Mummulleni

Mummuni kuoli muutama päivä sitten, kunnioitettavassa 101:n vuoden iässä. Hän eli pitkän ja terveen elämän, mitään sairauksia ei ollut. Satavuotissyntymäpäivillään mummu totesi, että ”kyllä toista tiät kun tähän ikään tuut”. Jos tulen, vastasin.

Mummu oli kokenut kovia elämässään. Sota-ajat, miehen kuoleman sodassa, talvisodan viimeisenä päivänä. Seuraavana päivänä mummuni täytti 29 vuotta. Mummulle jäi yksin hoidettavaksi maatilan työt ja kaksi lasta.

Monet menetykset ja kovat ajat tuntuivat pinnan alla, vaikkei mummu menneistä kovin paljoa puhunutkaan. Työnteon kovuudesta hän kertoi, siitä miten oli sota-aikana ja miehen kuoltua hoitanut jopa eläinten teurastamisen itse. Työtä oli loputtomiin, ja jonkun se oli tehtävä.

Mummulla oli ronski huumorintaju. Asiat sanottiin niin kuin ne on, eikä niitä sievistelty. Kun mummu oli käymässä meillä, pelasimme paljon korttia. Mummu opetti, miten paperista taitellaan hattu, laiva, rahapussi tai rusetti. Ja mummulla oli aina kermakaramelleja.

Eräänä kesäpäivänä saimme pikkusiskoni kanssa päähämme, että voisimme pyöräillä mummulle. Matkaa oli noin 35 kilometriä. Olimme kaksin kotona, ja meillä taisi olla hiukan tylsää. Soitimme mummulle, että pyöräilemme hänen luokseen. Mummu hiukan hymähteli, että ”tulkaa vain, nähdään sitten”. Pikkusiskoni ei tainnut olla vielä edes koulussa, sillä hänellä oli pieni pyörä, johon sai apupyörät. Minä olin korkeintaan kymmenvuotias.

Päivä oli oikein kaunis ja lämmin, ja lähdimme innoissamme matkaan. Ajoimme pientä, mutkaista tietä maalaismaisemassa. En muista oliko meillä eväitä, saattoi meillä jotakin juotavaa olla. Me ajoimme mummulle tasan kahdessa tunnissa, mitä ihmettelen edelleen. Mummu sattui olemaan ulkona, kun ajoimme pihaan. Tulomme oli hänelle yllätys, eihän hän ollut ajatellut, että me aivan tosissamme olimme hänen luokseen tulossa. Takaisin kotiin emme enää jaksaneetkaan pyöräillä.

Kävin katsomassa mummua viimeisen kerran pari viikkoa sitten. Hän oli kuihtunut pieneksi ja hauraaksi, väsymys painoi. Lähtöä tehdessäni mummu antoi kätensä peiton alta. Otin hänen kätensä käteeni, silitin poskea ja hyvästelin. Taisimme kumpikin tietää, että emme enää tapaa.

Hei hei, mummu. Kiitos kaikesta.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s