Täydellisyyteen pyrkimisestä

Olen pyrkinyt täydellisyyteen niin pitkään kuin voin muistaa. Mitä tahansa olen tehnyt, olen pyrkinyt tekemään sen täydellisesti.

En ole osannut ottaa rennosti, jos työni jälki ei olekaan vastannut (usein kohtuuttomia) odotuksiani. Olen saattanut palata yhä uudelleen katsomaan työtäni, jossa koen epäonnistuneeni. Pienikin virhe, jota kukaan muu kuin minä tuskin edes huomaisi, on saattanut jäädä kaivelemaan mieltäni. Neuroottisen pikkutarkkuuden kantaminen mukanaan on harvinaisen rasittavaa.

Miksi silmä tarttuu omiin tekemisiin niin paljon tarkemmin kuin siihen, miten muut asiat tekevät? Miksi ihmeessä vaadin itseltäni paljon enemmän kuin muilta? Miksi minun pitäisi olla toimissani täydellisen virheetön, kun en sitä muiltakaan odota?

Olen kuluttanut järjettömästi energiaa pyrkiessäni tekemään asiat mahdollisimman hyvin, mieluiten niin täydellisesti kuin suinkin mahdollista. Monia asioita olen jättänyt kokonaan tekemättä, koska en ole uskonut pääseväni kohtuuttomiin odotuksiini. Olen välttänyt asioita, joissa en olisi niin hyvä kuin haluaisin olla.

Käytännössä olen kieltänyt itseltäni asioita, joissa epäonnistumisen mahdollisuus on suuri. Ja sehän on suuri aivan kaikessa, mitä ei ole koskaan aiemmin kokeillutkaan. Ymmärrän, että oppiakseen uusia asioita pitää antaa aikaa harjoittelulle. En vaan ole suonut itselleni kovinkaan pitkää aikaa oppia, vaan olen tuominnut itseni huonoksi joissakin asioissa, jos en kehity niissä mielestäni tarpeeksi nopeasti.

Täydellisyyteen pyrkiminen ja rajaton itsekriittisyys on valtava, ja aivan turha, painolasti kannettavaksi. Silti siitä on hyvin vaikea päästä eroon. Olen pyrkinyt siedättämään itseäni omille virheilleni. Olen yrittänyt laskea vaatimustasoani. Joissakin asioissa se välillä onnistuu, joissakin tunnen vain huijanneeni itseäni kuvittelemaan, että voisin muka olla tyytyväinen vähempään.

Kodin remontoinnissa olen joutunut sietämään sitä tosiseikkaa, etten ole alan ammattilainen. Tekeminen on jatkuvaa harjoittelua, ja työn jälki paranee tekemisen edetessä. Joka asiassa on aluksi aloittelija, ja vain tekemällä oppii. Onneksi rahatilanne ei ole mahdollistanut sitä, että kaiken olisi voinut teettää ulkopuolisella ammattilaisella. On tullut opittua monia taitoja, ja tekeminen on ollut yleensä vieläpä hauskaa.

Olen ottanut epäonnistumisen mahdollisuuden vakavasti joka asiassa. Harjoittelen ahkerasti, jotta osaisin ottaa elämän hiukan kevyemmin. Virheet ja epäonnistuminen eivät ole niin vakavia juttuja, kuin mitä pääni yrittää minulle vakuuttaa. Ketään muuta tekemiseni eivät kiinnosta sillä laajuudella kuin minua itseäni, ja senkin huomion voisin suunnata aivan muualle. Olen aivan liian helposti jättänyt kokeilematta tai tekemättä asioita, pelätessäni epäonnistumista.

Aivan liian pitkään suljin silmäni asioilta, joita todella halusin tehdä. Kirjoittaminen oli yksi noista asioista. Aina kun luin hyvän kirjan, ajattelin, etten koskaan osaisi kirjoittaa noin hyvin, joten kirjoittaminen ei ole minua varten. Välillä kirjoitin vain päiväkirjaa, välillä olin kokonaan kirjoittamatta. Kirjoittamattomuus tuntui tyhjyyden tunteena, sillä kirjoittaminen on ollut minulle nuoresta pitäen tärkeä itseilmaisun muoto. Vuosia tiesin jossakin pääni sisällä, että minulla olisi selvittämättömiä asioita itseni kanssa, jotka saisin selville kirjoittamalla. En uskaltanut aloittaa, sillä pelkäsin mitä voisin löytää.

Tämän blogin aloittaminen on yksi niitä harvoja asioita, jota en analysoinut puhki ennen kuin aloitin. Eräänä päivänä vaan tajusin perustaneeni pikavauhtia blogin. (Lämmin kiitos, Joona, kannustuksestasi!) Tuntui kuin kirjoittamisen tarve olisi paisunut sisälläni sellaisiin mittasuhteisiin, että sen oli päästävä ulos tai hajoaisin kappaleiksi. Minun oli pakko saada kirjoittaa, ja se ylitti jopa pelon epäonnistumisesta.

Aloittaessani ajattelin ihan tosissani, että ehkä tätä blogia tulee lukemaan korkeintaan kolme itselleni tuntematonta ihmistä. Kenties nämä huikeat odotuksenikin madalsivat kynnystä aloittaa. Blogin kirjoittaminen on jatkuvasti hyvää harjoitusta perfektionismista pois oppimiseen. Jos aikoo saada jotakin julkaistuksi, on jossain vaiheessa kirjoittamista päätettävä, että tekstin viimeinen piste on tässä ja lopputulos on nyt tarpeeksi hyvä. Hiljalleen olen oppinut siihen, etten hio tekstejä loputtomiin. Vuosikymmenten kokemuksella tiedän, ettei kukaan muu odota minulta niin paljon kuin minä itse.

Ajatus siitä, että kaikessa mitä tekee pitäisi olla hyvä, rajoittaa elämää kohtuuttomasti. Se saa pitämään jarrut päällä ja luovuuden piilossa. Jos juuttuu pysyvästi mukavuusalueelleen, jää monesta kiinnostavasta kokemuksesta paitsi.

Kulunut ajatus siitä, että elämä tapahtuu epämukavuusalueella, pitää paikkansa. Mikä on sinulle todella tärkeää? Mitä haluaisit tehdä, mutta kiellät sen itseltäsi epäonnistumisen pelossa? Kannustan sinua pyrkimään kohti tuota tärkeää asiaa, vaikka se pelottaisikin. Jos matkaan tuleekin mutkia, eikä kaikki suju kuin tanssi piikittömäksi jalostetuilla ruusuilla, selviät siitä kyllä. Mutkat matkassa ovat osa elämää, eikä elämää tarvitse ottaa aina kovin vakavasti.

Kaikenlaisia virheitä, epäonnistumisia, väärinkäsityksiä ja ristiriitoja sattuu ja tapahtuu. Sellaista elämä on, ja hyvä niin. Kaikesta on mahdollisuus oppia jotakin ja ymmärtää itseään, elämää ja muita ihmisiä paremmin.

Välillä on yllättävän vaikea muistaa, ettei ole maailman keskipiste. Kaikkia ei todellakaan kiinnosta virheeni tai ylipäänsä mikään mitä elämässäni teen. Taidan olla elämän mittaisessa opissa opetellessani hyväksymään, että tarpeeksi hyvä riittää. Kokemukseni mukaan eniten häviää silloin, jos ei uskalla edes yrittää.

19 kommenttia artikkelissa “Täydellisyyteen pyrkimisestä

  1. Parempi tehdä jotain epätäydellisesti
    kuin olla mestarillisesti tekemättä mitään.

    – Robert Schuller

  2. Ai niin, vielä toinen: Excellence does not require perfection (en muista kenen lainaus). Nakkelen nyt sinua laiskasti aforismeilla kun ei ole aikaa kirjoittaa pitkää tekstiä 😀

    • Suuri kiitos, että nakkelit lainauksilla! Aivan mainioita! Juuri jossakin taisin törmätäkin noihin Schullerin sanoihin. Olen aivan samaa mieltä. Olin ihan liian pitkään mestarillisesti tekemättä mitään. Siinä mielessä täydellisyys on kyllä täysin järjetöntä.

  3. Ihana teksti taas. Olen samanlainen ja samasta irtautumassa. Tuntuukohan minimalismi erityisen koskettavalta juuri aiemmin täydellisyyden alla kärsineille? Henriikka

    • Kiitos kauniista sanoistasi, kohtalotoveri. Hyvä kysymys! Itse olen ainakin rääkännyt itseni näännyksiin aikoinaan suorittamalla kaikkea loputtomiin (siis aivan kaikkea voi suorittaa!) ja pyrkimällä kaikessa täydellisyyteen. Minimalismi on antanut uuden näkökulman elämään, auttanut laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Vielä pyrin pääsemään eroon siitä, ettei minun tarvitsisi joka käänteessä neuvoa kumppaniani tekemään asioita jollakin tavalla, vaikka olisinkin sen huomannut käytännössä parhaaksi. On rasittavaa huomata puuttuvansa herkästi joka asiaan, aivan kuin maailman järjestys paljonkin järkkyisi, jos asioita ei tee minun tavallani. Hänellä on ihailtavan pitkä pinna kanssani.

  4. Haluaisin tuoda toisen näkökulman täydellisyyteen pyrkimisestä: siihen voi pyrkiä niinkin, että jo aloittaessa tiedostaa ettei täydellisyyttä tule todennäköisesti saavuttamaan, mutta pyrkii siihen siitä huolimatta. Toisin sanoen tekee niin hyvin kuin osaa, mutta jos täydellistä ei sillä kertaa saavuta, hyväksyy sen ja jatkaa harjoittelua toisaalla. On myös muistettava, että täydellinen on hyvän pahin vihollinen.

  5. Sinun blogisi on lempiblogini ja onneksi aloit pitää blogia! Tämä kirjoitus on hyvin lähellä sydäntäni ja toivon, että kirjoittaisit tästä teemasta enemmän. Minäkin jätän asioita tekemättä, koska en usko pääseväni odotuksiini. Jos alan tehdä jotain, se pitää ”suorittaa” täydellisesti ja tämä koskee ihan kaikkea. Blogisi myötä olen oppinut karsimaan elämästäni kaikkea turhaa – toivottavasti vielä perfektionisminkin 🙂 Kiitos sinulle!

    • Kiitos kauniista sanoistasi! Mukava kuulla, että olen onnistunut kirjoittamaan kiinnostavia juttuja. Voi hyvin olla, että palaan tähän teemaan vielä. Onko jotain erityistä näkökulmaa asiaan, josta haluaisit kuulla enemmän?

  6. Jos vielä yksi lentävä lause: doing is better than perfect. Sitä yritän pitää mielessä kun ei meinaa saada aloitetuksi asioita, kun on itsellä niin kovat vaatimukset. Opiskellessa minua on myös kovasti lohduttanut tieto siitä, että tie noviisista asiantuntijaksi vaatii noin 10 vuotta. Entäs onko muilla sellaista kokemusta, että kun vaatii itseltään täydellisyyttä, niin toisten antamat kehut tuntuvat useasti pahalta? Tai niitä ei jotenkin kykene ottamaan vastaan.

    • Hyvä lentävä lause. Tuon kun aina muistaisi, että uusien asioiden oppimiseen on varattava tarpeeksi aikaa. Turha odottaa nappisuoritusta kun on vasta aloittelija.

  7. Kiitos ihanasta, samaistuttavasta tekstistä! Olen miettinyt kyseistä aihetta viimeaikoina paljon (ja aioin kirjoittaa siitä seuraavan postaukseni; murr :D). Itsekin olen aina ollut suorittaja ja täydellisyyden tavoittelija, mutta nykyään olen armollisempi itselleni. Liekö seurausta minimalistisesta elämänasenteesta vai yleisestä kypsymisestä, en tiedä.

    Helena, minulle ainakin on ollut tyypillistä tuo, että jos joku kehuu suoritustani, johon en ole ollut täysin tyytyväinen, en ole pystynyt vilpittömästi kiittämään ja nauttimaan kehusta, vaan olen vain miettinyt, että olisi voinut mennä paremminkin. Tämä sitten taas on aiheuttanut kanssaihmisissä närkästystä ja huonommuudentunnetta. Täydellisyyden tavoittelu haavoittaa helposti paitsi itseä, myös toisia ihmisiä ja ihmissuhteita.

    • Ole hyvä! Kirjoita ihmeessä postauksesi aiheesta, jokaisella meillä on omat kokemuksemme ja erilainen tapa kirjoittaa muutenkin. Armollisuutta olen opetellut minäkin, joissakin asioissa osaan ottaa rennommin kuin toisissa. Opeteltavaa kyllä riittää, vaikka asenne kohti rennompaa muuttuukin.

  8. Itselläni ei tätä täydellisyyteen pyrkimisen tahtoa ole. Sen sijaan olen kovasti käynyt lapseni kanssa näitä keskusteluja, hän kun ei halua yrittääkään, jollei ole varma onnistumisesta. Vaikea asia ja hyvää pohdintaa.

    • Onneksi olkoon, että osaat ottaa rennommin! Toivottavasti lapsesi rohkaistuu kokeilemaan asioita, vaikkei onnistumisesta olekaan varmuutta. Ehkä hän oppii ajan kanssa ottamaan sinusta hiukan rentoutta itseensä. Onhan tämä asia kyllä sellainen, että itseään voi rasittaa aivan turhaan. Oppia ikä kaikki, toivon.

  9. Tällaisia tekstejä on hieman hämmentävää lukea. Kireänä suorittaminen ja pingottaminen ei mielestäni voi johtaa täydellisyyteen – vaikka suoritus olisi teknisesti moitteeton, se perustuu aina pelkoon (epäonnistumisesta, riittämättömyydestä jne). Siitä puuttuu jotain olennaista; rentous, luonnollisuus, kiihkeys tehdä jotain vain tekemisen rakkaudesta.

    Perfektionismia voi olla monenlaista (niin kuin täydellisyyttäkin, josta jo aiemmassa kommenttiosiossa keskustelimme).

    • Tuota suorittamistakin on niin monenlaista. Remontissa se voi tarkoittaa seinien maalaamista vaikka kymmenen kertaa, ellei lopputulos miellytä. Siinä oppii tehdessään. Jossain toisessa asiassa, jossa toistamisen mahdollisuuksia ei ole, kireä pingottaminen todellakin voi haitata lopputulosta. Joitakin asioita suorittaa mahdollisimman täydellisesti myös siitä tekemisen rakkaudesta, sitä rakkautta voisi olla vaan hiukan vähemmänkin ja lopputulos olisi aivan riittävän hyvä… On se kyllä totta, että jotkin asiat saa pilatuksi ihan sillä rentouden puutteella. Tai jos ei pilatuksi, mutta ei ainakaan pääse sellaiseen lopputulokseen kuin oli aikonut.

      On minullakin sentään yksi osa-alue, jolla en täydellisyyteen pyri tai suorita. Nimittäin pukeutuminen ja ulkonäkö. Itselläni suorittaminen liittyy enemmän kaikkeen mitä teen, ei niinkään siihen mitä olen tai miltä näytän.

  10. tuntuu, että lähes kaikki minimalismista innostuneet ovat entisiä tädellisyyteen pyrkijöitä ja perfektionisteja. Minulla ei tuota vaivaa ole koskaan ollut, mikä voi liittyä siihen, että en ole minimalistiksikaan päätynyt 😀

    • Olen huomannut saman ja yllättynyt. Jännä yhdistävä piirre. Itselläni minimalismi on osaltaan helpottanut täydellisyyteen pyrkimisen vähentämisessä. Päiviä on kyllä erilaisia, joskus tulee vielä juututtua ärsyyntymään omista ei niin hyvin sujuneista tekemisistä. Ja on tässä ollut yritystä kasvaa asiasta ylikin edes jossain vaiheessa elämää. Mukava kuulla, ettet sinä ole tästä vaivasta kärsinyt. 🙂

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s