Kesälukemista ja blogi lomailee

Lukeminen on yksi lempiajanvietteitäni. Viime vuosina olen viehättynyt lukemaan kävelemiseen, kirjoittamiseen ja yksinkertaiseen elämäntapaan liittyviä kirjoja. Luen toki paljon muutakin, mutta nämä aiheet ovat vetäneet minua erityisesti puoleensa.

Mikä yhdistää kävelemistä, kirjoittamista ja yksinkertaista elämäntapaa? Minua niissä kiehtoo vapaus.

Vapaus kulkea paikkoihin, joihin ei pääse mitenkään muuten.
Vapaus maalata sanoin ajatuksensa paperille.
Vapaus päästää irti elämästä kulutusyhteiskunnan pillin mukaan.

Aikaa on vähän ja kirjoja paljon. Kaikkea ei ehdi lukea, joten karsintaa on tehtävä. Joskus olen antanut ennakkoluuloille liikaa tilaa, ja ollut vähällä karsia lukulistaltani myös antoisiksi osoittautuneita kirjoja. Onneksi kiinnostukseni erilaisiin tapoihin elää ja ajatella on vahva, uteliaisuus yleensä lopulta voittaa. Nautin lukea kirjoja, jotka haastavat ajattelemaan toisin.

Olin ohimennen kuullut joitakin arvioita Tomi Astikaisen kirjasta Miten elää ilman rahaa. Kirjoittaja kokeili rahatonta elämää neljän vuoden ajan. Ajattelin, että kirja ei taida olla minua varten. Toisaalta olin utelias. Halusin tietää, onko kirjoittaja keksinyt jotakin, mistä saattaisi olla hyötyä.

Tiedä häntä, mutta kirja oli hyvin kirjoitettu, mukaansa tempaava ja ihmisten käyttäytymisestä kiinnostuneelle mielenkiintoista luettavaa. Se myös haastaa ajattelemaan totutusta poikkeavalla tavalla. Kirja saa maailman näyttämään mukavalta paikalta – jossa tosin tuhlataan valtavat määrät ruokaa.

Jo ennen tätä ennakkoluuloni olivat estää Timothy Ferrissin kirjan 4 tunnin työviikko lukemisen. Alaotsikko Unohda yhdeksästä viiteen -elämä, asu missä haluat ja ryhdy uusrikkaaksi ei myöskään innostanut. Lähinnä se sai aikaan silmänmuljahduksia ja hymähtelyjä, monta kertaa, sillä kirja tuli eteeni yhä uudelleen.

Uteliaisuus voitti jälleen. Kai tästäkin kirjasta jotakin voisi oppia?

Ja niinhän siinä kävi, että moni kirjoittajan kokema asia kuulosti kovin tutulta. Kuten se, miten läsnäoloa arvostetaan – myös meidän kouluissamme ja työpaikoillamme – enemmän kuin sitä, saadaanko mitään aikaan. On tärkeää näyttää tehokkaalta, tulokset ovat sivuseikka.

Toisaalta taas työn palvonnan kyseenalaistaminen on todella tervetullutta. Liian usein arvostetaan työtä työn vuoksi, ajattelematta seurasiko joskus tajuttomastakin rehkimisestä minkäänlaisia järkeviä tuloksia. Mielestäni suhteemme työhön on todella kummallinen.

Päivi ja Santeri Kanniston kirjaan Vapaana elämisen taito ei ollut vaikea tarttua. Miten tuollaista otsikkoa voisi vastustaa?

Kannistot ovat eläneet jo vuosia nomadeina, kiertäen ympäri maailmaa, mikä tietenkin näkyy heidän kirjoissaan. Matkailu ei ole minua varten, mutta nojatuolimatkailusta nautin. Uppoudun mielelläni fiksujen ihmisten hyvin kirjoitettuihin kirjoihin, joissa kirjoittaja matkustaa puolestani ja kertoo kokemastaan.

Tässä kirjassa pääpaino on yhteiskunnallisessa ja filosofisessa pohdinnassa ja keskusteluissa erilaisten, matkan varrella tavattujen ihmisten kanssa, ei niinkään itse matkustamisessa. Kirja on kuin tuulahdus raikasta ilmaa, oikein virkistävää aivojen tuuletusta. Luin kirjan jo kaksi vuotta sitten, ja taidan lukea tänä kesänä uudelleen. Kirja on sen arvoinen.

Seuraavaksi jotain ihan muuta.

Amerikkalaisen Marjorie Hillisin kirja Elä yksin ja nauti on kirjoitettu jo vuonna 1936. Vuonna 2009 painetun kirjan kansi kertoo, että kyseessä on klassikko-opas sinkkunaiselle. Viihdyin kirjan parissa, vaikken sen kohderyhmään kuulukaan. Yllätyksekseni kirja sivusi aihetta, josta itsekin kirjoitan, muun muassa näin:

”Tavarat joita et kelpuuta huoneeseen ovat yhtä tärkeitä kuin ne jotka päätät ottaa mukaan sisustukseen. Roju on nykyaikana yhtä vanhanaikaista kuin vaatimattomuus, ja yhtä hyvästä syystä. Roju sekoittaa ajatukset ja uuvuttaa. Liikaa tavaramäärää on vaikea pitää järjestyksessä. Se on jo itsessään rumaa, ja lisäksi se saa omistajansa näyttämään kuin tämä kuuluisi toiseen aikakauteen.”

Tavaran määrä ja laatu on ajattomampi aihe kuin tulisi äkkiseltään ajatelleeksi. Kirja on kiinnostava myös siitä näkökulmasta katsoen, miten erilaista meillä Suomessa tuohon aikaan oli. Vai miten moni suomalainen olisi vuonna 1936 voinut ajatella näin:

”Uskomme säästävämme tavaroita Parempia Aikoja varten, mutta useinkaan noita aikoja ei tule. Jos nuo päivät sitten koittavat, tavarat ovat jo vanhanaikaisia ja meillä on varaa ostaa uusia.”

Tänä kesänä lukulistallani on kirjoja ainakin mindfulnessista, tyytyväisyydestä, asioiden hyväksymisestä sellaisenaan – sekä kävelemisestä, kirjoittamisesta ja yksinkertaisesta elämästä. Lisäksi, jos suinkin saan ruudulta luetuksi, kun on paperikirjojakin vaihtoehtona, ajattelin perehtyä Kohtuutalouden ratkaisuihin ja Kohtuus vaarassa -pamflettiin.

Mitä teidän lukulistanne pitävät sisällään?

___

Näillä sanoilla laitan blogin kesälomalle. Kesäni on yhdistelmä lähilomailua, mökillä rentoutumista, lukemista ja luontoa. Seuraavan kerran blogissa on uutta luettavaa 1.8.

Ihanaa kesää teille kaikille!

Enemmän, vähemmän, ei yhtään, näin on hyvä

Ajoittain elämä tuntuu olevan poissa tasapainosta. Saatamme kokea, että se mitä meillä on, ei riitä. Jotakin puuttuu. Ajattelemme tarvitsevamme jotakin lisää voidaksemme paremmin.

Nykyisen kiire- ja kulutuskulttuurin keskellä ongelman ydin on kuitenkin yhä useammin se, että elämä on jo liiankin täynnä. Olemme valinneet liian usein enemmän, kun kokonaisuuden toimivuuden ja hyvinvoinnin kannalta olisi kannattanut valita toisin.

Kun tuntuu siltä, että asiat ratkeavat, kun vain saan enemmän – mitä ikinä se kulloinkin onkin – kannattaa miettiä vielä hetki. Enemmän on harvoin toimivin, saati ainoa, ratkaisu. Se myös vaatii usein lisäpanostusta, jolta voisi välttyä valitsemalla toisin.

Toimiva tasapaino voi löytyä monenlaisten valintojen kautta. Ajatuksiaan voi selvittää esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:

Hyvinvointini lisääntymiseksi,

1. Mitä tarvitsisin enemmän?
2. Mitä tulisi olla vähemmän?
3. Mistä minun tulisi luopua kokonaan?

Saadaksemme elämämme parempaan tasapainoon, tarvitsemme joskus jotakin enemmän. Usein, saadaksemme enemmän jotakin meille tärkeää, meidän on vähennettävä jotakin. Ajoittain on hyvä luopua jostakin kokonaan, saadakseen tilalle jotakin merkityksellisempää.

Olen tullut päätelmään, että ajan kuluessa enemmän johtaa todennäköisemmin uusiin harmeihin kuin vähemmän. Enemmän myös vaatii enemmän, esimerkiksi täyttämällä tilaa ja viemällä aikaa ja energiaa. Usein vähemmän puolestaan muuttuu toisaalla enemmäksi, ja kokonaan luopuminen saattaa antaa kaikkein eniten.

Etsiessään keinoja elämän tasapainottamiseksi, yhtä kysymystä ei sovi unohtaa:

4. Mikä kaikki on hyvin juuri näin?

On hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, mikä kaikki on hyvin jo nyt. Kun katse kohdistuu asioiden parantamiseen, voi tärkein jäädä huomiotta.

Kiitollisuus kaikesta siitä, mikä on hyvin, lisää tyytyväisyyttä ja hyvinvointia – vaikkei muille asioille tekisi mitään.

Mietteitä tavaroiden kunnioittamisesta

Niin pitkään kuin voin muistaa, olen ihmetellyt, miten vähän ihmiset kunnioittavat omia tai muiden tavaroita – ja samalla muita ihmisiä.

Kauppojen vaateosastoilla vaatteet ovat miten sattuu. Jos vaate putoaa ripustimelta, sitä ei nosteta. Kun pinossa olevaa vaatetta katsotaan, se jätetään miten sattuu. Sovitetut vaatteet jätetään sovituskoppeihin, niitä ei palauteta takaisin paikoilleen. Jotkut eivät vaivaudu viemään vaatteita edes muutaman metrin päässä olevalle, asiakkaiden vaivannäön vähentämiseksi tarkoitetulle, palautusrekille.

Moni ajattelee, että kuvaamani asiat ovat myyjien työtä. Mielestäni tavaroiden kunnioittaminen kuuluu myös asiakkaalle. Kunnioitan omia tavaroitani, ystävieni tavaroita, miksen siis myös kaupan tavaroita?

Ruokakaupassa ihmiset jättävät tavaroita minne sattuu, aiheuttaen samalla tarpeetonta hävikkiä. Joka kerta harmittaa nähdä kylmäsäilytettäviä elintarvikkeita tai pakasteita jätettyinä lämpimään paikkaan, missä ne pilaantuvat. Maksamme niistä jokainen ruokalaskussamme.

Kerran kauan sitten vuokrasin myyntipöydän kirpputorilta. Se kerta jäi viimeiseksi. Pöytä oli hyvin nopeasti lohduttomassa sekasotkussa. Pöytää järjestäessäni järkytyin, miten vähän ihmiset toisten tavaroita kunnioittavat.

Saman saa huomata usein myös antaessaan jotakin lainaksi. Hyvin harvoin lainaan mitään kenellekään. Miksi? Yhtä ainoaa kertaa en ole saanut tavaraani takaisin siinä kunnossa, missä se lainaksi annettaessa oli. Se on hämmentävää, sillä itse pidän toisten tavaroista parempaa huolta kuin omistani. Suorastaan stressaan, ettei niille tapahdu mitään.

Minun on vaikea käsittää ihmisten välinpitämättömyyttä toisten tavaroita kohtaan.

Toisaalta, ei tavaroiden kunnioittaminen ole kovin korkeassa kurssissa monessa kodissakaan. Omia tavaroita ei välttämättä käsitellä yhtään sen paremmin kuin muidenkaan. Vaatteet ovat mytyssä kotonakin, tavaroista ei huolehdita, eikä niitä huolleta.

Miten paljon tavaroiden ja vaatteiden pitäisi maksaa, että ne saisivat kunnioitusta osakseen? Miten paljon vaivaa tulisi nähdä jotakin saadakseen, että sitä osaisi kunnioittaa?

Toivoisin jokaisen ihmisen ymmärtävän, että joka ainoa tavara ja vaate on saatu ainutlaatuisesta ja korvaamattomasta luonnostamme. On se sitten valmistettu puusta, metallista, muovista, puuvillasta, polyesteristä, mistä tahansa. Mitään ei saada loihdituksi ilman luonnon hyödyntämistä ja ympäristövaikutuksia.

Tavarat totta vie ansaitsevat kunnioitusta. Vielä enemmän kunnioitusta ansaitsisivat laadukkaat, pitkään kestävät, ekologisesti ja eettisesti tuotetut tavarat. Niiden tulisi olla normi, ei poikkeus siitä, ja tarpeen tulisi olla kulutuksen lähtökohta.

Hyvinvointia kiitollisuudesta

Jos kaipaat yksinkertaista keinoa hyvinvoinnin lisäämiseksi, kokeile kiitollisuuden harjoittamista. Miten se tapahtuu?

Tarvitset hetken rauhallista aikaa, kynän ja paperia. Mieti hetki, mikä saa sinut tuntemaan kiitollisuutta. Kirjoita ylös viisi asiaa. Toista päivittäin, esimerkiksi illalla juuri ennen nukkumaanmenoa.

Toinen tapa harjoittaa kiitollisuuden huomaamista arjessa on keskustella siitä kumppanin, perheen tai ystävien kanssa. Kukin voi sanoa vuorollaan asioita, joista on (päivän aikana ollut) kiitollinen.

Miksi kiitollisuuden aiheiden miettiminen on hyödyllistä?

Negatiivisilla asioilla on taipumus jäädä mieleen positiivisia paremmin. Meillä on myös tapana ottaa monet positiiviset asiat itsestäänselvyyksinä. Elämämme hyvät asiat voivat jäädä vähälle huomiolle, samalla kun harmitukset ja ikävät tapahtumat saavat mielessämme enemmän tilaa kuin ne ansaitsisivat.

Kiitollisuudesta puhuminen ja kiitollisuuden aiheiden miettiminen auttaa antamaan asioille niille kuuluvan arvon. Se auttaa meitä arvostamaan sitä, mitä meillä jo on.

Sillä, mihin kiinnitämme huomiomme, on taipumus lisääntyä. Kun mietimme, mistä olemme kiitollisia, alamme nähdä yhä enemmän ja helpommin syitä kiitollisuuteen.

Kiitollisuus kannattelee, kun elämä tuntuu ajautuneen takkuun. Murehtiessamme mietimme usein asioita, jotka ovat joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Asioita, joihin emme juuri nyt voi vaikuttaa. Kiitollisuuden aiheiden miettiminen suuntaa huomion nykyhetkeen ja antaa toivoa.

Olen kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa, siis kirjannut päivittäin ylös asioita, joista olen kiitollinen. Se vaatii vain pienen hetken keskittymistä ja läsnäoloa, mutta tekee ihmeitä.

Parhaiten kiitollisuuspäiväkirja toimii silloin, kun ei jaksaisi olla positiivinen minkään suhteen.

Kun on paha mieli ja elämä väsyttää, tekee hyvää pysähtyä hetkeksi miettimään, olisiko sittenkin jotakin mistä olla kiitollinen. Se laittaa huonon olon parempiin mittasuhteisiin, auttaa löytämään toivoa ja huomaamaan, että kaikki ei ole huonosti, vaikka siltä tuntuisikin.

Ajattelen, että kiitollisuus on valinta.

Valitsenko olla kiitollinen turvallisesta kodista, rakastavasta ihmisestä lähelläni, ruoasta jääkaapissa ja kohtuullisesta terveydestä, vai otanko kaiken vain annettuna itsestäänselvyytenä?

Kun valitsen olla kiitollinen, hyvinvointini lisääntyy. Kaiken sen merkitys, minkä hetki sitten koin puuttuvan, vähenee. Tunnen tyytyväisyyttä ja onnentunteita kaikista niistä hyvistä asioista, joita olen osakseni saanut.

Mitä kiireisempiä ja stressaantuneempia olemme, sitä helpommin kiinnitämme huomiomme asioihin, jotka eivät ole odotustemme mukaisesti. Samalla meiltä jää huomaamatta paljon asioita, jotka ovat hyvin.

Ajatteletko, että kiitollisuuspäiväkirja on silkkaa huuhaata? Mikset kokeilisi itse? Sinulla ei ole mitään hävittävää.

Miksi lahjat usein epäonnistuvat?

Näen asiaan kaksi selkeää syytä:

1. Lahjan vastaanottajaa ei tunneta riittävän hyvin.
2. Lahja annetaan omista, ei lahjan saajan, lähtökohdista käsin.

Moni antaa lahjoja omista lähtökohdistaan ja näkökulmastaan käsin, valiten tavaroita, joista itse pitää tai joita arvostaa. Mitä vieraampi lahjan vastaanottaja on, sitä vähemmän mitään muuta onkaan käytettävissä valinnan pohjaksi.

Aina lahjan saajan ja antajan ajatukset tai maku eivät kohtaa.

Minusta tuntuu harmilliselta saada lahjoja, jotka antajan lämpimistä ajatuksista ja harkinnasta huolimatta eivät vaan osu kohdalleen. Sitä enemmän harmittaa, mitä enemmän lahjan antaja tuntuu minua ajatelleen, ja mitä iloisempi hän on, luultuaan keksineensä jotain oikein sopivaa.

Olimme hiljattain muuttaneet. Ystävämme tuli käymään ja toi meille jotakin pientä keittiöön, minkä hän oli valinnut keittiön välitilan laatoituksen värin perusteella. Hän oli silminnähden iloinen sanoessaan, että ”tämä sopii teidän keittiöönne niin hyvin”.

Hän ei tiennyt, että se välitilan laatoitus oli mielestämme kaikkein kamalin osa koko keittiötä. Emme pitäneet sen väristä emmekä tyylistä. Halusimme päästä siitä eroon heti kun vaan ehtisimme remontoida.

Eräs suurissa ja avarissa tiloissa asunut lahjan antaja ei tullut ajatelleeksi, että meidän asuinympäristömme on aivan erilainen. Lahja oli kaunis ja omaperäinen, mutta niin suurikokoinen, ettei sille ollut meillä sopivaa paikkaa. Lisäksi sitä olisi pitänyt varjella, etteivät kissat pudota ja riko sitä.

Oma lukunsa ovat ne monet ruukkukasvit, joita meitä huonosti tuntevat ihmiset ovat lahjaksi antaneet. Kaksi kasvia ehdimme saada hengiltä, seuraavat laitoimme saman tien kiertoon ihmisille, joilta löytyy viherpeukalo ja halua kasvien hoitoon.

Ruukkukasvien lahjaksi saaminen on erityisen turhauttavaa. Ne aiheuttavat velvollisuudentunteen: kasvi vaatii hoitoa tai se kuolee. Tavarasta on helppo päästä eroon, mutta ruukkukasville on löydettävä uusi koti varsin nopeasti, jos haluaa sen pysyvän hengissä.

Ihmisten tapa ajatella välittyy lahjoissa, joskus yllättävällä tavalla. Jos lahjan saajalla on kissoja, hänelle lähetetään vuodesta toiseen kissan kuvalla varustettu kortti. Lahjaksi sopii lasinen kissakoriste.

Lahjan saaja ei tiedä hämmentyisikö vai huvittuisiko, sillä hän ei ole koskaan ajatellut itseään erityisesti kissaihmiseksi. Eikä hän edes puhu kissoista kuin lähinnä kysyttäessä. Häntä määrittää moni muu asia paljon näkyvämmin, kuin kaksi kotona möllöttävää kissaa.

Lahjojen hankkiminen ei ole helppoa. Jos lahjan saajaa ei tunne, tai vaikka ajattelisi tuntevansakin, kannattaa päätyä yksinkertaiseen ratkaisuun.

Leikkokukat, lahjakortti tai molemmat menevät harvoin pieleen.

Samalla viivalla

Minimalismista puhuttaessa yksi useimmin toistuvia kysymyksiä on, miten minimalismista innostumattoman tai sitä vastustavan kumppanin saisi mukaan.

Neljä minimalismin parissa vietettyä vuotta ovat osoittaneet, että ei-minimalistin mieli voi muuttua. Alun vastahakoisuus voi johtua epävarmuudesta ja pelosta, kun ei tiedä mistä oikeastaan on kyse ja mitä on tulossa.

Tein minimalismia tutuksi lukemalla kumppanilleni tekstejä aiheesta. Kerroin ajatuksistani ja tunteistani, selitin minkä vuoksi halusin yksinkertaistaa elämääni. Tavaroita vähennettyäni kerroin kokemuksistani ja jaoin iloni elämän keventymisestä. Pidin hänet ajan tasalla siitä, mitä mielessäni liikkui. Hän kuunteli minua kiinnostuneena, joskin hieman varautuneena.

Näiden vuosien aikana kumppanini suhtautuminen minimalismiin ja tavaran tarpeelliseen määrään on muuttunut huomattavasti.

Tänä päivänä olemme pitkälti samalla viivalla, vaikkei kumppanini itseään minimalistiksi koekaan.

Palataan hetkeksi aikaan, jolloin olin vasta löytänyt minimalismin.

Kumppanini ihmetteli haluani luopua tavaroista, hänen mielestään meillä ei ollut mitään turhaa. Hän ei nähnyt tavaroiden tuottamaa vaivaa. (Tavaroista huolehtiminen on pääosin minun tehtäväni.) Hän ihmetteli, mitä järkeä on luopua tavarasta, kun se kerran on hankittu ja siitä on maksettu rahaa.

Hän koki mistä tahansa luopumisen vaikeaksi. Hän epäili, että jos jostain luovumme, joudumme hankkimaan sen pian uudelleen. Kun kyseenalaistin erilaisten tavaroiden tarpeen, hän asettautui siilipuolustukseen. Hän ei nähnyt mitä minä näin: suurin osa tavaroistamme oli vain säilytyksessä, ei käytössä, ja enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

Olen vasta hiljattain ymmärtänyt, että hän todella ajatteli meidän tarvitsevan kaiken omistamamme. Tässä valossa on hyvin ymmärrettävää, että luopuminen tuntui järjettömältä.

Tavarasta luopumista verrataan usein lihasten harjoittamiseen. Se tuntuu aluksi raskaalta, mutta helpottuu harjoituksen myötä.

Käytyäni läpi omat tavarani aloin kyseenalaistaa yhteisiä tavaroitamme. Kysyin jokaisesta tavarasta kumppanini mielipidettä, jotta hän voisi luottaa minuun ja tietäisi, etten luopuisi mistään ilman hänen suostumustaan. Hän koki tavaran vähentämisen ja siihen liittyvän miettimisen raskaaksi, mutta kuunteli järkeään ja perustelujani, ja uskalsi luopua, ikävistä tunteista huolimatta.

Aluksi kumppanini koki luopumisen rahan menettämisenä, mutta ymmärsi myöhemmin, ettei tarpeettomien tavaroiden säilöminen kaapeissa tuo takaisin niihin laitettua rahaa. Muutamien myyntikokemusten jälkeen päädyimme siihen, että on yksinkertaisinta ja kevyintä vain lahjoittaa tarpeettomat tavarat, arvokkaammatkin, hyväntekeväisyyteen.

Ajan myötä luopumislihas vahvistui. Kumppanini huomasi, että elämä sujui hyvin ilman tavaroita, joista olimme luopuneet. Koti siistiytyi ja avartui, kotityöt vähenivät, arki yksinkertaistui – ja minusta tuli iloisempaa ja mukavampaa seuraa. Kun emme kaivanneet yhtäkään tavaraa takaisin, kumppanini rohkaistui luottamaan arviointikykyymme sen suhteen mitä todella tarvitsemme ja mistä voimme huoletta luopua.

Kun nykyään luen kumppanilleni minimalismiin liittyviä tekstejä, hän kuuntelee ja keskustelee kanssani. Aiemmasta varautuneisuudesta ei näy jälkeäkään. Kysyessäni jonkin tavaran tarpeellisuudesta, hän suhtautuu luontevasti kuin mihin tahansa tavalliseen asiaan. Kun kaipaan mielipidettä, hän kuuntelee ajatuksiani ja tukee minua päätöksissäni.

Ajattelen, että yksi merkittävä syy nykyiseen tilanteeseen on luottamus. Olen ollut luottamuksen arvoinen. Kumppanini on huomannut käytännössä, että asiat joita halusin minimalismin avulla saavuttaa, todella olivat saavutettavissa. Tiesin mitä olin tekemässä. Luovuimme paljosta, mutta emme menettäneet mitään. Sen sijaan saimme tilalle jotakin paljon parempaa.

Näiden vuosien aikana olemme hitsautuneet yhä paremmaksi tiimiksi. Yhteiselomme on antoisampaa, kun tarpeettoman painolastin aiheuttama väsymys ja turhautuminen on poissa. Näemme toisemme paremmin, keskustelemme enemmän, olemme läsnä toisillemme.

Olen saanut oppia paljon ihmisestä rinnallani. Miten hienon ihmisen kanssa saankaan elämäni jakaa. Olen hänestä valtavan ylpeä.

Tuntuu todella hyvältä katsoa maailmaa rinnakkain.

Piilominimalisti

Ajan kuluessa olen huomannut, että kumppaninihan on piilominimalisti! Suhteessamme tavaraan on paljon yhteistä.

Tavaran määrän voi pitää vähäisenä kahdella tavalla: omistamisen alkupäästä tai sen loppupäästä.

Kumppanini on aina ollut hyvä vähentämään tavaran kertymistä omistamisen alkupäästä. Sen kun osaa, niin valtavia tavaramääriä on vaikea kerryttää. Hän ei erityisesti pidä ostamisesta. (Miten monta kertaa olenkaan ollut hänen kanssaan etsimässä jotakin viime tipassa!) Hänellä on tapana hankkia tavaroita tarpeeseen, ei huvin vuoksi. Hän välttää turhan ostamista.

Minimalismin voi ymmärtää monella tavalla, mutta minun käsitykseni mukaan siihen kuuluu pyrkimys käyttää tavarat loppuun. Tavaraa ei siis korvata uudella vain siksi, että nyt vain sattuu huvittamaan.

Kumppanini on ihailtavan harkitseva ostoksissaan. Hän tietää kun oikea tulee kohdalle, hankkii sen, ja käyttää sitä niin pitkään kuin se suinkin asiansa ajaa. Vaatehuollosta vastaavana olen välillä joutunut vihjaisemaan, kun vaatteet eivät ole enää olleet työkäyttöön sopivassa kunnossa.

Erilaiset arkiset tilanteet paljastavat kumppanini piilossa luuraavan minimalistisen luonteen.

Huomasin jokin aika sitten, että hän käyttää vaatteistaan vain pientä osaa. Hän tulee toimeen hyvin vähällä. Samat vaatteet kiertävät käytöstä pyykkiin, puhtaana kaappiin ja saman tien takaisin käyttöön. Kerroin huomiostani, vihjaten pilke silmäkulmassa hänen minimalistisista taipumuksistaan.

Kumppanini omistaa enemmän tavaraa kuin todellisuudessa käyttää, ymmärtämättä sitä itse. Hän käyttää jatkuvasti tiettyjä, hyviksi havaitsemiaan luottotavaroita, jotka muodostavat vain pienen osan koko valikoimasta. Hassua asiassa ovat toistuvat valintaprosessit, jotka päättyvät aina samoin. Osaisin jo ennen miettimistä kertoa, mitä hän tulee valitsemaan.

Kerroin mitä olin huomannut. Ja lisäsin, että laajan valikoiman säilyttäminen näyttää vain hankaloittavan hänen elämäänsä, kun valinta kohdistuu kuitenkin kerta toisensa jälkeen samoihin harvoihin tavaroihin. Hän pääsisi eroon koko tarpeettomasta valintaprosessista, kun vähentäisi valikoimastaan osat, jotka eivät kuitenkaan tule valituiksi.

Mikä ihmisen, joka ei turhia ostele, johtaa moiseen valinnanvaran harhaan?

Tässä tapauksessa kyse on siitä, ettei tavara vähene omistamisen loppupäästä yhtä hyvin kuin alkupäästä. Tavaraa kerääntyy hiljalleen, kun uutta ostaessa ei luovu siitä, jonka tilalle lähti hankkimaan uutta. Kun kaappiin katsoo, näyttää siltä, että valinnanvaraa olisi paljonkin, mutta todellisuudessa osa tavarasta ei enää täytä kriteereitä päästäkseen käyttöön.

Teen näitä huomioita kaikella rakkaudella, ja kerron niistä hänelle lempeään sävyyn. Vielä jokin aika sitten pelin henkeen kuului, että hän väitti minun olevan väärässä. (Tiedättehän ihmistyypin, joka näyttää ulospäin olevansa oikeassa vielä hyvän aikaa senkin jälkeen, kun jo tietää olevansa väärässä?) Ajan myötä hän on myöntänyt, etteivät ajatukseni niin hassuja olekaan.

Oikeastaan minun oli tarkoitus kirjoittaa tämä teksti jo pidemmän aikaa sitten. Ehkä ihan hyvä, että oli kaikenlaista muuta kirjoitettavaa, sillä nyt tiedän, miten tilanne eteni.

Piilominimalisti on kuoriutunut yhä enemmän ulos piilostaan. Mutta siitä myöhemmin lisää.