Pienen vaatevalikoiman edut

Ennen vaatekaapilla kului tovi jos toinenkin, kun sopivaa päällepantavaa ei löytynyt. Ei vaikka vaatteita oli paljon – tai ehkä juuri siksi. Vaatevalikoimani oli hajanainen, koska olin koonnut sen ajattelematta kokonaisuutta. Olin hankkinut vaatteita joista pidin, miettimättä sen kummemmin miten uusi vaate sopisi yhteen jo olemassa olevien kanssa.

Vaatevalikoimassa näkyi myös ostospäivän mieliala. Jos olin ollut tyytymätön itseeni ja ulkomuotooni, olin hankkinut vaatteita, jotka olivat liian hienoja tai erikoisia käyttööni. Jos olotila oli ostoshetkellä ollut vähän ihan sama, olin kelpuuttanut ostoskoriini vaatteita jotka olivat sitä myös. Hyvillä mielin liikkeellä ollessani olin tehnyt hyviä ostoksia, mutta usein olin unohtanut ottaa huomioon, että tarvitsisin asukokonaisuuteen löytöni lisäksi muitakin vaatteita voidakseni poistua ulko-ovesta.

Kun vähensin vaatteideni määrää, ja löysin itselleni toimivimman tavan pukeutua, elämästä tuli monin tavoin yksinkertaisempaa.

1. Helppous. Pukeutuminen on helppoa, kun vaatevalikoima on melko pieni ja hyvin harkittu. Kun vaatteiden värit ja mallit sopivat yhteen, on helppo luoda toimivia asukokonaisuuksia.

2. Vain lempivaatteita. Kun vaatteita on vähän, tulee pidettyä huoli siitä, että kaikki vaatteet ovat lempivaatteita. Ei huvita hankkia mitään, mikä on vähän sinne päin ja ihan kiva. Vaatekaapista löytyy aina hyvin toimivia vaatteita, joita on ilo pitää.

3. Turhan kulutuksen väheneminen. Toimivan, pienen vaatevalikoiman ylläpitäminen edellyttää harkintaa. Jos vaatteiden määrään ei kiinnitä mitään huomiota, tulee helposti ostaneeksi liikaa tai vääränlaista, siis kuluttaneeksi turhaan.

4. Laatua määrän sijaan. Samalla summalla, mikä ennen kului suurempaan vaatemäärään, saa hankittua laadukkaamman pienen vaatevalikoiman.

5. Ajanhenkisyys säilyy. Pyrin käyttämään vaatteet loppuun asti jos suinkin mahdollista. Kun sama vaate on usein käyttövuorossa, laadukkaatkin vaatteet kuluvat loppuun sopivassa ajassa, ja pysyvät näin paremmin ajanhenkisinä koko käyttöikänsä. Varsinkin kun ne on alun alkaen huolella valittu.

6. Valikoiman sopivavauhtinen vaihtuvuus. Uusia vaatteita on hankittava useammin, kun vaatemäärä on melko pieni, mutta siinä on hyvätkin puolensa. Jos kaipaa vaihtelua tai oma maku muuttuu, mahdollisuus vaatevalikoiman uusimiseen tulee eteen useammin kuin suuremman vaatemäärän kanssa.

7. Pakkaamisen helppous. Kun on tottunut arjessaan pieneen ja monipuolisesti toimivaan vaatevalikoimaan, matkalle pakkaaminenkin käy helpommin.

Mitä haittoja pienestä vaatevalikoimasta voi olla? Itse en keksi mitään, mitä ei voisi etukäteen harkitsemalla välttää.

Pyykinpesu? Kun pysyy tietyssä, rajatussa väriskaalassa, pesukoneeseen saa riittävästi pyykkiä, eikä sitä tarvitse pyörittää lähes tyhjillään. Meillä oli enemmän ongelmia saada pesukone täyteen silloin, kun vaatevalikoima oli suurempi mutta riemunkirjava.

Vaatteet loppuvat kesken? Mikä tahansa määrä vaatteita voi loppua kesken, jos pyykinpesurutiini ontuu. Jos kuitenkin tuntuu, että vaatteista on jatkuva pula, niitä voi olla jo liian vähän.

Kyllästyminen? Kun vaatekaapissa on vain täydellisen toimivia ja yhteensopivia lempivaatteita, en ole kyllästynyt vielä kertaakaan. Tiedän mitä haluan, ja sitä minulle on kaapissani tarjolla joka päivä. Laajemman valikoiman kanssa kyllästyin harva se päivä: vaatevalikoiman toimimattomuuteen, pyykinpesun vaikeuteen ja myös itse vaatteisiin. Odotin mahdotonta kun ajattelin, että rajallinen vaatemäärä tarjoaisi jatkuvasti vaihtelua.

Jos epäilee kyllästyvänsä, kannattaa kokeilla toimintamallia ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Kun esillä ovat vain ajankohtaiset vaatteet ja asusteet, ja muut ovat tavalla tai toisella poissa näkyviltä, pääsee kokemaan pitkin vuotta iloisia jälleennäkemisiä. Esillä olevia vaatteita saattaa tulla myös käyttäneeksi monipuolisemmin, erilaisina asukokonaisuuksina. Ajatus on tuttu Project 333:sta, mutta sitä voi soveltaa oman mielensä mukaan itselleen toimivaksi.

Miten keskittyminen pienempään vaatevalikoimaan on vaikuttanut elämääsi?

Kohti sopivaa vaatevalikoimaa

Kun muutama vuosi sitten aloin systemaattisemmin vähentää tavaraa, kävin melko nopeasti vaatevalikoimani kimppuun. Oman vaatekaapin sisältö oli helppo vähentämisen kohde, sillä se oli kokonaan omassa hallinnassani, eikä minun tarvinnut kysyä kumppanini mielipidettä, kuten niin monen muun tavaran kohdalla.

Vähensin vaatteiden määrää reilusti jo ensimmäisellä karsintakerralla. Oli helppoa luopua vaatteista, joissa en jostakin syystä ollut koskaan oppinut viihtymään. Vaatteista, jotka olin ostanut kuvitteelliselle ihmiselle, joka en ollutkaan minä. Jos vaate oli liian pieni tai suuri, se istui huonosti, tai en vaan tuntenut oloani luontevaksi siinä, se sai lähteä. Lähtöpassit annoin myös vaatteille, jotka tuntuivat hyvältä noin ajatuksena, mutta jotka kuitenkin vaihdoin aina viime hetkellä yltäni johonkin muuhun.

Minut yllätti se keveyden tunne, joka epämieluisten vaatteiden pois antamista seurasi. Poissa oli syyllisyys huonoiksi osoittautuneista ostoksista. Poissa oli tunne siitä, että olen väärän kokoinen tai -muotoinen, kun vääränlaisia olivat olleet vain kaapissani olevat vaatteet.

Toimivia ja sopivia vaatteita en kaapistani kovin paljon vähentänyt, vaikka niitä liikaa olikin. Lähinnä karsin valikoimasta yksittäiskappaleita, joita oli vaikea saada yhdistetyksi muiden vaatteiden kanssa – siis vaatteita, jotka käyttöön päästäkseen olisivat vaatineet useamman uuden vaatteen ostamista. Ajan kuluessa vaatteiden määrä vähenisi sopivaksi, kun en korvaisi jokaista loppuun käytettyä uudella.

Vuosia on kulunut ja vaatevalikoimani koko alkaa olla lähellä optimaalista. Minulle sopiva vaatteiden määrä on sellainen, että kaikki vaatteet ovat tasaisesti käytössä, eikä kaapissa ole vaatteita vain täyttämässä hyllyjä. Määrä ei kuitenkaan saa olla niin pieni, että vaatteista tulisi pulaa tai pyykinpesu hankaloituisi, tarkoitushan on tehdä arjesta mahdollisimman yksinkertaista ja helppoa. Tällä hetkellä kaapistani löytyy 89 vaatetta, 27 asustetta ja 10 paria kenkiä. Valikoimasta löytyy päällepantavaa kaikenlaisiin tavanomaisimpiin tilanteisiin. Erikoistilanteita vältän viimeiseen asti, ja hankin niihin tarvittavia vaatteita vasta kun se on välttämätöntä.

Jo viime vuoden puolella ja etenkin tänä vuonna olen kiinnittänyt huomiota siihen, että nyt kun vaatteita on vähemmän, ne kuluvat nopeammin kuin ennen. Kun vaatevalikoima on pienempi, sama vaate tulee useammin käyttövuoroon ja pesuun. Vaatevalikoimani on ollut näin pieni vasta vähän aikaa, joten vielä on ennenaikaista sanoa, miten usein vaatteita on jatkossa korvattava uusilla.

Sen olen kuitenkin jo huomannut, että enää vaatteet eivät kestä käyttökuntoisina kymmentä vuotta, mikä aiemmin oli aika tavallista. Tilanne on vielä sen verran uusi, että muutaman vaatteen kohdalla kuluminen on tuntunut äkillisemmältä kuin se todellisuudessa onkaan. Onneksi jokapäiväisten arkivaatteiden hankinta on pääosin helppoa. Tiedän mitä haluan ja mistä sen saan: haen vain kuluneen tilalle vastaavan uuden, samasta kaupasta kuin entisenkin. Oikeastaan vain farkut tekevät tässä poikkeuksen, tosin niissäkin suosin samaa merkkiä vuodesta toiseen.

Sopivan pieni vaatevalikoima on osoittautunut monin tavoin käytännölliseksi. Mutta siitä enemmän seuraavassa tekstissä.

Rinnakkaiseloa

Talitiainen ruokkii ahkerasti päivä päivältä äänekkäämmiksi käyviä poikasiaan. Pesäkolokseen se on löytänyt suojaisen paikan mökin räystäslaudoituksen alta, paikka on jo aiempina vuosina hyväksi havaittu.

Poikasten ruokailuaikaan me mökin ihmisasukkaat pysymme loitolla parhaamme mukaan ja annamme tiaisemolle ruokintarauhan. Kun tulee asiaa puuliiteriin, on hieman sovellettava, sillä liiterin ovelta on vain muutaman metrin matka pesän kulkukololle, jolloin ihminen on jo turhan lähellä ja häiriöksi.

Onneksi olemme oppineet toistemme kieltä.

Jos ihminen puuhailee liiterissä, katse tiiviisti polttopuissa, tiainen voi hoitaa oman tehtävänsä. Mutta jos tontin ihmisasukas ihailee tiaista, ollaan pattitilanteessa. Sama tilanne toistuu myös pihan toisen tiaisperheen kohdalla. Useiden metrien päässä oleva ihminen on häiriöksi ja saa emon viestittämään poikasilleen, että ”tulossa ollaan, kunhan tuo toope herkeäisi jo tuijottamasta!” Onneksi tilanne on helposti korjattu. Nöyrä anteeksipyyntö, katseen kääntäminen ja siirtyminen kauemmas toimivat aina. Jos välitön siirtyminen ei ole mahdollista, selän kääntäminenkin riittää naapurisovun säilymiseen.

Kun räystäslaudoituksen alla asutaan, ihmisasukas järjestää tuulettamisen tavallisesta poikkeavalla tavalla. Pesäkolon läheisyydessä olevaa ikkunaa ei avata, sillä se on koloasukkaan lentoreitillä. Rauhanomaiseen rinnakkaiseloon kuuluu, ettei naapurin ja hänen perheensä henkeä tai terveyttä uhata.

Kirjosiepot ovat naapureina ronskimpia, niitä eivät ihmisasukkaan toimet juuri kiinnosta. Poikasten ruokahuolto pelaa taukoamatta, vaikka ihminen seuraisi liikennevirtaa lähes vierestä. Siinä missä ihmisen on syytä väistää tiaista, kirjosieppo ottaa tilan kyselemättä haltuun. Huolettomasti valittu paikka pihalla voi tarkoittaa joutumista kirjosiepon matalakiitoreitille. No, pari kunnon väistöliikettä opettanee kovakalloisintakin ihmisasukasta löytämään paikkansa…

Mitä viehättävin naapuri, harmaasieppo, asustaa naapuritontilla sijaitsevassa linnunpöntössä, jonka toisesta sivusta on jäljellä enää kapea siivu, ja jonka kulkuaukkoakin tikka on reilusti suurentanut. Mitkä avarat maisemat näköalapesästä avautuvatkaan! Itse lintu kuitenkin sulautuu pesäänsä saumattomasti; paikallaan olevaa sieppoa ei erota tarkkanäköinenkään. Hauskinta harmaasiepponaapurissa ovat sen lentonäytökset. Se nappaa hyönteisiä ilmasta luoden samalla mitä taiteellisimpia lentoratoja, palaten useimmiten bumerangin omaisesti takaisin samalle paikalle mistä lentoon lähti.

Sinitiainen on valinnut pesäpöntön tontin rauhallisimmalta nurkalta. Jälkikasvu lienee lähdössä kohti suuren maailman seikkailuja aivan pian, niin usein kulkuaukosta joku jo uteliaana kurkistelee.

Kaarina Davis on kirjoittanut, että onnellisuuden määrä on suoraan verrannollinen linnunpönttöjen määrään. Olen huomannut tämän pitävän paikkansa myös minun kohdallani. Aikomuksenani onkin tarjota linnuille lisää pesäpaikkoja ja ripustaa vielä joitakin linnunpönttöjä. Kovin montaa pienelle tontille ei enää sovi, mutta ehkä pari kuitenkin. Ihmisasukkaan elämä tällä mökkitontilla olisi huomattavasti köyhempää ilman monia naapureiksi asettuneita lintuja.

P.S. Kirjoitin tekstin kesäkuun lopulla. Jo seuraavana päivänä mökin pihalla vallitsi hiljaisuus, poikaset olivat lähteneet. Miten ne osaavatkin aina lähteä niin huomaamatta? Ikävä kyllä en ole näkemässä, vieläkö pönttöihin tänä kesänä tulee uusia asukkaita. Toivottavasti.

Tehoraivaus mökillä

Äitini harmitteli mökille kertyneen roinan määrää. Kaikki paikat olivat täynnä tavaraa. Vintiltä sitä oli jo vähennettykin, mutta silti kaikkialla oli sotkuinen ahtaus.

Jo viime kesänä hän totesi tuskastuneena, että roskalava olisi tarpeen. Tänä kesänä kävimme samaa keskustelua. Äitini muisteli jonkun tutun kertoneen, miten oli soittanut erääseen jätehuoltoyritykseen, ja sieltä tultiin hakemaan ylimääräiset roinat pois.

Päätin ottaa asiasta selvää. Soitin yritykseen ja tilasin roskalavan, joka tuotiin jo samana päivänä.

Nähdessämme roskalavan meitä huvitti. ”Siihenhän sopisi koko mökki!” Ajattelimme, että sama se, jääköön miten vajaaksi vain, tärkeintä on päästä vihdoinkin eroon kaikki paikat vallanneesta roinasta.

Kannoin tavaraa roskalavalle. Se alkoi nopeasti täyttyä, eikä näyttänyt enää ollenkaan valtavalta.

Meillä oli jo etukäteen melko tarkka käsitys tavaroista, joita lavalle veisimme. Ajattelimme, että jos olisimme oikein tehokkaita, homma olisi valmis parissa päivässä. Lavan päivävuokra oli vain seitsemän euron luokkaa, joten varasimme työhön varmuuden vuoksi viisi päivää, tuonti- ja vientipäivät mukaan lukien.

Kaikki viisi päivää olivat tarpeen. Kun pääsimme kunnolla vauhtiin, tavaraa löytyi aina vain lisää ja lisää.

Kun roskalavaa tultiin noutamaan, se oli ääriään myöten täynnä. Olimme saaneet viisi päivää tehokasta kuntoilua kantaessamme tavaraa lavalle.

Selvennyksen vuoksi kerrottakoon, että lavalle ei päätynyt käyttökuntoista tavaraa. Mitään ei olisi voinut antaa edelleen käytettäväksi, vaan kyse oli loppuun palvelleesta, pilalle homehtuneesta, rikkinäisestä tai muulla tavoin käyttökelvottomasta, tarpeettomasta roinasta.

Suosittelen aina kun suinkin mahdollista etsimään käyttökelpoisille tavaroille uuden omistajan. Jos tämä ei ole mahdollista, tavarat tulisi järjestää materiaalikierrätykseen.

Mitä tarpeettomasta roinasta eroon pääseminen maksoi? Lavan kuljetus ja jätteen lajittelu maksoi noin 200 euroa, lavan päivävuokra noin 7 euroa. Kuorman kokonaishinta riippuu siitä, millaista jätettä lavalla on ja paljonko se painaa. Meillä roskalavalle päätyi aivan kaikkea mahdollista, ongelmajätteistä lähtien. Jätteen hinnaksi tuli noin 250 euroa. Loppusumma oli noin 460 euroa.

Kaikenlaista epämääräistä roinaa lavalle kantaessani mielessäni kävi jos jonkinlaisia ajatuksia. Valtava tavaramäärä tuntui raskaana painona hartioilla ja möykkynä rinnassa.

Tunsin hyvin vahvasti valinneeni oikein, kun lähdin etsimään tietä kohti minimalismia. Tunsin kiitollisuutta siitä, että olin löytänyt turvallisuuden tunteen ja luottamuksen elämään, eivätkä ne kytkeytyneet tavaraan. Olin onnellinen tietäessäni, että kotiin palatessani minua odottaisi avara, rauhallinen tila ja sopivan vähän tavaraa.

Mistä aloittaa tavaran vähentäminen?

Kun tavaraa on kertynyt niin paljon, että jostain päästä olisi vähennettävä, voi olla vaikea päästä alkuun. Mistä kannattaisi aloittaa?

Tavaran vähentämistä voi katsoa monesta näkökulmasta, ja olenkin törmännyt erilaisiin lähestymistapoihin tavarakaaoksen selättämiseksi.

Joidenkin mielestä tulisi aloittaa varastoista. Toisten mielestä kannattaa aloittaa mistä tahansa kodin tilasta, ja jatkaa eteenpäin järjestelmällisesti tila kerrallaan. Joku ajattelee, että on parasta aloittaa vaatekaapista. Joku on sitä mieltä, että tulisi tarttua siihen, mikä kotona eniten ärsyttää ja inspiroi ryhtymään muutokseen. Joidenkin mielestä pääasia olisi vain aloittaa, mistä tahansa, vaikka 10 minuuttia kerrallaan. Erilaisia näkökulmia on monia.

Mielestäni tavaran vähentämiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa. Erilaisille ihmisille ja erilaisiin elämäntilanteisiin sopivat erilaiset lähestymistavat. Itselleen voi esittää vaikkapa seuraavanlaisia kysymyksiä sopivinta alkupistettä etsiessään:

Miten kärsivällinen olen luonteeltani? Miten pitkään jaksan keskittyä samaan asiaan?
Millainen vähennystapa tarjoaisi innostavia palkintoja, jotta jaksan jatkaa eteenpäin?
Miten minun tulisi toimia, jotta kiinnostus pysyisi yllä?
Minkä paikan kotona tahtoisin ensimmäiseksi saada kuntoon?
Miten vältän vaipumasta epätoivoon, kun vähennettävää on paljon?

Oma luonteeni on varsin kärsivällinen, jaksan paneutua pitkäksikin aikaa saman tehtävän pariin, mutta seuraan mielelläni inspiraatiota ja etenen fiilispohjalta. Olin niin väsynyt liiallisten tavaroiden aiheuttamaan kaaokseen, että suosin menetelmää, joka tuottaa nopeasti näkyvää tulosta. Kun työnsä jäljen näkee jo lyhyessä ajassa, saa voimaa jatkaa eteenpäin. Onnistumisen tunteet ruokkivat innostusta ja kaaoksen selättäminen tuntuu mahdolliselta.

Meillä oli liikaa tavaraa tasapuolisesti kaikkialla. Aloitin esillä olevista tavaroista, joilla ei ollut omaa paikkaa, ja jotka olivat jatkuvasti tiellä. Halusin saada arkeen helpotusta mahdollisimman pian, ja päästä esimerkiksi imuroimaan ilman, että sitä edeltäisi pitkällinen tavaroiden pois tieltä kerääminen. Kiersin laatikon kanssa ympäri asuntoa, ja keräilin näkyvillä olevista tavaroista tarpeettomia pois vietäväksi.

Seuraavaksi selvitin, olisiko vaatehuoneen kulkuväylällä tiellä olevissa tavaroissa tarpeettomia, joista voisi vain luopua yrittämättäkään etsiä niille omaa paikkaa. Jos vaatehuoneen hyllystä saisi jotakin pois, voisi vapautuneeseen tilaan laittaa jotakin minkä haluamme säilyttää… Etenin asunnossa ajatusvirtaani ja inspiraatiota seuraten, se sai minut pysymään jatkuvasti innostuneena jatkamaan. Tiesin mitä missäkin oli, ja kun muistin jonkin tarpeettoman tavaran, poimin sen pois ja katsoin samalla mitä muuta turhaa löytäisin. Otin järjestelmällisemmän etenemistavan käyttöön vasta sitten, kun kaikkein tarpeettomimmat ja eniten tiellä olevat tavarat oli vähennetty pois.

Minun luonteellani, meidän pienessä kaksiossamme lähestymistapa oli toimiva. Sain pahimmin silmää häiritsevän kaaoksen kuntoon nopeasti ja asunnon yleisilmeen siistimmäksi. Kun tavaroihin kompastelu ja niiden toistuva siirtely pois tieltä väheni, jaksoin paremmin keskittyä järjestelmällisempään karsintaan.

Olen ollut lapsesta saakka hyvin järjestelmällinen. Minulle on aina ollut itsestään selvää, että samankaltaiset tavarat säilytetään samassa paikassa. Tai että tiedän tarkalleen mitä omistan ja missä se sijaitsee. On äärimmäisen harvinaista, että joku tavarani olisi kadoksissa. Jonkin kadottaminen edes väliaikaisesti on pieni katastrofi!

Pikkuhiljaa minulle on selvinnyt, ettei tämänkaltainen järjestelmällisyys ole kaikille luontaista. Minulle tavaroiden vähentäminen on ollut helppoa, vähemmän järjestelmälliselle se saattaa olla mutkikkaampaa ja tuoda tullessaan yllätyksiä. Niinpä kannattaa miettiä, mikä omassa kodissa ja omalle luonteelle olisi paras tapa toimia, ja poimia muiden vinkeistä itselleen parhaiten sopivat.

Olennaista on, että ajan kanssa kodin saa järjestettyä itselleen viihtyisäksi. Millä tavalla kukin tähän päämäärään pääsee, se on sivuseikka.

Mikä on ollut sinulle toimiva tapa kodin tavarakaaoksen ruotimiseen?

KonMari matkalaukussa

Olen lukenut blogikirjoituksia Marie Kondon menetelmästä (KonMari) kodin järjestämisessä, mutta itse kirjaa en ole vielä lukenut. Marie suosii vaatekaapissa pinojen sijaan rivejä, vaatteet ovat siis laatikossa peräkkäin eivätkä hyllyssä päällekkäin.

Tuli tarve lähteä reissun päälle, ja edessä oli matkalaukun pakkaaminen. Kuljetan mukanani mahdollisimman vähän tavaraa, mutta silti sitä kertyy (olosuhteista riippuen) niin, ettei matkalaukussa koskaan väljää ole. Olen kokeillut erilaisia tapoja pakata matkalaukkua, esimerkiksi rullata vaatteet, mutta tällä kertaa kokeilin KonMari-menetelmää.

Sitä tuntee itsensä yksinkertaiseksi, kun ei ole tullut ajatelleeksi jotakin itsestään selvältä tuntuvaa tapaa toimia, ennen kuin siitä lukee jostakin.

Marie Kondon menetelmä on nimittäin täydellinen matkalaukussa!

Reissussa ollessani en pura vaatteita laukustani, otan niitä sieltä vain käyttöä varten. ”Matkalaukusta eläminen” helpottuu huomattavasti, kun vaatteet ovat riveissä eivätkä päällekkäin. Yhdellä silmäyksellä näen kaiken mitä laukussa on, saan otettua mitä tarvitsen, tai laitettua pesun jälkeen takaisin paikoilleen.

Ennen laitoin vaatteet laukkuun pinoihin, minkä vuoksi laukkua piti penkoa löytääkseen tarvitsemansa. Järjestys vaihtui nopeasti epämääräiseen kekoon vaatteita. Jos laukun halusi pysyvän järjestyksessä, sitä piti järjestellä vähän väliä.

Kaiken muun hyvän lisäksi Marien menetelmä säästää tilaa. Sain tarvitsemani sopimaan laukkuun paljon paremmin kuin ennen. Mitään ei tarvinnut sulloa vaan kaiken sai sopimaan laukkuun hyvässä järjestyksessä.

Vaatekaappiini Marien mainio järjestämistapa ei pääse, sillä kaapissa on vain hyllyjä. (Vain sukat ovat pienessä laatikossa, ja sen järjestinkin jo Marien malliin – toimii!) Toisaalta vaatteita on niin vähän, että kaappi toimii mainiosti nykyiselläänkin. Kun pinot ovat matalia, ongelmia ei ole. Vaatekaappiin on tullut vuosien mittaan tilaa niin paljon, että olen saanut vaatteet riittävän väljästi esille.

Tulen iloiseksi löytäessäni uusia, elämää helpottavia tapoja toimia. Marie Kondon menetelmä helpottaa matkalaukkuelämää huomattavasti.

Digipaasto

Maailma on täynnä mielenkiintoista tietoa. Sitä löytyy kotona kirjahyllystä, tietokoneen kovalevyltä erilaisina kirjoina ja teksteinä, nettiselaimen kirjanmerkeistä, kirjastosta. Puhumattakaan internetin loputtomasta tarjonnasta.

Pyrin elämään yksinkertaista elämää, vähentämään minimiin kaiken mikä ei ole välttämätöntä. Monen asian kohdalla se on melko helppoa, mutta tiedon suhteen olen pulassa, kaikesta harjoituksesta huolimatta. Olen kiinnostunut monenlaisista asioista, utelias erilaisten ilmiöiden suhteen ja aivan liian tiedonjanoinen.

Ongelman tästä loputtomasta tiedonjanosta tekee se, että aivojen kyky käsitellä tietoa on rajallinen. Liiallinen keskittyminen uuden tiedon omaksumiseen ja ajatteluun saa minut ylikuormittumaan. Huomaan ylikuormituksen merkit liian usein vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä.

Minulle elämä tapahtuu paljolti pään sisällä, joten on ahdistavaa huomata, ettei pää toimi tavalliseen tapaan. Tuntuu, että pää on niin täynnä kaikkea, ettei sinne saa enää mitään uutta sisään, muttei myöskään mitään siellä jo olevaa ulos. Ehjän ajatuksen muodostaminen on hankalaa. Päässä on paljon hajanaista hälyä. Aivan kuin seisoisi keskellä vilkasta toria ja kuulisi jokaisesta keskustelusta palan sieltä toisen täältä, yrittäen muodostaa niistä yhtenäisen kokonaisuuden. Lukiessani huomaan ajatuksen karkaavan. Keskittymiskyky on vähissä. Kirjoittaminen on vaikeaa, koska kyky arvioida tuotetun tekstin oikeellisuutta ja kokonaisuuden järkevyyttä on hukassa.

Olen kokeillut vuosien mittaan erilaisia keinoja helpottaa tietoähkyä. Olen vähentänyt seuraamieni blogien määrää – kunnes olen jälleen löytänyt jotakin vastustamattoman kiinnostavaa. Olen pitänyt päiviä, jolloin en avaa tietokonetta ollenkaan – kunnes olen unohtanut koko asian ja palannut entisiin tapoihini. Olen tasaisin väliajoin raivannut selaimeni kirjanmerkit niin vähiin kuin mahdollista. Tietomäärän riittävän suuri rajoittaminen on ollut vaikeaa.

Netti tarjoaa monia mahdollisuuksia, mutta minulle se on myös valtava energiaimuri. Rasitun kaikenlaisista liiallisista ärsykkeistä, ja niitähän netissä riittää. Mielenkiintoisen tekstin lukeminen saattaa johtaa linkkien kautta uusiin kiinnostaviin teksteihin, herättää uteliaisuuden erilaisiin tiedonhakuihin, ja nopeasti selaimessa onkin auki kymmenen välilehteä. Keskittymiskyky on koetuksella, kun kaikkialla on niin paljon kiinnostavia asioita luettavaksi.

Olisi tärkeää löytää tasapaino kaiken tarjolla olevan kiinnostavan tiedon kanssa. Netin hallitseminen on minulle ehdottomasti vaikeinta, se ottaa helposti enemmän kuin antaa.

Loma-ajat ovat osoittaneet, että paras keino on yksinkertaisesti pysyä erossa koko tietokoneesta. Kun lomapäivät ovat täyttyneet arjesta poikkeavasta olemisesta ja tekemisistä, tietokoneen tarjoamat mahdollisuudet ovat jääneet sivuun. Sopiva aika netissä poikkeamiseen on saattanut löytyä viikon tai kahden viikon välein. Kun netissä poikkeaa kerran kahdessa viikossa, se käy vaihtelusta ja virkistää, tarjoaa erilaisia virikkeitä ja uusia ajatuksia.

Kesäkuun mittainen tauko blogista (no, kerran poikkesin vastaamaan kommentteihin) tuli todella tarpeeseen. Kun elämässä sattuu ja tapahtuu, työstän asioita usein lukemalla kohdalleni osuneista ilmiöistä. Jos vaikeita asioita on liikaa kerralla, tai ne ovat liian raskaita heti käsiteltäväksi, otan aikalisän ja täytän pääni jollakin muulla, kunnes olen saanut riittävästi etäisyyttä. Toimivin tapa voisi olla jotakin aivan muuta, mutta näillä tuli keväällä mentyä. Tuloksena oli jumittunut pää, matala mieliala ja pakkoirrottautuminen tietovirrasta.

Blogin lisäksi vältin nettiä muutenkin. Pari kertaa kävin katsomassa mitä blogimaailmassa tapahtuu. Digipaasto teki todella hyvää. Kun pääsen netistä eroon, en osaa kaivata sitä. Olen levollisempi, iloisempi, tässä hetkessä. Tuli selväksi, että minun on muutettava tottumuksiani pysyvästi. Keskityttävä enemmän luontoon, linnunlauluun ja kirjojen lukemiseen, vähemmän netin päätä kuormittavaan sirpaletietoon. Oivallus ei ole uusi, mutta ainakin tiedän, että se ei toteudu ilman selkeitä suunnitelmia, pelkkä ajatus ei riitä.

Olkoon suunnitelmani yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

1. Joillakin on karkkipäivä, olkoon minulla nettipäivä. Vaikka lauantaisin. Jos se tuntuu olevan liian usein, voi nettipäivä olla harvemminkin.
2. Sähköposti ja yksi uutissivusto tekevät poikkeuksen, ne voin käydä katsomassa päivittäin jos huvittaa.

Miten te pidätte tiedonjanonne aisoissa? Onko teillä tapana pitää digipaastoja?