Miten kieltäytyä ilmaisesta?

Houkutteleeko mahdollisuus saada jotakin ilmaiseksi niin paljon, että tilaisuudesta on mahdoton kieltäytyä? Vaikka ilmaiseksi saatava tavara olisikin sinulle täysin tarpeeton?

Jos vastasit kyllä, niin et takuulla ole ainoa. Kotiimme kulkeutuu vähän väliä jostakin yhä uusia mainoskyniä. Kumppanini poimii niitä kyytiin aina kun niitä on jossakin jaossa. Olen maininnut aiheesta, sillä vaikka kyniä on laitettu pois suuria määriä tarpeettomana, niitä on keräilyn vuoksi jatkuvasti liikaa. Näkisipä sen päivän, että olisi aivan pakko lähteä ostamaan kuulakärkikynää! Se olisi mukavan piristävä päivä, sen verran poikkeuksellinen se olisi.

Ilmaistavara on aiheuttanut minulle orastavaa otsaryppyä jo pidempään. Lehtitilauksen mukana tulleet kylkiäiset päätyivät aikoinaan hyvin nopeasti kierrätykseen täysin tarpeettomina. Osa oli niin huonolaatuista tavaraa, että mietin kelpaavatko ne kenellekään. Kylkiäisille ilmoitetaan yleensä myös mistä lie reväisty arvo, jolla ei ole useinkaan todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Joskus tilasin jonkin lehden tilauskupongilla ja kirjoitin siihen, etten halua mitään kylkiäistä. Tulihan se silti postiluukusta. Joskus puhelimessa esitin toiveen saada mieluummin vaikka lisää lehtiä tai hinnan alennuksen kuin kylkiäisen, mutta eihän se käynyt. Ihmiset ovat kuulemma yleensä kovin mielissään näistä kylkiäisistä.

Itse olen oppinut ajattelemaan niin, että en ota vastaan ilmaiseksikaan sellaista, jota en ole nähnyt tarpeelliseksi ostaa itse. Hyvin harvoin olen tehnyt poikkeuksen tähän sääntöön. Taannoin ilmaiseksi jaossa olleen The Minimalists -blogin kirjoittajien e-kirjan kävin poimimassa, mutta muuta vastaavaa tilannetta en muistakaan tältä ajalta, kun olen katsellut maailmaa minimalistishenkisten silmälasien läpi. Tai itse asiassa kirjaston kierrätyshyllystä on tullut meille muutama kirja, mutta ne ovat käytännössä lainassa, koska palautuvat samaan hyllyyn saman tien kun ne on luettu.

Ilmaistavarasta kieltäytymiseen toimii sama idea kuin ostamisesta kieltäytymiseenkin. Ennen kuin ottaa vastaan ilmaistavaran, kannattaa miettiä hetki:

1. Onko tämä minulle tarpeellinen?

2. Mihin laitan tämän kotona?

3. Olisinko ostanut tämän?

4. Onko tästä lopulta enemmän harmia kuin iloa?

Raaputin eilen arpaa, jonka tuotosta puolet menee arpoja myyvän urheiluseuran toiminnan tukemiseen. Jännityksellä odotin voitanko jotakin. Olen sen verran vinksahtanut, että hiukan ahdisti ajatus auton voittamisesta. Kumppanini olisi sentään myynyt sen pois puolestani. Polkupyörän olisin voinut ottaa vastaan, olisin tiennyt kenelle voisin sen lahjoittaa.

Mutta kuten arvata saattaa, arpajaisvoitosta ei tullut minulle minkäänlaista ongelmaa. Ei päävoittoa, ei pikavoittoa, ei turhia murheita.

15 kommenttia artikkelissa “Miten kieltäytyä ilmaisesta?

  1. Minäkin kirjoitin tästä samasta asiasta keväällä. Mutta jos kylkiäisenä olisi palveluita, niin silloin tätä ongelmaa ei olisi. Vaikka ravintolaillallinen tai elokuvalippu. Miksiköhän se ei ole tullut kenellekään mieleen? Vai ovatko kylkiäiset niin tehokkaita, että niitä kannattaa tarjota?

    • Niin, miksei kylkiäinen voisi olla jokin palvelu useimmiten turhan tavaran sijaan? Itseäni nyppivät nuo kylkiäiset ihan tosissaan kun vielä tilasin lehtiä. Toisaalta, palvelun tarjoaminen kylkiäisenä ei toimisi syrjäseudulla. Jos lähimpään ravintolaan tai elokuvateatteriin on kymmeniä kilometrejä, niin kovin suuri houkutus tuollainen kylkiäinen ei olisi.

  2. Kiva, että olet täällä asiaa miettinyt, itse olen lopettanut kaikkien lehtien tilaamisen, mutta edelleen jotkut sinnikkäät koettavat kaupata niitä ja kylkiäisenä todellakin jotain yläkanttiin hinnoiteltua rihkamaa. Ei mene läpi! Jos kylkiäinen olisi juuri esim. alennus tai vaikka lisänumeroita samaan hintaan, olisi se parempi vaihtoehto. Enkä huoli edes kaikkea ilmaiskamaa muutenkaan, koska esim. juuri säilytys on se, jota olen alkanut ajatella ja sitten se, että mihin tarpeeseeni ne vastaavat.

    • Olen onnistunut pääsemään tilanteeseen, että lehtimyyjät eivät soittele. Pitäisi varmaan koputtaa puuta kiireesti… Olen soittanut lehtitaloihin, joiden lehdistä minulle on soitettu häiritsevässä määrin, ja kieltänyt kaikenlaisen markkinoinnin. Vähään aikaan ei ole näkynyt tulevan nimelläkään mitään mainoksia. Voin suositella, jos soitot häiritsevät. Muitakin kanavia markkinoinnin kieltämiseen lienee, mutta en ole niistä tai niiden tehosta tietoinen.

  3. Minä olen kanssa jättänyt tilaamatta lehden, koska kylkiäistä ei voinut vaihtaa lisänumeroiksi. Mielestäni lehtifirman kannattaisi tarjota lehden kylkiäiseksi näytenumeroita saman lehtitalon muista lehdeistä – ties vaikka lukija innostui tilaamaan nekin. Pari numeroa jotain uutta lehteä ei minua harmittaisi, ne voi antaa jollekulle eteenpäin tai viedä lehtiroskikseen, jos ei yhtään kiinnosta. Sen sijaan kaikenmaailman shaaleilla, tekohelmillä ja pussukoilla mitä muotilehtien kylkiäisinä tarjotaan, ei kyllä tee mitään.
    Ei niitä edes kehtaa antaa kenellekkään lahjaksi, ilmaistuotteen antaminen olisi jotenkin noloa (ja ovathan ne yleensä aika surkeitakin).

    • Komppaan ajatustasi lehden lisänumeroista kylkiäisenä.

      Tuota mietin, että mikä tekee ilmaistuotteen lahjaksi antamisesta noloa? Tuotteella on kuitenkin saajalleen jokin arvo, varsinkin jos sattuu tuote ja saaja oikein sopivasti kohdalleen. Mitä sillä on väliä maksoiko se antajalle mitään? Ajatus kuitenkin on mielestäni tärkein, ei antajan tuotteesta maksama hinta. Tämä on itse asiassa aihe, jota voisi sivuta vaikka laajemminkin, et nimittäin ole ajatuksesi kanssa yksin, olen havainnut.

      • Jos nyt sattuisi käymään niin epätodennäköisesti, että ilmaistuote olisi joku todella aivan mahtava ja saajalle juuri nappivalinta, niin ei sen lahjoittamisessa olisi mitään noloa. Mutta sellaiseen en ole koskaan törmännyt. Jos ilmaislahja on esim. huivi, niin kyllä se aina näyttää ilmaislahjalta, ja sellaisen antaminen osoittaisi vain, että tuppaan ystävälleni jonkin roskan, jonka hankkimiseen en ole nähnyt vaivaa.
        Lähinnä kai ajattelen, että lahjalla pitää olla jokin arvo. Joko raha-arvo, tai sitten esim. jännittävän tarinan arvo (”löysin tämän korun katuojasta Kabulista”), tai pitkän tekoajan/vaivannäön arvo (esim. itsetehty huivi). Ilmaislahjassa, joka on aluperin pyytämättä toimitettu antajalle, ei ole mitään arvoa.

        • Aloin miettiä tätä ilmaisen lahjoittamista yhteen nettikeskusteluun liittyen. Törmäsin aikoinaan keskusteluun, jossa napistiin miten joku blogissaan arpoi lukijoilleen jotakin, jonka oli itse saanut ilmaiseksi. Minua ihmetytti tuo asenne. Eihän kyseisen ihmisen olisi tarvinnut arpoa yhtään mitään, mutta halusi tehdä niin. Eikä kenenkään ole mikään pakko osallistua. Mikä siis on ongelma, jos joku tahtoo antaa jotakin jollekin toiselle – vaikkakin hän on itse sen ilmaiseksi saanut?

          Minun ajatuksissani sillä ei ole väliä, maksoiko antaja itse tavarasta jotakin. Ns. roskan lahjoittaminen anteliaisuuden nimissä on tietysti ärsyttävää. Huomattavasti enemmän minua ärsyttäisi, jos saisin kalliin lahjan, joka on minulle täysin yhdentekevä. No, minulla ei kyllä ole lahjojen kanssa minkäänlaista ongelmaa, koska en niitä saa tai anna kuin parille lapselle, ja silloinkin selkeästä toivomuksesta. Sanasi ”saajalle juuri nappivalinta” riittivät saamaan kylmän hien otsalle. 😀 En tunne yhtäkään ihmistä, jolle osaisin hankkia jotakin, mikä olisi juuri nappivalinta. Kumppanini on ehkä kaikkein vaikein lahjottava. Siksi inhoan lahjojen hankintaa – samasta syystä myös niiden vastaanottamista – ja olenkin sopinut, ettei lahjoja vaihdeta. Minulle täydellinen ratkaisu.

      • Mietin tätä lahja-asiaa. Ensinnäkin, milä on lahja? Sellainen, josta antaja kysyy, haluatko tämän vai et, ei luultavasti ole lahja. Esim. voi tarjota lehden ilmaishuivia toiselle, ja kysyä, että kiinnostaako. Toinen voi sanoa juu tai ei, ja sillä selvä. Tässä tapauksessa tavaralla ei tarvitse olla mitään arvoa, sen puoleen rahallaista kuin muutakaan. Tähän joukkoon kuuluu myös blogiarvonta, jonka ilmaispalkinnoista on pöhköä (tai vielä pahempaa, epäjohdonmukaista) urputtaa.
        Mutta lahja on jotain, mistä ei voi ilman kiusallista sosiaalista tilannetta ja antajan nöyryytystä kieltäytyä. Tunnen kyllä yhden ihmisen, joka palauttaa antajalle kaikkiblahjat, mistä ei välitä, mutta se vaatii aikamoisen paksua nahkaa. Ja koska saaja ei voi kieltäytyä lahjasta, se on valittava huolella. Se kuvastaa antajan näkemystä lahjan saajasta, ja siitä mikä hänelle sopii tai mitä hän tarvitsee. Jos antaa toiselle tavaran, jota ei ole itse valinnut (siis joku ilmaiskylkiäinen), se on jonkinsortin loukkaus. Ajatus on tärkeämpi kuin hinta, mutta jostain sattumanvaraisesta lähtestä saadun tavaran ilmaisema ajatus on kai ’mikä ekana käteen osui, en viitsinyt sinulle alkaa mitään etsiskelemään’. Rahallinen arvo ei ole lainkaan välttämätön, mutta ainakin rahamäärällä voi ilmaista jonkin ajatuksen – raha kun on ikäänkun tiivistettyä aikaa ja vaivannäköä. Toisaalta kallis, mutta persoonaton tai väärinvalittu lahja tilanteessa, jossa pitäisi tuntea lahjansaaja, on sosiaalinen kömmähdys sekin. Lahjat ovat kyllä herkkä juttu!

        Itsetehdyn ruuan antaminen tuntuu sopivan lähes joka tilanteeseen, siinä on välittäminen ja vaivannäkö mukana, eikä lahjansaajalle jää kiusallista esinettä nurkkiin pyörinään. Minun tuttavani ja sukulaiseni saavat joululahjaksi kauniilla etiketillä somistetun hillopurnukan. Vain opiskeluikäisille sukulaisille hommaan jonkin rahanarvoisen esineen.

        • Lahjat ovat hankalia. Ja olen iloinen, etteivät ne juurikaan kuulu elämääni. Niistä on minulle enemmän harmia kuin iloa, aivan sama olisinko antaja vai saaja. Itsetehdyt ruokalahjat ovat hyvä idea, niiden kanssa ei voi pahasti mennä vikaan. Ellei sitten anna lahjaksi jotakin, mille saaja sattuu olemaan allerginen. Allergiatkin kun ovat yhä yleisempiä nykypäivänä. Hillopurnukka kuulostaa oikein sympaattiselta. 🙂

  4. Ensinnäkin, mahtava blogi ja komppaan oikeastaan jokaista kirjoitustasi! Käyn niitä parhaillaan läpi 🙂

    Kahden pienen lapsen raskaana olevana äitinä lahja-asia on tullut liiankin tutuksi viime vuosina. Lapsen synnyttyä lahjojen tulva kotiin on valtava. On hienoa, että pientä halutaan muistaa, mutta valitettavasti suurin osa lahjoista on a) tarpeetonta b) aivan eri maun omaavan ihmisen näkemyksiä esimerkiksi sievästä lastenvaatteesta tai tuikitarpeellisesta koriste-esineestä c) niin väärää kokoa, että varastoit lahjaa seuraavan kaksi vuotta jne. Varmasti moni hektistä ja kotiäitinä kovin vähävaraistakin lapsielämää elävä arvostaisi paljon enemmän syötäviä lahjoja tai sitten silkkaa rahaa/lahjakortteja, lastenhoitoavusta puhumattakaan. Lähipiirissäni on ihmisiä, joille on tärkeää antaa lahja ”Josta jää muisto”, joka siis tarkoittaa minulle kaapissa pyörivää, huonon omatunnon aiheuttavaa tinakehystä tai heti leikeissä rikki meneviä, osta-mahdollisimman-monta-halvalla-lelua. Tuleva Joulu aiheuttaa ahdistusta jo valmiiksi… Kehottaisin jokaista lahjan antajaa käyttämään hetken miettiäkseen lahjan saajan tyyliä, elämäntapaa ja sitä, mikä on tarpeellista ja sen jälkeen vasta tekemään päätöksen lahjan ostamisesta. Itse aion tänä vuonna valmistaa havukransseja (jotka saa luvallani Joulun jälkeen vaikka polttaa) ja ruokalahjoja, myös kehitysmaita auttavia Toisenlaisia lahjoja on kiva antaa ja saada.

    Ja sitten pulma. Äitini kuoli hetki sitten, jonka vuoksi sain monta kamalaa enkelipatsasta lahjaksi?! Mitä ihmettä niille tekisi, surutta kiertoon vain?

    • Tervetuloa! Tarpeeseen ostaa lahja, josta jää muisto, olen minäkin aikoinaan törmännyt. Voin kuvitella, että äitien tapauksessa jäisi mukava muisto vaikka siitä lastenhoitoavusta. Ainakin siitä olisi aika paljon enemmän iloa kuin näistä kultasepänliikkeiden tarjoamista turhakkeista, mitä esim. nimenannon yhteydessä lahjaksi annetaan.

      Osanottoni äitisi vuoksi. Jos sinä et niistä enkelipatsaista mitään saa irti, niin sinuna kierrättäisin ne ilman minkäänlaisia omantunnontuskia. Näen lahja-asiat niin, että kun lahja siirtyy vastaanottajan käteen, niin hänellä on sen jälkeen täysi omistusoikeus tavaraan – ja hän saa tehdä sillä aivan mitä itse haluaa. Ei saamiaan lahjoja tarvitse lahjan antajan vuoksi säilyttää. Jos lahjan antaja kovin paljon antamaansa tavaraa kaipaa, niin olisi kannattanut pitää se itsellään. 😉

    • Voi sentään! Enkelipatsaat on takuulla mitä kauneimmin ajatuksin annettu, mutta gäääks…
      itse ehkä pitäisin niitä vuoden (kaapissa piilossa), ja sitten lahjoittaisin ne rituaalinomaisesti esim. seurakunnan tai vastaavan ylevän tahon kirppikselle, ajatuksella ”syvimmän suruajan jälkeen elämässä eteenpäin”. Minkä voi silmiin katsoen sanoa jopa patsaan lahjoittajalle.

      • ”Syvimmän suruajan jälkeen elämässä eteenpäin”, kuulostaa ylevältä ja hyvältä! Kiitos myös osanotosta Tuulia. En ole aiemmin kohdannut kuolemaa näin läheltä ja yllätyin suuresti ihmisten tarpeesta tuoda tavaraa surukotiin. Kukista pidän, koska niistä voi huoletta nauttia sen ajan, jonka ne kestävät. Mielestäni myös joidenkin tuomat ruokalahjat tässäkin tapauksessa olivat kaikista mieluisimpia ja täällä on myös tapana kerätä ”listaa” kaupoissa ja pankeissa vainajan omaisille, auttaa mukavasti hautajaiskulujen kattamisessa.

        • Onneksi Rinnalla oli tarjota hiukan helpommin lähestyttävä tapa toimia niiden enkeleiden kanssa, minä olen kovin suoraviivainen, eikä se sovi kaikille. Kuulostaa hyvältä tuollainen ”lista”, apu vainajan omaisille. Omalle kohdalle voin kuvitella, että ruokalahjat olisivat todella tervetulleita. En tiennyt Suomessa olevan tuollaista kulttuuria, vain televisiossa tuon tavan nähdessäni olen miettinyt miten tarpeeseen ruokalahjat varmasti tulisivat.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s