Miten välttyä ei-toivotulta lahjavuorelta?

On taas se aika vuodesta, kun kauppoja kiertää epätietoisten tai jopa epätoivoisten lahjanostajien joukko. Lienee myös heitä, jotka nauttivat lahjojen ostamisesta kovastikin, ja se on heille helppoa.

Jokainen edellä mainituista lahjanostajista todennäköisesti ostaa välillä lahjoja, jotka eivät miellytä saajaansa. Jos lahjan saaja on tarkka siitä mitä haluaa omistaa, niin lahja on yhä suuremmalla todennäköisyydellä epämieluinen.

Mitä voisimme tehdä välttyäksemme ei-toivotuilta lahjoilta? Ensisijaisesti ehdotan keskustelua ihmisten kanssa. Jos kukaan ei tiedä, että haluamme omistaa vain tarpeellisen, voimme olla varmoja, että saamissamme lahjoissa on paljon tarpeetonta.

Meidän tulee kertoa ihmisille yksinkertaisemmasta elämästämme, jossa tavara ei ole kovinkaan tärkeää. Lahjojen ostamatta jättämisestä voi myös sopia, tai esittää toiveita sopivista lahjoista. Muutamia esimerkkejä:

Ihmisille, joiden kanssa ollaan vähemmän tekemisissä, mutta joiden kanssa on ollut tapana vaihtaa lahjoja, voi ehdottaa tapojen muutosta. On vaikea ostaa lahjoja ihmisille, joita emme tunne kovin hyvin. Tuskin kukaan loukkaantuu, jos ehdottaa, että ”mitä jos emme jatkossa ostaisi lahjoja, mutta poiketkaa kahvilla joskus”. Suklaarasian ostamistakaan en suosittele, sillä kun tarpeeksi moni ostaa sen suklaarasian, niin niitä menee joulun jälkeen roskiin, kun kukaan ei jaksa enää yhtään enempää suklaata.

Uusilta tuttavuuksilta, joiden tavoista lahjojen kanssa ei vielä tiedä, voi suoraan kysyä. Itselläni oli juuri tällainen tilanne. Kysyin, että ethän vain ajattele, että ostaisimme joululahjoja. Ehdotin sen sijaan, että kävisimme yhdessä kahvilla. Onneksi ajattelemme lahjoista ja niiden ostamisesta hyvin samalla tavoin.

Ystäväperheet, joissa on lapsia, voivat sopia, että lahjoja ostetaan vain lapsille. Jos lahjoja tulee siltikin aivan liikaa, voidaan toivoa aineettomia lahjoja kuten elokuvalippuja tai keksiä muuta yhteistä tekemistä.

Sille innokkaalle mummulle tai tädille, joka haluaa aivan välttämättä ostaa lapsellesi lahjavuoren, voi näyttää punaista valoa. Jos lahjoja tulee aivan liikaa, ne ovat aivan vääränlaisia ja useimmiten tarpeettomia, kannattaa asialle tehdä jotakin. Voi suoraan sanoa, että leluja on niin paljon, ettei niillä kaikilla edes leikitä, joten niitä ei tarvita lisää. (Innokas mummu tuskin on edes ainoa lahjanostaja lapsen elämässä.) Sen sijaan voi ehdottaa jotakin, mistä lapsella on juuri nyt tarvetta.

Asia voi mennä helpoimmin perille, kun esität asian niin, että innokkaan mummun apu on kuitenkin tarpeen. ”Mitään leluja ei kannata ostaa, kaikki mitä tarvitaan on jo, ja liikaakin. Mutta Helmi/Onni tarvitsisi villahaalarin, koko on x. Merkki y on ollut käytössä hyvä ja kestävä, todella hintansa väärti, mutta alkaa jäädä liian pieneksi. Sellainen olisi tosi tarpeellinen! Niin ja villasukat tarvittaisiin myös, koko x olisi sopiva.”

Jos suvun kesken on läheiset välit ja tapana ostaa paljon lahjoja, voi ehdottaa jonkinlaisen toivomuslistan kirjoittamista. Voi myös ehdottaa, että arvotaan, kuka ostaa kenellekin lahjan, jolloin lahjojen määrää saa vähenemään. Jos säästää matkaa varten, voi toivoa lahjarahat matkakassan täytteeksi. Voi myös toivoa, että lahjat olisivat jotakin pois syötävää tai vaikka kukkia tai että lahjarahat ohjattaisiin hyväntekeväisyyteen. Tai voi toivoa Toisenlaista lahjaa.

Yhteisiä lahjatapoja voi yrittää muuttaa myös niin, että antaa itse lahjaksi jotakin pois syötävää, kukkia, lahjakortin tai aineettoman lahjan, eikä osta tavaroita. Jokin pienehkö, itse tehty lahja voisi myös olla hyvä idea, jos sellainen tuntuu itsestä luontevalta. Mukavia voisivat olla myös lahjat, jossa tarjoudumme auttamaan jossakin asiassa, mihin toinen kaipaa apua. Lastenhoito, lumenluonti, halonhakkuu – mitä vain keksimmekään.

Nykyaikana ei liene enää kenellekään epäselvää, että ”kaikilla on jo kaikkea”. Jos lahjojen ostaminen tai saaminen ei ole iloinen asia, tilannetta voi muuttaa. Hymy korvissa kiittäen, mutta hiljaa itseksemme napisten asiat eivät muutu. Vaihtoehtoja on monenlaisia, ja uskon, että jokaiseen tilanteeseen löytyy jokin sopiva. Täytyy vain uskaltaa rohkeasti ottaa se ensimmäinen askel ja ottaa asia puheeksi.

Kukaan ei hyödy siitä, että annamme tai saamme vääränlaisen ja turhan lahjan. En tiedä mikä arvo on sillä, että ihmisille uskotellaan vuosikausia, että heidän lahjansa ovat mukavia, jos vain laitamme ne velvollisuudentunnosta kaappia täyttämään tai suoraan kierrätykseen. Tavara ei mielestäni ansaitse niin suurta arvoa, että sen vuoksi ollaan valmiita pyörittämään outoa teatteria ihmisten miellyttämiseksi.

Voi olla myös niin, että emme ole ainoat, joille se korviin asti venyvä hymy on vain lihastyön tulos. Jos voisimme saada aikaan ratkaisun, joka on lopulta kaikille osapuolille nykyistä parempi, eikö kannattaisi ottaa härkää sarvista ja asia puheeksi? Toivotan kaikille, keitä asia koskee, rohkeutta ja antoisia keskusteluja!

11 kommenttia artikkelissa “Miten välttyä ei-toivotulta lahjavuorelta?

  1. ”Outo teatteri” osuu kyllä nappiin. Arpominen kuulostaa loistavalta idealta, siinä lahjojen antaminen ja saaminen rajoitetaan kohtuulliseen, mukavaan määrään. Lahjat ovat kuin suklaa, pienissä määrissä ihanaa, suurissa määrissä seuraa huono olo ja ähky.
    Ainaisen suklaarasian sijaan voisi miettiä muita ruokalahjoja. Selailin joskus japanilaista uudenvuodenlahjakatalogia, ja siellä oli kaikenlaisia ruokatavaroita – ruokaöljyä, mätiä, säilykkeitä jne. Tietysti kauniissa pakkauksissa!

    • Ruokalahjojen sijaan olisin itse hyvin iloinen lahjakortista ruokakauppaan. Tai sitten ruokalahjan antajan pitäisi tuntea minut aika hyvin, jotta osuisi oikeaan. On niin paljon ruokapuolen asioita, joita en haluaisi saada, eikä ruoanlaitto ole minun heiniäni mitenkään. Mutta ruokalahjat ovat hyviä, kunhan on jonkinlainen käsitys niiden saajan mausta ja mahdollisista erikoisruokavalioista ja allergioista.

      • Ruokalahjoissa on kieltämättä mahdollisuus mennä vikaan, mutta toisaalta sellaiset on helppo antaa eteenpäin (ja allergisen kohtauksen aiheuttavan herkun eteenpäin antamista ei varmaan herkkätunteisinkaan pidä sopimattomana). Mutta jos toistamiseen antaa sopimattoman ruokalahjan, niin se on jo noloa.

  2. Meillä harrastetaan juurikin näitä ruokalahjoja aikuisten kesken. Itse en pane pahakseni niitä suklaarasioitakaan, koska ei niitä ole pakko syödä kaikkia heti, vaan hyviä ne ovat koko kevään. Ruokalahjoissakin olisi hyvä tietää saajan maku. Esim. itse en juo kahvia, joten kahvipaketti olisi aika huono lahja. Toki sellaiselle on helppo löytää käyttäjä lähipiiristä, toisin kuin krääsälle. Täällä oli joskus puhetta lehtitilauksista ja tilaaja”lahjoista”. Minulle soitti pari päivää sitten lehdenmyyjä, ja tarjosi lehteä, jonka tilaamista olin muutenkin ajatellut. Tilasin sen kyllä, mutta kaikille upeille oheislahjoille sanoin ei kiitos, sen verran kammotusta ne minussa herättivät. Lupasi laittaa sitten enemmän jotain lehtilahjakortteja mukaan, mutta katsotaan käytänkö niitäkään.
    Ja takaisin joululahjoihin. Oma 3-vuotias lapseni olisi kyllä hyvin pettynyt, jos ei saisi jouluna yhtään mitään. Yritän kuitenkin vaikuttaa mummeihin sen verran, etteivät mitään kovin epämieluisaa (siis minulle epämieluisaa) hankkisi. Anoppi on vaikea pala, mutta on se tässä vuosien varrella vähän oppinut. Työsarkaa riittää silti vielä tulevillekin vuosille. Onneksi se ei enää osta minulle meikkejä ja hajuvesiä, niitä kun en käytä lainkaan. Se oli alkuvuosina ihan järkyttävää, kuinka epäonnistuneita nämä lahjat olivat. Se itse kun arvostaa ”laatukosmetiikkaa”, eikä voinut aluksi tajuta, että joku nainen on niin tyystin erilainen.

    • Minuakaan eivät suklaarasiat haittaa. 🙂 Kerran vaan osuin viemään suklaarasian paikkaan, jossa niitä oli ennestään kasaksi asti, eikä vieminen ollut todellakaan mieluinen, ja sen huomasi. (Pidän suuresti ihmissuhteista, joissa riittää, että vie itsensä eikä mitään muuta.)

      Niinpä, ruokalahjatkin voivat osua monella tapaa vikaan, jos ei tiedä saajasta tarpeeksi. Itse soisin ettei viinipullo tai alkoholillinen glögi olisi kenenkään mielestä lahja, jonka voi viedä kenelle vain aikuiselle. Se on ihan ok, jos tietää, että vastaanottaja on viini-ihmisiä tai kykenee nauttimaan noita alkoholillisia glögejä… En pidä lähtöoletuksesta, että jokainen aikuinen käyttäisi alkoholia. Vähän sama, kuin jossain ympyröissä törmää ajatukseen, ettei ihminen ole aikuinen, ellei juo kahvia. 😀 Miten monta kertaa minulta onkaan kysytty, että ”joko sinä olet oppinut juomaan kahvia”, kun maistoin kahvia vasta pitkälti aikuisiällä.

      Kiva, että onnistuit lehtitilauksen kanssa sopimaan jotakin muuta kuin ilmaiskrääsää! Se ei aina onnistu.

      Lahjat ovat hankala asia. Varsinkin siinä vaiheessa, kun antaja ajattelee olevansa suuri hyväntekijä, ja lahja on jotakin todella epämieluisaa. 😦

  3. Omat vanhemmat ovat onneksi aina olleet sellaisia, että kysyvät etukäteen tarvinko/tarvitsemmeko mitään ja ostavat sitten sen, jos taas ei ole ollut antaa mitään tiettyä, olemme saaneet lahjakortin johonkin liikkeeseen. Lahjakorteissa kun on yleensä se vuosi aikaa käyttää ne, niin kyllähän vuoden aikana ne tulee käytettyä. Viime vuonna saimme 100€ s-ryhmän lahjakortteja, se raha meni sitten ruokiin, kun ei tarvetta muulle ollut. Oikein hyvä systeemi. Hauskaa myös oli, kun saimme vauvan, eivätkä jotkut tulijat tienneet mitä tuoda, niin toivat sitten kahvittelupullat ja vaippoja. Käyttöön menivät! Yleensäkin useimmat nykyisin kysyvät, mitä tarvitaan, varmaan just siks, että ihmisillä on kaikkea ja vähän ylikin, eikä haluta ostaa turhaa.
    Mutta, meillä on sama homma kuin eleonooralla: anoppi on vaikea pala. Hänelle ei voi esittää toivetta, että tuoda lapselle vaikka tietty haalari tai kengät tms. oikeasti käyttöön menevää, kun hänen mielestään ne ovat niin kalliita, ja jos ehdottaa jotain hänen kukkarolleen sopivaa asiaa, niin sitten se ei ole ”hauskaa” o_O ostettavaa. Jos anoppi olisi hyvä lahjojen ostaja niin ymmärtäisin tuon, mutta kun ei ole. Päinvastoin. Esimerkiksi saimme tänä vuonna joululahjaksi, kaikki kolme, sellaiset perusmuovikassin kokoiset lahjapussukat, jotka sisälsivät tavaraa, jota hän oli tyhjentänyt omista kaapeistaan, pois tieltä! Täytyy myöntää, että suututti. Toiveeni siitä, että lahja ostetaan vain tyttärelle ja hänellekin vaatteita, oli kaikunut kuuroille korville ja kaiken kukkuraksi toimimme hänen kaatopaikkanaan, jonne hän voi työntää omia kaappien ylijäämiä! Omasta pussista meni kaikki roskiin, mies säilytti vain yhden tavaran ja tyttären kassista korjasin talteen vain satukirjan. Kaikki muu oli joutavaa tilpehööriä, osa rikkinäisiä, jotka hän olisi voinut heittää itsekin roskiin, mutta hamstraajana ei kyennyt siihen. Ja hänelle on sanottu jo monta vuotta, ettei osta lahjoja, mutta eipä tuo ole perille mennyt. Itse saan häneltä yleensä vaatteita, kun hän tietää, että muoti on mulle ”harrastus”, mutta vaatteet on yleensä alerekkien viimeisiä, kenellekään kelpaamattomia kappaleita ja joskus vielä liian pieniä tai suuria. Noh, ystävänsä voi valita mutta sukuaan ei. Käännytystyö jatkuu 😉

    • Kuulostaa kyllä vaikealta palalta tuo anoppisi. Voisiko villasukat olla tarpeeksi hauskaa? 🙂 Jos hän osaa kutoa, niin voisi olla hauskaa niitä tehdessä ainakin. Ja niitä saa näin joulun alla monesta paikasta ostaakin kohtuuhintaan. Anopin antama joululahja kuulostaa lähinnä loukkaukselta, sillä kuka haluaisi toimia toisen kaatopaikkana. Rikkinäisiä on jo todella vaikea ymmärtää. Hänellä on tuo antamisen ilo saanut erikoisen suunnan.

      Toisaalta, mahdollista on se, ettei käännytystyö vaan onnistu, vaikka miten yrittäisi. Sitten on oikeastaan kaksi tapaa toimia. Antaa hänen jatkaa entiseen malliin, ja laittaa häneltä tulleet tavarat sitten minne haluaa. Hänellä on varmasti omat syynsä toimia miten toimii, eikä siihen mahdollisesti puhe auta. Toinen tapa toimia on ikävämpi, eikä välttämättä suositeltava. Voi kertoa, että mitään ei tarvita, joten kaikki mikä tulee, kierrätetään saman tien eteenpäin. Toisaalta tavaran voi kierrättää joka tapauksessa, sanomatta asianosaiselle asiasta mitään. Hankalia juttuja joka tapauksessa.

  4. Taitaa se stereotypia aika pitkälti pitää paikkansa, että anoppi on miniälle se punaisin vaate 🙂 Myös meillä, etenkin lahjojen suhteen. Tosin hän on ehkä hieman muuttunut vuosien aikana, tänä vuonna ehdotin tarpeellisia lahjavinkkejä lapsille synttäreiden ja näin Joulun alla jo hyvissä ajoin ennenkuin ehti itse kysyä. Koen, että se on ollut hyvä asia, hän ikäänkuin saa pitää lahjaidean omanaan eikä viime hetken paniikissa osta mitään tarpeetonta. Sen tosin olen huomannut, että kun lahjat ovat ns. käyttötavaraa, ”täytyy” hänen tuoda lapsille myös jotain pientä kivaa eli tarpeetonta krääsää joka menee heti rikki. Itse saan edelleen postimyynti-suihkusaippuoita, jotka luonnonkosmetiikkaan taipuvaiselle eivät ole ehkä se mieluisin lahja..

    Lasten lelulahjat tuntuvat olevan ikuinen vitsaus. Laadukkaat ja kestävät lahjat (kuten Brion lelut tai legot) tuntuvat olevan monen mielestä liian kalliita. Tietenkin ovatkin, jos ostat kerralla koko setin, mutta näilläkin merkeillä olisi pieniä ja edullisia paketteja, joilla omia kokoelmia voisi täydentää. Mutta mutta, sitten tulee toinen ongelma. Lapselle halutaan usein ostaa jostain syystä mahdollisimman isoja paketteja, joilloin päädytään isoon (ja halpaan) pehmoleluun tai isoon (ja halpaan…) autoon tms. Parin kuukauden päästä autosta on rikki kaikki pienet osat ja nallen saumat tursuaa vanua. Ja äitiä v*tuttaa.

    Itse pidän lahjaostokset muille kuin perheenjäsenille minimissä tai korkeintaan leivon taatelikakut ja ostan vuohen pari jonnekin, joilla on hieman vakavampia murheenaiheita, kuin rikkinäiset lelut.

    • Mahdollisimman isoja paketteja. Jännä ilmiö. Voi kun laatu asetettaisiin koon edelle, sillä noita laatulelujakin saa tosiaan edullisesti, kun ei laita paketin kokoa etusijalle.

  5. Miehen perheellä ja omallani on aika erilaiset lahjatavat, mutta huumorilla sekä vuosien mittaan särmät ovat hioutuneet. Nykyisin anoppikin on jo lähempänä oman äitini linjaa, eli kysytään toiveita, ja ostetaan tarpeellista. Mieluummin laatua kuin määrää. Suhteen alkuaikoina anoppi kippasi vanhaa roinaa, toisaalta tuoreena asuntovelallisena oli kiitollinen niistä pirttityyppisistä juomalaseistakin. Ja kevennyksenä: eipähän tarvitse kuolinpesästä niin paljon roinaa tyhjentää 😉
    Mitä tuttaviin tulee, niin en ole ainakaan kymmeneen vuoteen ostanut mitään muuta kuin ”kuluvia” lahjoja, viinipulloja ja laadukasta suklaata. Omat anti-suosikkini ovat kahvi ja kynttilät, koska bulkki-suodatinkahvia meillä ei juoda, eikä vilkkaan viikarin vuoksi kynttilöitä ehdi tai uskalla juuri poltella. Mutta laitan ne kiertoon, enkä pahastu jos joku laittaa minun antamani lahjan kiertoon.
    Ja vielä yksi juttu tuli mieleen, että opettajien ym lahjat…. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten joku pitää Muumi-mukia hyvänä lahjana. Parittomat (lasten) mukit, niitähän kertyy uran aikana kaapillisia, jos kaikki ostaisivat. Lahjakortit ovat miehen mielestä kuin ”huonoa rahaa” ja olen kyllä samaa mieltä. Ne pakottavat tiettyyn liikkeeseen, ja päivämäärärajatkin voivat olla ongelma. Mieluummin sitten lahjaksi ihan rehellistä rahaa.

    • Kevennyksesi jotenkin upposi minun huumorintajuuni, joka on joskus hiukan mustansorttinen. 😀 Opettajien lahjoja minun on jotenkin vaikea ymmärtää. Itse en aikoinaan koskaan vienyt mitään opettajalle joulun alla, se tuntui jo silloin pienenä mielistelyltä tai lahjomiselta. He saavat kuitenkin palkan työstään, kuten kaikki muutkin.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s