Voisinko saada yksinkertaisempaa tekniikkaa!

Tekniikasta on monenlaista hyötyä, mutta en silti ole suuremmin tekniikan ystävä. Liian usein tekniikka ei toimi toivotulla tavalla, enkä tiedä juuri mitään ärsyttävämpää kuin selvittää ongelmaa, jota ei pitäisi edes olla.

Tekniikan kehitys on niin nopeaa, että hetki hetkeltä ymmärrän siitä yhä vähemmän.  Suurella epämukavuudella odotan sitä hetkeä, kun jokin laite hajoaa, ja se on korvattava uudella. Valitettavasti tekniikka ei ole niitä asioita, joiden opiskeluun haluaisin käyttää aikaa. Se kostautuu suurina kysymysmerkkeinä ostotilanteessa.

Jos voisin toivoa markkinoilla olevalta tekniikalta jotakin, niin toivoisin yksinkertaisuutta ja selkeyttä. Sekä muotoiluun että toimintoihin. Lähes kaikissa teknisissä laitteissa tuntuu olevan loputtomasti ominaisuuksia, joista useimmat meistä käyttävät vain pientä osaa. Lisäksi toivoisin, ettei jatkuvasti tulisi uusia käsittämättömiä kirjainyhdistelmiä, millä tarkoitetaan taas jotain uutta ja mullistavaa ominaisuutta.

Teknisistä laitteista käytän eniten puhelinta, mp3-soitinta ja tietokonetta. Puhelimen ja tietokoneen suhteen on harmittanut jo pitkään, etten voi vaan poistaa kaikkea sitä, mitä en tarvitse. Tietokoneesta en edes tiedä, mitä en tarvitse. Kaikkia koneessa olevia ohjelmia en koskaan avaa, mutta ne voivat olla tarpeen, jotta kaikki toimisi kuten pitää. Mp3-soittimessani on mahdollisuus ottaa käyttöön vain valikot, joita tarvitsen. Tuntuu luksukselta, että tarvitsemansa löytää nopeasti, selaamatta turhia valikoita. Jos turhan poistaminen on mahdottomuus, niin edes tuollaista ulkoasun muokkaamista juuri omia tarpeita varten kaipaisin.

Kuulin juuri ikäisestäni, alle nelikymppisestä ihmisestä, joka aikoo hankkia seniorikännykän, koska käyttää puhelinta vain puhumiseen. Tavallisissa kännyköissä on paljon ominaisuuksia, joista on ­turha maksaa, ellei halua käyttää puhelinta kuin puhumiseen. Vanhemmillani on käytössä jokin Nokian vanha puhelinmalli, jossa ei ole edes värinäyttöä. He ovat jo miettineet vaihtamista seniorikännyköihin nykyisten puhelinten hajotessa, koska vastaavia yksinkertaisia puhelimia ei näytä enää olevan. En ole seurannut tilannetta, koska en ole – onneksi – tarvinnut uutta puhelinta aivan hetkeen.

Onko tuollaisia tavallisia, yksinkertaisia, karvalakkimallin puhelimia enää olemassakaan? Tuntuu, että joka ainoassa puhelimessa on jo kaikkea muutakin, kuin vain mahdollisuus puhumiseen ja tekstiviestin lähettämiseen.­­ Kun nykyinen puhelimeni joskus hajoaa, toivoisin löytäväni yksinkertaisen puhelimen. Sillä tulisi voida soittaa, kirjoittaa tekstiviestejä, ja siinä tulisi olla kohtalaisen laadukas kamera ja netti. Muistiinpanoja teen joskus myös puhelimeen, kun kynää ja paperia ei ole saatavilla. Muita ominaisuuksia en kaipaisi. Turha kai sanoakaan, että kosketusnäyttöä en haluaisi… Ellei ihmeitä tapahdu, taidan joutua ostamaan taas paljon sellaistakin, mitä en tarvitse tai halua.

Vaikka perheemme on matkalla minimalistiseen elämäntapaan, niin televisio meillä ainakin vielä on. Ostaessamme nykyisen televisiomme joitakin vuosia sitten olin yllättynyt, miten vaikea oli löytää pienempää televisiota kuin 32 tuumaa. Valinnanvaraa oli olemattoman vähän. Nykyinen televisiomme on 26 tuumainen, ja suuremman olisi saanut edullisemmin kuin mitä jouduimme tästä maksamaan. Televisioita kaupoissa katsoessa voisi luulla, että on tapahtunut kollektiivinen ja yhtäkkinen näön huonontuminen. Televisioiden koot näyttävät kasvavan jatkuvasti. Jos nykyisen televisiomme hajotessa vielä haluamme ostaa uuden television, niin luulenpa että jää ostamatta, jos on myytävänä vain koko seinän täyttäviä ”katseenvangitsijoita”.

On minulla vielä tallentavalle digiboksillekin kehitysehdotus. Kun laitan digiboksille tallennukseen ohjelmia, niin helpottaisi suunnattomasti, kun voisi poistaa valikoista näkyvistä kaiken sen toistuvan ohjelmiston, mitä ei koskaan katso. Menee tolkuttomasti aikaa, kun selaa kanavat, joita yleensä katsoo, ja valitsee tarpeelliset ohjelmat tallennettaviksi. Toistaiseksi tuota vielä teen, mutta kyllä sietokyky käyttää aikaa tuohon pienenee päivä päivältä. Television katsominen on vähentynyt perheessämme selvästi aiemmasta. Viimeistään sitten kun tallentava digiboksi irtisanoo sopimuksensa, taitaa olla aika kehittää uudenlaisia television käyttötottumuksia.

Ja jotta tämä aihe tulisi sinetöityä kunnolla, niin toki tätä kirjoittaessani jouduin ratkaisemaan teknisen ongelman. Onnistuin itselleni käsittämättömällä tavalla pienentämään WordPadissa kirjoittamani tekstin olemattoman pieneksi. Onneksi oli tekninen apu lähellä ja selvisin hiiren asetusten muuttamisella yksinkertaisemmiksi. On taas yksi tekninen harmi vähemmän.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s