Tarpeeksi hyvä

Olen ottanut jouluvalmistelut rennosti. Itse asiassa jopa niin rennosti, että voi tulla vielä jonkinasteinen kiire päästä pään sisällä oleviin tavoitteisiin. Huomaan pientä värinää jossakin sydämen tienoilla, ja jostakin korvan takaa kuuluu mutinaa, että pitäisi tehdä jotakin ihan muuta kuin kirjoittaa juuri nyt.

Kuten vaikka imuroida ja pestä lattiat tai käydä kaupassa.

Tämä on mitä parhainta harjoittelua sitä vastaan, että joutuisin jonkinlaisen viimehetken paniikin valtaan ja alkaisin heikkopäisenä siivota ja stressata. Siihen en suostu. Sen sijaan hengitän syvään, katson ympärilleni, ja totean, että tämänhetkinen tilannekin olisi tarpeeksi hyvä. Ei ole mitään hätää, joulu tulee joka tapauksessa, ja voin nauttia siitä, vaikken siivoaisi enää yhtään.

Kun aika ennen joulua vähenee vähenemistään, on hyvä muistuttaa mieleen, mikä joulussa onkaan tärkeää. Minulle tärkeää on yhdessäolo ja rauhallinen tunnelma. Hyvä ruoka. Suklaa ja hyvä kirja. Ulkoilu hiljaisessa kaupungissa. Kiireettömyys.

Hengittäkäämme syvään. Toivon, että myös joululiikenteessä osataan hengittää syvään, eikä pidetä niin kiirettä, että joltakin päättyy kiire lopullisesti.

Turvallista matkaa kaikille, jotka eivät ole vielä matkaan lähteneet. Jokainen matkalainen tulee olemaan perillä tarpeeksi hyvään aikaan, vaikka lähtö viivästyisikin.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s