Asenteet ja sopiva asunnon koko?

Minkä kokoinen asunto on sopivan kokoinen? Mikä on sopiva neliömäärä asukasta kohden? Ajatuksen tämän aiheen pohdintaan sain taannoin lukijalta. Lainaan osan hänen kommentistaan.

”Välillä tuntuu, ettei muiden silmissä ole kelvollinen, jos ei ole isoa kotia, uutta autoa, kylpylälomia jne. Kuulin joku aika sitten vahingossa naapureidemme ihmettelevän, että mitähän väkeä olemme kun kolmihenkinen perheemme asuu kaksiossa. Joskus tuntuu, että muut kyseenalaistavat elämänlaatumme pelkän ulkoisen materian puutteen vuoksi, vaikka itse olemme onnellisia näin ja tunnemme, että meillä on kaikki tarvitsemamme ja enemmänkin. Mikä meitä ihmisiä vaivaa, kun oletamme, että joku asuu “pakosta” jossain pienessä asunnossa eikä ota huomioon, että kyse voi olla vapaaehtoisesta valinnasta. Siitä, että ei haluakaan enempää, tyytyy siihen, mitä on ja on elämässään onnellinen. Elämä voi ollakin rikkaampaa ja antoisampaa kuin niillä, joilla on mielessä vaan se ns. normimitoitus asuin-neliöitten suhteen ja yhteiskunnan asettamat vaatimukset, minkä kokoisessa asunnossa olisi tietyn kokoisen talouden asuttava.”

Lukijan kommentin kuvaamat asenteet eivät ole vieraita minullekaan. Muutimme joitakin vuosia sitten 82 neliön rivitalokolmiosta 54 neliön kerrostalokaksioon. Yllätyin miten monien tuntui olevan vaikea suhtautua asiaan. Kuulimme ihmettelyä siitä, miten oikein aiomme mahtua tähän pienempään asuntoon. Osalle ajatus tavaran vähentämisestä tuntui ilmeisen vaikealta, ja suhtautuminen oli hämmentynyttä ja hiukan säälivää.

Osa tuntui säälivän meitä siksi, että meidän ”piti” muuttaa pienempään asuntoon, kun suunta on yleensä toinen. Moni tuntui ajattelevan, että muuttoomme oli jokin pakottava syy, eikä se suinkaan olisi ollut vapaaehtoinen valinta. Olin henkisesti aika ”monttu auki”, kun huomasin miten ihmiset muuttoomme suhtautuivat. Olin aivan innoissani muutosta, mutta into vaihtui nopeasti hämmennykseen.

Juttelin kumppanini kanssa jokin aika sitten noista ajoista. Hän kertoi, että häntä helpotti se, että muuttoon oli hyvä syy. Ymmärsin, että hän oli kohdannut tätä ihmettelyä enemmän kuin olin tajunnutkaan. Muuttoon oli moniakin syitä. Kumppanini muutto ulkomaille vuodeksi oli kenties se piste, joka muuton potkaisi lopullisesti liikkeelle. Sitä ennen syiksi oli kasaantunut jo huonoksi paljastunut taloyhtiö ja tuleva suuri remontti, jossa olisi tulossa yllätyksiä, koska remonttia oli viivytetty vuosikausia ja vaurioita oli ehtinyt jo tapahtua. Myös viihtymättömyys kaukana kaupungin keskustasta ja ymmärrys siitä, että emme tarvitse niin suurta asuntoa, olivat muuttopäätöksen takana.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, jos suuremmasta asunnosta pienempään muuttamiselle tarvitaan hyvä syy tai muuten se on vain kummallista, säälittävää ja merkki heikosta taloudellisesta tilanteesta. Muuton yhteydessä luovuimme omasta pihasta, autokatoksesta (tai ylipäänsä autopaikasta), rivitaloasunnon rauhasta ja omasta saunasta. Nykyisessä kodissamme ei ole myöskään parveketta. En ole jäänyt kaipaamaan edellisestä kodista kuin huoneistokohtaista ilmanvaihtoa, mitä ilmankin tulen kyllä hyvin toimeen. Kaikki muu tässä kodissa onkin paremmin kuin edellisessä.

Mielestäni nykyisessä kodissamme on tilaa suorastaan ruhtinaallisesti meille kahdelle. Jos emme tähän sopisi, ongelmana olisi liiallinen tavaran määrä. Säilytystilaa tässä kodissa on keittiön ja minikylpyhuoneen lisäksi vain vaatehuoneessa, sekä noin 160 senttiä leveä vaatekomerosyvennys makuuhuoneessa. Jos haluaisi omistaa kaikkea mahdollista, niin eihän tähän voisikaan mahtua. Mutta kahdelle ihmiselle tämä on aivan sopiva. Jos haluaa mököttää, jäisi oma tila meidän lisäksemme vielä kahdelle tai kolmelle ihmiselle.

Kun katsoo mitä Tilastokeskus sanoo asumisväljyydestä, niin voi päätellä, että asuessamme kaksin kaksiossa, asumme keskimääräistä pienemmässä tilassa. Tilastokeskuksen mukaan kahden hengen asuntokunnista vajaa 70 prosenttia asuu kolmen huoneen tai sitä suuremmissa asunnoissa. Yksinasuvistakin kaksiossa asuu yli 40 prosenttia, ja vajaat 30 prosenttia asuu kolmen huoneen tai sitä suuremmissa asunnoissa. Yksiössä asuu vajaat 30 prosenttia yksinasuvista.

Aina välillä kuulee puhuttavan, että suomalaiset asuvat ahtaasti. Taloussanomat kirjoitti vuonna 2010, että helsinkiläiset asuvat ahtaammin kuin suomalaiset keskimäärin. Suora lainaus jutun lopusta:

”Käsitys väljästä asumisesta on kuitenkin suhteellista. Viime vuosisadan alussa kuutta neliömetriä per henkilö pidettiin riittävänä ja yli 20 neliömetrin väljyyteen oli mahdollisuus vain kuudesosalle työväestöstä.”

En ajattele, että meidän tulisi riemuissamme haluta asua tuossa kuudessa neliömetrissä henkilöä kohden. Mutta voimme miettiä, miten ihminen on muuttunut 1900-luvun alusta niin, että ajatuskin kuudesta neliöstä henkilöä kohden kuulostaa olemattoman pieneltä. Ihmisen tarve tilaan ympärillään tuskin on kovin paljoa muuttunut, mutta omistamamme tavaran määrä on räjähtänyt käsiin noista ajoista. Niinpä se määrä neliömetrejä mikä ihmiselle riittäisi, ei riitäkään tavaroille.

Sopivan asunnon koon määritteleekin nykyään tavaran määrä, ei ihminen. Tavara tulee meille kalliimmaksi kuin ymmärrämmekään, ja useammalla tavalla kuin tulemme ajatelleeksi.

24 kommenttia artikkelissa “Asenteet ja sopiva asunnon koko?

  1. Asunnossa jossa asun (ja jonka pienehköä kokoa lapsiperheelle välillä ihmetellään), asui isoisovanhempieni nelihenkinen perhe 40-luvulla. Ei siinä ole kuin yksi ihminen lisää meidän talouteen nähden, mutta lisäksi täällä oli suuri kirjasto, hieno ruokasalinkalusto ja konserttipiano olohuoneessa. Ilmeisesti kodin viihde-elektroniiika vie nykyään sen tilan, mihin piano entisaikoina sijoitettiin?
    Olen päättänyt, että koska aiemmat sukupolvet, jotka eivät edes eläneet erikoisen vaatimattomasti, mahtuivat tänne tavaroineen, niin aion mahtua minäkin. 30-luvun kaapistoihin tavaran mahduttaminen vaatii luopumista, mutta pidän sitä päämääränäni. Minun ei edes tarvitse säilyttää pitkää iltapukua ja frakkia tykötarpeineen, kuten esivanhempieni!

    • Viihde-elektroniikka lienee tosiaan ottanut osansa tilasta, johon ennen olisi laitettu piano. On hienoa, että tiedät miten asunnossanne ennen asuttiin. Hienoa on myös, että olet päättänyt sopia tuohon tilaan perheinesi. Hauska sukupolvien ketju samassa asunnossa. Minä kovasti haluaisin tietää, miten asuntomme ensimmäinen asukas tässä asui ja mitä omisti. Mikä musiikki olohuoneessa soi…

      • Olen hyvin kiitollinen esivanhemmileni, että hankkivat tämän asunnon (ja myös kaikille piheille asunnonostajille, jotka eivät ostaneet tätä kun sitä 90-luvun laman aikaan kaupiteltiin). Minun ja miehen tuloilla ei tältä alueelta asuntoa saisi, osettua sen puoleen kuin vuokrattuakaan, ja kuten tuolla alempana mainittiin, kodin sijainti on koko elämän mukavuuden kannalta top viiden tärkwimmän joukossa. Jos perheasiat, terveys ja välitön elanto ovat kunnossa, niin seuraavaksi tärkein on varmaankin asunnon oikea sijainti.

  2. Tuossa viimeisessä kappaleessa on minusta todella hyvä pointti! Olen lukenut ammattiraivaajien kommentteja, joiden mukaan ihmiset ostavat uusia asuntoja vain saadakseen kaikki tavarat mahtumaan sinne. Se tuntuu ihan hullulta, ainakin jos lähtötilanne ei ole mikään pikkuruinen yksiö.

    Sen sijaan ohittaisin olan kohautuksella naapurit ja sukulaiset, jotka päivittelevät muiden asumisvalintoja. Siinähän päivittelevät, jos ei ole parempaakaan tekemistä.

    • Päivittelijöitä riittää aina, oli asia mikä hyvänsä. Niin, tulee siinä tavaralle lopulta kova hinta, jos tavaran lisäännyttyä muutetaan suurempaan asuntoon. Ei se minunkaan jakeluuni mene. Kuten ei sekään, että joku maksaa varastotilasta 50 euroa kuussa, jotta voi säilyttää siellä sohvaa. En muista mistä tästä juuri luin. Toivottavasti se sohva edes on sen arvoinen, että sitä kannattaa pitkäänkin säilytellä.

  3. Meillä asuttiin tiivisti lasten ollessa pieniä. Heillä oli oma yhteinen huone, jossa lähinnä säilytettiin leluja ja muuta tavaraa. Molemmat nukkuivat meidän kanssa erilaisissa perhepetisysteemeissä ekat 5 vuotta. Rakensimme 2 metriä leveän sängyn kääntämällä runkopatjasängyn toisinpäin ja jatkamalla jalkatilaa. Siinä nukkui koko perhe varmaan niin hyvin kuin pienten lasten kanssa on mahdollista. Ei kävelyä lastenhuoneeseen, ei vanhempien sänkyyn tulevien lasten palauttamista omaan sänkyyn pitkin yötä. Kun tähän lisää, että pienet lapsethan haluavat leikkiaä siellä missä muukin perhe on, eli olohuoneessa ja keittiössä, jäi meillä lastenhuone ihan turhaksi koko asunnossa pitkäksi aikaa.

    Meillä on nyt 4h+k ja se on meille hyvinkin sopiva murrosikäisten kanssa. Molemmilla on oma huone ja se varmaan on ihan hyvä, että saa kumpikin omaa rauhaa. Murrosikäisen olo kun on joskus sangen kulmikasta. Kun lapset lähtevät kotoa muutamme todennäköisesti pienempään asuntoon, tai sitten radikaalisti kokonaan maalle mökille. Se ajatus vaatii vielä vähän miettimistä. Mies voi tehdä työtä missä tahansa, mutta minulla se tarkoittaisi joko viikkojen asumista työpaikkakunnalla tai sitten uuden työn etsimistä mökkikunnasta. Välimatka mökin ja nykyisen työpaikkani välillä on liian suuri päivittäiseen ajamiseen.

  4. Juuri tänään pohdiskelin vastaavia asioita, mahtanee johtua tulevasta 25-vuotiskriisipäivästäni 😉 olen vielä siitä ”onnekkaassa” asemassa, että opiskelijana kukaan ei oleta minun asuvan tämän hulppeammin. Mutta juuri eilen kävelin edestakaisin asunnossani miettien, miltä kotini tulisi näyttää sitten, kun olen parin vuoden päässä toivottavasti työelämässä. Onko ikea-valtainen sisustus ja ruokapöydättömyys sallittua vielä opintojen jälkeen, työelämän pyyhkäistessä mukaansa?
    Keskustelut vanhojen ystävieni kanssa viittaavat siihen suuntaan, että selityksiä tullaan kaipaamaan. En juuri tunne muita samassa tilanteessa olevia, jotka haaveilevat ensitöikseen pienen keskustayksiön ostamisesta…

    • On mielenkiintoista, kun törmää sisäänrakennettuihin oletuksiin siitä, miten ”kaikkien” tulisi toimia elämässään. Esim. tuo, että opiskelujen päätyttyä ”pitäisi” nostaa elintasoa omistamalla enemmän, suurempaa ja parempaa. Pidän peukkuja juuri sinulle sopivan keskustayksiön löytymiselle! 🙂

  5. Itse asuin vielä vuosi sitten 145 neliön paritalossa ja nyt kahden pienen lapsen kanssa 60 neliön kokoisessa kaksiossa. Tuolla paritalossa mua ahdisti tyhjä tila ja tuli halu täyttää se. Nyt tämä pienempi (eikä tämäkään ole liian pieni) on parempi, kotoisampi ja turvallisen tuntuinen. Hyvin mahdutaan ja huoneet toimii. Lapsilla yhteinen huone, jossa lelut ja sängyt. Kaappeja on siinä huoneessa niin paljon, että liinavaatteet, askartelujutut, meidän kaikkien vaatteet mahtuvat sinne. Erillistä vaatehuonetta ei tarvitakaan, eikä sitä edes ole, ulkovarasto löytyy ja sinne mahtuu harrastusvälineet, pyörät, vaunut, pakastin, auton renkaat jne… Olohuoneessa on sohva, keinutuoli, hylly, tv, kirjoitus/tietokonelipasto ja mun sänky ja huone tuntuu silti avaralta. Keittiössä mahtuu kestitsemään jopa 6 henkeä ja saunakin löytyy. Parasta on varmaankin neliön muotoinen eteinen lasten pukeutumisen kannalta. Ei tartte pitkulaisessa ahtaassa käytävässä hiki hatussa pukea ja rattaatkin mahtuvat sisälle mainiosta.

    Mun mielestä pointti ei ole siinä minkä kokoinen se koti on vaan se miten toimiva se on ja minkä verran sitä tavaraa on säilytettävänä. Meillä suurin ongelma on isomman lapsen pieneksi jääneet vaatteet, jotka ei ihan suoraan mene nuorimmaiselle, joten niitä täytyy kaapeissa säilyttää. Molemmat kun on samaa sukupuolta, niin aion kyllä vaateasioissa säästää ja kestää tuon välisäilytyksen. Onneksi sukulaislapsi on nuorimmaisesta lapsesta nuorempi, joten kuopuksen vaatteet menevät suoraan suvun pienimmälle. Täällä tulee olemaan vieläkin väljempää, kunhan käyn läpi ajan mittaan kaikki rojulaatikkoni, lähinnä askartelukamat.

    Munkin isovanhemmilla (molemmilla) oli 10 lasta ja tilaa parin huoneen verran. Pitäisi muistaa se, jos tuntuu ahtaalta ja kattella tavaramäärää, että onko ihan pakko kaikki omistaa.

    • Sama tunne minulla oli siinä suuremmassa rivitaloasunnossa, että sitä pitäisi täyttää jollakin. Olohuone-keittiö -yhdistelmä tuntui asemahallilta ja oli kaukana kotoisasta. Olin myös jotenkin varuillani suuremmassa tilassa, kun taas nykyinen koti on sopivamman kokoinen ja tuntuu turvalliselta.

      Kodin koko ei tosiaan ole niin ratkaisevaa kuin toimiva pohjapiirustus ja juuri omiin säilytystarpeisiin sopivat säilytystilat.

  6. Meillähän oli puoliaktiivisesti vielä viime syksynä vireillä isomman asunnon hankinta. Me kolme asumme siis 83 neliöissä, mikä on todellakin riittävästi, mutta olimme vielä syksyllä sitä mieltä, että tarvitsemme vähän isomman, ehkä yhden huoneen verran vielä. Ajatus ahdisti minua jo ennakkoon, kun mietin, että isompi asunto tietää enemmän lainaa, suurempaa vakuutusta, enemmän siivottavaa, isommassa pihassa olisi enemmän hoidettavaa jne. En siis ollut kauhean aktiivinen etsinnöissä ja miehen ehdotuksiin suhtauduin nihkeillen, ettei tämä vain olisi innostunut lisää 🙂 Isoksi onneksi tajusimme loppuvuodesta, että emme olleet ostamassa isompaa kotia meille vaan tavaroillemme. Me kolme mahdumme hyvin tähän kolmioon, tavaramme ei. Nyt, kun tavara on saanut kyytiä, voin vain huokaista helpotuksesta, että ymmärsimme asian oikean laidan ennen uuden talon hankintaa! Ja mieheni, joka aikaisemmin kovasti kritisoi nykyistä asuntoa, onkin nyt muuttanut mieltänsä täysin ja sanonut olevansa todella tyytyväinen nykyiseen asumiseemme. Hän on tullut siihen tulokseen, että asunnossa taisikin häiritä vain ne ylimääräiset tavarat ja siitä johtuva säilytystilan puute, ei niinkään asunto.
    Muutama ihmettely on tullut, että mihin se uuden asunnon hankinta jäi, mutta ei mitään sen kummempaa, kun olemme selittäneet muuttuneen tilanteen. Enkä minä ole edes kiinnostunut, mitä toiset ajattelevat valinnoistani. Eikä kenenkään yleensäkään pitäisi taipua ulkopuolelta tuleviin odotuksiin, elämä on liian lyhyt siihen!

    • Onneksi havahduitte siihen, mikä asunnossa todella häiritsi. Voi olla, että moni olisi vaan muuttanut suurempaan, koska ns. tila ei enää riittänyt. Olen iloinen puolestanne, että asia järjestyi noin hienosti!

      Ja tuo on niin totta, että ulkopuolelta tulevien odotusten mukaan eläminen on ajanhukkaa. Meillä jokaisella on vain yksi elämä, eikä meidän tulisi antaa kenenkään ulkopuolisen yrittää elää sitä puolestamme.

  7. Meillä on neljä henkeä ja kaksi koiraa lähes sadassa neliössä kerrostalossa keskustassa. Hyvin mahdumme asuntoomme, hieman saamme järjestellä vielä, niin mahdumme pitkään. Mellä oli Helsingissä kahdelle 68 neliötä ja nykyistä paremmat säilytystilat ja järjestys. Ei ollut lapsiakaan.Tässä asunnossa keittiössä on vähän kaappeja, samoin eteisessä. Pieni vaatehuone, jossa säilytetään kaikki harrastetavaratkin.

    Siistiyden säilymiseksi vain käytössä oleva on esillä, jokaisella vain yhdet kengät eteisessä ym. Meilläkään suuremman vaatteet eivät mene suoraan pienemmälle. Vaan vaativat välivarastoinnin, lämpimässä kellarissa ovat koon mukaan odottamassa. Pienemmän jälkeen menevät myyntiin, sillä suvussa ei ole vaatteiden perijöitä.

    Ensimmäisen lapsen jälkeen oli ihmettelyä aiommeko jäädä keskustaan pieneen asuntoon. Nykyään ei kukaan enään kyseenalaista 🙂

    • Meidän eteiseemme ei saa sopimaan minkäänlaista kaappia, mikä asettaa haasteensa siisteydelle. Normaalisti eteisessä säilytettäviä asioita säilytetään siellä, minne ne saadaan sopimaan. Kenkien ja ulkovaatteiden mahdollisimman vähäinen määrä toisi helposti siisteyttä. Mutta toisaalta, eteinen on läpikulkutila, eikä minun tarvitse jäädä kauhistelemaan epäjärjestystä. Vaikka toki voisi olla mukavampi tulla kotiin, kun vastassa olisi siistimpi näkymä kuin mihin nyt on mahdollisuus. Mutta nämä nyt ovat elämässä niin olemattoman pieniä asioita, että turha niihin on jumia.

  8. Meillä valtavaan tavaramäärään havahduttiin viime muutossa. Tämä nykyinen on ensimmäinen yhteinen asunto nykyisen miehen kanssa ja kun kummankin tavarat kannettiin sisälle asuntoon, koko asunto meni tukkoon varastotiloja myöten. Kaappitila ei yksinkertaisesti riittänyt ja tavaroille ei löytynyt toimivia paikkoja. Se mikä asiassa oli kaikkein huolestuttavinta oli että meitä oli vain kaksi henkilöä ja asunto oli 87 neliön neljä huonetta ja keittiö asunto vinttikomerolla ja kylmäkellarilla. Kun kuvion järjettömyyteen havahtui, tehtiin yhdessä päätös että kumpikin karsii vähintään puolet omaisuudestaan. Itsellä karsinta on jatkunut sen jälkeenkin. Oma henkilökohtainen haaveeni kun olisi, että sitten kun oman asunnon osto tulee jossain kohtaa ajankohtaisesti, voisi valita vapaasti sen asunnon joka on kokonaisuutena miellyttävin sen sijaan että asunnon on pakko olla vähintään x kokoinen että saa tavarat mahtumaan sisälle. Itseä ei myöskään ennalta houkuta monen kymmenen tuhannen euron lisälaina vain tilan saamiseksi tavaroille joita ei kuitenkaan käytä.

  9. Uskomatonta kuinka monet välittävät – tai ovat välittäneet – niin kovin muiden mielipiteistä! Uskomatonta myös kuinka paljon tavaraa ihmiset ovat keränneet. Tällaisia lukiessa ei voi kuin olla todella kiitollinen omasta (ja miehen) luonteesta tehdä niin kuin tuntuu itsestä hyvältä, huomioimatta muiden odotuksia. Jos joku on kokenut tarvetta arvostella edellistä 20 neliön asuntoamme tai kommentoida muuttoa nykyiseen 50 neliöön, on se kyllä mennyt yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Meille ei myöskään koskaan ole hankittu mitään tavaraa tai asiaa siksi että ”sellainen kuuluu olla” tai ”kaikilla muillakin on se”. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu…

    Kyllä sitä muuten sopeutuu aika hyvin siihen minkä kokoisessa tilassa asuu, 20 neliötä oli aika vähän mutta kun muutimme tähän tilaa tuntuikin olevan yli tarpeen. Nyt tämä tuntuu ihan sopivalta ja ajatus 20 neliöön palamisesta ei houkuttele. Onneksi ei tarvitsekaan palata =)
    Tosin, jos vastakkain olisivat pieni asunto Helsingin keskustassa ja suuri asunto jossain periferiassa en harkitsisi puolta sekuntiakaan. Sijainti voittaa asumisväljyyden ihan koska tahansa. Numeraalista neliömäärää tärkeämpiä asioita ovat myös asunnon toimiva pohja ja näkymät ikkunoista. Jos 20 neliön asunnossamme olisi ollut mini-ikkunat maantasalla naapuritalon seinään ei siellä olisi pystynyt elämään, en minä ainakaan. On mahdotonta yliarvioida avarien näkymien ja valoisuuden vaikutusta tilantuntuun.

    • Muiden odotusten mukaan ei kannata lähteä hyppäämään, tai saa hypätä vähän väliä. Itse en ollut ajatellut koskaan asua kuin kerrostalossa, tuo rivitalokeikka oli kumppanini toive. Itse olin sitä ennen asunut vain kerrostalossa, kumppanini taas asui lapsuutensa omakotitalossa, eikä kerrostaloasuminen ollut hänen listallaan kuin välivaihe. Onneksi tilanne on muuttunut vuosien mittaan, kokemuksen myötä, ja olemme hyvin tyytyväisiä molemmat.

      Ihminen on aika sopeutuvainen. Itse uskoisin helposti sopeutuvani pienempään, mutta en enää suurempaan. Se on kokeiltu eikä kovin hyväksi havaittu. Ja olen niin samaa mieltä tuosta, että sijainti voittaa asumisväljyyden milloin vain. Itselleni myös ikkunanäkymät ovat todella tärkeä asia, samoin kodin valoisuus. En voisi hyvin kodissa, johon ei tule tarpeeksi luonnonvaloa. Tämä nykyinen kotimme on niin valoisa, että saatoimme helposti valita tumman lattian. Ennen remonttia asunnossa häikäisi. 😀

  10. Allekirjoitan sijannin ja asumisneliöt. Hymyilyttää ihmisten erilaisuus; meille sijainniltaan ihana talo löytyi metsän keskeltä, 14km lähimpään kylään, kaksinverroin matkaa isompaan keskustaan. En voisi kuvitella asuvani Helsingin tai muunkaan suuren suomalaisen kaupungin keskustassa, ehkä jossain maailman suurkaupungeista kuitenkin.

    Meitä asuu tällä hetkellä 4 (kohta 5 ) alle sadan neliön omakotitalossa. Muutimme tähän suuremmasta ja säilytystiloiltaan varmasti kymmenkertaisesta kerrostalo-neliöstä.1800-luvun talo on ihanteellisesti suunniteltu pikkulapsiperheelle, iso tupa on arjen pelastus. 1800-luvun eloon verrattuna lisäsäilytystilaa on ainoastaan muutamassa keittiökomerossa.

    • Sopiva sijainti on tosiaan mielipidekysymys. Itse kaipaan välillä mökkielämää luonnon keskellä keskusta-asumisen vastapainoksi, mutta en osaisi pysyvästi asua kaukana keskustasta.

  11. Olen asunut vuosien varrella eri tavoin, aikoinaan 24 neliön yksiössä silloisen kumppanin kanssa, 70 neliön kaksiossa yksin, ja nyt pieni perheemme asuu 140 neliön asunnossa. Vaikka tuossa yksiössä oli 30-luvulla asunut kolmihenkinen perhe, niin kieltämättä koin rasittavaksi asua noin ahtaasti. Nukkumaan piti mennä samaan aikaan ja pyykinkuivatustilaa ei ollut. Sen jälkeen olikin aivan luksusta muuttaa ulkomaille, ja vuokrata ISO asunto. Jonka lämmityskulut tulivatkin sitten yllätyksenä…
    Omasta mielestäni tarveneliömäärään vaikuttaa jo mainitun roinan lisäksi myös asunnon pohjaratkaisu sekä elämäntyyli ja -tilanne. Etätöitä tekevä saattaa tarvita pienen työtilan (josta saa verovähennyksen), ja lapsiperheessä jossa tehdään vuorotyötä pitää nukkuvalle aikuiselle saada aidosti rauhallinen lepotila. Meillä on ylimääräinen makuuhuone, juurikin erilaisten päivärytmien vuoksi.
    Vaatehuolto on oma juttunsa, arvostan itse kodinhoitohuonetta, johon vaatteet voi jättää kuivumaan ilman esteettistä hairiötä 😉 Meillä ei ole (eikä tule) kuivausrumpua, tämä on minun ekologinen valintani.
    Elämäntyylikin vaikuttaa, esim. enduroa tai hevosurheilua harrastava saattaa tarvita varusteiden huoltoon sopivia tiloja kotonakin.
    Eli perheitä ja asumistarpeita on moneen lähtöön. Tosin on vielä yksi seikka, jota tässä ketjussa ei (muistaakseni) ole mainittu eli rakennustekniset seikat. Vanhojen asuntojen ilmanvaihto on usein puutteellinen, eikä painovoimalla toimiva ilmanvaihto välttämättä suoriudu tämän päivän vedellä lotraamisen aiheuttamasta kosteuden poistosta. Jos tähän lisätään vielä ahtaasti asuminen, eli iso perhekoko, niin kannattaa olla tarkka, että kodin ilmanlaatu pysyy tyydyttävänä.

    • Mielestäni yksi osa hyvää asumista on tuntea asuntonsa toimintaperiaatteita. Ainakin tässä 50-luvun asunnossa, jossa on kaksinkertaiset ikkunat, siitä on selvästi hyötyä. En tiedä onko nykypäivänkään asuntoja rakennettu sillä ajatuksella, että pyykkiä kuivataan sisällä, mutta tässä asunnossa sen kanssa saa olla aika tarkkana. Talvella en pese pyykkiä, jos on kova pakkanen. Kun ikkunapinta on kylmä, kosteus tiivistyy lasiin. Ilmanvaihto kyllä riittäisi, mutta lasipinnan lämpötila on liian matala. Talvella pesen korkeintaan telineellisen pyykkiä, tai sitten enemmän jos saan osan pyykistä kylpyhuoneeseen kuivumaan. (Sinne saa vain henkarivaatteet ja pikkupyykin katosta roikkuvaan ”pyykkipoikahärveliin”.) Välillä tuuletan, jos kosteutta tuntuu olevan liikaa.

      Yksi parhaista asioista tässä asunnossa on nimenomaan hyvin vaihtuva sisäilma. Ikkunat eivät ole liian tiiviit, joten ilma kyllä vaihtuu. Monen mielestä varmaan liikaakin. 😉 Painovoimainen ilmanvaihto on päivitetty koneelliseen. En tiedä mitä tarkoitit ”vanhalla” asunnolla, mutta omien huomioideni mukaan pahimmasta päästä ilman vaihtumattomuuden kannalta ovat esim. 1970-1980-luvun kerrostaloasunnot.

      • Tarkoitin vanhalla asunnolla ennen toista maailmansotaa tehtyjä asuntoja, joissa ei ole koneellista ilmanvaihtoa, ja esim. Helsingin keskustan kivitaloissa sodan aikana vaurioituneet hormit eivät ole mitenkään harvinaisia 😦
        Mutta nimenomaan tuo oman asuntonsa toimintaperiaatteiden tunteminen on tärkeätä, onkin sääli, että Suomessa eivät isännöitsijät/talonmiehet/jne uusia asukkaita juurikaan tässä asiassa opasta.

        • Aivan. Onko tosiaan niin, ettei niitä hormeja ole tähän päivään mennessä korjattu? Tuntuu erikoiselta, ettei toimiva ilmanvaihto kiinnosta kiinteistön omistajaa. Tuo on kyllä totta, että opastus asunnon käytössä voisi olla tarpeen. Varsinkin jos asunto on rakennustekniikaltaan aikakaudelta, jolloin elettiin aivan toisella tavalla kuin nykyään.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s