”Voiko olla minimalisti, jos…” osa 2

Tässä artikkelisarjan toisessa osassa paneudun miettimään, miten minimalismi, kauniit vaatteet ja muoti sopivat yhteen.

”Voiko olla minimalisti, jos nauttii kauniista vaatteista ja muodista?”

Mielestäni voi. Esitän kuitenkin lisäkysymyksen. Miten tämä vaatteista ja muodista nauttiminen ilmenee käytännössä? Jos se ilmenee jatkuvina vaateostoksina ja ”mitä haluan ostaa seuraavaksi” -pohdintoina, niin ei voida puhua minimalismista. Jatkuva kuluttaminen ilman todellista tarvetta ei ole minimalismin idean mukaista.

Jos kauniista vaatteista nauttiminen tarkoittaa sitä, että käyttää paljon aikaa ja vaivaa löytääkseen itselleen juuri täydellisen ihanat vaatteet, joista nauttii vuosikausia, niin silloin en näe ristiriitaa minimalismin kanssa. Siis jos vaatteiden määrä pysyy sellaisissa mittasuhteissa, että kirkkain silmin voi todella sanoa tarvitsevansa omistamansa vaatteet.

Sanottakoon vielä, että se miten paljon vaatteita ihminen tarvitsee on jokaisen henkilökohtainen asia. Ei ole yhtä oikeaa lukua, johon tulisi päästä ollakseen Oikea Minimalisti. Minun elämäni olosuhteet ovat sellaiset, että tarvitsen melko vähän vaatteita. Toinen voi vaikkapa työnsä vuoksi tarvita laajemman vaatevaraston. Ja on heitäkin, joille minun ”tarpeeksi” on turhan paljon.

Muoti ja minimalismi ovat hankala pari muodin olemuksen vuoksi. Muoti ja kuluttaminen liittyvät vahvasti yhteen. Muotivirtaukset vaihtuvat nopeaan tahtiin, jotta ihmiset saataisiin ostamaan vähän väliä uutta. Minä näen muodin pahimmillaan jonkinlaisena kulutuskulttuurin huipentumana. En keksi minkä muun tuoteryhmän tavaroiden jatkuva ostaminen voisi olla yhtä houkuttelevaa, helppoa – ja kenties myös yhtä hyväksyttyä – kuin vaatteiden. (Kuvittele monien haaveileman pukeutumishuoneen tilalle sama metrimäärä tilaa varattuna vaikka astioille vitriineissään.)

Useimpien mieleeni tulevien tuotteiden kohdalla se piste, jolloin ei näe järkeväksi ostaa enää enempää, tulee nopeasti vastaan. Syynä voi olla se, että tavarat vievät niin paljon tilaa, että niitä ei ole mahdollistakaan omistaa paljoa. Joitakin tavaroita ei tarvita kuin yksi tai muutamia kerrallaan, jolloin enemmän ostaminen muuttuu turhaksi varastoinniksi. Tavaroiden keräily on vielä asia erikseen.

En näe tarpeelliseksi kieltäytyä kauniista asioista, joita maailmalla on meille tarjota. Mielestäni silloin rajoittaisi itseään näkemästä kokonaisuutta. Jokaisessa asiassa on useampi kuin vain yksi puoli. Jopa nykyinen kulutuskulttuurimme voi tarjota jotakin hyvää. Kun meillä kerran on mahdollisuus valita yltäkylläisestä valikoimasta, niin voimme käyttää tuon mahdollisuuden iloksemme.

Mielestäni voi olla minimalisti, vaikka nauttii vaatteista ja on kiinnostunut siitä mitä päälleen laittaa. Minimalismi ei edellytä pukeutumista perunasäkkiin tai mahdollisimman vaatimattomiin vaatteisiin. Nykyinen yltäkylläisyys edellyttää meiltä kykyä tehdä valintoja, ja sitä minäkin haluan painottaa. Meidän ei tarvitse ostaa ja omistaa kaikkea mahdollista ja paljon, mutta meillä on mahdollisuus valita itsellemme mieluisia tavaroita ja vaatteita.

Yltiöpäinen, järjetön kuluttaminen ei ole hyvä asia kuin heille, jotka käärivät rahat. Ostamisen tuoma nautinto kestää pienen hetken, jättäen jäljelle vain tyhjyyden. Sen tyhjyyden täyttämiseksi tulee löytää muita keinoja kuin itsensä viihdyttäminen kuluttamalla. Kuluttamisen tuoma ilo ja onni on pinnallista, höttöistä harhaa, joka haihtuu nopeasti.

36 kommenttia artikkelissa “”Voiko olla minimalisti, jos…” osa 2

  1. Allekirjoitan joka sanan! (Vaikka en edes ole -millään mittapuulla- minimalisti). Yksi ihana mekko on suuri ilo, kaksi ihanaa mekkoa on suuri ilo, kolme ihanaa mekkoa on ilo, neljä ihanaa mekkoa on OK, viisi ihanaa mekkoa on vaiva ja kuusi ihanaa mekkoa on jo kärsimys. Vaikka niistä jokainen yksittäisenä esineenä olisi aivan loistava ja hieno vaate.

    • Niinpä. Olen yhä vähentänyt hiljakseen vaatteideni määrää, ja keventää huomata, ettei se tuota käytännössä mitään ongelmia. Yhden täydellisesti istuvan mekon onnistuin löytämään, joka käy minun menoissani minne vain. Tarkoitus olisikin vielä jonkin aikaa ainakin päivittää sitä aiemmin kirjoitettua vaatelistausta. Vielä en ole ehtinyt sitä muokata.

  2. Hyvä juttu, pidin erityisesti vertauksesta ”astiahuoneeseen”, antoi uutta perspektiiviä aiheeseen! Minä olen aina ollut huono kuluttamaan suuria summia vaatteisiin, siksi olin vielä pari vuotta sitten kirpparien ja nettihuutokauppojen suurkuluttaja, nelisen vuotta sitten silkka tavaroiden keräilijä-dyykkari. Haalin paljon pienillä summilla ja lopputuloksena oli toimimaton ja väärän tyylinen garderobi. En tiedä mikä oikeastaan aiheutti sen, että rupesin tietoisesti vähentämään vaatevarastoa. Tällä hetkellä vaatteita on todella vähän ja silti tuntuu, että siellä on vielä muutama hieman häiritsevä tekijä. Joko vaate on jollain tapaa toimimaton tai tähän elämäntilanteeseen sopimaton, joitain hankintoja olen vuoden aikana tehnyt ja joitain suunnittelen vielä tekeväni, kaikki tarpeeseen ja tarkoin harkittua. Yksittäisiin vaatteisiin kuluttamani summat ovat olleet suurempia, mutta mieluummin yksi kallis ja toimiva kuin kymmenen toimimatonta halpista. Lopulta rahaa – ja etenkin tilaa – säästyy ja oma muodista riippumaton tyyli on alkanut muodostumaan.

    Olen aina työskennellyt ja luultavasti tulevaisuudessakin työskentelen alalla, jossa tarvitsen korkeintaan kaksi asukokonaisuutta, tällä hetkellä mennään yhdellä ”työasulla” eli onepiecellä 🙂 Olisi muuten mielenkiintoista nähdä, minkälaista porukkaa tämän minimalismi-aatteen kannattajiin kuuluu, näistä kommenteista kun varmasti jokainen muodostaa oman mielikuvansa 🙂

    • Vaatteidenkin kanssa vähemmän ja toimivaa on huomattavasti mukavampaa kuin paljon vähän-sinne-päin toimivaa. Itse välillä kaipaan tunnetta siitä, että jotakin oikeasti puuttuu, että vaatekaapissa olisi odottamassa tyhjä kohta kun jotain tarvitsee. Sitä ei ole vielä tullut vastaan, ei vaatekaapin eikä minkään muunkaan kaapin kanssa. Siitä varsin selvästi tietää, että kaikkea on tarpeeksi ja usein enemmänkin.

      • Minulla tyhjiä kohtia löytyy! Tosin ei sellaisia, joita ilman en ennen kesän kuumia pärjäisi. Arkitoppia tai t-paitaa ei ole, ei sukkia, alusvaatteetkin kaipaavat korvausta kunhan pääsen omiin mittoihini, kesäkenkiä ei ole 🙂 juhlavia toppeja on kaksi liikaa, yhdellä pärjäisin hyvin. Minä seuraan muotia lehdistä ja blogeista ja pidän vaatteista, en vain koe tarvetta hankkia kaikkea itselleni.

        Pohdin tuossa tiskatessa, että minua on aina viehättänyt ajatus koulupuvusta ja uniformuista. Olen myös ollut elämäntilanteessa, jossa eleltiin määrätyllä vaatemäärällä ja päivän vaatekerta määräytyi sään mukaan. Miten kivaa ja helppoa se olikaan! Omaa persoonallisuuttaan jokainen osoitti sitten vaikka pipon käänteen leveydellä 🙂

        • Sinä olet löytänyt hyvin tasapainon sen kanssa, että voit nauttia muodista, mutta se ei edellytä välttämättä ostamista. Itse olen ajan myötä oppinut tuohon niiden tavararyhmien kanssa, joita ennen tuli helposti ostettua. On hyvä tunne, kun voi saada nautintoa kaikenlaisesta kauneudesta, mutta sitä ei tarvitse itse omistaa. Riittää, että se kauneus on olemassa.

          Koulupuku tai univormu kuulostaa niin ihanan helpolta ratkaisulta. Miellyttää minuakin ajatuksena.

          Kaipaan kokea sen tilanteen, että tiedän omistavani riittävästi. Ei liikaa, vaan juuri riittävästi. Vaikken koskaan ole ollut mikään hamsteriluonne, niin kyllä nykyisen kulutusyhteiskunnan jäsenenä käsitys siitä mikä on riittävästi, on hämärtynyt minullakin ajan saatossa. Kun tavaroita vähentää niin huomaa, että sitä rajaa, jolloin on vain riittävästi eikä liikaa, ei ole vielä saavutettu. Useiden vuosien tavaran vähentämisestä ja ostamisen rajoittamisesta huolimatta.

  3. Tottakai voi olla minimalisti ja estetikko. Muodinperässä juoksijoita käy vain sääliksi. Oma tyyli siinä häviää ja rahaa ja luonnonvaroja kuluu. Muodissa samat asiat toistuvat aina hieman erilaisina, pintamuodin jutut kuluvat nopeimmin. Vaikka ei muotia seuraisikaan, näemme lähiympäristössä pukeutumisen muuttuvan. On luonnollista seurata aikaa ja pysähteisyys ei ole välttämättä hyväksi. Tarpeeseen ostaminen on minimalistille ja vähentäjällekin sallittua. Olen samaa mieltä kanssasi, että länsimaisessa kulttuurissa kohtuullisuuden käsite on kadonnut ja heti mulle kaikki -kulttuuri aiheuttaa harkitsemattomia vikaostoksia. On myös tärkeä nauttia kauniista ilman, että sitä tarvitsee omistaa. Kirjastot ja museot ovat ihania paikkoja, koska niissä saa nauttia ilman materian ostamisen tarvetta.

    En ole vielä minimalisti, mutta ehkä vuoden parin jälkeen projektin edetessä. Todennäköisesti olen vain tavallista vähemmän omistava ja ostava tietoinen kuluttaja. Kerääjä en ole perusluonteeltani ollut koskaan, joka helpottaa raivausta. Minun on vain ollut vaikea luopua täysin hyvästä ja käyttökelpoisesta kaikilla mittapuilla. Kaapistani löytyy edelleen käytössä oleva 20 vuotta vanha hiihtoanorakki, josta en ole ajatellut luopua. Osa melonta- ja retkeilytavaroista on 30-vuotiaita. Muuramen keittiön kalusteet ovat lapsuudenkodista 70-luvulta ja tulevat kestämään vielä pitkään. Ei vaikka tavaraa on kertynyt, en ole koskaan ollut kertakäyttökulttuuria sietävä. Lahjat ovat jääneet kaappiin lähes poikkeuksetta eli olen valitettavasti sellainen, että käytän pelkästään sitä mista pidän. Raivauksessa on kauheinta henkisesti poistaa lahjoja, antaja on tarkoittanut hyvää antaessaan.

    Minulla ei ole arjenpyörityksen myötä ollut voimavarojakaan suuriin raivauksiin kerralla, aikaa olisi sen sijaan ollut. Meillä riittävästi tavaraa olisi monta tuhatta tavaraa nykyistä vähemmän. Tavoitteeni tälle vuodelle on sellainen, että en heti lannistu ja iloitsen tavoitteen ylittymisestä ja jaksan jatkaa ensi vuonnakin. Vaatekaappia siivotessa kannattaa ryhmitellä samanlaiset yhteen, jolloin saa paremman käsityksen tavaran määrästä. Nykyiset vaatehuoneet ovat aivan liian suuria! Onneksi vaatekaappini raivaus on hyvällä tolalla 🙂

    Koulupuvut ovat kaksipiippuinen juttu. Kehitysmaissa koulupukupakko estää köyhimpiä lapsia pääsemästä kouluun puvun maksaessa köyhimpien perheiden viikon tulot. Tapaan ostaa köyhimmille perheille pukuja paikallisten kautta matkoillani. Suora auttaminen on mahdollista. Itse olen ollut yksityisessä koulussa, jossa koulupukuna oli tummansininen hame, liivi ja valkoinen kauluspaita. Jokainen otti puvun omakseen ja oma persoona näkyi pukeutumisessa koulupuvusta huolimatta. Olen ollut myös koulussa, jossa oli kampa- ja nenäliinatarkastus aamuisin 🙂 Kulttuureita on monia ja koulupuku ei ole enää Suomessa nykypäivää.

    • Tavaran vähentäminen toimii itselläni parhaiten pala kerrallaan. Homman edetessä oppii paljon itsestään ja tarpeistaan. Se mikä pitkään tuntui tarpeelliselta, ei välttämättä sitä joku päivä olekaan. Asiat voi oppia tekemään toisella tavalla, ilman kyseistä tavaraa. Tässä vaiheessa, vuosien tavaran vähentämisen jälkeen, on jäljellä enää tavaraa, josta ei ole kovin helppo luopua. Ei siltikään, vaikka tietäisi, että luopuminen tuo tullessaan jotakin uutta ja parempaa elämään. Kaikelle on aikansa. Tavarasta luopuminen prosessina on mielenkiintoinen, sitä löytää itsestään kaikenlaista uutta matkan edetessä.

      • Minullakin vähentäminen näyttää toimivan parhaiten vähän kerrallaan ja joka päivä opin itsestäni uutta. Mielenkiintoinen prosessi. Onneksi aloitin ajoissa niin eläkepäiviä ehdin minimalistina ehkä viettämään.

  4. Minä taas ehdottomasti suhtautudn hyvin epäillen univormuihin ja koulupukuihin, tai ainakaan en itse haluaisi sellaiseen pukeutua. Miksi? Koska se ei ole itse valittu, eikä näin ollen kuvasta henkilön omaa persoonaa (lisäksi jonkun toisen suunnittelema puku voi olla sellaista materiaalia, joka tuntuu ikävältä tai sellaista mallia, joka jostain kohdasta hankaa, puristaa, lepattaa tms., joten ongelma on myös fyysinen). Vaikka en ole mikään muodin seuraaja, oikeastaan päin vastoin, haluan viestiä ulkoasullani kuitenkin jotakin. En siis todellakaan pukeudu minkään tietyn tyylisuunnan mukaan, eikä minua voi luokitella vaatteiden perusteella kuin ehkä ”perustylsäksi”. Mutta on myös paljon sellaista, mitä en pukisi päälleni ja myös se on viesti siitä, mitä en ainakaan ole enkä halua olla (mm. turkikset, neonvärit, pintamuoti, rintaliivit, korkokengät). Ja värit haluan ehdottomasti valita oman esteettisen näkemyksenii perusteella. Mielestäni pukeutumisen ilo tuleekin juuri siitä, että voin viestiä omaa ”taiteellista näkemystäni” edes jollain tasolla, kun en muuten tee mitään ”luovaa”, ainakaan näkyvää sellaista. Tuntisin oloni epämukavaksi jonkun toisen valitsemissa vaatteissa. Omaan elämääni tuo kyllä piristystä se, että voin pukeutua haluamallani tavalla ja tehdä myös uusia hankintoja. Siinä voisin kyllä petrata sen verran, että harkitsisin enemmän ja satsaisin rahallisestikin enemmän niihin harvoihin hankintoihin mitkä teen. Kengissä tämä jo toimiikin, mutta en esim. trikoopaidasta ole vamis maltaita maksamaan, koska ne saattavat reikiintyä nopeastikin kissa- ja lapsiperheessä. Vaatemäärästä taas sen verran, että Suomessa ei ole kovin helppoa olla vaateminimalisti, koska lämpötilan vaihelut ovat suuria. Takkejakin tarvitsee enemmän kuin yhden, jos aikoo pukeutua ulos säänmukaisesti. Myös kenkäarsenaali kasvaa tästä syystä väistämättä. Toinen asia on sitten pyykkihuolto. Jos ei pese pyykkiä usein (lähes päivittäin), pitäisi ainakin alusvaatteita ja paitoja olla melko paljon, ettei käy niin, että kaikki ovat likapyykkikorissa. Ja jos työssä tai yksityiselämässä altistuu normaalia useammin sotkulle (esim. lasten tai eläinten kanssa), on varavaatetta oltava taas vähän ekstraa. Näiden syiden (tekosyiden?) vuoksi en näe tarpeelliseksi olla vaatteiden suhteen kovin askeettinen, vaikka muiden kulutustavaroiden suhteen olenkin. On totta, että vaatteiden hankintaa on helpompi perustella itselleen ja muillekin kuin jonkun muun tavararyhmän. Joskus perustelut ovat hyvät, joskus taas huomaan itsestäni, että selittelyn makua on ilmassa :).

    • Minä taas näen uniformuissa sen ilon, että persoona korostuu ihmisten välisissä kanssakäymisissä enemmän, kun vaatteiden sijaan kiinnitetään huomio muihin seikkoihin. Lisäksi yhtenäiset työvaatteet esimerkiksi asiakaspalvelussa luovat mielestäni siistin yleisilmeen. Mutta nämä ovat vain minun omia mielipiteitäni.

      Minulla on lapsia ja olen paljon tekemisissä eläinten kanssa, olen silti hieman eri mieltä vaatteiden määrän suhteen. Tosin meillä pestään pyykkiäkin usein, ei sentään päivittäin. Lapsilla vaatteita on hiukan enemmän. Itselleni on tällä hetkellä 5 takkia ja koen määrän riittäväksi Suomenkin ilmastoon. Esille on tullut, että kaikille riittävä määrä on yksilöllistä. Jos joutuisin työni puolesta edustamaan, tarvitsisin ehkä yhden takin lisää, mutta koska sellainen tilanne on aika kaukaa haettu, pärjään tuolla määrällä hyvin.

      • Minä näen tuon univormuasian varmaan aika tavalla samoin kuin sinä. Todella soisin, että ihmisten välisessä kanssakäymisessä olisi enemmän syvyyttä, ja ihminen otettaisiin ensisijaisesti ihmisenä, siitä riippumatta mitä hänellä on päällään. En minä ajattele pukeutuessani, että tuon nyt esille persoonallisuuttani. Pukeudun itselleni toimiviin ja mukaviin vaatteisiin, ja jos joku haluaa sen perusteella tehdä päätelmiä persoonallisuudestani niin se on sitten hänen asiansa. Aika ohueksi voi näkemys kyllä jäädä, jos ei muuten tulla tutuiksi. 😉

      • 5 kuulostaa niin paljolta, että on pakko luetella: toppatakki, välikausitakki ja juoksutakki ulkoiluun, nahkatakki ja parka ihmisten ilmoille 🙂

    • Taidetaan taas tulla minimalismin määritelmään tai sen määrittelyn hankaluuteen. Ei Suomessa ole mielestäni sen vaikeampaa olla vaateminimalisti kuin muuallakaan. Jos minimalismi on tavaran tasolla sitä, että omistetaan vain tarpeellinen, niin se onnistuu missä tahansa, jos sitä haluaa toteuttaa. Toki jossakin toisessa maassa ja ilmastossa se tarpeellinen on vähemmän kuin meillä. Ei kai kukaan odotakaan, että ollakseen minimalisti pitäisi pärjätä yhdellä takilla Suomen oloissa? Jokainen määrittelee sen tarpeellisen itse.

      Tässä on muuten yksi esimerkki minimalistisesta vaatekaapin sisällöstä Suomen oloissa. http://www.lifeshouldbethecatsmeow.blogspot.fi/2012/11/extreme-weather-wardrobe-minimalist-way.html

    • ”Takkejakin tarvitsee enemmän kuin yhden, jos aikoo pukeutua ulos säänmukaisesti. Myös kenkäarsenaali kasvaa tästä syystä väistämättä.”
      No, jaa. Miehellä on yksi talvitakki, keväällä, kesällä ja syksyllä päällä on huppari (jota en ainakaan itse laske takiksi). Samoin hänellä on kenkiä yhdet sellaiset, jotka sopivat mainiosti vuoden ympäri, vaikka toki kaapista löytyykin parit lisää – mutta harvoin ne sieltä kaapista poistuvat. Näyttää siis siltä että yhdellä takilla ja yksillä kengillä pärjää helposti Suomenkin ilmastossa, eikä tee tiukkaakaan. =)

      • Tässä se juuri nähdään, että meillä on kovin erilaisia tarpeita. Näkee sen itse asiassa katukuvassakin, että tennarit riittävät melko monelle vuoden ympäri. 😉 Uskon siihen, että itsekin pärjäisin varsin vähällä, kun löytäisi ne optimaalisimmat ratkaisut. Jos löytäisi yhtä toimivia kesäkenkiä kuin talvikenkäni ovat, niin monet kengät jäisivät turhiksi. Miten sitä muksuna riitti sulan maan aikana pääosin lenkkarit ja talvella talvikengät? Jotain on niistä ajoista muuttunut.

  5. Niin sitä vain löytää itsestään vaateminimalistin kun haluaa. Mietin alkuun että, kun kuitenkin seuraan muotia, niin miten sitä voi olla innostumatta kaikesta uudesta, jota näkee. Kuitenkaan tämän ostolakon aikana ei ole tehnyt ollenkaan tiukkaa. Monesta jutusta olen innostunut, mutta se on jäänyt vain ihailuksi ja olen tyytynyt siihen, että asioista voi innostua, vaikka niitä ei omaan vaatekaappiin saakaan. Tämä johtuu varmaan siitä, että viimeinkin pohdiskelin kunnolla tyyliäni ja mitä vaatteita oikeasti käytän, siis kunnon reality check. Oivalsin, että tyyliäni leimaa rentous ja mukavuus. Voin olla jakku päällä, mutta jalassa on rennot housut ja ballerinat; jalassa voi olla pillifarkut ja korkkarit, mutta yläosa on silloin hälläväliä; juhliin laitan tietenkin mekon, mutta se ei saa puristaa ja siinä pitää voida syödä maha täyteen 😉 Jne. Kaapista siis sai vielä kyytiä kaikki ne vaatteet joita piti päällä ollessa kiskoa, asetella tai muuten vaan tarkistella. Parhaiten viihdyn vaatteissani kun voin vähän niinkuin unohtaa ne päälle.
    Minimalistin on ennenkaikkea tunnettava tyylinsä. Silloin voi unohtaa sen kaiken ylimääräisen, mitä muotiteollisuus haluaa meidän ostavan ja todeta, että kaunista on mutta ei minun juttuni.

    • Tiinanen, loistava oivallus oman tyylin tuntemisen merkityksestä minimalismin tavoittelussa. Minunkin vaatteiden tulee olla mukavia. Olen vuosikausia katsellut ja miettinyt monitoimivaatteita, esimerkiksi DNKY:n cozy neuletta, jota sovituskopissa asettelin pitkän tovin ja mietin, että näin hankalana jää muiden päällä ihasteltavaksi. Monitoimivaatteilla saa vaihtelua aikaiseksi ja periaatteessa pärjää vähemmällä.

    • Tuo on niin totta mitä kirjoitat, että minimalistin on tunnettava tyylinsä ja lisäisin vielä, että omat tarpeensa ja mahdolliset rajoitteensa. Itselleni on kertynyt turhan paljon kenkiä siksi, että en ole tiennyt mitä tarkalleen olen hakemassa (paitsi mukavuutta) ja mikä toimisi monipuolisesti vaatteideni kanssa. Valitettavasti en tiedä vieläkään. Takkien kanssa olen vasta tänä talvena tajunnut, että hengittävyys pitää olla ykkösasia, kun minä hankin takkia. Joitakin asioita oppii vain kantapään kautta.

      Minulle vaatteissa viihtyminen on nimenomaan tuota, että ne voi unohtaa päälle. Niitä ei tarvitse miettiä tai varsinkaan asetella. Tällaiset asiat ovat selvinneet usein valitettavasti vasta käytössä, vaikka en sorru heräteostoksiin. Kaupassa vaatteita ostaessa tunnetila ei jostain syystä aina vastaa normaalielämää, ja arvostelukyky pettää.

  6. No on univormupuvuissa usein kyllä ankeaa myös se käytännöllisyys ja epämukavuus päällä. Standardimalleina ne ovat eri mallisille vartaloille epäsopivia, jos ei ole tarkoitus, että kaikki käyvät räätälissä teettämässä samanlaisen, mutta erimuotoisen kokonaisuuden. Koulu- ja työpuvut ovat yleensä jäykkää joustamatonta ”jakkupuku” -tyyliä. Lisäksi jos univormu on mielestäni epäkäytännöllisyyden lisäksi kauhean näköinen, niin ei kyllä tunnu luontevalta olla sellaisella, vaikka kaikilla muilla olisi samanlainen. Esim. nuorena olin töissä kirjakaupassa, jossa työpukuna oli jakku, ruma ja roikkuva sellainen, kuten yleensä myymälähenkilökunnalla missä tahansa kauppaliikkeessä. Hampaat kiristellen sitä käytin, enkä kyllä löytänyt siitä mitään muuta hyvää kuin asiakkaan näkökulmasta sen, että tunnistaa myyjän. En myöskään tunne vetoa ”edustustyöhön”, mm. koska olisi pakotettu pukeutumaan univormumaisesti jakkupukuun ja korkokenkiin, ehkä jopa meikkaamaan 🙂 . Mutta voihan yhtenäinen asu olla toki helpotuskin, niin ei ainakaan tarvitsisi miettiä mitä sitä päälleen laittaisi. Itselleni sen miettiminen vaan ei ole koskaan tuottanut sinänsä päänvaivaa, vaan ennemminkin iloa.
    Tuo pyykkiasia on kyllä tällä hetkellä aktualisoitunut elämässäni kun olen raskaana loppuvaiheessa, eikä monikaan vaate enää mahdu päälleni. On yhdet housut, jotka mahtuvat ja joissa voin mennä töihin. Jos niille käy jotakin, kuten tippuu ruokaa, on ne pakko pestä samana päivänä, vaikka muuta pyykättävää ei olisikaan. Tarpeellinen määrä vaatteita riippuu paljolti tietysti olosuhteista ja elämäntavasta (tarvitseeko erikseen työ-edustus- piha- harrastus jne jne vaatteita), mutta oli elämäntapa mikä tahansa, niin en halua miettiä sitä, että jos nyt nämä ainoat verkkarini kurastuvat yltäpäältä, nin voinko mennä enää illalla ulos, jos en niitä heti pese ja kuivausrummuta. Tarpeellisen raja on häilyvä ja sillä voi saivarrella loputtomiin. Ehkä omat rajoitukseni ilmenevät elämisen mukavuuden ympärillä. Tuntuu vaan mukavammalta ja ”varmemmalta”, että ei ole sen yhden tai kahden vaihtoehdon varassa.

    • Mielestäni tarpeellisen rajassa ei ole mitään saivarreltavaa, sillä jokainen päättää sen kohdaltaan itse. Ei ole olemassakaan mitään yhtä rajaa sille, mikä on riittävää. Se, että vaatteita on tarpeeksi, ei tarkoita sitä, että elämänsä pitäisi tehdä vaikeaksi, jotta voi sanoa, että minulle riittää määrä x. En minä ainakaan näe järkeä siinä, että eläisin vaikka kahden vaatekerran kanssa, jos se tekee elämästä täysin toimimatonta. Minimalismin tarkoitus ei tosiaankaan ole omistaa niin vähän, että elämästä tulee hankalaa. Miten ihminen voisi keskittyä elämänsä oikeasti tärkeisiin asioihin, jos joutuisi jatkuvasti taistelemaan vaikka vaatteidensa riittävyyden kanssa? Olennaisinta on kuitenkin se, että elämä toimii sillä määrällä tavaraa tai vaatteita minkä omistaa. Ja sivumennen sanoen, ei minimalismikaan ole päämäärä, johon jokaisen tulisi pyrkiä. Kukin rakentakoon elämänsä mieleisellään tavalla.

  7. Niin totta kyllä ettei ole mitään ”absoluuttista” rajaa, jokaisella on oma taipaleensa. Lähinnä tarkoitin tässä nyt omaa henk.koht. rajaani ja sen pohdintaa. Saivartelulla tarkoitin esim. tilannetta, jossa minulle on jostain ilmestynyt vaikkapa kaksi takkia, joiden käyttötarkoitus on identtinen, ja tarve olisi oikeasti vain yhdelle, niin pitäisikö minun luopua toisesta, koska en oikeasti tarvitse sitä? Vai voinko pitää molemmat, koska saatan kuitenkin käyttää molempia rinnakkain vaikkakin samassa tarkoituksessa, ja molemmat takit miellyttävät minua? Tai jos tiedän (niinkuin tiedänkin), että joitakin vaatekappaleita minulla on todelliseen tarpeeseen nähden liikaa, niin luovunko osasta (heti), vaikka ne aina joskus käyvätkin päällä, eivätkä riipu jatkuvasti kaapissa tarpeettomina?. Vai teenkö päätöksen, että en osta kyseistä vaatelajia lisää ennenkuin vanhat ovat loppuun kuluneita ja niiden määrä vähenee luontaista tietä. Varmaan tuo jälkimmäinen on se järkevä tapa, mutta minulla vaatteet eivät kyllä kovin nopeasti käyttämällä kulu loppuun (hyvä sinänsä), joten vaatteita on sitten ”liikaa” vuosikausia. Tämän tyyppisiin kysymyksiin en odotakaan vastausta muualta kuin itseltäni. Jos otan ainoaksi kriteeriksi todellisen tarpeen, niin kyllä tiedostan, että en tarvitse kahta tai kolmea talvitakkia tai kymmentä aluspaitaa. En joutuisi pulaan tai tinkimään mukavuudesta vaikka määrän puolittaisi. Toisaalta, en keksi syytä miksi puolittaa, jos ne kaikki kuitenkin ovat välillä käytössä. Ongelman ydin tässä saattaa olla se, että muu tavara asunnossa häiritsee minua paljon enemmän kuin vaatteet. Minua ei haittaa, jos vaatekomeron hyllyillä ei ole runsain mitoin tyhjää tilaa, kunhan se nyt ei missään kaaoksessa ole. Sen sijaan minua häiritsevät kaikki elektoniikkaromut (tv, tietokone, mikoraaltouuni, sähköhammasharja) ja osa lasten mauttomista leluista. Ehkäpä haluankin raivata vain muiden perheenjäsenten tavarat, ja pyytämättä lahjaksi saadut, mutta en omiani ja itse hankkimiani? Itsetutkiskelun paikka siis.

    • Kiitos, että jaksoit vielä selittää ajatuksiasi. Aina ei ole tekstin kautta niin helppoa ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa tai miettii.

      Vaatteet ovat aika hankala laji vähentää. Monesta tavarasta tietää aivan tarkkaan tarvitseeko sitä vai ei. Vaatteiden kanssa tilanne ei ainakaan minulle ole yhtä selvä. Itse olen ottanut sen kannan vaatteiden karsimiseen, että en vähennä suoraan pois täysin toimivia vaatteita joita käytän, vaikka niitä olisikin tarpeettoman paljon ajan kuluessa kertynyt. Minulla on esim. neljät farkut, vaikka kaksilla pärjäisin aivan hyvin. Siihen voi mennä aikaa, että yhdetkään niistä kuluvat käyttökelvottomiksi. Lienee todennäköisempää, että jossain vaiheessa jotkut niistä vaan jäävät kaappiin käyttämättä, jolloin niistä voi yhtä hyvin luopua. Itse en osta uutta, jos samankaltaisia on jo valmiiksi kaapissa tarpeeksi.

      Talvitakit ovat olleet minulle hankala juttu. Vasta kantapään kautta olen oppinut, mikä minulla parhaiten toimii. Talviaikaan käytän useampia takkeja: villakangastakki, kevyesti topattu samettitakki, toppatakki, hiihtotakki ja anorakki ulkoiluun. Olen kyllä käyttänyt kevät/syksytakkianikin, kun on ollut niin lauhaa. Lisäksi löytyy siskolta saatu untuvatakki, jota en ole käyttänyt kyllä vielä ollenkaan. Se varmasti olisi hyvä todella kylmällä ilmalla, joten en ole siitä luopunut toistaiseksi. Tuota villakangastakkia opin käyttämään vasta tänä talvena, vaikka sain sen lahjaksi jo 2008.

      Vaateasiat eivät tosiaan ole välttämättä aivan yksiselitteisiä. Ja mikä siinä muuten onkin, että toisen tavarat ärsyttävät silmää helpommin kuin omat. 😉 Omalla kohdallani ehkä se, että niille omille voi sentään tehdä jotakin. Toisen tavaroihin ei voi puuttua, vaikka ne olisivat miten ärsyttäviä.

    • Minusta käyttökelpoiset mutta tarpeettomat tuplakappaleet kannattaa säilöä esim. kellariin odottamaan sitä, että ”ensikappale” kuluu käyttökelvottomaksi (tietenkin käytännöllisyyden rajoissa). Sitten voi ottaa esiin ehjän, hyväksi havaitun tuplakappaleen. Tai sitten voi ottaa vuorotellen esim. puolen vuoden välein toisen käyttöön ja arkistoida toisen. Jos käyttää kahta rinnakkain, ne kuluvat tietysti fyysisesti hitaammin, mutta henkisesti nopeammin. Toisinsanoen molempiin voi kyllästyä. Olen tullut siihen tulokseen, että mitä vähemmän vaatteita on, sitä epätodennäköisemmin niihin kyllästyy. (siis jos on kyllästyvää tyyppiä, joka kaipaa vaatevaihtelua)-

  8. Minä sain hyvin eleonooran ajatuksista kiinni, koska olen miettinyt itse ihan samanlaisia asioita 😉 Minäkään en missään tapauksessa haluaisi pukeutua ylhäältä päätettyyn univormuun, vaikka tavallaan ymmärrän miksi se olisi helppo ratkaisu. Mutta minä tykkään vaatteista (vaikkei minulla niitä kovin paljon olekaan ja en seuraa muotia) ja haluan pukeutua omaan ilmaisuuni sopivalla tavalla. Minusta on vähän hassua, että muuten esteettisiä asioita arvostavat ihmiset saattavat jättää omaan ulkoasuunsa panostamisen melkein olemattomaksi. Ja minähän en siis esim. meikkaa, eli en tarkoita että kaikkien pitäisi puunata ja laittautua. Tarkoitan vain, että on aika mukavaa kun löytää oman tyylinsä ja tavallaan istuu itsekin siihen maailmaan, jota arvostaa. Minä kun arvostan harkittua designia ja käsityötä, niin olisihan se kummallista jos olisin itse irrallinen siitä estetiikasta. Ymmärsiköhän kukaan? 😉

    Minustakin minimalisti voi oikein hyvin tykätä vaatteista ja perustelitkin hyvin, miksi niin on.

    • Tuo on kiintoisa ajatus, että voi olla kiinnostunut estetiikasta, muttei välttämättä vaatteista. En ole ajatellut sitä aiemmin noin. Itselleni vaatteissa tärkeää on mukavuus ja käytännöllisyys, sekä tietysti istuvuus. Mutta siinä se sitten onkin. Pukeutumiseni on hyvin yksinkertaista ja tavallista. Se miltä kotonani näyttää on huomattavasti tärkeämpää. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että näen paremmin ympärilleni kuin itseni. 😀 En juurikaan vietä aikaa peilin edessä, joten näen kaikkea muuta kuin itseni, ja sillä muulla on siksi enemmän merkitystä. Vaatteiden tehtävä on minulle lämmittää ja peittää, toimia hyvin siinä mitä kulloinkin teen. Toki vaatteen ulkonäölläkin on väliä, mutta lähinnä niin, että kaupoissa suurin osa vaatteista ei miellytä minua. Kaipaan ehkä vaatteisiinkin sitä minimalismia enemmän kuin sitä on tarjolla.

  9. Kiteytit hyvin Siippa, kiitos siitä :). Mietin eilen paljonkin sitä univormuasiaa ja ulkonäköä itseilmaisun välineenä. Voi olla niinkin, että jos kaikki näyttävät samalta, niin ihmisen persoona ja ajatukset tulevat paremmin esiin. Näin käy kuitenkin vain, jos oikeasti tutustuu ihmiseen. Mutta millä perusteella ja millä tavalla sitä lähestyisi uutta ihmistä, jos mitään vihjeitä persoonallisuudesta ja ehkä arvoista ei voi ulkoapäin havaita? Miten samanhenkiset löytäisivät toisensa (paitsi netin keskustelupalstoilta)? Esim. omassa elämässäni ja olemuksessani korostuu (toivottavasi) luonnollisuus ja vaatimattomuus. Vaikka henkilö ei nyt varsinaisesti tarkoittaisi viestiä mitään vaatteillaan tai muulla omaisuudellaan, niin kyllä jotain voi hänen arvomaailmastaan päätellä näiden valintojen perusteella. En ehkä ole kovin kiinnostunutkaan tutustumaan ihmisiin, joilla on täysin erilainen elämäntapa, tavoitteet ja arvot kuin minulla. Siksi on ihan kiva, että päältäpäin näkee, onko tyyppi ekohippi, bisnesnainen, muotitietoinen, urheiluhullu, taiteilija vai ihan vaan mattimeikäläinen. Ulkonäkö voi pettää, mutta uskoisin, että aika usein se ei petä ainakaan täydellisesti. Ensivaikutelma syntyy ulkonäöstä ennen kuin on päästy keskusteluetäisyydelle. Se keskusteluetäisyys tulee, jos molemmat kokevat jonkinlaista kiinnostusta tai samanmielisyyttä toisiaan kohtaan ulkonäön perusteella. Vaikka kuinka haluaisi, että ulkonäkö ei vaikuta, niin kyllä se vaan on olennainen osa persoonaa. Se, jonka muut ensimmäisenä huomaavat. Mielikuva toisesta kyllä muuttuu ja laajentuu kun on tutustuttu, mutta sitä ennen on lähinnä näköhavaintojen varassa. Tätä on tosi vaikea selittää, mutta kyllä ihmisen persoona on myös sitä, mitä hän ympärilleen haalii tai jättää haalimatta, se, miten itsensä ja kotinsa tuunaa. Sekin, että ei omista mitään ja käyttää univormua (esim. munkinkaapua) antaa viestin. Ainakin näin minä asian ymmärrän ja sitä itseeni sovellan.
    Tämä edelle selostettu ei sovi internetiin. Siellä ei tarvitse kasvojaan ja vaatteitaan näytellä kun teksti puhuu puolestaan.
    Olen käsittänyt, että maissa, joissa on käytössä koulupuku tai muu ylhäältä saneltu ulkonäkönormi (esim. maolainen univormu tai islamilainen asu), erittäin moni pyrkii silti jotenkin muokaamaan tätä asua, jotta ”erottuisi joukosta”. Oli se sitten eri tavalla käärityt lahkeet, kampaus, kello tai silmämeikki, niin jonkinlainen tarve tuntuisi monella olevan viestiä, että ei ole massaa, vaan persoonallisuus. Mutta eipä tästä sen enempää. Hyvää viikonloppua ja kohti keveämpiä tunnelmia!

    • Minä taas ajattelen sen nimenomaan niin, että uniformussa helpommin tutustuu juuri itsestään ja omista arvoistaan poikkeaviin ihmisiin ja se rikastuttaa omaa elämää suunnattomasti. Olen itse tutustunut uniformussa ihmisiin, joihin en varmastikaan normaalitilanteessa olisi ollut kiinnostunut tutustumaan (sinunkin mainitsemistasi syistä) ja nämä tuttavuudet ovat osaltaan suuresti muokanneet ennakkoluulojani ja tehneet minusta suvaitsevamman, osasta näistä ihmisistä on ajan kanssa tullut parhaita ystäviäni. Ja toki mekin muokkasimme ajan kuluessa uniformuamme oman näköiseksi, siitä olikin aiemmin puhetta, mutta lähtöasetelma oli jokaisella sama.

      Soisin, että ihmiset eivät kiinnittäisi ulkoiseen habitukseen niin paljon huomiota ja suhtautuisivat avoimemmin esimerkiksi eri alakulttuurien edustajiin. Uniformu-asia jakaa varmasti paljon mielipiteitä ylipäätäänkin, itse pidän rutiineista ja auktoriteeteista, joten en koe uniformuissa juuri mitään negatiivista.

      Taisin hieman eksyä itse aiheesta; minimalismit nauttikoot myös muodista! 🙂

      • No, nämä keskustelut tuntuvat välillä eksyvän aiheesta, mutta mitäpä siitä. 🙂

        Itse olen myös huomannut, että vaatetuksen antama kuva ihmisestä on usein heijaste omista ajatuksistani ja ennakkoluuloistani. Kun jossain tilanteessa pudotetaan sellaisten ihmisten seuraan, joita ei itse olisi valinnut, voi yllättyä positiivisesti. Olen samaa mieltä siitä, että omista arvoista poikkeaviin ihmisiin tutustuminen todella rikastuttaa elämää. Ja toisin päin katsoen, ihmiset ovat niin erilaisia, että johonkin yhteiseen viiteryhmään kuuluminen ei vielä tarkoita, että ihmisillä olisi juurikaan yhteisiä keskustelun aiheita.

        ”Soisin, että ihmiset eivät kiinnittäisi ulkoiseen habitukseen niin paljon huomiota ja suhtautuisivat avoimemmin esimerkiksi eri alakulttuurien edustajiin.” Olen aivan samaa mieltä. En tiedä mistä minuun on näitä sanontoja tarttunut, mutta jälleen tuli yksi mieleen: ei ole koiraa karvoihin katsomista. Siinä on kyllä vinha perä. Ihminen on niin moniulotteinen olento, että ulkonäkö ei riitä kuvaamaan ihmisen luonteesta paljoakaan.

    • En ole ajatellut, että ihmiset katsoisivat kovinkaan paljon mitä muilla on päällä. Mutta ilmeisesti olen ollut väärässä. Tämän blogin yhteydessä olen vaihtanut ajatuksia vaatteista enemmän kuin koko elämässäni tähän mennessä. Itse en juuri katsele mitä muilla on päällä. Huomaan kiinnittäväni muiden vaatteisiin enemmän huomiota silloin, kun itse olen etsimässä esim. takkia, enkä tiedä mitä olisin vailla. Ja toisaalta täysin poikkeavaan pukeutumiseen, esim. hellepäivänä juoksijalla tuulipuku vetoketju tiukasti kiinni ylös asti, kun itse olen läkähtyä pienimmissä mahdollisissa vaatteissa joilla kehtaan ulkona olla.

      Ensivaikutelma ihmisestä tulee ulkonäön kautta, mutta minulle enemmän kertoo kaikki muu kuin vaatteet. Ihmisissä kiinnitän huomiota käyttäytymiseen, mielialaan, ryhtiin, siihen miten ihminen itsensä kantaa. Vaatteet huomaan paremmin vasta jo tutun ihmisen kanssa ollessani.

      Univormu olisi ok minulle, koska silloin ei tarvitsisi miettiä koskaan mitä laittaa päälle. Se oikaisisi yhden osan mietintää pois elämästä. Sen syvällisemmin en asiaa ole ajatellut. Omalla kohdallani en usko, että tuntisin tarvetta erottautua joukosta. Persoonallisuuteni on minussa joka tapauksessa, oli minulla päällä mitä vain. Ja näkyy tosiaan ulospäin käyttäytymisessäni, vaikka ympärilläni olisi joukko samoin pukeutuneita.

  10. Onhan ne vaatteet aika pieni häivähdys koko persoonasta. En minäkään varsinaisesti tuijottele mitä ihmisillä on päällä ja arvaile sen perusteella ovatko he ”kiinnostavia”, mutta jotenkin sitä silti tulee ehkä liikaakin ennakkoasennetta jos jollakin on mielestäni esim. tosi mauton look. Luin eilen jotakin naistenlehteä, jossa oli 3 naista kertomassa elämänsä käännekohdasta tms. Kaksi heistä oli pukeutunut pehmeän luonnonläheisesti johonkin neuleeseen ja meikkiä oli vähän (lehdessä varmaan ei ihan saunapuhtaana voi olla :)) Kolmas taas oli pukeutunut bisnesjakkuun ja huulipuna oli räikeää. Kuvien perusteella en ollut yhtään kiinnostunut lukemaan sen jakkunaisen tarinaa, mutta kaksi muuta kylläkin. Luin sen kolmannenkun sitten, viimeisenä, ja ihan totta, ei se ollut yhtään lähellä minun ajatuksiani enkä tykännyt hänen mielipiteistään. Mutta tuo nyt oli vaan yksi esimerkki. Sekin tekee hyvää tutustua ihan eri maailmoista tuleviin ihmisiin. Itse olen vaan hieman epäsosiaalinen perusluonteeltani, niin en halua ”tuhlata aikaa” joutavaan small talkiin. Joku ns. coctail-tilaisuus olisi minulle kauhistus, en varmaan voisi mitenkään sopeutua amerikkalaiseen seurustelukulttuuriin. Tuleehan sitä törmättyä kaikenlaiseen porukkaan esim. harrastusten kautta. Joskus voi olla tosi yllättävää missä ammateissa esim. treenikaverit toimivat kun on tottunut näkemään niitä aina tanssitrikoissa. Se, kenestä sitten tulee oikein hyvä kaveri, onkin aina vähän arvoitus, jotain kemiallista sen täytyy olla, niinkuin parisuhteudenkin rakentuminenkin. Samanlaiset arvot ja elämäntapa eivät vielä takaa mitään, mutta silti tuntuisi utopistiselta olla hyvä ystävä vaikkapa jonkun rallikuskin kanssa. Mutta taas meni ohi aiheen. Minä taas en sistustuksesta niin välitä, kunhan huonehalut ovat mukavia ja yksinkertaisia. Ja tyhjää tilaa pitää olla myös. Kaikki koriste-esiineet ovat ehdoton ei. Anoppi kutsuu kotiamme sairaalatyyliseksi. Mutta hän onkin Itä-Euroopasta, kristallikruunujen ja runsaan värikylläisyyden alueelta. Peiliinkään en tuijottele, kodissamme ei edes ole muuta kuin vessan pikkupeili, Mutta jostain kumman syystä se on sitten ne vaatteet, johon oma esteettinen kiinnostukseni suuntautuu. Pelkkä ulkonäkö ei ole se kiinnostava asia, vaan materiaalin tuntu ja käyttömukavuus. Minäkin toivoisin vaatakauppoihin enemmän yksinkertaisuutta. Haen yleensä ihan perusvaatetta ilman krumeluureja ja mielellään yksiväristä. Mutta värikään ei saa olla ihan mikä tahansa, esim. musta ei kelpaa, sitä nyt on aina tarjolla. Moni minimalistiksi itseään kutsuva pitää mustavalkoisesta, mutta minulle käyvät paremmin luonnonvärit ja murretut sävyt. Minun mustani on ruskea ja harmaa.

    • Valitettavasti sitä aina yhtä pirteää mustaa on tarjolla liikaakin. Harmittaa joskus, kun jotain itselle tosi sopivaa vaatetta ei ole kuin mustana. En käytä mustaa enkä valkoista, ellei ole pakko. Urheiluvaatteita minulla on mustia, koska usein vaihtoehto on vielä huonompi. Minun järkeeni ei ole vielä toistaiseksi sopinut miksi urheiluvaatteista tehdään niin täysin muusta vaatetuksesta poikkeavia. Värit ovat usein kummallisia ja turhankin kirkkaita. Ei huvittaisi näyttää sirkuksesta karanneelta ulkoillessaan.

  11. Kiitos tästäkin loistavasta kirjoituksesta. Tuo otsikko on hyvä, ja jään innolla odottamaan sarjan seuraavia osia. Kirjoitin itse juuri blogahduksen, jonka otsikkona voisi melkein olla ”voiko olla minimalisti, jos harrastaa käsitöitä”. Voi, ja mielestäni se olisikin hyvä juttu, sillä tajusin blogiasi luettuani että luovuus kukkii parhaiten sopivan minimalistisessa ympäristössä!
    PS. Linkkasin blogiisi, toivottavasti et pahastu! 🙂

    • Ole hyvä! Ja en tietenkään pahastu, että linkkasit blogiini. Kiitos kunniasta!

      Sarjaan on tällä tietoa tulossa yksi osa, ellei uusia tarpeita ilmene. Olen käytännössä huomannut, että luovuus todella kukkii parhaiten yksinkertaisessa ympäristössä, jossa ei ole turhia ja ylimääräisiä asioita. Itsekin harrastan ajoittain käsitöitä, mutta tosin aika pienessä mittakaavassa. Nykyään oikeastaan vain kun tarvetta ilmenee.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s