Miksi säästämme kauniita sanoja?

Olen miettinyt miksi jaamme kauniita sanoja niin kitsaasti. Ne eivät maksa meille mitään, niistä ei ole meille mitään harmia, mutta silti panttaamme niitä viimeiseen asti.

Näin olen päätellyt asian olevan, kun positiivista palautetta antaessani vastaanottaja on useimmiten kovin yllättynyt ja hämillään. Reaktiosta päätellen positiivisen palautteen saaminen on harvinaista. Joskus tuntuu, etteivät tervehtiminen, kiitos ja ole hyväkään ole ollenkaan päivänselviä asioita.

Olen aina ollut kovin ujo. Monta kertaa jätin sanomatta mitä positiivista toisesta ihmisestä ajattelin, koska en vaan saanut suutani auki ujouteni vuoksi. Jossakin vaiheessa päätin, että joka ainoa kerta kun minulla on jotakin positiivista sanottavaa toisesta ihmisestä, niin sanon sen. Tiedän miten hyvältä se tuntuu, ja miten se valaisee koko ihmisen. Nähdäkseni minulla ei ole järkevää syytä olla sanomatta mitä ajattelen, kun sanomastani seuraa vain hyvää.

Miten paljon mukavammaksi maailma muuttuisi jo sillä, että antaisimme toisillemme kiitosta, kannustusta ja positiivista palautetta? Miten paljon helpompi olisi jaksaa koulussa, työssä, elämässä yleensä?

Nykyään kun saan hyvää palvelua, kerron sen. Kun huomaan ihmisissä jotakin ihailtavaa ja kaunista, sanon mitä ajattelen. Positiivinen palaute tuo hyvää mieltä sekä sen saajalle että antajalle. Itsekritiikkiä monilla meistä riittää, joten on mukavaa kun joku joskus palauttaa maan pinnalle, ja laittaa kauniilla sanoillaan asiat parempaan järjestykseen.

Sain loistavaa palvelua käydessäni terveyskeskuksessa uusimassa reseptejä. Minua palveltiin paremmin kuin olisin osannut odottaakaan. Resepti odottaisi minua uusittuna haluamassani apteekissa seuraavana päivänä.

Kiitin hoitajaa hyvästä palvelusta, ja kerroin miten aikoinaan jännitin siirtyessäni YTHS:n palveluiden piiristä terveyskeskukseen. Ihmiset eivät juuri mitään positiivista terveyskeskuksen palvelusta lausu, joten odotin jännityksellä tulevaa. Kerroin hoitajalle, että itselläni on vain positiivisia kokemuksia. Olen saanut tarvitsemani avun kohtuullisessa ajassa, jopa samana päivänä. Jokainen kohtaamani ihminen on ollut ystävällinen ja avulias, ja minua on kohdeltu aina hyvin. Hoitaja liikuttui silminnähden. Positiivinen palaute taitaa olla vähissä hänenkin työpaikallaan, päinvastoin kerrotaan hoitohenkilökunnan kohtaaman väkivallan lisääntyneen.

Minulla on ehdotus mukavamman maailman puolesta. Seuraavan kerran, kun tekisi mieli antaa negatiivista palautetta, voisimme miettiä hiukan pidempään. Voisimme miettiä, että orastavan kiukkumme kohdekin on vain ihminen. Ei mitenkään täydellinen, kuten emme ole itsekään.

Kun kohdallemme osuu ihmisiä, jotka herättävät meissä positiivisia ajatuksia, voisimme unohtaa itsesensuurin ja kertoa, mitä heistä ajattelemme.

”Sinulla on ihana nauru, se saa aina niin hyvälle tuulelle.”
”Ihailen sitä, miten olet aina noin sympaattinen ja huolehtivainen.”
”Sinulla on energiaa niin paljon, että se piristää minutkin!”
”Kiitos todella hyvästä palvelusta!”

Ei se voi olla niin vaikeaa?

12 kommenttia artikkelissa “Miksi säästämme kauniita sanoja?

    • Niinpä, hassu juttu tuo ujosteleminen. Toinen vastaava juttu mikä minua vieläkin ujostuttaa, on lahjoittaa tavaraa johonkin, vaikka tavara on oikeasti hyvää ja tarpeellista. Esim. kirjastoon kirjojen lahjoittamisen delegoin välillä kumppanilleni. 😉

  1. Olet oikeassa. Samaan syssyyn voitais opetella ottamaan kehut vastaankin: sanoa vaikkapa vain ”kiitos”! Mulle on nimittäin käynyt niinkin, että kun kehun tai annan positiivista palautetta, saan vastaukseksi vähättelevän ”ei tää nyt mitään / emmä mitään / tää on ikivanha” -tyyppisen kommentin. Vaikka ymmärrän mistä moinen reaktio kumpuaa, niin tuollaisella on taipumus ainakin omaa kehumistani hillitä, koska en oikein tiedä pitäisikö mun sitten kahta pontevammin ruveta vielä kehumaan vai mitä. Sehän on vähän niinkuin tyrmäys omalle kommentille. Eli siitä ujoudesta olisi hyvä päästä puolin ja toisin 🙂

    • Hyvä huomio! Tuo itsensä vähättely tuntuu olevan kovin tyypillistä. Kun aikoinaan huomasin miten moni reagoi noin, ajattelin itse toimia toisin. Jos joku vaikka kehuu takkiani kauniiksi, niin saatan sanoa, että ”kiitos, minäkin tykkään tästä”. Mukavalta ne kauniit sanat tuntuvat varmasti myös heistä, jotka nopeasti pyrkivät vähättelemään itseään. Ehkä se on osittain tottumattomuuttakin, ei niitä kohteliaisuuksia meillä liiemmälti viljellä. Toivottavasti kovin moni ei ajattele, että mitähän tuokin nyt haluaa, kun noin kehumaan alkoi. 😀 Tosiaan tulee hiukan hassu olo, että vieläkö pitäisi jatkaa kehumista vai mitä, jos toinen itseään kovin vähättelee. Itse en kovin pontevasti jatka, päätän vain tilanteen jotenkin melko neutraalisti, jos huomaan, että toinen on melkein nolostunut. Ehkä näille ihmisille kannattaa sanoa jotakin kaunista vastakin, että tottuvat ajan myötä. 😉

    • Pitääkin tänään muistaa kehua joku ventovieras!
      Joskus ihmiset ottavat niin asiakseen tyrmätä kehun, että se menee jo epäkohteliaisuuden puolelle. Ymmärrän, että tietynlaisen kasvatuksen mukaan kehua ei saa vastaanottaa tai on röyhkeä, mutta onhan sekin röyhkeää, että ilmaisee kehujan olevan aivan väärässä mielipiteineen. Mutta ehkä tämä on hiljalleen poistuva piirre! Jos kehuja saa tarpeeksi usein, ei niitä enää jaksa vaatimattomaksikaan kasvatettu kaikkia tyrmätä 🙂

      • Minä ehdin jo tänään kehua kahvilan jumalaisen hyvää suklaakakkua. Kahviloiden gluteenittomien tuotteiden valikoimat ovat niin uskomattoman vaihtelevat – tai niitä ei ole – että olen ottanut asiakseni antaa palautetta aina, kun saan jotakin oikeasti hyvää. Sain hymyn henkilökunnan huulille, siitä tuli hyvä mieli itsellenikin.

  2. Oikeassa olet! Positiivisten sanojen viljeleminen on jotenkin outoa, se saa ihmiset hämilleen tai hiljaisiksi. Olen huomannut tuon nyt, kun olen suhtautunut asioihin ja ihmisiin positiivisemmin ja pyrkinyt sanomaan positiivisia asioita. Olen huomannut myös sen, että jos jostain syystä sanat jää sanomatta, myös hymyllä voi viestiä. Silti positiivinen palaute näyttäisi olevan kovin vierasta ja outoa.

    • Totta, hymylläkin voi viestiä. Ei sekään näyttäisi kovin yleistä viestintää olevan, kun ympärilleen katselee tuolla kulkiessaan. Suomessa voitaisiin jo unohtaa sellainen äärimmäisen vaatimattomuuden kulttuuri. Vaatimattomuus on hyve jos ajattelee sen vastakohtaa, mutta rajansa silläkin. Positiivinen palaute tuntuu olevan ikävä kyllä jonkinlainen harvinaisuus kulttuurissamme. Mutta tavoitteena on tehdä se vähän tutummaksi. 🙂

  3. Yhdyn aiempiin kommentteihin. Itse näen syynä tämän yhteiskunnan, jossa kukaan ei kerro kun tekee asiat hyvin, vaan sitten tullaan sättimään kun tekee väärin. Eli siis hyvin toimiminen on itsestäänselvyys. Suomessa ei muutenkaan anneta palautetta eikä sitä opeteta kouluissa.

    Itsellänikin on filosofiana antaa aina hyvää palautetta kun sellaista tulee mieleen. Yleensä ihmiset kertovat ulkopuolisille hyvän palautteen toisesta ihmisestä, eikä itse kohteelle. Se on harmi. Ei sillä, etten itse niin koskaan tekisi, mutta olen tietoisesti vähentänyt sitä ja pyrkinyt kohdistamaan sanomani aina kohteelle. Vieläkin tosin huomaan välillä empiväni kauniiden asioiden kertomista kun pelkään juuri sitä tyrmäystä toiselta ihmiseltä. Mutta mutta, sitä suuremmalla syyllä niitä kauniita asioita pitää kertoa, jotta siitä tulisi tavanomaista ja luontevaa. Se on myös hassua kun kehuu jonkun vaatetta niin saatetaan juuri vähätellä sitä vanhaksi. Eihän se vaatetta rumenna, hyvänen aika. Onko kaikki uusi vain kaunista?

    Mukavaa kun pohdit samoja mitä itse, tämä on tärkeä aihe! 🙂

    • Mukavaa on pohdiskella, kaikenlaista. 🙂 Tuo on totta, palautetta saa yleensä vain silloin, kun asiat eivät suju jonkun mielestä toivotulla tavalla. Palautteen antamisen taidossa on kehitettävää, esim. opiskeluaikana toisen työn arviointi voi olla aika raakaa, vaikkei sen tarvitsisi. Negatiivisenkin palautteen voi antaa myös niin, että se ei osu henkilöön vaan asiaan, eikä mitätöi koko tehtyä työtä. Palautteen antamista voisi hyvin opettaa koulussa.

      Ei sitä toisen ihmisen tyrmäystä kannata jännittää tai ajatella. Kauniita sanoja sanomalla on aika vaikea tehdä väärin. 😉 Se, ettei niitä välttämättä osata ottaa vastaan, ei ole niiden lausujan murhe. Ja luulen, että usein sillä ”tyrmääjälläkin” käy mielessä, että miten sitä nyt noin tuli reagoiduttua, olisihan sitä voinut toisinkin toimia.

  4. Kauniita sanoja ja kiitosta tosiaan säästellään ja ihan turhaan. Minä yritän työelämässä varsinkin muistaa kiittää ja se toisinaan yllättää totaalisesti. Siihen ei ole totuttu, kun jostain on kai jäänyt vallalle sellainen kumma ajatus, että joku voisi vaikka ylpistyä, jos liikaa kiitellään. Hah. Tai sitten se on vain suomalainen luonne, että ylimääräiset (positiiviset) sanat nielaistaan.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s