Mitä haluat säilyttää?

Jokin aika sitten ehdotin kumppanilleni, että siivoan liinavaatekaapin sisältämään vain sellaisen määrän lakanoita, mikä mielestäni hyvin riittäisi, ja hän sitten kertoo mielipiteensä.

Tavaran vähentäminen ei ole kumppanilleni mieluista puuhaa, ja ajattelin että yhteiset tavaramme eivät tule vähenemään millään, ellen keksi uudenlaista lähestymistapaa asiaan. Olin aiemmin jo jutellut hänen kanssaan vähentämisestä ja kysellyt, mistä liinavaatteista hän pitää. En riisunut kaappia minimiin, mutta poistin puolet ja lisäksi yhdet lakanat olivat käytössä.

Kaapin sisällön nähdessään hän alkoi ensimmäiseksi miettiä mitä puuttuu. Kehotin sen sijaan katsomaan, olisiko hän tyytyväinen kaapin valikoimaan. Yhdet lakanat hän halusi vielä säästettävän, minkä oikeastaan olin arvannutkin, joten laitoin ne vielä kaappiin. Käytössä olleet lakanat päätimme myös laittaa pesun jälkeen kierrätykseen.

Tavaroista luopuminen ei ole aina helppoa. Alkuun joka kodista löytyy helposti turhia tavaroita, mutta alkuvaiheen jälkeen vauhti voi hidastua, ja kotona on silti liikaa tavaraa.

Tavarasta luopumista voi helpottaa, kun miettii mitä ehdottomasti haluaa säästää, eikä mistä haluaa luopua.

Toisille luopuminen on helpompaa, toisille se aiheuttaa enemmän ahdistusta. Luopumisen tunne ei ole mukava, ja jos siihen tuntuu törmäävän jatkuvasti, tavaran vähentämisestä voi tulla vaikeaa. Turhan ja pitkäänkin käyttämättä jääneen tavaran arvo saattaa nousta kohisten sillä hetkellä, kun siitä pitäisi päästää irti. Tavaroiden katsominen säilyttämisen näkökulmasta voi auttaa näkemään paremmin tavaroiden todellisen arvon.

Itse olen käytännössä huomannut, miten nopeasti voi unohtaa mistä luopui. Tämä siitäkin huolimatta, että tavara josta luopui tuntui pitkään tärkeältä, ja sitä käytettiinkin ainakin silloin tällöin. Tavaran laittaminen kierrätykseen lähtevään laatikkoonkin on saattanut kirpaista, ja tavaran kanssa on saattanut kierrellä miettien sille vielä jotakin toista mahdollista käyttötarkoitusta.

Kun tavarasta on luopunut, se on jo unohtunut. Ja jos se tulee myöhemmin mieleen, kaikki mahdolliset tunnesiteet ovat katkenneet. Ainakin itse keskityn vain siihen, mitä kaikkea minulla on, enkä siihen mitä kaikkea olen laittanut pois. Olen laittanut vuosien mittaan pois suuren määrän tavaraa, mutta yhtäkään en ole kaivannut takaisin.

Käsitys siitä, mitä kokee säästämisen arvoiseksi, ei ole kiinni naulattu. Kun aikaa kuluu, huomaan yhä uudelleen aiemmin säästämisen arvoiseksi ajateltuja tavaroita, joita en enää koe tarvitsevani. Löydettyäni minimalismin olen yhä enemmän alkanut tehdä asioita, joita varten en tarvitse erityisiä välineitä. Olen saanut valtavasti elämäniloa ja onnellisuutta, ja sen myötä huomannut, etten minä tarvitse enää tavaroita, jotka ovat lähinnä vain kaapin täytteenä.

Enää ei ole tarvetta säästää tavaroita varmuuden vuoksi, tai siksi että ne ovat ihan kivoja. Luovun mielelläni sellaisistakin tavaroista, joita harvakseltaan käytetäänkin, mutta joita ilman selviäisi aivan yhtä hyvin. Haastan itseni miettimään, mitä kaikkea en välttämättä tarvitse.

Voisin kokeilla alussa mainittua tekniikkaa toistekin. Se toimii minuun itseeni myös. Siistin, mahdollisesti tulevan lopputuloksen näkeminen kohdistaa ajatukset päämäärään, ei sen esteisiin. Vaikka liinavaatekaapin äärellä keskustelu ei vienyt kuin muutaman minuutin, se oli tehokasta.

Minulla ei tietääkseni ole muistiongelmia, mutta kaapin sisältöä katsellessa olin jo oikeastaan unohtanut, mitä kaapissa hetki sitten olleita lakanoita olin piilottanut pois näkyvistä keskustelun ajaksi. Tämän tekniikan avulla ylimääräisistä luopuminen tuntui helpommalta, kuin aiempien kokemusteni perusteella olisin luullut. Aiemmin joistakin tavaroista luopuminen oli tuntunut vaikealta, kunnes ne oli saanut näkymättömiin kierrätykseen lähtevään pussiin tai laatikkoon. Tällä kertaa ylimääräiset lakanat olivat menettäneet arvonsa jo sillä hetkellä, kun näin kaapin tulevan sisällön järjestyksessä.

Tilanteessa korostui tulevaisuus aivan riittävän lakanamäärän kanssa, ei se että vähensimme hyllyn sisällöstä puolet. Itse asiassa ihmettelin ettei tilaa tullut sen enempää.

Jos kaappeihin katsoessaan esittää itselleen kysymyksen: mitä tämän kaapin sisällöstä haluan ehdottomasti säästää, voi yllättyä miten pieni osa tavaroista pääsee tähän ryhmään. Samaan kaappiin kun katsoo ja miettii, mistä voisin luopua, vastaus voi olla toisenlainen.

Jos innostutte kokeilemaan, niin käykääpä kertomassa miltä tuntui!

16 kommenttia artikkelissa “Mitä haluat säilyttää?

  1. Kiitos, tämä on hyvä vinkki. Olen pohtinut tätä nyt itsekin, kun muutan suhtautumistani materiaan. Jos tosiaan siirtääkin katseensa siihen, mitä nyt on ja mitä haluaakin olevan, niin sehän on jo iso ajatustason muutos. Ihminen taitaa luonnostaan olla sellainen, että menettäminen kirpaisee eli jos ajattelee luopumisia, pahalta ja vaikealtahan se tuntuu. En minäkään juuri enää muista romppeita, joista olen vuosien varrella luopunut.

    • Ole hyvä! Jos tavaran vähentämistä katsoo ensisijaisesti luopumisena ja menettämisenä, niin siitä voi tulla varsin vaikeaa. Toisaalta aloitettuaan usein huomaa, että luopuminen helpottuu tavaran vähentämisen edetessä. Itse pidän paljon tästä ”mitä haluan säilyttää” -ajatuksesta. Sen avulla voi opetella olemaan tyytyväinen siihen mitä on, eikä keskittyä niin paljon siihen mitä puuttuu tai mistä luopuu.

  2. Minulla ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin ajatella asiaa noin päin; jos listaisin asioita joista voisin vielä luopua, siinä menisi aikansa. Minulla ei oikeastaan ole tunnesiteitä kuin muutamaan tavaraan ja muusta olisi helppo luopua, jos haluaisin tai jos asia ei koskettaisi lisäkseni muitakin perheenjäseniä. Minun on vaikea yrittää ymmärtää ihmisiä, jotka muodostavat tunnesiteen useimpiin tavaroihinsa.

    Minimalismiin tutustuessa on oppinut itsestään paljon uusia asioita. Olen aina viehättynyt luostarielämästä ja leikkinyt joskus mielikuvilla nunnaksi ryhtymisestä (minä, ateisti..) Nyt vasta olen hahmottanut mistä kiinnostus johtuu. Rutiinit, yksinkertainen ja materiaa korostamaton elämä kiehtoo minua, sillä nämä asiat ovat niitä, joita kaipaan omaan elämääni rauhaa tuomaan.

    • ”Minun on vaikea yrittää ymmärtää ihmisiä, jotka muodostavat tunnesiteen useimpiin tavaroihinsa.” Minulla tuntuu olevan tällainen tapaus kumppanina. Kysyy kärsivällisyyttä. Minäkin olen mielessäni välillä pyöritellyt huomattavan askeettisia mielikuvia, joissa materialle ei juuri ole sijaa.

  3. Olen joskus poiminut tämän saman tekniikan jostakin aikaisemmin, kumma kyllä sitä ei vaan ole tullut juuri käytettyä, vaikka se aina mielessä on käynytkin (oma tavaran karsimiseni on ollut hirveän hidasta ja tuskallista, vaikka olenkin vuosien varrella muokannut suhtautumistani tavaroihin voimakkaasti, etenkin järjettömimmät tunteilut ovat karsiutuneet pois 🙂 ). Ihan konkreettisesti huomasin tämän tekniikan tehon, kun kysyin lapsilta, että mitä leluja laittaisivat kirppikselle. 1 – 2 lelusta he olivat valmiita luopumaan per nenä. Kun sitten kysyin, mistä he eivät koskaan tahdo luopua, löytyi useampia tällaisia leluja heti. Jos vaan olisin raskinut laittaa ne loput, vähemmän tärkeät lelut kiertoon, olisi meidän leluvuoresta päästy kerralla eroon! 🙂

    Täytyy yrittää saada uutta puhtia tähän mun karsimishommaan ja paras konstikin on nyt sitten tuoreessa muistissa! 😀

    • On jännä tunne huomata miten ajattelu muuttuu, kun katsookin asioita toisin päin. Itse huomasin omassakin ajattelussani jotakin uutta, vaikka tarkoitus oli tarjota helpompi näkökulma kumppanilleni. Tulevan lopputuloksen näkeminen sai lähes unohtamaan pois näkyvistä laittamani lakanat. Minustakin tuntui kevyeltä nähdä, että kaappiin jäi aivan tarpeeksi ja niillä pärjää hyvin jatkossa, vaikkei luopuminen ole minulle muutenkaan kovin vaikeaa.

  4. Luulen että silläkin on merkitystä, mistä lähtökohdista karsintaa tekee. Esimerkiksi jos on muuttamassa isommasta pienempään asuntoon, tuo ”mitä haluan säilyttää” -ajattelu tulee ihan luonnostaan. Eli ensin otetaan mukaan kaikkein tärkeimmät tavarat, ja sitten katsotaan mitä muuta mahtuu mukaan.

    Löysin taannoin miehelle kuuluvan takin, jota hän ei ole tietääkseni pitänyt noin 15 vuoteen. Kysyin voisiko sen heittää pois, mutta ei kuulemma voi. Sain yksityiskohtaisen esitelmän, missä olosuhteissa takkia voi pitää. Tällaisia olosuhteita ei meidän yhteisen taipaleemme aikana ole tullut vielä kertaakaan vastaan, mutta se ei kuulemma tarkoita sitä, etteikö tilanne vielä voisi tulla eteen. Joten takki on ja pysyy. JOudun siis edelleen tyytymään omien ja yhteisten tavaroiden karsimiseen.

    • Voi kun olisikin ollut aikaa (tai tullut otettua asiaksi) ennen edellistä muuttoa miettiä, mitä todella tarvitsee uudessa, pienemmässä kodissa. Suurimmat huonekalut sentään jätimme kantamatta uuteen kotiin, mutta tavaroiden suhteen ei tullut tehtyä oikein minkäänlaista karsintaa. Paitsi, että pihanhoitoon liittyviä välineitä ei sentään kerrostaloasuntoon tuotu. Sitä karsintaa on saanut sitten tehdä muuton jälkeen. Eikä ole edes ensimmäinen kerta, joka muutossa on tainnut käydä enemmän ja vähemmän samoin.

      Miehelläsi on siis todella rakas ja käyttökelpoinen takki. 😉 Tuollaisia yksityiskohtaisia esitelmiä kuunnellessa voi alkaa ihailla toisen mielikuvitusta ja tarinankerrontaa, jos näitä tarinoita kuulee useinkin. 😀 Ei kai sitä oikein muutakaan voi.

  5. Mieheni on myös ollut hieman vähennysvastainen, hänen mielestään silloin täytyy karsia tavaraa kun kaappeihin (kellariin, autotalliin, mökille ja varastoon) ei enää mahdu, ja niihinhän MAHTUU. Hän ei ehkä vieläkään täysin käsitä että kaapissa saa olla myös tyhjää tilaa, jos ne eivät olisi kiinteitä komeroita niin voisihan niistä luopua (on muuten palkitsevaa huomata säilytyskalusteiden vähenevän!) Useassa tavarassa jota ei ole käytetty pitkään aikaan sain ja saan joskus vieläkin vastaukseksi eihän se siellä kaapissa mitään pyydä. Alkaa jo itse lausekin yököttää. Nyt on kuitenkin alkanut tapahtua pientä muutosta kun olen pyytänyt vähän enemmän perusteluja tavaran/vaatteen säästämiselle, ehkä siinä vaiheessa asiaa on oikeasti alettu ajatella sen normaalin sekunnissa tulleen ”säästetään” vastauksen sijaan. Joitain pitkään käyttämättömänä olleita hän on itsekin ehdottanut poisheitettäväksi. Kumpikaan meistä ei kyllä ole kaivannut poistettuja tavaroita eikä sen kummemmin edes muistanut mitä poistettavissa oli.

    Jonkin verran käytän poistotekniikkana sellaista että pakkaan piiloon etenkin omia vaatteitani ja asusteitani, joista en olevinaan raaski luopua mutten kuitenkaan käytä niitä. Jos en muutamassa kuukaudessa kaipaa niitä olisi aika hyväksyä niistä luopuminen. Yleensä mietin ensimmäisenä mistä en ainakaan halua luopua, mitkä ostaisin uudestaan jos tekisin nyt ostovalintaa näin ehdottomasti säästettävät on helposti selvillä. Hankaluuksia tuottaa eniten tuo aiemmin mainittu en raaskii -ryhmä, etenkin asusteissa kuvittelen että niitä käyttämällä olisin trendikkäämpi ja ties mitä 🙂 Ehkäpä pitää ottaa tuo ryhmä kokeilukierrokselle ja tehdä tuomio yksitellen käyttökokemusten mukaan.

    • ”Eihän se siellä kaapissa mitään pyydä.” Alkoi naurattaa, sillä tiedän miten nopeasti minulla menisi hermo tuohon lausahdukseen. 😀 Hyviä ideoita sinulla!

  6. Omia tavaroita on helppo poistaa ja minulla on siinä vielä hommaa. Miehen pukuihin, solmioihin, paitoihin ja kenkiin en puutu. Miehelläni on enemmän vaattehuoneessa tankotilaa ja kenkätilaa kuin minulla ja hänellä on tapana ostaa varakappaleita hyväksi havaitsemistaan tuotteista.

    Yhteiset tavarat ovat yhteisiä ja vähentämiset vaativat neuvoitteluja ja joustoa. Toinen on matkalla aina eri vaiheessa ja taustat ovat erilaisia. Parisuhteen perusta on toisen kunnioittaminen ja pikkuasioista ei kannata hermostua. Keittiöntavararoissa karsinnan jälkeen mies kävi laatikoita läpi mitä täältä puuttuu asenteella. Kysyin onko jotain mitä vielä tarvitset ja kaksi tavaraa palautui takaisin. Nätillä asenteella homma hoitui sopuisasti. Mitä haluamme säilyttää – on mahtava kysymys. Tekniikka on tuttu monelle elämäntapojen muutoksiin ohjaavien motivoivien kysymysten parista.

    Kuluneiden siivoushansikkaiden roskiin heittäminen aiheutti meillä ongelmia. Tuskin kyse oli siivoushansikkaista vaan itsemääräämisoikeuden rikkomisesta, astuin toisen varpaille ja jouduin pyytämään anteeksi. Ottakaa se sohvalla makaava pakoileva mies projektiin mukaan niin kaikilla on helpompaa. Jos ei ole kiinnostunut, annatte hieman neutraatia informaatiota. Jos innostuu itsekin, antakaa paljon tukea ja tietoa. Sitten pohditte: miten arjesta saisi helpompaa? mitä tarvitsemme? miten haluamme elää? miten pääsemme ylimääräisestä eroon ilman kaaosta?

    • Toisen kunnioittaminen on todella tärkeää. Itse en ole poistanut yhtäkään yhteistä tavaraa kysymättä kumppanini mielipidettä, sillä tiedän että se vaan hankaloittaisi koko hommaa. Lisäksi se rapauttaisi luottamusta, mikä olisi vielä huonompi juttu. Hänen tavaroihinsa en koske, vaan mietimme niiden tarpeellisuutta yhdessä ajoittain. Lähinnä muistuttelen vaatekaapin sisällöstä, koska tilaa on rajoitetusti. Kysyn hänenkin tavaroidensa tarpeellisuutta silloin kun siivoan paikkaa, jossa on meidän molempien tavaroita.

      Ongelmaksi tavaran vähentämisessä tulee helposti käsite ”ylimääräinen”. Kumppanini mielestä meillä ei ole oikeastaan koskaan ollut paljonkaan ylimääräistä, minun mielestäni sitä on vieläkin, vaikka olemme vähentäneet tavaraa reippaasti.

  7. Muuttaessani omaan kotiini olen käyttänyt ”mitä haluan säilyttää”-taktiikkaa. En ole tuonut kämppääni mitään, mitä en ole kokenut tarpeelliseksi. Jo nyt osa niistäkin ehdottoman tärkeistä tavaroista on häipynyt tarpeettomina. Sen sijaan vanhempieni luona on vieläkin aika paljon vanhoja rojujani (niitä omaan kotiin tarpeettomia), jotka kyllä aion selvittää ja raivata.

    Olen tällä hetkellä, yksin asuvana, siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että kaikki ympärilläni olevat tavarat ovat omiani. Minun ei tarvitse pyytää keneltäkään lupaa roinan raivaamiseen. Vanhemmillani tavaraa on kertynyt hurjat määrät, ja olen rohkaissut heitä luopumaan turhasta. Äitini on kiinnostunut ajatuksesta, mutta järkälemäinen projekti lamaannuttaa. Isäni sen sijaan ei halua luopua mistään, vaan piilottaa karsimisuhan alla olevat tavarat omiin jemmoihinsa, joihin ne sitten unohtuvat, eikä niistä ole kenellekään enää mitään iloa. Välillä en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

    • Tilanteesi kuulostaa ihanalta! Itse olisin halunnut tuoda tähän asuntoon muuton yhteydessä paljon vähemmän tavaraa, mutta kumppanini oli eri mieltä. Huonekaluja piti tuoda tänne ”varmuuden vuoksi”, vaikka tiesin etteivät ne tule tänne sopimaan tai täällä toimimaan. Luopumista on harjoitettu siis kaiken aikaa. Joskus on vaikea ymmärtää miksi tarpeeton tavara voittaa tyhjän tilan.

      Isälläsi on mielenkiintoinen taktiikka tavaran suojelussa. 🙂

    • Olin muutama vuosi sitten samanlaisessa tilanteessa, että muutin omaan asuntoon täysin tyhjältä pöydältä valiten vain ne tavarat mitä halusin ja tarvitsin. Vanhempieni nurkkiin jäi pyörimään paljon näitä minulle tarpeettomia tavaroita heidän omien vuosikausia säilöttyjen romujen keskelle. Nautin väljästä omasta tilasta, mutta tunsin hieman huonoa omatuntoa jättäessäni omat rojuni toisten nurkkiin.

      Vihdoin viime syksynä olin viikon ”lomalla” äitini kanssa yhtä aikaa, äijä hätistettiin viikoksi mökille, ja me naisvoimin raivasimme koko omakotitalon kaikki kaapit ja paikat uuteen uskoon. Jäteasemalle veimme ison peräkärryllisen verran romua: huonekaluja, elektroniikkaa, paperia, vaatteita… Kierrätyskuntoiset vietiin kirpparille. Kyllä tuli kevyt ja puhdas olo sekä minulle että äidilleni, joka kipuilikin luopumisen kanssa vähän enemmän luonnollisesti. Äijä ei palattuaan ole kommentoinut täyssiivousta mitenkään muuten, kuin että tv on väärässä paikassa 😀

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s