Luonto – ystävä vai vihollinen?

Luonto on minulle tärkeä asia. Tarvitsen ympärilleni vihreää, puita, vesistöä ja lintuja voidakseni hyvin.

Välillä tuntuu, että olen harvinaisuus. Joillekin luonnolla ei tunnu olevan juurikaan merkitystä, osa tekee luonnosta itselleen vihollisen. Eniten huomiota saavat ääripäät; luonnonsuojelijat ja he, joille luonto on vain hyödyn lähde tai pois tieltä raivattava häiriötekijä.

Asuin aikoinaan kauniisti luonnon keskelle rakennetussa rivitaloyhtiössä. Asuinalueen suunnittelussa luonnon läheisyys oli ollut kantavana teemana. Alueella oli paljon myös metsää, ei pelkästään puistoalueita. Lähes luonnontilainen takapiha kaiken kruununa vauhditti ostopäätöksen tekoa.

Takapihalla kasvoi paljon nuoria puita ja erilaisia pensaita. Piha oli saanut olla rauhassa, sille ei ollut tehty mitään aikoihin. Se tarjosi hyvin suojaa pikkulinnuille, siileille ja jäniksille. Ajattelin, että siistisimme sitä vähän, mutta jättäisimme sen kuitenkin melko suojaisaksi. Halusin nähdä miten valo kulkee ennen kuin tekisimme pihalle mitään. Asunnossakin oli remontoitavaa, joten piha ei ollut listan kärjessä.

Iloni takapihasta jäi lyhytaikaiseksi.

Emme olleet ehtineet vielä edes muuttaa, kun pihatalkoissa oli innolla käyty pihamme kimppuun ja kaadettu lähes kaikki puut ja pensaat. Meiltä ei kysytty mitään. Olimme ehtineet tutustua naapuriimme, joka onnistui säästämään sentään osan suuresta syreenistä. Hänenkin kirsikkapuunsa oli tarjouduttu kaatamaan.

Olin eräälle yhtiön asukkaalle maininnut ohimennen, että takapihaa tulemme hiukan siistimään, hänelle se riitti luvaksi riipiä kaikki maan tasalle. Järkytyin totaalisesti nähdessäni pihan seuraavan kerran. Takapiha pikkulintuineen oli ollut yksi suurimmista ilon aiheistani muuttoon ja uuteen asuntoon liittyen. Olisin perunut muuton siltä seisomalta jos olisin voinut. Ymmärsin olevani aivan vääränlaisessa taloyhtiössä.

Monille yhtiön asukkaille luonto tuntui olevan lähinnä vihollinen. Muutama ihminen valitti pihakoivuista ja vaati niiden kaatamista. Oli niin kova työ imuroida patiota, kun koivut jatkuvasti roskasivat. Minä en ollut tiennytkään, että joku imuroi ulkonakin.

Eräs perhe perusteli koivujen kaatamisen tärkeyttä sillä, että perheessä oli siitepölyallergisia lapsia. Perustelu hieman ontui, sillä koivuja oli kaikkialla tonttimme ulkopuolella, vain metrien päässä tontin rajastakin. Kaiken lisäksi siitepöly kulkeutuu pitkiä matkoja, jopa valtakunnan rajojen ulkopuolelta, joten tuskin se tonttien rajoja sen enempää kunnioittaa.

Miksi luontoakin pitää yrittää hallita? Miksi luonnontilassa olevat alueet koetaan usein rumiksi ja hoitamattomiksi? Mitä haittaa siitä on, että joidenkin alueiden antaisi muotoutua omalla painollaan?

Miksi eläimet nähdään usein uhkana ihmiselle tai ihmisen toimille, sen sijaan että ne nähtäisiin osoituksena luonnon rikkaudesta? Uutisista voisi päätellä, että Suomi on susien valtaama maa. Saimaannorppakin kiusaa kalastajia varmaan ihan tahallaan, niin vaikeaa on norpan ja ihmisen sopia samoille vesille. Merimetsotkin ovat kalastajan vihollisia, vaikka tutkimuksen mukaan merimetsoja ja kalastajia kiinnostavat eri kalalajit. Lintujen pelätään aiheuttavan vaikka mitä tauteja.

Toisaalla joku ruokkii sorsia pullalla, vaikka ne eivät tarvitsisi ihmisen apua ravinnon löytämiseen. Sorsien ruokkiminen pitkälle syksyyn saa ne jäämään talveksi, jolloin luonnossa ei enää olekaan ruokaa saatavilla. Osa linnuista jättää muuttopuuhat väliin totuttuaan ruokintaan. Sydäntalven kovilla pakkasilla kymmenet sorsat ovat heikossa kunnossa ja kylmissään, siipi siivessä lumihangessa. Ruokkijasta ei näy jälkeäkään.

Kotikaupungissani aiottiin kaataa satoja puistopuita varmuuden vuoksi. Ne saattavat olla ihmiselle vaarallisia äärimmäisissä sääolosuhteissa. Näen jo sieluni silmin iltapäivälehden lööpin tappajapuista… Sittemmin eri tahojen vastustuksesta johtuen tilanne on muuttunut, ja puita vaivauduttiin jopa tutkimaan nykyaikaisilla käytettävissä olevilla menetelmillä ennen kaatotuomiota. Miten monta kuolemaa puistopuut ovat aiheuttaneet kautta aikojen?

Puun kasvamiseen taimesta suureksi puuksi kuluu vuosikymmeniä. Minua kylmää aina kun puita halutaan kaataa ilman järjellistä syytä. Olen menettänyt elämässäni monta tärkeää puuta. Tämän puistopuufarssin kuluessa liityin paikalliseen luonnonsuojeluyhdistykseen. Halusin vaikuttaa asioihin edes jotenkin. Muistin taas miten lyhyt elämä on. En tulisi näkemään tänä vuonna istutettuja, ihan kohtalaisen kokoisia taimia koskaan suurina puina.

Mieleeni muistuu aivan liian monia esimerkkejä, joissa ihminen kokee luonnon jonkinlaiseksi uhaksi tai esteeksi itselleen ja raivaa luonnon pois tieltään. En aio kirjoittaa niistä. Minä näen asiat niin, että ihmisen tulisi kunnioittaa luontoa paljon nykyistä enemmän. Valitettavasti ihmisellä on ongelma, joka liian helposti sumentaa pään: loputon ahneus.

Luonnolla on itseisarvo, vaikkei se toisi senttiäkään viivan alle. Kaikkea ei voi mitata rahassa, eikä kaiken tarvitse tuottaa. Kaikesta ei tarvitse olla välitöntä (taloudellista) hyötyä, jotta se olisi säästämisen arvoista.

20 kommenttia artikkelissa “Luonto – ystävä vai vihollinen?

  1. Varmaan osa ihmisistä ei ole vielä päivittänyt itseään muinaisilta historian kausilta tähän päivään, vaan elää yhä sellaisissa tunnelmissa että villi luonto on joka hetki melkeinpä nielaisemassa pienet vaivalla raivatut peltotilkkumme. Niinpä tuota peltotilkkua = rivitaloasunnon takapihaa pitää jatkuvasti vesuri kourassa puolustaa metsän hyökkäyksiltä…

    • Niinpä, onhan se kamalaa kun kaikki alueet eivät olekaan ns. hallinnassa. Kovasti meille markkinoitiin tilalle peltotilkkua = nurmikkoa jyrkkään rinteeseen. Joku innokas oli niin tehnyt, ja olihan se riemua katsella kun hän lykki nurmeaan leikkurilla ylämäkeen. Huvinsa kullakin.

  2. Asuessani kaupungin taajama-alueella muutama vuosi sitten, kauhulla seurasin vierestä kun asuinalueemme tonteilta alkoi kadota pihapuita. Puiden kaatamisinnostus levisi kulovalkean tavoin ja pihoista ympärillä tuli todella avaria ja paahteisia. Itse pidän siitä että pihalla on sekä aurinkoa että virkistävää varjoa, varsinkin näin helteisinä kesinä. Ja on niin mukava seurata lintujen touhuilua puissa.

    • Ikävä kuulla tuosta pihapuiden joukkokatoamisesta. Varjopaikat ovat minunkin mielestäni tärkeitä, ne ovat kuumina kesinä ainoita paikkoja missä minä viihdyn. Puut ovat myös hyviä kertomaan vuodenaikojen vaihtelusta, on mukava seurata silmujen puhkeamista ja lehtien putoamista.

  3. Todella hyvä kirjoitus. Ihmisen muokkaamista tiloista pidän eniten vanhoista niityistä ja pihoista, joilla on tilaa myös alueen luonnollisille kasveille, esimerkiksi alkuperäiselle puustolle. Tuommoiset pihat ovat jotenkin pehmeän kutsuvia. Maalle ei nyt millintarkka puutarharakentaminen (tuon sanan kursivoisin, jos voisin) sovikaan.
    Myös eläinkuntaa koskevat kommenttisi ovat niin totta.

    • Kiitos, mukava kuulla. En tiedä olenko edes nähnyt vanhaa niittyä tai pihaa, ainakaan en muista. Katsellessani aina välillä myytäviä mökkejä, pidän enemmän vaikka heinittyneistä pihoista kuin kaupunkimaisista nurmikoista ja istutuksista. Ne näyttävät minun silmääni ympäristöönsä sopimattomilta, jos piha sijaitsee keskellä metsää.

  4. Sukulaisellani on iso tontti ja osan siitä hän on jättänyt luonnolliseen tilaansa, pieneksi niityksi. Niityn jälkeen on metsää, joten siellä se ei ole naapureitakaan häiritsemässä, tai niin sitä luulisi. Molemmilla puolilla tonttia on naapurit, joista toista asiaa ei vaivaa yhtään, mutta toinen oli käynyt jossain kaupungin virastossa selvittelemässä, saako niittyä olla. Olivat sitten sieltä käyneet ihan katsomassa millainen se on ja todenneet, että koska se päättyy metsään ja tavallaan sopii kuitenkin maisemaan, niin se saa olla. Minusta se on kaunis paikka kaikkine kukkineen ja sukulaiseni sanoi, että heillä on myös siilien vierailut pihalla lisääntyneet ja uskoo niityn vaikuttavan asiaan. Kovasti naapuri on vielä ehdotellut, josko niityn tilalle voisi rakentaa jotain tai laajentaa vaikka kasvimaata. Jää kuulemma hyvää maata käyttämättä. Kaikenlaista.

  5. Pidän 1800-luvun lopun perinnemaisemaa käsivoimin kunnossa. Niityt metsittyvät ilman puiden karsimista, kukat häviävät ilman niittämistä. Eletty pihapiiri on aikoinaan ollut monimuotoinen ja puutarhan karkulaisia pitää pitää kurissa. Näitä ovat ruusut, kirsikat, omenat ja kriikunat. Hoidettu perinnemaisema on kaunis ja helppokulkuinen. Hoitaminen on edellytyksenä luonnon monimuotoisuuden säilymiselle.

    Ahvenanmaalla ja saaristomerellä on kauniita luonnonniittyjä, Jungfruskärillä on ehkä kaunein niittymaisema. Kannattaa käydä katsomassa tuota hoidettua niittymaisemaa.

  6. Hyvä postaus. Minua harmittaa myös joidenkin ihmisten asennoituminen joutomaihin tai puskaisiin, hoitamattomiin pläntteihin kaupungilla. Minun matkani varrella keskustaan on juuri tällainen (mielestäni kiva) pieni pläntti, jossa kasvaa puita, pensaita ja kaikenlaista niittykukkaa ja heinää. Alue on täysin hoitamaton ja minusta aivan ihana. Pelkään kuitenkin, että sille käy huonosti, sillä lähialueilta on samanlaisia rehottavia alueita ”siistitty” eli niistä on ajettu kaikki kasvit pois ja levitetty päälle paksu multakerros, johon aikanaan tullee tylsä nurmikko. Puistotkin ovat kivoja, mutta kyllä minusta on mukavaa, että olisi tällaisia vähemmän hoidettujakin alueita myös kaupungissa… siinä olisi sekin hyvä puoli, ettei tarvitsisi olla koko ajan nurmikkoa leikkaamassa.

    Sinulla on muuten kiva blogi!

    • Oi kiitos, mukava kuulla että pidät blogistani. Minäkin arvostaisin, kun kaupungissa ei kaikkea yritettäisi pitää niin viimeisen päälle järjestyksessä. Väliin mahtuisi hyvin hoitamattomiakin alueita. Nurmikko on todella tylsä vaihtoehto alueelle jota kuvailit. En muutenkaan ymmärrä mikä siinä nurmikossa on niin huikean hienoa, että sitä pitää joka paikkaan tunkea. Sitten saa kaiken kesää kuunnella ruohonleikkurin ääntä…

      • Ihan totta, minunkin on vaikea käsittää miksi nurmikko on olevinaan niin välttämätön joka paikkaan! Monilajinen, matala niitty olisi usein kauniimpi valinta, ja vähähoitoisempi. Ja saisi nauttia perhosista!

        • Harkitsin kylvää siihen takapihamme rinteeseen niittykukkia. En ottanut riskiä, että se olisi ollut naapureiden mielestä hoitamattoman näköinen. Kaiken piti olla niin järjestyksessä aina.

  7. Työväen museo Werstaan johtaja on museoihin liittyen sanonut, että museon kvartaali on 25 vuotta. Olen tuota ajatusta hellinyt moneen muuhunkin asiaan liittyen, ja se sopii mielestäni myös luontoon. On kertakaikkisen typerää arvioida jonkin asian hyödyllisyyttä vuosineljänneksen perusteella, kun oikeampi mittakaava olisi vuosisata-, tai vuosituhatneljännes.

  8. Ajattelen, että ihmisellä on tarve pyrkiä hallitsemaan kaikkea ympärillään. Hän haluaa koke olevansa isäntä, herra ja kuningas. Koska luontoa ei voi hallita, sitä pidetään uhkana. Kasvillisuus täytyy raivata ennen kuin se ulottuu koteihimme. Eläimet pitää tappaa ennen kuin ne raatelevat lapsemme.

    Voikukka puskee asvaltin läpi. Asvalttikone leipoo uuden kerroksen. Routa rikkoo asvaltin ja seuraavana kesänä kukka taas pilkistää raosta. Ei kun lisää asvalttia päälle. Taistelu jatkuu kai kunnes toinen osapuoli nujertuu.

    • Samaan ajatukseen olen tullut, että joidenkin pitää pyrkiä hallitsemaan kaikkea. Minua muuten aina suuresti piristää kaikki asvaltin raosta kasvava vihreä. Se on vähän kuin hiljaista vastarintaa kaikkialle levittyvää asvalttia kohtaan. 😉

  9. Ihminen ei saisi kajota luontoon kovin paljoa sillä se johtaa (oikeasti) maapallon tuhoutumiseen. Kaikella on luonnossa tarkoituksensa ja tehtävänsä. Kaikki luonnossa elävä on elintärkeää, mikään siellä ei ole turhan takia, ei pieninkään hyönteinen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jopa rikkaruoho on tärkeää. Näin olen jostain lukenut. Ihminen ei edes tiedä kaikkia seurauksia joita tekemisillään luonnolle aiheuttaa. Loppujen lopuksi ihminen ei voi edes hallita luontoa se on täysin mahdotonta. Luonto voittaa tuon taistelun satavarmasti. Ihminen tekee lopulta harmia vain itselleen tuhoamalla luontoa. Eläimet kuolevat sukupuuttoon ja ruokaa ei pysty enää viljelemään eli ihmiskunta kuolee nälkään. Mutta ehkä se on ihan oikeinkin saavat ansionsa mukaan.

    • Kiitos kommentistasi! Olen kanssasi samaa mieltä. Ihminen toimii luonnon suhteen usein järjettömän huolettomasti ja ylimielisesti, kuvitellen, että luonto on olemassa lähinnä siksi, että ihminen voisi siitä hyötyä. Ihmisten toimien seuraukset nähdään usein vasta pidemmän ajan kuluttua, jolloin tilanteen korjaaminen on vaikeaa ellei mahdotonta. Luonto on monimutkainen ja laaja kokonaisuus, josta ei tiedetä kaikkea. Kuten sanoit, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisen ahneus tuntuu välillä loputtomalta. Liian usein jää ymmärtämättä, että luonto ei tarvitse meitä mihinkään, mutta meille luonto on kaiken perusta.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s