Ihana pellava

Siirryin muutama vuosi sitten käyttämään pelkästään pellavapyyhkeitä. Aiemmin käytössä olleet froteepyyhkeet kestivät kuivua niin pitkään, että ne alkoivat helposti haista. Ne myös muuttuivat käytössä nopeasti tunkkaisiksi ja ilmeisesti pörröisen olomuotonsa vuoksi niihin tarttui helposti erilaisia hajuja, esimerkiksi kissanhiekka-astian pölyinen haju.

Sain kauan sitten lahjaksi kaksi pellavapyyhettä, joita käytin harvakseltaan. Pellavasta irtoaa nukkaa, minkä vuoksi ne on syytä pestä erillään muusta pyykistä. Kahden pyyhkeen peseminen kerrallaan oli harmillista. Toisaalta froteepyyhkeitä sai olla ikävän hajun vuoksi pesemässä vähän väliä, pellavapyyhe pysyi raikkaana paljon pidempään. Nielin pyykkiharmini ja siirryin kokonaan pellavapyyhkeisiin.

Hankin muutaman pellavaisen käsipyyhkeen ja pari kylpypyyhettä. Edelleen pyyhkeitä oli turhan vähän pesukoneen kokoa ajatellen, mutta juuri ja juuri riittävästi käyttöä ajatellen. Kylpypyyhkeitä oli riittävästi, mutta käsipyyhkeitä olisi saanut olla enemmän, jotta niitä voisi vaihtaa puhtaisiin riittävän usein. Täydennystä löytyi onneksi läheltä, kun äiti teki kevätsiivousta liinavaatekaapissaan.

Mummuni kasvatti aikoinaan pellavaa ja kutoi siitä kauniita kankaita. Perintönä seuraaville sukupolville siirtyi pellavasta tehtyjä lakanoita, pöytäliinoja ja pyyhkeitä. Minäkin sain osan. Osa suurista pöytäliinoista ja lakanoista oli niin kuluneita, että ne sopi leikata ja ommella pyyheliinoiksi.

Pellavapyyhkeissä on froteepyyhkeisiin verrattuna monia etuja. Ne menevät kaapissa pieneen tilaan, samoin matkalaukussa. Ne kuivaavat hyvin ja kuivuvat nopeasti. Pysyvät raikkaina eivätkä ala haista. Pyyhettä ei tarvitse vaihtaa niin usein, joten pyykkiä joutuu pesemään harvemmin.

Pidän ohuista pyyhkeistä, jotka kuivuvat nopeasti. Keittiöpyyhkeinä minulla on mummun kutomat puuvillapyyhkeet noin 1940-luvulta. (Mummulla ei ollut puutetta liinavaatteista, olen pyyhkeiden ensimmäinen käyttäjä.) Käsipyyhkeitä ja kylpypyyhkeitä on sekä sileästä pellavasta että vohvelikankaasta. En keksi pellavasta mitään huonoa sanottavaa. Se toimii käytössä niin hyvin, että vaikka pyrin välttämään silittämistä, sileästä pellavasta kudotut pyyhkeet silitän mielelläni.

Tuskin olisin tullut vaihtaneeksi pellavapyyhkeisiin, jos kaupoista vielä saisi ohuita froteepyyhkeitä, jollaisia meillä käytettiin, kun olin lapsi. Äidilläni on edelleen käytössä 1980-luvulla ostettuja ohuita, lyhytnukkaisia froteepyyhkeitä. Ihanat ohuen ohuet froteepyyhkeet on valmistettu Kiinassa, mutta niihin aikoihin Suomessa valmistetut pyyhkeet ovat myös selvästi ohuempia kuin nykyään.

Pyyhkeiden kohdalla mielipiteitä on monia. Yksi etsii mahdollisimman paksuja ja pehmeitä pyyhkeitä, minä olen etsinyt ohuita pyyhkeitä, joista olen nauttinut mahdollisimman karkeina. Niin, yksi puute sileissä pellavapyyhkeissä on, johon tosin olen jo tottunut: niistä ei saa yhtä karkeita kuin froteepyyhkeistä.

Millaiset pyyhkeet ovat sinun mieleesi? Ohuet pellavaiset tai puuvillaiset, paksut froteiset, karkeat pellavafroteiset…

Kaikelle oma paikka

Olen pyrkinyt aina järjestämään tavarat niin, että jokaiselle on oma paikkansa. Arki sujuu, kun tietää tarkkaan missä mikäkin on. Tosin toimivuus on taattu vasta silloin, kun jokaisen tavaran oma paikka on niin helposti saavutettavissa, että tavarat myös tulee laitettua käytön jälkeen takaisin paikoilleen.

Kodin saa pysymään järjestyksessä melko hyvin, kun tavaroille on oma paikkansa, ja tavarat myös järjestetään paikoilleen, mutta asiassa on vielä yksi mutka. Entäs ne tavarat, jotka ovat käymässä vain väliaikaisesti tai jotka ovat jonkinlaisessa välitilassa?

Omille kirjoille on paikkansa, mutta entä kirjaston kirjat? Entä mahdolliset muut jostakin lainassa olevat tavarat?

Kun kerään puhtaat tyynyliinat pyykkinarulta, ne kaipaavat silitystä. Silitettyinä niille on paikkansa kaapissa, mutta entä silloin, kun ne ovat vielä silittämättä?

Missä kannettava tietokone on, kun sitä ei käytetä?

Vuosien mittaan tavara vähentyi niin paljon, että olohuoneen matalaan kaappiin tuli tyhjä hylly. Sain siitä tilan kirjaston kirjoja varten. Niin paljon kirjoja ei kerrallaan ole lainassa, etteivätkö ne hyllylle sopisi. Kun mitään ei ole lainassa, hylly saa olla tyhjänä.

Meiltä löytyy kaksi kannettavaa tietokonetta, jotka ovat useimmiten näkösällä. Välillä kuitenkin on tilanteita, jolloin haluan koneet pois näkyviltä. Tällaisia tilanteita varten kaapissa on tyhjää tilaa.

Silitystä odottavat tyynyliinat ovat pinona pyykkitelineen päällä, kunnes silitän ne ja siirrän paikoilleen kaappiin. Järjestelystä on se hyöty, että kun silitettävät ovat näkösällä, ne eivät pääse unohtumaan, ja silitän ne useimmiten nopeasti. Jos pyykkiteline on vietävä vaatehuoneeseen omalle paikalleen, enkä ole ehtinyt vielä silittää, vien silitettävien pinon vaatekaappiin jonkin vaatepinoni päälle. Siirtelen sitä sitten tarpeen mukaan, päästäkseni käsiksi tarvitsemiini vaatteisiin. Paremminkin voisi olla.

Meillä tavarat ovat kaapeissa sopivan väljästi, eikä kotona ole enää ahtautta juuri missään, mutta kaipaan yhä tyhjää tilaa. Siis tilaa, johon ei pääasiassa kuulu mitään, vaan se on tyhjänä, kunnes sitä satunnaisesti tarvitaan. Tällaiselle tilalle olisi käyttöä joka kaapissa ja vaatehuoneessa. Vaikka sitä satunnaista silitettävien pinoa varten.

Tavaraa vähentäessä tulee samalla järjestettyä tavarat paremmin ja väljemmin, jolloin voi mennä pitkäänkin, ettei kokonaan tyhjää tilaa tule. Seuraavaksi pyrin saamaan jokaiseen kaappiin ja säilytystilaan tyhjää tilaa. Se helpottaa elämää ja sille on aina välillä tarvetta. On mukavaa, ettei olemassa olevaa järjestystä joudu sekoittamaan yllättävien tilanteiden tai tavaroiden vuoksi.

Varavaatteet?

Törmäsin netissä hiljattain asiaan, joka on itselleni tuntematon. Mietin sitä aikani, mutta kun sama asia tuli vastaan vähän ajan kuluttua uudelleen, ajattelin kirjoittaa siitä.

Tämä itselleni outo termi on ’varavaatteet’.

Mitä ovat varavaatteet? Ymmärrän mistä on kysymys, kun joku ottaa marjametsään lähtiessään mukaan varavaatteet, jos jo päällä olevat sattuisivat kastumaan ja tulisi tarve vaihtaa kuivaa ylle. Mutta kun ihmisillä on vaatekaapeissaan varavaatteita, niin en tiedä mitä he tarkoittavat.

Itselläni on vaatekaapissa ainoastaan käytössä olevia vaatteita. Erikseen säilössä on muutama remonttivaate, mutta varavaatteita ei ole. Varavaatteita – minkä varalta?

Varsinkin käsite varasukat on outo, koska sukat ovat vaatekappaleista kaikkein edullisimpia. Mikä tarkoitus sillä on, että on olemassa käytössä olevia sukkia ja niiden lisäksi varasukkia?

Ainoa selitys minkä varavaatteille keksin tulee tavaramaailmasta. Olen kuullut ihmisistä, jotka hankittuaan uuden tavaran jonkin huonosti toimivan tai kuluneen tilalle, säilyttävät kuitenkin myös sen ensimmäisen tavaran – varalle. Tätäkö varavaatteilla tarkoitetaan?

Ei ihme, että monet kodit pursuavat tavaraa, jos tämänkaltainen toimintamalli on kovinkin yleinen. Tavaramäärähän lisääntyy ajan kuluessa huimasti, jos kyseistä ajattelutapaa noudattaa monen omistamansa tavararyhmän kohdalla.

Miksi pitää ostaa uusia vaatteita tai tavaroita, jos jo olemassa olevat ovat niin hyviä, että ne kannattaa jättää varalle? Tai jos uusilla korvatut tavarat tai vaatteet ovat huonoja, niin miksi niitä säästetään edes varalle?

Tällaisia mietteitä minulla tänään. Ehkä joku osaa valottaa varavaatteiden logiikkaa?

Eroon muistilappulehtiöistä

Meille ei ole moniin vuosiin ostettu muistilappupaperia. Siis tarralappulehtiötä, kuution mallista muistipaperipinkkaa tai mitään muutakaan pientä paperia, jota on tarkoitus käyttää esimerkiksi kauppalistaa kirjoittaessa. En pysty muistamaan milloin olisin varta vasten hankkinut paperia tähän tarkoitukseen.

Muistilappupaperia on silti riittänyt. Jostakin sitä vaan tulee. Kumppanini on tuonut muistilappulehtiöitä milloin mistäkin tapahtumasta. Joistakin nettikaupoista lähetetään tilauksen mukana paperilehtiö.

Lehtiötulva on ollut välillä sitä luokkaa, että olen laittanut ylimääräiset kiertoon. En enää käytä irrallisia paperilappuja kuin kauppalistan kirjoittamiseen, sillä onnistuin aiemmin levittämään irtolappusia ympäriinsä. Ja nyt haluan eroon lehtiöistä kokonaan.

Tuntuu tuhlaukselta käyttää kauppalistan kirjoittamiseen lehtiöpaperia, kun toinenkin vaihtoehto olisi.

Sopivaa kauppalappupaperia tulee postiluukusta. Edelleen ja siitä huolimatta, että käytämme e-laskua ja Netpostia. Kaikenlaista lippua ja lappua tulee nimellä kirjekuoressa.

Paperinkeräyspinkkamme koostuu enimmäkseen tyhjistä kirjekuorista, niistä saisi leikattua pitkäksi aikaa sopivia kauppalappuja. Useimmat kuorissa tulleet paperit ovat toiselta puolelta tyhjiä, siis mitä sopivinta muistilappumateriaalia nekin.

Seuraava pieni ekoprojektini onkin leikata sopivia lappusia kauppalistaa varten. Ajattelin kiinnittää ne toisiinsa yksinkertaisesti pyykkipojalla, jotta ne pysyvät siististi ojennuksessa keittiön laatikossa.

Mutta hetkinen, eihän hyvää ideaa kannata vielä tähän jättää. Kauppalappujen lisäksi kirjoitan käsin muistiinpanoja muistikirjaan. Kirjoitan myös paljon ihan vain saadakseni pääni tyhjennettyä ajatuksista. Molempiin tarkoituksiin kävisi mikä tahansa paperi, sillä en säilytä muistikirjojani, vaan silppuan ne paperinkeräykseen, kun ne tulevat täyteen. Voisin nitoa toiselta puolelta puhtaita papereita nipuiksi, ja käyttää niitä muistiinpanoilleni.

En voi kuin ihmetellä, etten hoksannut jo aiemmin käyttää hyödykseni postiluukusta tulevaa käyttökelpoista paperia, vaan laitoin sen kertalukemisen jälkeen paperinkeräykseen.

Meillä on kaikenlaisia piintyneitä tottumuksia, joita emme välttämättä tule kyseenalaistaneeksi. Usein näihin tottumuksiin liittyy ostaminen, vaikka voisimme käyttää jotakin mitä kotonamme jo on, ehkä jotakin jo roskaksi luokittelemaamme, kuten käytöstä poistetut, kuluneet vaatteet tai tämän kirjoituksen aiheena ollut postiluukusta tullut paperi.

Maksatko huomaamattasi tavaroiden varastoinnista?

Kun en ollut vielä tietoinen minimalismista, kulutin huomaamattani paljon rahaa tavaroiden varastointiin.

Minulle ihanteellinen koti sisältää vain tarpeelliset ja monipuolisesti toimivat kalusteet ja tavarat, sekä näiden ympärille sopivasti tilaa – ei liikaa, eikä liian vähän. Mitä jää tämän määritelmän ulkopuolelle, koen turhaksi.

Vuosikausia meillä oli liikaa ainakin lakanoita, pyyhkeitä, verhoja, pöytäliinoja, kankaita, peittoja, tyynyjä, vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja, kosmetiikkaa, siivousaineita, astioita, ruoanlaittoon liittyviä välineitä ja tarvikkeita, maljakoita, koriste-esineitä, kynttilälyhtyjä, seurapelejä, kirjoja, toimistotarvikkeita, papereita…

Kaikki tuo tavara piti säilyttää jossakin. Tarvittiin lisää tavaraa. Säilytyslaatikoita, rasioita, koreja, vaateripustimia. Pusseja, jotka tyhjennettiin ilmasta imurilla säilytystilan säästämiseksi.

Näiden ympärille tarvittiin kaappeja, laatikostoja, hyllyjä. Makuuhuoneeseen, olohuoneeseen, joissakin kodeissa työ/vierashuoneeseen, kylpyhuoneeseen, vessaan, vaatehuoneeseen ja keittiöön.

Ja se kaikki maksoi. Jokainen säilytystarvike ja kaluste. Asuntoa remontoidessa hankimme kiinteitä kaapistoja. Keittiöremontteja tehdessä keittiökalusteita.

Saatatte ihmetellä, miksi kirjoitan varastoinnista enkä säilyttämisestä. Siihen on syynsä.

Palataan luetteloon, jossa listasin mitä kaikkea meillä oli liikaa. Paljonko se liikaa oikeastaan oli? Niin paljon, että jokaisesta mainitsemastani tavararyhmästä, kenkiä ja verhoja lukuun ottamatta, olemme vähentäneet vähintään puolet pois. Suurin osa tavararyhmistä on kutistunut niin paljon, että jäljellä on enää vain rippeet. Säilytyskalusteiden ja erilaisten säilytystarvikkeiden määrä on vähentynyt samaa tahtia.

Jos tarpeellinen määrä tavaraa on neljä tai kuusi, mutta kaapeista löytyy 20, 30 tai 40, ja tämä toistuu lähes jokaisen tavararyhmän kohdalla, niin minusta on varsin kohtuullista puhua varastoinnista. Suurin osa kodin säilytystiloista on silloin kaiken muun kuin tarpeellisten tavaroiden käytössä, siis minun nähdäkseni varastona. Tavaroiden suuri määrä on hyvin todennäköisesti ohjannut myös hankkimaan tarpeettoman suuren asunnon.

Koko siitä valtavasta tavaroiden määrästä, minkä olemme kotoamme ulos kantaneet, emme ole kaivanneet mitään. Emme yhtään ainoata tavaraa. Elämme onnellisempaa ja vaivattomampaa elämää näin. En jaksa harmitella edes sitä valtavaa rahasummaa, mikä kaikkeen siihen turhaan tavaraan ja sen säilytykseen on kulunut. Se on ollutta ja mennyttä. Olen onnellinen, että löysin minimalismin, emmekä jatkaneet enää pidempään samalla tavalla.

Säilytämme kotonamme enää tarpeellisia, merkityksellisiä ja käytössä olevia tavaroita, jotka tuottavat meille iloa. Kaiken sen, mitä saatamme joskus tarvita, olemme ulkoistaneet kauppojen, verkkokauppojen, vuokraamojen ja kirjastojen varastoitavaksi. He säilyttäkööt tavaroita niin pitkään, kunnes me niitä tarvitsemme.

Salainen piilopaikkani

On eräs paikka, jossa vierailen aina kun kaipaan rauhallista, pysähtynyttä tunnelmaa. Valitettavasti en voi vierailla paikan päällä kuin virtuaalisesti, mutta sekin riittää tuomaan levollisen olon ja asettamaan maailman asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Kyseessä on eräs pieni talo, jonka haluan nyt teille esitellä. Talossa asui aikoinaan mitä viehättävin ihminen, jonka tapaatte videolla. Talolla on myös omat nettisivunsa, jotka löytyvät täältä.

Videon lisäksi minulla on vielä vinkki teille, jotka kaipaatte rauhallista äänimaisemaa esimerkiksi tietokoneella työskentelyn taustalle tai ihan muuten vain.

Calm.com tarjoaa tällä hetkellä 25 erilaista äänimaisemaa, joista jokaiseen liittyy myös oma visuaalinen maailmansa. Kun pitää keskittyä johonkin, kuten nyt tämän kirjoittamiseen, eikä hiljaisuutta ole saatavilla, laitan kuulokkeista tulemaan jotakin korvaan tarttumatonta musiikkia. Calm.com on tarjonnut hyvän vaihtoehdon musiikille.

Toivotan teille kaikille rauhallisia levollisuuden hetkiä.

Vaiherikkaan vuoden pitkä varjo

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, viime vuosi oli minulle raskas. Se oli täynnä erilaisia vastoinkäymisiä. Niitä tuli yksi toisensa jälkeen nopeaan tahtiin.

Useimmat asiat tulivat jonkinlaiseen päätepisteeseen viime vuoden jouluun mennessä. Huokaisin helpotuksesta, että johan oli kauhea vuosi. Kohta se on ohi, tulee uusi ja parempi.

Elämä oli ollut hyvää ja tasaista niin pitkään, että olin ehtinyt unohtaa jotakin oleellista. Kun ikäviä asioita tapahtuu, varsinkin monia lyhyellä aikavälillä, kalenterista on turha etsiä tietoa milloin tavallinen arki alkaa. Ehkä entisen kaltaista arkea ei enää tulekaan.

Alkuvuodesta ihmettelin jatkuvaa väsymystäni. Alavireisyyttä ja katkeilevia ajatuksiani, joista en saanut otetta. Ilo oli kadonnut. Samoin tavallisesti tuntemani kiinnostus monenlaisia asioita kohtaan. Yhtäkkiä kaikki oli tasaisen harmaata.

Yritin olla itselleni lempeä ja armollinen. Ajattelin, että tilanne on mikä on, ja näillä mennään toistaiseksi. Olen tottunut ratkaisemaan asioita miettimällä niitä päässäni, mutta nyt ajatukseni olivat pelkkää kaaosta, ne eivät johtaneet mihinkään. Minun oli päästävä irti pääni sisältä, tehtävä jotakin hyvin kevyttä ja harmitonta.

Hoidin itseäni katsomalla erilaisia hömppäsarjoja televisiosta. Söin suklaata. Katsoin elokuvia. Kuuntelin musiikkia. Olin olemassa ja yritin muistaa hengittää. Söin lisää suklaata.

Hiljalleen aloin saada juonesta kiinni. Ymmärsin, että viime vuosi oli niin täynnä ikäviä yllätyksiä ja surua, ettei minulla ollut missään vaiheessa mahdollisuutta käydä läpi kaikkea tapahtunutta. Piti odottaa milloin mitäkin tietoa, tietääkseen mitä oikeastaan oli meneillään. Varautua pahimpaan. Yrittää keskittyä jaksamaan, tilanteen kerrallaan.

Lepuutettuani päätäni jonkin aikaa löysin jälleen yhteyden itseeni. Ajatukseni alkoivat saada ymmärrettäviä muotoja. Viime vuoden tapahtumat toivat mieleen asioita menneisyydestä. Kaiken tapahtuneen jälkeen on eräänlaisen välitilinpäätöksen aika. Se tulee viemään aikansa.

Milloinkaan ennen en ole ollut yhtä kiitollinen kevätauringon ensi säteistä. Ne olivat pitkän ja pimeän syksyn ja talven jälkeen minulle konkreettinen osoitus siitä, että vielä aurinko paistaa ja elämä jatkuu. Ei entisellään, mutta jatkuu kuitenkin.

Blogin kirjoittaminen on ajoittain ollut valtava ponnistus. Kun ajatus ei kulje, ja keskittymiskyky on hukassa, kirjoittaminen on vaikeaa. Välillä on tuntunut siltä, että muotoilemani teksti on kuin suuri takku, jota ei saa auki. Olen lukenut lauseitani kuin vierasta kieltä, miettien, onko niissä mitään järkeä, ovatko ne edes suomea. Ajoittain olen halunnut vetäytyä kokonaan yksinäisyyteen, silloin kommentteihin vastaaminen on ollut suuri sosiaalinen ponnistus. Halusin kuitenkin pitää blogin ennallaan.

Kohta on jo toukokuu. Ymmärrän nyt, että vuoden kuluessa tulen elämään viime vuoden tapahtumia uudelleen. Saan jatkuvasti muistutuksia siitä, mitä samaan aikaan  viime vuonna tapahtui. Elämä kulkee eteenpäin, mutta viime vuoden varjo rinnallaan.

Kaikelle on aikansa. Nyt on pysähtymisen ja rauhoittumisen aika.