Ostamisen vaivattomuus, eroon pääsemisen tuska

Miten helppoa ostaminen onkaan. Kaupassa keräät tavaroita, näytät maksukorttia kassalla ja viet tavarat kotiin. Tai shoppailet verkkokaupasta vain hiirtä klikkaamalla.

Kortin käyttäminen varsinaisen rahan sijaan helpottaa ostamista, sillä rahan konkretia häviää. Käteistä rahaa käytettäessä tuntuu sentään siltä, että luopuu jostakin saadakseen jonkin tavaran, koska konkreettisesti ottaa rahaa lompakosta ja antaa sen kassalla pois.

Jonakin päivänä ostokset eivät tunnukaan enää kovin järkeviltä. Tavaran hohto on haihtunut. Tavaran päättäminen turhaksi ja pois lähteväksi voi vielä olla helppoa, mutta helppous vähenee, kun alkaa miettiä minne tavara konkreettisesti pitäisi laittaa. Sitä vaikeammaksi menee, mitä enemmän tavaralla on ostohetkellä ollut rahallista arvoa, tai mitä enemmän tavaralla on tai on joskus ollut tunnearvoa.

Käsitys sopivasta myyntihinnasta hämärtyy. Se, että omistamme tavaran ja joudumme luopumaan siitä, nostaa käsitystämme tavaran arvosta. Myyjän tunne myymänsä tavaran arvosta on aivan toinen, kuin potentiaalisen ostajan. Tästä on tehty tutkimustakin. Luopuminen on tuskallisempaa, kuin tavaran ostamatta jättäminen.

Inhoan tavaroiden myymistä kaiken sen aiheuttaman vaivan vuoksi. Ilmoitusten laittamista, valokuvien ottamista, hinnan määrittelyä, kyselyitä asioista, jotka on selvästi mainittu jo ilmoituksessa, lisäkuvien pyytämistä vaikka tavaran kunnon näkee parhaiten paikan päällä, tapaamisaikojen sovittelua, mahdollista tinkimistä, sitä että potentiaalinen ostaja katoaa jäljettömiin. Kirpputoripöytää en suostu pitämään, kun nuorempana näin mitä se on. Lisäksi se ei ole hyvä keino, kun vähentää jotakin jatkuvasti pikkuhiljaa. En todellakaan halua varastoida jossakin tavaroita, jotka odottavat kirpputoripöytään päätymistä.

Itselle turhan tavaran myyminen ei houkuttele myöskään siksi, etten pidä siitä millaisia puolia myyminen nostaa minussa esiin. Hintaa miettiessä itselle täysin tarpeettoman tavaran arvo alkaa vaivihkaa mielessä nousta. Jos tavara menee nopeasti kaupaksi, alkaa miettiä pyysikö sittenkin liian vähän, vaikka olisi alunperin ollut todella onnellinen jo siitä, että joku vain tulisi ja hakisi tavaran nopeasti pois.

Tälläkin hetkellä keittiön tasolla odottaa kasa Arabiaa/Iittalaa lähtöä jonnekin. Tiedän, että kärsisin vain luopumisen tuskan, kun lahjoittaisin ne pois. Lahjoittaminen voisi toimia muistutuksena siitä, että tavaroita ostaessaan pitää miettiä todella tarkasti, ettei osta jotakin mikä jonakin päivänä odottaa päivä- tai viikkokausia keittiön tasolla lähtöä.

Lähestulkoon kaiken turhan tavaran olen vain lahjoittanut pois. Yleensä vien tavarat SPR:n Konttiin. Turhat kirjat lahjoitan kirjastolle tai kirjaston kierrätyshyllyyn, samaan osoitteeseen ovat päätyneet turhat cd-levyt. Kokemus levyjä ostavasta liikkeestä osoitti, että ellei ole myymässä uunituoretta valtavirtamusiikkia, niin levyjä ei oteta vastaan. Toki pääkaupunkiseudulla tai muissa suurissa kaupungeissa tilanne voi olla eri, mutta hinta ei tällöinkään päätä huimaa. Toki isommista eristä jo jotakin kertyykin. Tässä lähinnä pääkaupunkiseutulaisille yksi vaihtoehto, miten päästä levyistä eroon ja saada niistä vielä jokunen killinki.

Taloyhtiömme kierrätyshuoneeseen vien tavaroita, joista minulla on aavistus, että ne katoavat nopeasti parempaan käyttöön. Kierrätyshuoneeseen voi myös viedä tarpeellisia tavaroita, joita hyväntekeväisyyskirpputorin olisi vaikeampi myydä, esim. mappeja tai pinsetit. Kierrätyshuone on minulle nopein tapa päästä tavarasta eroon.

Kierrätyshuone voi yhtä hyvin olla kierrätyskaappi, -hylly tai -laatikko taloyhtiössä, päiväkodissa tai vaikkapa työpaikalla. Kannattaa ehdottaa omassa yhteisössään kierrätyspisteen perustamista. Talomme kierrätyshuoneesta löytyy esimerkkejä siitä, miten oma tavara tai vaate kuvitellaan tarpeelliseksi jollekin muullekin. Useimmiten vaatteet ovat roskakunnossa, rikkinäisiä, likaisia tai nyppyyntyneet oikein todella kärsineen näköisiksi. No, onhan näilläkin vielä käyttöä jossakin likaisessa hommassa… Jottei totuus vääristyisi, niin toki olen löytänyt aivan uudenveroisiakin vaatteita. Ne vaan lähtevät nopeasti uuteen kotiin, kun se roska jää odottamaan ihmettä.

Miten siis päästä tavarasta eroon? Itse pidän ohjenuorana sitä, että vain roska päätyy kaatopaikalle, kaikki minkä voi kierrättää kierrätetään. (Jos et ole koskaan käynyt kaatopaikalla, niin suosittelen. Sen jälkeen minkä tahansa roskiin laittaminen ei enää koskaan tunnu samalta kuin ennen.)

Kannattaa miettiä, mitä itse pitää tärkeänä – rahaa vai nopeutta ja vaivattomuutta. Jos pidät tärkeänä saada turhista tavaroistasi rahaa, niin kirpputoripöytä tai myyminen esimerkiksi huuto.netissä tai nettikirppareilla voi olla sinulle hyvä vaihtoehto.

Helppo ja nopea vaihtoehto on lahjoittaa tavarat hyväntekeväisyyskirpputorille tai kierrätyskeskukseen, usein tavarat haetaan ilmaiseksi kotoa. Tällaisia kirpputoreja ovat esim. SPR:n Kontti, Rihma, Fida lähetystori ja Pelastusarmeijan kirpputorit. Suosittelen googlettamaan oman paikkakunnan hyväntekeväisyyskirpputorit netistä. Nettikirpputorien annetaan-palsta voi myös toimia kuin se kuuluisa junan vessa, kokemusta on. Ellen olisi niin kiltti, saattaisin itseäni huvittaakseni kokeilla, mikä kaikki viedään käsistä kun ilmaiseksi saa. Meitä on niin moneen junaan, joku näkee kaikessa ilmaisessa aarteen, toinen ei ottaisi vastaan vaikka maksettaisiin.

On myös olemassa erilaisia yhdistysten tai säätiöiden ylläpitämiä nuorten työpajoja, joissa esim. kunnostetaan vanhoja, kunnostuskelpoisia huonekaluja. Näitäkin kannattaa etsiä netistä. Kuopion alueella toimiva Elävä kauppa on tällainen, he ottavat vastaan tavaroita ja vaatteita, sekä huonekaluja, myös kunnostettavia. He myös korjaavat viallisia sähkölaitteita ja myyvät niitä edelleen, sekä tekevät uusia tuotteita vanhoista vaatteista ja kankaista. Itse olen aikoinaan ostanut heidän myymälästään kierrätyskankaista tehdyn neulatyynyn sekä käsilaukun, joista kumpikin on kovassa käytössä.

Tavarasta pääsee kyllä eroon, mutta se on huomattavasti työläämpää kuin uuden ostaminen. Keinoja on monia, joista kukin valitsee itselleen sopivimmat. Paras ratkaisu tulevaisuuden tavarakaaoksen välttämiseksi onkin miettiä tarkasti, ennen kuin ostaa.

14 kommenttia artikkelissa “Ostamisen vaivattomuus, eroon pääsemisen tuska

  1. ”Tavarasta pääsee kyllä eroon, mutta se on huomattavasti työläämpää kuin uuden ostaminen.” Tämä, niin takaperoiselta kuin se kuulostaakin, on niin totinen totuus, että sen voisi vaikka kirjoa ristipistotauluksi. Ja sen joutuu harmi kyllä kantapään kautta oppimaan.
    Itsekin olen kokenut tavaran lahjoittamisen kätevimmäksi keinoksi päästä siitä eroon. En ole erikoisen varoissani, mutta tavaroiden myyskentelystä saa niin kehnon tuntipalkan, ettei maksa vaivaa (joskus on kyllä riemastuttavaa, kun näkee, kuinka sopivaan uuteen kotiin oma vanha tavara pääsee. Mutta tätä tapahtuu varsin harvoin). Sillä ajalla voi tehdä jotain tuottoisampaakin (rahallisesti tai muutoin).

    • Puit ajatukseni sanoiksi aivan loistavasti. Minäkin lasken hinnan käyttämälleni ajalle, ei se ilmaista ole. Jos jokusen euron jostakin saisi, niin sen eteen nähty vaiva on minulle liikaa.

  2. Osuvaa. Yhtä kaappia täyttävät ikean kassit täynnä kirpputoritavaraa. Myyntipöydän varaamista ovat hidastaneet reissu, flunssa ja työt, loput tavarat kun pitää hakea tiettyyn kellonaikaan mennessä. Pohdintaa on aiheuttanut myös myyntipöydän suolainen hinta. Koska luovun myymistäni erittäin edullisesti, saan laputtaa vaatteita ja tavaroita runsaasti saadakseni siitä rahaa. Mutta kuitenkin jokainen euro tuosta harrastuksesta olisi kotiinpäin. Jollain tasolla kirpputorimyynnin ajattelenkin harrastuksena, joka myös antaa, enkä laske käyttämälleni ajalle siksi hintaa. Luovun tavaroista sekä myymällä että lahjoittamalla. Noista lahjoittaminen on kiistatta vaivattomampaa ja nopeampaa.
    Kaatopaikka tuli viime kesänä tutuksi. Eikä tavarasta eroon pääseminen sitä kautta tosiaan ilmaista ole. Silti joskus tavarat tulevat tiensä päähän. Kuluneet lumput ja rätit eivät kuulu kiertoon enää mitään kautta, ei kirpputoreilla eikä hyväntekeväisyydessä. Monesti törmään tavaroihin tai vaatteisiin, joita ei ottaisi vaikka maksettaisiin mitä.

    • Asioissa on puolensa. Monesti kuulen, miten paljon joku on tienannut kirpputoria pitämällä, mutta se ei ole minun juttuni. Nostan hattua kaltaisillesi, jotka sitä jaksavat tehdä. Eivät ne eurot minullekaan haitaksi olisi, mutta stressi on minun vuosikausien (tai -kymmenien) seuralaiseni, ja sen vuoksi vältän myynnin aiheuttamaa stressiä.

      Aika usein kieltämättä törmää tavaroihin tai vaatteisiin, joita vielä yritetään kierrättää uudelle käyttäjälle, vaikka niiden oikea paikka olisi roskis. Ja välillä taas saa lukea ihmisistä, jotka laittavat täysin käyttökelpoista tavaraa suoraan roskiin, jottei siitä kukaan toinen vaan hyötyisi… Se tekee minut surulliseksi. Aivan kuin roskis olisi jokin taikalaatikko, josta tavara vaan häviää johonkin. Mutta niin se vaan päätyy täyttämään maanpintaa jossakin. Kaatopaikalla tämä konkretisoituu ikävällä tavalla.

    • Oioi millainen kesäkylpyamme! Hyvin, hyvin houkutteleva. 🙂 Ja kiitos itsellesi, kun kommenteillasi osallistut blogiini! Samaa mieltä, mukava seurustella samanhenkisten ja samankaltaisista asioista kiinnostuneiden kanssa.

        • Nautinnollisia kylpyhetkiä! Olen suuri kylpyammeiden ystävä, valitettavasti tässä kodissa ammetta ei ole. Onneksi muutamassa aiemmassa asunnossa sellainen sattui olemaan. Kylvin joskus jopa yöllä lihassärkyjä helpottaakseni, kun uni ei tullut.

  3. Kiva törmätä tällaiseen blogiin sisustus- ja muotiblogitulvan seassa!

    Yritin puoli vuotta sitten vähentää kirjojani tarjoamalla niitä muutamaan eri antikvariaattiin. Laadukkaat ja hyväkuntoiset kirjani eivät kuitenkaan kelvanneet, vaan olisin saanut isosta kasasta enintään 13 euroa. Ilmeisesti luonto- ja taideaiheisten käytettyjen kirjojen myynti on vaikeaa, vaikka uutuudet myyvät kirjakaupoissa hyvin. Lahjoitin suuren osan kirjoista pois, mutta minulla on edelleen tallella pino, josta en ole raaskinut luopua ilmaiseksi. Kirjoista saisi varmasti yli satasen, JOS ne jaksaisi myydä yksitellen. Eihän niitä tietenkään jaksa.

    Moni ei muuten ylipäänsä ymmärrä, minkä takia kukaan haluaisi luopua kirjoistaan. Kattavaa kotikirjastoa pidetään jonkinlaisena sivistyneisyyden mittarina, vaikka sen tärkein tehtävä olisi toimia sisustuselementtinä ja kerätä pölyä.

    • Tervetuloa! Minäkin kokeilin aikoinaan antikvariaattia, hyvin laihoin tuloksin. Sen jälkeen olenkin lahjoittanut kirjani kirjastoon, ja vähemmän halutut kirjaston kierrätyshyllyyn. Myyntiä en saa aikaiseksi minäkään, oikein minkään tavaran kanssa.

      Niin, on olemassa tuo koulukunta, jonka mielestä pitää omistaa kotikirjasto. Minun kotikirjastoni on tuossa muutaman sadan metrin päässä ja se voittaa laajuudessa kaikki kotikirjastot. 😉 Kotikirjastohan ei kerro siitä, lukeeko kirjoja kukaan. Tai kirjojen omistamattomuus ei kerro siitä, miten paljon ihminen lukee.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s