Maailma on tuolla ulkona

Meillä on nykyään mahdollisuus varustaa kotimme täysipainoisiksi viihdekeskuksiksi. Lehdet esittelevät kotikylpylöitä poreammeineen, kotiteattereita, kahvikoneita erikoiskahvihampaan kolotukseen, kuntosalilaitteita kotikuntosaleihin.

Vaikka tällaisiin ylellisyyksiin ei mahdollisuutta olisikaan, kodin voi varustella niin ettei tylsyys äkkiä iskisi, vaikka ympäröivä maailma katoaisi kokonaan. Monenlaiseen tekemisen mielitekoon löytyy jotakin lääkkeeksi, ilman että tarvitsee poistua kotoa mihinkään. On kaikenlaisia harrastemahdollisuuksia ja ajankulua, notkuvista kirjahyllyistä, cd- ja dvd-kokoelmista konsolipeleihin. Tietokoneen tarjoamista mahdollisuuksista puhumattakaan. Koteihin varastoidaan kaikenlaista tavaraa vastaamaan monenlaisiin viihtymisen tarpeisiin.

Tuntuu siltä, että yleinen elintason nousu on osaltaan kapseloinut meitä yhä tiiviimmin koteihimme. On jo pitkään puhuttu siitä, miten kyläilykulttuuria ei enää ole. Ehkä nykyään on jo liiankin helppoa viihtyä kukin omissa kodeissaan, omien laitteidensa ja tavaroidensa äärellä. Usein yksin silloinkin, vaikkei yksin asuisikaan.

Oliko elämä ennen antoisampaa, yksinkertaisemmassa kodissa, kun ihmiset omistivat selvästi vähemmän tavaraa? Kenties kodin viihtyisyys syntyi tavaran sijaan toisista ihmisistä ja yhteisestä tekemisestä? Olivatko toiset ihmiset suuremmassa osassa tekemässä elämästä mukavaa kuin nykyään? Viihdyttämisen lisäksi tavara myös vie energiaa kunnossapidon ja siivouksen muodossa. Joskus pelkästään tavaran näkeminen voi tehdä olon raskaaksi ja tahmeaksi.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, mielestäni tavarat ovat se syy, miksi tarvitsemme nykyään huomattavasti enemmän tilaa ympärillemme kuin vaikkapa 1900-luvun alussa. En usko, että ihminen olisi muuttunut niin paljon noista ajoista, kuin omistamamme tavaran määrä. Ei ole tavatonta, että nykyään muutetaan suurempaan kotiin, kun tavaroita on kertynyt niin paljon, että koti alkaa tuntua ahtaalta.

Alkaako ihminen kaivata enemmän tilaa, koska liiallisen tavaran tuoma ahtaus vie energiaa? Tilanne on surkuhupaisa, jos ensin kerätään kaikkea mahdollista ”kivaa”, ja sitten se kiva alkaa ahdistaa, jolloin tarvitaan enemmän tilaa, jotta sen saa pois näkyvistä ja jälleen itselleen tilaa hengittää. Toisaalta sitten se uusi, isompi tila tuntuu kaipaavan jotakin uutta ja kivaa…

Minulle, kaupungin keskustassa asuvalle, ”tuolla ulkona” on teattereita, elokuvateattereita, kylpylöitä, kahviloita, kuntosaleja, kirjastoja ja kauppoja niin paljon, etten näe tarpeellisena yrittää varastoida osia niistä kotiini. Enää. Eikä se monessakaan tapauksessa olisi edes mahdollista asunnon pienen koon vuoksi.

Jos haluan (erikoista) kahvia, käyn kahvilassa. Minulla ei edes ole kahvinkeitintä, harvakseltaan keitän kahvia pressopannulla. Kylpyhuone hoitaa kylpyhuoneen tehtävät, vaikka on minimaalisen pieni eikä siitä saa kotikylpylää loistavallakaan mielikuvituksella. Taloyhtiön saunasta voi varata vuoroja vakiovuoron lisäksi lähes milloin haluaa. Monessa aiemmassa kodissamme on ollut oma sauna, mutta taloyhtiön sauna on huomattavasti parempi vaihtoehto. Löylyt ovat paremmat ja joku muu hoitaa siivouksen. Loistodiili.

Kirjoitin tätä aihetta sivuten jo aiemmin, mutta tarvitsen yhä muistutuksen itselleni. En tiedä teistä lukijoista, mutta minä olen huomannut, että suuren tavaramäärän omistaminen sitoo minut helposti kotiin. Niin paljon kuin kotona olosta pidänkin, kaipaan kodiltani nykyään todellista yksinkertaisuutta, jotta en jäisi vain näiden seinien sisäpuolelle ”viihtymään”.

Aion jatkaa tavaran vähentämistä, sillä haluan viettää enemmän aikaani muiden ihmisten seurassa, useammin kotioven ulkopuolella, ihastelemassa maailman ihmeitä.

12 kommenttia artikkelissa “Maailma on tuolla ulkona

  1. On totta, että kaupungissa itsensä viihdyttäminen onnistuu kodin ulkopuolella, mutta maalla asuvalla näitä viihdykkeitä on vähän, tai ne on lähimmässä kaupungissa, ehkä 80 kilometrin päässä. Jos haluaa katsoa leffan, niin ei ole juuri muuta mahdollisuutta kuin hankkia se omaksi. Ei ole myöskään kahviloita viihtymiseen, vaan kahvinsa keittämisestä täytyy selvitä itse.

    Tätä sivuten, minulla on ystävä, jolla on pieni koti, vähän tavaraa ja kaikki aina tiptop. Minulla on vähän isompi koti, pikkuisen enemmän tavaraa, eikä kotikaan ole aina tiptop. Mutta minussa ja ystävässäni on se ero, että minulla on sellaisia harrastuksia, joita harrastetaan kodin seinien sisäpuolella (ei kait kukaan lähtenyt rukin tai kagaspuiden kanssa kyläilemään ennenkään?), kun taas ystäväni on kiinnostunut aivan erilaisista asioista, asioista joita ei voi harrastaa yksin kotona. Hän käyttää kotiaan pääsääntöisesti nukkumiseen ja vaatteiden vaihtoon, itse myös työskentelen kotoa käsin, näin ollen kotimmekin ovat erilaiset.

    • Kirjoitin kaupunkilaisen näkökulmasta, koska olen aina ollut kaupunkilainen. Minua mietityttää kaupunkilaisten kilpavarustelu ja halu omistaa asioita, joita kaupungissa voi käyttää ilman niiden omistamistakin. Suomalaiset käyttävät kaikenlaisia palveluita ymmärtääkseni aika kitsaasti. Esimerkiksi nettikahvilan perustaja sai aikoinaan huomata, että suomalaiset haluavat oman netin kotiinsa, eivät käyttää sitä kahvilassa. Sama tuntuu pätevän moneen muuhunkin asiaan, pitää saada asiat omaksi omaan kotiin. Että voisi pysyä siellä kotona niiden kaikkien tavaroidensa äärellä, eikä lähteä vaikka ystävän kanssa yhdessä jonnekin tekemään asioita.

      Seuraavaksi moni miettii, että kun Suomessa kaikki on niin kallista. Että on helpompaa hankkia kaikki mahdolliset laitteet kotiin ja käyttää niitä juuri silloin kun huvittaa. Saa kahvinsa ja elämyksensä halvemmalla. Mitä siitä, että se kaikki vaatii ympärilleen suuret puitteet ja suuren asuntolainan. Mahdollisesti muitakin lainoja. Moni on valmis velkavankeuteen voidakseen elää pienoiskaupungissa kaupungin sisällä. Sitten näitä kaikenkattavia puuhamaita esitellään lehdissä ihmisille jonkinlaisena unelmakotina.

  2. Oi, juuri tätä samaa asiaa mietin tässä eräänä päivänä – ja päädyin aikalailla samoihin ajatuksiin kuin sinä. OP:lla on myös hyviä ajatuksia. Minäkin harrastan käsitöitä ja askartelua, ja viihdyn näiden askarteluiden parissa oikein hyvin kotosalla. Mutta olen myös tehnyt käsitöistä sosiaalista tekemistä, eli kokoonnumme pienellä porukalla aina vuorotellen toistemme koteihin neulomaan, kutomaan, virkkaamaan, ompelemaan ja askartelemaan. Niin saan nauttia omasta harrastuksestani sekä omien seinien sisällä että ”ulkona”.

    Meillä katsotaan paljon elokuvia ja mies onkin panostanut kodin viihdekeskukseen. Katsomme elokuvia ihan kahdestaankin, mutta usein myös isommalla porukalla ystäviemme kesken, sillä jotkut elokuvat ovat parempia niin. Tunnistan hyvin itsessäni tuon, että haluaa viihdeasiat itselleen ja jää sitten helposti kotiinsa niiden viihdetavaroiden keskelle. Mutta onneksi meillä sentään välillä on pyrkimys hankkia elämyksiä myös kodin ulkopuolelta. Tasapaino lie tässäkin asiassa hyvä, ja jokainen tietysti toimii mahdollisuuksiensa ja omien unelmiensa mukaan.

    Jotenkin tähän sopii mielestäni hyvin jokseenkin surrealistisen oloiset kuvat Hong Kongin asukkaiden pikkuruisista kodeista.

    • Tasapaino, se olisi tosiaan hyvä niin monen asian suhteen. Harrastukset määrittelevät paljon sitä, missä tekeminen tapahtuu. Nuo kuvat Hong Kongin asukkaiden kodeista ovat kyllä melkoisen klaustrofobisia! Jotenkin tuntuu vaikealta kuvitella, että kukaan viettäisi aikaansa todella mielellään kotona, jos tila on noin pieni. Minä ainakin kaipaisin nopeasti avarampaa tilaa ulkoa.

  3. Yle areenasta katsoin muutamia vuosia sitten mielenkiintoisen brittidokkarin. Siinä muistaakseni nelihenkinen perhe osallistui kokeiluun, jossa tutkittiin, miten elektroniikka on kehittynyt vuosien saatossa ja muuttanut elämäämme. Kyseinen perhe palasi alussa 60-luvulle. Kaikki perheen nykyelektroniikka vietiin pois, koti sisustettiin 60-luvun tyyliin, auto vaihdettiin vanhaan malliin, eikä perheellä ollut kuin sen aikaista (toimivaksi korjattua) kodinelektroniikkaa. Alku oli tietenkin ihan kaamea. Lapset kaipasit internetiä ja tv:tä ja valittivat tylsyyttään. Työasioita oli vaikea hoitaa alkeellisella elektroniikalla ja perheen äiti kirosi kunnon imurin ja mikron puutetta (oiskohan perheessä ollut myös vauva, jolle piti lämmittää ruokia..). Jokainen päivä oli kuitenkin perheen elämässä ”uusi vuosi” ja he saivat aina jonkin uuden, silloin markkinoille tulleen vempeleen (alussa saattoi mennä ”vuosia” ennen kuin perhe sai mitään merkittävää). ”Vuosikymmenenvaiheessa” koko sisustus ja auto uusittiin ”ajanmukaiseen”. Elektroniikka ja sen kehitys helpotti perheen elämää huomattavasti alussa, kun keittö- ja kodinhoitotyöt sekä työasioiden hoitaminen helpottuivat. Alussa jokainen uusi vempele tuntui jännältä ja kaivatulta. Tottuessaan ajatukseen elämästä ilman turhaa elektroniikkaa, perhe huomasi jopa nauttivan siitä ja he mm. keksivät enemmän yhteistä tekemistä. Mitä lähemmäs perhe tuli nykyaikaa (pelikonsoleiden, internetin palatessa), sitä enemmän he alkoivat kyseenalaistaa kodinelektroniikan hyvyyttä ja sen älyttömän nopeaa kehitystä (Siinä missä kunnon mikroa tai väritelkkaria sai odottaa ”vuosia”, alkoi loppukohden mm. uusia kännykkämalleja tulla ”joka vuosi”). Sitä paremmin he ymmärsivät myös yhdessä vietetyn ajan arvon ja sen, kuinka paljon aikaa nykyelektroniikka viekään. Kun lapsen ”70-luvulla” hengailivat olohuoneessa, ”90-luvulla” koko perhe oli jo eristäytynyt omien vempeleidensä ääreen. Sääli, etten nyt muista tuon dokkarin nimeä. Se oli tosi hauskasti toteutettu ja kyseinen perhe oli tosi symppis.

    • Harmi tosiaan ettet muista dokumetin nimeä – vaikuttaa kovin mielenkiintoiselta! Nykymittapuun mukaan oma perheemmekin monen mielestä elää vähintäänkin 60 -lukua kun vajaa 4- ja 7- vuotiaat lapsemme eivät ole koskaan (tässä kohtaa joku varmaan siellä ruudun takana taivastelee/ kauhistelee/ pyörittelee silmiään) televiosta katsoneet mainoksia kuin ehkä äärimmäisen satunnaisesti ohimennen jossain kylässä, pelanneet tietokonepelejä sen enempää kuin pelikonsoleitakaan. Meillä kyllä on televisio, josta lapset välillä hetken katsovat kakkosen lastenohjelmia tai dvd:tä, mutta me vanhemmat emme katso televisiota (oikeasti!) ollenkaan. Pelaamme yhdessä lautapelejä, ulkoilemme, liikumme luonnossa, luemme paljon, teemme ruokaa, leivomme… – kaiken kaikkiaan puuhastelemme normaaleja ”vanhanaikaisia” arkiaskareita yhdessä, ”hengailemme olohuoneessa” niinkuin hauskasti ja osuvasti ylläolevassa mainitsit. Useammin kuin kerran etenkin vanhemman lapsemme ystävät ovat kysyneet häneltä, että viettävätkö vanhempanne aina niin paljon aikaa kanssanne. Ja kyllä me vietämme. Tyttärillemme se on pienestä pitäen ollut itsestään selvyys, yhtä lailla kuin lelujen ”vähyys”, yhdessä tekeminen, ettei televisiota katsella eikä tietokoneella pelata. Eivät he osaa niitä kaivata, ja mielummin valitsevat kirjan luettavakseen kuin katsovat televisiota, tyytyväisinä ja rauhallisina leikkivät keskenään ja kavereidensa kanssa kun ovat saaneet vanhemmiltaan riittävästi huomiota. Samoin käymättä ovat jääneet niin puuhamaat, linnanmäet kuin särkänniemetkin. Muumimaailmassa kävimme viime kesänä vanhemman tyttären kanssa.

      Uskallan ”kotipsykologina” kahden lapsen äitinä väittää, että lapsille riittää edelleenkin ihan tavallinen ja tapaukseton arki pienissä ja rauhallisissa kotiympyröissä. Yhteiskunta ja markkinamiehet ovat saaneet meidät vakuuttumaan jostain muusta. Kehottaisinkin itse kutakin kokeilemaan kuukauden taukoa facebookista, nettisurffailusta ja television katselemisesta. Alkukankeuden jälkeen saatat yllättyä miten paljon rauhallisempaa elämä onkaan kun edes osa valtavasta informaatiotulvasta on eliminoitu. Välillä mietin mielessäni, että jos jo alle kouluikäisenä on käyty läpi kaikki Suomen puuhamaat, toimintakeskukset ja huvipuisto, lomailtu Lapissa ja etelässä niin mitä elämällä enää on tarjottavana tulevina vuosina? Elämyksiä elämysten peräänkö? Jos mietin omia huippuhetkiä lapsuudesta niin kyllä niitä ovat lauantain saunaillat kun äiti paistoi lettuja, kiireettömät hetket metsässä isän kanssa kun isä veisteli pajupilliä ja hulvattoman hauskat joulunpyhät uusien lautapelien parissa – ihan tuiki tavallinen arki ja ennen kaikkea hetket kuin sai vanhemmiltaan jakamattoman ja täyden huomion.

      • Ihan hullua sanoa näin, mutta teidän perhe-elämännehän kuulostaa sellaiselta luksukselta, että harva lapsi saa sellaisessa elää. Tuntuu kurjalta kun ajattelee miten kummalliseksi elämä on mennyt.

        Sinä uskalsit väittää jotakin, niin uskallan minäkin. Tekisi mieleni väittää, että moni asia olisi paremmin, jos kaltaisianne perheitä olisi enemmän. Itsekin olen miettinyt tuota, että lapset saavat kaiken mahdollisen jo niin nuorena, että miten perusasiat tuntuisivat enää miltään? Miten mikään tuntuisi enää miltään, kun on kokenut aivan valtavasti jo ihan lapsena? Miten oppii ymmärtämään, että elämä on pohjimmiltaan jotain ihan muuta kuin elämystä elämyksen perään? Miten oppii edes sietämään sitä normaalia, tavallista elämää? Miten voi tuntea elävänsä, jos ympärillä ei olekaan sitä jatkuvaa virikkeiden ja elämysten tulvaa?

    • Kuulostaa todella kiinnostavalta tuo dokkari. Mielenkiintoinen kokeilu, ja varmasti avartava. Nykytekniikan keskellä on helppoa eristäytyä muista, jopa oman perheen sisällä.

  4. Katariina ja Kirsi puhuvat asiaa. Minustakin olisi mahtavaa nähdä tuo dokumentti, kuulostaa todella katsomisen arvoiselta.
    Tietty määrä kodinelektroniikkaa todella helpottaa arkea ja mahdollistaa sen, että perhe voi viettää laatuaikaa yhdessä. Liiallinen määrä taas erottaa perheenjäsenet ja homma kääntyy itseään vastaan. Kirsin ehdottama kuukauden tauko netistä on hyvä, mutta melkoisen radikaali ajatus, sillä aika monelle tekisi varmasti tiukkaa jo viikko. Koska käytän nettiä töissäni päivittäin, se olisi mahdotontakin muuten kuin loma-aikaan. Mutta hyvää teki pääsiäisenä otettu kolmen päivän nettitauko, sen aion tehdä uudestaan.

    • Jotenkin minä vierastan valtavasti sanaa ”laatuaika”. Minä näen asian aika tavalla niin, että joko sitä aikaa yhdessä on, tai sitä ei ole. Voidaan olla samassa tilassa yhtaikaa, muttei silti yhdessä. En tajua ajattelua laatuajasta. Se saa yhdessä vietetyn ajan kuulostamaan minun korvissani jotenkin niin erityiseltä ja luksukselta, vaikka sen pitäisi olla aivan arkista ja tavallista.

      Huomaan ottavani taukoa netistä yhä enemmän. Käyn harvemmin katsomassa mitä tänne blogiin kuuluu ja vastaamassa kommentteihin. Luen vähemmän muita blogeja tai muuten käytän nettiä. Television katselun vähentäminen minimiin on siis tuonut tullessaan tarpeen vähentää myös tätä toista ”ruutuaikaa”. Täystauko netistä kuulostaa oikein hyvältä kokeilulta jossain vaiheessa.

  5. Tuulia, kiitoksia kohteliaisuudesta – vaikka moni ehkä mielessään on sitä mieltä, että elämäntapamme on kaukana luksuksesta. Meille se on arvovalinta ja ehdottomasti iso osa minimalistista ja yksinkertaista elämäntapaa. Hämmästyttävän usein tosin saamme kuulla, että lapsemme eivät saa tarpeeksi virikkeitä ja elävät liian tapauksetonta elämää. Joskus pahoitan mieleni arvostelusta, mutta useimmiten ohitan olankohautuksella; sydämessään tietää milloin tekee oikeita ratkaisuja oman elämän ja elämäntapansa suhteen. Silloin on enimmän aikaa hyvä ja seesteinen olla. Antakaamme kaikkien kukkien kukkia!

    Mielenkiintoista, että otit esille sanan ”laatuiaika”. Sana on ehdottomasti yksi omista inhokeistani, jos niin voi jostakin asiasta ylipäätään sanoa. Kuvailit osuvasti että se kuulostaa erityiseltä ja luksukselta. Sanaahan käytetään usein nimenomaan lasten kanssa vietetyn ajan yhteydessä. Lasten kanssa, tai ylipäätään rakkaiden ja läheisten ihmisten, kanssa vietetyn ajan pitäisi nimenomaan olla aivan arkista ja tavallista. Todellista kohtaamista ja läsnäoloa. Itsekin olen nimenomaan läsnäolon taitoa ja hetkessä elämistä opetellut, se ei mitenkään ole itsestään selvyys. Lasten saaminen on opettanut pysähtymään ja lapsilta olemme molemmat vanhempina oppineet aivan valtavasti; kyseenalaistamaan ja ihmettelemään, elämään tässä hetkessä. Taustatiedoistamme sen verran, että asumme pienessä kaupungissa, vanhassa omakotitalossa, keskustan tuntumassa, molemmilla vanhemmilla taustanaan uraputki (hienot vaatteet, trendikäs sisustus, ulkomaan matkoja, työmatkoja, kauneudenhoitoa, yöelämää, ulkona syömistä jne.) ja täydellinen elämänmuutos ehdottomasti parempaan ja täyspainoisempaan elämään! Kolikon molemmat puolet olemme siis eläneet, jos/ kun joku siellä ruudn takaa ajattelee että kaikenlaisia viherpiipertäjiä ja hippejä sitä maa päällään kantaa- Viimeisen kymmenen vuoden aikana asenne elämään, arvot ja ajatusmaailmamme ovat pikkuhiljaa muotoutuneet nykyiselleen ja edelleen on paljon tavoitteita kohti vieläkin yksinkertaisempaa elämää.

    Tuosta brittidokumentista tuli mieleeni taannoin lukemani kirja joka ehkä saattaisi kiinnostaa tämänkin blogin lukijoita: http://biologia-maantiede.wikispaces.com/Ekovuosi+Manhattanilla Itselleni antoi paljonkin ajattelemisen aihetta.

    Mitä tulee täystaukoon netistä, niin ajoittain se tekee hyvää. Edes muutaman päivän ajan niin kuin joku aiemmin mainitsikin, tai rajoitetusti kuten esimerkiksi itse lopetin facebookin käyttämisen kokonaan. Toki itsekin käyn säännöllisesti sähköpostini lukemassa ja joitakin laadukkaita blogeja seuraan säännöllisesti. Toivottavasti Tuulia informoit meitä lukijoita jos päätät pitää totaalitaukoja blogistasikin! Mielestäni blogisi on asiallinen foorumi vaihtaa mielipiteitä rakentavassa hengessä, eriäviäkin.

    • Minua alkaa hiljalleen nyppiä koko virikkeet-sana. Virikkeitä alkaa nykyisen kaltaisessa maailmassa olla riesaksi asti, ihan ilmankin että niitä kaiken aikaa järjestää. Pikemminkin suurin osa ihmisistä taitaa kärsiä virikkeiden ylitarjonnasta. Se ilmenee mm. keskittymiskyvyttömyytenä, häsellyksenä asiasta toiseen ja malttamattomuutena odottaa sekuntiakaan, kun on tottunut siihen että koko ajan tapahtuu. Virikkeistä ei ole lasten kasvattajaksi, vaan aikuisista joilla on antaa läsnä olevaa aikaa lapsilleen. Kunpa sitä itse kukin osaisi ottamaan olankohautuksella vastaan arvostelun asioissa, joissa oma sydän sanoo miten menetellä.

      Kuten kirjoitit, läsnäolon taito ei ole itsestään selvyys. Lasten kanssa vietetystä ajasta saa tuhannesti enemmän irti, kun keskittyy olemaan läsnä ja näkemään maailmaa lapsen silmin. Muutenkin ihmisten todellinen kohtaaminen tuntuu olevan vähenemään päin, on niin kiire aina toisaalle, ettei malteta olla siinä missä ollaan. Nykyään tuntuu, että moni tavallaan ”kilpailuttaa” aikaansa roikkumalla samalla puhelimen tarjonnassa kiinni, kun olisi ihan fyysisestikin toisen ihmisen seurassa johon voisi keskittyä.

      Ilmoittelen kyllä, jos olen netistä pidempää taukoa pitämässä. Surkea tiedonkulku on asia, joka minua elämässä aina jaksaa ärsyttää. Mukavaa, että olet löytänyt blogistani foorumin mielipiteiden vaihtoon. Itsekin pidän kovasti siitä millaiseksi tämä blogi on muodostunut. Kiitos kaikille kommenteista ja mielipiteiden vaihdosta!

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s