Mielihaluista irti pääseminen vapauttaa

Kevään lisääntyvä valo houkuttelee siistimään kodin kauneimmilleen. Samalla tulen myös pohtineeksi suhdettani tavaroihin. Aivan kuin kevätaurinko läpivalaisisi koko elämän lähemmin tarkasteltavaksi.

Olen viime aikoina miettinyt, miten paljon suhteeni tavaraan on vuosien saatossa muuttunut. Saan tavarasta iloa, kun se auttaa minua jonkin tehtävän hoitamisessa tai arkisen ongelman ratkaisemisessa. Tavara tuottaa enemmän iloa kuin harmia, kun sillä on käyttöarvo, se toimii tehtävässään ja on jatkuvassa käytössä. Kaikkien tavaroideni on oltava myös ilo silmälle.

Tavaran omistaminen vain tavaran omistamisen vuoksi ei anna minulle mitään. Omistaminen on lähinnä hidaste ja harmi.

Olen miettinyt, mikä kaikissa niissä kauppojen tavaroissa minua aikoinaan niin kovasti houkutteli, kun nykyään voin kulkea ohi vailla minkäänlaista mielitekoa? Miksi ihmeessä hankin niitä niin paljon yli tarpeen? Näen nyt, että elämästäni puuttui syvempi merkityksen tunne ja sisälläni oli raskas painolasti, jota en osannut käsitellä. En tuntenut itseäni ja elämääni riittäväksi sellaisenaan. Tiedostamattani pyrin korjaamaan tilannetta lohduttamalla itseäni ja täyttämällä elämääni tavaroilla.

Iloa kesti vain hetken ja tavarat täyttivät kotini liian täyteen. Ne vaativat yhä enemmän aikaani ja energiaani, jota minun olisi ollut tärkeää suunnata aivan muihin asioihin. Huomion kiinnittäminen tavaramaailmaan vei minut vain kauemmas itsestäni ja kaikesta siitä, mikä elämässä on tärkeää. Tavarat toimivat ikään kuin puskurina, joka piti minut etäällä ajatuksista ja toimista elämäni suunnan muuttamiseksi ja oloni parantamiseksi.

Hiljattain eräässä kaupassa poiketessani mietin, että olisipa kivoja tavaroita, jos minua kiinnostaisi hankkia kivoja tavaroita siksi, että ne ovat kivoja tavaroita. Olin iloinen löydettyäni tarvitsemani jääkaappimagneetit, jotka luulin joutuvani tilaamaan netistä, mutta kaikkia niitä muita tavaroita katsellessani en tuntenut halua ostaa yhtään mitään. En tarvinnut kuin ne magneetit.

Halutessani voin nykyään kaikessa rauhassa kierrellä kaupoissa. En tee heräteostoksia eikä ilmene ”yllättäviä tarpeita” eli suoraan sanottuna mielitekoja. Minulla on myös tuoreessa muistissa, mitä kaikille niille harkitsemattomille ostoksille ja turhille tavaroille tapahtui, ja miten nopeasti ilman aitoa tarvetta hankittu tavara muuttuu turhaksi roinaksi.

Nautin joka päivä vapaudestani vailla materiaalisia haaveita. Muistan hyvin ajan, kun tunsin jatkuvaa tyytymättömyyttä ja puutetta jostakin, vaikka minulla oli enemmän kuin tarpeeksi kaikkea. Rahaa ei tuntunut koskaan olevan riittävästi. Ei silloinkaan, kun sitä yllättäen tuli jostakin suurempi summa. Mielessä oli aina lista ostettavaa, ja listan loppusumma oli aina enemmän kuin käytettävissä oli rahaa.

Kun ajattelen mennyttä elämääni, en ole käsittää sitä todeksi. On vaikea ymmärtää, että se ihminen olin minä. Paljon elämässäni on muuttunut sen jälkeen kun löysin minimalismin. Elämäni on kaikilta osin parempaa. Olen kiitollinen onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä itseeni ja elämääni. Sisäisestä rauhasta, jota en pitänyt itselleni mahdollisena saavuttaa.

”Ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on; iloitse siitä, miten asiat ovat. Kun ymmärrät, ettei mitään puutu, koko maailma on sinun.”― Lao Tzu

Kadonnutta laatua etsimässä

Kaapistani on reilun parinkymmenen vuoden ajan löytynyt vaatteita, joiden olen voinut luottaa kestävän jatkuvaa käyttöä 5-10 vuoden ajan. (Sitä ennen olin kasvuiässä, ja vaatteet jäivät pieniksi ennen kuin kuluivat loppuun.) Aika on tehnyt tehtävänsä ja uusille vaatteille olisi tarvetta. Valitettavasti useammin kuin ennen.

Paras vaihtoehto olisi ollut hankkia hyväksi havaittujen vaatteiden tilalle samanlaisia, mutta eihän se niin helppoa ole. Suosimistani vaatemalleista osaa ei enää valmisteta, ja osaa vastaavien tuotteiden laatu on vuosien kuluessa heikentynyt huomattavasti. Pakon edessä olen kaupasta jotakin päälleni löytänyt, mutta edellä mainitut vaatteiden käyttöiät ovat historiaa.

Pidän yksinkertaisista vaatteista. Myyjä osaa auttaa minua parhaiten, kun kerron etsiväni vaatteita, jollaisia perusmies voisi käyttää. Tällainen stereotyypittely auttaa jättämään rekkiin liian naiselliset, värikkäät, kirjavat tai muuten vaan kummalliset vaatteet. Moni selkeälinjainen vaate on jäänyt kauppaan myös siksi, ettei suunnittelija ole osannut lopettaa yksityiskohtien lisäämistä ajoissa.

Minun vaatemieltymyksilläni olisi loogista asioida miestenvaateosastolla, etenkin, kun miesten vaatteet ovat selvästi naisille myytäviä laadukkaampia. Asiassa on kuitenkin ongelma. Kun pituus on 160 cm, vartalo on naisellinen, eikä hartioissa ole leveyttä täyttämään miesten paitoja, niin sopivia vaatteita ei löydy.

Helposti hikoilevana ja antiperspiranteista ihoreaktion saavana kaipaisin kestäviä ja pestäviä vaatteita. Naisten trikoovaatteissa on lähes poikkeuksetta elastaania, mikä etenkin paidoissa on monin tavoin ongelmallista. Miettikää hetki seuraavaa:

Niukkalinjainen, kainaloista ihonmyötäinen paita. Hienhaju tarttuu paidassa olevaan elastaaniin helposti. Lika saa elastaanin hapertumaan. Paidan pesulämpötila on korkeintaan 40 astetta, koska elastaani ei kestä kuumempaa. Hiki ei puhdistu alle 60 asteen pesussa, eikä kokemukseni mukaan välttämättä edes siinä, ellei vaatetta pese heti tuoreeltaan.

Kesti aivan liian pitkään ymmärtää ja hyväksyä, että minun käytössäni elastaanivaatteet ovat järjettömän huono idea. Ne kuluvat nopeasti sekä hiestä että jatkuvasta pesusta, ja koko kuvio on myös ekologisesti sietämätön. Kaiken lisäksi inhoan sitä tolkutonta venymistä! Joustavat vaatteet ovat mukavia, mutta elastaania siihen ei tarvita.

Onneksi Outi Pyy on kirjoittanut elastaanista aivan loistavan tekstin, joten minun ei tarvitse jatkaa enempää. Käykää lukemassa!

Jos onnistuisinkin löytämään mieluisan paidan ilman elastaania, niin seuraava ongelma on laatu. Edellisellä kauppakierroksellani totesin, että tilanne oli mennyt vain huonompaan suuntaan. Myynnissä oli niin huonolaatuisia vaatteita, ettei niitä otettaisi vastaan edes hyväntekeväisyyskirpputorille – eikä kyse ollut halpavaatteista. Laadukkaita vaatteita on yhä vaikeampi löytää.

Vaatteiden laatu ei näytä kauppoja kiinnostavan, tai sitten laadukkaita vaatteita ei ole enää olemassa. Näin olen päätellyt keskusteluistani myyjien kanssa, joiden käsitys laadusta on jotakin aivan muuta kuin omani. Jos myyjän mielestä laadukas t-paita näyttää uutena kaupassa hatarammalta kuin oma paitani yli viiden vuoden usein toistuvan käytön ja pesun jälkeen, niin on aika vaikea innostua. Entä mitä pitäisi ajatella, jos myyjä pitää laadun mittarina sitä, ettei vaate ole mennyt käyttökelvottomaksi ensimmäisessä tai muutamassa pesussa? Kun olen kertonut, millaiseen vaatteiden kestoon olen tottunut, minua on katsottu kuin olisin tullut jostakin vaateutopiasta.

Ihmettelen, miksi vaatteiden ostaminen kivijalkakaupoista on tehty niin sietämättömän vaikeaksi. Haluaisin todella keskustella ihmisten kanssa, joiden mielestä on ollut hyvä idea ”järjestää” naistenvaateosastot muistuttamaan kirpputoria. Tilat ahdetaan liian täyteen ja looginen järjestys puuttuu. Sama vaiva oli levinnyt myös erään kaupan ennen niin selkeälle miestenvaateosastolle. En tiedä saako joku iloa siitä, että mieluisaa t-paitaa etsiessään joutuu kiertämään varsin suuren osaston mutkitellen päästä päähän, mutta minä pidän sitä asiakkaan kiusaamisena.

Kävin hiljattain eräässä miestenvaateliikkeessä. Sillä hetkellä liikkeessä olleiden tai sinne tulleiden miesten ostotapahtumaa oli kiinnostavaa seurata. Ovesta sisään tultua lähestyvälle myyjälle kerrotaan mitä halutaan, myyjä vie sopivien tuotteiden luo, kokeillaan vaatetta päälle, ostetaan, poistutaan. Aikaa kului joitakin minuutteja. Itse olisin toiminut samoin, mutta halusin hetken aikaa vain nauttia hiljaisuudesta, siisteydestä ja järjestyksestä. Ihmettelin naismyyjän kanssa, miksei naisille ole vastaavanlaisia kauppoja. Ostin kokeeksi t-paidan, jonka laatu on osoittautunut yllättävän hyväksi.

Viime aikoina on puhuttu kivijalkakauppojen ahdingosta nettikaupan puristuksessa. Tilanteeseen voi löytää monenlaisia syitä. Minun syyni valita nettikauppa kivijalkaliikkeen sijaan on valikoima. Olisi helpointa ja mukavinta voida hankkia tarvitsemansa kivijalkakaupasta, mutta useinkaan he eivät myy tuotteita, joita haluaisin ostaa. Ostaminen on joka tapauksessa vastenmielistä, oli kyse kivijalkakaupasta tai nettikaupasta. Kivijalassa on vastassa epäjärjestys ja olematon palvelu, nettikaupassa tuotteita joutuu palauttamaan, kun ne eivät kooltaan, malliltaan tai muilta ominaisuuksiltaan vastaa odotuksia.

Täydellisessä maailmassa kaupoissa myytäisiin vain laadukkaita, kestäviä, korjattavissa olevia ja lopulta kierrätettäviä tuotteita, jotka olisi tuotettu ihmisiä, eläimiä ja luontoa riistämättä. Haluaisin suosia tällaisia tuotteita, mutta se on tällä hetkellä kohtuuttoman vaikeaa. Kaikenlaisten tuotteiden tuottaminen ekologisesti ja eettisesti kestävällä tavalla pitäisi olla itsestäänselvä lähtökohta.

Voi kun tietäisi, mitä sitä jatkossa päälleen laittaisi, ja mistä sen löytäisi.

Pöytätasot ilman epämääräistä sälää –vihdoinkin!

Tiedättehän ne kuvat minimalistisista kodeista, joissa pöytätasot ja muut tasaiset pinnat loistavat tyhjyyttään? Pöydällä voi olla kukkamaljakko tai jokin yksittäinen kaunis esine, mutta ei missään tapauksessa minkäänlaisia kasoja, pinkkoja tai pinoja. Kuvia katsoessani mietin, millaiselta kodeissa ihan oikeassa elämässä näyttää.

Kun kodissa on sopivan vähän tavaraa, riittävästi säilytystilaa ja kaikelle on oma paikkansa, siisteyden ylläpitäminen on helppoa. Tiettyyn rajaan asti. On kuitenkin tavaroita, joille toimivaa omaa paikkaa ei ole helppoa löytää. Minun kodissani tällaisia tavaroita ovat olleet esimerkiksi erilaiset päivittäisessä käytössä olevat laturit ja johdot, ajankohtainen ja jotakin odottava paperiposti, erilaiset muistilistat ja kauppakuitit.

Olen asunut nykyisessä kodissani noin kaksi ja puoli vuotta. Sinä aikana olen onnistunut pitämään ruokapöytäni tyhjänä edellä mainituista tavaroista korkeintaan yhden vuorokauden ajan. Johdoille ja latureille on koko ajan ollut oma paikkansa, mutta sitä on ollut sen verran hankala käyttää, että useimmin käytössä olevat johdot on tullut laskettua käsistä lähinnä olevalle tasolle eli ruokapöydälle. 

Johtojen lisäksi pöydälle on kertynyt tavalla tai toisella ajankohtaisia papereita, joita ei sovi laittaa kaappiin pois näkyvistä, tai ne unohtuvat sinne. Kyse on papereista, jotka ovat kohta roskaa, mutta sitä ennen niissä on tärkeää ajankohtaista tietoa tai jotakin tarkistettavaa. 

Vielä vähän aikaa sitten pöydällä oli jatkuvasti useampi johto sekä sekalaista paperisälää, jotka keräsivät seurakseen helposti kaikkea mahdollista, mitä nyt käsistään voi pöydälle laskea. Jos pöydän ääreen halusi sopia syömään, piti ensin tehdä tilaa. Yksiössä, jossa kaikki on nähtävissä yhdellä vilkaisulla, sekainen ruokapöytä kodin paraatipaikalla riittää tekemään yleisilmeestä epäsiistin. Sain tilanteesta tarpeekseni ja päätin tehdä sille lopun.

Puoliksi sattumalta löysin netistä lokerikon, jonka arvelin toimivan hyvin erilaisten johtojen säilyttämisessä. Olin oikeassa. Kun se oli yhtä kätevä säilömään muita johtojen ja paperisälän seuraksi pöydälle helposti jääviä tavaroita, kuten päiväkirjan, kalenterin, lukulasit, kynän, allergialääkkeet… niin hankin näitä varten vielä toisen.

Paperisälän taltuttamiseen hankin magneetteja. Niiden avulla sain ajankohtaiset paperit näkyville jääkaapin oveen ja tarkistettavat kauppakuitit metallisen kaappini oven sisäpuolelle. Kaikki paperit ovat nyt juuri siellä missä niitä tarvitaan. Muistettavat paperit osuvat hyvin silmään jääkaapin ovesta ja tarkistettavat kuitit ovat paikalla, missä niitä tapaan käydä läpi.

Vihdoinkin, muistaakseni ensimmäistä kertaa koskaan, minulla on heti käytettävissä oleva ruokapöytä! Mitään ei tarvitse tyhjentää pois tieltä, vaan pöydän ääreen voi tulla ruokailemaan tai kirjoittamaan. Mitä luksusta aikaisempaan verrattuna! 

Kodistani tuli näin pienillä muutoksilla toimivampi ja levollisempi. Selkeä ilme pysyy yllä automaattisesti, kun tasoille tai ruokapöydälle ei enää kerry epämääräisiä tavarakeskittymiä. Kaikki tavarat on helppo palauttaa paikoilleen ja tasoilla on aina kaikenlaisten asioiden tekemiseen tarvittavaa laskutilaa.

Olen iloinen tästä varsin pienestä, mutta vaikuttavasta muutoksesta, josta saan nauttia joka päivä. Enää huomio ei kiinnity epäsiisteihin tasoihin, joille pitäisi tehdä jotakin, vaan levolliseen ja kauniiseen kokonaisuuteen. Kotini antaa energiaa ja houkuttelee tekemään itselleni iloa tuottavia asioita.

Miten pienet asiat voivat saada elämän tuntumaan iloisemmalta ja kevyemmältä!

Arjen luksusta

Koen usein pieniä, iloa tuottavia hetkiä, joita voisi kutsua arjen luksukseksi. Hetkestä tekee ylellisen sen poikkeavuus ja erityisyys tavalliseen arkeen verrattuna, kyse ei ole mistään suuresta ja ihmeellisestä.

Monenlaisista asioista voi tulla arjen luksusta. Iloa tuottavien asioiden tai kokemusten arvo nousee, kun ne osuvat kohdalle harvemmin. Aineellisten asioiden kohdalla luksuksen tuntu voi karista nopeasti, jos kokemus toistuu usein. Pieni määrä jotakin hyvää harvoin nautittuna voi tuntua ylelliseltä, mutta jos sitä alkaa nauttia päivittäin kuin leipää, sitä siitä tuleekin – arkista kuin leipä.

Luksusta ja ylellisyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä en ole koskaan osannut arvostaa tai kaivata. Se on minulle yhdentekevää. Syynä voi olla kyvyttömyyteni ymmärtää statusta ja siihen liittyvää omistamista. Nautin omasta pienestä arjen luksuksestani, jonka arvo ei heilu siitä, minkä merkityksen muut sille antavat.

Minulle yksi suurimpia arjen ylellisyyksiä on syödä jonkun toisen laittamaa ruokaa. Sillä ei ole väliä, onko annos ravintolan keittiöstä, tavallista kotiruokaa, lämmitettyä purkkihernekeittoa tai kääreessä tarjoiltua pikaruokaa. Arvostan ja ajattelen lämmöllä ihmisiä, jotka huolehtivat toisten ihmisten nälän sammuttamisesta.

Satokausiajattelu tuottaa arjen luksusta. Ostan kasvihuoneessa viljeltyjä kasviksia vain talvikauden ulkopuolella ja marjoja kesäaikaan tuoreena torilta. Säiden lämmettyä on ollut ihanaa poimia ostoskoriin pitkästä aikaa kurkkuja, tomaatteja, yrttejä ja paprikoita. Leivän päälle höylätyt kurkkusiivut ilahduttavat joka aamu. Täyteläisten ja lämmittävien talviruokien jälkeen tuntuu ylelliseltä valmistaa värikäs, raikas ja maukas salaattiannos. Se on elämys kaikille aisteille.

Odotan kesäisen torin marjakattausta ja herneenpalkoja. Siinä jää jäätelö heittämällä kakkoseksi. (Ihmettelen talviaikaan kaupassa myytäviä, muovilta näyttäviä ja ties mistä tuotettuja mansikoita. Kuka niitä oikein ostaa?) Suomen kesä tarjoaa ihania herkkuja, jotka tuntuvat luksukselta, kun niitä saa tuoreena niin vähän aikaa.

Ylellisyydeltä tuntuvat ne hetket, kun olen onnistunut pukeutumaan ulos lähtiessäni niin täydellisen sopivasti, ettei ole liian kylmä tai kuuma, vaan mukavan lämmin olo. Tällainen onnen hetki on sen verran harvinainen, etten malttaisi tulla kävelyltä kotiin ollenkaan. Sama tunne on silloin, kun käyn kävelemässä sateen jälkeen. Ilma on niin raikasta, että se laittaa miettimään, miksi vietämme suurimman osan ajastamme sisätiloissa.

Arjen luksusta on löytää loppuunkuluneiden kenkien tilalle uudet, hyvin jalkaan istuvat kengät. Se onnen hehku ei katoa pitkään aikaan. Kun jalka on malliltaan kuin Aku Ankan räpylä, sopivien kenkien löytäminen on niin vaikeaa, etteivät hyvät kengät ole itsestäänselvyys. Ne ovat jokapäiväinen ilo.

Jokapäiväistä arjen luksusta on myös laadukas kuulakärkikynä. Kirjoitan paljon käsin, ja kun kymmeniä vuosia käytin suttaavia tai paperia raapivia kyniä, niin nautinto toimivasta kynästä ei niin vaan katoa.

Yksi parhaita arjen luksushetkiä on käydä saunassa. Nautinto on täydellinen, kun saunan jälkeen saa kömpiä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Näihin ilon hetkiin en kyllästy koskaan.

Lena Nelskylä kirjoitti Ylen sivuilta löytyvän jutun suomalaisten arjen luksuksesta. Olen aivan samaa mieltä erään vastaajan kanssa siitä, että arjen ylellisyyttä on suomalainen yleinen kirjasto ja mahdollisuus varata aineistoa maksutta. Kirjastosta aion ammentaa arkeeni luksusta vielä tänään.

Mikä teille on arjen luksusta?

Hajanaisia ajatuksia ajasta

Aika on monin tavoin suhteellinen käsite. Kuulostaa mukavan täsmälliseltä, että vuorokaudessa on 24 tuntia aikaa. Nuo tunnit voivat päivän kulusta ja mielentilasta riippuen tuntua kovin eri mittaisilta. 

Kokemus ajan kulusta vaihtelee. Aivan kuin aika kuluisi eri tilanteissa eri tahtiin.

Odottavan minuutit ovat pitkiä. Aivan kuin jokainen minuutti venyisi äärimmilleen, katketakseen lopulta ja vaihtuakseen seuraavaan minuuttiin. Onnettomuuspaikalla apua odottavan minuutit tuntuvat tuskallisen pitkiltä. Apu saapuu paikalle nopeammin kuin miltä ajan kulku odottajasta tuntuu.

Vaikeasti masentuneen ja ahdistuneen ihmisen minuutit ovat lähes sietämättömän pitkiä. Aika etenee niin hitaasti, että vuorokausi tuntuu loputtomalta. Tulevaisuus lakkaa olemasta. On vain tuskallisen pitkä nykyhetki, kuin loputon musta aukko ilman ulospääsyä. Jokainen vastaavaa kokenut tietää millaiselta ihmiselämän halventamiselta tuntuu, kun tuollaisessa olotilassa apua pyytävälle tarjotaan vastaanottoaikaa viikkojen päähän.

Stressi puolestaan syö aikaa pois. Muutaman viikon ajan, ennen kuin jäin blogista lomalle tänä keväänä, tuntui siltä kuin olisi jatkuvasti ilta ja tiistai. Päivät ja viikot vain hävisivät jonnekin. Kun sain tekstin odottamaan seuraavan päivän julkaisua, huokaisin helpotuksesta ja ajattelin, että on kokonainen viikko aikaa kirjoittaa seuraava teksti. Ja huokaistuani olikin jo taas seuraava tiistai. 

Kun olin laittanut blogin lomalle, aika hidastui välittömästi. Päivät eivät enää vain hujahtaneet jonnekin, eikä enää ollut aina tiistai. Eräänä päivänä alkoi tuntua siltä, että olin ollut jo pitkään poissa. Kalenteria katsoessani hämmästyin, kun vasta viikko oli kulunut. Asia piti tarkistaa toisenkin kerran. Vain vähän aikaa aiemmin saman mittainen aika – viikko, seitsemän päivää, 168 tuntia – oli tuntunut kuluvan silmänräpäyksessä. Lepotauko sai ajan kulumaan taas tavallisempaan tahtiin.

Eräänä iltana kuuntelin Bachin soolosellosarjoja Yo-Yo Ma’n tulkintana. Hetki tuntui erilaiselta kuin muut hetket iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Mietin, miten vaikeaa on ymmärtää kuuntelevansa musiikkia, joka on sävelletty 300 vuotta sitten. Miten monet ihmiset erilaisissa ympäristöissä ovat kuunnelleet samoja teoksia kuin minä sinä iltana. 

Hetkessä oli ajattomuuden tunnelma. Huoneen hämärässä valossa olin vain minä ja tuo musiikki, koko muu maailma valotäpläni ulkopuolella lakkasi olemasta. Aika ei kulunut nopeasti eikä hitaasti, se tuntui pysähtyneen. Aivan kuin jokainen jousenveto olisi vienyt minua kohti toisenlaista aikaa ja paikkaa. Olotilani oli syvän levollinen. Leijuin irrallani tästä maailmasta vailla huolen häivää.

Tätä tekstiä kirjoittaessani mieleni on vaellellut monenlaisissa hetkissä ja ajanjaksoissa. Aurinko on laskenut ja tuuli tyyntynyt. Taivaanranta punertaa.

Tämä on ollut hyvää aikaa.

Ilahduttavia asioita: kevät on täällä

Kevätaikaan liittyy paljon ilahduttavia asioita. Toisaalta tunnen oloni haikeaksi. Päästän mielelläni irti talvesta, mutta kevät nostaa pintaan kaipauksen maaseutumaisempaan ympäristöön, pois kaupungin pölystä.

Näillä leveysasteilla on aivan mahdollista, että kevät kääntyy vielä takatalveksi. Juuri nyt otan kuitenkin ilon irti keväänmerkeistä.

Lokit. Näin vuoden ensimmäisen lokin niin aikaisin, etten ollut uskoa silmiäni. Havainto jäi kirjoittamatta ylös, mutta arvioni mukaan se oli jo helmikuussa. Seuraavaa havaintoa sainkin odottaa useita viikkoja. Tiaisten kevätlaulut ja lokkien saapuminen ovat minulle ensimmäisiä merkkejä kevään lähestymisestä.

Näin keskeisellä kaupunkialueella näkyy talven aikana lähinnä variksia, harakoita, naakkoja ja kesykyyhkyjä, joten lokkien ilmestyminen ilmatilaan on ilahduttava näky. Auringon valo heijastuu lokin valkoisesta höyhenpuvusta niin kauniisti, että etenkin ensimmäisiä kertoja talven jälkeen nähtynä tuo kauneus vangitsee katseeni. Eikä Suomen kesä niin pitkä ole, että ehtisin tuohon näkyyn kyllästyä.

Lokkien lentoa on ilo katsella. Se on niin kevyttä ja vaivatonta. Katselin eräänä tuulisena päivänä lokkien liitelyä taivaalla. Miten rauhallisesti, aivan kuin nautiskellen, ne antoivat ilmavirran kannatella itseään. Siinä ihaillessani lokkien taitavaa lentoa avaralla taivaalla, tunsin miten oma mieleni avartui. Olin huoleton ja vapaa.

Hyönteiset. Muutama päivä sitten katseeni kiinnittyi ikkunani takana lentäneeseen pieneen punaiseen palloon. Se oli tämän kevään ensimmäinen leppäkerttuhavaintoni. Pian tuo viehättävä otus käveli pitkin ikkunalasini pintaa. Toivon, ettei se lajitovereineen eksyisi lasien väliin. Edellisessä kodissani oli keväisin leppäkerttuja ikkunoiden välissä, joskus sisälläkin. Oli kova työ varjella niiden henkeä kissojen innostukselta.

Muut hyönteishavainnot ovat vielä vähissä. No, kaksi kärpästä olen nähnyt. Kevään ensimmäistä perhosta saanen odottaa vielä hyvän aikaa.

Viikon luontoääni. Yksi keväänmerkeistä on, kun Radio Suomen Viikon luontoääni palaa talvitauolta. Tämän kevään ensimmäinen luontoääni oli kolmas maaliskuuta esitelty sinitiainen. Nautin kuunnella lintujen ääniä ja kertomuksia niiden elämästä. Erityisen tärkeää se on minulle siksi, etten arkisessa elinympäristössäni näe tai kuule kovin monia eri lintulajeja.

Nenäkannu ja suolavesitipat. Kevät on pienestä lapsesta asti tarkoittanut minulle allergiakauden alkua, joka kestää koko kesän. Vanhemmiten oireet ovat onneksi helpottaneet ja ne pysyvät kurissa entistä vähäisemmällä lääkityksellä. Pitkään käytössäni olivat yhtaikaa sekä allergiatabletit, nenäsuihke että silmätipat, eikä näidenkään teho aina riittänyt. Nyt jo monena vuonna satunnaisesti ilmeneviin silmäoireisiini ovat riittäneet apteekin suolavesitipat ja nenäsuihkeenkin olen voinut vaihtaa puolta miedompaan versioon.

Tälle keväälle on ennustettu niin runsasta koivun kukintaa, että se voi aiheuttaa oireita myös muille kuin allergikoille. Nenäoireiden helpottamiseksi kannattaa kokeilla nenän huuhtelua miedolla suolavedellä nenäkannun avulla. Voi kuulostaa epämiellyttävältä, mutta kun tekniikan oppii, toimitus ei ole mielestäni sen ikävämpää kuin niistäminen.

Nenäkannu auttaa mukavasti tukkoiseen ja kutiavaan nenään. Suosin nenäkannua myös siksi, että nenäsuihke kuivattaa nenän limakalvoja ja saa ne helposti verestämään. Nenäkannun käyttö ei aiheuta sivuoireita. Samasta syystä suosin lääkkeellisten silmätippojen sijaan suolavesitippoja: ne eivät kirvele silmiä, toisin kuin monet silmätipat. Nenäkannusta on iloa myös flunssan iskiessä.

Kevyet kengät. Muistan lapsuudesta, miten paljon odotin keväällä lumien sulamista. Poljimme pihan jääkantta rikki, jotta se sulaisi nopeammin ja asfaltti tulisi näkyviin. Voi sitä riemua, kun kuukausien talvikenkäkauden jälkeen vihdoin sai laittaa lenkkitossut jalkaan! Ne olivat niin kevyet.

Tuo ilo ei ole vuosien vieriessä haihtunut minnekään. Joka kevät nautin ihan yhtä paljon lenkkitossujen ihanasta keveydestä.

Mikä teitä on tänä keväänä ilahduttanut?

Ajatuksia ilmastoahdistuksesta

Viime aikoina on ollut puhetta etenkin nuorten ilmastoahdistuksesta. Siitä on tullut näkyvää sen jälkeen, kun nuoret ympäri maailmaa alkoivat Greta Thunbergin jalanjäljissä olla perjantaisin koululakossa osoittaakseen mieltä ilmastotekojen puolesta.

Ilmastoahdistukseen on monenlaisia ja toisiinsa kietoutuvia syitä.

Ahdistusta aiheuttavat epätietoisuus ja pelko tulevasta. Miten elämämme tulee muuttumaan? Millaisissa olosuhteissa joudumme elämään, entä tulevat sukupolvet? Miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan elintasoomme ja arkeemme? Millaisia elämänmuutoksia meiltä edellytetään? Mistä kaikesta joudumme luopumaan? Miten ilmastonmuutoksen vaikutukset muualla maailmassa tulevat heijastumaan meidän elämäämme?

Monia ahdistaa poliittisen päätöksenteon hitaus ja kunnianhimon puute, vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset tiedetään, ja niistä nähdään esimerkkejä uutisissa yhä useammin. Kansainvälisissä ilmastokokouksissa on tehty sitovia sopimuksia ilmastopäästöjen vähentämiseksi, mutta konkreettiset toimet etenevät hitaasti. Kaikkien tulisi kantaa kortensa kekoon, mutta sen sijaan valtiot vuorollaan toivovat lievennyksiä, myönnytyksiä ja omista näkökohdistaan edullisempia laskentatapoja. Kaiken huipuksi jo sovitut päästövähennykset eivät edes vielä riitä, vaan niitä tulisi entisestään kiristää.

Moni tuntee suuttumusta. Ilmastonmuutoksesta on tiedetty jo pitkään, miksei ole alettu toimia ajoissa? Jos toimet ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi olisi aloitettu jo kymmeniä vuosia sitten, nyt ei oltaisi tilanteessa, jossa vaaditaan suuren mittaluokan toimia ja nopeasti.

Ilmastoahdistusta aiheuttaa myös sanojen ja tekojen välinen ristiriitaisuus.

Lehdessä voi olla kirjoitus ilmastonmuutoksesta, sen seurauksista ja ilmastoteoista – mitä seuraa muutamaa sivua myöhemmin matkajuttu siitä, minne juuri nyt on suosittua lomalla lentää. Ekologisemmista kierrätysurheiluvaatteista kertovaa juttua seuraavat matkavinkit ulkomaisista vaelluslomakohteista tai joogaretriiteistä. Ja joka välissä pitäisi ostaa jotakin uutta ja päivittää koti tai vaatekaappi.

Sama ristiriita toistuu eri muodoissaan loputtomiin. Ensin käsitellään vakavaa, koko maapallon väestöä koskettavaa aihetta, jonka hidastamiseksi pitäisi toimia heti – ja hetken päästä palautetaan keskustelu takaisin ylikuormittavaan ja kohtuuttoman paljon päästöjä tuottavaan kulutuskulttuuriin.

Eräs toistuva ristiriitaisuuden muoto on puhetapa, jota voisi kutsua vaikka nimellä kyllämutta.

Kyllä, ilmastonmuutos on vakava uhka, ja meidän tulee toimia nopeasti sen hillitsemiseksi, mutta…

talouskasvu…
kansainvälinen kilpailukyky…
työllisyyskehitys…
katsotaan mitä muut tekevät…
pitkät siirtymäajat…

Sama kaava toistuu myös ihmisten arkipuheessa ja uutissivustojen kommenttipalstoilla.

Ja siis joo, olenhan mä ajatellu, että pitäis vähentää lentomatkailua/autoilua/lihansyöntiä/ruokahävikkiä, mutta… *selityksiä, selityksiä, selityksiä*

Ilmastotoimia pidetään tärkeinä, mutta niitä pitäisi tehdä jonkun muun jossain muualla. Mikään ei saa muuttua, mikään ei saa maksaa nykyistä enempää, eikä mitään saa rajoittaa. Ja sitä paitsi, jos väestönkasvu kehitysmaissa pysäytettäisiin, niin voitaisiin jatkaa ihan niin kuin tähänkin asti!

Usein ihmettelen, miten aikuinen ihminen voi niin helposti taantua rystyset valkoisena tikkaristaan kiinni pitäväksi lapseksi. Ei tarvitse kuin ottaa esiin ajatus kasvispainotteisesta ruokavaliosta. Eihän sillä nyt voi tulla toimeen, kyllä lihaa pitää olla! Suomalaiset söivät vuonna 2017 81 kiloa lihaa henkeä kohden. Elämäntapamme on monin tavoin helpompi ja kevyempi kuin vuonna 1970, jolloin lihaa kului henkeä kohden 50,1 kiloa. Lihakeskustelu näyttää välillä siltä kuin 2010-luvun ihminen ei kerta kaikkiaan selviäisi hengissä edes viikottaisesta kasvisruokapäivästä.

Ei ihme, että luonnon tilasta ja ilmastonmuutoksesta huolestuneita nuoria ahdistaa.

On suuri joukko aikuisia, jotka toimivat ilmastonmuutoksen hidastamisen puolesta tavalla tai toisella. Moni on tehnyt muutoksia omassa elämässään, osa toimii järjestöissä tai politiikassa, joko aktiivisesti tai taustatukena. Valitettavan kovaa kuuluu kuitenkin niiden aikuisten ääni, jotka odottavat jonkun muun ottavan vastuun ilmastonmuutoksen hidastamisesta.

Arvostan valtavan paljon nuorten aktivoitumista ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolesta. Olen nähnyt puheenvuoroja, joissa tivataan millaisia ilmastotekoja nämä nuoret itse ovat tehneet. Haluaisin muistuttaa, että he ovat vielä koululaisia, alaikäisiä lapsia. On aikuisilta ihmisiltä äärimmäisen noloa vierittää oma vastuunsa lasten ja nuorten harteille.

Aikuisten on välittömästi ryhdyttävä toimiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Aikuisten on kannettava vastuu.