”Mitä mieltä olet ihmisoikeuksista?”

Otsikon kysymys esitettiin minulle viime kesänä kadulla. Mitä tahoa kysyjä edusti, sitä en muista. Kysymys sai minut ärsyyntymään. Olin menossa bussille, eikä ylimääräistä aikaa ollut. En pysähtynyt.

Ärsyyntymiseni ei syntynyt tyhjiössä. Kuluvan vuoden aikana kanssani on haluttu keskustella milloin mistäkin tärkeästä asiasta. Kerrottu, miten paljon pienelläkin kuukausilahjoituksella voisi saada aikaan. Muistutettu, miten monet tahot maailmassa tarvitsisivat apua. Pari viikkoa sitten sain saman viikon aikana keskustella kahdesti lasten oikeuksista.

Kyse ei ole siitä, ettenkö välittäisi. Päinvastoin.

Viimeisin keskustelu ylitti kestokykyni rajat ja muuttui sielunhoidoksi. En kestänyt enempää painostusta ja syyllisyyden herättämistä. Tulin surulliseksi ja tunsin pohjatonta riittämättömyyden tunnetta. Kuunneltuani, vastattuani kysymyksiin ja vahvistettuani, että koen asian tärkeäksi, aloin kertoa mitä ajattelen.

Kerroin olleeni jo vuosia kuukausilahjoittaja, lahjoitan rahaa luonnon hyväksi. Lähes joka kuukausi mietin, onko minulla siihen varaa, vai pitäisikö sekin raha laittaa säästöön tulevan varalle. Kerroin niistä monista tahoista ja tärkeistä asioista, joiden hyväksi minulta on pyydetty lahjoitusta. Turhautumisesta, surusta ja hiljalleen valtaavasta kyynistymisestä, jota en haluaisi kokea.

Kerroin, että lahjoittaisin mielelläni rahaa monien tärkeiden asioiden hyväksi, jos minulla olisi mistä lahjoittaa. Kerroin, mitä hänen pyytämänsä summa minun arjessani merkitsee. Minulle kyse on summasta, joka minkä tahansa tuotteen hintalapussa vaatii harkitsemaan, onko ostos todella tarpeellinen.

Kerroin päätyneeni ajatukseen, että jokainen meistä voi tehdä jotakin, mutta yksi ihminen ei voi pelastaa koko maailmaa. Minä teen mitä voin jo nyt. Ja silti mietin, jokaisen tärkeän asian kohdalla, että voisinko kuitenkin tehdä enemmän? Eikä se ajatus jätä rauhaan.

Tunsin maailman painon sydämelläni. Arkinen ruokakauppakäynti oli muuttunut keskusteluksi eriarvoisuudesta. Muistutukseksi siitä, miten monella tavalla hyvin meidän asiamme täällä Pohjolassa ovat. Olin sekavissa tunnelmissa. Tunsin toisaalta myötätuntoa ja surua, riittämättömyyttä maailman hädän edessä. Toisaalta tunsin syvää kiitollisuutta onnekkuudestani.

Kuukausilahjoittajia kerännyt, ystävällinen ja hämmästyttävän positiivinen ihminen kertoi, että ohikulkevista ihmisistä noin yksi viidestäkymmenestä pysähtyy. Näistä pysähtyneistä noin yksi viidestäkymmenestä ryhtyy lahjoittajaksi.

Ennen kuin hyvän ja polveilevan keskustelun päätteeksi toivotimme toisillemme hyvää päivänjatkoa, hän sanoi:

”Sinä teet jo paljon. Älä murehdi.”

Voi kun se olisikin niin helppoa.

P.S. Kirjoitin tämän tekstin yli viikko sitten. Mietteeni eivät ole jättäneet minua rauhaan. Tiedättekö sen ilmiön, kun omiin hiljaisiin pohdintoihin alkaa tulla yllättäen vastauksia ulkopuolelta? Katsoin juuri Yle Areenasta John Websterin ilmastonmuutoksesta kertovan dokumentin Tulevilla rannoilla. Kuinka sopivaa, että monenlaisia ajatuksia ja tunteita herättävän dokumentin kantava kysymys on: Mitä yksi ihminen voi tehdä? Saman teeman saattoi havaita myös Riitta Kylänpään kirjoittamassa Pentti Linkolan elämäkerrassa, jota lukiessa sain eilen selkäni kipeäksi, kun en mitenkään voinut laskea kirjaa käsistäni ennen viimeistä sivua.

Niin, mitä yksi ihminen voi tehdä? Kiitos John Websterin ja Pentti Linkolan, minä sain siihen vastauksen.

Enemmän.

 

Mietteitä muovien kierrätyksestä

Taloyhtiömme roskakatokseen ilmestyi hiljattain muovinkeräyslaatikko. Olen seurannut muovinkierrätykseen liittyvää keskustelua hämmentyneenä.

Aluksi harmittelin, että keräykseen käyvät vain muovipakkaukset. Olisi kuluttajalle kätevää, jos kaikenlaiset sopivaa muovimateriaalia olevat käytöstä poistetut muoviesineet saisi kierrättää. Pian tuli kuitenkin muuta mietittävää.

Suositus kuuluu, että lajiteltavat muovipakkaukset tulisi huuhtoa nopeasti kylmällä vedellä. Jos se ei riitä pakkauksen puhdistamiseen, tulee likainen muovi lajitella sekajätteeseen. Lämpimällä vedellä huuhtominen lisää energiankulutusta, mikä vähentää kierrätyksen hyötyjä, eikä siinä siksi ole järkeä.

Kuulostaa ymmärrettävältä ja toteuttamiskelpoiselta.

Kierrätysintoni haaleni luettuani Ylen jutun, jossa tutkija Samuel Hartikainen kertoi, että osa kierrätysmuovista voi olla terveydelle haitallista. Hän valmistelee parhaillaan aiheesta väitöstutkimusta Itä-Suomen yliopistossa. Muoviin voi käytön jäljiltä jäädä jäämiä, jotka kierrätyksen aikana muuttavat aineen ihmiselle vahingolliseksi. Kierrätysmuovi voi saastua myös säilytyksen aikana. Hartikainen kertoo, että rouhitusta PET-muovista irtosi testeissä jotakin, joka selvästi ja toistuvasti aiheutti ihmissoluissa tulehdusreaktioita. Osa testeissä käytetystä kierrätysmuovista myös lamaannutti tai jopa tappoi sille altistettuja soluja.

Kuulostaa pahalta. Kierrätysmuovia käytetään esimerkiksi vaatteiden raaka-aineena. Viimeistään tämän kuultuani en ole kiinnostunut laittamaan kierrätysmuovista valmistettua vaatetta ihoani vasten, vaikkei se ajatuksena houkuttele muutenkaan.

Tämä kaikki herättää tukun kysymyksiä. Tähän asti luulin tietäväni, mitä puhdas muovipakkaus tarkoittaa, mutta en tiedä enää. Miten puhdas on puhdas? Pitääkö esimerkiksi keksipakkauksen muovitarjottimesta huuhtoa ne pikkuruiset murut, mitä pakkaukseen jää? Keksit, kuten monet muutkin tuotteet, ovat myös voineet kiillottaa muovipakkausta rasvalla, mikä ei kylmällä vedellä muutu miksikään. Enkä nyt edes tarkoita ilmiselviä rasvakerrostumia, joita esimerkiksi margariinista tai marinadeista pakkauksiin jää.

Jos puhtauden käsittää kirjaimellisesti, täysin ongelmattomia kierrätettäviä on lopulta hyvin vähän. Minun taloudessani tällaisia ovat tähän mennessä olleet tyhjentyneet pesuainepullot, leipäpussit, tekstiilien muovikääreet, joidenkin pakkausten muovikannet sekä pakkaukset, joissa on ollut esimerkiksi kirsikkatomaatteja.

Väistämättä tulee mieleen, että kertakäyttöisille muovipakkauksille tulisi löytää parempi vaihtoehto. Muovi suunniteltiin kestäväksi, mutta nyt valtava määrä muovista päätyy kertakäyttötuotteisiin. Kirjan Hyvän sään aikana artikkelissa nimeltä Hyvä paha muovi Kaisa Uusitalo kirjoittaa, että Suomessa syntyy vuosittain arviolta 140 000 tonnia muovijätettä, suurin osa erilaisia pakkauksia. Vuonna 2014 Suomessa jätteeksi päätyneistä muovituotteista puolet oli kertakäyttöistä tavaraa.

Muovista puhutaan nykyään, pääasiassa sen aiheuttamien ympäristöongelmien vuoksi, hyvin negatiiviseen sävyyn. Moni pyrkii välttämään muovin käyttöä ja myös haaveita muovittomasta maailmasta kuulee. Hyvin harva asia maailmassa on yksinkertainen, eikä tämäkään kuulu niihin. Edellä mainitussa Kaisa Uusitalon artikkelissa kerrotaan ilmiöstä nimeltä muovin paradoksi. Niin hyvältä kuin ajatus muovittomasta maailmasta äkkiä ajatellen kuulostaisikin, muoviton maailma saattaisi Uusitalon mukaan myös kiihdyttää ilmastonmuutosta.

”Vaikka muovi valmistetaan fossiilisesta öljystä, monet sen käyttökohteet säästävät elinkaarensa aikana huomattavasti enemmän energiaa kuin niiden valmistaminen vie. Kevyillä muovipakkauksilla säästetään välillisesti 27 miljoonaa tonnia öljyä vuosittain, mikä vastaa 25 miljoonan auton poistamista liikenteestä. Muutama tankkauskerta vie saman verran öljyä kuin yhden ihmisen vuodessa kuluttama muovi.”

Harvoin tulee ajatelleeksi, että muovilla on positiivisia ilmastovaikutuksia. Ne perustuvat muovin keveyteen materiaalina. Kevyiden muovipakkausten kuljettaminen kauppoihin rekoilla säästää polttoainetta ja muovi aiheuttaa siten vähemmän päästöjä pakkausmateriaalina kuin esimerkiksi lasi. Suuri ilmastohyöty tulee myös siitä, että pakkaukset suojaavat elintarvikkeita ja vähentävät ruokahävikkiä.

Muovin tilalle kehitetään jatkuvasti biopohjaisia vaihtoehtoja. Uusitalon mukaan useissa tutkimuksissa biopohjaiset materiaalit on todettu öljypohjaisia paremmaksi vaihtoehdoksi kasvihuonekaasupäästöjen määriä ja uusiutumattomien raaka-aineiden kulutusta tarkasteltaessa. Toisaalta rehevöitymisen, vesistöjen happamoitumisen ja maankäytön näkökulmista katsoen biomuovit voivat olla öljypohjaisia materiaaleja haitallisempi vaihtoehto.

Ei tässä tiedä itkisikö vai nauraisiko. Eikä tässä vielä kaikki, vaikkei ostos-tv:ssä ollakaan.

Kaiken kruunaa uutinen, jonka mukaan Euroopan uusiomuovivarastot ovat täynnä. Muovin kierrätys ei ole vielä taloudellisesti kannattavaa. Tarvittaisiin lisää kysyntää kierrätysmuoveista tehdyille tuotteille, kierrätysmuovien laatua tulisi parantaa ja muoveja tulisi kerätä tehokkaammin. Kannattavuutta yritetään parantaa rakentamalla yhä suurempia käsittelylaitoksia.

Minun päättelykyvylläni tämä tarkoittaa sitä, että koska pitää olla mitä kierrättää, suunnitelmien kärkipäässä ei ole vähentää muovien valmistusta ja muovipakkausten käyttöä.

Kukapa olisi muovin tullessa markkinoille arvannut, mihin ihmiskunta sen kanssa vielä joutuu.

___

Lähteet

Kaisa Uusitalo: Hyvä paha muovi (kirjassa Työryhmä ja Hanna Nikkanen: Hyvän sään aikana)
Teoksen on kirjoittanut ja kuvannut Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijoiden työryhmä, työtä ohjasi vierailijaprofessori Hanna Nikkanen.

Tutkija selvitti, miksi muoviroskat kannattaa ehdottomasti pestä: likaisena kierrätetty muovi voi olla terveydelle haitaksi

Tutkijan väite kierrätysmuovin vaaroista herätti kysymyksiä – tässä kolme vastausta

Kotitalousmuovien lajittelu on kaunis mutta vielä kannattamaton ajatus – Euroopan varastot täynnä uusiomuovia

Ilahduttavia asioita: toimivat laitteet!

Tein keväällä tietokoneen ja etenkin musiikkitiedostojen suursiivouksen. Poistin suuren määrän levyjä ja yksittäisiä kappaleita, joiden kuuntelemisesta en enää nauttinut. Osa musiikista oli alkanut kuulostaa lähinnä melulta, jonka sanoista oli vaikea saada selvää.

Seuranani on jo useita vuosia ollut jatkuva tinnitus. Sitä tutkittaessa löytyi myös lievä kuulonalenema. Ajan kuluessa korvani ovat muuttuneet valikoivammiksi ja musiikkimakuni äänimaisemaltaan pehmeämpää musiikkia suosivaksi.

Edellisessä kodissani kaikui, eikä akustiikka ole paras mahdollinen tässäkään asunnossa. Äänet heijastuvat kovista pinnoista, kun ylimääräisiä huonekaluja ja tekstiilejä ei (minimalismin ja allergian vuoksi) ole. Kaikuminen haittaa kuulemista, minkä vuoksi olen jo pitkään kuunnellut musiikkia pääasiassa kuulokkeilla. Radiota kuuntelen ilmankin.

Uusien kuulokkeiden hankinta tuli keväällä ajankohtaiseksi, kun entisten pehmusteet alkoivat varistaa mustaa silppua. Edelliset kuulokkeeni olivat markettilaatua, mutta tällä kertaa menin suoraan erikoisliikkeeseen. Olin huomannut kuuloni muuttuneen, ja halusin, ettei musiikista nauttiminen jäisi ainakaan kuulokkeista kiinni. Ja mikäli mahdollista, haluaisin kuulokkeet, joiden pehmusteita voisi vaihtaa uusiin! Tuntui turhalta tuhlaukselta joutua uusimaan kuulokkeita vain sen vuoksi, että niiden pehmusteet hapertuivat.

Kun kuuntelin kotona musiikkia uusilla kuulokkeillani, totesin, että kuulokkeiden laadussa voi olla valtavia eroja. Mietin, oliko kuuloni sittenkään muuttunut, vai oliko vika ollut kuulokkeissa. Joka tapauksessa kuulin paremmin ja sain helpommin sanoista selvää. Musiikin kuuntelusta tuli entistäkin suurempi nautinto.

Heikentyneen kuuloni vuoksi olin jo pidemmän aikaa vältellyt puhelimessa puhumista. Tuttujen ja läheisten ihmisten kanssa puhuminen onnistuu helpommin, koska heidän puhetapansa ja käyttämänsä sanasto on tuttu. Jos sana sieltä ja toinen täältä jää kuulematta, ne todennäköisesti osaa arvata. Kaikenlaisten asiointipuheluiden soittamista jännitän, sillä puheluiden äänenlaatu on usein huono. Taustalta kuuluu jos jonkinlaista häiritsevää hälyääntä, joskus vielä kovempana kuin itse puhujan ääni. Pahinta on huomata soittaneensa autoon.

Kesällä puhelimeni temppuilu ylitti sietokynnyksen, ja päätin hankkia uuden puhelimen. Voi kunpa olisin älynnyt tehdä sen jo aiemmin! Olin siinä luulossa, että kai nyt kaikilla puhelimilla vielä kohtuullisen normaalikuuloinen kuulee, mutta ei se ihan niin ollutkaan. Puhelimienkin äänenlaadussa voi olla huomattavan suuria eroja. Voi myös olla, ettei puhelimeni ollut enää ihan kunnossa. Se oli entisen kumppanini useita vuosia sitten hankkima, monta kertaa pudonnut, ja menossa jo kierrätykseen, kun tein siitä vielä toimivan ja otin käyttööni. Oli miten oli, mutta uuden puhelimen kanssa kuulo-ongelmia ei enää ollut.

Niinhän sitä sanotaan, ettei kahta ilman kolmatta. Kuulokkeiden ja puhelimen uusimisen jälkeen piti tehdä jotakin temppuilevalle tietokoneelle. Se oli hidastunut hankalaksi käyttää ja akkukin oli ilmoitellut vaihtotarpeestaan jo yli vuoden päivät.

Vaikka jouduin järjestämään tietokoneeni muutaman sadan kilometrin päähän huollettavaksi, olin tyytyväinen, että minulla ensimmäistä kertaa oli tietokone, jota myös kannattaisi huoltaa. Se oli palvellut paremmin kuin hyvin jo viisi vuotta, ja tulisi palvelemaan jatkossakin, kun saisin sen taas kuntoon.

Poikkesin kesäreissuni yhteydessä huoltoliikkeen kautta, jossa sain erityisen hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Tietokoneeni oli uuden akun lisäksi vailla uutta kiintolevyä. Olen aina pitänyt tiedostoni hyvässä järjestyksessä ja poistanut säännöllisesti tarpeettomat, mikä nyt palkittiin mukavasti huoltolaskun loppusummassa. Kiintolevyä vaihtaessa puolet alkuperäistä pienempi riitti tarpeisiini mainiosti.

Toimivista laitteista on valtavan suuri ilo. Tietokoneestani tuli kuin uusi, juuri nyt kuulokkeista kuuluu rentouttavaa laineiden liplatusta kirjoituksen taustalle, ja puhelin toimii kuten sen pitääkin.

Tapanani on ollut vaihtaa laitteita uusiin vasta kun se on ollut välttämätöntä. Näiden kokemusten myötä opin, että sinnittelin aivan liian pitkään huonokuuloisempana kuin olisi ollut tarpeen, koska en osannut kyseenalaistaa laitteiden toimivuutta. Olen turhankin hyvä sopeutumaan. Tulevaisuudessa toivottavasti osaan havahtua ajoissa.

Kokemusten jakamisesta toisen kanssa

Eräs lausahdus on mietityttänyt minua jo vuosikymmenien ajan. Olen punninnut suhdettani siihen yhä uudelleen. Se on tullut vastaani kirjoitetussa tekstissä, lähellä olevan ihmisen sanomana, ja olen saattanut sen itsekin joskus suustani päästää.

Lausahdus voi näyttäytyä hieman eri muodoissa, mutta ajatus on kaikissa sama. Tässä muutama vaihtoehto:

Mikään ei tunnu miltään…
Mitä merkitystä millään on…
Mitä järkeä elämässä on…

jos sitä ei voi jakaa toisen kanssa.

Monelle tällaiset ajatukset tulevat mieleen menetyksen yhteydessä. Kun syystä tai toisesta ei ole enää sitä tuttua ihmistä lähellä, jonka kanssa on tottunut elämää ja kokemuksia jakamaan. Ajatuksen kuulee usein myös tilanteissa, jossa ihminen ei ole toiveistaan huolimatta löytänyt rinnalleen ystävää tai kumppania. Lausahduksen voi kuulla myös arkisemmissa yhteyksissä, kun juuri sillä hetkellä ei saa toista ihmistä jakamaan jotakin kokemusta kanssaan.

Lausahduksesta välittyy yksinäisyyden tunne. Toisaalta siitä kuvastuu myös yleinen ajatus siitä, ettei yksinolo voi olla yhtä merkityksellistä kuin yhdessäolo. On tavallista nähdä yhdessäolo normina ja yksinolo poikkeamana tästä normista.

On lohduton ajatus, että elämä ja erilaiset kokemukset ja elämykset muodostuisivat merkityksellisiksi vain muiden kanssa jakamalla.

Hyvinvointiin liittyviä kirjoituksia lukiessa, tai ihan arkisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa, huomaan, että yhdessäolo nähdään kokonaisena ja ehjänä, ja yksinolo riittämättömänä ja vaillinaisena. Yksin eläminen tai asioiden tekeminen ja kokeminen itsekseen nähdään helposti olosuhteiden pakkona, ei ihmisen omana, vapaaehtoisena valintana. Yksinäisyys ja yksinolo sekoitetaan toisiinsa, eikä yksin viihtyvän tyytyväisyyteen oikein haluta uskoa. Yksin aikaansa viettävä saa helposti osakseen sääliä ja paljon yksin olevia jopa pelätään.

Yksinolo nähdään positiivisessa valossa lähinnä silloin, kun se on hetkellistä irrottautumista yhdessäolosta. Hetken hengähdystauko omaa aikaa, meditaatiohetki, omien ajatusten kokoamista. Positiiviseksi yksinoloksi hyväksytään myös luovan työn vaatima yksinolo.

Odotuksemme, uskomuksemme ja tulkintamme vaikuttavat siihen, miten elämän koemme. Jos rakennamme mieleemme kuvan siitä, millaista hyvän elämän tulisi olla, mitä tapahtuu, kun elämämme ei vastaakaan tuota kuvaa? On vaikea kokea tyytyväisyyttä ja onnellisuutta, jos ajattelee, että elämä on vaillinaista ja puutteellista.

Toisin sanoen, jos ei olisi uskomusta siitä, että elämä saa merkityksellisyytensä vasta toisen ihmisen kanssa jaettuna, voisiko yhä useampi kokea yksinolon ja yksin tekemisen myönteisenä? Voisivatko yksinäisyyden kokemukset, ja niiden mukanaan tuomat haitat, vähentyä?

Itselle mieluisia asioita ei kannata jättää tekemättä vain siksi, ettei ole toista ihmistä, kenen kanssa kokemuksen voisi jakaa. Asioita voi ja kannattaa tehdä ihan omaksi ilokseen ja itsensä vuoksi.

Toisen ihmisen läsnäolo ei myöskään takaa mahdollisuutta kokemuksen aitoon jakamiseen. Itselläni voimakkaimmat yksinäisyyden tunteet ovat usein liittyneet yhdessä koettuihin elämyksiin. Kun minulle ajatuksia herättävä, voimakas ja vaikuttava tunne-elämys on seuralaiselle ”ihan kiva”, ei mitään sen enempää ja arki jatkukoon, syvempää jakamista ei tapahdu. Monen monologin jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että oman tunnekokemuksen jakaminen toisen kanssa on useimmiten mahdotonta.

Hyvät ihmissuhteet ovat tärkeitä ja tuovat hyvinvointia, mutta mielestäni sosiaalisten suhteiden merkitystä myös ylikorostetaan. Yksinolon merkitystä hyvinvoinnille ja henkiselle kasvulle puolestaan aliarvioidaan. (Introvertin hiljainen mielipide…)

On hyvä opetella olemaan itsekseen. Nauttimaan elämästä ja viihtymään itsensä kanssa. Tehdä itselle merkityksellisiä asioita, jotka tuovat elämään iloa ja sisältöä.

Meillä on elämässämme vain yksi takuuvarma ja elämänmittainen seuralainen. Hänen kanssaan kannattaa opetella tulemaan juttuun.

Allergiasta, sisäilmaongelmista ja pienistä kodeista

Vietin kesällä aikaa talossa, jossa on sisäilma- ja homeongelmia. Sään jatkuessa päivästä ja viikosta toiseen sateisena, aloin saada hengitystieoireita. Yskitti, keuhkoihin koski ja hengittäminen tuntui raskaalta. Omituisia lihas- ja nivelongelmiakin ilmeni.

Tuntui helpottavalta palata omaan, raikkaaseen kotiin. Asuntoon, jossa ilma kiertää välillä niin reippaasti, että paperit pöydällä lepattavat. Minua odotti kuitenkin yllätys.

Kotini oli entisellään, mutta minä en. Liiankin tarkka hajuaistini oli terävöitynyt entisestään. Nenäni ärsyyntyi tavallisista tuoksuista, joihin en aiemmin ollut kiinnittänyt erityistä huomiota. Keittokomerossa oli vastassa vanhojen keittiönkaappien tuoksu, jota en ennen ollut huomannutkaan. Erityisen paljon häiritsivät erilaisten muovien, esimerkiksi latausjohtojen tai muovitarjottimen, hajut, jotka tekivät hengittämisen raskaaksi.

Sain hengenahdistusta myös erilaisista ruoka-aineista, kuten banaaneista, joita olin popsinut koko talven ilman mitään ongelmaa. Se tuntui vielä ymmärrettävältä, olinhan joutunut vuosikausia välttelemään lähes kaikkia hedelmiä ristiallergioiden vuoksi. Kun aloin saada oireita milloin mistäkin ruoka-aineista, mieleeni alkoi hiipiä huoli.

Viihdyin tiiviisti ranskalaisen parvekkeen avoimen oven äärellä ja ulkona kävelyllä. Otin käyttöön kaikki allergialääkkeeni, vaikka siitepölykausi oli niin lopuillaan, etten tavallisesti niitä enää tarvitsisi. Hengitin, yritin rentoutua ja olla stressaantumatta. Järkeilin, että tämän on oltava väliaikaista. Laskin päiviä reilun viikon päässä odottaneeseen lääkäriaikaan, joka oli varattuna sopivasti muun muassa allergiaan liittyen jo ennen kuin näitä viimeisimpiä oireita oli olemassakaan.

Ihmisen muisti ei ole kovin pitkä, minun ainakaan. Olin voinut jo pitkään niin hyvin, että kokonaiskuva oli päässyt unohtumaan. Se palautui mieleeni lääkärissä verikoetuloksiani katsellessa.

Olen ollut allerginen pikkulapsesta asti. Reagoin herkästi erilaisiin altisteisiin, olivat ne sitten tuoksuja, pölyjä tai sisäilmaongelmia. Astman vuoksikin minua aikoinaan lääkittiin, kunnes todettiin, ettei sitä ehkä ollutkaan, hankalampi allergia vain. Muistin erään kevään, kun katupölyaikaan kävelty neljän korttelin matka ärsytti keuhkoni niin, että sain kuukauden päivät yskiä niitä tyhjäksi. Mieleeni muistui myös muutaman yön yöpyminen ikävältä tuoksuvassa tilassa, joka johti samanlaisiin oireisiin. Tai perusteellisemmat siivouspäivät kissakodissa, jotka olivat yhtä niistämistä.

Lääkärikäynti muistutti, että minun on otettava allergiataipumukseni paremmin huomioon. Kuunneltava ja uskottava omaa oloani, vaikka olisin ainoa tilassa oireileva. Tuoreimman oireiluni taustalla oli todennäköisesti kyse homeen ja sisäilmaongelmien aiheuttamasta tulehdusreaktiosta elimistössä, mikä aiheutti oireilua milloin mitäkin kohtaan. Vointini palautui onneksi varsin nopeasti lähes ennalleen, vain hajuaistini on yhä hieman aiempaa herkempi.

Minimalistinen koti sopii hyvin allergiselle. Toisaalta pienessä kodissa monet altisteet korostuvat. Pölyä tuntuu olevan enemmän, kun sille on vähemmän tilaa hajaantua. Kynttilän sisäilmaa heikentävän vaikutuksen huomaa helpommin. Myös kukkien siitepöly ja kaikenlaiset tuoksut ovat helpommin häiriöksi kuin suuremmassa tilassa. Kaksiossa on yksiöön nähden se etu, että makuuhuoneen voi rauhoittaa tällaisilta häiriötekijöiltä.

Hengitysvaikeuksia potiessani aloin miettiä, voisinko vielä yksinkertaistaa kotiani ja saada siitä allergisen näkökulmasta entistä paremman.

Moneen asiaan olin jo noin vuoden yksiössä asumisen aikana puuttunutkin. Olin vähentänyt kynttilöiden polttamista, ja huomannut, mitä kynttilöitä minun kannattaa suosia ja mitä välttää kokonaan. Kaksiossa hyväksi havaituilla kruunukynttilöillä ei ollut enää mitään asiaa kotiini. Kukkia en ollut ostanut aikoihin, koska toistaiseksi oli epäselvää, millaisia kukkia sietäisin pienessä tilassa ilman oireita. Tuoksuja olin välttänyt jo pidemmän aikaa. Käytän tuoksuttomia tai luonnonmukaisia, kevyesti hajustettuja tuotteita, joiden tuoksu haihtuu nopeasti. Vuosien mittaan olin välillä kuitenkin unohtanut herkkyyteni ja hankkinut epähuomiossa jotakin liian tuoksuvaa. Olisi syytä vihdoin oppia olemaan tarkempi.

Mutta miten vähentää häiritsevästi haisevaa muovia? Kun avasin kaapin oven, sieltä tulvahti pistävä muovin haju. Haisevasta muovitarjottimesta, jota olin käyttänyt nojatuolissa kirjoittaessani koneen alla, saatoin luopua. Keksisin tilalle jotakin muuta. Kaikki sähköjohdot olivat tarpeellisia, joten niiden hajun kanssa oli vain tultava toimeen. Hierontaan käyttämäni tennispallon kammottava haju tuli kaapin ulkopuolellekin, mutta ehkä pallon voisi raikastaa muovipussissa soodan kanssa.

On tärkeää, että koti on helposti siivottava. Allergisille suositellaan päiväpeitteen käyttöä, mutta minä luovuin omastani, koska tuntui, että päiväpeite oli vain yksi pölyä keräävä ja huollettava tekstiili muiden rinnalla. Vähensin myös koristetyynyjä, jotka ennen nojatuolin hankintaa olivat jatkuvassa käytössä, mutta joista vain yksi oli enää tarpeellinen. Olin jo aiemmin vähentänyt joitakin kohtuuttoman paljon pölyäviä tekstiilejä, kuten vanhoja, pehmeäksi ja pölyäväksi kuluneita astiapyyhkeitä ja torkkupeiton.

Olen jo pitkään seurannut tv-ohjelmia ja lehtijuttuja hajuste- ja monikemikaaliyliherkkyydestä. Miettinyt, että kunpa vaan ei koskaan omalle kohdalle sattuisi. On ihan riittävän herkkää minulle haistaa asunnossa painomusteen haju, kun välioven takana olevasta postiluukusta on yllättäen jaettu sanomalehti.

Kesäinen kokemukseni muistutti asioiden pitämisestä tärkeysjärjestyksessä. Minulla ei ole varaa terveyttäni horjuttaviin altistuksiin. Minun on pidettävä terveydestäni parempaa huolta.

P.S. Suosittelen Susanna Makaroffin kirjaa Homeäidin päiväkirja. Todella hyvin kirjoitettua päiväkirjan ja tietokirjan yhdistelmää oli mahdotonta laskea käsistä, ennen kuin saisin tietää miten perheen käy. Sopii myös jännitys- ja kauhukirjojen ystäville, mitään näin ahdistavaa en muista koskaan lukeneeni. Kirja on myös psykologiselta ja sosiaalipsykologiselta kannalta erittäin mielenkiintoista luettavaa. Se kertoo ihmisluonnosta enemmän kuin haluaisi kuulla.

Poikkeustilanne: kun hanasta ei tule puhdasta vettä

Viime viikon torstaina ja perjantaina tuhansien kuopiolaisten vesihanoista tuli ruskeaksi värjääntynyttä vettä. Vesiongelmat aiheuttivat ongelmia kotien lisäksi esimerkiksi ravintoloissa, kampaamoissa, hotelleissa, päiväkodeissa ja terveydenhuollossa.

Aluksi ohje kuului, ettei värjääntynyttä vettä suositella käytettäväksi juoma- tai talousvetenä ja pyykinpesua on syytä välttää. Vähän ajan kuluttua ohjeistusta tarkennettiin niin, että vettä voi käyttää wc:n huuhteluun. Ja myöhemmin lisättiin, että sitä voi käyttää käsien pesuun ja muuhun välttämättömään peseytymiseen.

Puhdasta vettä sai hakea muutamasta väliaikaisesta vedenjakelupisteestä. Onnekseni lähin vedenjakelupiste oli vain noin kilometrin päässä, ja onneksi olen sellaisessa kunnossa, että jaksan kantaa tarvitsemani veden. Kannoin huolta muista autottomista ihmisistä, heistä joilla vedenhakupisteelle voi olla pidempikin matka. Heistä, joilla ei ole voimia kävellä ja kantaa painavia kantamuksia. Mietin kotona asuvia vanhuksia, muistisairaita, liikuntavammaisia – miten he saisivat puhdasta vettä?

Vesiongelma oli levinnyt kaupungissa laajalle alueelle, ja vielä perjantaina oli uhkana, että se leviäisi koko kaupungin eteläiseen osaan. Se olisi ollut katastrofi. Kaikki vesikalusto, jolla puhdasta vettä ihmisille järjestettiin, oli käytössä jo torstaina. Vedenjakelupisteitä oli enimmillään neljä, suuren osan ajasta vain kolme, kaikki keskustassa tai sen lähialueilla.

Tilannetta seuratessa kävi nopeasti selväksi, ettei tällaiseen poikkeustilanteeseen ollut varautunut kukaan. Ei vesilaitos, yritykset, laitokset, terveydenhuolto tai yksityiset ihmiset. Torstaina keskustan kauppojen vesihyllyt olivat tyhjentyneet, perjantaina jo kauempana sijaitsevan hypermarketinkin hyllyt. Myös vesikanisterit olivat tehneet kauppansa, niitä ei kannattanut enää etsiskellä.

Kuopiossa tehdään päävesijohdon saneeraustöitä, mikä saattaa aiheuttaa vedenlaatuhäiriöitä vuoden loppuun asti. (Kuopiolaisille vinkkinä, seuratkaa Kuopion Veden nettisivuja tai Facebookia. Ainakin tähän asti tiedotus on tullut muuta kautta jälkijunassa.) Torstain vesiongelma tuli monille täytenä yllätyksenä. Minulla oli lähdevettä jääkaapissa, koska pari viikkoa aiemmin olin kuullut entiseltä kumppaniltani, että hänen postiluukustaan oli jaettu tiedote mahdollisesta seuraavana päivänä alkavasta vedenlaatuhäiriöstä, ja kehotettu varaamaan juomavettä kolmen vuorokauden tarpeisiin. Sillä kertaa tuli kiire illalla pestä pyykkiä, tiskata, käydä suihkussa ja ottaa vettä mahdollisten ongelmien varalle. Tällä kertaa tietoa ei tullut mistään, enkä voinut varautua mitenkään. Minun oli ollut tarkoitus pestä pyykkiä seuraavana päivänä.

Kun kaiken tarvitsemansa veden joutuu kantamaan omin voimin noin kilometrin päästä, huomaa nopeasti, miten huolettomasti vettä on tottunut tavallisesti käyttämään. Juomaveden kantaminen ei ole ongelma, sitä kuluu vielä varsin vähän. Mutta siitä veden tarve vasta alkaa. Peseytyminen, tiskaaminen ja pyykinpesu vaativat puhdasta vettä. Jos vettä olisi tarvittu myös wc:n huuhtomiseen, eivätkä pesuvedet olisi siihen riittäneet, vettä olisi pitänyt varata myös sitä ajatellen. (En ole erityisen innoissani vesivessoista, ja etenkin tällaisessa poikkeustilanteessa moisen keksinnön idioottimaisuus korostuu. Kuvitelkaa tilanne, jossa puoli kaupunkia ei saisi vaikkapa muutamaan päivään huuhdottua wc:tä. Onneksi Suomessa moni kaupunki on vesistön äärellä.)

Torstai olisi ollut minulla saunapäivä. Kävin saunalla toteamassa, ettei ihmettä ollut tapahtunut, vaan sielläkin hanasta tuli ruskeaa vettä. Edellinen saunavuorolainen oli peseytynyt siitä huolimatta. Tulin takaisin kotiin ja aloin suunnitella peseytymistä.

Eri lähteiden mukaan kulutamme suihkussa käydessämme vettä keskimäärin 12-15 litraa minuutissa. Viimeviikkoisen kokemukseni pohjalta ajatellen jo tuo minuutissa kuluva vesimäärä on valtava. Minun oli selvittävä mahdollisimman vähällä vesimäärällä, ja saatava pitkät ja paksut hiukseni puhtaiksi. Arvelin parhaaksi vaihtoehdoksi kaataa pesuvatiin sen verran vettä, että saisin siinä hiukseni pestyä. Kastelin hiukseni vadissa, hieroin niihin ohueksi laimennettua, vain vähän vaahtoavaa shampoota ja puristelin hiukseni mahdollisimman kuiviksi ennen kuin huuhdoin ne pesuvadissa. Hiuksista tuli puhtaat ja vesi sopi vielä käytettäväksi vartalon pesuun. Halusin tietää, minkä verran vettä tarkalleen kuluisi, joten mittasin sen. 4,3 litraa.

Jos vesiongelmat jatkuisivat pidempään, juomaveden ja pesuveden kantaminen onnistuisi vielä hyvin. Kaksi viiden litran vesikanisteria kulkisivat repussani vielä mukavasti, kannoin sellaiset jo kerran kassissa olalla ja välillä kädessä, kun repussa oli muita kantamuksia. Mutta entä sitten kun pitäisi tiskata ja pestä pyykkiä? Etenkin pyykinpesu vaatii paljon vettä, sillä pesuaine on saatava huuhdotuksi hyvin pois vaatteista. Tiskaamiselta voi välttyä, jos osaa varautua vesiongelmiin ennalta, eikä tiskiä ole jo valmiiksi, ja käyttää kertakäyttöastioita. Ja jos on mikroaaltouuni. Minulla ei enää ole, joten lämmitän ruoan paistinpannulla liedellä.

Koskaan en ole käyttänyt vettä yhtä tietoisesti kuin noina parina päivänä viime viikolla. Kun laitoin kattilasta viimeisen ruoka-annoksen paistinpannulle liedelle lämpiämään, tuli kattilan tiskaaminen ajankohtaiseksi. Miten sen tekisi mahdollisimman vähällä vedellä? Kattilan ja paistinpannun tiskasin erikseen, ja muut tiskit pienessä vesimäärässä pesuvadissa. Mietin joka vaiheessa, ettei vettä menisi yhtään hukkaan. Koskaan ei ole tarvinnut keskittyä samalla tavalla esimerkiksi tiskirätin huuhtomiseen. Jos ongelmatilanne olisi kestänyt pidempään, olisin siirtynyt ruoanvalmistuksessa yhden paistinpannun taktiikkaan. Sen puhdistaa helposti ja vähällä vedellä.

Mitä nuo kaksi päivää opettivat? Mitä jos vastaava tilanne toistuisi ja kestäisi pidempäänkin?

Sinä iltana, kun noin kaksi viikkoa sitten jouduin varautumaan vesiongelmiin, minulla ei ollut yhtäkään tiivistä kannellista astiaa. Oli ollut kyllä vuosikausia mielessä sellaisia hankkia. Onneksi seuraavana aamuna hanasta tuli puhdasta vettä, sillä jääkaapissa yön yli esimerkiksi kattilassa säilytetty vesi maistui voimakkaasti jääkaapille ja oli juomakelvotonta. Sinä päivänä kävin hakemassa kaupasta lähdevettä isommissa pulloissa ja kanisterissa, niitä voisi myöhemminkin käyttää veden säilyttämiseen. Viime viikolla täydensin valmiusvarastoani parilla lisäkanisterilla, kannellisilla ämpäreillä, kertakäyttöastioilla ja puhdistuspyyhkeillä. Suuri kattila on hyödyllinen pesuvesien lämmityksessä.

Viime viikon vesikriisi kesti onneksi vain kaksi päivää. Mitä jos tilanne olisi jatkunut pidempään? Se laittoi miettimään myös muita mahdollisia poikkeustiloja. Vähänkään pidempää sähkökatkoa en haluaisi kokea, se lamauttaisi kaiken.

Kun näitä miettii, huomaa, että yhteiskuntamme on lopulta hyvin haavoittuvainen. Liian paljon on yhden kortin varassa.

P.S. Jos sinun pitäisi juuri nyt hankkia vesikanisteri, missä olisi lähin kauppa, mistä sellaisen saisit? Entä jos kanisterit olisivat siitä kaupasta loppu? Entä jos tuhannet muutkin samassa kaupungissa tahtoisivat samaan aikaan ostaa vesikanisterin?

Viime viikon lopulla huomasin, että minun lisäkseni monella muullakaan ei ollut omasta takaa vesikanisteria. Joku näpsä olisi tehnyt torilla hyvän tilin vesikanistereita myyden. Ilmainen vinkki: jos sinulla ei vielä ole tiiviitä vesiastioita, joita kykenet tarvittaessa kuljettamaan kotiisi vähän kauempaakin, hanki sellaisia. Ne voivat tulla jonakin päivänä todelliseen tarpeeseen.

Ilahduttavia asioita: syksy ja luonto-ohjelmat

Rakastan syksyä. Puiden ja pensaiden väriloistoa, tumman sinimustan taivaan ja keltaisten, punaisten, oranssien ja erilaisten vihreiden puidenlatvojen luomaa kaunista kontrastia, maahan pudonneissa lehdissä kahlaamisesta kuuluvaa ääntä, syksyn tuoksua.

Syksyllä on mitä parhaimmat ulkoilusäät. Sumua, viileää ja kosteaa säätä, tihkusadetta. Tuulta! Raikasta, erityisen happipitoista ilmaa. Kuulaan kirpeitä aamuja.

Muutama viikko sitten minua hellittiin lähes kokonaisen viikon ajan paksulla sumulla. Välillä ikkunasta näkyi vain tiheä harmaus, välillä tuuli kuljetti sumupilviä kuin ohuena huntuna. Sumun pehmoiseen peittoon oli ihana lähteä kävelemään, se oli kuin pieni seikkailu. Tunnelma oli lohdullinen ja rauhoittava, askelten edetessä tutut maisemat tulivat vähän kerrassaan esiin harmaudesta. Maailma näytti erityisen kauniilta. Kosteus oli kasvoille kuin hemmotteluhoitoa.

Tuuliset päivät, kun taivas on paksujen pilvien peittämä ja ilma on sumuavan kostea tai tihkusateinen, ovat minulle erityisen rakkaita ulkoilusäitä. Tuulta parempaa alakulon, yksinäisyydentunteen, huolten ja stressin poistajaa ei olekaan! Tuulisina päivinä hakeudun kuuntelemaan puiden huminaa tai aaltojen loisketta ja annan tuulen puhaltaa ylimääräiset ajatukset ja huolet pois. Olo kevenee ja hymy nousee huulille nopeasti, kun annan tuulen riepottaa, hyväillä kasvojani ja täyttää kuuloaistini. Tuulen voima tuo lohtua ja muistuttaa asioiden mittasuhteista.

Syksyn pimenevät illat ja tähtitaivas! Ilahduin valtavasti huomatessani, että näen nykyisestä asunnostani selvästi enemmän tähtiä kuin edellisestä. Lähialueen valaisimet on kohdistettu sinne missä valoa tarvitaan eli alaspäin kulkuväylille, ei taivaalle. Eräänä tähtikirkkaana iltana tuuletin raikasta ilmaa pimeään asuntooni ranskalaisen parvekkeen edessä lattialla maaten ja tähtiä katsellen. Tunsin itseni etuoikeutetuksi nauttiessani tarjolla olevasta ylellisyydestä.

Syksy on mielestäni vuodenajoista tunnelmallisin. Pimeän laskeuduttua, sateen ropistessa ikkunapeltiin, on ihana kääriytyä lämpöiseen vilttiin teekupin äärelle ja lukea hämärässä valossa hyvää kirjaa. Toinen hyvä ajanvietevaihtoehto ovat mielenkiintoiset luonto-ohjelmat. Niitä voi katsoa jos nyt ei ihan erätulilla niin kynttilänvalossa hyvien eväiden kanssa.

Yle Areenasta löytyy lukuisia hyviä luonto-ohjelmia, joista poimin pari katseluvinkkiä.

Asvalttiviidakot

En ole innostunut eräretkeilystä tai vaeltamisesta, vaan nautin helposti saavutettavasta kaupunkiluonnosta. Kun kuulin uudesta kuusiosaisesta kaupunkiluontoa käsittelevästä dokumenttisarjasta Asvalttiviidakot, laitoin saman tien muistutuksen kalenteriini. Kun 80 prosenttia suomalaisista asuu kaupungeissa, tällaiselle luonto-ohjelmalle luulisi olevan tilausta. Ainakin minä olen odottanut luontoaiheiden käsittelyä tästä näkökulmasta.

Petteri Saarion ohjaamassa dokumenttisarjassa kaupunkiluontoa käsitellään kuudesta eri näkökulmasta: kaupunkiviljely ja kaupunkiluonto ruoan lähteenä, kaupunkiluonnon eläimistö, luonto sekä lasten että aikuisten leikkipaikkana, kaupunkiluonnon luontoarvot, hautausmaat kaupunkien viherkeitaina ja luonnon vaikutus hyvinvointiin ja terveyteen.

Asvalttiviidakot ylitti kaikki odotukseni. Dokumenttisarja oli monipuolinen ja monenlaisia ajatuksia herättävä, ei ihan tyypillinen luonto-ohjelmasarja. Tavalliseen tapaan se sisältää suorastaan liikuttavan kaunista ja rentouttavaa luontokuvaa, hidastettua lähikuvaa linnuista ja eläimistä, mutta myös paljon muuta. Ohjelmasarja herätti minut tekemään retkisuunnitelmia ja harkitsemaan termospullon hankintaa. Havahduin ajattelemaan, että lähelläni on paljon erilaisia kaupunkiluontokohteita, pienempiä ja isompia, mutta käyn useimmiten vain muutamissa paikoissa.

Dokumenttisarja on niin monipuolinen, että se tarjonnee jokaiselle iästä ja sukupuolesta riippumatta jotakin kiinnostavaa. Suosittelen lämpimästi.

Tarinoita metsästä 

Miltä kuulostaisivat neljän minuutin lyhytdokumentit eri eläimistä? Luonnossa liikkumisella on terveysvaikutuksia, mutta tiedetään, että jo luontokuvien katselu rentouttaa. Neljän minuutin tuokiokuvat ovat mukavia tietopaketteja ja pieniä piipahduksia luontoon. Ainoa harmin aihe sarjassa on melko päällekäyvä taustamusiikki, mieluiten olisin kertojaäänen lisäksi kuunnellut vain luonnon ääniä.

Lopuksi vielä ilahduttava uutinen Norppaliven ystäville.

Seurasitko Norppaliveä? WWF tiedottaa, että Norppalive laajenee ympärivuotiseksi luontokanavaksi. Ensi keväästä alkaen Norppalive saa rinnalleen livekameroita, jotka välittävät kuvaa harvinaisista eläinlajeista, joiden suojelemiseksi WWF on tehnyt töitä.

WWF:n tiedottaja Joonas Fritze kertoo, että tavoitteena on tuoda luonto toimistoihin ja olohuoneisiin. ”Haluamme ihmisten innostuvan, oppivan, liikuttuvan ja viihtyvän livelähetysten parissa.”

Norppaliveä seurattiin viime keväänä kolme miljoonaa kertaa, enkä ihmettele, se on hämmästyttävän koukuttava. Pelkästään laineiden liplatuksen katsominen ilman Pullervoakin oli rentouttavaa. Millaisia kavereita ruutuihin tarjotaankaan, olen katsomassa. Pitänee keksiä keinot myös irrottautua ruudun ääreltä.

Nauttikaamme syksystä ja Suomen luonnosta! Ja pitäkäämme kukin omalta osaltamme huolta siitä, että se säilyy vähintään yhtä hyvänä myös jälkipolville.