Sähkönkulutuksen vähentäminen

Asun yksin pienehkössä, melko vaatimattomasti varustellussa yksiössä. Asunnossani ei ole saunaa, astianpesukonetta tai televisiota. Jääkaappi-pakastimen sijaan on pieni jääkaappi pakastelokerolla.

Pyrin vähentämään sähkönkulutustani. Se ei ole helppoa, sillä kulutan jo nyt varsin vähän. Suurimmat potentiaaliset sähkönkuluttajat asunnossani ovat jääkaappi, uuni ja pesukone.

Teksti kulkee jo nyt hyvällä tolalla olevista asioista kohti niitä, joissa olisi eniten mahdollisuuksia muutoksiin.

Valaistus

Valaistuksen sähkönkulutuksesta ei ole juuri vähennettävää. Kaikissa omissa valaisimissani on energiaa säästävät polttimot. Kaksi asuntoon kuuluvaa valaisinta – toinen keittiön katossa ja toinen vaatehuoneessa – voisivat kuluttaa vähemmänkin, mutta käytän niissä olevat polttimot ensin loppuun. Keittiön kattovaloa käytän hyvin harvoin ja vain hetken kerrallaan, ja vaatehuoneen valokin palaa vain lyhyen aikaa vaatehuoneessa käydessäni.

Asuntoni on valoisa. Kaupungin valot valaisevat illallakin sen verran, että esimerkiksi elokuvaa katsoessani en välttämättä tarvitse muuta valoa. Viihdyn hämärässä. Yleensä päällä on vain yksi valaisin kerrallaan. Siivotessa sytytän enemmän valoja, mutta sammuttelen niitä sitä mukaa kun siirryn paikasta toiseen. Kylpyhuoneen kahdesta lampusta sytytän useimmiten vain toisen, ja molemmat vain silloin, kun todella tarvitsen enemmän valoa.

Ruoanlaitto

Uuni kuluttaisi paljon sähköä, jos sitä käyttäisi. Olen jo useita vuosia välttänyt uunin käyttöä ruoanlaitossa ja käyttänyt sen sijaan liettä. Käytän uunia noin kerran kahdessa kuukaudessa.

Kahvinkeitin, vedenkeitin ja mikro ovat energiatehokkaita laitteita, mutta minulla ei ole mitään näistä. Laitteille ei ole keittokomerossani sopivia tiloja, enkä myöskään pidä niiden käytöstä ja puhdistamisesta.

Keitän teetä ja pikakahvia varten vettä kattilassa noin vuoden ikäisellä energiatehokkaalla keraamisella liedellä, enkä koe tästä erityistä tunnontuskaa. Vuonna 2015 yritin löytää tietoa veden keittämisen energiankulutuksesta keraamisella liedellä ja vedenkeittimellä. Selvisi, että induktioliesi voi kuluttaa energiaa jopa vedenkeitintä vähemmän, mutta keraamisen lieden suhteen tietoa oli vaikea löytää. Jokin lähde laittoi vedenkeittimen ja keraamisen lieden energiankulutuksessa lähes samalle tasolle, toinen löysi niiden väliltä enemmän eroa vedenkeittimen hyväksi.

Liesi löytyy jokaisesta asunnosta ja sen etuna on monikäyttöisyys, vedenkeitin soveltuu vain veden keittämiseen. Mikrosta en ole pitänyt koskaan. Olen onnistunut saamaan sillä aikaan lähinnä tulikuumia astioita ja epätasaisesti lämmennyttä ruokaa. Kun aloin lämmittää ruokani paistinpannulla liedellä, yllätyin positiivisesti. Mikrosta tuli minulle hetkessä turhake. Ruoka lämpeni liedellä lähes yhtä nopeasti kuin mikrossa.

Jos ruokaa valmistaisi ja/tai lämmittäisi useita kertoja päivässä, mikroa käyttämällä voisi säästää paljon energiaa. Minun ruokailuni on omanlaistaan; en käytä liettä ruoan valmistukseen tai lämmittämiseen kuin korkeintaan muutaman kerran viikossa. Mikro olisi niin vähäisellä käytöllä, että tilanteessani lieden käyttäminen lienee hyvä vaihtoehto.

Kylmäsäilytys

Asunnossani on kymmenen vuotta vanha jääkaappi, jonka sisällä on pieni pakastelokero. Jääkaappini lämpötila on noin +5 astetta, mutta jokin aika sitten hoksasin, että jääkaapissani oleville tuotteille riittäisi +8 astetta. Säädin jääkaappia pienemmälle, mutta lämpötila pysyi sinnikkäästi viidessä asteessa. Pakastelokeron lämpötilan mitattuani selvisi, että jos haluan pakastimen pysyvän suositellussa -18 asteessa, en saa jääkaappiani viittä astetta lämpimämmäksi.

Tämä herätti ajatuksia. Pakastelokerossa on tällä hetkellä litra mustikoita ja kolme pussia pakastekasviksia. Kasvispussin kyljestä voi lukea, että se säilyisi viisi vuorokautta -6 asteessa. Sekä kasvikset että mustikat ovat hyvän aikaa odottaneet käyttöä. Miksi säilytän pakastekasviksia kuukausitolkulla -18 asteessa, kun ne säilyisivät viisi vuorokautta -6 asteessa, ja kauppaan on kuuden minuutin kävelymatka? Ja mitä varten säilytän litraa mustikoita, miksen vain syö niitä pois…

Mietin hetken sitäkin, tarvitsenko talvella jääkaappia välttämättä ollenkaan. Jääkaapin vieressä talon ulkoseinää vasten on kaappi, johon on aikoinaan tullut ilmaa suoraan ulkoa. Nyt ilmanottoaukot on tukittu, mutta kaappi on edelleen viileä. Mittasin sen lämpötilaksi nollakelillä +13 astetta. Se ei ihan riitä.

Päätin käyttää pakastelokeron tuotteet pois. Sen jälkeen säädän jääkaappia sen verran pienemmälle, että lämpötila nousee +8 asteeseen. Pakastelokerossa lienee silloinkin vähintään -6 astetta, jossa vaikka ne pakastekasvikset lyhytaikaisesti säilyvät. Ostan -18 asteen lämpötilaa vaativia pakasteita – lähinnä kasvipohjaista jäätelöä – vain harvakseltaan kesäaikaan. Muina aikoina voin pitää jääkaapin lämpimämpänä. Kun jokainen aste kylmempään lisää sähkönkulutusta noin 5%, jatkuvasti päällä olevan laitteen sähkönsäästö muodostuu näillä muutoksilla vuodessa jo merkittäväksi.

Vähennän kylmäsäilytyksen sähkönkulutusta myös niin, että otan jääkaapin kokonaan pois päältä, kun olen pidempään poissa kotoa. Tein näin jo viime vuonna, ja se näkyi ilahduttavalla tavalla sähkölaskussa.

Pyykinpesu

Pyykinpesun sähkönkulutusta voi vähentää
– pesemällä täysiä koneellisia
– vain oikeasti pesun tarpeessa olevaa pyykkiä
– käyttäen oikean määrän pesuainetta
– energiatehokkaalla pesuohjelmalla
– ja matalassa pesulämpötilassa.

Kuulostaa yksinkertaiselta toteuttaa, mutta käytännössä ainakaan minun kohdallani näin ei valitettavasti ole. Niinpä palaan tähän aiheeseen aivan erikseen.

Ilmastodieetti: tästä se alkaa

Tiedätkö, minkä kokoinen hiilijalanjälkesi on?

Minä tiedän omani, kun sain sen vihdoin lasketuksi. Olin käynyt vuosien mittaan useita kertoja Suomen ympäristökeskuksen hiilijalanjälkilaskurissa Ilmastodieetti.fi, mutta koska minulla ei ollut käytettävissäni kuin summittaisia arvioita, tulokset olivat sitä myös. Tällä kertaa minulla oli syöttää laskuriin tarkat tiedot, sillä olin pitänyt koko viime vuoden kirjaa kaikista menoistani. Enää ei tarvinnut arvailla, ja hyvä niin, sillä arvauksilla on tapana mennä pahastikin pieleen.

Hiilijalanjälkemme muodostuu pääasiassa asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja kulutuksesta. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 000 kiloa. Minun tulokseni viime vuoden kulutuksen perusteella laskettuna on 6036 kiloa. Kestävä taso olisi korkeintaan 2000 kiloa.

Olen nyt muutaman päivän miettinyt, mitä tuloksestani ajattelisin. Suomalaisten keskiarvoon verrattuna se ei ole kovin paljon, etenkin kun viime vuoden kulutukseni poikkesi huomattavasti normaalitasostani, mutta minusta se tuntuu joka tapauksessa suurelta. Ja jos hiilijalanjälkeäni vertaa kestävään tasoon, niin suurihan se onkin: sehän on noin kolminkertainen!

Viime vuosi oli elämässäni kulutuksen suhteen poikkeuksellinen, ja siltä se todella tuntuikin. Olin muuttanut uuteen kotiini vuoden 2016 loppupuolella, ja toin vain hyvin vähän tavaroita edellisestä kodistani, joten hankittavaa riitti. Osan tarvitsemistani kalusteista ja tavaroista hankin jo vuoden 2016 puolella, mutta koska harkitsen ostokseni tarkkaan, viime vuodellekin riitti vielä hankittavaa. Kotini tuli valmiiksi vihdoin joulukuussa, kun lopulta löysin sopivan lukuvalon.

Lisäksi jouduin uusimaan lähes koko vaatekaappini sisällön. Vuoden edetessä turhauduin, kyllästyin ja väsyin tarvitsemieni tavaroiden ja vaatteiden etsintään ja hankintaan. Olen helpottunut, että se on vihdoin ohitse. Vuosi 2018 olkoon hyvin vähäisten hankintojen vuosi.

Miltä hiilijalanjälkeni näyttää osa-alueittain katsottuna? Minkä suhteen tilanne on hyvä ja mitä voisin tehdä paremmin? Käyn osa-alueet läpi parhaiten sujunut osa-alue ensimmäisenä ja viimeisenä se, jossa on eniten korjattavaa. Kerron myös, mitä olen ajatellut tehdä tämän vuoden aikana hiilijalanjälkeni pienentämiseksi.

Liikenne

Liikenteen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 203 kiloa, keskivertosuomalaisen 2088 kiloa. Pieni tulos johtuu kahdesta syystä: en aja autoa, enkä harrasta matkailua. Hiilijalanjäljestäni 43 kiloa koostuu viime kesän juna-, bussi- ja taksimatkoista kotimaassa sekä kahdesta kaupungin sisäisestä bussimatkasta. Nämä oli helppo muistaa ja laskea.

Entä se loput 160 kiloa? Se tarkoittaa 150 kilometrin ajoa henkilöautolla, kun autossa on kaksi ihmistä. Sain viime vuonna asiointiapua, ja laskin sen varmuuden vuoksi yläkanttiin, koska tarkan arvion antaminen on mahdotonta. Kun muistin lisätä alkuperäiseen laskelmaani tämän ensin unohtuneen kaupunkiajon, järkytyin nähdessäni lopputuloksen. Henkilöautoilun merkitys hiilijalanjäljen kertymiseen konkretisoitui kerrasta.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Tiedän, etten tule juurikaan istumaan henkilöautossa. Matkat saattavat myös hieman vähentyä.

Jätteet

Tämä kohta oli laskurissa nopeasti käsitelty. Kierrätän kaiken mahdollisen ja tuotan tavallista vähemmän jätettä, mikä tarkoittaa laskurin mukaan 41 kilon kuormaa hiilijalanjälkeeni. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä jätteiden osuus on 59 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Laskurissa se ei tule näkymään, mutta pyrin vähentämään jätteen määrää. Kirjoitan aiheesta lisää vuoden aikana.

Ruoka

Tässä osiossa oli aivan liian vähän vaihtoehtoja. Ruoka-aineiden kulutuksen määrää tuli arvioida asteikolla ’paljon’, ’tavallisen määrän’, ’vähän’ (eli 50 prosenttia määritellystä tavallisesta määrästä) tai ’ei lainkaan’. Laskuri ei sovellu ihmiselle, joka syö pääasiassa kasvikunnan tuotteita, ja vain muutaman kerran vuodessa joitakin eläinkunnan tuotteita.

Otan esimerkin. Laskurin mukaan ’vähän’ sikaa ja siipikarjaa on 500 grammaa viikossa. Minä söin viime vuonna kolme kertaa kanaa ja vain joulun aikaan sikaa. Kun koko vuoden yhteenlaskettu, ylöspäin pyöristetty, (koska ravintola-annoksen kanan määrää on vaikea tarkkaan arvioida), kulutukseni jaetaan viikkoa kohden, saadaan tulokseksi 23 grammaa. Se on hyvin kaukana 500 grammasta. Vuodessa minun ’vähän’ on 1,2 kiloa, laskurin ’vähän’ on 26 kiloa! Sama ongelma toistui kalan, juuston, maitotuotteiden ja kananmunan kohdalla.

Kaipasin edes hiukan oikeutta ja kohtuutta, joten valitsin hyvin vähän käyttämieni ruoka-aineiden kohdalla ’vähän’, mutta maitotuotteiden kohdalla ’ei lainkaan’, sillä saan maitoa vain joidenkin kaupan valmistuotteiden mukana. Kompensaatio on lähinnä henkinen, mutta helpottaa edes vähän.

Laskurin mukaan ruoan osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 779 kiloa, keskivertosuomalaisella 1707 kiloa.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Päätin olla syömättä lihaa tänä vuonna. Vähennän myös entisestään muiden eläinkunnan tuotteiden kulutusta. Kalan voisin jättää vain jouluherkuksi, mikä on vähän vähemmän kuin viime vuonna. Juustoa saatan ostaa uudeksivuodeksi. Kananmunia syönen tusinan verran. Maitotuotteita en käytä, mikä ei sinänsä ole muutos, näin on ollut jo pidempään. Pyrin myös vähentämään kananmunan ja maidon saantia kaupan valmistuotteiden kautta.

Asuminen ja energia

Tämä kohta laskurissa on kerrostaloasukkaalle ilmastotekojen kannalta hankala, sillä huoneistokohtaista kaukolämmön kulutusta ei saa selville. Voin siis vähentää huonelämpötilaa tai lämpimän veden kulutusta, mutta sitä ei huomioida laskurissa. Taloyhtiössämme on vesimittarit, joten seuraan vedenkulutustani ja pyrin myös vaikuttamaan siihen. Toinen harmi on siinä, että vaikka ostankin uusiutuvista energianlähteistä tuotettua sähköä, sähkönsiirrosta vastaava paikallinen yhtiö käyttää tuotannossaan myös toisenlaisia menetelmiä, millä on vaikutuksensa hiilijalanjälkeeni.

Asumisen osuus hiilijalanjäljestäni oli viime vuonna 2980 kiloa, keskivertosuomalaisella 3441 kiloa. Asumisen osalta hiilijalanjälkeäni nostivat viime vuonna kodin hankinnoista aiheutuneet kulut sekä asunnon remontointi. Asumisesta muodostuva hiilijalanjälki jaetaan asukkaiden kesken, minkä vuoksi yksin asuvan hiilijalanjälki on suhteessa korkea.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Asumiseni hiilijalanjälki pienenee, sillä remontoitavaa ei enää ole ja asumiseen liittyvät hankinnat on tehty. Sähkönkulutukseni on harkittua ja varsin pientä, mutta pyrin vähentämään sitä edelleen pyykinpesua tehostamalla. Pyrin myös vähentämään etenkin lämpimän veden kulutusta. Tulen kirjoittamaan aiheesta myöhemmin lisää.

Kulutus

Viime vuoden kulutukseni poikkesi normaalista kulutuksen tasostani huomattavasti, mikä aiheutti suoranaista ahdistusta. Kulutuksen osuus hiilijalanjäljestäni oli 2033 kiloa, keskivertosuomalaisen 2533 kiloa. Osiossa tuli ilmoittaa vaatteisiin, kenkiin, kodin elektroniikkaan, lehtiin/kirjoihin/paperiin, vapaa-aikaan, puhelimeen/nettiin ja muihin tavaroihin ja palveluihin kulunut rahamäärä kuukausitasolla. Toisin sanoen kaikki kulutukseen mennyt raha, mitä ei ollut ilmoitettu jo asumisen kohdalla.

Koen laskennan kannalta ongelmalliseksi, että kulutuksen hiilijalanjälkeä mitataan kulutuksen rahallisella arvolla. Otan esimerkin. Henkilö A ostaa saman tuotteen kuin henkilö B. A maksaa tuotteesta normaalihinnan, B ostaa tuotteen alennuksesta puoleen hintaan. Laskurin mukaan A on kuormittanut luontoa tuplasti enemmän kuin B, vaikka tuotteen hiilijalanjälki ei hinnan alentuessa muuttunut miksikään.

Toinen ongelma laskentatavassa on se, että saman tuoteryhmän tuotteita myydään hyvin eri hintaluokissa. Edullinen tuote saa laskelmassa pienemmän hiilijalanjäljen, vaikka se on voitu tuottaa hyvinkin ympäristöä kuormittavasti, esimerkiksi halvan työvoiman maassa, jossa ympäristölainsäädäntö on puutteellista. Arvokkaampi tuote on voitu tuottaa ympäristövastuullisesti ja eettisesti, mutta se saa laskurissa raskaamman hiilijalanjäljen. Toisaalta arvokkaamman tuotteen usein pidempi käyttöikä voi tasoittaa laskelmaa edes vähän.

Mitä aion muuttaa vuonna 2018?

Kulutukseni tulee laskemaan huomattavasti viime vuodesta. Ostan tarpeeseen, eikä tälle vuodelle ole toistaiseksi mielessäni erityisiä tarpeita. Pyrin tänä vuonna tietoisesti vähentämään lehtien/kirjojen/paperin kulutusta. Vapaa-aikaan saatan kuluttaa enemmän kuin viimevuotisen 6 € kuukaudessa.

Lopuksi

Hiilijalanjäljen laskenta ei ole yksinkertaista. Ilmastodieetti.fi on tarkoitettu työkaluksi, jonka avulla kuluttaja voi saada suuntaa antavan arvion hiilijalanjälkensä suuruusluokasta. (Laskurin laskentaperusteisiin pääset tutustumaan tästä.) Monenlaisia myönnytyksiä on pitänyt tehdä varmasti myös siksi, ettei laskurin käytöstä tulisi kuluttajalle kohtuuttoman työlästä ja vaikeaa. Kokemusteni pohjalta on kuitenkin sanottava, että laskurin teknisessä toteutuksessa olisi kehittämisen varaa.

Suosittelen tutustumaan myös Sitran 100 fiksua arjen tekoa -sivustoon, joka kertoo itsestään näin:

”Lähes 70 prosenttia Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä johtuu meistä ja elämäntavoistamme. Ne syntyvät siitä, miten asumme, liikumme, syömme ja mitä ostamme. Arjen teoilla ja valinnoilla voimme myös pienentää päästöjä. Tämä sivusto tarjoaa 100 keinoa hyvään elämään maapallon kantokyvyn rajoissa. Teoilla voi paitsi parantaa elämänlaatuaan, myös vähentää arjen ympäristövaikutuksia.

Kunkin yksittäisen teon ympäristövaikutus on laskettu. Laskimme myös, mikä vaikutus sillä on, jos miljoona suomalaista tekisi samoin – joukossa kun on voimaa.”

Tässä vielä lopuksi lukuvinkki opettajasta, joka on onnistunut vähentämään ilmastopäästönsä kolmasosaan suomalaisen keskivertopäästöistä. Jutussa kerrotaan, että Pariisin ilmastokokouksessa 195 maan johtajat sopivat, ettei ilmakehän annettaisi lämmetä ainakaan yli kahta astetta.

”Jotta lämpötila ei nousisi kahta astetta enempää, jokaisen maapallon asukkaan pitäisi tiputtaa päästönsä alle kahden tonnin, mielellään lähelle nollaa.”

Te, jotka laskette tai olette jo aiemmin laskeneet hiilijalanjälkenne, kuulisin mielelläni, mitä tästä ajattelette. Kunpa tuo ilmastolaskuri olisi hieman ketterämpi, niin erilaisten skenaarioiden kokeileminen olisi sujuvampaa. Tulen myöhemmin kirjoittamaan enemmän myös tästä näkökulmasta.

Tästä tulee mielenkiintoinen vuosi.

EDIT: Hiilijalanjälkeni pienenikin saman tien. Olin käsittänyt laskurin vihreään sähköön liittyvän kohdan väärin. Ostan vihreää sähköä, mutta valitsin laskurissa vihreän sähkön osuudeksi vain 50%, sillä sähkönsiirrosta vastaavan yhtiön tuottama sähkö on pääasiassa muuta kuin vihreää. Selvitin asiaa ja sain vastauksen, että tässä tapauksessa minun tulisi valita laskurissa vihreän sähkön osuudeksi 100%. Tämän seurauksena asumisen hiilijalanjälkeni putosi 3086 kilosta 2980 kiloon, ja hiilijalanjälkeni kokonaisuudessaan 6142 kilosta 6036 kiloon.

Erilaisia vuosia

Vuodet eivät ole veljiä keskenään. On vuosia, jolloin elämä kulkee kaikessa rauhassa eteenpäin tutuksi käynyttä latuaan. Ja sitten on niitä vuosia, kun elämä tuo eteen yllätyksen. Odottamattoman käänteen, jonka jälkeen palaset on koottava uudelleen.

Minulla vuosi 2017 kului paloja keräillessä. Se oli ensimmäinen vuosi, kun asuin itsekseni enkä ollut parisuhteessa. Elämänmuutos oli valtava. Minun piti löytää itseni uudelleen, miettiä mitä elämältäni haluan ja millaiseksi sen rakentaisin.

Viime vuonna en odottanut itseltäni erityisesti mitään. Tarvitsin voimani pitääkseni huolta itsestäni, muu oli toissijaista. Annoin itselleni aikaa tottua uuteen elämäntilanteeseeni. Olin itselleni armollinen ja katsoin läpi sormien, jos kaikki ei aina mennyt ihan niin kuin parempina vuosina olisin voinut toivoa. Vuoden aikana elämäni hiljalleen tasoittui. Opin elämään itsekseni. Nyt voisi olla taas aika katsoa elämää hiukan laajemmasta näkökulmasta.

Olen miettinyt, että tämä vuosi voisi olla minulle ja blogille eräänlainen teemavuosi. Vuoden loppupuolella kokemastani maailmantuskan hetkestä seurasi pitkällistä pohdintaa ja tunne siitä, että minun tulisi tehdä enemmän niiden asioiden hyväksi, jotka koen erityisen tärkeiksi. Päätin myös keskittyä vain tiettyihin asioihin, ja lopettaa huolehtimasta liikaa kaikista mahdollisista maailman epäkohdista. Yhden ihmisen ei tarvitse kantaa koko maailmaa harteillaan. En ole täällä yksin.

Koen, että pyrkimys elää omien arvojensa mukaan on tärkeä ja varsin suuri osa onnellista elämää. Luonto- ja ympäristöarvot ovat minulle erityisen tärkeitä, ja tunnen painavaa huolta ilmastonmuutoksesta. Päätin selvittää itselleni, minkä verran jo nyt teen minulle tärkeiden asioiden hyväksi, ja minkä verran elämänvalinnoillani on painoarvoa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Olen tehnyt pidemmän ajan kuluessa monia pieniä elämänmuutoksia, jotka yhdessä ovat voineet muuttaa kokonaiskuvaa paljonkin. Se unohtuu helposti, kun ajan kuluessa uusista tavoista on tullut tavallista arkea. Jo saavutettujen edistysaskelten sijaan huomio kiinnittyy asioihin, joiden suhteen on vielä parannettavaa.

Tänä vuonna keskityn selvittämään, millaisia ilmastotekoja voisin tehdä hiilijalanjälkeni pienentämiseksi, ja pyrkiä toteuttamaan niitä. Toinen minulle tärkeä arvo on terveys. On erilaisia elämänmuutoksia, pieniä ja suurempia, joilla voisin vaikuttaa terveyteeni. Voin tällä hetkellä varsin hyvin ja toivon terveyteni säilyvän hyvänä mahdollisimman pitkään. Sitä ei kuitenkaan kannata jättää geenien tai sattuman varaan, kun voin myös itse vaikuttaa asioihin nykyistä enemmän.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja terveys ovat suuria asiakokonaisuuksia, ehkä liiankin suuria vuoden aikana käsiteltäviksi. Asioiden suunnitteleminen ei kuulu vahvuuksiini, ja inhoan edelleen rutiineja ja tavoitteita. Saan asioita aikaan omalla hyväksi havaitulla tavallani, fiilispohjalta. Kun asia on riittävän tärkeä, ja etenkin jos sillä on laajempaa painoarvoa kuin vain oma etuni, saan sen tapahtumaan omalla painollaan. Joistakin asioista tulee helposti pysyviä tapoja, toisten kanssa pitää taapertaa pidempään.

Tässä vaiheessa minulla on ajatuksia siitä mitä tuleman pitää, mutta kokonaisuus hahmottuu tarkemmin vuoden edetessä.

Tulkoon tästä hyvä vuosi meille kaikille.

Ajatuksia näin joulun alla

Muutaman päivän kuluttua on jälleen joulu. Vuosi tuntuu kuluneen nopeasti.

Minulle parasta joulussa on rentoutuminen, levollisuus ja rauha. Tänä vuonna vietän joulua kaksin kissan kanssa. Syömme hyvin, luen kirjoja ja kuuntelen musiikkia. Otan ilon irti mahdollisuudesta katsoa televisiosta elokuvia. Kissa puolestaan nauttii elokuvahetkistäni saadessaan sylistäni lämpimän makuupaikan, joka ei pariin tuntiin liikahda minnekään. Kun sylissä on pörröinen ja unissaan tuhiseva kissa, niin minne siitä nyt raaskisi lähteäkään.

Kirjoitan tätä tekstiä muutamaa päivää ennen sen julkaisua. Ulkona on mitä kaunein talvisää. Lunta on kertynyt jo joitakin kymmeniä senttejä ja koko päivän on satanut lisää. Ikkunasta avautuu valkea talvimaisema lumisine puineen. Kunpa saisin pitää tämän hiljaisen kauneuden, ja nauttia myös joulun aikaan kävelyistä kauniissa talvisissa maisemissa.

Kynttilä luo huoneeseen lämmintä valoaan. Kupillinen mausteista teetä tuoksuu vieressä ja viltti lämmittää. Kuulokkeissa John Coltranen I’m Old Fashioned täydentää tunnelman. Kun on kaikki tämä, ja vielä suklaa sulaa suussa, niin mitä muuta sitä enää voisi kaivata. Onni on täydellinen.

Näissä tunnelmissa blogi jää kahden viikon joululomalle ja palaa jälleen 3.1.2018.

Toivotan teille kaikille mitä parhainta joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2018! Lämmin kiitos tästä vuodesta.

”Meidän on opittava menettämään.”

Näin on kirjoittanut Albert Espinosa kirjassaan Keltainen maailma. Espinosa sairastui syöpään 14-vuotiaana, mistä alkoi hänen kymmenen vuotta kestänyt sairaalaelämänsä. Hän vietti eripituisia jaksoja eri sairaaloissa, parantuen neljästä syövästä, joiden vuoksi häneltä amputoitiin jalka, poistettiin toinen keuhko ja pala maksaa.

Espinosa kertoo kirjassaan oivalluksista, joita tuo kymmenen vuoden sairausjakso hänelle opetti. Yksi kirjan koskettavimpia kohtia on se, kun 15-vuotias Espinosa pitää päivää ennen amputointia lääkärinsä ehdotuksesta jalalleen jäähyväisjuhlat. Juhlavieraat kertovat hänen jalkaansa liittyviä tarinoita, jättävät sille hyvästit ja Espinosa tanssii sairaanhoitajan kanssa 12 viimeistä tanssiaan kahdella jalalla.

Espinosan kirja kertoo menettämisen taidosta ja surutyöstä, muttei ole erityisen surullinen. Siinä korostuu elämänilo. Hänen kirjansa ensimmäinen oivallus kuuluu: Menettäminen tekee hyvää.

”Menetykset ovat hyviä kokemuksia. Tiedän, että sitä on vaikea uskoa, mutta menetykset tekevät hyvää. Meidän on opittava menettämään. On ymmärrettävä, että kaiken sen minkä saa, menettää ennemmin tai myöhemmin. (…) Toisinaan menetykset ovat pieniä, toisinaan suuria, mutta jos totut ymmärtämään niitä, kohtaamaan ne, oivallat lopulta, ettei menetyksiä sellaisenaan ole olemassakaan. Jokaisesta menetyksestä saa jotakin.”

Tästä pääsemme aasinsiltaa pitkin minimalismiin.

Alusta asti minua on kiinnostanut, mitä voin minimalismin avulla oppia ja miten se voi kasvattaa minua ihmisenä. Tärkein asia, minkä olen halunnut oppia, on ollut oppia luopumaan. Kukaan meistä ei pääse elämän läpi kokematta menetyksiä. Pidän menettämisen taitoa erityisen tärkeänä sen vuoksi, että menetyksistä huolimatta elämä jatkuu, kunnes lopulta menetämme myös oman elämämme. Haluan osata elää niin, että elämä olisi mahdollisimman hyvää, niin kauan kuin sitä riittää.

Olen halunnut oppia takertumattomuutta. Takertuminen tekee elämästä raskaampaa kuin sen tarvitsisi olla. Kaikki elämässä on väliaikaista, eikä mikään ole itsestäänselvää tai varmaa.

Samalla kun olen oppinut luopumaan tavaroista ja niiden haluamisesta, sekä katkaissut liiallisen tunnesiteen niihin, olen oppinut suhtautumaan koko elämään ja ihmisiin joustavammin. Olen alkanut nähdä yhä tarkemmin kaiken sen hyvän, mitä elämällä on annettavana, ja oppinut luopumaan mielipahasta nopeammin. Olen oppinut, ettei onneen tarvita kovin paljoa – ja toisaalta nähnyt yhä paremmin myös sen, miten paljon meillä suomalaisilla on.

Olen halunnut oppia päästämään irti. Tavaroiden lisäksi muun muassa ennakkokäsityksistä ja usein vertailuun perustuvasta asioiden tai ihmisten arvioinnista ja tulkinnasta. Odotuksista muita ihmisiä ja heidän käyttäytymistään kohtaan. Ajatuksista, että asioiden pitäisi olla jollakin tavalla toisin kuin ne juuri nyt ovat. Olen halunnut oppia ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se on.

Näiden monenlaisten asioiden opettelu on auttanut minua kääntämään katseeni yhä enemmän itseni ulkopuolelle, näkemään asioita suuremmasta mittakaavasta käsin. Toisaalta se on auttanut minua näkemään itseni entistä tarkemmin ja rehellisemmin.

Kaikki vuosien varrella oppimani laitettiin todelliseen testiin reilu vuosi sitten, kun pitkä parisuhteeni päättyi. Tuntui hyvältä huomata, että suhtautumiseni menetykseen oli erilainen kuin se vielä joitakin vuosia aiemmin olisi ollut. Surun rinnalle nousi nopeasti uteliaisuus. Olin utelias näkemään ja oppimaan, millaista elämäni voisi uudessa tilanteessa olla. Miten tekisin elämästä hyvää kaiken sen avulla, mitä minulla vielä oli?

Olin kiitollinen huomatessani, että haluni oppia ja kasvaa oli tuottanut tulosta. Olin todella oppinut jotakin olennaista. Mutta kuten Albert Espinosa, minäkään en oppinut kaikkea vain yksin pohtimalla. Siihen tarvittiin myös muita ihmisiä.

Tällä kertaa loppusanat ovat Sanna Wikströmin kirjasta Hyvän elämän reseptit.

”Kun siirrän katseeni luontoon, oivallan, miten teennäistä on ollut ajatella, että kaiken kuuluu kestää ikuisesti ja kaikki se, mitä olen saavuttanut, on ikuisesti minun.”

”Olen ymmärtänyt, että luopuminen ei ole luovuttamista, vaan sellaisen irti päästämistä, joka on alun alkaenkin ollut vain lainassa.”

Pehmeää käpertymistä

Talviaika on kuin luotu rauhoittumiseen. Luonto lepää, karhut nukkuvat talviunta, ja hyvää lepo tekee meille ihmisillekin.

Kun ulkona sataa ties kuinka monetta päivää peräkkäin vettä tai räntää, maa pysyy mustana kaikista toiveista huolimatta, eikä aurinkoa ole näkynyt aikoihin, on loistava tilaisuus keskittyä rentoutumiseen. Sytyttää kynttilöitä tai valaista koti muuten pehmeäksi pesäksi, keittää kuppi kuumaa ja ottaa sen kanssa jotakin pientä hyvää, pukea villasukat ja kääriytyä lämpimään vilttiin. Kuunnella musiikkia, lukea hyvää kirjaa yksin tai ääneen toiselle, pelata lauta- tai korttipelejä. Ottaa esiin kutimet ja neuloa jotakin pehmeää itselle tai tärkeän ihmisen joulupakettiin laitettavaksi.

Tai kuten niin monessa suomalaiskodissa näin joulukuun kuudentena on tapana, katsoa televisiosta tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Seurata kättelyjonon etenemistä ja ihastella juhlavieraiden kauniita juhlapukuja ja kampauksia. Linnan juhlien seuraaminen on tuttu ja turvallinen, omalla tavallaan sympaattinen tapa viettää itsenäisyyspäivää.

Nautin vaihtuvista vuodenajoista. Siitäkin huolimatta, että syksy tuntuu venyvän aina vain pidemmäksi. Kotini on täällä Pohjolassa, enkä haluaisi asua missään muualla.

Kirjoitan tätä tekstiä viikkoa ennen itsenäisyyspäivää. Lumisade on tauonnut ja lämpömittari näyttää asteen verran pakkasta. Puiden oksiin on tarttunut lunta, ainakin hetken maisema on taas valkoinen. Hämärä on laskeutunut ja pihavalot ovat syttyneet.

On aika nousta viltin alta ja sytyttää kynttilä. Valita kirjaston levypinkasta – ei enää onneksi kovin vaarallisesti huojuvasta – uusi tunnelmallinen jazzlevy soimaan. (Minun ja kirjaston suhteessa ei ole kerrassaan mitään minimalistista.) Keittää kupillinen teetä ja tehdä pari hyvää voileipää. Ottaa ruokakomeron kätköistä vähän suklaata. Vai pitäiskö jo puhua herkkukomerosta, kun kaapin ovat vallanneet suklaa, marsipaanilla ja ilman, toffee ja erilaiset pähkinät. Onkohan liian optimistista ajatella osan säilyvän jouluun asti… Myös erilaisia teelaatuja on useita. Kupillinen kahvia tai teetä on yksi talviajan useimmin toistuvista nautinnoista.

Itsenäisyyspäivä on mitä parhain päivä rentoutumiseen, hitaaseen nautiskeluun ja rauhoittumiseen. Tunnelmointiin ja herkutteluun. Hyvien asioiden ja kiitollisuuden aiheiden miettimiseen.

Paljon Onnea 100-vuotiaalle Suomelle!
Ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille.

Vaatteiden laadun heikkenemisestä

Kun tarvitsen uusia vaatteita, haluan niiden palvelevan mahdollisimman pitkään. Jotta tämä toteutuisi, vaatteen tulee olla riittävän laadukas, malliltaan aikaa kestävä, erityisen mieluisa ja käyttötarkoitukseeni sopiva. Pyrin suosimaan vastuullisesti tuotettuja vaatteita.

Kriteerini täyttävien vaatteiden löytäminen on vaikeaa, eivätkä rajoittuneet vaatemieltymykseni helpota asiaa. Olen vartaloltani melko pienikokoinen ja naisellinen, mutta viihdyn parhaiten yksinkertaisissa perusvaatteissa, jotka voisivat yhtä hyvin löytyä miehen vaatekaapista. Naisen vartalolle istuvia yksinkertaisia vaatteita on vaikea löytää. Jos olisin pidempi ja vartaloltani poikamaisempi, asioisin suosiolla miestenvaateosastolla. Kuulemani mukaan miesten vaatteet ovat myös naisten vaatteita laadukkaampia.

On huojentavaa löytää omiin tarpeisiin sopivia ja mieluisia vaatteita, ja tietää, mistä niitä tarpeen tullen saa lisää. Kun kohdalle osuu erityisen sopiva vaate, haluan sen tilalle uuden samanlaisen, kun entinen on kulunut loppuun. Usein mallia on ajan kuluessa muutettu tai valmistus lopetettu kokonaan, mutta välillä on onni myötä ja samanlaista tuotetta myydään edelleen.

Paitsi, että tuote ei enää olekaan aivan samanlainen. Lähes poikkeuksetta sen laatua on vuosien kuluessa heikennetty.

Olen käyttänyt pitkään, varovaisen arvioni mukaan vuosituhannen alkupuolelta asti, tiettyä samaa paitamallia, sekä sen lyhythihaista että pitkähihaista versiota. Oli helppo suosia kohtuuhintaista ja lähialueilla valmistettua tuotetta, joka viikottaisista pesuista huolimatta kesti hyvänä vuosikausia. Trikoo piti hyvin muotonsa, saumat eivät kiertäneet, kangas ei nukkaantunut tai haalistunut. Tuotteessa ei ollut kerrassaan minkäänlaista vikaa. Sama koski yrityksen kaikkia tuotteita, mitä koskaan olin omistanut.

Yllätys olikin melkoinen, kun eräänä päivänä huomasin tilanteen muuttuneen. Pyykkiä ripustaessa vierekkäin oli vuosia vanha, edelleen hyväkuntoinen paita, ja vasta hiljattain ostettu vaate. Uusi paita oli nukkainen ja nyppyinen, vanha sileä ja siisti. Laitoin yritykselle sähköpostia ja toivoin, että nostaisivat vaikka hintaa, kunhan eivät laske laatua. En saanut (tälläkään kertaa) palautteeseeni minkäänlaista vastausta.

Ajattelin, että jospa minulla oli vain huonoa onnea tämän yhden paidan kanssa. Ehkä yrityksen laatu ei ollut kautta linjan heikentynyt. Pian huono onni ei enää riittänyt selittäjäksi, kun jokainen uudempi vaateostos oli heikkolaatuisempi kuin aiemmin ostetut. Vaatteet nukkaantuivat, mitä ei ollut koskaan ennen tapahtunut, ja venähtivät selvästi nopeammin kuin ennen.

Minulla on tältä vuodelta kyllästymiseen asti kokemusta vaatteiden laadun heikkenemisestä. Olen joutunut uusimaan lähes koko vaatevalikoimani laihtumisen ja vaatteiden loppuunkulumisen vuoksi. Laadukkaan neuleen löytäminen alkaa olla rakettitiedettä, suurin osa näyttää kuluneelta jo kaupassa. Onko trikoossa käytettävän puuvillan laatu takavuosia heikompaa, en tiedä, mutta myös laadukkaan trikoon löytäminen alkaa olla vaikeaa. Elastaania alkaa olla jo lähes joka vaatteessa, ja enemmän kuin aiemmin, mikä heikentää vaatteen kestävyyttä.

Yllättävän vaikeaksi on osoittautunut alusvaatteiden ostaminen.

Erään yrityksen puuvillaiset alushousut kestivät ennen useiden vuosien käyttöä, kunnes ryhdikäs kangas alkoi venyä vanhuuttaan ja lopulta hapertui rikki. Nykyään vastaavan tuotteen kangas on jo uutena lähes yhtä ohutta kuin ennen vuosien käytön jälkeen. Työn jälki on viimeistelemättömämpää. Myös elastaanin määrää on lisätty, eikä tuote pysy enää samalla tavalla ryhdissään vaan venyy päällä tarpeettoman paljon.

Toinen vuosia sitten hyväksi havaittu alushousumalli on myös laadultaan jotakin aivan muuta kuin ennen. Aiemmin kangas pysyi sileänä ja siistinä, ja tuote kesti vuosia, nyt kangas nukkaantui heti ensimmäisessä käytössä ja pesussa. Ompelutyön laatu ja tuotteen huolimaton viimeistely kertovat kiireestä. Kovin pitkää käyttöikää en uskalla odottaa. Lisäksi vastaan on tullut jo useamman tuotteen kohdalla omituinen ongelma. Entistä ohuemman materiaalin ja liian elastaanin vuoksi housut venyvät päällä niin paljon, että on siinä ja siinä, löytyykö tuotteesta riittävän pientä kokoa. Mikään ei ole epämukavampaa kuin alushousut, jotka eivät pysy paikallaan liikkuessa.

Lopuksi rintaliivien laadusta sekä rahaa ja hermoja säästävä ostovinkki.

Ostin alkuvuodesta uudet rintaliivit, tuttua ja hyväksi havaittua mallia. Ne eivät näyttäneet mitenkään erilaisilta kuin ennen, mutta heti ensimmäisellä käyttökerralla huomasin laadun heikentyneen selvästi. Liivit olivat käyttökelvottoman huonot, sillä materiaali venyi huomattavan paljon. Toista kertaa en niitä päälleni pukenut. Edes vuosien käytössä venähtäneet liivit eivät venyneet yhtä paljon.

Nyt tulee se rahaa ja hermoja säästävä vinkki: erikoisliikkeet. Niitä kannattaa käyttää. Erikoisliikkeiden hintataso on hieman markettien ja tavaratalojen keskihintaa korkeampi, mutta hyvästä syystä. Laatu on parempi. Hintaero kääntynee pidemmällä aikavälillä erikoisliikkeiden hyväksi, sillä asiantunteva myyjä osaa opastaa oikean koon valinnassa, ja parempilaatuinen tuote kestää pidempään.

Otin ne surkealaatuiset, tavaratalosta ostamani liivit puheeksi ennestään tutussa alusvaateliikkeessä. Kävimme liikkeen omistajan kanssa pitkän keskustelun vaatteiden heikentyneestä laadusta; en ollut ensimmäinen asiakas, joka oli ottanut asian puheeksi. Hän kertoi lopettaneensa kokonaan tiettyjen merkkien myynnin – myös sen josta olin kertonut – niiden huomattavasti heikentyneen laadun vuoksi. Hän kertoi, ettei tavallinen kuluttaja osaa arvioida rintaliivien laatua niitä katsomalla, se selviää vasta käytössä. Vuosikymmeniä alusvaatteita työkseen käsitellyt tuntee laadun jo käsissään ja osaa katsoa ompeluteknisiä seikkoja, jotka vaikuttavat tuotteen mukavuuteen ja käyttöikään. Sain myös nähdä valokuvia tehdasvierailulta ja kuulla rintaliivien valmistuksesta.

Erikoisliikkeen myynti perustuu hyvään asiakaspalveluun ja laatuun. On tärkeää saada asiakas tulemaan toistekin. Markettien, tavaratalojen ja muiden vaateliikkeiden toimintamalli on erilainen: ne myyvät palvelun ja laadun sijaan edullista hintaa ja määrää. (Ja bonusta…) Kun asiantuntevaa palvelua ei ole saatavilla, asiakas tekee enemmän virheostoksia, ja palaa pian ostamaan uutta huonoksi havaitsemansa tilalle.

Vihdoin vaatevalikoimani alkaa olla riittävä. Olenkin jo kurkkua myöten täynnä vaatteiden etsimistä. Jos vaatteiden laatu jatkaa heikkenemistään, seuraavan kerran uusia vaatteita tarvitessani voi olla, ettei kaupoista enää löydy ostettavaa.