Suhteeni tavaraan

Suhteeni tavaraan muuttuu jatkuvasti. Tunnen tarvitsevani aina vain vähemmän. Haluaisin, että kodissamme olisi vain tavaroita, jotka tuovat meille iloa ja joille on oikeasti käyttöä. Tavaraa on jatkuvasti vähennetty, eikä sitä tule enää lisää samaan tahtiin kuin aiemmin.

Tavaran vähentämisestä huolimatta taloudessamme on enemmän tavaraa kuin haluaisin. Sitä on tilaan nähden liikaa ihmiselle, joka toivoisi saavansa kolmen tavaran huoneen. Ilmaisu on kärjistetty, mutta kuvaava.

Kuvittele astuvasi sisään huoneeseen, jossa on vain muutama huonekalu, jotka ovat juuri kyseiseen tilaan sopivat. Turhia huonekaluja ei ole. Huonekalujen ympärillä on tyhjää tilaa, kulkeminen huoneessa on helppoa. Tasot ovat tyhjät, pöydällä on kaunis maljakko, jossa on tuoreita kukkia. Tämä mielikuva on haaveeni.

Totuus on toisenlainen. Huonekaluja on enemmän, kuin kaksi ihmistä tarvitsisi. Ei ole tullut mietittyä, mitä todella tarvitsisimme. Ennen viimeaikaista raivausta ja ystävämme käyntiä edeltävää siivousta jokaisella vaakapinnalla oli useimmiten jotakin, sohvan ja tuolien käsinojat sentään yleensä säästyivät tavarakasoilta. Tavarat oli laskettu tasaisille pinnoille joskus, ja ne olivat mystisesti jääneet siihen. Imurointi on kahden kissan taloudessa tarpeen käytännössä joka päivä, mutta ylimääräistä tavaraa oli tietysti lattiallakin…

Ennen viimeisintä suurempaa raivausta sain usein aivan tarpeekseni jatkuvasta sotkusta. Olin aivan ääriäni myöten täynnä sitä kaikkea roinaa. Minua helpotti hetken ajatus, että ajan sisään Bobcatilla ja kauhon tavarat ulos avoimista ikkunoista. Ajatus on absurdi, mutta ei se siitä vähemmän houkuttelevaa tehnyt.

Olen löytänyt keinoja, joilla voin välttää edellisenkaltaisen tilanteen. Vain aika näyttää, joko osaan paremmin hillitä kaaoksen muodostumista. Eikä se kaaos tietenkään yksin minusta johtunut. Vielä on kohtuullisen siistiä edellisen suuremman siivouksen jäljiltä, mutta onhan noita tavarakasoja ehtinyt jo taas kertyä. Tavarat odottavat jotakin toimenpidettä, ja sen jälkeen useimmat ovat lähdössä pois meiltä.

Tulee mieleen se ihana tunne, kun on juuri muuttamassa uuteen kotiin, ja kaikkialla on vielä tyhjää tilaa. Kaipaan kotiin tilaa itselleni, tärkeille ihmisille ja ajatuksilleni, en tavaralle. Kodissamme on 54 neliötä, ja minusta se on juuri sopivasti meille kahdelle. Tavaraa vaan on liikaa.

Säilytystilaa tässä 1950-luvun asunnossa on niukanlaisesti, emmekä ole hankkineet sitä paljonkaan lisää. Tarkoituksena on ollut, että tavaraa ei kertyisi niin helposti, kun sille ei ole paikkaakaan. Mielestäni ongelma ei ole säilytystilan puutteessa, vaan tavaramäärän runsaudessa. Aina vaan. Olisi mukava nähdä, millaisia tavaroita ja minkä verran tässä asunnossa 1950-60-luvuilla asuneilla ihmisillä oli.

Jos asuisin yksin, kotini olisi huomattavasti minimalistisempi kuin nyt. Ehkä joiltakin osin jopa askeettinen. Tilanne on kuitenkin toinen, mutta keskustelu tavaran sopivasta määrästä ja siitä, mikä on tarpeellista, on käynnissä. Kun perheessä toinen on minimalismiin taipuvainen, mutta toinen ainakaan toistaiseksi ei, niin tämä prosessi vie aikaa.

Tällä hetkellä elämme jonkinlaisessa kompromississa. Juuri nyt suurta iloa tuottaa se, että pääsen pitkästä aikaa omalle puolelleni sänkyä kompastumatta tai törmäämättä mihinkään. Ihanaa!

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s