Kaduntäydeltä polkupyöriä

Kotikatuni on harvoin näyttänyt näin kauniilta. Tai ollut näin hiljainen. Kadut on suljettu autoilta, vain kymmeniä ja taas kymmeniä pyöräilijöitä ajaa katua molempiin suuntiin. Maajoukkuepyöräilijöitä, kilpapyöräilyn harrastajia, kuntoilijoita retkipyörineen. Kadun varressa on kävelijöitä ja koiran ulkoiluttajia katsomassa vauhdikasta menoa. Korvia hivelee autojen äänten puuttuminen.

Kannatan ehdottomasti kävelykeskustoja. Varsinkin keväisin ilmanlaatu on surkea keskusta-alueella, kun liikenne nostaa katupölyä ilmaan. Siitepöly ja autojen itsensä aiheuttamat päästöt siihen vielä päälle, niin ulos ei ole asiaa.

Keväällä erehdyin kävelemään päivänä, jolloin ilmanlaatu oli erityisen huono. Sitkeä kun olen, niin en ajatellut järjellisesti ja palannut takaisin kotiin, vaan kävelin ilmanlaadusta huolimatta. Kävelin ehkä kilometrin ja takaisin, eikä keuhkoihini ole koskaan sattunut yhtä paljon. Hengittäminen oli todella vaikeaa, ja ilma paksua ja pakokaasulta haisevaa. Seuraavana päivänä olinkin sitten flunssassa, joka olikin sitkeää sorttia. Tiedänpä ensi keväänä pysyä sisällä pahimpina päivinä.

Toivon todella, että jonkinlainen ihme tapahtuu, ja ihmiset alkavat luopua autoistaan kaupunkien keskustoissa. Toivon, että joukkoliikenteestä saataisiin niin toimiva, että sitä olisi yhä useamman kannattavaa käyttää. Toivon, että ihmiset kulkisivat kävellen ja pyörällä, sen sijaan, että ajaisivat autoillaan liikuntaharrastuksiinsa. Tästä kaikesta olisi niin monenlaista hyötyä, terveyshyödyt suurimpina, moneltakin kantilta katsottuna.

Toivon, että näen vielä sellaisen aikakauden, että maanpäällisiä parkkialueita ei rakenneta. Peltilehmäparkit voisi korvata puistoalueilla tai kauniilla aukioilla.

Asumme keskustassa ja meillä on auto. En ole siitä mitenkään ylpeä. Minulla ei ole ajokorttia, eikä ole suunnitelmissa hankkiakaan. Tähän asuntoon muuttaessamme myimme edellisen auton pois, koska sillä ei ollut kumppanini ulkomaille suuntautuneen, vuoden kestäneen työmatkan aikana mitään käyttöä. Siitä olisi ollut pelkkää harmia. Ehdotin, että emme enää hankkisi autoa, mutta ehdotukseni ei mennyt läpi. Autoa kun on tottunut koko aikuisikänsä ajamaan, niin luopuminen on näköjään vaikeaa. Ja lisäksi auto on kuulemma kiva omistaa. Hmm. Minusta siitä on enimmäkseen harmia ja kuluja.

Autolla on laiskottava vaikutus. Kun on mahdollisuus mennä autolla, niin usein sitä mahdollisuutta käyttää. Miten paljon parempi kunto meillä olisikaan, jos autoa ei olisi? Mietin sitä taas tänään kauppakasseja kantaessani. Kyllä se kuntoilusta kävi, kun noin kilometrin kannoin painavia kauppakasseja. Nautin, kun tunsin lihasteni tekevän töitä. Välillä käymme yhdessäkin ruokakaupassa kävellen, mutta useimmiten otamme auton alle. Mieluummin valitsen keskustan pienet ruokakaupat, kuin ahdistavat automarketit.

Otin omalta kohdaltani askelen oikeaan suuntaan tänä kesänä. Ostin itselleni ihanan, yksinkertaisen, loistavassa asennossa ajettavan polkupyörän. Entinen pyöräni tappoi pyöräilyinnon alkuunsa, kun sain itseni aina kipeäksi sitä ajaessa. Alaselän kipeytyminen, niska-, hartia- ja päänsäryt eivät varsinaisesti kannustaneet liikkumaan pyöräillen. Ostos on osoittautunut täydelliseksi, en ole koskaan ennen ajanut noin hyvällä pyörällä.

Vihreä heinäsirkkani odottaa pyörävarastossa malttamattomana seuraavaa lenkkiä.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s