Minimalisti ihmettelee: miksi olla maksimalisti?

Minimalismi on monelle ihmetyksen aihe. Miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti elää vain pienen tavaramäärän kanssa? Minimalismin mukanaan tuomista hyödyistä olen kirjoittanut monesti, tällä kertaa ajattelin pohtia asian toista äärilaitaa, maksimalismia.

Yleisin elämäntapa tavaran suhteen on varmasti jotakin minimalismin ja maksimalismin välistä, kultainen keskitie. Mutta en puutu siihen enempää.

Mitä tarkoitan maksimalismilla? Määritelmäni voi olla monelle liian jyrkkä, mutta minulle maksimalismia on se, kun kodin joka nurkka täytetään tavaralla. Sitä kun eletään tavaran ehdoilla, ja muutetaan suurempaan asuntoon, kun tavaroiden sekaan ei enää sovi. Ostetaan uutta kritiikittömästi, vaikka velaksi, vaikkei todellisuudessa tarvittaisi mitään uutta. Haalitaan tavaraa ympärille vain tavaran haalimisen ja omistamisen ilosta.

Monelle edellä kuvattu tapa elää on tavallista, ainakin joiltakin osin. Mutta miksi kannattaisi elää noin? Mitä hyötyä siitä on? Mitä sillä voi saavuttaa?

Meidät on opetettu (tekisi mieleni sanoa aivopesty) edellä kuvatun kaltaiseen elämäntapaan. Aivan kuin se olisi ainoa tapa olla olemassa. Opetettu elämään jatkuvan kuluttamisen, uuden ostamisen, tavaran, omistamisen kautta. Markkinointikoneisto tekee kaikkensa luodakseen tyytymättömyyttä ja riittämättömyyttä, jotta yhä uudelleen ostaisimme uutta, kuvitellen sen tekevän elämästämme parempaa.

Mitä edellä mainitun kaltainen elämäntapa todellisuudessa antaa? Minun vajavainen mielikuvitukseni ei riitä löytämään kuin huonoja puolia.

Minun näkökulmastani katsoen maksimalistinen elämäntapa vie elämästä vapauden. Se kahlehtii tiukasti oravanpyörään, sillä elämäntavan ylläpitäminen on kallista. Tai johtaa velkaantumiseen.

Maksimalistin elämä ei ole kovin ketterää. (Lue Markus Meurmanin ansiokas kirjoitus ketteryydestä.) Elämänmuutosten kohdatessa nopeiden siirtojen tekeminen on vaikeaa. Materiaalisesti raskas elämäntapa voi myös sitoa paikoilleen, ja sulkea silmät mahdollisuuksilta tai vaikeuttaa niiden saavuttamista.

Kun antaa tavaran pyörittää elämäänsä, tulee jatkuvasti ruokkineeksi tyytymättömyyttään, kenties myös kateuttaan. Aina on uudempia, kauniimpia, parempia, arvostetumpia tavaroita joita tavoitella. Aina on joku, jolla on enemmän tai paremmin kuin itsellä.

Minäkin olen kulutuskulttuurin kasvatti. En halua enää sen orjaksi, sillä olen löytänyt parempaa. Kun mietin aikaa, jolloin tavaralla oli suurempi osa elämässäni… menetin noina vuosina paljon. Kulutin rahaa turhuuksiin, jotka tarjosivat lähinnä hetken huvia. Tunsin jatkuvasti olevani jotakin vailla, en osannut olla tyytyväinen. Elämä oli hyvää ja kaikki oli hyvin, mutta minä en sitä nähnyt, vaan kurkotin jatkuvasti kohti jotakin kuviteltua parempaa. Olin sokea nykyhetkelle. Elin jatkuvasti sitten kun -elämää, ymmärtämättä miten paljon minulla jo oli.

Päästämällä irti kulutuskulttuurista en ole menettänyt mitään, ainoastaan saavuttanut. Olen löytänyt tyynen tyytyväisyyden tilan, jollaista en aiemmin tiennyt olevan olemassakaan. Elämäni on onnellista. Saan loputtomasti iloa pienistä asioista, jotka eivät maksa mitään.

Tunnen olevani vapaa.

Vähemmän tavaraa, enemmän iloa

Aina välillä havahdun siihen, miten paljon helpompaa elämä onkaan vähemmillä tavaroilla.

Nykyään kun meillä on ’kaaos’ tai ’sotku’, tarkoittaa se epäjärjestystä, jonka saa kuntoon noin vartissa. Ennen näillä sanoilla oli aivan toisenlainen, lamaannuttavan raskas merkitys.

Sanalla ’siivous’ on myös kovin toisenlainen kaiku kuin ennen. Ajatus siivoamisesta tuntuu nykyään huomattavasti kevyemmältä, ennen piti kerätä voimia jaksaakseen edes aloittaa loputtomalta näyttävän urakan.

Meillä kaikille tavaroille on aina ollut oma tarkka paikkansa. (Silloin tavarat hakivat paikkojaan pidempään, kun muutimme suuremmasta pienempään kotiin.) Muistan, missä mikäkin on. Hujan hajan jääneiden tavaroiden järjestäminen on helppoa, kun tavaroille on selkeät paikat. (Olen aina ollut järjestelmällinen, joten minulla ei ole hajuakaan siitä, miten tavaroiden järjestäminen tapahtuisi, jos niille ei olisi omia paikkoja.) Ei se silti tarkoita, että järjestäminen olisi välttämättä kovin nopeaa.

Kun säilytystilat olivat tupaten täynnä, tavaroiden saaminen omille paikoilleen oli hankalaa. Siitähän jatkuva sotku ja kaaos johtuivatkin, kun tavaroita ei saanut paikoilleen purkamatta ensin osaa kaapin sisällöstä pois tieltä. Oli paljon helpompaa laskea tavarat käsistään minne sattuu, ajatuksena laittaa ne paikoilleen joskus myöhemmin. Nykyään järjestäminen sujuu nopeasti, kun säilytystiloissa on tarpeeksi väljyyttä.

Kun tavaraa oli liikaa, iski helposti kokonaisvaltainen lamaannus. Tuntui vaikealta aloittaa mitään, kun ensin piti siivota tavaroita pois tieltä. Voidakseen tehdä edes voileivän, oli ensin tehtävä keittiön työtasolle tilaa. Kun sama kuvio toistui kaikessa, arki tuntui huomattavan raskaalta.

Sanavarastostani on jäänyt kokonaan pois lausahduksia, jotka ennen olivat arkea.

Ei tästä mitään tule. Tämä on toivotonta. Miksei mikään suju? En jaksa tätä ainaista sotkua! Pitäisi tehdä asia x, mutta… Miksi meillä näyttää aina näin kauhealta?

Näin jälkikäteen ymmärrän, että olen ollut valtavan kuormittunut. Liiallisesta tavarasta johtuva arjen toimimattomuus sai minut stressaantuneeksi ja väsyneeksi.

Kun meillä nykyään on pieni epäjärjestys, voin hymyillä sille vinosti, sillä tiedän jaksavani helposti siivota tavarat paikoilleen. Me olemme tällaisia kuin olemme, emme elä kulissikodissa. Tasolle kesken lukemisen käsistä laskettu kirja on elämää. Se saattaa kerätä ympärilleen muitakin tavaroita, muttei koskaan sen kaltaista kaaosta, mikä meillä joskus oli. Moiseen tilanteeseen joutuminen edellyttäisi, että alkaisimme määrätietoisesti tyhjentää säilytystilojen sisältöä ympäriinsä.

Uuteen elämäntapaan tottuu nopeasti. Siksi tuntuukin mukavalta saada välillä muistikuvia menneestä ja oivaltaa, miten paljon parempaan suuntaan asiat ovat muuttuneet.

Minun on vieläkin vaikea uskoa todeksi, miten paljon elämäni on muuttunut sen seurauksena, että päätin vähentää tavaroitani ja jättää jäljelle vain olennaisimmat. Kotimme ja sen ilmapiiri on muuttunut, minusta on tullut mukavampi asuinkumppani, ajatukseni ovat muuttuneet. Suhtautumiseni elämään on muuttunut. Olen onnellisempi kuin koskaan.

Ja kaikki tämä lähti liikkeelle, kun aloin vähentää tavaroita. Pienellä päätöksellä voi olla uskomaton voima.

Loppu maljakkoharmeille

Olen ostanut leikkokukkia vain harvoin. Välillä saattoi mennä vuosikin, etten ostanut kukkia ollenkaan. Silti minulla oli enimmillään noin kymmenkunta maljakkoa.

Alkaessani vähentää tavaroita maljakot olivat ensimmäisten karsittavien joukossa. Ne olivat vähäisen käyttönsä vuoksi helppo kohde. Vähentämistä helpotti myös kokemus siitä, että oli minulla millaisia kukkia tahansa, sopivaa maljakkoa ei kaapeista löytynyt sitten niin millään. Vikaa saattoi olla myös kukkien asettelijassa, ei pelkästään maljakossa.

Allergia vauhditti myös maljakoiden vähentämistä. Leikkokukat piristävät kotia ja mieltä, joten yritin välillä muistaa ostaa niitä useammin. Kokeilin erilaisia kukkia, ja kerta toisensa jälkeen huomasin, että saan kukista allergiaa. Osan tuoksu ärsytti nenää niin, etten voinut olla kukkien kanssa samassa tilassa. Toiset saivat niistämään ja aivastelemaan ihan ilman tuoksuakin.

Olin jo aikaisemmin joutunut rajoittamaan kynttilöiden polttamista herkän nenäni vuoksi. Vähensin silloin aiemmista raivauskierroksista jääneitä kynttilälyhtyjä vielä lisää. Mitä olisin tehnyt useammilla kynttilälyhdyillä, kun en voinut polttaa kuin yhtä kynttilää kerrallaan? Huomattuani, etteivät useimmat kukatkaan minulle sovi, annoin pois loputkin maljakot, joihin minulla oli sananvaltaa.

Kokonaan en ollut valmis kukista luopumaan, joten jonkinlaisen astian niille tarvitsisin. Aiempien maljakkotaisteluideni kyllästyttämänä päätin kokeilla, miten lasinen hillopurkki toimisi. Kun pimeän syksyn ja talven jälkeen aurinko vihdoin alkoi paistaa, teki mieli hankkia kimppu kauneutta. Yksinkertainen lasipurkki antoi tulppaaneille tilaa loistaa. Kokeiluni tuloksena tosin huomasin, että olisi paras jättää nekin kauppaan. Osa tulppaaneista aiheutti oireita, osa ei, enkä tiedä miten nämä voisi erottaa toisistaan kaupassa.

On ollut hassua huomata, että mitä enemmän minulla oli maljakoita, sitä vähemmän ostin kukkia. Nyt kun minulla on käytössäni kolme erilaista lasipurkkia, olen ostanut kukkia ilokseni useammin kuin ehkä koskaan. Aiemmin olin vastentahtoinen leikkaamaan kukkia kovin paljon, yritin saada ne sopimaan maljakkoon suunnilleen siinä mitassa, missä olin ne ostanut. Nyt rohkenen leikata kukkia paljonkin lyhyemmiksi, jotta saan ne kauniisti esille.

Reilun kaupan ruusut koruttomassa lasipurkissa kaunistavat tälläkin hetkellä kotiani. Kukissa on ihana vieno tuoksu, jota käyn vähän väliä nuuhkimassa, eivätkä ne allergisoi. Erityistä iloa kukista on eteisen kenkäkaapin päällä. Pari kukkaa pienessä lasiastiassa saa hymyilemään aina kun ohi kuljen.

Miten pääsin eroon tavaroihin kyllästymisestä?

Olen vasta muutaman vuoden ajan antanut arvoa sille, että kotonani olisi vain tarpeellisia ja tärkeiksi koettuja tavaroita. Sitä ennen en ollut tullut ajatelleeksi asiaa näin. Täytin kotiani tavaroilla, sen enempää asiaa miettimättä. Ostin uutta tarvitessani, mutta myös piristykseksi, palkinnoksi, lohdutukseksi, tai ihan vain jos pidin jostakin – monista eri syistä.

Kotonani oli kaikkea enemmän kuin tarvitsin. Kotini oli eräänlainen arvoitus: kaiken tämän joukossa ovat tavarat, joista oikeasti pidän ja joita oikeasti tahdon käyttää. Ne kaikkein ihanimmat ja toimivimmat lempitavarat. Kun tarvitsin puhtaan pyyhkeen, puhtaat lakanat, tai kahvimukin, jouduin ratkomaan arvoitusta. Mitä valitsisin, minkä minä oikeastaan haluan?

Näin jälkikäteen on helppo nähdä, että tuo kysymys olisi pitänyt esittää tiukemmin jo kaupassa. Kun en mitenkään rajannut, minkä verran on sopivasti, hankin tavaroita kun sattui huvittamaan. Kannoin kotiini kaikenlaista kivaa ja tulin hankkineeksi paljon tavaroita, jotka eivät enää parin päivän kuluttua tuntuneetkaan merkityksellisiltä.

Turhauduin jatkuviin valintoihin ja kyllästyin tavaroihini. Suuresta määrästä vain pieni osa oli lempitavaroita. Kun suurin osa oli vain ihan-kivoja, teki turhan usein mieli jotakin uutta piristykseksi. Kiersin kehää, joka teki kodista aina vain vaikeammin hoidettavan ja huonommin toimivan. Ja minusta yhä tyytymättömämmän.

Minimalismiin tutustuminen sai minut tekemään täyskäännöksen, joka muutti elämääni enemmän kuin mikään ennen sitä.

Aloin katsoa tavaroitani uudesta kulmasta. Mitä minä tarvitsen ja minkä verran? Mikä olisi pienin mahdollinen määrä, minkä kanssa tulisin toimeen ilman puutetta? Mitkä tavarat ovat minulle todella tärkeitä ja miksi?

Mitä enemmän tavaroita vähensin, sitä paremmin aloin tuntea niiden arvon, parillakin tavalla. Ymmärsin miten paljon rahaa niissä oli kiinni. Kun tavaroita oli vähemmän, opin arvostamaan niitä enemmän. Karsintakierroksista selvinneet ja paikkansa kotona lunastaneet tavarat olivat toimivia, tärkeitä tai toivat kauneutta. Lempitavaroita.

Muistelen sisustusarkkitehti Marko Paanasen ihmetelleen suomalaisten intoa vaihtaa verhoja. On talviverhot ja kesäverhot, jouluverhot ja ties mitkä vielä. Hän ajatteli jotenkin niin, että jos tilassa on sinne sopivat ja toimivat verhot, niitä ei tarvitse vaihtaa mihinkään. Näin ajatellen vaihtelun tarve johtuisi siitä, että ei ole alun alkaen osattu tehdä oikeaa valintaa.

Olen oman kokemukseni pohjalta samaa mieltä. Hyvin valittua, kaunista ja toimivaa ei tee mieli vaihtaa muuhun. Miten lempitavaroihin voisi kyllästyä?

Olen oppinut, että ei kannata tyytyä vain melkein täydellisiin tavaroihin. Rima kannattaa pitää korkealla, ja kelpuuttaa kotiinsa vain itselleen kaikkein parhaat vaihtoehdot. Silloinkin, jos melkein yhtä hyvän saisi selvästi halvemmalla. Kun ostaa vain tarpeeseen, tulee todennäköisesti harkinneeksi ostoksiaan tarkemmin, kuin jos ostaa aina kun sattuu huvittamaan.

Ennen nykyistä halpojen tavaroiden paljoutta uutta hankittiin tarpeeseen. Ajatuksena oli käyttää tavarat loppuun, muu olisi ollut tuhlausta. Tavaroihin sitouduttiin pitkäksi aikaa. Mitään ei ostettu ajatuksella, että voihan sen vaihtaa uuteen, kun kyllästyy. Uutta ostaessa käytettiin harkintaa, tavaroiden ja vaatteiden hinta oli tulotasoon nähden nykyistä korkeampi.

Olen palannut kulutuksessani entisajan tapoihin. Samalla olen sulkenut silmäni halpatavaroilta. Ennen ostin halpaa ja usein. Nykyään hankin laadukasta ja tarpeeseen, ja maksan minkä se vaatii. Silti minulla jää rahaa säästöön, ennen kulutin kaiken jo ennen kuun loppua.

Saan joka päivä iloa harkituista ja hyvin valituista tavaroistani. Niitä on ilo katsoa ja käyttää, ja mikä parasta, niitä on sopivasti. Minulla on enemmän aikaa käytettäväksi kaikkeen siihen mikä on tärkeää, kun en joudu käyttämään aikaani liiallisten tavaroiden järjestelyyn ja huoltamiseen.

Olen kiitollinen siitä mitä minulla on. Kun kaikki toimii niin kuin pitääkin ja miellyttää silmää, on helppoa olla tyytyväinen.

Lempivaatteet joka päivä

Viime syksyn vaihtuessa talveksi hankin vihdoin takin, josta olin haaveillut jo useamman vuoden. Ihana, tummansininen, irrotettavalla villavuorella varustettu puuvillatakki oli jäänyt hintansa vuoksi aiemmin kauppaan. (Ja olihan minulla jo takki, joten en oikeastaan tarvinnut uutta. Tavallaan.) Pidin alennusrekkejä silmällä, ja eräänä päivänä takkini löytyi tangolta. Korjautin liian pitkät hihat sopiviksi, ja sain itselleni aivan täydellisesti toimivan, ihanan takin. Samalla löysin edellisvuoden mallistossa olleen ohuen, suuren villahuivin, jota olin ihaillut. Olin jo ehtinyt katua, etten sitä aikoinaan ostanut.

Pyrin käyttämään ostamani vaatteet loppuun asti. Se onnistuu hyvin, kunhan vaatteet toimivat. Käytössäni toimimattomiksi osoittautuneet vaatteet annan eteenpäin jonkun toisen vaatekaappiin. Välillä osaan luopua itselleni sopimattomista vaatteista nopeasti, välillä siedän toimimattomuutta liian pitkään. Tuon ihanan sinisen talvitakin olisin voinut hankkia aiemminkin, sillä sen muuten sopiva ja ihana edeltäjä osoittautui käytössä hiostavaksi. Sopivaa säätä sen käyttämiseen ei koskaan löytynyt, olin joko kuumissani tai kylmässä hiessä sitä käyttäessäni. Siedin moista epämukavuutta aivan liian pitkään.

Minulle tärkeintä on vaatteen istuvuus ja sopivuus käyttötarkoitukseensa. Onko juuri mitään ikävämpää, kuin epämukavat vaatteet? Sisäinen termostaattini toimii vaihtelevasti, joten olen oppinut arvostamaan sopivasti lämmittävää vaatetusta. Vaatteideni tulee ensisijaisesti hengittää, ne eivät saa hiostaa. Osaan jo jättää niin sanotut tekniset materiaalit ja tekokuidut kauppaan. Villa on yllättänyt helppohoitoisuudellaan. Kun tekninen aluskerrasto on pesun tarpeessa jo pelkästä ajatuksesta, villakerrastolle riittää tuuletus.

Aikoinaan vaatteita karsiessani poistin toimimattomat ja epäsopivat vaatteet. Luovuin myös vaatteista, jotka jäivät vähälle käytölle yhteensopivien osien puuttuessa. Samalla sain heittää hyvästit ostoslistalle, enää en tarvinnutkaan sitä tai tätä jonkin vaatekappaleen kaveriksi. Pienestä ja yhtenäisestä vaatevalikoimasta sopivia asuja löytyy helpommin kuin suuremmasta ja hajanaisesta.

Pukeutumisesta on tullut hyvin helppoa. Kaikki vaatteeni sopivat yhteen. Voin valita kaapistani mitä vain, ja saan aina pukeutua lempivaatteisiini. Kantapään kautta olen oppinut, mikä minulla parhaiten toimii ja mihin on erityisesti kiinnitettävä huomiota.

Arvostan vaatteissa käytännöllisyyttä, kestävyyttä ja mukavuutta. Suosin yrityksiä, jotka tuottavat vaatteensa vastuullisesti. Kun olen löytänyt toimivan vaatteen, hankin loppuun kuluneen tilalle uuden samaa mallia. En ole erityisen kiinnostunut pukeutumisesta, muodista en tippaakaan, enkä kaipaa vaihtelua. Vaivattomuus on minulle vaatteita hankkiessa tärkeää, en pidä shoppailusta.

Laitoin ihanan villahuivini odottamaan ensi talvea. Talvitakkini villavuori pääsi myös lepoon ilmojen lämmettyä. Talvitakista tuli yhdessä hujauksessa kevättakki, josta saan nauttia, kunnes ilmat lämpenevät niin, että takin saa ripustaa vaatehuoneeseen syksyä odottamaan.

Se, kun saa kerta toisensa jälkeen pukea päälleen täydellisesti toimivan, omaa silmää hivelevän vaatteen, on yksi arjen pieniä suuria iloja. Nautin siitä, ettei vaatekaapissa ole enää yhtäkään ihan-kivaa tai melkein-toimivaa täytevaatetta. Ainoastaan lempivaatteita, ja vain sen verran kuin tarvitsen.

Ihan-kiva vai paras mahdollinen?

Olen oppinut paljon tavaroita vähentäessäni. Yksi tärkeistä huomioista on ollut, että ostopäätöksiä tehdessä kannattaa jättää ihan-kivat tavarat tai vaatteet kauppaan.

Ihan-kivoilla ja melkein-toimivilla on tapana jäädä kotona lempivaatteiden ja hyvin toimivien tavaroiden jalkoihin. Puutteellisesti toimivat tavarat tai vaatteet täyttävät säilytystiloja ja niiden käyttö harmittaa. Todennäköisesti ne myös tullaan hylkäämään paremmin toimivan tieltä ennen niiden elinkaaren loppua.

Omiin tarpeisiin parhaan mahdollisen tavaran löytymistä kannattaa odottaa. Jos kaupassa epäilyttää vähänkin, tavara todennäköisesti on vain ihan-kiva. Jos kassalle kävellessä mieleen hiipii epävarmuus tuotteen sopivuudesta, sitä ei kannata kantaa kotiin. Omia tunnelmiaan kannattaa kuunnella.

Parhaan mahdollisen tuotteen löytäminen edellyttää itsensä ja tarpeidensa tuntemista. On tärkeää tietää tarkalleen, mitä on etsimässä.

Itselleen kannattaa esittää muutama kysymys. Mihin tarkoitukseen tuote tarkalleen ottaen tulee? Onko tämä tuote tarpeisiini sopiva, toimisiko se käytännössä? Puuttuuko siitä jotakin, voisinko löytää paremman? Millaisia tunteita tuote herättää? Miltä tuntuisi, jos jättäisin tuotteen kauppaan? Unohtaisinko sen pian vai jäisikö vaivaamaan, etten ostanut sitä?

Miten vain ihan-kivojen tavaroiden ostamista voisi vähentää? Miten päästä tilanteeseen, että kotona olisi vain parhaita mahdollisia tavaroita? Tarjoan neljä vinkkiä, jotka minua ovat auttaneet.

Vinkki yksi: Vähennä kotoa tarpeettomat ja toimimattomat tavarat pois.

Kotiin kertyneet tavarat tarjoavat tietoa, jonka avulla voi jatkossa välttyä huonoilta ostoksilta. Samalla kannattaa miettiä, minkä vuoksi tavaraa on tullut hankittua yli tarpeen.

Kun tavaroita raivatessa vastaan tulee virhehankintoja ja vain ihan-kivoja tavaroita, kannattaa kysyä itseltään, mikä niissä on vikana. Mikä tekee niistä toimimattomia? Mitä niistä puuttuu tai mitä niissä on liikaa? Entä ihanien ja sopivien tavaroiden kohdalla, mikä niistä tekee toimivia? Aiemmista virhehankinnoista kannattaa ottaa opikseen, jotta jatkossa voi tehdä parempia valintoja.

Vinkki kaksi: vähennä ostamista.

Kun on saanut suuren määrän turhaa tavaraa ulos kotoaan, ei tee mieli lähteä ostamaan uutta. Näin ainakin minulle on käynyt. Ymmärrys siitä, miten paljon rahaa vuosien mittaan on mennyt kaikkiin niihin tavaroihin, jotka olen myöhemmin antanut pois tarpeettomina, pitää tehokkaasti poissa kaupoista. Puhumattakaan monista muista liiallisen ja turhan tavaran aiheuttamista harmeista.

Kaupat ovat täynnä houkutuksia, joihin tarttua hetken mielijohteesta – siis niitä hetken-ihania, myöhemmän ajan ihan-kivoja. Itselleni ostamisen vähentäminen on ollut helppoa, koska en halua enää samaan tilanteeseen, missä olen ollut. Menen kauppoihin vain etsimään tarvitsemaani, en kiertele huvikseni. Käyn vain kaupoissa, joissa tiedän olevan parhaiten tarpeisiini sopivia tavaroita tai vaatteita.

Vinkki kolme: ennen kauppaan astumista, mieti tarkoin mitä tarvitset – vai tarvitsetko sittenkään mitään.

Itse pyrin ensimmäiseksi selvittämään, onko tarve todellinen. Jos on, mietin voisinko kuitenkin käyttää jotakin, mikä minulla jo on. Jos tarvitsen jotakin uutta, mietin mihin käyttötarkoitukseen tavara tai vaate on tulossa. Mitkä kriteerit sen tulee täyttää toimiakseen tehtävässään? Näin olen tehnyt suuren osan harkintatyöstä jo etukäteen, enkä haksahda kaupassa houkutuksiin, jotka kotona osoittautuvatkin vain melkein-sopiviksi.

Vinkki neljä: pidennä harkinta-aikaa.

Kun löydän tavaran, josta en ole aivan varma, jätän sen kauppaan ja jatkan miettimistä. Kenkien ja vaatteiden kohdalla hankin lisää miettimisaikaa jättämällä tuotteen varaukseen. Verkkokaupassa suljen sivun ja palaan asiaan myöhemmin, jos se tuntuu tarpeelliselta. Useimmiten epävarmuus tarkoittaa, että jokin tuotteessa epäilyttää minua niin paljon, ettei sitä kannata ostaa.

Kotini on käynyt läpi useampia tavaranvähennyskierroksia. Olen päättänyt, että ihan-kivojen tavaroiden aika on kohdallani ohi. Haluan omistaa vain tavaroita ja vaatteita, jotka toimivat tehtävässään niin hyvin kuin mahdollista. On ilo huomata, että olen jo hyvin lähellä tavoitettani.

Maailman suurin kynttiläillallinen

On jälleen valomerkin aika.

WWF Suomi järjestää Earth Hourin huomenna lauantaina 28.3. kello 20.30-21.30. Tänä vuonna teemana on maailman suurin kynttiläillallinen.

Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma, jonka aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot.

Tämän vuoden teeman tarkoituksena on tuoda esille, että ruoka muodostaa noin 20 prosenttia ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Se on lähes yhtä paljon kuin liikenteen aiheuttamat päästöt. Ruoasta aiheutuvia päästöjä voi vähentää esimerkiksi aiemmin julkaisemani jutun tarjoamien vinkkien avulla.

WWF ehdottaa sammuttamaan valot, sulkemaan sosiaalisen median ja kutsumaan kaverit nauttimaan vastuullisesta ruoasta kynttilänvalossa.

Houkutteleva ehdotus.

Meillä kynttiläillallisia vietetään oikeastaan vain jouluisin, mutta mikä estäisi nauttimasta niistä useamminkin? Vaikka jo heti huomenna. Vielä ehtii tehdä valmistelut huomisen tunnelmallista tuntia varten.