Miksi keräsin tavaraa?

Tavaran vähentäminen kodista, jossa kaikkea on liikaa, on alkuun helppoa. Muutama nyssäkkä ja pussukka ja laatikko tulee nopeasti täytettyä, ja niiden vieminen hyväntekeväisyyteen sujuu suurempia miettimättä.

Kun vähentämistä jatkaa, ja pusseja ja laatikoita täyttyy aina vaan, tosin hitaammin kuin alkuun, alkaa hiipiä mieleen, että miksi ihmeessä tämä kaikki on tullut ostettua. Sitten kun vähennettäväksi tulee tarpeetonta tavaraa, jonka pois laittaminen vaatii jo pientä luopumisen tuskaakin, alkaa tulla mieleen, miten paljon rahaa kaikkeen tähän turhaan on mennyt.

Olen todella käyttänyt aikaa sen miettimiseen, miksi tarpeetonta tavaraa on kertynyt niin paljon, että siitä riittää vähennettävää aina vaan. Miten sitä on näin paljon, vaikka ajattelin ostavani tarpeellista käyttötavaraa? Oman pään sisältöä on tullut analysoitua aika tavalla prosessin edetessä.

Vuosia takaperin asuimme suuremmassa kodissa kuin nyt. Kaksikerroksisessa rivitalokodissa oli myös oma piha. Teimme paljon remonttia ennen muuttoa ja sen jälkeenkin. Puitteet olivat kauniit ja (liiankin) väljät kahdelle. Kaiken olisi pitänyt olla oikein hyvin, vaan kun ei ollut. Taloyhtiössä asiat eivät toimineet, mikä aiheutti stressiä.

Asuimme kaukana keskustasta, ja tunsin oloni yksinäiseksi. Olin aina asunut kerrostalossa, ja tottuminen ympäristön ja talon lähes täydelliseen hiljaisuuteen oli vaikeaa. Ollessani yksin kotona tuntui, kuin koko maailmassa ei muita olisikaan. En ollut onnellinen, ja aloin voida yhä huonommin.

Elämä tuntui tyhjältä, tylsältä ja tarkoituksettomalta. Suunta oli kadoksissa. Keskityin kodin laittamiseen. Tuossa kodissa asuessamme vietimme enemmän aikaa kaupoissa kuin koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Saatoimme lähteä kauppaan ilman sen erityisempää syytä, kierrellä, mennä seuraavaan, kierrellä lisää, ja toki aina jotain mukaankin tarttui. Hyviä tarjouksia, tarpeellista uuteen kotiin, tietenkin. Muistan miten olisin halunnut ajella loputtomiin, kotona odotti vain muistutus elämäni tyhjyydestä.

Ostamisen sijaan olisi pitänyt ottaa aikaa itselleen ja todella miettiä elämäänsä. Sen sijaan yritin unohtaa, lähinnä syömällä ja ostamalla. Yritin parantaa alakuloista ja surullista mieltäni ostamalla jotakin mukavaa. Tilkitsin tyhjyyttä tavaroilla. Toki ne hetken piristivät, mutta vain pienen hetken.

Kun elämä ahdisti, lähdin kaupan kirkkaisiin valoihin valohoitoon. Ostaminen vei huomion todellisesta elämästä, joka olisi vaatinut muutosta, jotta olisin voinut paremmin.

Vaikka tavara voi hetkellisesti piristää, se ei paranna syytä ostoskärryyn päätymisen takana. Tätä kirjoittaessani elämä on paremmin kuin koskaan. Entisestä muistuttavat oikeastaan enää vain tavarat, joita tuolloin tuli ostettua, ja joista nyt haluan eroon. En tarvinnut niitä silloin, enkä tarvitse niitä nyt.

Olen jälkikäteen ymmärtänyt, että minulta puuttui elämästäni sisältöä, ja tuota sisällöttömyyttä olin paikannut ostamalla tavaroita ”viihdykkeekseni”. Mikään tavara ei tietenkään riittänyt tekemään minua tyytyväiseksi, miten olisi voinutkaan?

Elämä ei ole suoraviivaista. Vaikka nyt on kaikki oikein hyvin, enkä osta tavaroita kuin todelliseen tarpeeseen, jonakin päivänä asiat voivat olla toisin. Toivon, että kokemukseni on karttunut jo niin paljon, että osaan huonona päivänä kaupassa miettiä, mitä tarvetta tosiasiassa haluan ostamalla täyttää. Ja keksin keinoja, jotka oikeasti auttavat.

18 kommenttia artikkelissa “Miksi keräsin tavaraa?

  1. Nyt osu ja uppos ja kolahti. Täällä yksi, joka viettää paljon aikaa kaupoissa, miettii yllättävän paljon tavaraa ja keskittyy kodin laittamiseen. Mielessä käy joskus se tyhjyyden tunne. Täytyykin pohtia sitä tunnetta lisää ja lisää.

    • Hienoa, että huomaat sen tyhjyyden tunteen. Se on kovin helppo peittää itseltäänkin, ja keksiä tekemistä jotta sen voisi kokonaan unohtaa. Eihän se mukava tunne ole, että jotakin tärkeää elämästä puuttuu. Sen miettiminen kuitenkin tuottaa tulosta, ja mahdollistaa elämän muuttamisen sellaiseen suuntaan, että voi olla onnellisempi.

  2. Ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos siitä. Olen ollut kiinnostunut minimalismista jo pitkään ja koko ajatus siitä kiteytyy minulla siihen, että tekisin elämässäni ratkaisuja, jotka tekevät minulle hyvää. Sinun blogisi on mielestäni kiinnostavin minimalismia käsittelevä blogi ja olen saanut paljon hyvää energiaa ja ideoita arkeeni blogistasi. 🙂

    Asun mieheni kanssa alle 50 neliöisessä kaksiossa ja omasta mielestäni tilaa on oikein sopivasti. Nyt raivauksen myötä on jopa pari lipaston laatikkoa täysin tyhjillään (vaikka olenkin huomannut, että ne on helppo myös täyttää). Mieheni omisti asunnon alunperin ja hän oli sisustanut siis tietenkin oman makunsa mukaan, joka ei vastannut täysin minun käsitystäni kauniista ja etenkin helposti siivottavasta kodista. Meidän taloudessa kun jako menee niin, että minä hoidan siivoukset, pyykkihuollon ja keittiön järjestelyn ruuanlaiton jälkeen ja mies tekee ruuat. Joten tässä vuosien varrella olemme (tai pitäisikö sanoa olen, koska asiat ovat tapahtuneet pääasiassa minun toiveestani) vaihtaneet huonekaluja sänkyä, sohvaa ja ruokailuryhmää lukuunottamatta ja nyt tuntuu siltä, että koti on valmis! Viihdyn siellä todella hyvin: kaikella on oma paikkansa, ei ole liiaksi tavaraa esillä ja huolellisempikin siivous sujuu alle tunnissa.

    Taustalla olen kuitenkin muutosprosessin aikana miettinyt, että sotiiko tämä nyt ns. minimalistisia periaatteitani vastaan vaihtaa käyttökelpoinen uuteen pitkälti halun pohjalta. Lisäksi sisustusratkaisujen pohtimiseen meni todella runsaasti aikaa, vaikkakin nautin siitä suuresti. Pelkäsin myös, että projekti ei koskaan lopu, vaan minusta tulee täysi sisustushullu, joka haluaa vaan vaihtaa uuteen ja kerää sekopäisenä kaikenmaailman krääsäkoriste-esineitä. Nyt kun projekti on siis käytännössä valmis, olen todella helpottunut, sillä tunnen vain hyvää oloa. Selailen joskus appivanhempien luona sisustusmainoksia, mutta en koe tarvetta ostaa mitään, koska ”meillä on jo valmista”. Pahoittelen pitkää kirjoitusta, mutta olen miettinyt asioita pitkälti sinun blogisi kautta ja halusin tulla jakamaan tämän ns. valaistumisen ilon. 🙂

    Muutaman vuoden päästä tulemme muuttamaan appivanhempieni omakotitaloon, jossa on yli tuplaten se tila, mitä meillä on nyt. Silloin on taas uudet haasteet edessä, koska ilmeisestikin ihmisellä on jokin käsittämätön tarve täyttää kaikki tyhjä tila.

    • Suuri kiitos kauniista sanoistasi! Ja minua ei haittaa yhtään, vaikka kommentit olisivat pitkiäkin. Varsinkin kun ne sisältävät kiinnostavaa pohdittavaa. ”Tekisin elämässäni ratkaisuja, jotka tekevät minulle hyvää.” Sinä sen sanoit! Juuri näin pyrin itsekin elämään.

      Kiinnostavaa pohdintaa sisustamisesta ja kalusteista. Ihmisiä on kovin erilaisia. Jollekin on aika sama miltä kotona näyttää, ja esim. minkälainen pöytä tahansa ajaa pöydän virkaa. Toisille taas se, miltä kotona näyttää, on hyvin tärkeää, jotta voisi hyvin. Minä kuulun näihin ihmisiin. Tietynlainen valo, värit, muodot ja kalusteiden koko ovat minulle tärkeitä asioita viihtyvyyteni ja hyvinvointini kannalta. Mielestäni tilanteesi ei sodi minimalismia vastaan mitenkään. Sinulle on tärkeää miltä kotona näyttää, ja aiemmat kalusteet oli valinnut toinen ihminen, etkä viihtynyt niiden kanssa. Sitten ei enää voida puhua minimalismista, jos kyllästyttyämme kalusteisiimme vaihdamme niitä vähän väliä uusiin, tai ostamme jatkuvasti jotakin pientä ”piristääksemme” kotiamme. Ilokseni voin sanoa, että meilläkin on aika lailla valmista. Tuntuu hyvältä, kun kodin saa palvelemaan omaa kauneudentajuaan ja tarpeitaan. Vaikka se sisustuksen pohtiminen onkin mukavaa, on myös hyvä, että se loppuu ja kodista tulee valmis elettäväksi.

      Ihmisen tarve täyttää tyhjä tila on kyllä erikoinen ilmiö. Haikeudella muistelen sitä tunnetta, kun muuttaa uuteen kotiin ja se on vielä tyhjä. Nautin suunnattomasti niistä hetkistä, kun tulen ensimmäisiä kertoja uuteen kotiin ja vain olen tyhjässä tilassa tai siivoan sitä. Muutto on aina kova homma, joten valitettavasti ei ole ollut koskaan aikaa, että miettisi aivan todella mitä uuteen kotiin tuo, ettei täyttäisi sitä liiaksi.

  3. Olen satunnaisesti lukenut blogiasi ja kommentoin nyt ensimmäistä kertaa. Blogisi on antanut inspiraatiota tavaran vähentämiseen aina kun on ollut tarvetta! Muutama vuosi sitten olin lievä(onneksi) hamsteri, etenkin kirppiksiltä ostelin ties mitä koska *halvalla* sai eikä sitä *koskaan* tiedä mitä tarvitsee. Tuolloinkin sentään joskus myin kirppiksellä tavaroita joten kaapit eivät pursuilleet. Varsinainen herätys tuli n. pari vuotta sitten kun pakotin itseni ostolakkoon, lomamatka oli tulossa ja ajattelin että saan sitten shoppailla matkalla jos en muutamaan kuukauteen osta mitään. Jotain hyvää siis mutta palkitsin ostamattomuuden ostamalla 😀 Samalla keräsin taas kirpparille meneviä tavaroita. Lienee sattumaa että nuo kaksi asiaa pääsi vaikuttamaan yhtäaikaa, tavaraa meni ulos eikä sitä tullut samaan aikaan sisälle. Ihana tunne huomata että tavara vähenee, olin siitä tunteesta niin hurmiossa etten todellakaan halunnut ostaa mitään! Niinpä lomamatkaltakin tuli vain pari vaatetta jotka oli ollut tarvelistalla ostolakon ajan, ja matkalla jäi aikaa muullekin kuin kaupoille. Tämän jälkeen vähentäminen on jatkunut välillä taukoillen, siihen jää koukkuun hyvällä tavalla. Olen lukenut minimalismia käsitteleviä blogeja ja huomaan eroavani siinä suhteessa joistain että pidän kuitenkin kauniiden tavaroiden katselusta(mainokset), muutaman kerran vuodessa haluan kauppaan pyörimään ja katselemaan vaatteita/sisustusesineitä/humpuukia. Nyt kuitenkin käsitän etten voi enkä etenkään HALUA omistaa niitä. Vähentäminen siinä suhteessa on hyvällä pohjalla ettei sisään virtaa tavaraa mutta uloskaan sitä ei ole lähtenyt vähään aikaan. Koko sepustuksen jälkeen pääsen pointtiini ja kysymykseeni, olisiko sinulle vinkkejä tai linkkejä joissa käsiteltäisi tavaran vähentämistä enemmän kuin pelkään kaaoksen selvittämiseksi, jotain raivausta edistyneille? 😀 Suoranaiset tarpeettomat tavarat on jo poissa, enkä kaipaa enempää tilaakaan mutta silti tuntuu että tavaraa on liikaa ja haluaisin pärjätä vähemmällä.

    • Hanna kirjoitti: ”Suoranaiset tarpeettomat tavarat on jo poissa, enkä kaipaa enempää tilaakaan mutta silti tuntuu että tavaraa on liikaa ja haluaisin pärjätä vähemmällä.”

      Olen samassa vaiheessa. Tavaraa ei ole kovin paljon, mutta kuitenkin tuntuu, että sitä saisi olla vähemmän. En pidä tunnetta häiritsevänä, mutta jossakin vaiheessa on väistämättä ajateltava myös sitä, miksi tuntuu siltä? Kuinka vähän on tarpeeksi vähän? Mikä olisi ihannetila? Mihin henkiseen tarpeeseen tavaran vähentäminen vastaa?

      Voiko tavaran vähentämisessä olla kenties samoja piirteitä kuin laihduttamisessa? Laihduttamistakaan ei välttämättä osaa lopettaa, vaikka olisi jo saavuttanut tavoitteensa, koska vaa’an lukeman pieneneminen tekee hyväntuuliseksi ja onnelliseksi. Ja joskus tavaran vähentämisen syykin voisi löytyä samalta suunnalta; jos ei pysty hallitsemaan muuta maailmaa tai edes omia ajatuksiaan, voi ainakin hallita omaa tilaansa. Mutta tämä vertailu otettakoon ihan vain pohdiskeluna, syömishäiriöt ovat vakava asia ja uhkaavat vakavasti terveyttä, tavaran vähentäminen tuskin helposti johtaa negatiivisiin seurauksiin.

      • Viisaita ajatuksia jaoit! Laittavat miettimään, ja voi miten siitä pidänkään. 😀 Kuinka vähän on tarpeeksi vähän, siinä on hyvä kysymys. Tavaran väheneminen ympäriltä keventää oloa, ja minusta se on vain hyvä. Toki jos sen veisi liiallisuuksiin, voisi jonakin päivänä havahtua tilanteesta, että omistaa kolme tavaraa, mutta elämän oikeasti tärkeät asiat ovat vieläkin selvittämättä… Sitten olisi tyhjyys mielen lisäksi myös asunnossa. Se ei toki ole tarkoitus. Sitä voi omistaa paljon tavaraa, ja sisällään kantaa tyhjyyden tunnetta. Samaa tyhjyyden tunnetta voi kantaa sittenkin, kun on kolme tavaraa. Se tyhjyyden tunne ei lähde vain tavaraa vähentämällä, pitää löytää elämälleen myös oikeaa sisältöä.

        Tavaran vähentäminen on ehkä aika helppo osa minimalismiin pyrkimistä, ainakin kun lähtee näistä mittasuhteista vähentämään, mitä keskivertosuomalainen omistaa. Hankalampi pala sitten onkin katsoa päänsä sisään ja sydämeensä, että mitä todella tältä elämältä haluan, miten haluan elämäni elää. Sitä omaa tyhjyyden tunnetta saa monen muun tavan lisäksi unohdettua ja peitettyä myös vaikkapa keskittymällä tavaran raivaamiseen. Joskus ne ratkaisut oman hyvän löytämiseksi voivat olla aika raskaitakin, ja silloin on helpompi keskittyä tavaraan.

        Esimerkiksi tämänkaltaista pohdintaa herätti kommenttisi, kiitos siitä!

    • Kiva kun kommentoit! Enpä juuri nyt muista onko linkkejä aiheesta ”raivausta edistyneille”. 🙂 Itselläni on raivauksesta se näkemys, että se on pidempikestoinen prosessi. Ensin on jokin käsitys siitä mikä on tarpeellista, ja tuon ”tarpeellisen” määritelmä vain muuttuu prosessin edetessä. Se mikä alkuun näytti olevan tarpeellista, ei tunnukaan enää siltä, kun raivausta tekee ties miten monetta kierrosta. Suhde tavaraan muuttuu matkan edetessä.

      Jos tarpeettomat tavarat ovat jo poissa, niin miksi jatkaa vielä? Miksi haluaisit pärjätä vähemmällä? Ehkä hassu kysymys. Ajatellaan näin päin, että onko kaikki nyt omistamasi tarpeellista? Alkuun on helppo raivata, ja tarpeettomat tavarat löytyvät nopeasti. Muutaman kierroksen jälkeen tahti hiljenee. Näkökulmana ”mitä haluan omistaa” voi auttaa eteenpäin enemmän kuin ”mistä haluan luopua”.

  4. Hear hear! Hyvä juttu ja hyviä kommentteja. Itseeni kolahti lause ”minulta puuttui elämästäni sisältöä”. Kuulostaa siltä, että tuo(kin) saattaisi olla syynä tähän minunkin hiljalleen käynnistyneeseen minimalismiin pyrkimiseen. Aikaisemmin yritin täyttää elämäni töillä, harrastuksilla, opiskelulla jne. Kaikki jäi aina jokseenkin puolitiehen ja itselleni jäi lähinnä huono omatunto siitä, etten pystynyt antamaan kaikkeani, en jaksanut fyysisesti tai henkisesti tai innostus kertakaikkiaan lopahti.

    Reilu kolme vuotta sitten ostimme vanhan ison talon ja saimme siitä kuukauden päästä ensimmäisen lapsemme. Olin haaveillut omasta vanhasta talosta jo pitkään ja tämä oli enemmän kuin mitä olisin osannut haaveillakaan. Olin innoissani, sillä ostimme talon irtaimistoineen ja rrrakastin kaikkea vanhaa! Todellisuus tavaran ihanuudesta alkoi hiljalleen hiipua, olimme ostaneet himohamstraajien kodin, jossa hiiret ja rotat olivat temmeltäneet vapaasti pari vuosikymmentä. Huoneesta toiseen kulki käytävät, joiden seinustoilla tavararöykkiöt kohosivat parinkin metrin korkeuteen. Olemme hiljalleen siivonneet taloamme kolme vuotta ja nyt se alkaa olla tyhjä. Remontit voivat vihdoin alkaa. Odotamme kolmatta lastamme ja päivät täyttyvät kotona arjen askareissa pienten lasten kanssa. Asumme edelleen vuokralla, muutto omaan kotiin siintää tulevaisuudessa, mutta tuntuu ihanalta, kun on elämässä jotain oikealta tuntuvaa ja suurta mitä odottaa. Suurimman sisällön elämääni ovat kuitenkin tuoneet lapset. Aluksi yritin jatkaa elämääni samaan malliin, kunnes toisen lapsen odotusaikana ajoin itseni totaalisen uuvuksiin. Siitä alkoi matka kohti yksinkertaisempaa elämää ja hyvältä tuntuu! 🙂

    Stinan sisustuspohdinnoista vielä.. Minusta minimalisti voi aivan hyvin muuttaa asuntonsa sisustuksen tai esimerkiksi vaatekaappinsa sisällön mieleisekseen, vaikka entisissä ei sinänsä olisi vikaa. Itse olen ymmärtänyt muutamia asioita, jotka ovat hillinneet ostokäyttäytymistäni huomattavasti. Ensinnäkin, köyhän ei kannata ostaa halpaa. Toiseksi, laatu korvaa määrän. Ja kolmanneksi, kun miettii piiitkään mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee ja hankkii sen sitten ehkä hieman kalliimmallakin, tuntuu sijoitus hyvältä vielä vuosienkin jälkeen, eikä siitä tarvitsen potea huonoa omaatuntoa 🙂

  5. ”Tietynlainen valo, värit, muodot ja kalusteiden koko ovat minulle tärkeitä asioita viihtyvyyteni ja hyvinvointini kannalta. Mielestäni tilanteesi ei sodi minimalismia vastaan mitenkään.” Siinä se tuli. Ja tuo Lauraliin edellinen kommentti kolahti myös (”kun miettii pitkään…”). Olen siis siinä vaiheessa, että olen muuttanut lasteni kanssa 60 neliöiseen kaksioon 145,5 neliön paritalosta ja nyt mulla on meneillään kodin laittopuuhat. Nautin suuresti siitä, että vihdoin saan ihan itse päättää minkälaisen kodistani teen. Ja huomaan omantunnon soimaavan, kun tahtoisin tädin epäkäytännöllisen kirjahyllyn tilalle ah niin muodikkaan valkoisen vitriinin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä tässäkin asiassa. Jos se hankinta tekee minusta onnellisemman (voiko niin sanoa?) niin helkkari vieköön, sen minä hankin. Täytyy vaan todellakin miettia pitkään mitä oikeasti tahtoo. Se on taitolaji, jota harjoittelen, kun sattuu olemaan tuo kaikki-mulle-heti-nyt luonne.

    • ”Mitä oikeasti tahtoo” onkin sellainen kysymys, että siihen kun kukin kohdallaan osaisi joka hetki vastata, niin elämä olisi huomattavasti helpompaa. 😉

  6. ”Elämä ei ole suoraviivaista. Vaikka nyt on kaikki oikein hyvin, enkä osta tavaroita kuin todelliseen tarpeeseen, jonakin päivänä asiat voivat olla toisin. Toivon, että kokemukseni on karttunut jo niin paljon, että osaan huonona päivänä kaupassa miettiä, mitä tarvetta tosiasiassa haluan ostamalla täyttää. Ja keksin keinoja, jotka oikeasti auttavat.”

    Voih, tämä oli niin hyvin kirjoitettu! Samaa ajattelen itse vaatteisiin liittyen. On niin tärkeää tiedostaa, mihin nälkään tavaroita hankkii.

    ”Ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos siitä. Olen ollut kiinnostunut minimalismista jo pitkään ja koko ajatus siitä kiteytyy minulla siihen, että tekisin elämässäni ratkaisuja, jotka tekevät minulle hyvää. Sinun blogisi on mielestäni kiinnostavin minimalismia käsittelevä blogi ja olen saanut paljon hyvää energiaa ja ideoita arkeeni blogistasi. :)”
    Olen samaa mieltä Stinan kanssa, on todella antoisaa lukea nimenomaan jonkun päänsisäisiä juttuja minimalismiin liittyen. Ne saavat omatkin ajatukset rullaamaan.

    • Kiitos kommentistasi! Onpa hauska kuulla, että haluatte lukea ”päänsisäisiä juttujani”. Ajatteleminen on minun juttuni, tykkään ajatella kaikenlaista kaiken aikaa. Se on jotenkin tärkeä olemassaoloni muoto, prosessoida elämää päässäni kaikin puolin. Saan paljon siitä, kun kirjoitatte vuorostanne minulle ajatuksianne. Omassa päässä kun kulkee kuitenkin vain yhden ihmisen ajatukset. 😉

  7. Tämä kirjoitus osui jonnekin hyvin syvälle. Ennen lapsen syntymää kiersin paljon kaupungilla kaupoilla, nykyisin notkun lapsen päiväunien aikaan ja illalla nettikaupoissa. Olen pitänyt shoppausta ja vaatteita harrastuksena, ja helposti innostuvana ihmisenä minä nyt vain satuin löytämään paljon kaikkea kivaa. Ja mitä en kaupoista päivällä löytänyt, etsin illalla netistä. Päässäni on aina jokin mielikuva, jonka mukaan vaatteita ostan, se kuva saattaa tulla netin muotiblogista, nettikaupasta tai Googlen kuvahaulla. Olen huomannut, että ostan vaatteita sille kuvalle. Jokainen arvaa, että ne vaatteet jäävät useimmiten käyttämättä, sillä joko en saa vaatteita toimimaan itselläni tai kun ne on ostettu se yksi asukokonaisuus päässä, en saakaan yhdisteltyä niitä uudelleen. Ja jotain kertoo sekin, että joskus ostetut vaatteet lojuvat kuukausikaupalla vaatekaupan pussissa ennenkuin otan ne pois. Tursuilevan vaatekaapin tyhjennän säännöllisesti kirpputorilla ja joka kerta tyhjennystä tehdessäni vannon, että se on viimeinen kerta. ”Nyt en osta enää mitään!” Niinpä niin.
    Nyt, kun luin tekstisi, tavoitin itsestänikin sen jonkin tyhjyyden sisältäni. Sen olen jo oivaltanut, että kun nämä kuvat päässäni suunnistan vaateostoksille, en osta vaatteita itselleni vaan sille ”minälle”, joka haluaisin olla. Mallityttö New Yorkissa, opiskelija Pariisissa, muotibloggaaja Lontoossa..Jäinkin nyt miettimään, miksi en kelpaa itselleni tällaisena. Miksi kotiäiti Suomessa olisi jotenkin vähemmän, kuin vaikkapa se muotibloggaaja Lontoossa? Vaatteiden ostamisella on myös helppo täyttää tyhjyyttä, muoti muuttuu koko ajan ja uutta osteltavaa on aina kun kauppaan menee. Taidankin mennä tästä, katsoa peiliin ja pohtia, mitä yritän tällä katsoimme täyttää? Ja ensi kerralla kun mieleni tekee ostaa jotain uutta, mietin tarvinko sitä vai vain haluan. Ja haluanko sen minulle vai toiveminälleni.

    • Kiitos kommentistasi! Rehellisyytesi koskettaa minua ja arvostan sitä suuresti. Miksi kotiäiti Suomessa olisi jotenkin vähemmän kuin vaikkapa muotibloggaaja Lontoossa? Oikein hyvä kysymys! Henkilökohtaisesti näen asian niin, että tehtäväsi kotiäitinä on miljoona kertaa tärkeämpi kuin lontoolaisen muotibloggaajan. Ulospäin muotibloggaajan tai mallin elämä voi näyttää pelkältä glamourilta, mutta se on vain meille annettu – tai itse luomamme kuva. He ovat aivan tavallisia ihmisiä siinä missä me muutkin, vastaavanlaisine ongelmineen. Ulkoiset olosuhteet tai ihmisen ulkokuori kertovat lopulta kovin vähän. Esim. meidän mielestämme täydellisen kauniit ihmiset löytävät takuulla itsestään lukuisia virheitä, joihin he eivät ole tyytyväisiä tai joita heidän mielestään pitää peittää. Täydellisyys on meidän muiden päässämme luoma kuva, harva ihminen kokee itsensä aivan mahtavan täydelliseksi, jonka elämä on pelkkää juhlaa.

      Muoti tosiaan on hyvä keino sisäisen tyhjyydentunteen peittämiseen, koska sillä saralla uutta on koko ajan. Koko ajan voi pyörittää elämäänsä muoti- ja vaateprojektin kautta, miettimättä milloinkaan mitä todellisuudessa elämältään kaipaisi. Itse aikoinaan pyöritin jatkuvaa sisustusprojektia. Minulla oli metrikaupalla sisustuslehtiä ja -kirjoja, keksin jonkin teeman jota miettiä (esim. makuuhuone) ja sitten etsin ideoita ja vinkkejä makuuhuoneeseen. Vaikka makuuhuoneessani ei ollut mitään vikaa. Sain mukavasti hukattua oikeaa elämääni tuohon kaikkeen, ja vältyin pitkän aikaa miettimästä, mitä elämältäni oikeastaan haluan. Hullua, että silloin järjettömän tärkeät tavarat tai asiat ovat nykyään pikkujuttuja. Omistan nyt pari sisustuskirjaa ja yhden lehden, muutaman idean olen skannannut Dropboxiin.

      Kaikella lämmöllä suosittelen ottamaan rauhallista aikaa ja miettimään, mikä elämässä on sinulle tärkeää. Mitä elämästäsi nyt puuttuu, mitä tyhjää paikkaa täytät keskittymällä muotiin, vaatteisiin ja ostamiseen? Itse kärsin pitkään aivan turhaan, kunnes uskalsin ottaa aikaa ja katsoa elämääni, miettiä mitä tarvitsen. Sen jälkeen elämästä tuli huomattavasti parempaa hyvin nopeasti.

      Haluan vielä kiittää hienosta kommentistasi. Toivon, että siitä olisi paljon hyötyä muille vastaavassa tilanteessa oleville. Et takuulla ole ainoa.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s