Matkalaukkuelämä avartaa

Olin muutaman viikon kesäreissulla. Kävin vahvistumassa maaseudun raikkaassa ilmassa hyvän ruoan äärellä kuin entisaikojen runoilijat ikään, viikon verran vietin rannikkoseudun pikkukaupungissa. Matkatavaroina mukanani kulki vaatteita ja kenkiä, kirja, kynä ja paperia sekä mp3-soitin.

Suurimman osan ajasta paras viihdyttäjäni olivat toiset ihmiset ja luonto. Kirjan sain juuri ja juuri luetuksi, jotta saatoin jättää sen seuraavalle lukijalle pois matkalaukustani. Kynää ja paperia kaipasin kerran, mp3-soittimen avasin vain paluumatkalla kotiin. Olin koko matkan ajan täydellisen tyytyväinen siihen mitä mukanani oli enkä kaivannut mitään muuta.

Puhelin vietti suuren osan ajasta mökin yläkerrassa pöydällä äänettömällä, kun minä kuljeskelin ja ihmettelin ulkona maailman menoa. Katsoin puhelimesta välillä sähköpostin, jonka kautta sain myös tietoa blogiin tulleista kommenteista. Minulla oli mahdollisuus käyttää tietokonetta, ja muutaman kerran sitä käytinkin lähinnä kommentteihin vastaamiseen. Yhtäkään blogitekstiä en lukenut koko reissulla, vaikka yleensä seuraan useampaakin blogia.

Lomareissu sujui oikein hyvin. Maalla oli helppoa saavuttaa täydellinen läsnäolon tunne. Keskittyä jokaiseen hetkeen, ennakoiden korkeintaan tulevaa ruokailua. Tylsää ei ollut kertaakaan, vaikka päivälle ei olisi ollut ajateltuna muuta välttämätöntä tekemistä kuin syöminen ja saunominen niitä edeltävine puuhineen. Ajoittain kaipasin vain enemmän aikaa olla ihan itsekseni, muuten en olisi muuttanut mitään.

Kotiinpaluu oli toisaalta odotettua, toisaalta pelottavaa. Nautin niin valtavasti maaseudun ja pienen omakotialueen hiljaisuudesta, että mietitytti miten mahdan sopeutua jälleen kaupungin äänimaailmaan. Maalla mökillä ollessa eniten ääntä tuli linnuista, vaikka mökki onkin lähellä tietä. Autoliikenteessä oli niin pitkiä taukoja, että hiljaisuutta riitti. Radiota tuli kuunneltua, televisio-ohjelmia katsottua hyvin vähän.

Paluu kaupunkiin on ollut shokki. Kaupungissa havahduin välittömästi siihen, että hiljaista ei ole koskaan. Kirjaimellisesti. Autoliikenteestä tulee suurin melu, ja se kuulostaa todella ikävältä, kun sitä ilman sai olla niinkin pitkään. Moottoritien läheisyydessä ahdisti aivan todella. Vaikka olisin hereillä keskellä yötä, eikä ihmisiä näy eikä kuulu missään, ikkunan avatessani kuulen tuulen huminan yli ilmastointilaitteiden äänen.

Muutaman viikon kuivakäymälän käytön jälkeen posliinipytyn puhdistaminen tuntuu todella ikävältä hommalta. Kaikki kylpyhuoneen kiiltävät asiat ottavat silmään, kun on tottunut puusaunaan jossa ei ole mitään kiiltävää, eikä näin ollen mitään jatkuvasti kiiltävänä pidettävää. On toki mukavaa, että vettä tulee helposti suihkusta, mutta ei sekään mikään elinehto ole.

Kotiin tultua tuntuu, että tavarat kaatuvat päälle, noin henkisesti. Olenkin jälleen vähentänyt tavaraa, mielelläni vähentäisin sitä varsin runsaalla kädellä. Matkalaukkuelämän jälkeen näkee todella selvästi, että paljon pienempi tila riittäisi. Paljon vähemmän tavaraa olisi riittävästi. Elämä voisi olla paljonkin yksinkertaisempaa. Harmi ettei kumppanini voi jakaa kanssani tätä sisäistä kokemustani, varsinkin kun olin reissussa yksin.

Miten yksinkertainen elämä lopulta olisi aivan riittävän hyvää? Mikä lopulta tekee minut onnelliseksi? Miten vähän onneen oikeastaan tarvitaan? Tarvitsenko edes puolta kaikesta tästä mitä saatavillani on? Tässäpä taas tuleville ajoille pohdittavaa.

10 kommenttia artikkelissa “Matkalaukkuelämä avartaa

  1. olen miettinyt itse paljon tuota samaa, miten paljon tai vähän onneen tarvitaan. ja kuinka suhteellista tuo vähän ja paljon on. ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos.

  2. Olen elänyt pari vuotta ulkomailla – mukanani kaksi matkalaukullista tavaraa. No, asuin valmiikksi kalustetuissa asunnoissa tosin. Se oli helppoa, vaikka tiettyjä harrastustavaroita kaipasin kyllä.

    Voi olla, että kylppärin kaakelien ja WC:n puhtaanapito tuntuu työläältä, mutta pitää sen ns kuivakäymäläkin pestä ja tyhjentää – silloin ei vapaaehtoisia juuri ole. ;-). Samaten, on se sauna kuten myös kylpyvesipadat pestävä maallakin. Ja ei siellä maalllakaan välttämättä hiljaista ole. Jos ei muuta, niin naapurin isäntä aloittaa jonkun helvetinkoneen huudattamisen viikonloppuaamuisin varhain. Itse asun kaupungin keskustassa, mutta niin ettei melut juuri häiritse.

    Maaseudun yksinkertainen elämä tarkoittaa pidemmän päälle enemmän fyysistä työtä.

    • Ei ole vierasta kuivakäymälän hoito, siinä on oma hommansa, muttei se minusta toimivassa kuivakäymälässä mikään ongelma ole. En nyt kirjoita syvempää analyysiä vessan siivouksesta tai kaakeleista. Siivouksetonta elämää ei olekaan, se on tiedossa. Mökillä jossa olin, siivousta on tällä saralla vähemmän kuin näissä kaakelinkiilto-oloissa. Ylipäänsäkään en kirjoittanut yleisesti maaseudusta, vaan tietystä paikasta jossa olin. Hiljaisuus tuntuu olevan kortilla nykyään lähes kaikkialla. Ja mitä tulee fyysiseen työhön, siinä ei ole mitään vikaa. Minusta nykyajan elämässä on vikaa, kun fyysistä työtä pitäisi lähteä harrastamaan kuntosalille tai muulla tavoin, koska sitä ei muuten juuri ole.

      • Sivistynyt kompostoiva kuivakäymälä ei ole mikään epämääräinen huussi, sen hoito on ihan siedettävää. Vanhemmillani on ollut sellainen jo vuosikymmeniä, ja sen etu on riippumattomuus talvisin jäätymään tuppaavista vesiputkista.
        Mutta jatkuva vastuullisuus omakotitalon remonteista, aaaargh! Luulenpa että en kestäisi moista, vaikka lapsuuteni maalaiselämä muutoin joskus houkuttelee. Se asumismuoto, jota kaikkin vähiten käsitän, on omakotitalo umpeen rakennetulla omakotitaloalueella. Ei omaa rauhaa tai luonnon läheisyyttä sen enempää kuin kaupubgissakaan, mutta kaikki samat vaivat ja palveluiden niukkuus kuin maallakin. Ja silti, monet ystävistänikin asuvat juuri niin ja ilmeisen tyytyväisinä.

        • Nimenomaan, ihmisten melko yleinen käsitys ei-vesivessasta kammottavana haisevana huussina on vanhanaikainen. Vaihtoehtoja vesivessalle on vaikka minkälaisia, ja osa niistä on mielestäni vesivessaa parempia.

          Voi miten onnistuitkin kirjoittamaan ajatukseni omakotitaloasumisesta. Se on minulle viimeinen mahdollinen vaihtoehto, varsinkin juuri mainitsemallasi umpeen rakennetulla omakotitaloalueella. Ei minun juttuni juuri mainitsemistasi syistä. Rivitalo varsinkaan oman kokemukseni jälkeen ei miellytä yhtään enempää. Kerrostaloelämä keskusta-alueella ja hyvin pieni ja vaatimaton mökki maaseutumaisella alueella voisivat olla itselleni täydellinen yhdistelmä. Siinä saisi parhaat puolet aivan kaikesta.

          Kumppanini kertoi tässä joku päivä, että haluaisi asua joskus vielä omakotitalossa tai rivitalossa. Syynä on oma piha. Kysyin mitä sellaista hän voisi mainitulla pihalla tehdä, mitä ei voisi tehdä nyt vieressämme olevassa puistossa. Kuulemma grillata. (Meillä ei ole koskaan ollut grilliä, edes rivarissa asuessamme.) Syvempään analyysiin aiheesta ei päästy. Minä näen omakotitalossa valtavan taakan (ilman sellaisia etuja joita ei voisi yhtä hyvin tai paremmin saavuttaa mökkeilemällä vaatimattomalla mökillä), hän näkee oman pihan ja ilmeisesti jonkinlaista vapautta.

  3. Olet saattanut blogissasi kertoakin, mutta oletko alun perin kotoisin maalta vai kaupungista? Oli hieman maaseudun romantisointia havaittavissa. 😉

    Itse olen kaupungistunut maalainen, ja nautin kaupunkielämästä täysin rinnoin ”hälystä” huolimatta. Kotiseuduilla käyminen on välillä jopa raskasta, niin erilainen elämänrytmi siellä on. Kesällä maalla on toki idyllistä, mutta talvella ihmiset piilottelevat poteroissaan odotellen kevättä. Hitaampi elämäntahti voi olla ihan hyväkin juttu, mutta en tiedä pääseekö maalla tavaran kanssa paljonkaan vähemmällä. Oma auto (tai useampi) on monesti pakollinen, pihan/metsän/pellon hoitoon tarvitaan iso kasa erilaisia välineitä jne. Harva kuitenkaan ympärivuotisesti majailee mökkiolosuhteissa. Teknologiakin on nyky-Suomessa osa ihmisten välitöntä arkea asuinpaikasta riippumatta. Veikkaan että jos menisin kotikylilleni juttelemaan ihmisille esim. minimalismista, minut ajettaisin hömpötyksineni hyvin nopeasti takaisin kaupunkiin…

    • Olen alunperin kotoisin pienestä maaseutukaupungista pellon laidalta. Lapsena olen viettänyt paljon aikaa maalla, mutta en ole varsinaisesti maalla asunut mökkeilyä enempää. Maaseutu voi myös tarkoittaa minulle jotakin muuta kuin jollekin muulle. Ihminen taitaa usein kaivata jotakin mitä hänellä ei ole. Jotkut maalta kaupunkiin, toiset kaupungista maalle. Itse olen ajatellut aiemmin, että itselleni täydellistä olisi voida yhdistää nämä. Olemalla vaikka kesät maalla, talvet kaupungissa. Aika näyttää miten käy. Kaipaisin juurikin sitä hitaampaa elämäntahtia.

      ”Harva kuitenkaan ympärivuotisesti majailee mökkiolosuhteissa.” No, minun mietteeni ovat monesti jotakin valtavirta-ajatusten ulkopuolelta. Eivätkä mitenkään loppuun asti pohdittuja aina muutenkaan. (Jos koskaan.) Kunhan heitän ajatuksia ilmaan ja katson miten päin ne putoavat alas. Elämää voi elää niin monella tavalla. Maailma on mahdollisuuksia täynnä, eikä elämän ratkaisujen tarvitse olla jo suuren enemmistön kokeilemia toimiakseen tai ollakseen toimimatta. Itse nautin aina valtavasti kuullessani ihmisistä, jotka tekevät aivan toisenlaisen ratkaisun elää elämäänsä kuin mitä yleensä pidetään tavallisena. Yritän olla ajatuksissani kangistumatta kaavoihin, vaikka sitten vaikuttaisin miten haihattelijalta.

  4. Minua viehättää myös ajatukset hiljaisuudesta, rauhasta. Rauha on joskus niin kovin kaukana elämästäni, kun on suurehko perhe ja lapsilla aika eläväiset energiat… Minimalismikin lipuu välillä kauas, mutta kun saavutan siitä jotain palasia, niin tunnen kyllä siitä iloa.

    Olen lukenut Kaarina Davisin kirjat, ja Irti oravanpyörästä – kirjan jälkeen minusta tuli suorastaan fani. Jollain tavalla hänen rohkeus ajatella erilailla avasi myös omaa ajatteluani. Olen sitä mieltä, että vain ajattelemalla voi muuttaa itseään… Kun laajentaa omaa ajatteluaan, niin siitä aina seuraa jonkinlainen ajatusten ketju.

    Haaveilen myös maalaiselämästä, ekovessasta ja luonnon aidoista äänistä.

    • Minäkin olen lukenut Kaarina Davisin kirjat, ja Irti oravanpyörästä on muodostunut minulle hyvin tärkeäksi kirjaksi. Se antaa paljon ajattelemisen aihetta ja tietoa, Kaarinan tapa kirjoittaa on myös todella mukaansa tempaava.

      ”Olen sitä mieltä, että vain ajattelemalla voi muuttaa itseään… Kun laajentaa omaa ajatteluaan, niin siitä aina seuraa jonkinlainen ajatusten ketju.” Ajattelen samalla tavoin kuin sinäkin. Monta asiaa on tullut elämän mittaan ratkaistuksi heittämällä ilmaan erilaisia ajatuksia, sellaisiakin joita useimmat eivät pitäisi ollenkaan realistisina toteuttaa. Ajatuksilla on tapana poikia uusia ajatuksia, ja jossain vaiheessa olen huomannut asioiden ratkenneen parhain päin. Haaveilu ja omituistenkin ajatusten heittäminen ilmaan ei ole koskaan ollut haitaksi, päinvastoin.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s