Tavarat helpottavat elämää – tiettyyn pisteeseen asti

Ajattelen niin, että tavaroiden perimmäinen tarkoitus on helpottaa elämää. Niiden avulla voimme suorittaa erilaisia tehtäviä helpommin kuin ilman niitä.

Tavaroiden tehtävä on tuoda elämään jotakin lisäarvoa. Hankimme tavaroita, koska ajattelemme niiden antavan meille jotakin hyvää. Monien tavaroiden hankkimisen takana on ajatus siitä, että ne säästävät aikaa ja vaivaa. Mainio juttu, että asioita voi tehdä helpommin ja nopeammin, jotta jää aikaa johonkin tärkeämpään.

Elämässämme on nykyään niin paljon aikaa ja vaivaa säästäviä tavaroita, koneita ja laitteita, että meillähän pitäisi olla huikean paljon säästettyä aikaa. Miten me tätä aikaa käytämme?

Käsi ylös, miten moni teistä lukijoista käyttää viikonloppuja ja lomia kodin siivoukseen, tavaroiden järjestämiseen ja niiden huoltamiseen? Uusien tavaroiden hankkimiseen? Tarpeettomista tavaroista eroon pääsemiseen?

Tavarat helpottavat elämää, mutta moni meistä on jo aikaa sitten ylittänyt sen rajan, jonka jälkeen tavarat eivät enää helpota elämää vaan hankaloittavat sitä.

Kun tavaroita on enemmä kuin todella tarvitsemme, kokonaisuuden hallinta vie tarpeettoman paljon aikaamme. Kodin siistinä pitäminen, järjestely ja puhtaanapito ei olekaan enää nopeasti hoidettavissa oleva, arkinen asia, vaan vaatii meiltä enemmän aikaa ja paneutumista.

Moni tavara saa paikan kodeistamme siksi, että ajattelemme sen helpottavan elämäämme. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan aina ole. Tai jos onkin, niin helpotus on turhan vähäpätöinen, jotta sen vuoksi kannattaisi omistaa jokin tavara. Jokainen omistamamme tavara vaatii huomiotamme tavalla tai toisella. Etenkin keittiöstä löytyy usein tavaroita jotakin erityistä tarvetta varten, vaikka saman asian voisi hoitaa kätevästi yksinkertaisin keinoin, ilman vain jonkin tietyn tehtävän hoitamiseksi suunniteltuja erityistarvikkeita.

Sen lisäksi että odotamme tavaroiden helpottavan elämäämme, odotamme niiltä usein paljon muutakin. Kuvittelemme tavaroiden lisäävän onnellisuuttamme tai tekevän elämästämme jollakin tavalla erityisempää, kuin se olisi ilman haluamiamme tavaroita. Yritämme vaikuttaa muiden mielikuvaan meistä hankkimalla ”oikeanlaisia” tavaroita.

Usein odotamme tavaroilta paljon enemmän, kuin mitä ne voivat meille antaa. Tavarat ovat kuitenkin vain elottomia, hengettömiä esineitä. On liikaa vaadittu, että ne tekisivät meistä onnellisempia tai saisivat elämämme tuntumaan erityisemmältä. Pitkäkestoinen, elämän pohjavireenä oleva tyytyväinen onnen tunne ei synny tavaroista.

Haluan omistaa vain tavaroita, jotka ovat hyödyksi ja iloksi. Voidakseni todella nauttia omistamistani tavaroista, mietin tuovatko ne jotakin lisää elämäni tärkeimpiin asioihin. Olen omalla kohdallani huomannut, että mitä enemmän tavaroita omistaa, sitä vähemmän niistä osaa nauttia. Ja mitä suuremmasta osasta tavaroitaan luopuu, sitä enemmän jäljelle jäävien tavaroiden arvo kasvaa.

Lopulta sokerina pohjalla ovat ne kaikkein tärkeimmät tavarat, joilla on todellista merkitystä. Tavarat, jotka todella täyttävät tarkoituksensa elämän helpottajina, ilon ja kauneuden tuojina. Kohtuullinen tavaramäärä palvelee meitä, sen sijaan että hankaloittaisi elämäämme ja veisi arvokasta vapaa-aikaamme.

Mikä tekee asunnosta kodin?

Kuvitellaan hetki, että elät hotellielämää, ja vaihdat usein asuinpaikkaa. Pysyvää kotia ei ole. Mitkä viisi tavaraa ottaisit mukaan tuomaan kodin tuntua? (Voit halutessasi unohtaa käytännön järjestelyt kuten kuljetuksen matkalaukussa, ja ajatella, että tavarat siirtyisivät kuin ajatus mukanasi paikasta toiseen.)

Olen miettinyt paljon, mikä tekee kodista kodin, sillä olen huomannut, että minun on helppo olla kuin kotonani monenlaisissa ympäristöissä. En kaipaa omia tavaroitani ympärilleni tunteakseni oloni kotoisaksi.

Hankimme koteihimme tavaroita (todellisen tarpeen lisäksi) luodaksemme kodistamme kodikkaan. Moni kammoksuu ajatusta minimalistisesta kodista, jossa on vain vähän tavaraa, kylmänä ja kliinisenä.

Mutta miksi suurempi määrä tavaroita tekisi kodista enemmän kodin kuin hyvin pieni määrä tavaraa?

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän minusta tuntuu siltä, että kodin tuntu syntyy enimmäkseen jostakin aivan muusta kuin tavaroista.

Minulle kodin tuntu syntyy siitä, että saan olla turvassa ja rauhassa juuri sellainen kuin olen. Kodin tuntu syntyy mahdollisuudesta tehdä tai luoda itselle tärkeitä asioita, kuten juuri nyt kirjoittaa teille ajatuksistani. Kodin tuntu syntyy muista ihmisistä, yhteydestä ihmisten välillä, elämän jakamisesta yhdessä.

Ajattelen niin, että se mikä minimalistisissa asunnoissa monia kammoksuttaa, on hengettömyys. Lehtien ja kirjojen kuvissa useimmista minimalistisista kodeista puuttuu tunne siitä, että tilassa todella elää joku. Kodit on siivottu äärimmäisen siisteiksi, eikä niitä katsoessa saa minkäänlaista käsitystä siitä, millainen ihminen niissä asuu. Jos kodin materiaalit ja kalusteet vielä kiiltelevät uutuuttaan kuin kaupassa, on vaikea tuntea kenenkään asuvan tilassa. Ilman tunnetta asunnossa asuvasta ihmisestä on vaikea nähdä asuntoa kodikkaana. Silloin asunto on vain tila, jossa on kokoelma kalusteita ja tavaroita.

Minimalismi, siis tässä tapauksessa tavaroiden vähäisyys tilassa, ei mielestäni tee asunnosta kylmää ja kolkkoa. Liiallinen siisteys ja täydellisyys helposti tekee, se että missään ei näy elämän jälkeä ja kulumista. Nykymittapuulla ajatellen entisaikojen (tavallisten ihmisten) kodit olivat hyvinkin minimalistisia, tavaroita ei ollut paljon, vain tarpeellinen. (Ja se tarpeellinenkin oli huomattavan paljon vähemmän kuin se määrä tavaroita, joka nykyään koetaan tarpeelliseksi.) Tosin kaikki oli huomattavasti nykyistä pienemmissä tiloissa, ja kodeissa asui enemmän ihmisiä. Moni tuskin kuitenkaan ajattelisi noita menneiden aikojen koteja kylminä ja kolkkoina, vaikka niissä hyvin vähän tavaroita olikin.

Meillä on yhä vähemmän tavaraa, mutta kodikkuutta se ei ole vähentänyt mitenkään. Viihtyisyys on vain lisääntynyt. Osaamme edelleen jättää elämän jälkiä. Tiedän ettei se muuttuisi mihinkään, vaikka näistä nykyisistäkin tavaroista vielä siipaistaisiin reilulla kädellä pois. Kodissamme tulee aina näkymään pala sen asukkaista. Nojatuolin tyyny on rutussa ja rahilla on tietokone. Vieressä on lähes aina kynä ja paperia. Joku kenties kirjoittaa? Eteisessä on kuraiset suunnistuskengät, lenkkarit ja rullaluistelusauvat. Joku pitää urheilusta? Jossakin on aina käytetty teemuki, odottamassa seuraavaa kupillista. Jostakin kohtaa asuntoa löytyy lähes aina joku peli, joko lautapeli tai pelikortit. Sänky on kaikkea muuta kuin kliininen, se on usein petaamatta.

Minun mielestäni tavaran määrällä on kotoisuuden kanssa hyvin vähän tekemistä. Kodikkuus syntyy muista asioista. Minun mielestäni hyvin avara ja pelkistetty, vähin kalustein ja tavaroin sisustettu tilakin voi olla kotoisa, kun siinä näkyy elämän jälki.

Ai niin, mitkä viisi tavaraa kuljettaisin mukanani kodin tuntua tuomaan, jos eläisin liikkuvaa hotellielämää? Kirjoitusvälineet, siis tietokoneen, kynän ja muistikirjan. Nämä laskettaneen tässä tapauksessa kahdeksi, sillä kynällä ja paperilla ei ilman toisiaan juuri tee mitään. Nämä oli helppoa valita, mutta seuraavat ovatkin vaikeampia. Ehkä yhden kynttilälyhdyn ja lempimukini teetä varten. Villasukat.

Pienen kodin edut

Olen tullut allergiseksi suureellisuudelle. Ajoittain tuntuu, että monet asiat ovat liian suureellisia sopiakseen käsityskykyyni.

Suuri, ylellinen koti ei ole koskaan kuulunut haaveisiini. Eivät myöskään kalliit tavarat, joiden hinnalla ei ole enää mitään kosketusta tuotteen laadun tai muiden ominaisuuksien kanssa. Aikoinaan sisustuslehtiä lukiessa suuret kodit ja asunnot olivat minulle niitä kaikkein tylsimpiä. Minun on vaikea käsittää, mitä järkeä siinä on, että muutama ihminen asuttaa suurta taloa. Ajattelen asiaa ekologisesta näkökulmasta, sekä ihan käytännön kannalta.

Syksyn sateet ja tuulet herättivät pesänrakennusviettini. Katsoin netistä muutamia sisustusohjelmia, joissa perheet esittelivät kotejaan. Suuria koteja (usein kahdelle, korkeintaan neljälle asukkaalle) oli paljon. Eräs suuren kodin asukas totesi kotiaan esitellessään, että paljon kalusteita he toivat edellisestä kodistaan, mutta tietenkin he olivat joutuneet ostamaan paljon uusia kalusteita kotiinsa, koska edellisen pienemmän kodin kalustus ei riittänyt uuteen, suurempaan kotiin.

Tässä on minusta jotakin hassua. Asukkaiden lukumäärä on pysynyt samana kuin ennenkin. Tuskin elämäntapakaan on kovasti muuttunut. Minkä verran he ehtivät uuden, suuremman kotinsa joka kolkkaa käyttää? Entä kaikkia niitä uusia kalusteita, joita he ovat ”joutuneet” kotiinsa hankkimaan? Ihminen ei kuitenkaan voi istua kuin yhdellä tuolilla kerrallaan, joten miksi täyttää suurta tilaa suurella määrällä kalusteita, joita ei todellisuudessa tarvitse mihinkään? Eivätkä ne neliömetritkään maassamme kovin edullisia ole. Harva ostaa suuria kotejaan käteisellä, joten jokainen neliö tarkoittaa työtä lainojen maksamiseksi.

Vielä kummallisemmaksi yhtälö menee, kun miettii miten kiireistä useimpien elämä nykyään on. Minkä verran aikaa kotona todellisuudessa edes ehditään viettää? Ja paljonko siitäkin lopulta menee kodin ja tavaroiden ylläpitoon…

Jokaisella on vapaus tehdä omat valintansa. Yhtä paljon kuin minä ihmettelen ylisuuria koteja, moni varmasti ihmettelee kaipuutani kohti pienempää ja vaatimattomampaa asuntoa.

Olen itsekin kokenut tuon ilmiön, kun todelliseen tarpeeseen nähden liiallista tilaa on täytettävä uusilla kalusteilla. Ilmiö on tuttu jopa tässä nykyisessä, 54 neliön asunnossamme. Olohuoneessa on pöytä, jonka äärelle istutaan tekemään jotakin vain ehkä noin kymmenenä iltana vuodessa. Mikään ei estäisi tekemästä näitä asioita keittiön pöydän äärellä. Mutta olohuoneessa on pöytä, koska tähän muuttaessamme olohuoneessa oli sille tilaa.

On yllättävän vaikea uutta kotia sisustaessaan vain jättää reilusti tyhjää tilaa. Nurinkurista on, että täyttämällä (liian) suurta tilaa tavaroilla yritetään saavuttaa kotoisuutta, joka syntyisi pienemmässä tilassa paljon helpommalla – useimmiten vain omistamalla oikeasti tarpeelliset kalusteet ja tavarat.

Pienessä kodissa on lukuisia etuja. Kaikki on lähellä, mihinkään ei ole pitkä matka. Pieni koti on edullisempi kalustaa ja remontoida. Arvokkaampia laatutuotteita käyttäessäkään hinnat eivät nouse mahdottomuuksiin, kun koti on pieni. Kodin kunnossapito ja siivous onnistuu pienemmällä vaivalla. Kodikkaan tunnelman luominen pieneen kotiin on helpompaa, kuin saada suuresta kodista tunnelmaltaan kotoisa.

Itse pidän pienessä kodissa siitä, että saa käyttää luovuuttaan, kun tilaan ei saa sopimaan mitä tahansa. Pieni koti haastaa miettimään, mikä todella on tarpeellista. Pienemmät tilat myös vaativat vetämään rajat tavaran määrälle, eikä ole mahdollista kerätä ympärilleen tolkuttomia määriä turhaa tavaraa. (Aivan riittävästi kuitenkin…)

Pidän pienistä tiloista, mutten ahtaudesta. Haluan, että tiloja pystyy käyttämään mukavasti. Esimerkiksi ruokapöydän ääreen on päästävä ilman, että joutuu pujottamaan itsensä tuolille kapeasta välistä. Minua ihmetyttää, kun näen ahtaaksi sisustettuja suuria koteja. Missä sen suuren kodin edut silloin tulevat esiin?

Ajatuksia 512 tavaraa myöhemmin

Vuosi sitten näihin aikoihin päätin vähentää 100 tavaraa viikonlopun aikana. Olimme vähentäneet tavaroita reilulla kädellä jo pari vuotta, ja jo sitä ennen hitaampaan tahtiin ilman tietoakaan minimalismista. Hiukan mietitytti miten vaikeaa voisi olla löytää viikonlopun aikana vielä sata ylimääräistä tavaraa.

Onnistuin tavoitteessani, pääsin lopulta 120 tavaraan. Olen jatkanut poistuvien tavaroiden ylös kirjaamista ja tällä hetkellä mennään numerossa 512. Sen verran meiltä on noin vuoden aikana lähtenyt tavaraa. Hiljainen virta kohti ulko-ovea jatkuu.

Luku tuntuu suurelta siihen nähden, miten hitaasti tavara tuntuu vähenevän. Välillä on tuntunut siltä, että ei ole enää yhtäkään tavaraa jonka tarpeettomuudesta voisimme olla kumppanini kanssa samaa mieltä. Yksi kerrallaan tarpeettomia tavaroita on kuitenkin saatu ulos asunnosta.

Kuluneen vuoden aikana olen yhä selkeämmin ymmärtänyt, miten vähällä todella tulisimme toimeen. Suurimman osan kotona vietetystä ajasta saamme kulumaan ongelmitta vain muutamia tavaroita käyttäen, kun pukeutumiseen, nukkumiseen, peseytymiseen ja ruokailuun liittyvät tavarat jätetään pois laskuista. Monet tavarat odottavat vuoroaan, joka tulee joskus tai sitäkin myöhemmin.

Olen myös huomannut, että ne vuoroaan odottavat tavarat herättävät ajatuksia, jotka eivät oikein ole mieleeni.

Kuten ”ei ole aikaa”.

Ei tunnu olevan aikaa käyttää kaikkia niitä tavaroita, joita kaapeista löytyy. Ja toisaalta, miten monen kohdalla on todellista haluakaan? Miten moni odottaa harvinaista inspiraatiota? Miten monen kohdalla tulemme aina valitsemaan jotakin muuta tekemistä?

Omassa kodissa olevia tavaroita kohtaan on vaikea löytää täysin neutraalia suhtautumista.

Tavarat vaativat huolenpitoa jos niiden haluaa säilyvän kunnossa. Aivan ensimmäiseksi ne kuitenkin vaativat tilaa. Me ihmiset puolestamme liitämme tavaroihin erilaisia odotuksia.

Tavarat tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia, mutta jos tavaroita on liikaa, positiivinen mahdollisuuksien tunne saattaakin vaihtua ajatukseen, ettei aika mitenkään riitä kaikkeen siihen hauskaan mitä voisi olla.

Aina kun valitsemme tehdä jotakin, valitsemme myös olla tekemättä lukuisia muita asioita.

Erilaiset päivästä toiseen käyttöä odottavat tavarat osoittavat minulle konkreettisesti miten nopeasti päivät kuluvat ja miten vähän aikaa lopulta on käytettävissä.

Minkä verran haluan antaa aikaani tavaroille, joita en välttämättä tarvitse? Minkä verran haluan antaa niille tilaa? Minkä verran sallin niiden herättää ikäviä ajatuksia?

Minimalistinen kylpyhuone

Kylpyhuoneemme on kooltaan miniluokkaa. Sen vaatimattomat mitat ovat 145 cm pituutta ja 185 cm leveyttä. Palan tuostakin tilasta vie yhdessä nurkassa oleva putkien kotelointi.

Itse tilan pienuus ei ole ollut niin suuri ongelma, kuin säilytystilojen vähäisyys. Muuttaessamme kylpyhuoneessa oli pieni peilikaappi, ja altaan alla alakaappi, josta luovuimme heti, jotta saimme kissojen hiekka-astialle paikan. Käytössämme oli siis yksi pikkuruinen kaappi. Hyvin nopeasti hankimme wc-pytyn päälle kapean ja mahdollisimman korkean kaapin.

Arki kylpyhuoneessa oli vuosia yhtä takkuamista. Oli suoranainen ihme, jos kaapeista sai jotakin ulos tai sisään ilman, että tavaroita putosi syliin. Suuri osa kylpyhuoneeseen kaivatuista tavaroista säilytettiin tilan puutteen vuoksi muualla.

Lisää säilytystilaa ja tehokasta organisointia, siinäkö apu?

Suunnittelin moneen kertaan, miten saisin kylpyhuoneeseen riittävästi säilytystilaa. Remontti ei kuitenkaan kiinnostanut. Suunnitelma hankkia koko seinän pituudelta kaappeja ei edennyt toteutumiseen asti. Ei huvittanut maksaa siitä, että saisin kylpyhuoneen yhä ahtaamman näköiseksi. Päätin parantaa tilannetta organisoimalla kaapin sisällön paremmin.

Hankin erilaisia koreja tavaroiden säilytystä varten. Järjestin kaappien hyllyvälit mahdollisimman tehokkaiksi. Sain kaaosta hieman parempaan järjestykseen, mutta tilat olivat aivan yhtä ahtaat kuin ennenkin. Nyt ahdasta oli sekä kaapeissa että koreissa. Edelleen tavaroita putoili hyllyiltä, ja nyt lisäksi kaatuili koreissa. Koreihin sai järjestettyä tavarat mukavasti silmältä piiloon, sellaisetkin joita ei olisi tarvinnutkaan.

Kylpyhuoneesta tuli käyttökelpoinen vasta sen jälkeen, kun ymmärsin katsoa kriittisesti, mitä kaikkea kaapeissa oikeastaan oli.

Mikä kaapit oikein täytti äärimmilleen?

Kaapeista löytyi useampi pullo hajuvesiä, kun taloudessa asuu kaksi hajusteherkkää. Useampia avattuja deodorantteja, shampoita ja muita tuotteita, koska jossain vaiheessa käyttöä oli huomattu, ettei tuote toimi. Erilaisia kasvoille tarkoitettuja sävyttäviä ja peittäviä tuotteita, jotka säännönmukaisesti vanhenivat kaappiin käytön puutteessa. Erilaisia suihkusaippuoita yhtaikaa avattuina, koska tarvitseehan ihminen vaihtelua! Kaikenlaisia erilaisia tuotteita ihon pesuun, kuorintaan, kosteuttamiseen, sävyttämiseen, kaunistamiseen niin paljon, että olisi voinut perustaa pienen kemikalion. Ei puhettakaan, että wc-pytyn yllä olevassa kaapissa olisi voinut säilyttää wc-paperipakettia, hyvä kun sinne sai ahdettua edes yhden vararullan kerrallaan.

Minimalismiin tutustuminen avasi silmäni. Ymmärsin, että emme todellakaan tarvinneet kaikkea sitä, mitä kaapeissa säilöimme.

Avatut tuotteet, jotka eivät meille sopineet, veimme taloyhtiön kierrätyshuoneeseen. (Deodorantit ja muut hygieniasyistä ongelmalliset tuotteet laitoimme suoraan roskiin.) Muita tuotteita käytimme pikkuhiljaa pois, ja aloimme miettiä, mitä todella tarvitsemme.

Valikoiman rajaaminen avuksi

Siirryimme luonnonkosmetiikkaan, ekologisten syiden lisäksi ihan siksi, että saisimme valikoimaa kavennettua. Enää kauppojen kemikalio-osastot eivät voineet houkutella, koska juuri mitään ostettavaa ei ollut. Kaikenlaisia ennen kaappeja täyttäneitä tuotteita ei myöskään enää huvittanut ostaa, koska luonnonkosmetiikan hinta oli jotakin aivan muuta kuin markettitavaran. Heräteostelu loppui kuin seinään.

Minua oli jo jonkin aikaa vaivannut, että lähes jokainen käyttämämme tuote oli hajustettu, ja tuoksujen yhteensovittaminen ilman kammottavan tuoksukakofonian luomista oli hankalaa. Hiljalleen aloimme vähentää myös tuoksuja.

Pian kaappiin alkoi sopia tavaroita, jotka aiemmin oli pitänyt säilyttää muualla. Ajan myötä säilytyskoreja jäi tyhjäksi. Lopulta luovuin koreista kokonaan, sillä halusin nähdä mitä hyllyillä oikeasti on, jotta en säilöisi enää turhia tavaroita. Vain rasia vanupuikoille ja sekalaisille tavaroille (hammaslankaimen vaihtopäät, sähköhammasharjan harjat) sai jäädä. Muki keräsi yhteen kynsileikkurit, viilat, pinsetit ja kammat, lasipurkki hammasharjat ja hammaslankaimet.

Mitä kaikkea kaapista on lähtenyt pysyvästi pois? Kasvojen kuorinta-aine, vartalon kuorinta-aine, jalkojen kuorinta-aine, kasvovesi, kasvonaamio, tuoksut, useampi sävyttävä tuote ja puuteri – nämä nyt ainakin. Kaapeissa ei enää myöskään pyöri valinnanvaraa, vaan yhtä tuotetta kerrallaan käytetään.

Kosmetiikan käyttöni nykyään

Käytän hygienia- ja kosmetiikkatuotteista säännöllisesti shampoota, deodoranttia, hammastahnaa ja kosteusvoidetta. Palasaippuaa tai välillä nestesaippuaa (taloudessamme on erilaisia mieltymyksiä saippuan olomuodosta) käsien pesuun. Joskus huulivoidetta ja paksumpaa voidetta karheisiin kohtiin iholla.

Kasvojen pesuaineen ja kasvovoiteen kanssa olen kahden vaiheilla. Ihoni on voinut paremmin, kun jätin hajusteet kokonaan pois, myös liian peseviä tuotteita on varottava. Kokeilin yhden pakkauksen verran tuoksutonta pesuvaahtoa kasvoille saman sarjan kosteusvoiteen kanssa, ja se toimi mainiosti. Sitä ei kuitenkaan saa kuin netistä tilaamalla, joten menossa on kokeiluvaihe, josko tuoksuton shampoo ja vartalovoide ajaisivat saman asian. Saattaa olla, että herkälle ja kuivalle iholleni tällaiset yksinkertaiset ratkaisut eivät pidemmän päälle riitä, vaikka ne väliaikaisesti toimisivatkin.

Nykyään ainoa mutkikkuus kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden kanssa ovat toimimattomat tuotteet, lähinnä shampoot. En ole löytänyt shampoota, joka ei kuivattaisi päänahkaani. Tämä koskee siis koko shampoovalikoimaa, ei ainoastaan luonnonkosmetiikkaa. (Paitsi palashampoot, joiden kanssa on omat ongelmansa.) Tuoksuton kolmen raaka-aineen Elokuu shampoo reilusti laimennettuna on ollut paras vaihtoehto, vieläpä niin että välillä pesen hiukset pelkällä vedellä ja venytän pesuväliä mahdollisimman pitkään. Onneksi kumppanini pää tuntuu kestävän lähes minkälaista shampoota tahansa, joten hän pystyy käyttämään pois avaamiani pulloja, jotka eivät minulle sopineet. Olen myös miettinyt, että kunhan nykyinen käsinestesaippua loppuu, täytän pullon toimimattomaksi havaitulla shampoolla.

Kylpyhuoneemme kaappien sisältö on muuttunut ajan myötä minikemikaliosta minimalistiseksi. Kaapeissa on vain tuotteita, joita tarvitaan. Tavaramäärä on vähentynyt niin paljon, että lisäkaappien tarvetta ei enää ole. Tavaroita sopii siirtelemään, ottamaan ja laittamaan takaisin paikoilleen ilman, että mitään putoaa.

Pieni muistilista, jonka avulla saat kylpyhuoneen kaapit tilavammiksi

1. Hävitä vanhentuneet tuotteet, äläkä säilö kaapeissa muitakaan roskia.

2. Avaa vain yksi pakkaus kutakin tarvitsemaasi tuotetta kerrallaan. Käytä se loppuun, ja avaa vasta sitten uusi. Vältyt kaapissa pyöriviltä melkein tyhjiltä pakkauksilta, joita ei huvita enää käyttää loppuun, kun uusikin on jo avattu.

3. Mieti mitä todella tarvitset. Vanhenevatko jotkin tuotteet jatkuvasti ennen kuin ehdit käyttää niitä paljoakaan? Ovatko ne oikeastaan tarpeellisia?

4. Jos tilaat kosmetiikkaa isomman erän kerrallaan netistä (tai jostain syystä pidät muuten varastoa), sijoita varasto muualle kuin kylpyhuoneeseen. Näin vältyt ”tuotakin olisi niin kiva kokeilla” -houkutuksilta, ja maltat helpommin käyttää tuotteet yksi kerrallaan loppuun asti ennen seuraavan kokeilua.

5. Säädä kaappien hyllyvälit niin, että saat hyllyvälin korkeudesta mahdollisimman paljon irti. Tavaroiden yläpuolelle riittää sen verran tilaa, että tavaroiden käsitteleminen sujuu helposti. Matalammille tavaroille matalampi hyllyväli, korkeammille korkeampi. Jos korkeita tavaroita on useilla hyllyillä, vaikka ne mahtuisivat yhdellekin, tilaa menee suotta hukkaan.

6. Varaa pieniä tavaroita varten omat kannettomat rasiansa, tarjotin, kahvikupin aluslautanen tai vaikka muki. Kaupassa käyntiä ei välttämättä tarvita, mieti olisiko kotonasi jo jotakin tarkoitukseen sopivaa. (Meillä säilyttimen virkaa tekevät valaisimen pakkauslaatikko, metallinen teerasia, keraaminen astia, vanha lohjennut kahvikuppi, muki ja lasipurkki.) Näin saat koottua pienempään tilaan esim. koruja tai meikkejä, eivätkä ne putoile kaapista muita tavaroita käsitellessä.

Millaisia vinkkejä sinulla on kylpyhuoneen toimivuuden lisäämiseksi? Miten arki rullaa pienessä kylpyhuoneessasi?

Minimalistin ajatuksia siivouksesta – ja hiukan lemmikeistäkin

Haluaisin, että siivous olisi mahdollisimman yksinkertaista. Haluaisin, että siivoamiseen kuluisi mahdollisimman vähän aikaa mahdollisimman harvoin. Minulle siivous on välttämätön paha, joka toistuu valitettavan usein.

Tällä hetkellä olisi syytä ottaa työn alle ikkunat. Juurihan ne keväällä pestiin! (Tai siis puolet niistä.) Miten taas voi olla ikkunanpesuaika?

Kyllä ikkunat vielä pesisi, mutta ne sälekaihtimet. Ja näitä ennen olisi syytä luoda katse verhoihin. Makuuhuoneen verhot on ikkunanpesua ennakoiden jo irroitettu ja pudisteltu, pestäkin ne pitäisi. Johan ne kuusi vuotta olivatkin ilman minkäänlaista huoltoa. Ja nyt ne ovat olleet jo muutaman viikon vaatehuoneessa odottamassa pesua…

Olohuoneen verhojen kanssa ei pääsekään yhtä helpolla. Ne ovat tarkoituksella puolimittaiset, alareuna tulee juuri patterin päälle. Tarkoituksena on säästää itseään verhojen huollossa, kun ne eivät ole lattiaan asti, jolloin kissat pääsisivät tekemään niihin karvapinnan. Joka tapauksessa nämä lyhyemmätkin verhot on imuroitava molemmin puolin alareunasta verhon puoliväliin asti ennen pesua. Ei varmaan tarvitse mainita, ettei niitä kovin usein imuroida.

Ja tässä oli käsiteltynä vasta ikkunanpesu.

Vietin juuri hiljattain muutaman tunnin kylpyhuonetta kuuraten. (Rasittavaa, että asunnon pienimmän tilan siivous vie eniten aikaa!) En tiedä mistä moinen energia, sillä koskaan aiemmin en ole vielä jaksanut pestä koko kylpyhuonetta kerralla valmiiksi. Nytkään en siirtänyt pesukonetta, joten eihän siellä täysin puhdasta taaskaan tullut. Sen sijaan kaiken irtoavan kannoin ulos, jotta sain rauhassa siivota. Harjoihin mieltynyt kissamme kävi välillä väijymässä ovelta, josko joku harja olisi jäänyt käsistäni sen ulottuville. Aiemmasta vahingosta viisastuneena pidin harjat visusti hallussani, etenkin vessaharjan joka olisi tietysti kaikkein kiinnostavin pureskeltavaksi.

Imurointi on kaikkein mielekkäintä siivousta minulle (nopeaa ja kevyttä), mutta rajansa kaikella. Kun sitä tekee lähes päivittäin kymmeniä vuosia putkeen, niin tuntuu siltä, että vähempikin riittäisi. Minulla on ollut kissa tai kaksi (hetken aikaa kolmekin) melkein koko sen ajan kun olen omillani asunut. Siis yli 20 vuotta. Niin mukavia seuralaisia kuin kissat ovatkin, olen saanut mittani aika täyteen niiden mukanaan tuomista lieveilmiöistä. Kissankarvoja on kaikkialla. Kissanhiekkaakin riittävän laajalla alueella. Raakaa kanansiipeä on vedeltynä pitkin keittiön lattiaa.

Rakkailla karvapalleroilla on ikää nyt yhdeksän vuotta. Kun niistä aika jättää, olisin valmis elämään ilman lemmikkejä. Ainakin nyt tuntuu siltä. Kaikelle on aikansa. Elämä lemmikkien kanssa ja elämä niitä ilman, molemmissa on omat hyvät puolensa.

Niin mielelläni näkisin minimalismin toteutuvan myös siivouksessa. (Kuten olette ehkä jo huomanneet, pienimmän pahan periaate on joissakin kohdin todella periaatteen asteella. Käytäntöön on vielä matkaa.) Tämänhetkinen tilanne ei vastaa käsitystäni asiasta. Kahden kissan kanssa kaupungin keskustassa asuvana siivousta riittää. Ikkunanpesu kaksi kertaa vuodessa olisi aivan minimi. Kaupungin pölyt tulevat ikkunoista sisään, ja siivota saisi paljon enemmän ja useammin kuin huvittaisi. Elämässä olisi niin paljon muutakin tekemistä kuin siivota vähän väliä, ja vieläpä huomattavasti kiinnostavampaa.

Kesällä olin pidemmän aikaa kissattomassa paikassa maalla, ja nautin kun siivoamisen tarvetta oli vain harvoin. Kotiin tultuani kesti hetken selviytyä järkytyksestä. Olin jo ehtinyt unohtaa millaista siivous meillä onkaan. Ei puhettakaan, että imurointi kerran viikossa tai kahdessa riittäisi! Tai että lattianpesu kerran kuussa tuntuisi jo puhtauden liioittelulta.

Siivouksesta kirjoittaminen ei valitettavasti edistä itse asiaa. Oloa se kuitenkin keventää kummasti, vaikkei ympäristö päivitellessä siistiydykään. Olisi tarpeen ryhtyä toimeen. Kunhan ensin hiukan vilkaisen yhtä kiinnostavaa kirjaa…

Jostakin paitsi jäämisen tunteesta

Tuntuuko sinusta, että jäät paitsi jostakin, ellet…

… katso tv-ohjelmia tai elokuvia, joista ystävät tai tutut puhuvat
… ole Facebookissa
… pidä Facebookia jatkuvasti auki ja seuraa vähän väliä muiden päivityksiä
… seuraa päivittäin netissä uutissivustoja tai monia blogeja
… täytä vapaa-aikaasi monenlaisilla harrastuksilla
… ole koko ajan tavoitettavissa?

Tuntuuko sinusta usein siltä, että jossakin muualla tapahtuu juuri nyt jotakin kivaa, josta sinä jäät paitsi?

Elämä tarjoaa meille erilaisia valintoja joka päivä. Emme voi saada kaikkea, mutta meillä on mahdollisuus valita jotakin. Aikaa on rajallisesti ja meitä jokaista on vain yksi. On mahdollista olla vain yhdessä paikassa kerrallaan.

Mutta mitä jos yrittäisi tehdä kaiken aikaa niin paljon kuin suinkin mahdollista? Montaa asiaa yhtaikaa? Kun oikein tiiviisti organisoisi kalenterinsa, niin jos sittenkin voisi saada kaiken? Jos suorittaisi elämää oikein vauhdilla?

Pyrkimys olla jäämättä paitsi mistään voi osoittautua sudenkuopaksi. Pahimmassa tapauksessa jäämme paitsi siitäkin, missä olemme läsnä. Tai missä meidän oli tarkoitus olla läsnä.

Kun katsoo ympärilleen kulkiessaan, näkee loputtomasti ihmisiä, jotka eivät ole läsnä kuluvassa hetkessä. Ihmisiä, joilla on kova kiire tehdä jotakin muuta kuin keskittyä siihen hetkeen, mitä he parhaillaan elävät. Lapsia, joita heidän vanhempansa eivät huomaa. Pariskuntia ja ystävyksiä, jotka selvittävät mieluummin mitä mielenkiintoista heidän puhelimensa tarjoaa, kuin olisivat yhdessä läsnä toistensa kanssa. (Olen monta kertaa miettinyt, että näistä kaikkialla toistuvista tilanteista saisi ajatuksia herättävän valokuvanäyttelyn.) Ihmisiä, jotka keskittyvät enemmän kuluvan hetken tallentamiseen valokuvaan, Facebookiin tai Twitteriin, kuin ainutkertaisesta kokemuksesta nauttimiseen täydellä sydämellä.

Itse olen kokenut, että mitä enemmän pyrin ehtimään kaikkialle ja tekemään kaikkea mahdollista, sitä varmemmin tiedostan että jään jostakin paitsi. Kiire ikään kuin todentaa sen, että tämä hetki ei ole riittävän hyvä, vaan seuraava jota kohti olen jo kovaa vauhtia pyrkimässä, on tärkeämpi. Kiire on läsnäolon pahin vihollinen.

Ja hulluinta on, että kiire on usein valintakysymys. Moni valitsee kiireen, vaikka voisi valita myös toisin. Moni valitsee tehdä asioita kiirehtien silloinkin, kun kiireeseen ei ole yhtäkään järkevää syytä.

Kun en hosu joka suuntaan, vaan keskityn rauhassa asioihin ja ihmisiin joiden parissa olen, en tunne kiirettä. Jos joudun tekemään asioita kiireellä, tiedän, että olen suunnitellut aikatauluni huonosti. Minun mielestäni kiireessä ei ole mitään hienoa tai jalostavaa. Kyse on ainoastaan huonosti suunnitellusta ajankäytöstä.

Aika on kummallinen juttu. Mitä enemmän sitä tuhlaa, sitä enemmän sitä tuntuu olevan. Mitä enemmän yrittää saada aikaan, sitä nopeammin aika kuluu.

Itseäni paitsi jäämisen tunteen kanssa on auttanut, kun olen selvittänyt itselleni mitkä asiat ovat minulle elämässä niitä kaikkein tärkeimpiä. Mihin haluan keskittyä? En halua elää jatkuvassa kiireessä, joten minun on keskityttävä olennaisimpiin asioihin, ja jätettävä vähemmän tärkeät asiat vähemmälle tai kokonaan tekemättä.

Näkökulman muuttaminen elämän kaikkein tärkeimpiä asioita suosivaksi on tarkoittanut monien asioiden vähentämistä. En tunne jääneeni mistään paitsi, päinvastoin, olen saanut elämältä paljon enemmän kuin koskaan aiemmin.

Mikä tärkeintä, olen löytänyt rauhan nauttia niistäkin hetkistä ja asioista, jotka ennen olivat vain tielläni, kun tein kiireessä matkaa kohti seuraavaa, tärkeämpää asiaa.