”Voiko olla minimalisti, jos…” osa 3

Tässä artikkelisarjan kolmannessa osassa pohdiskelen tavaroita, joilla ei varsinaisesti ole konkreettista käyttötarkoitusta sekä tunnepitoista suhtautumista tavaroihin.

”Voiko olla minimalisti, jos omistaa tavaroita, joilla ei ole varsinaista käyttötarkoitusta?”

Voi. Itse laskisin esimerkiksi taiteen tähän luokkaan. Taidetta ei ole tarkoitettu minkään tehtävän suorittamiseksi, arkiseksi käyttöesineeksi. (Toisaalta joskus kauniisti muotoillut arkiset käyttöesineet voivat käydä taiteesta.) Taiteen merkitys ihmiselle on monisyisempi.

Mielestäni ei voida ajatella niin, että vain sellaisen tavaran omistaminen on ehdottoman välttämätöntä, jolla on selkeästi määriteltävissä oleva käyttötarkoitus. Jonkin esineen omistaminen vaikka vain siksi, että se on kaunis katsella, ei ole mielestäni minimalismin kanssa ristiriidassa.

Muotoilija ja sisustusarkkitehti Simo Heikkilän mielestä ihminen tarvitsee 41 tavaraa, joista yksi on taide (Avotakka 2/2013). Itselläni on yksi esine, jonka laskisin taiteeksi. Kyseessä on lahjaksi saatu, japanilainen käsintehty maljakko. Sen erikoinen muoto ja väri ovat kiinnostavia silmälle.

Muistoesineilläkään ei yleensä ole mitään konkreettista käyttötarkoitusta. Usein minimalismi tuo mukanaan huomion kiinnittymisen nykyhetkeen, ja siihen mitä meillä on juuri nyt. Se ei silti tarkoita, että meidän olisi luovuttava muistoesineistä, ellemme niin halua. Itse olen vuosien mittaan vähentänyt muistoesineideni määrää. Enää minulla on vain pienehkö määrä valokuvia ja pari kirjettä.

”Voiko olla minimalisti, jos suhtautuu tavaroihinsa tunnepitoisesti?”

Moni on varmaan nähnyt televisiossa asuntonsa tai talonsa lattiasta kattoon täyttäneitä ihmisiä, joille roskista luopuminenkin on äärimmäisen vaikeaa. Toki tässä tapauksessa on kyse sairaudesta, mutta esimerkistä huomaamme, että tunnepitoisen suhtautumisen skaala on laaja. Esimerkin tapaus on kaukana siitä, että omistaisimme joitakin tavaroita, joilla on tunnearvoa.

Mielestäni ollakseen minimalisti ei tarvitse väkipakolla katkaista tunnesiteitä tavaroihinsa. Ei tarvitse luopua kaikesta, mihin liittyy tunnearvoa. Se ei tunnu ajatuksenakaan kovin inhimilliseltä. Itse ostin aikoinaan aika vähällä miettimisellä halpoja tavaroita, joista oli yhtä helppo kyllästyttyään luopua kuin niitä oli ostaakin. Nykyään haluan ostaa tavaraa vain tarpeeseen. Käytän tavaran valintaan reilusti aikaa, koska haluan mahdollisimman pitkälle varmistua siitä, että tavara toimii käytössäni vuosikausia tai vuosikymmeniä.

Todella toimivaan, pitkään palvelevaan tavaraan voi myös kehittyä jonkinlainen tunneside. Tällaisista tavaroista myös pitää mielellään hyvää huolta, jotta ne kestäisivät mahdollisimman pitkään. Hyviä tavaroita kohtaan kehittyvä tunneside ei ole mielestäni ollenkaan huono juttu, varsinkaan jos sillä tavoin saa vähennettyä turhaa kulutusta tai lopetettua sen kokonaan.

Mitä sitten kun nämä tunnearvokkaat tavarat tulevat tiensä päähän? Luopumisen tuskaa? Ei kovin kauaa. Esineiden pääasiallinen tarkoitus on helpottaa asioiden tekemistä, ei se että me omistamme ne. Esineen elinkaaren aikana sen avulla on toivottavasti saavutettu monia kokemuksia ja tehty hienoja asioita. Ja silloinhan se on palvellut mitä parhaiten.

Itselläni tunnesiteessä tavaraan onkin kyse kiitollisuudesta ja onnen tunteesta, kun olen löytänyt juuri tarpeisiini sopivan tavaran, joka helpottaa asioiden tekemistä. Onni syntyy tavaran avulla saavutettavasta tekemisen kokemuksesta.

Minulla on tunnesiteitä tavaroihini. Tuoli, jossa istuen tätä kirjoitan, on minulle tärkeä. Siihen upposi hyvä summa vaivalla säästämiäni rahoja. Tarvitsin tarpeeksi jämäkän tuolin, jotta voisin istua ryhdikkäästi ja päästä minua tuolloin vaivanneista selkävaivoista. Ostopäätöstä tehdessäni visioin mielessäni, että tuoli varmasti olisi sellainen, että haluaisin siinä vielä vanhanakin istua. Sellainen, jonka olisin valmis kunnostuttamaan, kun sen aika on.

Eräs lyhty muistuttaa minua monista tärkeistä asioista ja tärkeästä ihmisestä, jonka piti saada tuo lyhty, mutta elämä kulki niin etten voinut sitä hänelle antaa. Yksi rahallisesti ajatellen täysin arvoton, kenties krääsäksi laskettava kynttilän alusta muistuttaa minua siskostani nuorena. Tuo yksi tavara tuo mieleeni lukuisia hetkiä, joista moni on ikuistettu valokuviin, mutta suurinta osaa ei. Koska tuo tavara on malliltaan eloisa, käsiään heiluttava ukko, käytämme sitä joulukuusen tilalla. Viime joulunakin sen sormista ja kaulasta roikkui muutama joulukoriste. Se näytti aivan menneiden vuosikymmenten räppäriltä blingblingeineen, joten ukko sai liikanimen ”joumään”.

”Voiko olla minimalisti, jos…” – pohdintaa

Lopuksi haluan sanoa, että meidän ei tulisi juuttua määritelmiin. En näe tarpeelliseksi, että rajoitamme olemistamme johonkin lokeroon täydellisesti sopivaksi. Suurempaa merkitystä ei ole myöskään sillä, montako tavaraa omistamme ja pärjääkö joku vielä vähemmällä. Tärkeintä on, että löytäisimme oman tapamme elää ja voida hyvin, myös muut ihmiset, eläimet ja ympäristö huomioon ottaen. Jokainen meistä on vain pieni osa suurta kokonaisuutta, mutta kun monta pientä yhdistetään, vaikutukset ovat suuria. Se meidän jokaisen tulisi muistaa valintoja tehdessämme.

Näen asian niin, että on tärkeämpää katsoa elämää tekemisen ja osallistumisen kautta, kuin katsoa sivusta kun muut tekevät ja osallistuvat. Sen sijaan, että katsomme televisiosta mitä muut tekevät, voisimme itse tehdä jotakin järkevää. Siitä saa elämäänsä monin verroin enemmän sisältöä, kerron tämän ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä.

On olennaisempaa antaa arvo itse tekemiselle, ihmisille, luonnolle, elämän kauneudelle kuin tavaroille. Minimalisti etsii niitä tapoja olla onnellinen, joissa kuluttaminen ei ole etusijalla tai lähelläkään kärkeä.

10 kommenttia artikkelissa “”Voiko olla minimalisti, jos…” osa 3

  1. Hyvä näkökulma tuo, ettei tarvitse takertua määritelmiin. Meille länsimaisille ihmisille olisi hyvä pohtia tavaroiden kautta elämistä ja kulutusta.
    Minulla on varastoissa vaikka mitä – yhä. Tavaroita, jotka liittyvät harrastuksiini tai matkoihini. En varsinaisesti enää pyri karsimaan niitä enää, usean vuoden karsimisprojektn jälkeen. Mutta siihen pyrin, että käyttäisin ja hyödyntäisin olemassa olevat tavarani mahdollisimman tarkkaan ja luopuisin niistä sitten vähitellen. Enkä ostaisi uutta tilalle.

    • En ole mitenkään suuri määritelmien ystävä. Pahimmillaan ne vain kahlitsevat turhaan ja olennaiset asiat jäävät huomiotta.

      Tuntuu siltä, että yhä useampi pohtii kulutustaan ja mitä tavarat todella merkitsevät. Moni lienee myös havahtunut siihen, että tavaran kautta eläminen ei lopulta anna kovin paljon. Ostamista ja uusia tavaroita onnen tuojina kyseenalaistetaan yhä enemmän.

  2. Heippa, olen lukenut blogiasi kuukausitolkulla, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kommentoin.

    Asiaa voi ajatella myös niin, että jos esineestä ei ole mitään toiminnallista hyötyä, mutta se on kaunis ja ilahduttaa silmää, se on sen käyttötarkoitus. Jos kyseinen tavara aiheuttaa enemmän negatiivisia kuin positiivisia tunteita, siitä kannattaa pyrkiä eroon. Ei kuitenkaan ole väärin nauttia tavarasta vain ulkonäön tai muistojen vuoksi. Minusta on kuitenkin hyvä muistaa, että kaikkea kaunista ei tarvitse itse omistaa.

    Itsellänikin on joihinkin esineisiin tunneside, jonka koen ihan terveeksi. Olen samoilla linjoilla kanssasi, että hyvän tavaran etsimiseen kannattaa panostaa, ja kun sen löytää, sitä kannattaa ”rakastaa” ja pitää siitä huolta, jotta se palvelisi pitkään. Ja kun luopumisen aika koittaa, voi olla tyytyväinen, että on käyttänyt tavaran ihan loppuun asti.

    Olen perustanut myös oman minimalismiblogini, joka on ihan lapsen kengissä vielä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

    • Kiitos kun jätit kommentin! Tulen poikkeamaan blogissasi. Mukavaa, että minimalismiin ja omistamisen kyseenalaistamiseen liittyviä blogeja tuntuu ilmestyvän kuin sieniä sateella. Uusiin blogeihin ei välttämättä törmää, joten on mukava, että näin kommentin välityksellä niihin pääsee tutustumaan.

      Aivan, esineen ainoa käyttötarkoitus voi olla mahdollisuus ihailla sen kauneutta. Kauniita esineitä on maailma täynnä, joten on hyvä osata nauttia esineiden kauneudesta ilman niiden omistamista. Esineen kauneus menee helposti hukkaan, jos sen ympärillä ei ole tarpeeksi tilaa.

  3. ”Voiko olla minimalisti, jos omistaa tavaroita, joilla ei ole varsinaista käyttötarkoitusta?”

    Monet minimalistit ovat luopuneet taiteen omistamisesta ja nauttivat kauniista asioista etäältä. Omistamiseen liittyy tarve pitää huolta ja vaikka tavarasta saisikin katselemisen iloa liittyy omistamiseen myös vaivaa. Mikäli tavara vailla käyttötarkoitusta on itselle tärkeä ja rakas, liittyy siihen hyvän mielen saamisen käyttötarkoitus. Joku tälläinen tavara voi minimalistillakin olla.

    ”Voiko olla minimalisti, jos suhtautuu tavaroihinsa tunnepitoisesti?”

    Minulle tavaran toimivuus ja estetiikka ovat tärkeitä ja toimivaa pidän monesti kauniina. Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Minulle muodostuu esteettisesti kauniita ja toimivia lempivaatteita, jotka käytän aivan loppuun. Samoin muodostan vihasuhteita toimimattomiin ja kutittaviin vaatteisiin. Vihan hautaamisen kaapinpohjalle oli aikaisemmin tapani. Jatkossa luovun inhottavuuksista nopeasti. Suhteeni tavaraan ei ole neutraali. Tunteissani on kaikki elämän värit. Onneksi ajatukseni mikä on kaunista ja toimivaa ei ole häilyvää. Silloin en voisi edes tavoitella minimalismia.

    Tunneside estäessään luopumisen on minimalismin tiellä tavallisillakin tallaajilla. Patologiset hamstraajat ovat pakko-oireisia ja tarvitsevat käyttäytymisterapiaa arjessa selviämiseen. Hoarding ilmiössä tavarat voivat tuoda turvallisuuden tunnetta, mutta useammin kyseessä taitaa olla jumiutunut ajatus- ja toimintamalli ja kykemättömyys päästä asian ratkaisemisessa eteenpäin.

    • Minulla ei ole oikeastaan suhdetta taiteeseen. Katselen sitä mielelläni ajoittain kodin ulkopuolella, mutta tähän mennessä on osunut silmääni ainoastaan yksi taulu, jonka olisin voinut kuvitella ottavani seinälleni. Se herätti niin paljon perimmäisiä ajatuksia kaikessa yksinkertaisuudessaan. En vahingossakaan muista taiteilijan nimeä.

  4. Nämä ovat mielenkiintoista luettavaa myös ei-minimalistille.
    Kirjoitit viimeisessä kappaleessa että pitäisi antaa arvoa mm. itse tekemiselle. Minulla onkin tästä kysymys! Toivoisin, että ehdottaisit jotain ratkaisua intohimoisen käsityöharrastajan ongelmaan: valmistuneet käsityöt. Mitä tehdä niille? Kun on jo saanut valmiiksi kaikki järkevät ja hyödylliset käsityönä thetävät kodin esineet (siis tekstiilit), eikä vaatteitakaan enää tarvitse lisää, niin mihin suunnata ompeluintonsa? Onneksi sentään kasvavalle lapselle voi aina tehdä uutta, mutta rajansa siinäkin.

    • Otit esiin asian, johon on vaikea keksiä ratkaisua. Yksi vaihtoehto on valmistaa jotakin sellaista, jonka voi laittaa netissä myyntiin. Saa tekemisen iloa ja hiukan rahaakin. Tekee tavallaan ilokseen, mutta työkseen. 😉 Tai sitten tekee tutuille, jos he ovat jotakin vailla. Voi kun saisit kanavoitua siitä ompeluinnosta osan minulle! Pöydällä odottavat ompelutarvikkeet, tarkoituksena saada aikaan maailman yksinkertaisin hame kesällä kotona käytettäväksi. Innostus riittää juuri siihen asti, että saa tavarat esille, ja sen jälkeen itse tekeminen ei oikein huvittaisikaan. 😀 Siihen innostus esimerkiksi ei riittäisi, että jaksaisin lähteä katsomaan kankaita. Niinpä ompelisin ihan vain siitä mitä sattui kaapista löytymään. Todennäköisesti kangas on liian tukevaa. En vaan osaa päättää pitäisikö minun tässä elämässä ommella jotakin, vai jättää se suosiolla muiden ihmisten tehtäväksi.

      • Minullekin tuli mieleen, että lahjoita/myy. Esimerkiksi neuvolat ottaisivat varmasti mielellään pieniä villasukkia jaettavaksi uusille äideille; meidän neuvolassa on lastenvaatteiden kierrätyspiste, jonne joku ihana kutoo aina lasten sukkia.

        Itselläni on se niin päin, että pidän neulotuista jutuista, mutta itselläni ei ikinä riittäisi kärsivällisyys opetella moista taitoa ja kovin innokkaita tekijöitä ei tunnu olevan. Onneksi ompelija-ystävätär löytyy, ”rättikässä” ei oikein luonnistu minulta, mutta puutyöt kyllä!

      • Jaa-a, niin on meitä moneen junaan! Minusta ompelu on suurinpiirtein hauskinta mitä makuuhuoneen ulkopuolella voi puuhailla 😀 Siinä näkee heti miten oma ahkerointi vaikuttaa lopputulokseen, ja jotenkin vain kankaan kanssa työskentely on tavattoman kiehtovaa. Ja kangaskaupoissa luuhaamienn vasta onkin houkuttelevaa – kaikki ne erilaiset värit, materiaalit ja tunnut… voisin viettää kangaskaupassa tuntikausia (ja olenkin viettänyt – nyt olen kieltänyt itseltäni kangaskaupat, koska sieltä aina löytyy jotain ostettavaa ja kankaita minulta ei puutu).
        Minä voisin mielelläni tehdä vaihtarit neulojan kanssa, olen nimittäin toivottoman hidas neuloja. Minä voisin ommella jotain tarvittavaa ja neuloja voisi tehdä minulle villatakin.
        Lauralii, kiitos vinkistä, pitääkin selvitellä jotain hyväntekeväisyyslahjoitusmahdollisuuksia!

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s