Onko yksinkertaisempi aina parempi?

Jos minulta kysytään niin on. Mieleeni ei tule yhtäkään esimerkkiä, jossa olisin pitänyt monimutkaisempaa parempana. En pidä ylimääräisistä asioista minkään suhteen. Kaipaan toimivia tavaroita ja laitteita, joissa on juuri se mitä tarvitaan toimivassa paketissa eikä mitään turhaa. Sama pätee laajasti kaikenlaisiin tavaroihin, muun muassa kalentereihin.

Elektroniikassa ja kodinkoneissa on useimmiten liikaa ominaisuuksia. Haluaisin nähdä ihmisen, joka niitä kaikkia käyttää. Otetaan esimerkiksi kännykkä tai mp3-soitin. Ominaisuuksia on vaikka muille jakaa, mutta useimmiten vain perustoimintoja tulee käytettyä. Mp3-soittimeni valmistaja on sentään keksinyt antaa käyttäjälle mahdollisuuden poistaa näkyviltä turhia valikoita. Samaa olen kaivannut puhelimelta ja tietokoneelta jo vuosikausia. Nykyisen tietokoneeni kanssa olen kyllä huokaissut monta kertaa, että näin tietokone pitää suunnitella! Kunpa olisin älynnyt vaihtaa jo aiemmin.

Vaihdoin aikoinaan vanhat stereoni pieneen ja yksinkertaiseen malliin, jossa ei ole mitään turhaa. Toisin oli laita edellisten kanssa. Miten monella eri tavalla valmistaja oikeasti kuvittelee ihmisten kuuntelevan musiikkia? Saako joku ihan oikeasti jotakin irti esimerkiksi siitä, että kuuntelee kahdeksan sekuntia jokaisen kappaleen alusta?

Viime kesänä ostin uuden polkupyörän. Edellisellä ajellessani sain hartiat ja selän kipeäksi – ja hermostuin liialliseen vaihteiden määrään. Päätin valita kokonaan vaihteettoman pyörän. Hiukan minua mietitytti millaista sillä on mäkisessä kaupungissamme ajaa, mutta yllätyin todella positiivisesti. Uudella pyörälläni ajan ylämäet huomattavasti kevyemmin kuin aiemmalla vaihdepyörällä. Jos en osannut tulla toimeen kymmenien vaihteideni kanssa, niin eivät osaa muutkaan. Sen huomaa myös käytännössä, kun ylämäessä polkaisen ohitse. Ja ei, minulla ei ole mikään superkunto, vaan hyvin kevyesti poljettava polkupyörä, jolla ajaessa ei tarvitse kiinnittää huomiota vaihteiden kanssa sakkaamiseen.

Pyykinpesukone kuuluu myös osastoon liikaa ominaisuuksia. Siltikin, vaikka käyttämäni malli on yksinkertaisimmasta päästä. Pesuohjelmia on turhan monia, vähemmilläkin pärjäisi eikä tarvitsisi joka kerta miettiä mikä näistä kaikista ohjelmista tällä kertaa pitäisi valita. En erityisesti pidä valmiiksi räätälöidyistä ohjelmista, haluaisin voida itse päättää mitä tarvitsen. Yksinkertaiset ohjelmat riittäisivät hyvin, kunhan niiden veden ja huuhteluiden määrää voisi lisätä.

Monta kertaa olen miettinyt onko kodinkoneiden suunnittelijoissa yhtäkään naista, tai toisin sanoen ihmistä joka kyseistä laitetta tulisi käyttämään. Niin erikoisia rakenteellisia ratkaisuja olen nähnyt ja joutunut käyttämään, etten usko kyseisen laitteen suunnittelijan koskaan esimerkiksi pesukonetta käyttäneen. Edellisen pesukoneemme luukun tiiviste oli todellisen neropatin suunnittelema. Todella onnistunut jos haluaa säilöä tiivisteessä kaiken pyykistä irtoavan aineksen ja pesuaineveden, ja homehduttaa tiivisteen ennätysajassa. Teki mieli etsiä se ihminen, joka kirjoitti ohjeeseen kehotuksen kuivata tiiviste aina pesun jälkeen. Olisi saanut itse tulla kuivaamaan. Sen verran väkivaltaa sen puhdistamisessa sai käyttää, että jäi kerran käteen koko tiiviste.

Oma lukunsa ovat laitteet, jotka on suunniteltu mahdottomiksi käyttää ilman käyttöohjeita. Tai edes niiden kanssa. Meillä oli aikoinaan käymässä eräs tallentava dvd-vhs-yhdistelmälaite, joka päätyi takaisin kauppaan hyvin nopeasti. Jos kaksi normaalijärjellä varustettua, ennenkin teknisiä laitteita käyttänyttä ihmistä ei päivän aikana saa yksinkertaista laitetta toimimaan, edes käyttöohjeiden kanssa, niin laitteen suunnittelussa on vikaa. Ohjenivaska oli tolkuttoman paksu, mutta eihän siellä vastauksia olennaisiin kysymyksiin ollut. Kyseinen valmistaja ei ole ollut markkinoilla enää aikoihin. Heidän laitteensa olivat kestäviä, mutta käyttöohjeet olivat myös aiemmin omistamissani televisiossa ja videoissa samaa hepreaa.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että useimpia laitteita pitäisi osata käyttää ilman käyttöohjeita. Tuote jonka peruskäyttö ei onnistu ilman käyttöohjetta on suunnittelultaan epäonnistunut. Käyttöohjetta varmasti tarvitaan tarkempien tietojen antamiseen, mutta hakoteillä ollaan jos se on välttämätön laitteen peruskäytön onnistumiseksi.

Kaikenlaisten koneiden, laitteiden ja tuotteiden valmistajille yhteisesti: minulle yksinkertaisempi on tähän asti ollut aina parempi. Toivottavasti yksinkertaisia ja toimivia vaihtoehtoja on tulevaisuudessa saatavilla nykyistä enemmän.

11 kommenttia artikkelissa “Onko yksinkertaisempi aina parempi?

  1. Monien keittiölaitteiden kanssa olen myös tullut siihen tulokseen, ettei se suunnittelija itse kyllä tule laitetta käyttämään, saati puhdistamaan. Joidenkin vekottimien puhdistus on miltei mahdotonta kaiken maailman kolojen takia.

  2. Varsinkin mikroaaltouunien käyttöliittymien suunnittelijoina on ilmeisesti paljonkin avaruuden muukalaisolioita, koska ne eivät yleensä noudata tavanomaista ihmisjärkeä. Kun kerran on keksitty malli, jossa yhdesta kääntimestä valitaan teho ja toisesta aika, miksi pilata tätä nerokkuutta kaiken maailman ohjelmasäätimillä ja kymmenillä nappuloilla?

  3. Tässähän puhutaan nyt sopivasta, ei yksinkertaisesta. Yksinkertaisessa pesukoneessa ei olisi mahdollisuutta räätälöidä ohjelmia oman maun mukaan, vaan joku yksittäinen perusohjelma tyyliin käytä tätä tai älä käytä mitään. Harkitut, loogiset lisäominaisuudet voivat oikeasti tuoda tuotteelle valtavaakin lisäarvoa. Käyttäjälle ylimääräiset ominaisuudet ovat toki turhia mutta toinen ääripää on liika yksinkertaisuus. Tämän mustavalkoisen asettelun välissä on se kultainen keskitie: sopiva. Se mikä itse kullekin on sopivaa on taas aivan eri asia.

    • Meinasin kommentoida pesukoneasiaa melkein samalla tavalla! 🙂 Minulle oli tärkeää, että koneessa on ohjelmissa valinnanvaraa, sillä käytän paljon eri lämpötiloja, ja toisaalta käytän hienopesuohjelmia myös. Samoin pidän mahdollisuudesta valita pikaohjelma, tai vähän pidempi lyhennetty pesu. Ihan karvalakkimalli tuntuisi turhan yksinkertaiselta, sillä pyykinpesutarpeita on niin monenlaisia. Mutta tämä varmaan vaihtelee eri perheissä sen mukaan, miten paljon ja minkälaista pyykkiä pestään, joten sikäli ymmärrän kyllä alkuperäisen näkemyksen myös.

      • Minä taidan nähdä tämän yksinkertainen-monimutkainen -akselin eri tavalla kuin moni muu. Minulle yksinkertaisinta tässä pesukoneasiassa olisi juuri se, että voisin itse päättää miten haluan pyykkini pestä. Nykyiset pesukoneet valmiiksi räätälöityine ohjelmineen vaan eivät aina anna siihen mahdollisuutta, ja silloin laitteen käytöstä tulee mutkikasta. Muutaman ei-riittävän-sopivan ohjelman välillä pähkäily on kohtuullisen rasittavaa. Esimerkiksi äitini ikivanhassa pesukoneessa on mahdollista valita lyhyempi ohjelma ja siihen sopiva lämpötila, esimerkiksi usein tarvitsemani 60 astetta. Minun koneessani ei voi valita lämpötilaa erikseen, joten jos minun pitäisi pestä vaikkapa vain muutama vaate 60 asteessa (kuten juuri nyt pitäisikin), niin kone pesee niitä aivan suotta pitkän kaavan mukaan. Tai en tiedä, ehkä näissä nykykoneissa automatiikka hoitaa ohjelman lyhentämisen… en ole pitänyt kirjaa pesuajoista.

        Ihmisten tarpeet pyykin pesussakin ovat erilaisia, ja juuri siksi nämä valmisohjelmat ottavat välillä päähän. Valinnanvara valmisohjelmien suhteen on hyvä asia, jos joku on älynnyt ottaa huomioon kaikenlaiset tarpeet. Mutta näinhän ei ole, ja silloin kaipaan mahdollisuutta säätää pesukonetta enemmän itse.

    • Hyvin tyypillistä että ajatukseni lähtivät hallitsemattomaan lentoon kesken kirjoittamisen. 😀 Sopivastahan siinä pesukoneen kohdalla oli kyse. Ainakaan en saanut sanoja paperille kuten tarkoitin. Itselleni sopivin olisi yksinkertainen kone, jossa saa valita aina itse pesulämpötilan, ja yhdistää sen sopivan ohjelman kanssa. (Äidilläni on tällainen pesukone jostain lähestulkoon parinkymmenen vuoden takaa.) Näitä sopivia ohjelmia ei tarvitsisi kovin montaa olla minun tarpeisiini. Samoin huuhteluja voisi halutessaan lisätä. Minusta se kuulostaa hyvin yksinkertaiselta verrattuna lukuisiin valmiisiin ohjelmiin, joita ei voi tarvittaessa säätää sopivammaksi. Välillä tuntuu, että teen valintaa useamman ohjelman välillä, jotka ovat melkein sopivia, mutteivat kuitenkaan mitä tarvitsisin.

      Se mikä itse kullekin on sopivaa onkin aivan eri asia. Aivan kaikessa. Enhän minä näillä kirjoituksillani olekaan määrittelemässä miten maailman pitäisi olla, kunhan kirjoitan omasta näkökulmastani sopivasta tavasta olla ja elää.

  4. Itse haluaisin pyykkikoneen jossa olisi max. 3 pesutilaa: 40 astetta kirjopyykki (aina olisi oletuksena se), 60- tai 90-astetta kirjopyykki. Melkein riittäisi se 40 ja 90, 60 olisi sitten pro mallissa. Eli yksi nappi josta valittaisi joku noista kolmesta. Jos ei laita pesuainetta -> tajuaisi kone että haluan vain huuhtelun. En halua tehdä valintoja kun pesen pyykkini, ostaisin vain sellaisia vaatteita sitten jotka voi pestä noissa. Simppeliä olisi.

    • Kiitos kommentistasi! Ei kuulostaisi katastrofilta minullekaan kuvailemasi pesukone. Itseäni nyppii, että valmistaja on keksinyt meillä käytössä olevaan pesukoneeseen esim. ohjelman tummalle pyykille, ja päättänyt puolestani, että pesisin sen aina 40 asteessa. En voi erikseen valita kuumempaa pesulämpötilaa, sama pätee ihan liian moneen ohjelmaan. Meillä kuitenkin suurin osa vaatteista pestään 60 asteessa, jotta ne kunnolla puhdistuvat. Itsekin katson vaatteita ostaessani, etten hanki vaatteita, jotka vaativat jotain erityistä käsittelyä. Tilapäisessä mielenhäiriössä olen ostanut jonkin yksittäisen vaatteen, joka vaatii erityistä huolenpitoa. Ihan turhaan täytän sillä kaappia, koska tuntuu ettei kyseistä vaatetta ole normaalikäyttöön tarkoitettu, jos se ei kestä kunnon pesuakaan.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s