Kävelemisen kepeys

Käveleminen on minulle ehkä mieluisin tapa kulkea paikasta toiseen. Vauhtia on helppo säädellä mielensä mukaan ja pysähtyminen kiinnostavien asioiden osuessa kohdalle onnistuu ongelmitta.

Käveleminen on yksi elämäni pienistä iloista. Nautin siitä, että pääsen kulkemaan omin nokkineni, ilman sen kummempia välineitä. Ainoa vaatimus varusteita kohtaan on kenkien ehdoton mukavuus. Muuten varusteiksi riittää sään mukainen vaatetus.

Nautin kävelemisestä eniten silloin, kun ainoa tarkoitus on kulkea minne nenä näyttää ja mieli tekee. Ilman aikatauluja tai kiirettä mihinkään, vain kuljeskella kohti kiinnostavia paikkoja. Vauhti voi vaihdella: välillä tulee edettyä reippaasti, välillä hitaammin, välillä pysähtyen katsomaan kiinnostavia yksityiskohtia tai tapahtumia.

Mielestäni kävelemisen parhaat puolet katoavat, jos sitä tekee kuluttaakseen energiaa tai liikkuakseen vain liikunnan vuoksi. Käveleminen merkitsee minulle vapautta.

Minulle paras keino selkeyttää ajatuksia on lähteä kävelemään tai juoksemaan. Ei tarvitse olla kauankaan liikkeellä kun pää toimii jo paremmin. Usein ratkaisu johonkin pulmaan ilmaantuu kävelylenkin aikana. Sekä kävely että juokseminen ovat niin yksitoikkoista, itseään toistavaa toimintaa, että ne puhdistavat mielen kaikesta turhasta. Usein tilalle saa uusia, raikkaita ajatuksia.

Kävellen pääsee paikkoihin jonne ei muilla kulkutavoilla välttämättä pääsisi. Eniten pidän metsäpoluista ja kallioista. Puiden juuristot, kivet ja kävyt tuovat mukavaa vaihtelua. Kesällä jalkapohjat nauttivat järven pohjahiekassa tallustelusta. Uimisen jätän yleensä muille, käyn vain rantavedessä hierottamassa jalkapohjat.

Liikun pääosin kävellen enkä osta kenkiä, ellei niillä ole todella hyvä kävellä. Oli niiden käyttötarkoitus mikä tahansa. Valitettavasti ostohetkellä kenkien sopivuudesta ei ole varmuutta, jonkinlainen ennakkoaavistus vain. Minusta tuntuisi todella oudolta ostaa kengät, jotka eivät ole hyvät jalkaan. Joudun vääntämään ajatustani rautalangasta kenkäkaupassa, se kertonee jotakin kenkien ostajien enemmistöstä. Tai kauppiaan epätoivosta.

Vaikka mietin kenkiä ostaessani todella tarkkaan kenkien sopivuutta, kohdalleni on osunut viimeisten vuosien aikana aivan liian monta paria, jotka olen joutunut antamaan jonkun vähemmän prinsessajalkaisen käytettäväksi. Minusta voisi hyvinkin tulla laastareiden kestotilaaja, jos sellainen palvelu olisi olemassa. Kulutan laastareita tai muita vastaavia tarvikkeita kesän mittaan varsin reilusti, ellei pian tapahdu ihmettä ja löydy kenkiä, jotka eivät missään olosuhteissa hierrä mistään.

Kesän ensimmäiset rakot kantapäihin sain heti, kun vaihdoin talvikengistä kevyempiin. Kengät olivat kaupassa mainiot. Oikeassa elämässä, kaupan ulkopuolella, kengät pyörivät jaloissa siihen malliin, että laastaria tarvittiin jo olemattoman lyhyen kauppareissun jälkeen.

Seuraavat hiertymät sain lenkkitossuista. Olin aina ollut siinä luulossa, että eiväthän lenkkitossut voi hiertää. Ei moista ollut ennen tapahtunutkaan. Lenkkitossun pohjallisen reunan viimeistely ei sovi prinsessajaloille. Ja mitä lie myllerrystä kengässä tapahtui kävelylenkin aikana, mutta päkiätkään eivät reissusta tykänneet.

Nostin kädet pystyyn. Olen vuosien mittaan löytänyt hiertymiä jaloistani niin mielikuvitusrikkaista paikoista, että ajattelin ettei kiinnosta tutustua enää uusiin paikkoihin. Päädyin siihen, että nauhattomien kenkien kanssa kerjään vain verta nenästäni. Halusin kengät, jotka pysyvät jalassa niin tiukasti, etteivät ne yksinkertaisesti voi hiertää mistään.

Tuulettaisin villisti jos uskaltaisin. Sen sijaan totean vain varovasti, että taisin löytää vihdoinkin sopivat.

Tähän mennessä vaikuttaa täydelliseltä. Ostin paljasjalkakengät, joissa jokaiselle varpaalle on oma kolonsa. Viisivarpaisiksi kutsun noita niin rakkaiksi muodostuneita kenkiä. Valmistajan mallistosta löytyy kenkämalleja, jotka voisin laittaa jalkaani vaikka mihin tilaisuuteen. En todellakaan jaksa enää pingottaa kenkien kanssa, eikä minua haittaa näyttää jonkun mielestä hassulta. Täytyyhän katukuvassa jotain piristystä olla.

Tänä kesänä kävelyssäni on erityinen kepeys ja ilo. Jalat kiittävät, eikä jokakesäinen laastarien kotiin unohtumista seuraava katastrofi enää toistu. Toivottavasti. Ei ainakaan kun viiletän Viisivarpaisissani kohti uusia seikkailuja.

8 kommenttia artikkelissa “Kävelemisen kepeys

  1. Uskon, että teit hyvän päätöksen. Olen lukenut paljasjalkakengistä niin paljon hyviä kokemuksia, että olen suunnitellut sellaisten hankkimista itsekin. Koska minulla on hyvät Gore-Tex-lenkkarit koirien ulkoilutusreissuille, haluaisin juuri sellaiset siistimmät, arkikäyttöön sopivat paljasjalkakengät. Vibramin nettisivuilla oli ainakin varsin siistejä, nahkaisia versioita.

    • Olen ollut kyllä todella tyytyväinen kenkiini! Ei huvittaisi muunlaisia enää pitääkään. Ihanaa kun ei ole enää heti pulassa, jos laastaria ei ole matkassa mukana…

  2. Oi, olen aina luullut olevani ainoa prinsessajalka! ”Mukavaa” huomata että meitä on muitakin. 🙂 Itsellänikin hiertää kaikki kengät, olivatpa ne juurikin tennarit tai mitkä tahansa pehmotossut. Jopa lipokkaat hiertävät -meinaan isovarpaan yläpinnan. *huokaus* Itsekin käytän nyt paljasjalkakenkiä (En tosin niitä viisivarpaisia, vaan Onemoment merkkisiä) ja olen myyty. Hyvällä säällä kuljen tosin itse tekemissäni paljasjalkasandaaleissa. Eipä hierrä! 🙂
    Tämän kommentin ei ollut tarkoitus kääntyä mainokseksi, mutta tekemiäni paljasjalkasandaaleja voi kurkata tuolta: http://www.gloomymoon.fi/paljasjalkasandaalit-c-109.html

    • Täällä on toinen prinsessajalka. On se uskomatonta mistä kaikkialta kenkä voi hiertää. Olen monta kertaa luullut ostaneeni todella hyvät kengät, kunnes taas selviää jokin uusi kohta, josta kenkä voi hiertää. Sinä olet tosiaan keksinyt ratkaisun, joka ei hierrä. 😀 Hassu.

  3. Luin hiljattain Thoreaun kirjan kävelemisestä, ja muistaakseni siinä oli ajatus, että on erityisen hauskaa lähteä kävelylle tietämättä etukäteen minne menee ja kulkematta polkuja pitkin. Suoraan metsään vaan. Täydellistä vapautta…

    • Minäkin olen lukenut tuon kirjan, ja juuri tuo ajatus miellytti kovasti. Juuri tuollaisista kävelyistä pidän aivan valtavasti, että lähtiessään ei ole hajuakaan missä tulee käyneeksi, antaa vain jalkojen kuljettaa.

  4. Pari kesää olen kulkenut jumppatossuissa, ja nekin kyllä herätti hilpeyttä, mutta oli jaloille niin hyvät. Niitä on vain vähän vaikeaa löytää aikuisten koossa. Juhannuspäivän iltaa vietin sairaalan päivystyksessä äärimmäisen huolissani kumppanini puolesta, ja se kyllä ilahdutti siinäkin tilassa, kun sairaanhoitajalla oli viisvarpaiset jalassa 🙂

    • Minä joskus mietinkin, että jumppatossut kävisivät yhtä lailla paljasjalkakengistä. Voi tosiaan olla vaikea löytää aikuisten koossa. 🙂

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s