Miksi on niin vaikeaa sanoa EI?

Tunnen epämääräistä levottomuutta, enkä tiedä miksi. On vaikea keskittyä, hypin tekemisestä toiseen. Jonkin ajan kuluttua huomaan, että minun olisi pitänyt jo oppia, mistä tämä olo tulee. Alan voida huonosti, jos en saa pidetyksi kiinni omista rajoistani ja oikeudestani sanoa EI. Useimmiten minun on helppoa sanoa ei, mutta asiassa on pari poikkeusta.

Ensimmäinen poikkeus tulee esiin silloin, kun joku haluaa minulle hyvää, haluaa auttaa, mutta minä en halua toimia kuten minulta odotetaan. Vielä jos tilanne on sellainen, että minulla on aikaa miettiä miten toimin, olen pulassa. Nämä tilanteet ovat yleensä sellaisia, ettei vastapuoli näe kieltäytymistä edes vaihtoehtona, koska hänen näkökulmastaan se olisi hölmöä.

Toinen poikkeus, jolloin EI jää pyörimään jonnekin kielen päälle, ovat uudet ja jännittävät asiat. Ensireaktio on tarve paeta tilannetta, mutta toisaalta sitä alkaa miettiä, että mitä jos juttu olisi kuitenkin hyvä? Jokaisessa asiassa on niin monta puolta. Mitä jos haluan sanoa EI vain siksi, että tilanne on uusi ja se jännittää? Mitä jos uskaltautuminen uuteen juttuun toisikin jotain odottamatonta hyvää?

Mitä näissä tilanteissa sitten voisi hävitä kieltäytymällä? Ensimmäisessä poikkeustilanteessa toinen osapuoli todennäköisesti hiukan ihmettelee, mutta mitään sen kummempaa tuskin seuraa. (Tai sitten loukkaantuu ja laittaa välit poikki, on sitäkin nähty. Meitä on niin moneen junaan, ja kaikkea on mahdoton ennakoida saati ymmärtää.) Toisessa tilanteessa kieltäytyminen voi kaduttaa myöhemmin, ja se juuri tekeekin päätöksestä vaikean. Joskus oma tahto voi sekoittua pelon tai jännityksen vuoksi niin pahasti, ettei siitä enää ota selvää.

Mikä tähän EI-ahdistukseen sitten auttaa? Minua auttaa se, että teen päätöksen mahdollisimman nopeasti. Seuraan sydäntäni niin hyvin kuin voin. Pääasia on tehdä joku päätös, ja elää sen kanssa. Jatkuva asian veivaaminen ja eri puolien miettiminen vie voimat. Omat aivot ovat kuitenkin rajalliset, eikä niitä uusia näkökulmia katsoa tilannetta löydy loputtomiin.

Kuka on se ihminen elämässämme, kenen kanssa meidän on välttämättömintä pysyä hyvissä väleissä? Se ihminen katsoo meitä peilistä. Tuo ihminen on kanssamme elämämme alusta loppuun asti, ja hänen hyvinvoinnistaan riippuu millaiseksi elämämme muodostuu. Pitäkäämme huolta itsestämme ja hyvinvoinnistamme. Se on hyödyksi myös kaikille heille, keiden kanssa elämäämme jaamme.

10 kommenttia artikkelissa “Miksi on niin vaikeaa sanoa EI?

  1. Olen ollut viime päivät ihan samanlaisen tilanteen kourissa. Kun pitäisi sanoa ei, mutta kun en pysty, kun toinen pahastuu jne. Olen myös tiennyt pitkään, että omalla kohdallani päättämättömyys on tilanteista ehkä yksi pahimmista. En vain kestä sen tuomaa myllerrystä, stressiä ja painetta. Parempi on, kun vain tekee päätöksen. On vain niin paljon helpompi sanoa tuo kuin tehdä. Mistähän saisi siis lisää voimaa sekä EI:n sanomiselle että nopeille päätösten tekemiselle? Miksi pitää olla niin herkkä, että nuo asiat heilauttavat tasapainoa ihan liian herkästi?

    • Kovin tutulta kuulosti mitä kirjoitit. Itselleni päättämättömyys on pahempi juttu kuin tehdä mikä tahansa päätös. Voimaa päätöksentekoon saa kenties oppimisen myötä ainakin siitä, ettei vaan jaksa sitä myllerrystä minkä päättämätön veivaaminen tuo. Kun oppii, että se päätöksenteko ja sen mukaan toimiminen kirpaisee vain hetken, päättämättömyys aivan liian pitkään. Päättämättömyydellä on myös taipumus suurentaa koko tilanne kohtuuttomiin mittasuhteisiin, vaikkei tilanne niin kuoleman vakava olisikaan. Viimeksi taas ihmettelin, että miksi ihmeessä mietin päätöstäni niin pitkään, kun tilanne oli lopulta ohi todella nopeasti, kun vaan päätin miten toimia. Toivottavasti opin taas hiukan tilanteesta, jotta seuraavan kerran saan päätöksen nopeasti tehdyksi ja pääsen elämässä eteenpäin.

      Miksi pitää olla niin herkkä? Voi kuule, tähän kysymykseen törmään omalla kohdallani milloin minkäkin asian kanssa vähän väliä. Toisaalta herkkyys on myös niin suuri voimavara ja tuo elämään rikkautta, etten vaihtaisi sitä pois. Vaikka välillä kaipaankin norsun paksua nahkaa ihoni päälle. Voimia päätöksentekoon!

      • Kiitos! Olen ainakin toivottavasti edennyt päätöksentekijänä, mutta jumeja tulee silti vielä ajoittain. Tuo on kyllä tosi totta, että päättämättömyys suurentaa asian kuin asian. Lopulta se asia on kuin norsu olohuoneessa. Se varmasti auttaa, jos miettii sitä päätöksen jälkeistä helpotusta. Minustakin herkkyys on toisaalta suuri voimavara ja rikkaus. En minäkään luopuisi siitä, mutta joskus olisi mukava verhoutua norsun nahkaan 🙂 Voimia sinullekin päätöksentekoon!

        • Kiitos! Sitä minäkin toivon, että olen edennyt päätöksentekijänä. Aika ja uudet tilanteet sen näyttävät, miten asian kanssa olen edennyt. Ehkä sitä jonakin päivänä on oppinut olemaan kiusaamatta itseään sillä norsulla olohuoneessa ja osaa tehdä päätöksen nopeammin. 😉

  2. Kaikki päätökset pitäisi tehdä silloin, kun on hyvällä tuulella. Jos vain suinkin mahdollista. Siis nukkuneena, syöneenä ja mahdollisimman iloisena. PMS:n kourissa ei pidä päättää mitään, eikä verensokerin ollessa alhaalla. Jos meinaa ahdistua, niin pitää unohtaa koko juttu, tehdä jotain muuta ja palata asiaan kun on taas rentona.

    • Kiitos hyvistä ajatuksista. Niinpä, jos vain suinkin mahdollista. Itselläni tuo ahdistuskynnys ylittyy turhan helposti, eikä asia unohdu ennen kuin se on hoidettu. Sitä ei niin vaan saa jäämään taka-alalle. Tilanne voi viedä yöunet, vaikkei kyseessä olisi mikään elämää mullistava asia. Tämän yritän siis oppia tajuamaan, ja toimimaan niin, että saisin asian mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä.

      • Siinä on vain sellainen ristiriita, että silloin kun olo on ahdistunut, ajatus ei kulje kovin hyvin. Ahdistuneisuus aiheuttaa pakene tai taistele -reaktion, jolloin aivot vähän niin kuin ”taantuvat” – toisin sanoen rationaalinen ajattelu ei toimi kovin hyvin koska se on paljon energiaa vievänä ”suljettu pois päältä”. Tästä syystä parhaat päätökset tulee tehtyä silloin, kun on hyvällä tuulella, levänneenä ja syöneenä. Mitä ahdistuneempi on, sitä vähemmän ongelmaa kannattaisi sillä hetkellä yrittää ratkaista. Asiaan kannattaa palata vasta sitten, kun on tehnyt jotain muuta, unohtanut koko jutun ja on vaihteeksi kirkas hetki.

        • Tuo ristiriita asiassa nimenomaan on. Päätöksenteosta hankalaa tekee juuri se, jos ei kykene irrottautumaan asiasta ja ajattelemaan jotain ihan muuta. Riippuu asiasta miten pääni toimii, joskus yöunet riittävät laittamaan asiat paikoilleen, joskus on turha ajatella nukkuvansa kun on ärsyttävä asia päätettävänä.

  3. Minulla ehkä suurempi kynnys sanoa ”kyllä” kuin ”ei”. Myönnän, että uudet tilanteet, varsinkin sellaiset, joissa joudun pönöttämään kiusaantuneena yksinäni, jännittävät ja ahdistavat minua. Osaan vältellä niitä tehokkaasti. Toisaalta viimeisen vuoden aikana olen rohkaistunut valtavasti ja astunut mukavuuslaatikkoni reunan yli. Olen sanonut ”kyllä” monille uusille mahdollisuuksille, joista useimmat ovat osoittautuneet positiivisiksi. Negatiivisetkaan eivät ole kaduttaneet, sillä niiden kautta olen oppinut itsestäni, muista ihmisistä ja maailmasta jotain uutta.

    • Niinpä, juttu toimii toisinpäinkin. Itsekin sanon helposti ”ei” niillekin asioille, joille voisi sanoa kyllä. Toisaalta tiedän miten parhaiten toimin ja millaisissa tilanteissa viihdyn, enkä näe (enää) tarpeelliseksi ”siedättää” itseäni joka paikkaan. On ollut tärkeää ymmärtää, että minun ei tarvitse olla niin kuin muut. Välillä on haasteellista selvittää, mitä sen lähes automaattisen ”ei”-vastauksen takana on.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s