Pelko tärkeän asian menettämisestä

Pohdimme nuorina parhaan ystäväni kanssa, mistä kyvystä luopuisimme, jos olisi aivan pakko; näkö-, kuulo- vai puhekyvystä. En muista mihin vastaukseen päädyin, vai päädyinkö lopulta mihinkään. Sen muistan, että tiesin heti mistä en ainakaan luopuisi.

Yksi suurimmista peloistani elämässä on ollut pelko kuulon menettämisestä. Musiikki ja äänimaailma ovat aina olleet minulle tärkeitä voiman lähteitä. Musiikki on auttanut minua jaksamaan ja pääsemään eteenpäin vaikeina aikoina. Luonnon äänet ovat tuoneet hyvää mieltä silloinkin, kun mikään muu ei olisi siihen pystynyt: tuulenvire kaislikossa, rantaan lyövät aallot, sade, myrsky, lumen narina kävellessä, lehtipuita soittava tuuli, kevään ensimmäinen lokki, tikan rummutus, peipon laulu, pääskyset ja monet muut linnut.

Kuulon menettäminen on ajatuksena minulle suuren luokan katastrofi, sillä kuuloaisti on yksi keinoistani vaikeista tilanteista selviytymiseen.

Jouduin pelkoni kanssa vastakkain viime keväänä. Minulla oli tinnitusta kuukausia putkeen, ja se vaikeutti kuulemista. Vinkuvaa häiriöääntä ei peittänyt pahimmillaan edes radio. Silloin tajusin, miten paljon hiljaisuus minulle merkitsee, kun en voinut sitä mitenkään saavuttaa. Huomasin myös yhä useammin kysyväni ”mitä sanoit”. Välillä en kuullut, että toinen olisi mitään sanonutkaan. Minulla oli ollut tinnitusta aiemminkin, satunnaisesti ja lyhyitä aikoja kerrallaan. Nyt siitä ei kuitenkaan tuntunut tulevan loppua ollenkaan, joten hakeuduin lääkäriin.

Kuulokokeen perusteella kuuloni on heikentynyt siitä, mitä se ikäisilläni keskimäärin on. Kuulon alenema on taajuusalueella, jolle puheääni asettuu. Mistään kuulovauriosta ei ole kyse, todennäköisesti olen perinyt huonokuuloisuuden. Tuloksen kuulemisen jälkeen meni jonkin aikaa miettiessä tulevaisuutta. Mitä on odotettavissa? Heikkeneekö kuuloni vielä lisää? Miten nopeasti?

Tajusin myös, että jo vuosia sitten hälyisessä tilassa luin huulilta kuulon tueksi. Ehkä toimin niin pelkoani kuulon menetyksestä heikentääkseni, tai sitten se oli tarpeen ymmärtääkseni paremmin. Televisiota katsoessa käytin jo ennen tinnitusta huonokuuloisille tarkoitettua tekstitystä, se tekee katsomisesta rennompaa kun ei tarvitse pinnistellä kuuloaan. Kotimaisten ohjelmien puheäänestä on usein vaikea saada selvää, musiikin kohdalla ääntä taas tekisi mieli hiljentää. Elokuvan katsomisesta tulee huomattavasti mukavampaa tekstityksen avulla, kun äänenvoimakkuutta ei tarvitse jatkuvasti säätää.

Tänä keväänä tinnitus palasi jälleen. Tietokoneella kirjoittamisen mukanaan tuomat lihaskireydet eivät ole hyväksi. En enää edes tiedä miten pitkään korvani ovat yhtäjaksoisesti vinkuneet, sillä olen oppinut elämään äänen kanssa. Sain viime keväänä hyviä ohjeita, joiden avulla sopeuduin tinnitukseen yllättävän nopeasti. Sen sijaan heikentynyt kuuloni muistuttaa olemassa olostaan jatkuvasti. Minun on usein vaikeaa saada puheesta selvää. Teen tulkintoja sen perusteella mitä kuulen tai luulen kuulleeni, kysyn ”mitä” ja luen huulilta, sitä varmemmin mitä vieraamman ihmisen kanssa puhun. Hälyisessä tilassa olen tavallista enemmän pulassa.

Ensimmäisen tinnitusjakson jälkeen ostin itselleni kuulokkeet, jotta voisin kuunnella musiikkia enkä tinnitusta. (Korvan sisään tulevia korvanappeja käytän vain matkoilla.) On tärkeää saada muuta kuultavaa kuin toisen tai molempien korvien jatkuva vinkuna. Kuulokkeiden avulla myös kuulen musiikin paremmin, kun muut äänet eivät häiritse kuulemista. Silloin vähempikin äänenvoimakkuus riittää.

Musiikin lisäksi ulkoilu tekee hyvää, kun korvat oikein vinkuvat. Ulkona moninaiset äänet peittävät tinnituksen ja liikkuminen tuo hyvää mieltä. Pahinta on jäädä kuuntelemaan korvien vinkunaa hiljaisessa huoneessa. Ensimmäistä kertaa havaitsin tinnituksen unta odotellessa. Ihmettelin miksi lämpöpatterit vinkuvat niin kovaa, kunnes peitettyäni korvani tajusin, ettei ääni vaimene. Joskus nukahtaminen on vaikeaa, mutta väsymys vie jossain vaiheessa aina voiton.

Ennen kuin aloin katsoa elämää minimalismin sävyttämien linssien läpi, pelkäsin monien asioiden menettämistä. Keskittyminen olennaiseen on vähentänyt pelkojani. Olen huomannut, että suurin osa asioista, jotka luulin välttämättömiksi, eivät sitä todellisuudessa ole.

Enää en huolehdi aivan kaikesta etukäteen, vaan elän päivän ja hetken kerrallaan. Tiedän, että ihminen on sopeutuvainen olento. Elämä tuo eteen mitä tuo ja luotan siihen, että kaikesta on mahdollista selviytyä.

8 kommenttia artikkelissa “Pelko tärkeän asian menettämisestä

  1. Me puheltiin vähän samasta asiasta pari viikkoa sitten: ”Mistä aistista luopuisit, jos olisi pakko?” Minä olin valmis menettämään vaikka kuuloni, kunhan makuaisti vaan säilyisi! Tämä keskustelu tosin käytiin ruokapöydässä. 🙂 Ajattelemisen arvoinen asia silti.

  2. Äidyin nyt lukemaan tätä blogiasi. Monet esittämäsi ajatuksesi ovat minulle mieluisia.

    Olen nelikymppinen, ja tinnitus on vaivannut minua ajoittain ainakin 15 vuotta, varmasti kauemminkin. Joudun kyselemään hälyisissä paikoissa, mitä ihmiset minulle yrittävät kertoa. Eikä minulla ole erityistä hinkua mennä ravintoloihin enää, koska en saa selvää siitä, mitä minulle puhutaan. Kuulossani todettiin selvä alenema molemmissa korvissa keskussairaalassa tehdyissä kokeissa. Tutkimus kesti koko päivän, eikä ollut erityisen miellyttävä kokemus. Vuosia sen jälkeen kävin työterveystarkastuksessa, ja se näytti, että alenema olisi parantunut, vaikka ei aivan kokonaan poistunut. Periaatteessahan tinnitus ei parane, mutta näemmä se helpottaa.

    Joitakin vuosia sitten hämmästyin hiljaisuutta purjehtiessani, tai pikemminkin kelluessani. Oli aivan tyyntä ja loppukesä, joten linnutkaan eivät enää laulaneet. Havahduin siihen, että tuttua korvien vihellystä ja huminaa ei kuulu. Ei auttanut, vaikka kuinka huolella yritin kuunnella. Vinkuminen ja kohina olivat poissa. Tuntui hölmöltä, melkein kuin rakas seuralainen olisi ollut kadoksissa. En suuremmin ilahtunut, vaikka mieltäni tietenkin lämmitti se, että tilanne ei kaiketi ollut huonontunut. Pikemminkin tuntui vain kummalliselta. Sittemmin seuralaiseni on kyllä palannut ja on milloin parempi, milloin keljumpi.

    Minä en luota siihen, että kaikesta on mahdollista selviytyä. Elämä voi jatkua kovienkin kokemusten jälkeen, mutta on olemassa vastuksia, jotka lopettavat elämän tai tekevät siitä lopullisesti ja peruuttamattomasti erittäin piinallisen. Yksi sellainen lienee oikein paha tinnitus, joten nykyään suojaan kuuloni tarpeen vaatiessa, enkä enää mene kovin meluisiin paikkoihin. Kannattaa muistaa, että kukaan ei tiedä etukäteen, kuinka helposti kukakin saa todella pahan tinnituksen, ja jatkuva, kova meteli korvissa repii taatusti hermot ja lopettaa kommunikoinnin. Meluisat rock-konsertit saavat siis jäädä. Hälyisässä ravintolassakin melutaso saattaa olla 90, jopa 100 desibelin luokkaa, mikä sekin on haitallinen taso.

    Tässä mielessä muuten suren vähemmän tätä huononevaa näköäni. Se voi aikanaan lopettaa monta vapaa-ajan puuhuaa, mutta välittömän kommunikoinnin mahdollisuutta se ei tärvele yhtä vakavasti kuin kuurous. Makuaistin menetys ei ole läheskään samanlainen ongelma. Se jos heikkenee, minäkin ehkä kykenen syömään kesäkeittoa…

    • Mukavaa, että löysit blogiini! Ja kiitos kun kirjoitit kokemuksestasi tinnituksen kanssa. Itseäni se on vaivannut viime päivinä taas enemmän, mutta kyllä sen kanssa onneksi on oppinut jo selviytymään. Häiriöääni on yleensä niin pientä, että sen voi vielä peittää jollakin pois häiritsemästä. Paitsi tietysti yöllä. Harvemmin ääni on suurempi, jolloin se ei peity muiden tavallisen elämän äänten alle.

      En minäkään viihdy paikoissa, joissa on kova meteli tai hälyä. Olen oppinut myös suojelemaan kuuloani, kun tiedän mitä se voi aiheuttaa. Kaikki eivät tiedä, esimerkiksi paikallisessa elokuvateatterissa äänen taso oli ollut sadan desibelin kieppeillä, eikä kyse ollut edes mistään räiskintäelokuvasta vaan jostakin romanttisesta elokuvasta. Alkaa olla erikoista, jos elokuviinkin pitää ottaa korvatulpat mukaan…

      Olen saanut elämäni jotakuinkin mallilleen monenlaisista vaikeuksista huolimatta, vaikken sitä koskaan uskonut. Niinpä jaksan uskoa, että minulla on keinoja selviytyä monenlaisesta myös tulevaisuudessa. Voin toki olla väärässä, mutta on mukavaa elää vaihteeksi jonkinlaisen luottamuksen kanssa, jatkuvan pelon ja huolen sijaan.

  3. Hei, täällä hälystä kärsivä kohtalotoveri! Itselläni on kuulomittauksessa todettu, etten kuule korkeita ääniä kovin hyvin enkä ole välttämättä koskaan kuullutkaan: sen sijaan ns. normaalikuuloalueen kuulen ”liian” hyvin, mikä on ilmeisesti kompensoinut tuota korkeiden äänien puutetta (mitä en siis ollut itse huomannut). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kadulla kävely ilman korvatulppia tai vaikka mp3-soittimen tuomaa suojaa on jopa tuskallista: liikenteen äänet vihlovat tosi pahasti ja olen myös saanut pahan päänsäryn ohiajavan hälytysajoneuvon sireenistä.

    Elokuviin olen jo vuosia ottanut mukaan korvatulpat, olen todennut sen itselleni mukavammaksi, koska muuten joudun istumaan kirjaimellisesti sormet korvissa – jossain vaiheessa käsivarret puutuvat 😉 Hälyisässä ympäristössä en saa vieruskaverin puheesta mitään selvää ja seuraan huulien liikkeitä. Käytännössä välttelen meluisia paikkoja tai sitten menen niihin korvatulppien kanssa, aivan sama jos joku tuijottaa! Sen verran perehdyin asiaan, että hankin itselleni tulpat, jotka suodattavat pois lähinnä ympäristön hälyä, mutta saan selvää puheesta – jopa paremmin tulpat korvissa kuin ilman niitä. En tiedä, miten tilanne tulee muuttumaan iän myötä, mutta näillä mennään toistaiseksi!

    • Kiitos kommentistasi! Ikävä vaiva sinulla. Ei liian tarkka kuulokaan hyvä juttu ole, siitä voi olla enemmänkin vaivaa kuin hieman heikentyneestä kuulosta. Nykyään hälyttömiä paikkoja on yhä vähemmän. Liikennettä on paljon, kaupoissa musiikkia jne.

      Kun tänne Kuopioon tuli uusi elokuvateatteri, on minun elokuvissa käyntini vähentynyt. Yhden kerran tuli käytyä, katsomassa luontoelokuvaa (ei siis mitään kovaäänistä räiskintää, vaikka ukkosta elokuvassa kyllä välillä oli) ja jouduin pitämään sormia korvissa kun kovat äänet sattuivat korviin. Eihän se kovin mukavaa ollut, nautinnosta kaukana. Ilman korvatulppia ei tarvitse harkitakaan.

      Hälyä vältän minäkin, monestakin syystä. Se alkaa ahdistaa, tekee levottomaksi kun korvat eivät saa hetkenkään rauhaa. Hälyssä en kuule mitä kaveri sanoo, ja häly myös häiritsee keskittymistäni niin että olemisesta tulee ponnistelua. Täysi ruokaravintola, jossa on vain hiljaista taustamusiikkia (joka ei täydessä tilassa enää juuri kuulukaan), tekee jo minun seurustelustani vaikeaa. Kotiin päästyä on kuin pitkänkin lenkin juossut, niin paljon häly rasittaa.

      Kuulostaa hyvältä nuo korvatulpat jotka hankit. Mistä ne hankit? Mistä sellaisia saa? Niistä voisi olla apua. Ei kiinnosta minuakaan mitä ihmiset ajattelevat, pääasia että itsellä olisi vähän parempi olla kun hälyssä joutuu olemaan.

      • Totta, häly on ärsyttävää ja ahdistavaa vaikka se ei sattuisikaan korviin. Joskus hälinän ja väkijoukon keskellä tuntuu kuin olisin veden alla, pul pul pul eikä mistään saa selvää, pitää vain päästä pois.

        Ostamani korvatulpat suodattavat siis osan äänestä pois toisin kuin vaikka vaahtomuoviset, joiden tarkoitus on lähinnä peittää kaikki äänet. Muusikot käyttävät ilmeisesti samantyyppisiä esiintyessään? En enää muista mistä sain vinkin, mutta menossa on toiset Etymotic-merkkiset tulpat, standardikoko (löytyy myös large, joka on liian iso, koska nämä pienemmät ovat sopivat). Merkin oma nettisivu näyttää nykyään kauppaavan tulppia älyttömillä postikuluilla, mutta Amazon UK:sta ne saisi itselleen vajaalla 23 eurolla (postikulut mukaan laskettuina):
        http://www.amazon.co.uk/Standrad-Headset-Plugs-Etymotic-ER20/dp/B0044DEESS/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1394646839&sr=8-1&keywords=etymotic+ear+plugs

        Lisää tietoa korvatulppien tekniikasta löytyy Etymoticin omilta sivuilta: https://www.etymotic.com/hp/er20.html tai jos linkki ei toimi, Etymotic High Fidelity ER20 Earplugs. Itse olen ollut erittäin tyytyväinen, silikoni ei ärsytä ja käytön jälkeen tulpat voi pestä tuoksuttomalla nestesaippualla ja jättää kuivumaan. Elokuvienkin katsominen on nykyisin huomattavasti rennompaa touhua kuin ennen!

        • Nuo ostamasi korvatulpat kuulostavat tosi hyvältä juuri sen vuoksi, etteivät peitä kaikkia ääniä. Kiitos vaivannäöstäsi, kun laitoit nuo linkit! Toivottavasti koko sopisi, nappikuulokkeissa (joissa on kolmet eri sovittimet mukana) olen törmännyt siihen, että kaikkein pienin koko on sopiva. Esimerkiksi puhelimen mukana tulevista kuulokkeista ei ole koskaan ollut hyötyä, kun koko on aivan liian suuri. Selvitän asiaa, mukava olisi käydä elokuvissakin kun ei tarvitsisi sormet korvissa istua.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s