä venytteleminen ja joogakin olisi mukavampaa, kun se onnistuisi ilman edeltävää imurointia.

Hyvin toteutettu kaappisänky tai muu tavallisesta poikkeava ratkaisu tekisi ihmeitä yksiössä, miksei isommissakin asunnoissa. (Vuokralla asuminen toki asettaa omat rajoituksensa.) Selvitin asiaa ohimennen, ja löysin kovin vähän. Kotimaassa valmistetaan lähinnä esim. päiväkoteihin toimitettavia, kaapista alas laskettavia kerrossänkyjä. Koteihin tarkoitettujen ratkaisujen laatu, ulkonäkö ja suunnittelu eivät vakuuta. (Otetaan halpa lastulevykaappi, laitetaan sisään sänkymekanismi – valmis. Hieman enemmän toivoisin kunnianhimoa suunnitteluun.) Parisänkyratkaisua en muista nähneeni. Tyylikkäitä ja loppuun asti suunniteltuja pienten tilojen kalusteratkaisuja tuodaan maahan Italiasta. Yleensä en laita linkkejä yrityksiin tai tuotteisiin, mutta nyt laitan, jotta asiasta kiinnostuneet voisivat nähdä miten nerokkaita ratkaisuja tilankäyttöön on olemassa. Tuollaisten ratkaisujen avulla pienestä asunnosta voisi saada huomattavasti toimivamman. (Minulla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä linkin takaa löytyvään yritykseen.)

Tähän nykyiseen asuntoon kaappisänkyratkaisua tuskin tulee enää hankituksi, kun se ei muuttaessa tullut mieleen. Kohtuullisen arvokkaat komeron liukuovet menisivät täysin hukkaan, samoin muut mittatilaustyönä hankitut osat. En pidä tuhlauksesta, mitä sinänsä toimivan järjestelmän uusiksi laittaminen minusta tässä tapauksessa tarkoittaisi.

Säilytystilojen käytössä voi olla edessä pientä viilausta. Eteisemme muistuttaa aivan liikaa urheiluvälinevarastoa. Talvella pienen eteisen käyttöä hankaloittavat suksiparit sauvoineen, useat monot ja retkiluistimet. Kesäaikaan tila täyttyy erilaisista lenkkikengistä, rullaluistimista, jalkapallokengistä, kävelysauvoista, sählymailasta… Lisää urheiluvälineitä löytyy muualta asunnosta ja vintiltä. Vinttikomero on lähellä, mutta jostakin syystä sen käyttäminen tuntuu olevan vaivalloista. Olen miettinyt mitä vinttikomerolle tulisi tehdä, jotta se toimisi riittävän hyvin, vai onko kyse vain viitseliäisyydestä. Mielelläni tarjoaisin liikuntaintoisen kumppanini urheiluvälineille asunnosta kokonaisen kaapin, mutta se ei valitettavasti ole ihan helposti toteutettavissa, varsinkaan pitkille suksille. Ainoa järkevä paikka kaapille olisi vaatehuoneessa, mutta tilan saaminen sille edellyttäisi säilytystilan lisäämistä olohuoneeseen, mikä ei ajatuksena miellytä. Siivouskomeron muokkaaminen tarkoitusta varten voisi olla toinen mahdollisuus, mutta järkevimmältä tuntuisi tehdä vinttikomerosta mahdollisimman helposti toimiva.

Millaisia ratkaisuja olet tehnyt pienen asunnon toimivuuden lisäämiseksi?