Digipaasto

Maailma on täynnä mielenkiintoista tietoa. Sitä löytyy kotona kirjahyllystä, tietokoneen kovalevyltä erilaisina kirjoina ja teksteinä, nettiselaimen kirjanmerkeistä, kirjastosta. Puhumattakaan internetin loputtomasta tarjonnasta.

Pyrin elämään yksinkertaista elämää, vähentämään minimiin kaiken mikä ei ole välttämätöntä. Monen asian kohdalla se on melko helppoa, mutta tiedon suhteen olen pulassa, kaikesta harjoituksesta huolimatta. Olen kiinnostunut monenlaisista asioista, utelias erilaisten ilmiöiden suhteen ja aivan liian tiedonjanoinen.

Ongelman tästä loputtomasta tiedonjanosta tekee se, että aivojen kyky käsitellä tietoa on rajallinen. Liiallinen keskittyminen uuden tiedon omaksumiseen ja ajatteluun saa minut ylikuormittumaan. Huomaan ylikuormituksen merkit liian usein vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä.

Minulle elämä tapahtuu paljolti pään sisällä, joten on ahdistavaa huomata, ettei pää toimi tavalliseen tapaan. Tuntuu, että pää on niin täynnä kaikkea, ettei sinne saa enää mitään uutta sisään, muttei myöskään mitään siellä jo olevaa ulos. Ehjän ajatuksen muodostaminen on hankalaa. Päässä on paljon hajanaista hälyä. Aivan kuin seisoisi keskellä vilkasta toria ja kuulisi jokaisesta keskustelusta palan sieltä toisen täältä, yrittäen muodostaa niistä yhtenäisen kokonaisuuden. Lukiessani huomaan ajatuksen karkaavan. Keskittymiskyky on vähissä. Kirjoittaminen on vaikeaa, koska kyky arvioida tuotetun tekstin oikeellisuutta ja kokonaisuuden järkevyyttä on hukassa.

Olen kokeillut vuosien mittaan erilaisia keinoja helpottaa tietoähkyä. Olen vähentänyt seuraamieni blogien määrää – kunnes olen jälleen löytänyt jotakin vastustamattoman kiinnostavaa. Olen pitänyt päiviä, jolloin en avaa tietokonetta ollenkaan – kunnes olen unohtanut koko asian ja palannut entisiin tapoihini. Olen tasaisin väliajoin raivannut selaimeni kirjanmerkit niin vähiin kuin mahdollista. Tietomäärän riittävän suuri rajoittaminen on ollut vaikeaa.

Netti tarjoaa monia mahdollisuuksia, mutta minulle se on myös valtava energiaimuri. Rasitun kaikenlaisista liiallisista ärsykkeistä, ja niitähän netissä riittää. Mielenkiintoisen tekstin lukeminen saattaa johtaa linkkien kautta uusiin kiinnostaviin teksteihin, herättää uteliaisuuden erilaisiin tiedonhakuihin, ja nopeasti selaimessa onkin auki kymmenen välilehteä. Keskittymiskyky on koetuksella, kun kaikkialla on niin paljon kiinnostavia asioita luettavaksi.

Olisi tärkeää löytää tasapaino kaiken tarjolla olevan kiinnostavan tiedon kanssa. Netin hallitseminen on minulle ehdottomasti vaikeinta, se ottaa helposti enemmän kuin antaa.

Loma-ajat ovat osoittaneet, että paras keino on yksinkertaisesti pysyä erossa koko tietokoneesta. Kun lomapäivät ovat täyttyneet arjesta poikkeavasta olemisesta ja tekemisistä, tietokoneen tarjoamat mahdollisuudet ovat jääneet sivuun. Sopiva aika netissä poikkeamiseen on saattanut löytyä viikon tai kahden viikon välein. Kun netissä poikkeaa kerran kahdessa viikossa, se käy vaihtelusta ja virkistää, tarjoaa erilaisia virikkeitä ja uusia ajatuksia.

Kesäkuun mittainen tauko blogista (no, kerran poikkesin vastaamaan kommentteihin) tuli todella tarpeeseen. Kun elämässä sattuu ja tapahtuu, työstän asioita usein lukemalla kohdalleni osuneista ilmiöistä. Jos vaikeita asioita on liikaa kerralla, tai ne ovat liian raskaita heti käsiteltäväksi, otan aikalisän ja täytän pääni jollakin muulla, kunnes olen saanut riittävästi etäisyyttä. Toimivin tapa voisi olla jotakin aivan muuta, mutta näillä tuli keväällä mentyä. Tuloksena oli jumittunut pää, matala mieliala ja pakkoirrottautuminen tietovirrasta.

Blogin lisäksi vältin nettiä muutenkin. Pari kertaa kävin katsomassa mitä blogimaailmassa tapahtuu. Digipaasto teki todella hyvää. Kun pääsen netistä eroon, en osaa kaivata sitä. Olen levollisempi, iloisempi, tässä hetkessä. Tuli selväksi, että minun on muutettava tottumuksiani pysyvästi. Keskityttävä enemmän luontoon, linnunlauluun ja kirjojen lukemiseen, vähemmän netin päätä kuormittavaan sirpaletietoon. Oivallus ei ole uusi, mutta ainakin tiedän, että se ei toteudu ilman selkeitä suunnitelmia, pelkkä ajatus ei riitä.

Olkoon suunnitelmani yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

1. Joillakin on karkkipäivä, olkoon minulla nettipäivä. Vaikka lauantaisin. Jos se tuntuu olevan liian usein, voi nettipäivä olla harvemminkin.
2. Sähköposti ja yksi uutissivusto tekevät poikkeuksen, ne voin käydä katsomassa päivittäin jos huvittaa.

Miten te pidätte tiedonjanonne aisoissa? Onko teillä tapana pitää digipaastoja?

Kesätauko ja mietteitä blogin tulevaisuudesta

Elämässäni on menossa pysähtymisen ja asioiden pohdinnan aika, kuten aiemmin kirjoitin. Blogin ylläpito on ollut ajoittain raskasta, kirjoittaminen on tuntunut vaikealta ja toissijaiselta. Niinpä olen päättänyt vetää syvään henkeä ja laittaa Minimalismin Ilon kesäkuun mittaiselle tauolle.

Tarvitsen paljon omaa aikaa ja rauhaa voidakseni hyvin. Viihdyn itsekseni, omien ajatusteni kanssa. Kirjoittaminen on blogin ylläpitämisessä minulle se helpoin osa. Olen kiitollinen kommenteistanne ja arvostan blogissa käytävää keskustelua valtavan paljon. Minun on kuitenkin myönnettävä, että kaltaiselleni äärimmäisen introvertille ihmiselle keskusteluun osallistuminen ja kommentteihin vastaaminen on välillä varsin voimia vievää. Se on minulle sosiaalinen ponnistus siinä missä ihmisten kanssa keskusteleminen muutenkin.

Ajatus voi tuntua teistä vaikealta ymmärtää, joten selvennän sitä hieman. Kun huomaan saaneeni kymmenen uutta kommenttia sen jälkeen kun viimeksi kävin tilannetta katsomassa, mitä ajattelen? Olen iloinen ja kiitollinen, että haluatte jakaa ajatuksenne minun ja muiden lukijoiden kanssa. Sitten tuntuu siltä, kuin olisin kymmenen ihmisen ympäröimänä, joista jokainen kaipaa huomiotani. Se ei ole minulle luonteva olotila. Tunnen itseni keskipisteeksi, mutta haluaisin olla hiljainen sivustaseuraaja. Ymmärsin tämän mekanismin vasta hiljattain; en ollut tullut ajatelleeksi, että sosiaalisen kanssakäymisen lainalaisuudet voisivat toimia näin myös silloin, kun kyse on kirjoitetusta tekstistä ruudulla, mutta niin se minun kohdallani on. Huvituin kun ymmärsin, miksi sähköposteihin vastaaminen tuntuu kevyemmältä: siinä käyn keskustelua ainoastaan yhden ihmisen kanssa kerrallaan!

Olen jo pidempään miettinyt, miten löytäisin tasapainon blogini ylläpidon kanssa. Koen pienimuotoista syyllisyyttä, kun kommentteihinne vastaaminen jää välillä sivuun kohtuuttoman pitkäksi aikaa. Arvostan jokaista kommenttia ja olen halunnut vastata jokaiselle. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että jatkossa vetäydyn seuraamaan keskustelua enemmän sivusta, ja vastaan vain osaan kommenteista. Tai vastaan aiempaa lyhyemmin. Tai sitten en vaan osaa pysyä poissa kommenttilaatikosta… Tiedän miltä tuntuu, kun on nähnyt kommentin kirjoittamisen vaivan ja jää ilman vastausta. Itse olen aikoinaan tulkinnut tilanteen niin, että vaivani oli turha eikä kommentillani ollut mitään merkitystä. En halua aiheuttaa pahaa mieltä, enkä ajatusta siitä, etteikö kommenteillanne olisi merkitystä. Niillä on, enemmän kuin uskottekaan.

Se on ainakin selvää, että kun saan kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni jatkossakin. Myös sähköposteihin minulta saa vastauksen, kuten tähänkin asti. Julkaisuaikataulua muutan ainakin toistaiseksi niin, että kun nykyään julkaisen uuden tekstin joka neljäs päivä, niin heinäkuun alusta alkaen uutta luettavaa ilmestyy joka viides päivä. Ero tuskin näyttäytyy teille suurena, mutta minulle sillä on merkitystä.

Kommentointi tuntuu kaikkein vaikeimmalta asialta muuttaa, mutta juuri sitä minun olisi omalta osaltani muutettava, pitääkseni itsestäni ja jaksamisestani parempaa huolta. Vuosien mittaan on ollut hetkiä, jolloin olen miettinyt koko kommentoinnin sulkemista, mutta koen kommenteissa käytävän keskustelun niin tärkeänä, etten ole voinut sitä tehdä. Johtuu ehkä sivustaseuraajan luonteestani, mutta minusta tuntuu siltä, että kommenttilaatikon keskustelun tuotatte lähinnä te lukijat, minä olen vain antanut keskustelulle alkusysäyksen tekstilläni. Miltä teistä tuntuu, puuttuuko kommenttilaatikosta jotakin, jos jättäydyn siellä hieman aiempaa sivumpaan? Miten te asian näette? Mikä merkitys kommenteilla teille on?

Vetäydyn pian kesäkuuksi hiljaiseloon, mutta sitä ennen vastailen vielä ajatuksiinne. Toivon teille kaikille mitä ihanimpia kesäkuun päiviä, kaikkine pienine iloineen mitä elämä antaa. Tavataan täällä taas heinäkuussa!

Mitä kolme vuotta blogin kirjoittamista on opettanut?

Minimalismin Ilo on tullut kolmen vuoden ikään. Miten nopeasti aika onkaan kulunut! Olen oppinut näinä vuosina paljon, blogin kirjoittaminen on ollut monin tavoin hyödyllistä.

Alkuun kirjoittaminen oli vaikeaa, olin pahasti ruosteessa. Järkevien lauseiden muodostaminen tuntui välillä todella työläältä. Kerta toisensa jälkeen päässä niin selkeät ajatukseni löysivät tiensä ruudulle kummallisessa muodossa. Jossakin kymmenen pilkun ja sivulauseen päässä siinsi piste, jota ennen ajatus oli jo kauan sitten hajonnut. Kului paljon aikaa ennen kuin sain tekstin julkaisukuntoon.

Kirjoittaminen on vuosien saatossa helpottunut. Jossakin vaiheessa pääsin myös yli tekstieni loputtomasta hiomisesta. Opin olemaan itselleni armollisempi.

Vuodet ovat opettaneet, että olen yhä turhan kriittinen itseäni kohtaan. Olen laskenut rimaa itseni suhteen kaikessa, mutta silti huomaan välillä vaativani enemmän kuin olisi tarpeellista. Olen laskenut monia tekstin aiheita käsistäni, koska en ole luottanut, että ne olisivat riittävän hyviä. Monta jutun juurta on jäänyt toteuttamatta, osa senkin vuoksi, että unohdan tehdä muistiinpanoja. Liian paljon on ollut reikäjuustoa muistuttavan muistini varassa.

Elämässä tapahtuu kaikenlaista, asiat vaikuttavat toisiinsa, aina ei ole hyvä päivä. Välillä on tuntunut, että en saa enää yhtäkään tekstiä kirjoitettua. Että mitä minä mistään tiedän. Mitä järkeä koko kirjoittamisessa edes on. Mutta aina on tullut parempi päivä, ja ajatukset ovat selkiytyneet. Myös moni arkinen asia on löytänyt ratkaisunsa, kun olen sitä ensin blogissa pohtinut.

Blogin kirjoittaminen on opettanut paljon itsestäni, eikä kaikki oppi ole ollut kaunista, vaikkakin hyödyllistä. Olen ymmärtänyt, että olin elämässäni aivan liian pitkään hiljaa ja taka-alalla. Ajattelin, ettei ajatuksillani ole merkitystä, miksi niistä kertoisin, ketä ne nyt voisivat kiinnostaa. Mitä enemmän kirjoitin, sitä paremmin ymmärsin, että meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinamme ja sen muovaama näkökulma elämästä. Toisten kokemukset ja ajatukset voivat olla avuksi muille, tarjota uusia näkökulmia tai vertaistukea oman elämän ratkaisuissa.

Vanhat ajatukset ovat kuitenkin tiukassa. Yllätyn edelleen saadessani positiivista palautetta. Tuntuu aina yhtä hyvältä huomata, että olen voinut olla avuksi ja hyödyksi. Olen alusta asti ajatellut, että jos kirjoituksillani on merkitystä edes yhdelle ihmiselle, niin se riittää. Tuolle yhdelle ihmiselle minä kirjoitan, kuka hän sitten kulloinkin onkin.

Kommenteissa vaihdetuista ajatuksista on ollut minulle paljon apua. Olen saanut lukuisia käytännön vinkkejä ja kurkistuksen siihen, millaisia toimintatapoja muilla arjessaan on. Olen saanut paljon uusia ajatuksia ja näkökulmia erilaisiin asioihin, ja näiden avulla oppinut muun muassa ymmärtämään paremmin eri tavalla ajattelevaa kumppaniani.

Olen kiitollinen näistä vuosista. Ja erityisen kiitollinen olen teille lukijoille, kommentin jättäneille, sähköpostia kirjoittaneille. Olette tuoneet tänne ajatuksenne ja mielipiteenne, herättäneet keskustelua, antaneet vinkkejä ja tukea minulle ja toisillenne. Ilman teitä tämä blogi olisi vain jono kirjoituksia.

Kiitos näistä kolmesta vuodesta. Kiitos kaikesta kannustuksesta, jota olen teiltä saanut. Kiitän kaikkia teitä, erilaisissa asioissa puoleeni kääntyneitä, luottamuksestanne. Kiitos.

Elämä kulkee eteenpäin, ja blogi sen rinnalla.

Ihana pellava

Siirryin muutama vuosi sitten käyttämään pelkästään pellavapyyhkeitä. Aiemmin käytössä olleet froteepyyhkeet kestivät kuivua niin pitkään, että ne alkoivat helposti haista. Ne myös muuttuivat käytössä nopeasti tunkkaisiksi ja ilmeisesti pörröisen olomuotonsa vuoksi niihin tarttui helposti erilaisia hajuja, esimerkiksi kissanhiekka-astian pölyinen haju.

Sain kauan sitten lahjaksi kaksi pellavapyyhettä, joita käytin harvakseltaan. Pellavasta irtoaa nukkaa, minkä vuoksi ne on syytä pestä erillään muusta pyykistä. Kahden pyyhkeen peseminen kerrallaan oli harmillista. Toisaalta froteepyyhkeitä sai olla ikävän hajun vuoksi pesemässä vähän väliä, pellavapyyhe pysyi raikkaana paljon pidempään. Nielin pyykkiharmini ja siirryin kokonaan pellavapyyhkeisiin.

Hankin muutaman pellavaisen käsipyyhkeen ja pari kylpypyyhettä. Edelleen pyyhkeitä oli turhan vähän pesukoneen kokoa ajatellen, mutta juuri ja juuri riittävästi käyttöä ajatellen. Kylpypyyhkeitä oli riittävästi, mutta käsipyyhkeitä olisi saanut olla enemmän, jotta niitä voisi vaihtaa puhtaisiin riittävän usein. Täydennystä löytyi onneksi läheltä, kun äiti teki kevätsiivousta liinavaatekaapissaan.

Mummuni kasvatti aikoinaan pellavaa ja kutoi siitä kauniita kankaita. Perintönä seuraaville sukupolville siirtyi pellavasta tehtyjä lakanoita, pöytäliinoja ja pyyhkeitä. Minäkin sain osan. Osa suurista pöytäliinoista ja lakanoista oli niin kuluneita, että ne sopi leikata ja ommella pyyheliinoiksi.

Pellavapyyhkeissä on froteepyyhkeisiin verrattuna monia etuja. Ne menevät kaapissa pieneen tilaan, samoin matkalaukussa. Ne kuivaavat hyvin ja kuivuvat nopeasti. Pysyvät raikkaina eivätkä ala haista. Pyyhettä ei tarvitse vaihtaa niin usein, joten pyykkiä joutuu pesemään harvemmin.

Pidän ohuista pyyhkeistä, jotka kuivuvat nopeasti. Keittiöpyyhkeinä minulla on mummun kutomat puuvillapyyhkeet noin 1940-luvulta. (Mummulla ei ollut puutetta liinavaatteista, olen pyyhkeiden ensimmäinen käyttäjä.) Käsipyyhkeitä ja kylpypyyhkeitä on sekä sileästä pellavasta että vohvelikankaasta. En keksi pellavasta mitään huonoa sanottavaa. Se toimii käytössä niin hyvin, että vaikka pyrin välttämään silittämistä, sileästä pellavasta kudotut pyyhkeet silitän mielelläni.

Tuskin olisin tullut vaihtaneeksi pellavapyyhkeisiin, jos kaupoista vielä saisi ohuita froteepyyhkeitä, jollaisia meillä käytettiin, kun olin lapsi. Äidilläni on edelleen käytössä 1980-luvulla ostettuja ohuita, lyhytnukkaisia froteepyyhkeitä. Ihanat ohuen ohuet froteepyyhkeet on valmistettu Kiinassa, mutta niihin aikoihin Suomessa valmistetut pyyhkeet ovat myös selvästi ohuempia kuin nykyään.

Pyyhkeiden kohdalla mielipiteitä on monia. Yksi etsii mahdollisimman paksuja ja pehmeitä pyyhkeitä, minä olen etsinyt ohuita pyyhkeitä, joista olen nauttinut mahdollisimman karkeina. Niin, yksi puute sileissä pellavapyyhkeissä on, johon tosin olen jo tottunut: niistä ei saa yhtä karkeita kuin froteepyyhkeistä.

Millaiset pyyhkeet ovat sinun mieleesi? Ohuet pellavaiset tai puuvillaiset, paksut froteiset, karkeat pellavafroteiset…

Kaikelle oma paikka

Olen pyrkinyt aina järjestämään tavarat niin, että jokaiselle on oma paikkansa. Arki sujuu, kun tietää tarkkaan missä mikäkin on. Tosin toimivuus on taattu vasta silloin, kun jokaisen tavaran oma paikka on niin helposti saavutettavissa, että tavarat myös tulee laitettua käytön jälkeen takaisin paikoilleen.

Kodin saa pysymään järjestyksessä melko hyvin, kun tavaroille on oma paikkansa, ja tavarat myös järjestetään paikoilleen, mutta asiassa on vielä yksi mutka. Entäs ne tavarat, jotka ovat käymässä vain väliaikaisesti tai jotka ovat jonkinlaisessa välitilassa?

Omille kirjoille on paikkansa, mutta entä kirjaston kirjat? Entä mahdolliset muut jostakin lainassa olevat tavarat?

Kun kerään puhtaat tyynyliinat pyykkinarulta, ne kaipaavat silitystä. Silitettyinä niille on paikkansa kaapissa, mutta entä silloin, kun ne ovat vielä silittämättä?

Missä kannettava tietokone on, kun sitä ei käytetä?

Vuosien mittaan tavara vähentyi niin paljon, että olohuoneen matalaan kaappiin tuli tyhjä hylly. Sain siitä tilan kirjaston kirjoja varten. Niin paljon kirjoja ei kerrallaan ole lainassa, etteivätkö ne hyllylle sopisi. Kun mitään ei ole lainassa, hylly saa olla tyhjänä.

Meiltä löytyy kaksi kannettavaa tietokonetta, jotka ovat useimmiten näkösällä. Välillä kuitenkin on tilanteita, jolloin haluan koneet pois näkyviltä. Tällaisia tilanteita varten kaapissa on tyhjää tilaa.

Silitystä odottavat tyynyliinat ovat pinona pyykkitelineen päällä, kunnes silitän ne ja siirrän paikoilleen kaappiin. Järjestelystä on se hyöty, että kun silitettävät ovat näkösällä, ne eivät pääse unohtumaan, ja silitän ne useimmiten nopeasti. Jos pyykkiteline on vietävä vaatehuoneeseen omalle paikalleen, enkä ole ehtinyt vielä silittää, vien silitettävien pinon vaatekaappiin jonkin vaatepinoni päälle. Siirtelen sitä sitten tarpeen mukaan, päästäkseni käsiksi tarvitsemiini vaatteisiin. Paremminkin voisi olla.

Meillä tavarat ovat kaapeissa sopivan väljästi, eikä kotona ole enää ahtautta juuri missään, mutta kaipaan yhä tyhjää tilaa. Siis tilaa, johon ei pääasiassa kuulu mitään, vaan se on tyhjänä, kunnes sitä satunnaisesti tarvitaan. Tällaiselle tilalle olisi käyttöä joka kaapissa ja vaatehuoneessa. Vaikka sitä satunnaista silitettävien pinoa varten.

Tavaraa vähentäessä tulee samalla järjestettyä tavarat paremmin ja väljemmin, jolloin voi mennä pitkäänkin, ettei kokonaan tyhjää tilaa tule. Seuraavaksi pyrin saamaan jokaiseen kaappiin ja säilytystilaan tyhjää tilaa. Se helpottaa elämää ja sille on aina välillä tarvetta. On mukavaa, ettei olemassa olevaa järjestystä joudu sekoittamaan yllättävien tilanteiden tai tavaroiden vuoksi.

Varavaatteet?

Törmäsin netissä hiljattain asiaan, joka on itselleni tuntematon. Mietin sitä aikani, mutta kun sama asia tuli vastaan vähän ajan kuluttua uudelleen, ajattelin kirjoittaa siitä.

Tämä itselleni outo termi on ’varavaatteet’.

Mitä ovat varavaatteet? Ymmärrän mistä on kysymys, kun joku ottaa marjametsään lähtiessään mukaan varavaatteet, jos jo päällä olevat sattuisivat kastumaan ja tulisi tarve vaihtaa kuivaa ylle. Mutta kun ihmisillä on vaatekaapeissaan varavaatteita, niin en tiedä mitä he tarkoittavat.

Itselläni on vaatekaapissa ainoastaan käytössä olevia vaatteita. Erikseen säilössä on muutama remonttivaate, mutta varavaatteita ei ole. Varavaatteita – minkä varalta?

Varsinkin käsite varasukat on outo, koska sukat ovat vaatekappaleista kaikkein edullisimpia. Mikä tarkoitus sillä on, että on olemassa käytössä olevia sukkia ja niiden lisäksi varasukkia?

Ainoa selitys minkä varavaatteille keksin tulee tavaramaailmasta. Olen kuullut ihmisistä, jotka hankittuaan uuden tavaran jonkin huonosti toimivan tai kuluneen tilalle, säilyttävät kuitenkin myös sen ensimmäisen tavaran – varalle. Tätäkö varavaatteilla tarkoitetaan?

Ei ihme, että monet kodit pursuavat tavaraa, jos tämänkaltainen toimintamalli on kovinkin yleinen. Tavaramäärähän lisääntyy ajan kuluessa huimasti, jos kyseistä ajattelutapaa noudattaa monen omistamansa tavararyhmän kohdalla.

Miksi pitää ostaa uusia vaatteita tai tavaroita, jos jo olemassa olevat ovat niin hyviä, että ne kannattaa jättää varalle? Tai jos uusilla korvatut tavarat tai vaatteet ovat huonoja, niin miksi niitä säästetään edes varalle?

Tällaisia mietteitä minulla tänään. Ehkä joku osaa valottaa varavaatteiden logiikkaa?

Eroon muistilappulehtiöistä

Meille ei ole moniin vuosiin ostettu muistilappupaperia. Siis tarralappulehtiötä, kuution mallista muistipaperipinkkaa tai mitään muutakaan pientä paperia, jota on tarkoitus käyttää esimerkiksi kauppalistaa kirjoittaessa. En pysty muistamaan milloin olisin varta vasten hankkinut paperia tähän tarkoitukseen.

Muistilappupaperia on silti riittänyt. Jostakin sitä vaan tulee. Kumppanini on tuonut muistilappulehtiöitä milloin mistäkin tapahtumasta. Joistakin nettikaupoista lähetetään tilauksen mukana paperilehtiö.

Lehtiötulva on ollut välillä sitä luokkaa, että olen laittanut ylimääräiset kiertoon. En enää käytä irrallisia paperilappuja kuin kauppalistan kirjoittamiseen, sillä onnistuin aiemmin levittämään irtolappusia ympäriinsä. Ja nyt haluan eroon lehtiöistä kokonaan.

Tuntuu tuhlaukselta käyttää kauppalistan kirjoittamiseen lehtiöpaperia, kun toinenkin vaihtoehto olisi.

Sopivaa kauppalappupaperia tulee postiluukusta. Edelleen ja siitä huolimatta, että käytämme e-laskua ja Netpostia. Kaikenlaista lippua ja lappua tulee nimellä kirjekuoressa.

Paperinkeräyspinkkamme koostuu enimmäkseen tyhjistä kirjekuorista, niistä saisi leikattua pitkäksi aikaa sopivia kauppalappuja. Useimmat kuorissa tulleet paperit ovat toiselta puolelta tyhjiä, siis mitä sopivinta muistilappumateriaalia nekin.

Seuraava pieni ekoprojektini onkin leikata sopivia lappusia kauppalistaa varten. Ajattelin kiinnittää ne toisiinsa yksinkertaisesti pyykkipojalla, jotta ne pysyvät siististi ojennuksessa keittiön laatikossa.

Mutta hetkinen, eihän hyvää ideaa kannata vielä tähän jättää. Kauppalappujen lisäksi kirjoitan käsin muistiinpanoja muistikirjaan. Kirjoitan myös paljon ihan vain saadakseni pääni tyhjennettyä ajatuksista. Molempiin tarkoituksiin kävisi mikä tahansa paperi, sillä en säilytä muistikirjojani, vaan silppuan ne paperinkeräykseen, kun ne tulevat täyteen. Voisin nitoa toiselta puolelta puhtaita papereita nipuiksi, ja käyttää niitä muistiinpanoilleni.

En voi kuin ihmetellä, etten hoksannut jo aiemmin käyttää hyödykseni postiluukusta tulevaa käyttökelpoista paperia, vaan laitoin sen kertalukemisen jälkeen paperinkeräykseen.

Meillä on kaikenlaisia piintyneitä tottumuksia, joita emme välttämättä tule kyseenalaistaneeksi. Usein näihin tottumuksiin liittyy ostaminen, vaikka voisimme käyttää jotakin mitä kotonamme jo on, ehkä jotakin jo roskaksi luokittelemaamme, kuten käytöstä poistetut, kuluneet vaatteet tai tämän kirjoituksen aiheena ollut postiluukusta tullut paperi.