Milloin tavaraa on liian vähän?

Muuttaessani asumaan itsekseni tuli tarve hankkia erilaisia tavaroita. Jouduin miettimään mitä todella tarvitsen ja minkä verran. Paljonko olisi liikaa ja minkä verran olisi liian vähän?

Eniten miettimistä aiheutti astioiden sopiva määrä. Asia ei ollut ollenkaan yksinkertainen. Yksi ihminen voi pärjätä hyvinkin vähäisellä määrällä astioita, mutta toisaalta niitä tarvitaan myös vieraiden varalle. Enää minulla ei olisi tiskikonetta käytössäni, vaan tulisin tiskaamaan käsin. Miten se tulisi ottaa huomioon astioiden määrässä?

Jos astiat tiskaisi heti, kun ne ovat pesun tarpeessa, varsin pieni määrä riittäisi. Toisaalta se olisi myös kaikkein epäekologisin tapa toimia, ja nostaisi myös vesilaskun loppusummaa. Se olisi siis sekä järjetöntä että vastoin omia arvojani. Muutamaa astiaa varten tuntuisi hölmöltä laskea vettä pesuvatiin, ja vielä hölmömpää olisi tiskata juoksevan veden alla. Samalla vadillisella pesisi helposti enemmänkin astioita.

Hyvin pieni määrä astioita ei siis olisi paras mahdollinen ratkaisu. Halusin myös, että astioita olisi riittävästi, jotta en joutuisi ensimmäiseksi tiskaamaan, jos joku olisi tulossa lyhyellä varoitusajalla käymään, eivätkä kaikki astiani olisi puhtaana.

Niin, milloin tavaraa on liian vähän? Mielestäni silloin, kun tavaran vähäinen määrä alkaa rajoittaa elämää.

Astioita olisi liian vähän, jos se nostaisi kynnystäni kutsua vieraita ja näin rajoittaisi muutenkin vähäistä sosiaalista elämääni. Itseni tuntien tiedän, että minun on poistettava itseni ja muiden ihmisten välistä kaikki kynnykset, jotka suinkin voin.

Vaatteita on liian vähän (tai ne ovat vääränlaisia), jos kaapista ei löydy sopivia kaikkiin niihin tavanomaisimpiin tilanteisiin, joihin haluaisi osallistua. Olen tässä tilanteessa enemmän ja vähemmän kroonisesti, ja tällä hetkellä erityisesti painon muuttumisen vuoksi.

Myös silloin vaatteita olisi mielestäni liian vähän, tai vaatevalikoima olisi turhan hajanainen kokonaisuus, jos jatkuvasti joutuisin pesemään puolityhjiä koneellisia. Monissa nykyisissä pesukoneissa on automatiikkaa, joka säätää veden kulutusta pyykin määrän mukaan, mutta se ei mielestäni riitä. Sähköä kuluu joka tapauksessa joka koneellisella, ja ainakin omassa pesukoneessani pesuaika pysyy pyykin määrästä riippumatta samana. On myös hyvin vaikea uskoa, että saman pyykkimäärän peseminen kymmenessä tai viidessä koneellisessa kuluttaisi saman verran vettä.

Tavaroiden sopiva määrä on hyvin henkilökohtainen asia. Se, mikä yhdelle on sopivasti, on toiselle liian vähän ja kolmannelle liikaa. Käsityksiimme siitä, mikä on sopivasti, vaikuttavat monet asiat. Elämäntilanne, elämäntapa, oma elämänhistoria ja persoonallisuus luovat yhdessä ainutlaatuisen kokonaisuuden muuttujia, jotka vaikuttavat valintoihimme.

Jos tavaroita on liian paljon tai liian vähän, ne saavat elämässä turhan suuren osan. Elämä sujuu parhaiten, kun selvittää itselleen minkä verran on sopivasti, ihan kaikilla elämän osa-alueilla.

Ilmoitusasia blogiin liittyen

Lyhyesti sanottuna: jatkossa julkaisen uuden tekstin kerran viikossa, keskiviikkoisin.

Minimalismin Ilo täyttää tänä keväänä viisi vuotta. Aloin kirjoittaa blogia kahdesta syystä. Halusin saada selkoa omista ajatuksistani, joita suunnanmuutos kohti yksinkertaisempaa elämää toi tullessaan. Toivoin myös, että julkaisemalla pohdintani voisin tarjota uusia ajatuksia ja kenties olla avuksi muille.

Kun kyse on blogista, jonka aihealue on varsin suppea, vuosien kirjoittaminen alkaa tuntua ja ainakin omiin silmiini myös näkyä. Tuntuu siltä, että monet blogin aihepiiriin liittyvät asiat on jo tullut kirjoitetuksi. Olen yllättänyt itseni, kun kesä- ja joulutaukoja lukuun ottamatta olen julkaissut uusia tekstejä melko tiiviiseen tahtiin näinkin pitkään.

Tämänhetkinen elämäntilanteeni vaikuttaa osaltaan siihen, että ajatukset ovat muualla kuin blogin kirjoittamisessa. Monikin mielessäni liikkuva asia voisi olla yhteiskunnallisesti mielenkiintoinen ja merkittävä, mutta toisaalta samalla myös niin henkilökohtainen, etten tiedä olenko valmis niistä kirjoittamaan. Liittyisivätkö nämä asiat blogin aihealueeseen juuri mitenkään, se onkin sitten toinen juttu.

Elämänmuutoksen alkuvaiheessa kaikkea katsoo kiinnostuneena ja uteliaana, uusin silmin. Siitä, mikä joskus oli tavoitteenani saavuttaa hamassa tulevaisuudessa, on tullut tavallista. Elämäni on muotoutunut yksinkertaiseksi. Voi olla, että tässä itselleni tutuksi tulleessa elämäntavassa olisi teidän lukijoiden kannalta vielä kiinnostavia, käsittelemättömiä aiheita, mutta itse niitä on vaikea nähdä.

Tässä vaiheessa elämää, taitekohdassa, ajattelin edetä nyt niin, että julkaisen uuden tekstin kerran viikossa. Aika näyttää miten se sujuu ja millaiseksi blogin sisältö tulee muotoutumaan.

Yllättävä vaatepula

Suuret muutokset elämäntilanteessa ovat aina näkyneeet painossani. Parisuhteen päättyessä, tai muusta syystä yksin asuessa, painoni putoaa. Muuttaessani toisen kanssa saman katon alle, painoni nousee.

Painonmuutokset suuntaan tai toiseen eivät ole olleet tarkoituksellisia, niin vain on tapahtunut. Paino on laskenut nopeasti ja nousu on tapahtunut hitaasti. Muutokset ovat olleet huomattavia, enimmillään 13 kiloa, ensin ylös ja sitten takaisin alas.

Edellisestä erosta oli ehtinyt kulua jo niin pitkä aika, etten muistanut, että painoni saattaa yllättäen laskea. Tähän mennessä painoni on pudonnut noin kuusi kiloa, ja vaatehuoneestani löytyy yhä enemmän liian suuria vaatteita.

Osasin odottaa painonlaskua pidemmällä aikavälillä, sillä käytössäni ei ole enää autokyytiä. Tulen siis liikkumaan paljon enemmän kävellen, myös aiempaa pidempiä matkoja. Aika näyttää miten paljon tämä muutos tulee vaikuttamaan painooni tai muuten ulkomuotooni.

Minulla olisi tarvetta uusille vaatteille, mutta en haluaisi hankkia mitään vielä. Tilanne on siitä hankala, etten voi tietää, miten paljon painoni vielä tulee laskemaan. Liian moni melko hiljattainkin ostettu vaate on jäänyt viime aikoina liian suureksi.

Löysin viime kesänä, jo pidempään etsittyäni, hyvän farkkumallin. Ajattelin olla kaukaa viisas, ja ostin saman tien kahdet, tummat ja vaaleat. Käytin vaaleita kesällä, ja nyt talvella, talvifarkkujeni jäätyä suuriksi, kokeilin tummia kesäfarkkuja paksuhkojen villakalsareiden kanssa. Ehdin käyttää niitä tämän yhden ainoan kerran, vain huomatakseni, että housut ovat niin väljät, että ne saa vedetyksi alas nappia avaamatta.

Syksyllä ostin tuulisia syyssäitä ajatellen hieman paksummat farkut. Koko oli oikea, muttei varsinaisesti imarteleva vyötäröltä. Päätin tehdä pieniä elämänmuutoksia, jotta farkut olisivat keväällä kalsarikauden päätyttyä juuri sopivat. Eteen tulikin vähän suurempia elämänmuutoksia, ja samalla farkuista tuli nyt jo hieman väljät, mutta onneksi vielä käyttökelpoiset, talvifarkut.

Ostin tarvitsemani ulkoilupuvun sekä toiset ulkoiluhousut heti eron jälkeen. Täydensin vaatevalikoimaani myös trikoopaidalla. Vain ulkoilupuku on enää jotakuinkin oikeaa kokoa, ainakin jos takin alle laittaa reilusti kerroksia. Jouduin ostamaan myös uudet toppahousut vanhojen tilalle. Ne ovat sentään sen verran istuvaa mallia, että tuskin ihan hetkeen aivan liian suuriksi jäävät.

Sopivat vaatteet alkavat käydä vähiin. Samalla osa vaatteista alkaa olla niin kuluneita, että niitä on jossain vaiheessa uusittava. Lähes jokaisen vaatelajin kohdalla sopivien ja hyväkuntoisten vaatteiden laskemiseen riittää kaksi sormea. Vain alushousuja, sukkia ja t-paitoja on reilummin.

Kun elämäntilanteeni ei enää edellytä erillisiä, kissankestäviä kotivaatteita, vaatteiden kokonaismäärää on mahdollista vähentää. On hyvä, ettei jokaisen käytöstä poistettavan vaatteen tilalle ole välttämätöntä hankkia uutta, kun samoja vaatteita voi käyttää yhä enemmän erilaisiin tarkoituksiin. Onhan se edes laiha lohtu tilanteessa, jossa lähes koko vaatevalikoima on menossa uusiksi…

Tuntuu siltä, että olen monessa asiassa yhtaikaa jonkinlaisessa nollapisteessä. Uudessa alussa, jossa elämä on täynnä kysymyksiä.

Mihin suuntaan haluan mennä? Mitä haluan tehdä? Millaisten ihmisten kanssa haluan aikaani viettää? Millaisia vaatteita tarvitsen ja miten haluan pukeutua?

Toistaiseksi aion pärjätä sillä, mitä vaatehuoneesta löytyy. Tavalla tai toisella. Katson miten tilanne painon suhteen etenee, ja miltä peilikuva alkaa näyttää. Toivottavasti löydän mukavia, mieluisia ja laadukkaita, itselleni sopivia vaatteita sitten kun sen aika on.

Uusi vuosi, uusi alku

Kirjoitan tätä, vuoden ensimmäisenä päivänä julkaistavaa tekstiä, pari päivää ennen uuden vuoden alkua. Olen käymässä kotona, hakemassa lisää lukemista, pesemässä pyykkiä – ja kirjoittamassa teille.

Vietin rentouttavan joulun entisessä kodissani, kaksi kissaa seuranani. Kunhan saan tehtäväni hoidetuksi, palaan takaisin niiden seuraan. Joulu sujui rattoisasti. Söin hyvin, luin kirjoja, katsoin elokuvia. Kävin jouluaattona kävelyllä, joulupäivänä katsoin vaakasuoraan satavaa lunta sisätiloista käsin.

Etukäteen mietin, miltä tuntuisi viettää joulua yksin. Miltä tuntuisi mennä paikkaan, joka vielä hetki sitten oli kotini? Paikkaan, jossa kaikki on minulle tuttua, täynnä muistoja, ja jossa kaikkialla näkyy omien kätteni jälki?

Ihminen on sopeutuvainen. Kun reppu selässä, ruokakassin kanssa astuin ovesta sisään aatonaattona, toinen kissoista oli minua vastassa ja toinen nukkui nojatuolissa. Tunsin tulleeni noiden kahden kissan luo kylään. Toisaalta tuntui kuin olisin tullut jo tutuksi käyneeseen hotelliin. Laitoin reppuni sopivaan nurkkaan, kirjat ja elokuvat olohuoneen tasolle, ja ruoat jääkaappiin. Olin vieras tutussa paikassa.

Tänä vuonna uusi vuosi merkitsee minulle erityisellä tavalla uutta alkua. Siitä, missä lähes 16 vuotta oli Me, on etsittävä Minä.

Pitkässä suhteessa kadottaa helposti osan itsestään. Kun elämä on kahden, vieläpä hyvin erilaisen, ihmisen toiveiden yhteensovittamista ja kompromisseja, ei tule aina pidetyksi riittävästi kiinni asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Omalla kohdallani en tuntenut luopuvani erityisesti mistään, mutta jälkeenpäin huomaan, että jätin monia asioita tekemättä, koska ne eivät toista kiinnostaneet tai hänellä ei ollut niille aikaa.

Pitkään huolehdin toisen ihmisen elämästä – jaksamisesta, hyvinvoinnista, ajatuksista, syömisistä, milloin mistäkin – enemmän kuin omastani. Miksi, sitä on vaikea sanoa. Elämä vaan sattui muotoutumaan sellaiseksi.

Kun toinen ihminen on vuosikaudet liittynyt tavalla tai toisella lähes joka ainoaan osa-alueeseen elämässä, on outoa, kun näin ei enää olekaan. Outoa on sekin, ettei tarvitse ottaa ketään toista huomioon päätöksiä tehdessään.

Erityisen hämmentävää on ollut huomata, että sillä aikaa kun olen viettänyt tasaista elämää pitkässä parisuhteessa, koko elämänvaihe on muuttunut. Tavatessamme olin nuori, nyt olen keski-ikäinen. Tänä aikana valtavan paljon on muuttunut.

Alkavaan vuoteen liittyy selkeä tehtävä. On aika rakentaa uusi, oma tapa elää. On aika opetella pitämään huolta itsestäni.

On aika miettiä, mitä elämältäni haluan.

Rentouttavaa joulua, vuosi 2016 pakettiin ja kurkistus vuoteen 2017

Jos voisin asiaan vaikuttaa, antaisin maan joka kolkkaan valkoisen joulun. Olen asunut aikoinaan useilla paikkakunnilla, nykyistä kotikaupunkiani etelämmässä ja lähempänä rannikkoa. Pitkät, pimeät talvet, jolloin lunta sai odottaa loputtomiin, ottivat voimille.

Oli silkkaa sattumaa, että päädyin Kuopioon. Olin aina ajatellut, että Tamperetta pohjoisemmaksi en muuta. Rakkaus muutti suunnitelmani. Onneksi. Ensimmäinen talveni täällä loppui kesken. Olin kuin eri ihminen, kun sain viettää talven lumen keskellä.

Tänä vuonna olen saanut nauttia lumen valaisevasta vaikutuksesta jo hyvän aikaa. Miten kauan saan ilmaston lämmetessä onneni pitää, sen aika näyttää.

Toimikoon menneiden muisteleminen aasinsiltana siihen, että on tullut jälleen aika pohtia kulunutta vuotta ja katsoa hieman myös tulevaan vuoteen. On muodostunut jo perinteeksi, että jaan teille linkin Susannah Conwayn työkirjan kysymysten pariin. Tänä vuonna ajattelin olla ajoissa, jotta jokaiselle tällaista pohdiskelua kaipaavalle jäisi hyvin aikaa laittaa vuosi pakettiin ennen uuteen vuoteen siirtymistä.

Valitettavasti en tänä vuonna voi tarjota suoraa linkkiä Unravel Your Year 2017 -työkirjaan, vaan sen, sekä Make Your Days 2017 -suunnittelutyökirjan, saa Susannah Conwayn blogin kautta, antamalla sähköpostiosoitteensa tällä sivulla. Samalla liittyy Love Letters -postituslistalle. Itse olen kokenut kirjeet antoisiksi, kuin ystävän lähettämiksi. Niitä myös tulee sopivan harvakseltaan, välillä huomaan jo kaipaavani postia.

Tapanani on ollut myös jakaa kanssanne jokin minulle erityinen joululaulu, mutta se perinne taitaa nyt katketa. Vielä vähän aikaa sitten ajatuskin joululaulujen kuuntelemisesta tuntui surulliselta, mutta onneksi olotila muuttui. Olen kuunnellut radion monipuolista joululaulukattausta ja lauleskellut mukana. Ensimmäistä kertaa olen kuunnellut avoimin mielin myös uudempia joululauluja.

Tämän tekstin myötä blogi jää tavalliseen tapaan joulutauolle. Uutta lukemista on tarjolla jälleen 1.1.2017.

Kiitän teitä kaikkia tästä vuodesta. Kiitos kun luette, jaatte tekstejäni, kommentoitte, kannustatte, olette tukena, jaatte kokemuksianne ja lähetätte sähköpostia. Blogia aloittaessani en osannut kuvitellakaan, miten lämminhenkinen yhteisö tästä muodostuisi. Lämmin kiitos teille kaikille.

Oikein rentouttavaa joulua ja onnea uudelle vuodelle 2017!

P.S. Radiosta tuli kuin tilauksesta minulle erityinen joululaulu. Sen kaunis, haikea melankolia puhuttelee minua, tekemättä silti surulliseksi. Niinpä perun puheeni ja suosittelen kaikille melankoliasta pitäville Joni Mitchellin kaunista joululaulua River. Video toimii hyvänä kontrastina laulun tekstille. Luistelevia Tenavia katsoessa on vaikea olla hymyilemättä.

Jouluodotukset

Olin aikoinaan joulusuorittaja. Lista siitä, mitä kaikkea piti saada aikaan ennen joulua, oli tuskaisen pitkä. Podin joululahjastressiä, yritin saada joulukortit lähetetyksi ajoissa, siivosin, leivoin… Mielessäni oli monenlaisia odotuksia siitä, millainen joulun tulisi olla.

Vuosi vuodelta jouluni on muuttunut pienimuotoisemmaksi. Vain pari joulukorttia, jos niitäkään, ei joululahjoja, ei sen suurempaa joulusiivousta. Ei erityisiä odotuksia eikä varsinkaan stressiä. Rauhallista yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. Hyviä kirjoja.

Tänä vuonna jouluni on erilainen kuin koskaan ennen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun vietän joulua yksin. Tai no, en aivan yksin, onhan minulla kaksi kissaa seuranani. Menen entiseen kotiini niitä hoitamaan siksi aikaa, kun entinen kumppanini lomailee muualla.

Jo monena jouluna olen ollut iloinen siitä, että televisiosta tulee joulun aikaan paljon elokuvia. Joku on ajatellut heitäkin, jotka viettävät joulua yksin. Minun jouluni koostuu tänä vuonna elokuvien katsomisesta ja lukemisesta, kissojen hellimisestä, ulkoilusta talvisissa maisemissa ja jouluruoasta. Radiossa soivat joululaulut ovat tänä vuonna saaneet mielen niin haikeaksi, että jätän niiden kuuntelemisen vähemmälle. Keskityn tekemään mukavia asioita.

Omaan kotiini laitan esille kaikki kaksi joulukoristetta ja yhden kauniin kortin. Poltan paljon kynttilöitä läpi koko pimeän vuodenajan, ne tuovat tunnelmaa ja kaunista lämmintä valoa. Ostan kukkia maljakkoon sitten kun taas kotiudun.

Kun ero tuli syksyn pimeimpään aikaan, joulun ollessa tulossa, jouduin hetkeksi ahdistuksen valtaan. Ajatus joulusta yksin tuntui kauhealta. Onneksi pääsin siitä nopeasti yli ja ymmärsin, että joulun voi viettää monella tavalla. Ja toisaalta, voin tehdä samoja asioita yksinkin, joita tähän asti olen tehnyt jouluna toisen kanssa. Viettää rauhallista aikaa, syödä hyvin, ulkoilla ja lukea. Ääneen lukemisen tosin jätän tällä kertaa väliin, en usko kissojen sitä kovin paljoa arvostavan.

Olen viime vuosina opetellut päästämään irti odotuksista. Huomasin, että usein pettymykset johtuvat ennalta asetetuista odotuksista, jotka eivät toteutuneetkaan. Sitä tulee helposti ajateltua, että asioiden pitäisi mennä tietyllä tavalla tai ihmisten tulisi toimia niin tai näin.

Aina elämä ei kuitenkaan mene niin kuin voisi toivoa. Asioiden hyväksyminen, sellaisina kuin ne ovat, keventää elämää. Ei sen oppiminen erityisen helppoa ole, mutta ei tarvitsekaan. Jokainen edistysaskel tuo iloa.

Jouluna teen asioita joista pidän, syön mitä tekee mieli, ja pidämme kissojen kanssa toisillemme seuraa. Joulusta tulee sellainen kuin on tullakseen. Otan sen uteliaana vastaan.

Ohjelmavinkkejä: Introvertit, luonto ja tavaroiden vähentäminen

Ajatuksia herättävien asiaohjelmien seuraaminen on yksi lempiajanvietteitäni. Näin alkutalvesta kuuntelen radiota tai television keskusteluohjelmia usein neuloessani, nauttien villalangan pehmeyden ja mielenkiintoisen ohjelman yhdessä luomasta kotoisasta tunnelmasta.

Tällä kertaa tarjoan ohjelmavinkkejä introverteista, arktisesta luonnosta, luonnon vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin ja mielenterveyteen sekä tavaroiden vähentämisestä.

Inhimillinen tekijä: Introvertin maailma

Miksi pitäisi aina olla yltiösosiaalinen? Inhimillisessä tekijässä keskustellaan introverteista, ujoudesta, sosiaalisuudesta eli seurallisuudesta, sosiaalisista taidoista, masennuksesta ja persoonallisuussyrjinnästä. Introverttius ja ujous eivät ole sama asia, seurallinen ei välttämättä ole sosiaalisesti taitava, ja sosiaalisuus voi sujuvan seurustelun ja aina äänessä olemisen lisäksi olla myös kuuntelemista, läheisyyttä ja sosiaalisessa mediassa seurustelemista.

Keskustelijoina ovat kirjailija Pauliina Vanhatalo, näyttelijä Martti Suosalo ja erityisesti temperamenttitutkimuksestaan tunnettu professori Liisa Keltikangas-Järvinen.

Inhimillinen tekijä: Miten luonto pelastaa?

Ympäristöllä on monenlaisia vaikutuksia ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Luonnon monimuotoisuus suojaa terveyttä, lyhytkin kävely puistossa tai metsäpolulla auttaa laskemaan verenpainetta ja sitä kautta stressitasoa, joistakin leikkauksista toipuminen nopeutuu, kun ikkunasta näkyy kaistale vihreää luontoa. Luontoelämykset ovat auttaneet mielenterveyskuntoutujia jaksamaan paremmin arjen haltuunottamisessa ja vahvistaneet minäkuvaa.

Ympäristö ei ole mielenterveyden kannalta yhdentekevä asia, ja mielipaikkojen katoaminen esimerkiksi avohakkuiden vuoksi voi olla suuri kriisi. Entä jos suomalaisten kansantauti, masennus, olisikin yhteydessä katkenneeseen luontosuhteeseen ja mielipaikkojen häviämiseen?

Keskustelijoina ovat Kaarina Davis, joka paloi loppuun ja löysi yksinkertaisen elämän, teologi Pauliina Kainulainen, joka suree avohakattuja mieliä, sekä ympäristöpsykologian professori Kalevi Korpela, joka antaisi luontoa lääkkeeksi. He ovat sitä mieltä, että meidän tulisi ryhtyä vaatimaan parempaa ympäristöä ja enemmän viheralueita kaupunkeihin.

Katoava Pohjola

Katoava Pohjola on hieman erilainen luonto-ohjelma, joka on vahvasti kiinni tässä ajassa. Juuri tällaista olen kaivannut! Sarjassa käsitellään arktista luontoa ja ihmisten kykyä elää rinnakkain luonnon kanssa, sekä ristiriitoja luonnonsuojelun ja elinkeinonharjoittamisen välillä.

Toimittaja ja luontokuvaaja Kimmo Ohtonen luotsaa ohjelmaa hyvällä otteella, etsien ymmärrystä asioihin liittyvistä monista näkökulmista. Hän myös pohtii oman luontomatkailunsa aiheuttamaa hiilijalanjälkeä, sen oikeutusta ja luontomatkailun vaikutuksia herkkiin arktisiin luontokohteisiin ja niiden eläimiin.

Sari Valto: Tavara pois ja onni tilalle?

Tässä ohjelma heille, joita keskustelu KonMari-metodista ei vielä väsytä. Suomen KonMari-ryhmää Facebookissa vetävä Mira Ahjoniemi ja kirjan Loistava järjestys kirjoittaja, sekä tutkija ja ammattijärjestäjä Ilana Aalto keskustelevat KonMari-metodista, tavaran vähentämisestä ja onnellisuudesta.

KonMari sai Mira Ahjoniemen miettimään, kuka hän on ja mitä hän elämältään haluaa. Samalla elämänasenne muuttui iloisemmaksi. Ilana Aalto uskoo KonMari-metodin suosion kertovan muuttuneesta ilmapiiristä: kulutusyhteiskunnasta ollaan siirtymässä yhä tietoisemman kuluttamisen kulttuuriin.

Mukavia katselu- ja kuunteluhetkiä!