Miksi vertailu on turhaa?

Ajatellaan, että olet oikein tyytyväinen itseesi. Viihdyt nahoissasi ja elämässäsi. Kaikki on oikein hyvin, etkä kaipaa mitään mitä sinulla ei jo olisi.

Kunnes tulet ajatelleeksi mitä jollakulla toisella on. Tyytyväisyys ja tyyni onnellisuus on pyyhkäisty nopeasti pois. Yhtäkkiä alkaakin tuntua siltä, että sinulta puuttuu jotakin tai et ole jossakin tarpeeksi hyvä, tarpeeksi kaunis tai tarpeeksi menestynyt.

On tavallista, että vertaamme itseämme muihin. Kiinnitämme huomiota siihen, mitä muut omistavat tai miltä he näyttävät, miten he menestyvät ja minkä verran heillä on rahaa. Katseemme kohdistuu liian helposti jonkun toisen elämään, sen sijaan että keskittyisimme omaan elämäämme.

Oman elämänpiirimme ihmisten lisäksi meille on tarjolla lukuisia vertailukohteita erilaisten medioiden kautta. Mitä kauempana meistä ja todellisesta elämästämme vertailukohde on, sitä vähemmän hänestä todella tiedämme, ja sitä varmemmin menemme metsään ajatuksinemme.

Elämä ei ole kilpailu. Kukaan ei ole täydellinen. Ei siltikään, vaikka hän loistaisi silkkaa täydellisyyttä ympärilleen. Me emme koskaan tiedä toisesta ihmisestä yhtä paljon kuin tiedämme itsestämme. Ja sekin mitä tiedämme, voi olla oman virheellisen tai värittyneen tulkintamme tulosta. Vertailu on mahdotonta, sillä emme ole vertailukohteemme kanssa samalla viivalla. Todellisuudessa vertaamme kokonaista itseämme toisen ihmisen ulkokuoreen tai tulkintaamme hänestä.

Vertaillessamme itseämme toisiin voimme tehdä monenlaisia virheitä. Saatamme unohtaa, että meillä jokaisella on omat lähtökohtamme joista ponnistamme. Meillä on omat yksilölliset elämänkokemuksemme, jotka ovat muovanneet meistä sellaisia kuin tänä päivänä olemme. Lähtötilanteemme voi olla aivan erilainen kuin vertailumme kohteella.

Saatamme haluta menestyä yhtä hyvin kuin joku toinen. (Käytän tässä sanaa menestys sen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä.) Emme tule välttämättä ajatelleeksi, että tuo toinen ihminen on saattanut tehdä menestyksensä eteen enemmän, kuin mihin itse olisimme valmiita. Tiedämmekö mitä menestys on häneltä vaatinut? Minkälaisen hinnan hän on siitä maksanut?

Vertailu tapahtuu usein itseämme kohtaan epäreilulla tavalla. Katsomme omia huonoja puoliamme, ja vertaamme niitä sitten jonkun toisen hyviin puoliin. Tilanne on mahdoton, ja tuloksena on helposti vain pahaa mieltä. Pahimmassa tapauksessa tunnemme itsemme epäonnistuneeksi ja luovutamme.

Mitä jos keskittyisimme katsomaan kaikkea sitä, mikä meissä on hyvää? Jos olemme itseemme tyytymättömiä jossakin, voimme toki tehdä töitä tilanteen kohentamiseksi niin halutessamme. Tilanteen parantaminen kannattaa kuitenkin aloittaa omista lähtökohdistamme. Vertailu saa meidät kiinnittämään huomiomme väärään suuntaan, itsemme ulkopuolelle kun kehityskohde olemme kuitenkin me itse.

Vertailemalla itseämme muihin voimme joutua kierteeseen, jossa emme ole koskaan tyytyväisiä itseemme tai elämäämme. Voimme loputtomiin löytää ihmisiä, joilla on jotakin enemmän tai paremmin kuin meillä. Vertailukohteista ei tule pulaa.

Mitä jos lopettaisimme vertaamasta itseämme muihin ja alkaisimme keskittyä omaan elämäämme? Mitä jos keskittyisimme siihen mitä meillä elämässämme jo on, eikä siihen mitä jollakin toisella on ja meiltä puuttuu?

19 kommenttia artikkelissa “Miksi vertailu on turhaa?

  1. Todella hyvä ja asiallinen kirjoitus. Vertaamatta oleminen vaatii vähän työtä, sillä niin luonnostaan se vertailu syntyy. Lapsi oppii elämän tiedot ja taidot vertaamalla itseään muihin, peilaamalla, eikä sitä vertailua osaa aikuisena kovinkaan helposti lopettaa. Mutta kuten kirjoituksestasi hyvin käy ilmi, vertailu voi olla vahingollista ja siksi siitä olisi hyvä päästä osittain eroon. Sanon osittain siksi, että joskus vertailu voi olla myös hyvästä. Joskus nimittäin voi piristää se, että maailmasta löytyy aivan varmasti joku jolla menee paljon huonommin kuin itsellä. Joskus vertaaminen johtaa hyvään, kuten siihen että ponnistelee hiukan enemmän itsensä hyväksi ja kehittyy tai piristyy hetkeksi, mutta joskus se voi johtaa lannistumiseen, luovuttamiseen, katkeruuteen ja kateuteen. Vertailu voi olla hyvä työkalu, mutta koskaan sitä ei saisi päästää niskan päälle ja hallitsevaksi ominaisuudeksi.

    Lyhyestä virsi kaunis: olen samaa mieltä siitä että kannattaa pysähtyä katsomaan omaa elämäänsä ja miettiä mitä kaikkea hyvää itsessä ja omassa elämässä on. Jos onnistuu aidosti olemaan tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, on saavuttanut hirvittävän paljon!

    • Vertailun hölmöys on usein siinä, että huomio kiinnittyy väärään suuntaan. Jos on tyytymätön omaan elämäänsä, kannattaisi pyrkiä tekemään sille jotakin parantaakseen asiaa. Sekin on totta, että omasta näkökulmasta katsoen löytyy varmasti ihmisiä, joilla menee huonommin kuin itsellä. Jos ns. alaspäin vertailu johtaa siihen, että ihminen oppii olemaan kiitollinen siitä mitä hänellä on, niin hyvä. Liian usein ihmiset ottavat asioita itsestään selvinä. Kuten meillä Suomessa puhdas vesi on niin itsestään selvä asia, että sitä voidaan käyttää jopa wc:n huuhteluun. Toisaalla ihmisillä ei ole käyttää puhdasta vettä juotavaksi, me vedämme sitä vessasta alas ilman tunnontuskia.

      Aito tyytyväisyys itseen ja omaan elämään on kyllä asia, josta kannattaa olla kiitollinen.

    • ”Joskus nimittäin voi piristää se, että maailmasta löytyy aivan varmasti joku jolla menee paljon huonommin kuin itsellä.” Tuo tuntuu olevan yllättävän yleinen ajattelutapa. Itse mietin miksi niin monia piristää toisten epäonni tai koettelemukset? Onko siinä jotain samaa kuin siinä että vahingonilo on paras ilo? Toisaalta siitä nousee sekin ajatus että vaikein ei ehkä olekaan vielä käsillä vaan suunta voi olla vieläkin alaspäin, turha huokaista helpotuksesta.

      • Tuota minäkin jäin miettimään. Se, että jollakulla menee huonommin kuin minulla, ei saa minua piristymään tippaakaan. Sen sijaan ymmärrän olla kiitollisempi omasta onnestani, mutta monissa asioissa kuten mainitsemani puhdas vesi, eriarvoisuus saa vain surulliseksi. Joskus tuntuu, että miksi minä olen oikeutettu johonkin, ja joku toinen ei ole? Asiaa voi katsoa monelta kantilta.

      • Tarkoitin tuolla lähinnä sitä, että omat murheet pienenevät jos ne voi asettaa isompien murheiden rinnalle. En tietenkään nauti nähdessäni toisten kärsimystä enkä saa siitä iloa että toisilla menee huonosti, päinvastoin. Mutta kun näen toisilla olevan oikeasti suuria ja vakavia ongelmia, omat murheeni pienenevät eivätkä tunnu ollenkaan niin suurilta kuin ehkä hetki sitten vielä tuntuivat. Kun näen miten huonosti toisilla menee, arvostan omaa elämääni aina vain enemmän – ja se toki lisää onnellisuuttani. Ehkä tässä auttaa se, etten ota kantaakseni maailmantuskaa. Omaan napaan tuijottelu ja sen asettaminen tärkeysjärjestyksessä ykköseksi on suojamekanismi, jonka avulla kaltaiseni yksinkertaiset ja herkät olennot selviävät hengissä. Luulen, en tiedä.

  2. Hmm, tässä tuntuu olevan nyt päällekkäin kaksi eri asiaa. En niputtaisi samaan lauseeseen sitä millainen joku on ja sitä millaista hänen elämänsä on.

    Itse olen toisinaan kateellinen ihmisille joiden elämä on ns. helpompaa, jotka eivät siis joudu tekemään asioita joita itse en haluaisi tehdä ja joiden hoitamisesta tai sietämisestä koen suurta stressiä (mutta joiden huomiotta jättäminen aiheuttaisi pitemmällä tähtäimellä vielä paljon suurempaa stressiä). Taustalla voivat olla erilaiset lähtökohdat tai vaikkapa silkka onnekkuus tai sen puute sen suhteen mitä osuu tai ei osu kohdalle.

    Sen sijaan en osaa kuvitella olevani kateellinen jollekin siitä mitä hän on. En yksinkertaisesti osaa ajatella että joku olisi minua parempi – yhtä hyvä toki. Siinä on kyse terveestä itsetunnosta.

    ”Kukaan ei ole täydellinen.” Minusta monetkin ovat täydellisiä. Eivät ehkä täsmälleen sellaisia kuin itse toivoisi omasta subjektiivisesta (ja muuttuvasta) näkökulmastaan käsin, mutta täydellisiä silti omana itsenään.

    • Mielestäni kyse on samasta asiasta, vertailusta ja siihen liittyvästä kateudesta. Ihminen voi olla kateellinen siitä, millaista jonkun elämä on, toisen menestyksestä ja saavutuksista tai muuten ulkoisesti ns. helpolta näyttävästä elämästä. Toisaalta voi olla kateellinen myös vaikka siitä, millainen joku on, eli vaikkapa toisen ulkonäöstä. Liekö osaltaan kateutta usein kuultu ajatus siitä, etteivät kauneus ja järki esiinny samassa ihmisessä. Olisi kai liian kova pala yrittää ymmärtää, että ihmiselle voi olla suotu sekä älyä, että kauneutta.

      En osaa ajatella, että joku ihminen olisi toista parempi. Paremmuutta esiintyy minun silmissäni lähinnä jonkin asian, taidon osaamisessa, joku osaa paremmin, toinen huonommin. Koen, että ihmisinä olemme kaikki joltakin osin vajavaisia, kuka mistäkin kohtaa. Täydellisiltä vaikuttavat ihmiset ovat minusta melko pelottavia. Ehkä siksi, että kokemus on osoittanut, että ns. ulospäin täydellisenkin ihmisen vajavaisuus tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Joskus tavalla, jota ei voisi todeksi uskoa, ellei sitä itse joutuisi kokemaan.

      • Ehkä ilmaisin asian väärin. Saatan olla esimerkiksi kateellinen ihmiselle joka saa asunnon, jota itsekin haen, ja sen seurauksena jään asunnottomaksi. Siis siitä että toiselle suodaan (joskus jopa konkreettisesti) se, mitä itse todella koen tarvitsevani, mutta itse jään ilman. Tai olen kateellinen terveille ihmisille jos itse kamppailen jonkun terveysongelman kanssa. Kokonaisuutena en kadehdi kenenkään elämää, vain jotain osa-aluetta. En kuvittele että muiden elämässä ei olisi mitään ongelmia, mutta joku tietty asia voi tosiaan olla paremmin.

        Täydellisyydestä meillä on selvästi eri käsitys. Täydellisyys ja vajavaisuus eivät mielestäni millään muotoa ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia. Minulle täydellisyys on sitä että mitään ei tarvitsisi muuttaa ollakseen hyvä ja sopiva, ei sitä että joku on vain ja ainoastaan hyvä, ilman yhtään ”huonoa puolta”. Täydellinen voi olla lukemattomin eri tavoin, se ei ole staattinen olotila joka automaattisesti menee pilalle muutoksesta.

        • Määrittelemme sanan täydellisyys näköjään eri tavalla. Ymmärrän kuitenkin mitä ajat takaa. Itselleni täydellisyys sanana tarkoittaa virheen, särön, vajavaisuuden puuttumista. Kuulostaa oikeastaan luonnottomalta kun sitä alkaa miettiä, onko maailmassa lopulta mitään täydellistä? Tai jos hetken onkin, niin seuraavassa hetkessä joku voi määritellä asian toisin. Ihmisen ei pidäkään olla täydellinen, sillä se on sula mahdottomuus. Se ei silti tarkoita, että haluaisin muuttaa jotakin kanssaihmisissä. En halua. Jokainen olkoon sellainen kuin on, ja sellaisenaan juuri hyvä.

  3. Silloin jos kadehtii toisen elämää, on ongelmana se, ettei tiedä mitä ”kulissien” takana on. Toisen elämä voi näyttää onnelliselta, helpolta, täydelliseltä jne. Kuitenkaan et voi tietää, mitä vaikka jossain perheessä tapahtuu, kun kodin ovet suljetaan. Tuskin kovin moni ulkopuolinen esim. tietää perheväkivallasta, joka kuitenkin on yllättävän yleistä.

    Jos taas kadehtii toisen omaisuutta, ei siitäkään voi tietää miten se on hankittu. Upeasta talosta voi olla jättivelat. Ulkonäön kadehtiminen on varmaan naisilla yleistä, enkä ole itsekään siitä täysin vapaa. Silloin kun kateus iskee, pyrin miettimään tuon ihmisen muuta elämää. Olisinko valmis tuon toisen nahkoihin, vaikka saisin upean vartalon, jos sen mukana tulisi huumorintajuton aviomies ja eläminen mielestäni ikävässä paikassa. Usein se asettaa asiat oikeaan mittasuhteeseen.

    Paras tietysti on, jos aidosti voisi aina olla itseensä tyytyväinen. Uskon kuitenkin, että kateus kuuluu ihmisen perustunteisiin. Se on hyvä tunnistaa ja sitä pitää yrittää rajoittaa, mutta en ainakaan itse ole aina siinä onnistunut. Jos joku aidosti kertoo, että ei koskaan koe mistään kateutta, olen vähintäänkin hänelle kateellinen 😉

    • Kirjoitit juuri niitä asioita, joita mietin tuota tekstiä kirjoittaessani. Näemme muista ihmisistä nimenomaan ”kulissin”, emmekä voi tietää mitä todellisuus on. Vertaamme siis omaa todellisuuttamme toisen pintaan, omaan kuvitelmaamme siitä, millaista tuolla toisella on. Siinä on jo yksi syy, miksi vertailu on turhaa ajanhukkaa.

      Ulkonäön kadehtiminen on itselleni vierasta. Se ei ole minulle kovin tärkeä asia. Kuljen itse meikittä, joten olisi hassua verrata itseäni täydessä tällingissä olevaan naiseen. Jonkun treenattua vartaloa minun on turha kadehtia, kun en ole valmis tekemään kaikkea sitä, mitä tuollaisen vartalon saavuttamiseen tarvittaisiin.

      Minulla ei ole muistikuvia, milloin olisin ollut jollekin jostakin kateellinen. Joskus aikoinaan jonkun iloinen ja kepeä luonne oli ehkä sellainen asia, jota saatoin kadehtia. Ei sitä kuitenkaan kauan kestänyt, kun ymmärsin, että minä olisin kuten hän, jos olisin elänyt sellaisen elämän kuin hän. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olen ajan mittaan onnistunut pääsemään kateuden yli.

  4. Olen mielestäni päässyt aika hyvin toisen ihmisen menestykseen ja ulkoisiin ominaisuuksiin liittyvästä kateudesta irti. Olen todennut, että se, mitä pidetään menestyksekkäänä, ei oikeastaan houkuttele minua. Sen sijaan olen kateellinen ihmisten taidoista. Harrastan musiikkia ja saan soittamisesta valtavasti iloa ja nautintoa. En kuitenkaan koe olevani erityisen taitava. Minun on vaikea ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, jotka soittavat instrumenttiani paremmin kuin minä. Koen jatkuvaa alemmuudentunnetta ja mietin vain, että olisinpa minäkin yhtä hyvä, mutta kun olen niin huono etten koskaan osaisi soittaa tuolla tavalla. Lannistun toisen paremmuudesta, vaikka oikeasti tahtoisin inspiroitua siitä, ottaa opikseni ja ajatella, että kun treenaan, minäkin saavutan tuon pisteen ennemmin tai myöhemmin.

    • Minulla on sama juttu, se mitä monet kadehtivat ei ole minusta houkuttelevaa tai kadehtimisen arvoista. Materiaalinen menestys ja paljon rahaa, miksi kadehtisin sitä kun minulla on kaikki hyvin jo nyt? Onnellisuuteni este ei koskaan tule olemaan se, että jollakin toisella on suuri talo, hieno auto, paljon rahaa. Niillä ei ole minulle merkitystä. Onneni esteet löytyvät oman pääni sisältä jos jostakin, eikä niihin voi vaikuttaa millään ulkoisella menestyksellä.

      Kateus toisen ihmisen taidosta on tuttua. Olen yrittänyt itselleni kertoa, että toisen parempaan taitoon on syynsä. Kenties lahjakkuus, mutta ainakin kova työ ja sinnikäs harjoittelu. En voi odottaa itselleni samaa osaamista vähemmällä vaivannäöllä. Ajatus helpottaa suuresti, ja antaa valinnan mahdollisuuden. Joko olen tällä työnteolla tällainen, tai sitten teen paljon enemmän töitä ja kehityn. Kateus ei kuitenkaan auta eteenpäin, enkä herää huomenna yllättäen virtuoosina jossakin asiassa.

  5. Kateus on varmaan kaikkein vaikein tunne. En minä ole kateellinen sille, jonka elämä on ihan eri sfääreissä kuin omani, syystä tai toisesta. Mutta sille olen kateellinen, joka on tosi lähellä.

    Vähän kirpaisi, kun työkaveri sai kutsun työhaastatteluun. Olin itse hakenut samaa paikkaa, eikä kutsua kuulunut. Vaikka ymmärsin, miksi työkaveri on varmasti parempi valinta tuohon paikkaan, en voinut välttää tunnetta. Ja olisiko pitänytkään? Eiko ole parempi huomata, että nyt tuntuu tältä, vaikka toisaalta toivon parasta myös työkaverilleni ja uskon, että jonakin päivänä minuakin onnistaa. Ei tunne ole vaarallinen vaan se olisi, jos vaikkapa ajattelisin, ettei minusta ole mihinkään tai ryhtyisin latistamaan tai mustamaalaamaan toista oman tunteeni takia.

    • Kuvaamassasi tilanteessa kateutta voi olla hyvin vaikea välttää. Varmasti on parempi kokea lyhytaikainen kirpaisu mielessä (”miksi hän mutten minä”) ja käydä läpi ajatuksiaan, kuin vaipua murheen alhoon. Itse näen asian niin, että moni asia on onnen kauppaa. Joku sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja on juuri sitä mitä satutaan hakemaan. Joskus tilanne sattuu omalle kohdalle, joskus jollekin toiselle.

  6. Hyvä kirjoitus ja mielenkiintoista keskustelua! Asetun nimimerkki h:n kanssa samoille linjoille. Me emme voi tosiaan tietää, mitä toisen elämä on, joten kaikenlainen vertailu on turhaa. Pystymme katsomaan tätä maailmaa vain ja ainoastaan omasta näkökulmastamme ja siksi on mielestäni hassua, että ihmiset kuvittelevat joillakin olevan asiat hyvin tai huonosti. Hyvin silloin, kun jollain toisella on jotain haluamiamme ja tai huonosti jos joltain puuttuu jotain sellaista, mitä me pidämme välttämättömyytenä.
    Eli minuakin kummastuttaa, miksi verrata itseään johonkin, jolla menee vain minun käsityksen mukaan huonommin. Voi ajatella, että ihmisellä on asiat kurjasti, kun hänellä ei ole puhdasta juoksevaa vettä vaan sitä pitää käydä hakemassa itse kaivosta, joka on kilometrin päässä ja sekin saattaa kuivua ja ”voivoiaiaionpastuollakamalaa, onpas minun elämä mallillaan kun vesi tulee hanasta eikä paljoa tarvi mietiskellä”. Tämä ihminen saattaa kuitenki olla aivan tyytyväinen elämäänsä, me vain kuvittelemme, että huonostihan sillä menee, kun samat ylellisyydet puuttuvat. Me itse annamme arvon jollekin asialle: auton omistaminen on hyvä tai huono asia, lapsen saaminen on hyvä tai huono, puolison löytäminen hyvä tai huono jne. Sitten elämme elämäämme jahtaamalla näitä hyviä asioita ja välttelemällä huonoja. Olemme kateellisia toisten elämästä ja pysähdymme hetkeksi kiittämään omasta, kun näemme miten huonosti jollain omasta mielestämme menee. Ihmisten pitäisi olla kiitollisia siitä, mitä HEILLÄ ON. Vertailu paremmin ja huonommin meneviin on loputon suo, jossa oma elämä jää elämättä, koska kohteita löytyy loputtomiin.
    Uskon myös, että me kaikki olemme täydellisiä. Vaikka aina sanotaan, että kukaan ei ole täydellinen. Kyllä on. Tässä maailmassa ei ole olemassa toista minua, olen täydellinen versio itsestäni joka hetkellä. Tätä on jotenkin kauhean vaikea selittää, mutta minulle täydellisyys edustaa ainutlaatuisuutta. Jokainen elollinen täällä on ainutlaatuinen. Tässäkin me itse luomme merkityksen virheille ja vajavaisuudelle. Katsomme peiliin ja näemme muhkuroita ja pahkuroita, jossain on liikaa ja jossain liian vähän. Tai haluamme eroon nalkuttamisesta tai olemme mielestämme hutiloivia, pitäisi olla järjestelmällisempi. Mietimme, että ”sitten kun painan viisi kiloa vähemmän” tai ”kunhan saan lopetettua tämän miehelle nalkuttamisen” niin….Mitä sitten? Olemme edelleen se sama minä, painamme vain viisi kiloa vähemmän ja emme nalkuta miehelle. Me olemme se ihminen nyt, me olemme just täydellisiä nyt. Eikä vasta sitten, kun olemme saavuttaneet jotain. Kun tämän sisäistää se viisi kiloa lähtee itsestään ja nalkuttaminenkin loppuu. Niin ettemme sitä huomaakaan.
    Kaipa halusin tällä aamuisella kilometrin pituiselle kommentilla kehottaa jokaista näkemään se kauneus ympärillä ja itsessään. Voin nytkin turhautua olohuoneeseen eilisen leikin jäljiltä jääneen sekasotkun takia tai iloita siitä pienestä ihmisen taimesta joka sen teki. Voin tuskailla niiden viiden ylimääräisen kilon takia ( jotka ystäväni on jo tiputtanut) tai kiittää kroppaani kuinka hyvän työn se teki kasvattamalla sisällään pienen tytön, eikä minun tarvinnut miettiä, että miten se tapahtuu. Elämä on näkökulmasta kiinni. Niinku mummo joskus sanoi, ”riippuu siitä, mitä katsoo. Toiset menee ulos ja ihailee luontoa: talven valkeutta, kesän vehreyttä ja syksyn värejä. Toiset näkee vaan koirankakkoja.” Leppoisaa sunnuntaita!

    • Tuosta vesiesimerkistä vielä. En näe järkeä sellaisessa ”voivoionpastuollakamalaa” -voivottelussa, se on lähinnä ylimielistä ja arvioi toisen elämän surkeaksi omista lähtökohdista katsoen. Halusin kiinnittää huomion pikemminkin siihen, että elämme lähtökohtaisesti aikamoisessa vauraudessa. Puhdas vesi on arvokas resurssi. Kaikenlaisen nurinan sijaan olisi joskus hyvä havahtua miettimään, mitä kaikkea meillä on. Voisi lähteä joskus vaikka ihan perusasioista. Ihan vertaamatta mihinkään. Meillä on paljon sellaisia tärkeitä asioita, joita pidämme itsestään selvyytenä. Voi olla kiitollinen jo siitä, että saa hengittää raikasta ilmaa. Tai juoda puhdasta vettä. Asua lämpimässä kodissa. Mietittekö te muut tällaisia asioita?

      Kiitollisuus ei varsinaisesti ollut tekstin aihe, mutta tulipa mieleen tässä kommenttien tuoksinassa. Nähkäämme kauneus ympärillämme ja itsessämme.

  7. Kenenkään elämä ei ole toista parempi. Kukaan ei ole toisen elämän asiantuntija. Kukaan ei voi sanoa toiselle että sun pitää tehdä tällä tavalla, koskien myös työllistymistä ja opiskeluun menemistä. Olen huomannut itsestäni sen että vaikka olenkin yksinäinen, niin silti omaan iloja joita parisuhteessa elävillä ei ole. Ne voivat olla eroottisia unelmia, yksinäisyyden psykologisia korvikkeita, suuria tunteita ja kykyä ilmaista tunteita. Usein yksinäisyydestä ihminen voi löytää suuremman totuuden. Toki kyllä minuakin vihastuttaa joskus se miten onnekkaita ihmiset ovat joissakin asioissa, miten kaikki sujuu niin täydellisesti. Se on toki totta. Joillakin ihmisillä kaikki vaan sujuu paremmin. Ystävät, työ, sosiaalisuus, parisuhteen löytäminen, käytännön asiat. Se on asia joka ärsyttää. Mutta taiteesta olen itse löytänyt tavan purkaa aggressioitani. Vaikka ei kannata verrata itseään muihin niin usein näkee niin selkeästi muiden täydellisyyden ja oman epäonnekkuuden.

    • Kiitos kun kommentoit! Kirjoituksesi toi mieleeni asioita menneisyydestäni. Koin itseni pitkään yksinäiseksi ja olin sen vuoksi onneton. Katsoin kaupungilla ihmisiä, joilla oli hauskaa ja ystäviä ympärillään. Näin kaikkien muiden elämän helppona, yksinkertaisena ja niin ärsyttävän täydellisenä. En sietänyt muiden iloa, koska olin itse masentunut ja onneton. Olin katkera, että niin monet muille yksinkertaiset asiat olivat minulle vaikeita. Miksi minun piti ”epäonnistua” kun ”kaikilla muilla” menee hyvin? Tosiasiahan on, että ”kaikilla muilla” ei mene hyvin. Ei välttämättä heilläkään, jotka ulospäin siltä näyttävät. Elämän vaikeudet eivät välttämättä näy päällepäin. Jokaisella on vaikeuksia elämässään, kenenkään elämä ei ole aina täydellistä ja helppoa.

      Jossain vaiheessa tajusin, etten minä todellisuudessa edes halua sellaista elämää, mitä niillä kaupungilla nähdyillä ihmisillä oli. Koin itseni yksinäiseksi, koska ajattelin, että ihmisellä pitäisi olla paljon sosiaalista elämää – siis vertasin itseäni muihin. Kun ymmärsin, että minä pidän yksinolosta ja se on minulle tärkeää, saatoin luopua kateudestani muiden elämää kohtaan tältä osin. Minun sosiaalinen verkostoni on hyvin pieni. Arjessani minulla ei oikeastaan ole ystävää, jonka kanssa viettää aikaa. Kumppani on. Jostain syystä parisuhde minulta on sujunut, vaikka muuten elämä olisikin ollut miten sattuu.

      Joillakin ihmisillä asiat sujuvat paremmin tai helpommin kuin minulla tai sinulla. He eivät silti ole täydellisiä, heillä on omat murheensa ja vaikeutensa, jotka eivät vain näy meille. Ei täysin täydellistä, särötöntä ihmistä ole olemassakaan. Koet olevasi epäonnekas. Niin minäkin pitkään mietin, että miksi minulle on sattunut kohdalle kaikki nämä vaikeudet. Sen puiminen vaan ei auta. Jokaisella meistä on voimavaroja ja hyviä asioita elämässämme. Ei kannata murehtia asioiden puuttumista, vaan ponnistaa omista voimavaroista ja hyvistä asioista käsin. Katkeruus ja ärsyyntyminen muiden ihmisten helpolta näyttävästä elämästä vain pahentaa omaa oloa. Kannattaa kaivaa omasta elämästä kaikki hyvät asiat irti ja elää niiden kautta. Jokaisen elämästä löytyy tyytyväisyyden aiheita, mutta esim. masentuneena niitä ei välttämättä pysty näkemään.

      ”Kenenkään elämä ei ole toista parempi. Kukaan ei ole toisen elämän asiantuntija. Kukaan ei voi sanoa toiselle että sun pitää tehdä tällä tavalla, koskien myös työllistymistä ja opiskeluun menemistä.” Totta kirjoitat. Toisen pään sisään ja sydämeen on mahdoton nähdä, toisen kokemuksia mahdoton kokea. Siksi hyvääkin tarkoittavat neuvot menevät usein pieleen. Mukava kuulla, että olet löytänyt taiteesta itsellesi keinon purkaa tunteitasi. Itse olen purkanut tunteitani kirjoittamiseen, se toimii minulla.

      Kiitos kun kommentoit. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s