Hiljaisuuden taika

Minimalismiin tutustumisen myötä olen harjoitellut hiljaisuudessa olemista. Aikaisemmin hiljaista oli vain juuri herättyäni, hetki ennen kuin avasin radion. Ja taas sen jälkeen, kun illalla viimeiseksi olin sulkenut television. En juurikaan ollut hiljaisuudessa. Kuuntelin musiikkia, tai paremmin sanottuna musiikki soi taustalla. Tunsin oloni levottomaksi, jos oli aivan hiljaista.

Miksi yritämme peittää hiljaisuuden? Pelottaako meitä, että joutuisimme kahden itsemme kanssa? Itse pidin aiemmin ääntä ympärilläni, jotta välttyisin törmäämästä itseeni ja ajatuksiini. Tiesin jossakin taustalla, että minun pitäisi ottaa aikaa itselleni. Olla hiljaa ajatusteni kanssa.

Tiesin, ettei kaikki ole niin hyvin, kuin olisi voinut olla. Suurin osa elämästä oli aivan kohdillaan, mutta silti jotakin oleellista oli hukkunut. Olin tyytyväinen sen hetkiseen tilanteeseen, mutta ongelma olikin, että olin liian tyytyväinen. Olin tyytyväinen hengittämiseen, vaikka olisin halunnut olla elossa. Ero on valtava.

Olin elossa, mutten tuntenut eläväni. En tuntenut olevani osa elämää, en tuntenut sen kulkevan lävitseni. Katsoin sivusta, kun elämäni kulki ohitseni. Olin oman elämäni sivustakatsoja.

Minimalistien kirjoittamien blogien lukeminen avasi minulle koko sen maailman, johon olin halunnut jo pitkään. Olin yksinkertaistanut elämääni jo aiemmin, eniten ruoan osalta. Tavaraakin olin vähentänyt pikkuhiljaa jo pidempään. Mutta silmäni avasi todella blogien lukeminen, joissa ihmiset kertoivat minimalistisesta elämästään. Löysin ihmisiä, jotka elävät juuri niin kuin haluavat. Keskittyvät vain olennaiseen ja tärkeimpään, ja jättävät sellaiset asiat pois elämästään, jotka ovat sen tärkeän ja olennaisen tiellä. Se laittoi todella ajattelemaan.

Elänkö minä juuri niin, kuin minulle olisi parasta? Juuri niin kuin haluan? Olenko todella onnellinen? No en. Miksi minuun teki niin suuren vaikutuksen se, että ihmiset elävät kuten haluavat? Eivätkö kaikki elä? No eivät. Moni kertoo oman elämänsä tapahtumista kuin sivullinen, aivan kuin olisimme kykenemättömiä vaikuttamaan mitenkään omaan elämäämme. Aivan kuin olisimme vain olosuhteiden riepoteltavana.

Blogeja lukiessani mietin, mikseivät kaikki rakenna sellaista elämää itselleen, että voisivat olla onnellisia. Miksi annamme vain virran viedä, ja valitamme jos se vie väärään suuntaan?

6 kommenttia artikkelissa “Hiljaisuuden taika

  1. Ehkäpä kaikista vaikeinta juuri onkin se, että ei löydetä niitä keinoja muuttaa omaa elämää. On yleensä paljon helpompaa jatkaa niiden vanhojen tapojen orjana kuin opetella uudet tavat. Sen vuoksi tätä aihetta käsitteleviä blogeja onkin mukava lukea, kun näkee ne konkreettiset muutokset, joita joku toinen on tehnyt päästäkseen lähemmäksi tavoitteitaan.

    • Omalla kohdallani olen kokenut vahvasti, miten suuri merkitys itsensä kuuntelemisella on. Elämä oli ihan ok aiemminkin, mitä nyt välillä mietin, miten nopeasti aika kuluu ja ihmettelin ajoittaista tyhjää oloani. Keinoja muuttaa omaa elämää on vaikea löytää, ellei uskalla pysähtyä miettimään ja kuuntelemaan itseään. Kun pysähdyin miettimään, mitä oikein haluan, elämä aukesi aivan uudella tavalla. Huomasin liudan asioita, joita teen vain, jotta en kuulisi omaa ääntäni ja mitä elämältä haluan. Muutos oli pitkään pelottavaa, mikä näyttää tämän päivän näkökulmasta katsottuna todella oudolta. Tekemistäni muutoksista on seurannut pelkkää hyvää, elämän joka osa-alueella.

      Tällä pohdinnalla haluan kai sanoa, että keinot oman elämän muutokseen löytyvät kyllä, kunhan tietää mihin suuntaan haluaa kulkea.

  2. Jäin miettimään vielä tätä hiljaisuutta ja eteenpäin pyrkimistä. Koen nimittäin, että itse pystyn hiljentymään minkälaisessa tilanteessa tahansa ja kuuntelemaan itseäni, ei tarvitse varsinaisesti olla edes hiljaista. Olen kyllä muutenkin sellanen, joka ajattelee asian ensin monelta kannalta ennen kuin toimii, joten tästä saattaa olla apua. Useimmiten tämän huomaa siinä, että yrittäessä katsoa tv:tä saatan pitää ruutua auki, mutta silti olla omissa ajatuksissa ja ohjelma menee täysin ohi. Niin onko sen telkan oltava sitten auki? Ei, mutta tarkoitankin, ettei se haittaa hiljentymisessä. Usein ne kimmokkeet omaan toimintaan nimittäin tulevat jostain ulkopuolelta, ja niiden vastaanottamiseen tietenkin tarvitaan valmiita ajatuksia alitajunnassa. Mutta ne hetket, jolloin oikeasti välähtää lamppu pään päällä ja teen suunnitelmia tulevaisuuden varalle, ne tapahtuvat silloin, kun olen menossa ja näen asioita (toisissa ihmisissä, elokuvissa, musiikissa, jne.).

    En usko, että kaikkien ihmisten tarvitsisi esimerkiksi pystyä viettämään viikko mökillä, keskellä ei mitään ollakseen onnellisia itsensä kanssa.

    • Voisin allekirjoittaa kaiken mitä kirjoitit, mutta näen hiljentymisen omalta kohdaltani eri tavalla. Toimin aiemmin aivan kuten kirjoitit, elämä kulki eteenpäin ja olin ihan onnellinenkin. Mutta vasta oleminen ilman häiriötekijöitä avasi minulle mitä todella elämältä haluan. Tarvitsin häiriötöntä aikaa ja tilaa, hiljaisuutta tavoittaakseni oman ääneni. Silloin tajusin, että monet asiat joita olen tehnyt elämässäni, olen tehnyt jonkun muun kuin itseni vuoksi.

      Ihminen voi olla onnellinen itsensä kanssa monin tavoin, eikä erakkoviikko mökillä ole mikään mittari. Asian ydin omalla kohdallani on se, että minä luulin vuosikausia olevani varsin onnellinen. Kaikki oli ihan hyvin, ei valittamista. Mutta kun otin aikaa itseni kanssa, kirjoitin käsin mitä päästä sattui ulos tulemaan, niin huomasin, että aiempi onnellisuus on ollut välillä suurta harhaa. Huomasin, mitä kaikkea taustalla kytikään, ja mitä itse asiassa tarvitsin.

      Olen kirjoittanut hiljaisuudesta ja itsensä kuuntelemisesta, ja kirjoitan varmasti jatkossakin, koska olen tullut yllätetyksi näiden asioiden kanssa. Aiemmin täytin tilaa kaikenlaisilla virikkeillä, ja ajattelin, että mihin minä muka hiljaisuutta tarvitsisin. Ajattelin, että hiljaisuudessa oleminen on jonkinlaista ”henkistä hörhöilyä”, mitä minä en mihinkään tarvitse. Mutta kokemus osoitti, että kannattaa joskus kokeilla tehdä asioita toisin kuin ennen. Saattaa yllättyä positiivisesti.

  3. Tosi hyviä juttuja kirjoitit Tuulia! Minä rakastan hiljaisuutta ja tarvitsen sitä säännöllisesti, että kuulen omat ajatukseni. Tulen kiukkuiseksi ja ärsyynnyn jos menee pitkä aika että en saa hetken hiljaisuuttani. Nykyään se on helppoa koska nousen yleensä aamulla aikaisin kun toiset vielä nukkuvat. Hiljaisuudessa akut latautuvat.

    Minusta on ollut jotenkin jännä huomata, että kuullakseen omat ajatuksensa tarvitsen hiljaisuutta, mutta niinkuin Id tuossa kommentoi, niin kirkkaimmat lamput syttyvät minullakin silloin kun ”olen menossa ja näen asioita”. Totisesti kannattaa kokeilla tehdä asioita toisin kuin ennen. Hiljaisuudessa oleminen ja ajatteleminen on minulle se luonteva juttu ja lamppujen syttyminen jossain vilinässä puolestaan se yllätys. Molempia tarvitaan.

    • Kiitos! Olen huomannut tässä matkan edetessä, että hiljaisuus on minullekin todella tarpeen. Hiljaisuus nimenomaan lataa akkuja. Ilman hiljaisuutta jotakin jää puuttumaan, ja alkaa tosiaan ärsyttää, jos menee aikaa ilman hiljaisuutta.

      Minä huomaan saavani ideoita, ja asioita päässäni järjestykseen vaikka kävellessä tai pyöräillessä. Ihmisvilinä ja muukin ärsyketulva tekee minut levottomaksi, ja lyö pään lukkoon. Olen ehkä hiukan erakoituvaa sorttia.

      Mutta tosiaan, monenlaista olotilaa kannattaa kokeilla. Voi törmätä kiinnostaviin yllätyksiin. 🙂

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s