Omistamamme tavarat ovat arvomme mitta?

Löydettyäni minimalismin olen havahtunut monenlaisiin kummallisuuksiin ajattelussamme. Suhtautumisestamme tavaraan löytyy paljon mietittävää. Välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. Olemme antaneet tavaralle niin suuren arvon elämässämme, että se on suorastaan käsittämätöntä. Markkinointi puree loistavasti, ymmärrämme sitä tai emme.

Monen monta kertaa olen törmännyt ajatukseen, että on arvostettua omistaa jotakin uniikkia. Tai vähintään jotakin, mitä ”ei tule ihan heti kadulla vastaan”. Joillekin voi olla hyvinkin tärkeää omistaa jotakin, mitä naapureilla tai tutuilla ei ole. Muista erottautuminen on tärkeää.

Moni ”toteuttaa itseään” vaatteiden, tavaran tai sisustamisen kautta. Tavaraa pidetään oman persoonan jatkeena, jolla halutaan esitellä millaisia ihmisiä olemme. Tai toisaalta kuvitellaan, että omistamalla tietynlaisia tavaroita, meistä tulee tietynlaisia ihmisiä. Tavara voi olla keino yrittää nostaa omaa arvoaan muiden silmissä.

Koen naistenlehtien maailman vastenmieliseksi, ja se on minulle melko vieras. Lehdet esittelevät vaatteita erilaisille Persoonille ja kertovat miten tulisi pukeutua, jotta olisimme Jotakin Erityistä. Meille kerrotaan mitä vaatekaapeistamme tulee juuri nyt löytyä, ja mitä emme missään tapauksessa voi enää laittaa päällemme, koska se on ”so last season”.

Muoti määrittelee, mitä väriä voimme käyttää ja mitä emme, minkä mittainen hameen helman tulee olla juuri tällä hetkellä, ja millainen kokonaisuus on nyt tavoiteltava. Hajuvettä ostaessa kannattaa olla todella tarkkana, ettei vahingossa osta aivan vääränlaiselle ihmiselle suunnattua hajuvettä.

Mitä enemmän tuotteen hinnassa on ilmaa, ja mitä turhempi tuote on, sitä enemmän sitä yritetään myydä mielikuvalla, että Sinä Olet Erityinen, kun ostat tämän tuotteen.

Ihmisen halua olla Jotakin Erityistä käytetään markkinoinnissa hyödyksi. Eri tuoteryhmissä on aina saatavilla tuotteita, joiden hinnalle ei ole enää mitään järjellisiä perusteita. Ne lienevät heitä varten, jotka eivät muuten pääsisi tarpeeksi näyttämään ”omaa arvoaan” tai miten paljon rahaa heillä on käytettävissään.

Auto on toimiva, kun sillä pääsee paikasta A paikkaan B. Tai näin voisi kuvitella. Kuitenkin on tärkeää, että Menestyvä ihminen ajaa tietynmerkkistä autoa, jotta muutkin varmasti tietävät, että hän on Menestynyt. Kenkien ja laukkujen hinta voi olla jotakin aivan järjetöntä, vaikka kyseessä ovat vain kengät ja laukut. Kenkiä käytetään, koska ne jalassa on ulkona mukavampi liikkua (ja koska niitä on tapana käyttää usein myös sisätiloissa), laukun tehtävä on helpottaa tavaroiden kantamista mukana. Tuotteiden hintalaput voivat olla niin järjettömiä, että tavaroiden voisi kuvitella tekevän jo suorastaan ihmeitä.

Sisustuslehdet puolestaan esittelevät arvostettuja (ja usein järjettömän kalliita) huonekaluja ja valaisimia. Osa ihmisistä haluaa omistaa hinnakkaita design-tuotteita erottuakseen ”taviksista”. Kaikki on hyvin, kunhan voi tuntea itsensä valtavirrasta poikkeavaksi, hiukan paremman tyylitajun omaavaksi ihmiseksi. Mutta entä sinä päivänä, kun ”kaikilla” muillakin on sama valaisin? Kun se alkaa löytyä joka toisesta suomalaisesta kodista? Silloin alkaa kuulua kritiikkiä siitä, että design-tuotteet ovat kaikkien saatavilla ja niitä myydään marketeissa. ”Niiden arvo laskee.”

Tuntuuko teistä lukijoista yhtä nurinkuriselta kuin minusta, että annamme markkinointikoneiston ja tavaran sanella mikä arvomme on? Tai muodin sanella, mitä vaatekaapissamme juuri nyt pitää olla ja mitä missään nimessä emme voi laittaa päällemme, jos haluamme olla Jotakin? Tekeekö kalliin, uniikin tai piensarjan tuotteen omistaminen meistä todella Erityisiä Ihmisiä, koska kaikilla ei ole samanlaista tuotetta?

Entä jos meidän Erityistä Tavaraamme aletaankin valmistaa valtavia määriä ja sitä myydään marketeissa ja postimyyntiluetteloissa, laskeeko meidän arvomme ihmisenä? Katoaako meidän oma yksilöllinen persoonamme sillä hetkellä, kun kadulla joku kävelee vastaan täsmälleen samanlaisessa vaatteessa kuin itsellämme on päällä?

Entä sitten jos asuntomme tuhoutuu tulipalossa tai homevaurion vuoksi joudumme hävittämään aivan kaiken mitä omistamme? Onko meidän arvomme mennyttä? Olemmeko vähempiarvoisia kuin ennen, jos menetettyämme arvokkaat merkkituotteemme onnettomuudessa joudummekin käyttämään mitä saamme haalittua nopeasti kasaan selvitäksemme eteenpäin?

Tai ehkä minä en vaan ymmärrä ja olen pahasti väärässä. Ehkä elämä on huomattavasti onnellisempaa ja ihmisarvo kasvaa kohisten, kun omistaa kymmenen kertaa kalliimman sohvan, kengät tai käsilaukun kuin ”tavikset”.

31 kommenttia artikkelissa “Omistamamme tavarat ovat arvomme mitta?

  1. Jos minua tulisi vastaan joku kanssani täysin samoin pukeutnut henkilö, olisi kyllä pakko ajatella että onpas tyypillä harvinaisen hyvä maku!
    Muuten on kyllä pakko sanoa, että lähes kukaan vähentämisestä / minimalismista kirjoittava ei ymmärrä yhtikäs mitään siitä, miksi muoti ja vaatteet houkuttelevat – et edes sinä, vaikka muuten ajatuksesi ovat yleensä niin napakymppejä. Huomaa kyllä, että vaatteet eivät sinua kiinnosta. Vain harva haalii valtavasti vaatteita päteäkseen toisille. Paljon yleisempi syy on se, että ne ovat kauniita ja houkuttelevat ostamaan aivan oamalla voimallaan, ja lisäksi vielä vaatteissa on huumaavaa mielikuvitusleikin mahdollisuutta. Ei jatkuva uusien vaatteiden ostaminen tietenkään järkevää ole, parempi olisi panostaa siihen, että omistaisi vaikka 2 täysin viimeistä piirtoa myöden itselle sopivaa ja täydellistä asukokonaisuutta, kuin 5 vain 75-prosenttisesti mätsäävää. Monet ostavat vaatteeen, jos siinä on -jotain- itseä puhuttelevaa, mutta pitäisi ostaa vain silloin, jos vaate on täysin kymppi (ja tarvitsee pakosta jotain).
    Ja kaiken päätteeksi on sanottava, ettäolisi parempi, jos vaatteiden matalaa hintaa ei pidettäisi niin tärkeänä ostokriteerinä. Vain matalalla hinnalla kamppailevat vaatefirmat eivät tietenkään voi panostaa hyviin materiaaleihin eikä sen puoleen tuotannon eettisyyteenkään. Jos ostaa paidan 4 eurolla, ei ole mitään saumaa vaatia, ertä se on ommeltu kohtuullisella palkalla, 40 euron paidassta taas sitä voifirmalta edellyttää (jos firma ei voi sitä taata, ei kannata ostaakaan, jos vain voi sen välttää).
    Anteeksi karmea ’wall of text’, aihe on minulle kovin läheinen!

    • Minä ymmärrän! Olenkin miettinyt, voinko hyvällä omalla tunnolla olla minimalismi ja rakastaa silti vaatteiden miettimistä ja ihastelemista. Olen päätynyt siihen, että voin. Vuosien mittaan olen löytänyt oman tyylini ja karsinut vaatekaapistani varmasti yli 90% sisällöstä. Minun vaatteeni ovat laskettavissa kahden käden sormilla.Teen kuitenkin edelleen hankintoja ja olen kantapään kautta ymmärtänyt myös sen, ettei hyvää ja halpaa (uutta!) tavaraa saa, kirpputorilöydöt ovat erikseen. Tänä talvena käytin kuukauden tulot talvitakkiin, joka on ihana! Uskon tosin, että se on ihana vielä viiden vuoden, ehkä kymmenen vuodenkin päästä. Nykyään hankin uutta vain tarpeeseen ja saatan käyttää tuntikausia miettien hinta-laatu-suhteita, vaatteen käytännöllisyyttä, esteettisyyttä ja ajan kestävyyttä, usein hankinnat eivät lopulta ole kovinkaan edullisia.

      • Toki voi olla minimalisti, vaikka miettii ja ihastelee vaatteita. Käsittääkseni ei ole mitään käsikirjaa, jossa moinen kiinnostuksen kohde olisi minimalistilta kielletty. 😉 Sinähän vaikutat suhtautuvan vaatteisiin hyvinkin minimalistisesti. En tiedä moniko minimalisti ajattelee, että ”tarvitsen takin, ja mikä tahansa takki käy”. Ehkä heitäkin on, en tiedä. Luulen kuitenkin, että suurin osa haluaa omistaa vaatteita, joista todella pitää. Ostaakseni vaatteen, minun tulee pitää siitä niin paljon, että voin kuvitella pitäväni sitä vähintään viisi vuotta. Valitsen väreiltään tai malliltaan sellaisia, että tiedän voivani pukeutua vaatteeseen vielä monien vuosien kuluttuakin. (Käsitys vaatteeni ajan kestävyydestä perustuu siis puhtaasti omaan tunteeseeni, eikä mahdolliseen yleiseen näkemykseen asiasta, jos sellainen on olemassa.) Tulee siis mietittyä ostaessa paljonkin, ennen kuin teen ostopäätöksen.

        Tiedän hyvin, että en ole niin kiinnostunut vaatteista kuin naiset yleensä, jos sallitaan yleistää karkeasti. Mutta aina oppii uutta. Vaikkei minulla ole hajuakaan kuukausituloistasi, niin sitä tietämättä voin jo sanoa, etten tiennyt kuukausitulojen hintaisia takkeja olevan edes olemassa. En siis ole millään tavalla perillä vaatemerkeistä. Jos minulla olisi käyttää kuukauden tulot talvitakkiin, niin olisin ihan pihalla mistä sellaista voisi edes lähteä etsimään. 😀

      • Toivoisin, että useammat muoti/vaateinnostuneet osaisivat siirtää fokuksen juuri tuohon suunnitteluun ja miettimiseen, jatkuvien ostotapahtumien sijaan. Sekä tietysti siihen, että kerran hankitusta vaatteesta nautittaisiin perusteellisesti, paneutuen, ja jaksettaisiin rakastaa vaatteitaan niin paljon, että niistä pidettäisiin huolta.

        • Menee vähän aiheen sivusta, mutta kenties on tarjolla liian paljon liian halpaa. Jos joutuu maksamaan enemmän, haluaa ehkä pitää paremmin huoltakin ostamastaan. Nykyään tuntuu usein siltä, että kaikkea saa liian helposti ja liian halvalla, jotta tavaroistaan tarvitsisi huolehtia ja välittää. Olen katsellut pihassamme koko talviajan skootteria, jota ei taida keväällä enää lumen alta näkyä. Kiinnostavaa, ettei sekään ole huolehtimisen arvoinen, vaan sen voi antaa hyvin olla koko talven koskemattomana lumikasan alla.

    • Onko olemassa jokin etiketti, ettei kommenttikenttään saa kirjoittaa pitkästi? Näitä pahoitteluita pitkistä kommenteista kun tulee aina välillä. Minua ne eivät mitenkään haittaa. Monitahoisista asioista on usein vaikea sanoa mielipiteensä lyhyesti.

      ”Muuten on kyllä pakko sanoa, että lähes kukaan vähentämisestä / minimalismista kirjoittava ei ymmärrä yhtikäs mitään siitä, miksi muoti ja vaatteet houkuttelevat – et edes sinä, vaikka muuten ajatuksesi ovat yleensä niin napakymppejä.” En usko yhden ainoan oikean näkökulman olemassaoloon missään asiassa. Otan itselleni jatkossakin vapauden olla ymmärtämättä kaikkea elämässä samoin, kuin joku toinen. On aika paljon vaadittu, että kaikki kirjoittamani uppoaisi sellaisenaan jokaisen mielipiteisiin, eikä se ole missään tapauksessa tarkoituskaan. Blogini kuvastaa minun ajatuksiani ja kokemuksiani, ei mitään absoluuttista totuutta mistään. Minulla on huomattavasti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

      Olet oikeassa siinä, että vaatteet eivät ole minusta kovin kiinnostavia, niillä on minulle välinearvo. Toki en suostu mitä tahansa päälleni pistämään, mutta muodin perässä juoksemista en ymmärrä. Ehkä syynä on ärsyynnykseni auktoriteetteja kohtaan, mutta en vaan suostu siihen, että joku kuvittelee voivansa määritellä, mitä minun pitäisi päälleni laittaa. Muoti on asia, joka herättää minussa tukuittain kysymyksiä. Siinä on niin monia puolia, esim. halu erottautua erikoisilla, jonkun muodikkaiksi määrittelemillä vaatteilla, tai toisaalta halu hukkua massaan pukeutumalla kulloisenkin muodin mukaan. Olen kiinnostunut monista asioista, joita minun on vaikea ymmärtää, muoti ilmiönä on yksi niistä.

      Näitä paita neljällä eurolla -kauppoja ei tarvitsisi olla olemassakaan. Ne riistävät työntekijöitä ja luontoa tuottamalla vaatteita, joiden kestoikä on surkea. (Osa vaatteista on kuin vuosien käytössä kuluneita jo kaupassa.) Neljän euron paita kertoo jo hyvin, että kaikki ei ole kohdallaan. Esim. puuvillan tuotanto ei ole ekologista, mutta silti siitä saa vapaasti tuottaa vaatteita, jotka eivät kestä juuri mitään ja päätyvät nopeasti roskiin. Tätä en ymmärrä. Yleensäkään en jaksa suhtautua positiivisesti näihin pintamuotivaateketjuihin, joiden tarkoitus on myydä mahdollisimman paljon ”kertakäyttövaatteita”.

      Olen paljolti samaa mieltä asioista, mitä kirjoitit vaatteiden ostoon ja sopivuuteen liittyen. Laadun soisi olevan määrää merkitsevämpi asia kuluttamisessa.

      • En missään tapauksessa haluaisikaan, että kaikki ajatuksesi seurailisivat tasan samoja latuja kun omani, silloinhan koko blogin lukemisessa ei olisi mitään mieltä 🙂 .
        Mutta ajatus lammasmaisen nöyrästi muotiauktoriteettien määräyksiä seuraavasta muodin orjasta on mielestäni myytti – elävässä elämässä en ole tavannut ketään, joka vailla omia mieltymyksiä suorittaisi jokaisen trendin. Muoti, josta voi puhua suurella alkukirjaimella, on aikaa sitten hajonnut pikku osasiin, josta muoti-ihmiset poiimiskelevat mitä lystäävät. Tätä sekä vaatekaupat että muotilehdetkin tukevat, luodaan ajatus kuin kukkakedosta, jolta voi huoletta valita haluamansa kimpun vaikka joka päivä. Tarjolle tuodaan jatkuvasti niin runsaasti erityylisiä vaatteita, että jokin niistä aina osuu (melkein) joka kuluttajan mieltymyksiin.
        Luen juuri kirsi niinimäen vaateaiheista kirjaa From disposable to sustainable, jossa osui silmiin tälläinen vaatteiden emotionaalista arvoa selittävän taulukon kohta: ”present/future experiences: promise of experiences eg modificatin plossibility, party clothes, opprtunities for narratives to emerge” josta erityisesti tuo opportunities for narratives to emerge (mitä suomeksi? Mahdollisuus tarinallisuuden esiin putkahtamiseen ööh surkea käännös) osuu mielestäni asian ytimeen. Vaatteet ikäänkuin lupaavat jännittävien, tarinallisten kokemusten mahdollisuuden, siinä niiden suuri houkutus. Sitä suuri osa muotiblogeistakin ilmentää, ei niinkään oman varakkuuden esittelyä.

        En tiedä miksi netissä tuntuu hieman sopimattomalta kirjoittaa pitkiä tekstejä, ihan kuin muka muut eivät jaksaisi nkitä lukea tai osaisi ohittaa, jos ei kiinnosta. Onhan täällä tilaa 🙂 . Lopetankin moisen anteeksi pyytelyn, itsekin oikein nautin jos joku jaksaa kirjoittaa ajatuksistaan pitkällisesti.

        • Niin paljon kysymyksiä, joita voisin esittää! Kun katsoo kadulla vastaan tulevia nuorempia ihmisiä, niin huomaa heidän näyttävän pitkälti toistensa kopioilta. Tai sitten minä vaan en näe hienovaraisia persoonallisia vihjauksia. Tai sitten vain ne samoin pukeutuvat pistävät minua silmään… Vaatteiden sijaan kiinnitän huomiota enemmän ihmisten mielentilaan, joka kasvoilta heijastuu.

          Joitakin vuosia sitten, kun tämä leggins-tunika -aika alkoi, tuntui mahdottomalta löytää itselleen yläosaa, jota ei olisi ajateltu käytettäväksi legginssien (=kalsarit) kanssa. Toisin sanoen, liian pitkiä ja väljiä, jolloin minkä kokoinen ihminen tahansa saadaan näyttämään pallolta. (Ainakin jos on hurjat 161 senttiä pitkä kuten minä.) Ennen kuin rajoitin käyttämäni kaupat minimiin, jäin usein ilman tarvitsemaani sen hetkisen muodin vuoksi, joka useinkaan ei käynyt makuuni. No, minä olen tällainen hyvin yksinkertaisesti pukeutuva, eikä tekisi tiukkaa elää vaatteiden suhteen jotakuinkin kuin Steve Jobs. Minä kun en nauti yhtään siitä ”mitä tänään laittaisin päälle” -tilanteesta, päinvastoin. Sen vuoksi vähennän itseltäni vaihtoehtoja entisestään, koska inhoan sitä miettimistä. Olen menossa kovaa vauhtia kohti sitä hetkeä, että joka ainoa vaate sopii keskenään yhteen, eikä niitä ole kuin muutamia lajissaan.

          Tarinallisten kokemusten mahdollisuus? Minä en taida ymmärtää tuota kuin väärin. Minusta se kuulostaa siltä, että laittamalla tietynlaiset vaatteet ja asusteet päälleen voi luoda itsestään tietynlaisen kuvan. Kuvan omasta persoonallisuudestaan? Joka voi olla uusi vaikka joka päivä, kun pukeutuu eri tavalla? Ei? On aina kiinnostavaa törmätä itselleen uusiin ilmiöihin ja miettiä ihan uusia juttuja, mutta nyt en saa kiinni ajatuksesta.

          Ja ei, en tarkoittanutkaan että muodin avulla pääasiassa esiteltäisiin omaa varakkuutta. Mutta silloin, jos on kyse jostain niin kalliista merkkilaukusta, että minun muistillani se voisi yhtä hyvin maksaa miljoonan, en ymmärrä mikä muu tarkoitus laukun omistamisella voi olla. Varsinkin kun joskus törmäsin sikakalliiseen laukkuun sattumalta netissä, jonka olisin hyvin voinut väittää ostetuksi Anttilan alelaarista vanhemman naisen arkikäyttöön. Ja tämä laukku oli jonkun nuoren naisen unelma. Minun silmissäni tuossa tapauksessa vain merkki ja status oli tärkeää, tai kauneus on todellakin katsojan silmässä.

      • No nyt pistit aika hankalia kysymyksiä -leggingseistä en osaa mitään sanoa, kun en ole niitä koskaan käyttänyt. Onnekseni en ole täysin riippuvainen kauppojen tarjonnasta, vaan ompelen vaatteeni, jos sopivaa ei löydy (mistä syystä en joutunut kärsimään kalsaritunikakauden kenties rajoittuuneesta valikoimasta).
        Nuorison ”Prinsessa Madeleine”-tyyli on minullekin mysteeri. Jos en paremmin tietäisi, luulisin, että he juuri ovat tyyppejä, joita vaatteet eivät kiinnosta, että tarkoitus on näyttää siistiltä ja neutraalin asialliselta eikä muuta. Mutta juuri tuo porukka blogien perusteella on lähes kovinta vaatteidenostajaporukkaa. En ihmettele, että joku pukeutuu niin, sehän on siisti tyyli, joka sopii niin mummon luona käymiseen kuin baariinkin, mutta miten joku voi olla niin tylsän näköisestä tyylistä innoissaan..? Oli mitenkä oli, asuanharrastajat osaavat takuulla analysoida hiuksenhienot erot tuon ja tämän siistin-mutta-mieleenjäämättömän takin tai neuleen välillä.

        Vaatteiden tarinallisuudesta koitan keksiä jonkin esimerkin. Esim. korkkarit, joista tulee heti mieleen, että näillä voisi tanssia aamuun asti Rion sambakarnevaaleissa. Vaikka ei pääsisikään Rioon asti, niin nuo kengät jalassaan tulee melkeinpä sellainen olo, että olisi jo siellä, ja niin sitten tnasii aamuun asti paikallisessa tanssiravintolassa – siis itseään toteuttava emotionaalinen ennustus. Kyseei ole siis siitä millaisena esittäytyy toisille, ainakaan pääasiassa, vaan siitä, millaiseen tunnetilaan voi itsensä säätää tälläisillä ulkoisilla apukeinoilla. Myös musiikilla voi säätää tunetilaansa samantapaisesti.

        Vaatteiden yhdistelyssä ja erilaisten asujen kokoamisessa saa myös vapaasti muokata kaikkein lähintä ympäristöään. Aamulla on pakko mennä töihin/kouluun, jonkun toisen päättämässä tahdissa, mutta ainakin voi laittaa itsensä näyttämään siltä, kuin olisikin menossa satumetsään piknikille tai …en tiedä, vaikka edustamaanmilanon muotiviikoille. Onko tämä sitten järkevää, enpä tiedä, mutta joka tapauksessa ainakin osaselitys vaatteiden hurmalle.

        Nykyään olen järjestänyt oman vaate-elämäni niin, että tiedän tasan tarkkaan mitä laitan aamulla päälle (kiitos, oi ihana project 333) , minulla on siis pari valmiiksi mietittyä asukokonaisuutta. Ennen lapsensaantia nautin asukokonaisuuksien miettimisestä, nyt siihen ei riitä aivoenergiaa. Haluan silti, että näytän siltä, mitlä haluankin. Etten kesken päivää yhtäkkiä huomaa olevani pukeutunut täysin eriparisesti vaan että peilikuvani vastaa sisäistä käsitystäni. Vaatteita oli pakko vähentää – silloin kun niitä oli vielä paljon, oli vaara vetäistä päälleen aamukiireessä jotkin vaatekappaleet, jotka eivät sovi yhteen.

        • Kiitos ajatuksistasi. Olivat minulle kuin kurkistus vieraaseen maailmaan. En edes kysy mikä on Prinsessa Madeleine -tyyli. 😀 Menee jo blogin aiheestakin sivuun niin että viuhuu. Mutta tuo tarinallisuus oli kyllä todella silmät aukaisevaa. Itse vain ihmettelen, miksei voi elää haluamallaan tavalla ilman, että pitää etsiä vaatteista tarina? Tai antaa vaatteille noin suuri merkitys omien tunteiden ja tunnetilojen säätelyssä? Kuulostaa siis siltä, että tietynlaiset vaatteet ovat jonkinlainen edellytys, jotta voisi elää kiinnostavampaa elämää, ja se kuulostaa minusta oudolta. (Ja todennäköisesti näen asian jotenkin kummallisesti jälleen.) Minun aivoillani ajatellen tuo myös edellyttää jatkuvaa vaatteiden ostoa, vai säilyykö niiden ”teho” aina vaan kerrasta toiseen? Tuo kaikki kuulostaa minusta siltä, että voi hyvinkin olla riski tulla tyytymättömämmäksi omaan itseensä ja omaan elämäänsä, ellei pyöri tuossa kulutusympyrässä. Kenties joku voi paetakin tyytymättömyyttään itseensä ja elämäänsä, yrittämällä luoda itsensä yhä uudelleen muodin kautta.

          Muodin jatkuva vaihtuvuus voi hyvinkin ruokkia itsestään epävarman ihmisen epävarmuutta entisestään. Jos pyrkii olemaan suosittu tietyssä muotia seuraavassa viiteryhmässä, on laittanut itsensä mukaan loputtomaan kilpajuoksuun, sillä uutta ostettavaahan riittää.

      • Vaikka et kysynyt niin sanon – kutsun prinsessa madeleine -tyyliksi sellaista tällä hetkellä suosittua nuorten naisten pukeutumistyyliä, jonka olen käsittänyt lainaavan rikkaiden tukholmalaisnuorten tyyliä. Mikään virallinen nimitys ei ole kyseessä. Siihen juuri kuuluvat sellaiset hurjan kalliit mutta ei juuri minkään näköiset laukut, jotka ovat mielestäni tylsyyden multihuipennus.

        ”Itse vain ihmettelen, miksei voi elää haluamallaan tavalla ilman, että pitää etsiä vaatteista tarina? Tai antaa vaatteille noin suuri merkitys omien tunteiden ja tunnetilojen säätelyssä?” Nämä ovat päteviä kysymyksiä, jota muoti- ja vaatehullaantuneiden kannattaa kysyä itseltään. Mutta vaatteiden avulla voi siis saada enemmän elämyksiä, kuin muuten ehkä saisi – tai ei välttämättä edes elämyksiä, vaan lupauksia elämyksistä… en siis mitenkään koita väittää, että tämä olisi järkevää. Se on kuitenkin kaukana siitä, että noudattaisi pakotettuna jonkin auktoriteetin ohjeita. Vaatteiden houkutus on juuri valinnanmahdollisuuksissa, olivat ne sitten tosia tai kuvitteellisia.

        ”Minun aivoillani ajatellen tuo myös edellyttää jatkuvaa vaatteiden ostoa, vai säilyykö niiden “teho” aina vaan kerrasta toiseen? ” Kunpa säilyisikin! Maailma olisi lähempänä pelastumista. Ongelma on juuri siinä, että teho hyytyy varsin nopeasti, ja sitten kun löytää uusia, kiehtovia vaatteita, aiemmin ostetut unohtuvat kaappiin pölyttymään. Vaatii tietoista ponnistusta irtautua aina uusien kiksien metsästämisestä. Tahdon promota (kuorossa yhdessä monen muun, esim. mahtavan Kate Fletcherin kanssa) promota pitkäkestoisia emotionaalisia suhteita vaatteisiin, hetkellisen ostohetkeen keskittyvän huuman sijaan.

        • Mitä enemmän kirjoitan ja saan ajatuksia herättäviä kommentteja, sitä paremmin huomaan, että olen ollut jollakin tapaa minimalisti aina. Toki olen halunnut ja ostanut tavaraa, mutta tavaralla ei ole minulle tainnut koskaan olla juuri muuta kuin käyttöarvo.

          Me ihmiset emme ole samanlaisia. Kenties jatkuva vaatteiden osto ja muodin maailma antaa jollekin niin paljon, että se on silkkaa onnea. Itse olen kuitenkin omassa elämässäni huomannut, että mitä enemmän annan valtaa tavaralle elämässäni, sitä vähemmän on aitoa onneakin. Huomio kiinnittyy tavaraan, eikä niihin asioihin, jotka aidosti tekevät onnellisiksi. On ollut kiinnostavaa sukeltaa niin monelle melko arkiseen maailmaan, joka on minulle täysin vieras. On aina kiinnostavaa haastaa omat ajatuksensa.

          Ja siitä olen kanssasi samaa mieltä, että toivoisin ihmisten suhtautuvan vaatteisiin ja tavaroihin kuin uskolliseen palvelijaan. On mukavaa kun voi omistaa vaatteita tai tavaroita, jotka palvelevat vuodesta toiseen ja toimivat aina vaan. Uuden ostaminen ei tuo onnea, tai jos tuo niin vain pieneksi hetkeksi, kunnes on taas ostettava jotakin uutta.

  2. Ymmärrän tuon vaatteiden estetiikan. Ja muunkin tavaran estetiikan, josta Rinna kertoi. Käsittääkseni minulla on vähän tavaraa, mutta niiden pitää olla just eikä melkein minun oloisiani. Ja yksi tekijä on tuo ulkonäkö/laatu. Muita ovat kestävyys, käytettävyys ja ympäristö. Teen paljon itse.
    Mutta, minulle tavarani eivät ole elämän sisältö sinänsä. Minusta elämän tarkoitus on tehdä jotain, elää ja kokea uusia asioita, ei omistaa tavaroita. Tavara on vain väline tekemiseen, noin karkeasti ottaen. Sitä kautta voisi miettiä, mitä oikeasti tarvitsee, mutta sen ei tarvitse sulkea pois, sitä, etteikö kyseiset tavarat olisi jollakin tavalla esteettisiä…
    Vielä pahemman lohdutusyrityksen kuulin eilen, kun perheenjäsen on kuoleman vakavasti sairas. Minulle sanottiin, että ohan sinulla vaikka mitä, onhan sinulla omaisuutta…huoh.

    • Estetiikka on tärkeää minullekin, vaikka tavaralla onkin ensisijaisesti välinearvo. Toisaalta riippuu vaatteesta tai tavarasta, missä järjestyksessä kriteerini kulloinkin ovat. (Estetiikka taitaa olla minulle tärkeämpää muissa asioissa kuin vaatteissa.) Minulla on esim. toppapuku jatkuvassa käytössä, jonka housut (edulliset, marketista) sain siskoltani ja takin ostin ”riittävän hyvä” -periaatteella aikoinaan (marketista myös), kun kyllästyin etsimään loputtomiin. Tiedän, että kun kävelen ulkona toppa-asussani, vielä kengät lisänä, niin pukeudun eri tavalla kuin ikäiseni. Olen kaukana tyylikkäästä tai muodikkaasta, mutta sillä ei ole minulle mitään merkitystä. Sillä on, että vaatteet ovat minulle juuri sopivat kaikin puolin. Sekä kenkäni että takkini olen nähnyt myös jonkun itseäni ainakin 30 vuotta vanhemman päällä. Mainitut kengät ovat parhaat talviulkoilukengät, mitä minulla on koskaan ollut. Sääliksi käy nuoria ihmisiä, jotka kovilla pakkasilla eivät pukeudu sään edellyttämällä tavalla, vaan muodin mukaan. Minua kylmää nähdä ihmisiä kesävaatteissa kovilla talvipakkasilla.

      Niin, tavarat eivät minullekaan tosiaan ole elämän sisältö, vaan apuväline elämässä. Aika outo lohdutusyritys, että omaisuuden pitäisi jotenkin lohduttaa, kun läheinen on vakavasti sairas. Toivon sinulle ja perheellesi voimia raskaassa elämänvaiheessa.

  3. Itse kamppailen kovasti sen kysymyksen kanssa, että miten voin pysyä minimalistina ja kuitenkin pitää yllä kiinnostustani muotiin ja pukeutumiseen? Kun seuraa muotia, väkisinkin tulee haluja hankkia jotain uutta, innostun vielä todella helposti uusista jutuista. Ja toisaalta taas tiedän sen olevan vain markkinamiesten kikkoja, sillä niinhän se on niinkuin Rinna tuolla ylempänä kirjoitti, että tarjolle annetaan niin paljon vaihtoehtoja, että sieltä käy varmasti jotain kuluttajan mieltymyksiin. Tämä pohdiskelu on älytöntä ehkä siinäkin mielessä, että en pukeudu uusimman muodin mukaan vaan niin tavallisesti, että vastaantulija tuskin muistaa vaatteitani enää minut ohitettuaan.
    Kuluttamisessani on myös niinkin älytön piirre, että saatan ostaa jotain arvokkaampaa, mutta en sitten uskalla käyttää sitä, vaan ostan halvempaa ns. käyttövaatetta tilalle. En osa suhtautua kalliiseen laukkuun käyttötavarana, vaan olen mystifioinut sen elämää suuremmaksi rakkaudeksi, jota on kohdeltava hyvin ja käytettävä harvoin. Vaikka paksusta nahasta hyvin tehty laukkuhan on nimenomaan tarkoitettu käytettäväksi.
    Tämä siis pätee vain vaatteisiin. Viime viikolla keittiön kuivauskaapin yksi hylly tuli alas ja sen mukana liuta lautasia ja laseja. Sen sijaan, että olisin surkutellut niitäkin Iittalan laseja, joita ei enää valmisteta siinä sävyssä, ajattelin, että pitää lähteä ostamaan uusia astioita. Tai kun muutimme, vaadin, että ostetaan kunnon sohva, maksoi mitä maksoi. Mies nieleskeli ja yritti vastalauseita sanoa, mutta ostimme lopulta haluamani sohvan. Ja viiden vuoden jälkeenkin se näyttää kuin uudelta ja sopii olkkariin, vaikka muita huonekaluja ympäriltä onkin vaihtunut. Ystäväni on muuten tässä ajassa ostanut jo kolme kehnompaa sohvaa.
    Kai minä tällä kaikella sepustuksella yritän sanoa, että haluaisin kovasti osata suhtautua vaatteisiin käyttötavarana, jonka haluan kestävän aikaa ja käyttöä niinkuin meidän sohvamme on kestänyt. Tällä hetkellä liitän vaatekaappiini niin paljon odotuksia ja toiveita, ettei se onnistu ennen kuin muutan suhtautumistani muotiin. Kai tässä on jonkinlaista itsensä hyväksyntää harjoitettava?! Eikä tuo aikasemmassa postauksessasi mainitsema One Dress Project olisi yhtään pahitteeksi!

    • Yhtälö voikin olla hankala. Jos tavoitteena on keskittyä elämässä oikeasti tärkeisiin asioihin, eikä tavaraan, niin impulsiiviselle ostajalle muodin seuraaminen voi olla vaikeaa, ilman että elämä pyörii vaatteiden ympärillä. Joku varmaan onnistuu tässä niin, että seuraa muotia muttei osta kuin tarpeeseen, mutta voin uskoa sen olevan hankalaa. Itse seurasin sisustusmaailmaa aikoinaan, tosin en mitenkään erityisen intohimoisesti, mutta siitä maailmasta on vaikeampi tehdä pienillä tuloilla jatkuvasti ostoksia, kun ei edes tykkää pikkukrääsästä. Vaatteista innostuvalle tilanne on hankalampi, koska vaatteet ovat niin paljon huonekaluja halvempia…

      Sitä voi miettiä, että onko se kallis laukku tarkoitettu vitriiniin vai käyttöön? Koska se vielä maksoikin jonkin verran, niin eikö kannattaisi ottaa siitä ilo irti käyttämällä sitä? Samoin enemmän maksaneista vaatteista. Voithan kohdella ja huoltaa näitä arvokkaampia tuotteita hyvin, vaikka niitä käyttäisitkin. Vaikka varmasti sinä olet näitä miettinytkin ihan ilman minunkin huomioitani, tapojaan voi vaan olla joskus vaikea muuttaa.

      Muoti on kuluttamisen kohteena mielestäni siinä mielessä erilainen kuin vaikka sisustustarvikkeet, että vaatteet voidaan nähdä osaksi meitä eri tavalla kuin kotimme, koska vaatteita kannamme mukanamme minne ikinä menemmekin. Se, mitä meillä on kotona, ei näy läheskään niin suurelle joukolle ihmisiä kuin kantamamme vaatteet. Tämän vuoksi minun on vaikea olla ajattelematta, etteikö muodin kuluttaminen jotenkin olisi kytköksissä siihen, mitä itsestämme ajattelemme. Voisiko muodista nauttia ostamatta sitä itselle omaa tarvettaan enempää? Mitä jos panostaisi laatuun ja miettisi mitä todella haluaa? Kuten aiemminkin sanottua, tämä maailma on minulle hyvin vieras, ja katson sitä totaalisen ulkopuolisena. Joskus vain mietin, että jos intohimoinen muodinkuluttaja joutuisi käyttämään vaikka vuoden niitä vaatteita ja asusteita, mitä kaapissa jo on, ostamatta yhtäkään uutta, niin mikä siinä olisi niin kamalaa? Mistä jäisi paitsi? Mitä kokisi sisimmässään ihminen, joka olisi kärjistettynä ollut olemassa ostaakseen vaatteita? Tämä on se asia, minkä todella haluaisin tietää. Ehkä se selviäisi lukemalla tuota One Dress Protest -blogia.

      • Esitit hyviä kysymyksiä lopussa ja jotenkin se sai asiat oikeaan suhteeseen päässäni. Siinähän ei ole mitään kamalaa, vaikka ei ostaisi vuoteen mitään, eikä siinä jää mistään paitsi. Seuraamalla jatkuvasti muotia niin sitä kuitenkin ajattelee, sillä uutta tulee jatkuvasti. Jonkin verran tuota One Dress Protestia lukiessani mietin, että jotain vastaavaa voisi toteuttaa itsekin, vähemmän radikaalissa mittakaavassa tosin. Mutta joka tapauksessa tekisi kunnon irtioton tästä totutusta. Sen päätöksen olen jo tehnytkin, että tänä vuonna en osta yhtään vaatetta, tässähän se nyt testautuu, että tuleeko sitä sitten edes seurattua muotia samalla tavalla kuin aiemmin. Uskon kuitenkin, että suhde pukeutumiseen varmasti järkevöityy sille tasolle, mitä se nyt on esimerkiksi sisustamisen suhteen: ostan vain mitä tarvitaan, miettien pitkäikäisyyttä, laatua ja käyttötarkoitusta.

        • Vastauksia minulla ei olekaan, joten hyvä jos onnistuin esittämään hyviä kysymyksiä. Irtiotto totutusta voisi kyllä auttaa ravistelemaan omia käsityksiä. Kulunut ajatus, mutta pistäytyminen epämukavuusalueelle kasvattaa, ja on mitä kiinnostavinta itsetutkiskelua. On ollut itselleni kiinnostavaa päästä selville todellisista ajatuksistani ja tunteistani tämän minimalismimatkan aikana. Omien ajatusmallien tutkiskelu ja muuttaminen voi tuoda tullessaan paljon hyvää elämään.

  4. Juuri tätähän tuo markkinakoneisto haluaa! Osta jotain täysin erilaista ja uniikkia, niin takuulla erotut joukosta.Ja todellakin, laukku on laukku oli se sitten millainen tahansa ja on järjetöntä maksaa merkkilaukuista monia satoja tai kengistä. Mietitään kenkien kohdalla varsinkin näin talviaikaan, mihin niitä tarvitsemme: että jalat pysyvät lämpiminä ja että niissä on kunnollinen, pitävä pohja ja ne tuntuvat hyviltä jalassa. Ilman muuta on trendikästä kipsutella makeilla talvikorkkareilla (jos ne vielä ovat ne uniikit) mutta jos palataan kysymykseen, mihin tarkoitukseen kengät on tarkoitettu, niin kyllä ne ovat ihan käyttöä varten. Ja jos ostaa vaatetta, niin mieluiten yksi laadukas, joka sitten kestää, kuin useampia halvempia, jotka eivät välttämättä kestä. Muodista en piittaa, pääasia on, että vaate täyttää tehtävänsä eli, se suojaa ja lämmittää.

    • Näin minäkin asian näen. Vaikkei ostaisi edes huippumuotia, mutta se, että on jotakin uutta ja muodinmukaista päällä, herättänee muiden kiinnostuksen. Miksi uutuus on niin merkittävää? Voisin esittää varmasti sata kysymystä aiheesta. Nimenomaan itsensä toteuttaminen tavaran kautta on kiinnostava ilmiö, oli sitten kyse mistä vain tavarasta. Miten oma minäkuva muuttuu, kun omat tavarat vaihtuvat kalliimpiin/halvempiin tai jos tavarasta luopuu kokonaan?

  5. Pukeutumisella ja vaatteilla voi olla myös muita funktioita. Kunnon liikuntavaatteet esim. ulkoliikunnassa sallivat liikkujan pysyä pidempään lämpimänä ja ehkäisevät näin liikuntavammoja/vilustumista. Valitettavasti parhaat ns. tekniset vaatteet ovat lähes aina jotain merkkiä.

    Jotkut joutuvat hankkimaan vaatteita työtä varten. Monet ammattiryhmät käyttävät työnantajan heille määrittelemiä työvaatteita, mutta esim. bisnesmaailmassa kunnon jakkupuku saattaa olla lähes ainut sallittu pukukoodi ja useimmiten työntekijä hankkii nämä vaatteet omasta pussistaan. Politiikassa, kansainvälisillä foorumeilla ja esim. isojen yritysten johtotasolla ihmistä jopa arvioidaan pukeutumisen perusteella. Huonosti istuva puku saattaa pilata kantajansa uskottavuuden ja pukujen oletetaan olevan mittatilaustyötä tai jotain arvostettua merkkiä. Onko tämä järkevää, se on sitten ihan toinen asia.

    Itselläni ei em. tilaisuuksia ole usein, mutta kun lähden esim. käymään toisessa yrityksessä, pukeudun hieman virallisemmin kuin omalla työpaikalla. Kun käyn ulkomailla työryhmätyöskentelyssä, jossa edustan Suomea, mietin pukeutumistani hyvin tarkkaan, sillä silloin minun ulkomuotoni on asia, joka edustaa koko Suomea. Kunnon jakkupuvut lepäävät useimmiten kaappini henkarissa, mutta silti ne on oltava olemassa niitä tiettyjä tilanteita varten.

    • Toki pukeutumisella on monia funktioita, ja kuvaamasi asiat ovat arkipäivää yritysmaailmassa. En kirjoittaessani tarkoittanut keskittyä pukeutumiseen, vaikka se kommenteissa nousikin päällimmäiseksi aiheeksi. Lähinnä mietin ostamisen vaikuttimia, ja sitä miten ihmisellä on ilmeinen taipumus arvottaa muita ihmisiä heidän omaisuutensa perusteella. Teemme päätelmiä toisista ihmisistä esimerkiksi heidän omistamansa auton perusteella, tietynlaisten ihmisten voidaan olettaa käyttävän tietynlaista autoa. Mitä mielikuvia herättäisi, jos työssään menestynyt liikemies ajaisi kymmenen vuotta vanhaa, ns. tavallista farmariautoa? Kenties jonkinlaista ristiriitaa? Ja toisaalta, jos pitkäaikaistyöttömälle laitettaisiin mittatilauspuku päälle ja uusi Audi alle, niin asenteet häntä kohtaan muiden taholta muuttuisivat takuulla. Tätä kaikkea yritin ajatuksissani hakea, mutta en ns. paperille saanut.

      Se mitä ajattelin kirjoittaessani ei välittynyt, eikä ihme. Ajattelen asioista monesti kovin eri tavalla kuin ihmiset yleensä. Olen ehkä aika paatunut idealisti, enkä haluaisi hyväksyä kaikkia tosiasioita elämässä. En esimerkiksi pidä ollenkaan ajatuksesta, että uskottavuus politiikassa on kytköksissä siihen, miten pukeutuu. Mihin ihmisen perusluonne tai ajattelu siitä muuttuu, onko hänellä huonosti istuva halpapuku tai maailman kallein mittatilauspuku? Minua ottaa päähän, että tietyissä olosuhteissa ihmisten ajatuksia ei arvosteta, jos heillä on päällään vääränlaiset vaatteet.

      Minun pääni sisällä koulutustaso, vaatetus tai omaisuus eivät merkitse juuri mitään. Ihmisyys, luonne, ajatukset, viisaus, hyvä sydän merkitsevät. Minun idealistisissa aivoissani ei vaan mene jakeluun se, että ihmistä voidaan pitää toista parempana sen perusteella, mitä hän päälleen laittaa tai omistaa. Valitettavasti ajatukseni jäi kirjoituksessa liian kauas rivien väliin. Ehkä palaan aiheeseen myöhemmin.

  6. Tunnustan etten lukenut ihan koko ketjua loppuun asti, mutta nämä ajatukset tulivat mieleen jo puolessa välissä, joten laitan ne nyt tähän. Se, että vaatteilla kerrotaan erilaisia tarinoita (tms, miten se nyt oli tuolla ylhäällä kuvattu) tarkoittaa minusta leikkimistä. Tänään voin leikkiä olevani rokkimimmi, ja huomenna leikin olevani asiallinen bisnesnainen. Ja se on osa vaatteiden houkutusta ja hauskuutta! Ei se ole niin vakavaa. Eikä identiteettini ole erityisen häilyvä, päinvastoin. Vaatteiden avulla voin kuvastaa monia puolia persoonastani. Joten tässä mielessä toteutan itseäni tavaroiden kautta, ja se minusta hauskaa ja täysin ok, eikä poista vastuullisuutta kulutuskäyttäytymisestäni. Ja kyllä ihanien kenkien lumo säilyy 🙂 vuodesta toiseen. Aina niitä katsellessa tai pitäessä tulee hyvä fiilis. Voin leikkiä, että nämä kengät jalassa olen supernainen, ja jos sillä hetkellä rupeaisi liikaa miettimään, että tämä on vain mielikuvitusta, niin siinähän menee ilo pilalle. Elämässä pitää olla hauskuutta, ja jos 300 euron kengistä sitä irtoaa loppuelämäksi, niin ei se niin kova hinta loppujen lopuksi ole? Alle euro päivässä ensimmäisenä vuonna, ja aina vaan alenee.

    Lopuksi disclaimer: en kannata turhaa shoppailua, ja itse ostan uusia vaatteita keskimäärin 3 kertaa vuodessa. Mutta antaa kaikkien kukkien kukkia – jos joku kokee olevansa legginsseissä kaunis, niin pitäähän se hänelle suoda, eikö niin?

    • Hyvin selvennetty. 🙂 Itselleni tuo kaikki on ihan vierasta. Persoonani on läsnä kaikkine puolineen, vaikka minulla olisi päällä mitä. Mutta ei minun tarvitse kaikkea käsittää.

      Elämässä pitää olla hauskuutta. Jotkut tarvitsevat sen saavuttamiseen alkoholia, joku ostamista tai tavaraa. Ja juuri sitä olen miettinyt, että mitä sitten kun tavaroiden kautta elävän ihmisen koti tuhoutuu ja kaikki häviää. Mitä jää jäljelle? Mitä jos voisi olla onnellinen ja elämä olisi hauskaa ihan ilman ostamista ja tavaran asettamista jalustalle?

      Antaa kaikkien kukkien kukkia, tietenkin. Tai lähinnä olen sitä mieltä, että kunpa kaikkien kukkien annettaisiin kukkia. Erilaisuuden sieto on heikoissa kantimissa, mutta se on ihan toinen tarina se.

      • No juu, tuota tavaroiden kautta elämistä on varmasti monen tasoista. Yritin tuossa sanoa, että tavaroista on mahdollista pitää, niiden omistamisesta voi oikeasti tulla hyvälle tuulelle. Se onkin minusta olennaista. Pelkkä ostaminen ei ainakaan itselläni tyydytä mitään tarvetta, mutta joskus haluan oikeasti omistaa jonkun esineen. Jos meillä tulisi tulipalo, niin ikävöisin monia esineitä kovasti: pianoa, tauluja, kirjoja, ja varmaan aika monia kenkiäkin 🙂 Tätä on vähän vaikea selittää! Tiedän tietysti, että vaikka koko omaisuus otettaisiin minulta huomenna pois, se ei estäisi minua olemasta silti täysin onnellinen. Mutta niin kauan kun minulla on mahdollisuus nauttia näistä omistamistani tavaroista, teen sen täysin sydämin. Ehkä tässä on se, että välillä saan teksteistäsi sellaisen kuvan, että pidät lähes kaikkea materiaa turhana/pahana. Olen varmaan ymmärtänyt osittain väärinkin?

        • En pidä kaikkea materiaa turhana tai varsinkaan pahana. En asu luolassa. 🙂 Enkä missään nimessä haluaisi olla reppureissaaja, joka omistaa vain reppunsa sisällön. Minäkin omistan tavaroita, vaikka olen niitä paljon vähentänytkin. Olen vain huomannut omalta kohdaltani, että elämä voi tuntua huomattavasti paremmalta, kun ei ripustaudu tavaroihin tai piristä itseään ostamalla jotakin. Itse haluan omistaa tavaroita joilla on käyttötarkoitus, ja jotka toimivat käyttötarkoituksessaan mahdollisimman hyvin. Maailmassa on monia kauniita tavaroita, jotka joskus aikoinaan olisin halunnut omistaa, mutta en enää. Tavoittelen nykyään itselleni huomattavasti tärkeämpiä, ja vaikeammin saavutettavia asioita. Olo on todella paljon kevyempi nykyään, kun en kaipaa yhtään mitään uutta. Päinvastoin, vähemmälläkin tulisi toimeen aivan yhtä hyvin.

          Tavaroista on mahdollista pitää, ja niistä voi tulla hyvälle tuulelle. Mieluummin itsekin omistan tavaroita, joista tulen hyvälle tuulelle, kuin itselleni täysin yhdentekeviä tai vastenmielisiä tavaroita. Kun tarvitsen jotakin, ostan tietenkin sellaista mistä pidän. Sytyttäessäni valon lamppuun olen joka kerta iloinen, että omistan juuri tuon lampun, se toimii niin loistavasti ja hivelee vielä silmääkin. Olen aika tarkka siitä, miltä kotonani näyttää, mutta vaatteiden kanssa en ole niin tarkka.

          Tämä blogi käsittelee minimalismia, ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä selvemmin huomaan, että olen jo sisäsyntyisesti aika minimalisti. Jos nyt haluaa leimoja lyödä, mutta se kuvaa ehkä asiaa parhaiten. Yritin vuosikausia elää kuten suuri osa ihmisistä, tulla onnelliseksi ostamalla aina jotain uutta ja pyrkiä omistamaan ns. hienompia ja hienompia juttuja. Blogillani yritän sanoa, en tiedä miten hyvin onnistuen, että on muutakin elämää kuin elämä tavaraan keskittyen. Tämän viestin haluaisin lähettää etenkin heille, joilla on vain vähän rahaa käytössään, eivätkä näin ollen pääse helposti mukaan ”kilpavarusteluun”. Kuulun näihin ”heihin” siis itsekin.

      • Ihanaa, kiitos Arkijärki, että ilmaisit noin hyvin jotain mitä itsekin koitin ilmaista! Siis että tavaroista, esim vaatteista voi ihan oikeasti saada iloa. Se ei ole harhaa, huonon itsetunnon aiheuttamaa tai halua päteä (siis välttämättä) vaan iloa kauniista, hyvin tehdystä esineestä. Tietty tavaran aiheuttama ilo on paljon pienemmän mittakaavan asia kuin esim. ihmissuhteiden aiheuttama, mutta silti todellisesti olemassa. Se ei myöskään liity shoppailuun, vaikka nämä asiat usein sekottuvat keskenään.

  7. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka paljon erilaisia näkökantoja tähän minimalismiin ja sitä sivuaviin aiheisiin on. Olen käynyt lukemassa monia blogeja aiheesta, mutta nimenomaan kuin kopio omasta ajatusmaailmastani on tämä Tuulian blogi. Muiden lukeminen on jäänyt vähemmälle juurikin jatkuvan vaatekeskustelun takia. Esimerkiksi Materiaaliton-blogin kirjoittaja listasi juuri omistavansa mm. seitsemät housut, johon toinen tavaraa vähentävä bloggaaja kommentoi, että alaosia pitäisi ostaa lisää. Kukin tavallaan, mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmisiäkin. On ollut erittäin inspiroivaa löytää edes yksi blogi niin läheltä omia ajatuksiaan.

    • Joskus ajatukset kohtaavat niin, että tuntuu ihan hassulta lukea toisen kirjoituksia, kun ne ovat kuin omasta kynästä. 🙂 Mukava kuulla, että olet viihtynyt ajatusteni seurassa.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s