Aineellisesta omistamisesta aineettomaan käyttöön

Olen aikoinaan omistanut kymmenittäin c-kasetteja. Vhs-kasetteja taisi parhaimmillaan olla yli 200. Ajan kuluessa molemmat formaatit jäivät (onneksi) vanhoiksi, enkä yrittänytkään saada kaikkea musiikkia tai elokuvia cd- tai dvd-muodossa.

C-kasettiajan olin valmis jättämään taakseni hujauksessa, vain muutamia cd-levyjä ostin, jotka minulla oli ollut c-kasettinakin. Musiikkimakuni oli ehtinyt muuttua matkan varrella, joten siirtyminen eteenpäin kävi helposti. Pienen osan videoista siirsin dvd:lle ja lopuista luovuin. Cd-levyjä oli enimmillään satoja. Dvd-levyjä ei tullut enää kerätyksi samaan tahtiin kuin vhs-videoita aikoinaan, mutta kyllä niitäkin kymmenissä laskettiin.

Ajattelen usein tavarasta luopumista painolastin vähentämisenä, kirjaimellisestikin. Mitä painavampaa kassia tai laatikkoa vien kierrätykseen tai annan muuten pois, sen kevyempi olo minulle tulee. Musiikkia ja kuvatallenteita on tullut aikojen mittaan omistetuksi yhteensä valtava määrä, myös niiden massaa ajatellen.

Viimeisimmän kevennyksen tein jokin aika sitten. Kesäreissu sai minut ymmärtämään, että olen muuttunut. En enää kaipaa kaikkea sitä, mitä joskus pidin lähes korvaamattomana. Luovuin dvd-levyistäni. Näin paljon vaivaa ja siirsin osan tietokoneelle. Hetkeä myöhemmin huomasin, että olisin voinut tarvittaessa löytää lähes kaiken vaikka Youtubesta. Suurin osa musiikkitallenteistani on tiedostoina tietokoneella. Osa on vain mp3-soittimessa. Cd-levyjä on noin parikymmentä näin äkkiä arvioiden. Se on todella vähän aiempaan verrattuna.

Olen vasta viimeisen vuoden aikana tajunnut mitä kaikkea voisin käyttää netin kautta, omistamatta sitä itse. Ihmettelen itsekin miksen tajunnut sitä aiemmin. Pelkästään Youtube ja Spotify tarjoavat valtavat määrät katsottavaa ja kuunneltavaa, jotka olen joskus omistanut ja säilyttänyt hyllyissä ja laatikoissa. Se sopii minulle mainiosti. Jos haluan kuulla jonkin kappaleen, löydän sen tietokoneelta hyvin nopeasti – joko omista tiedostoistani tai netistä. Sama pätee vanhoihin televisiosarjoihin, ja Stan Laurelin ja Oliver Hardyn elokuviin, joista ajoittain nautiskelen.

Onko minulla varmuuskopiot kaikesta siitä mitä olen aineellisesta muodosta siirtänyt aineettomiksi tiedostoiksi tietokoneelle? Ei. Vielä. Suurin osa musiikista on vaatimattomasti muistitikulla, mistään muusta ei varmuuskopioita toistaiseksi ole.

Mitä jos kaikki yllättäen katoaisivat? Kaikki sadat musiikkikappaleet ja kuvatallenteet?

Sitten katoaisivat, minulta. Eivät ne kuitenkaan maailmasta mihinkään katoaisi. Löytäisin kaipaamani hyvin todennäköisesti netistä, kirjastosta tai vuokraamosta. Mitään äärimmäisen kamalaa ei tapahtuisi. Olen aivan varma, että jos haluaisinkin kerätä kaiken uudelleen itselleni, muistaisin nyt omistamistani tiedostoista vain murto-osan, enkä osaisi loppuja kaivata. Varsinkin dvd-levyjä omistin lähinnä vanhojen muistojen vuoksi, joita niiden katseluun liittyy. Itse tallenteiden katselu jäi hyvin vähiin, muistot vaan saivat tallenteiden konkreettisen omistamisen tuntumaan tärkeältä.

Ajattelen, että aikansa kutakin. Ajat muuttuvat, minä muutun. Elämän ei ole tarpeen pysyä ennallaan. Minun ei tarvitse pystyä palauttamaan entistä versiota itsestäni käyttöön joskus myöhemmin tässä elämässä, omistamalla konkreettisesti tavaroita, jotka kuuluvat menneeseen elämään.

Muistoista tärkeimmät säilyvät, muistoissa. Mennyt elämä on mennyttä elämää, nyt on tämä hetki.

10 kommenttia artikkelissa “Aineellisesta omistamisesta aineettomaan käyttöön

  1. ”muistot vaan saivat tallenteiden konkreettisen omistamisen tuntumaan tärkeältä.”
    Tuo on niin tuttua ja niin totta! Itsekin olen säilytellyt ties vaikka mitä materiaa muistojen vuoksi, vaikka itse tavara on aiheuttanut ahdistusta syystä tai toisesta. Luopuminen on todellakin synonyymi keventymiselle. 🙂

    • Tuo ristiriita joistakin tavaroista luopuessa tuntuu hassulta. Kun itse tavara tuntuu turhalta, mutta silti siihen on sitonut päänsä sisällä jotakin tärkeää kiinni, mikä vaikeuttaa luopumista. Ja kunhan saa luovutuksi, niin tuntuukin kummasti helpommalta. Eivätkä ne muistotkaan ole mihinkään kadonneet. 😉

  2. Ajattelin sinua eräänä päivänä, kun pohdiskelin onnellisuutta ja sitä, mitä kaikkea olen saanut elämässäni kokea. Tutustuin minimalismiin vuodenvaihteen tienoilla ja koin sen heti omakseni. Sen jälkeen kaikki asiat ovat järjestyneet kuin itsestään. Olen vakuuttunut siitä, ettei onni tule etsien. Heti, kun aloin olla aidosti tyytyväinen itseeni, elämääni ja kaikkeen, mitä minulla on, elämä alkoikin heitellä minulle onnekkaita mahdollisuuksia, tilaisuuksia, joita en voinut jättää käyttämättä. Olenko vain onnekas vai huomaanko nykyään ympärilläni olevat asiat helpommin? Luulen, että olen nykyisin monin tavoin vastaanottavaisempi maailmalle.

    Kerronpas erään käytännön esimerkin, joka liittyy tavaraan. Olen vuosia haaveillut hankkivani joskus ”paremman” auton, sitten kun on varaa. Uudemman, hienomman, vähemmän ajetun ja paremmilla mukavuuksilla. Nykyään, kun en välitä enää materiasta, olen haudannut autohaaveen ja ajanut entistäkin onnellisempana ja ylpeämpänä 16-vuotiaalla ajokillani. Olen jopa miettinyt keinoja, kuinka voisimme pärjätä vain yhdellä autolla. Tavaroista auto, joka oli minulle seuraavaksi tärkein kodin jälkeen, ei merkitse minulle enää mitään. Yllättäen loppukesästä minulle tarjoutui mahdollisuus unelmieni työpaikkaan, johon sisältyy vapaa autoetu. Sainkin upouuden auton, jonka kaikki kulut maksaa työnantaja. Ehkä vanha minä olisi osannut iloita autosta vielä enemmän, mutta eikö ole ironista – juuri kun lakkasin haluamasta jotakin, sellainen suorastaan tupsahti syliini.

    Sanotaan, että raha tulee rahan luokse – minä uskon, että niin tekee onnikin. Aurinkoista viikonloppua!

    • Onpa mukava kuulla, että minua on ajateltu. 🙂 Ja kiitos kun kerroit mitä elämä on eteesi tuonut. Voi hyvinkin olla, että tyytyväisyys itseesi ja elämääsi on avannut silmiäsi huomaamaan uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, joita et ehkä ennen olisi huomannut tai joihin et olisi tullut tarttuneeksi. Ja kenties onnella tai sattumallakin on asiaan osuutensa. Mene ja tiedä, mutta hienoa kuulla miten elämä on muuttunut. ”Vastaanottavaisempi maailmalle” kuulostaa oikein hyvältä.

      Autoasiasi järjestyivät hienosti! Ja unelmiesi työpaikkakin vielä, onnittelut siitä! Voi hyvinkin olla, että onni tulee onnen luokse. Kiitos toivotuksista, toivottavasti sinunkin viikonloppusi on ollut oikein mukava.

  3. Olen itsekin luopunut c-kaseteista lähes kokonaan samoin vhs-kaseteista. Cd-levyjä eikä dvd-levyjä ole kovin paljon, mutta jälkimmäisiä olen parhaillaan taas vähentämässä antamalla pois mitä en itse katso ja sitten loput otan yksittäisistä koteloista pois ja siirrän sellaisiin selattaviin koteloihin (en nyt keksi nyt miksi niitä oikeasti kutsutaan) joihin mahtuu useita levyjä. Eteisessä on odottamassa pino tyhjiä tarpeettomia dvd-koteloita, veivät paljon turhaa tilaa.

    • Dvd-kotelot vievät tosiaan paljon tilaa itse sisältöön nähden. Eivät sentään aivan niin paljon kuin vhs:t aikoinaan. Onneksi kehitystä tapahtuu. 🙂

  4. Hei, minä olen kanssa pari vuotta sitten luopunut melkein kaikista 130 cd-levystäni – jätin autokuuntelúkäyttöön vain muutaman ehdottoman suosikkini. Dvd-levyni (parikymmentä) annoin siskontytölle. Hyvältä tuntui, en ole todellakaan kaivannut viimeiset vuodet sängyn alla pahvilaatikoissa pölyttyneitä levyjä! Ainoa jäljellä oleva musiikkirompe on laatikollinen teini-ikäisenä radiosta nauhoittamiani c-kasetteja, niitä on varmaan 60-70. Kasetit olivat minulle tärkeitä ja merkitsin kaseteista tietoja vihkoonkin, sekin on tallessa. Olen roudannut kasettilaatikkoa mukanani muutoissa viimeiset 15 vuotta ja todellakaan en c-kasetteja enää kuuntele, vaikka laite kyllä olisi olemassa. Eiväthän kasetit edes ole ikuisia ja ysärimusaa kyllä löytyy esim. Spotifysta. En silti osaa päättää, pitäisikö minun heittää kasetit menemään, tehdä nauhoista jotain (esim vaikka virkata matto) vai antaa niiden olla. Entä, jos kasettien tuhoaminen alkaakin kaduttaa?

    Noin muuten pidän siitä, että en jemmaisi tavaraa nurkissa ja olen tosiaan kierrättänyt paljon turhaa rompetta viime vuosien aikana enkä harrasta muistoesineitä. Nämä teini-iän kasetit vaan ovat todella vaikea kohta.

    • Kiitos kommentistasi! Itselläni oli aikoinaan myös paljon c-kasetteja. Musiikki oli tärkeää silloin, kuten on nytkin. Tein myös muistaakseni kuusi leikekirjaa, siinä samalla musiikkia kuunnellessani. Muutama vuosi sitten silppusin leikekirjat roskiin. Kasetit vähenivät aikoinaan luonnostaan, kun musiikkimakuni muuttui ja cd-levyt tulivat. Cd-aika helpotti musiikin kuuntelua teknisesti niin paljon, etten enää jäänyt kaipaamaan c-kasettejani. Minulla ei ole teiniajoilta (tai oikeastaan muiltakaan ajoilta) mitään konkreettista muistoa, mutta luotan siihen, että muistan kyllä kaiken oleellisen mitä on tarpeen muistaa. Aikoinaan säilytin leike- ja päiväkirjoja ja pidin niitä tärkeinä, ajattelin säilyttää niitä käytännössä ikuisuuden. Hetkeäkään en ole kyllä niitä kaivannut kun niistä luovuin, enkä todellakaan usko, että joskus vanhana harmittelen, etten voi selata teiniaikoina tekemiäni leikekirjoja. Luulenpa, että jos jotakin harmittelen, niin se ei ole mahdottomuus palata takaisin vanhojen tavaroideni äärelle. Harmin aiheet ovat todennäköisesti aivan toiset. Mutta nämä ovat vain minun kokemuksiani, eivätkä toimi kaikkien kohdalla.

      Mietin tässä, että miksi kasettien tuhoaminen alkaisi sinua kaduttaa? Menetätkö mielestäsi muistot noilta ajoilta, jos sinulla ei ole kasettejasi? Uskotko, että joskus vielä kuuntelisit niitä? Ovatko kaikki kasetit saman arvoisia sinulle, vai onko osa ns. mennyt vanhaksi jostakin syystä, jotka voisit karsia pois? Onko tärkeää säilyttää jokainen kasetti, vai voisiko niistä säilyttää vain osan? Voisiko saman asian ajaa esim. Spotifyyn tehty soittolista menneiden aikojen tärkeistä kappaleista? Lisäksi jokunen valokuva kaseteista (ja mainitsemastasi vihosta), jos niillä ei enää ole käyttöarvoa, toisin sanoen et niitä kuuntele? Jonkinlainen kollaasivalokuva muistoksi? Uskon että keksit ajan kanssa itsellesi sopivan ratkaisun.

      • En usko – tai tiedän, että en menetä muistojani, ne eivät ole (juuri koskaan) kiinni esineissä. Teiniajoissa on myös paljon asioita, mitä en niin välitäkään muistaa, tosin kasetit edustavat mukavaa teiniaikojen puuhailua (ikävät muistot liittyvät valtaosin kouluun). Ihan joskus satunnaisesti olen kuunnellut joitain kaseteista mutta vain nostalgiamielessä enkä koskaan siten, että se olisi jotenkin ainoa keino kuulla joku kappale. Olisin varmaan jopa tyytyväinen, jos toteaisin kasettinauhojen menneen pilalle niin, ettei niitä enää voisi kuunnella. Spotify-soittolistan tekoa noiden kasettien pohjalta olen harkinnut, siitä kyllä saisi aika loistavan ysärihittilistan! 😀 Vihkon voisin säilyttääkin, koska se ei vie paljoa tilaa, samoin valokuvausta olen harkinnut. Vanhat cd-levyni valokuvasin, kun halusin jonkun muiston siitä, mitä levyjä minulla joskus oli.

        Luulen myös, että tämä asia ratkeaa ajan kanssa! Ja on kyllä kiinnostavaa ja hyödyllistä miettiä tarkasti omia motiivejaan säilöä joitain sinänsä tarpeettomia tavaroita, että eipä tarpeeton tavarakaan siis aivan tarpeetonta ole 😛

        • ”Olisin varmaan jopa tyytyväinen, jos toteaisin kasettinauhojen menneen pilalle niin, ettei niitä enää voisi kuunnella.” Olen törmännyt vastaavaan ajatukseen ennenkin. Luopuminen ei ole aina helppoa. Monta kertaa elämä olisi helpompaa (eri asioiden kohdalla) jos ratkaisu tulisi itsemme ulkopuolelta. Kaikki ratkaisut eivät ole helppoja tai tunnu hyvältä, siltikään vaikka ratkaisun tekeminen olisi hyödyksi.

          Asia ratkeaa kyllä ajan kanssa, tavalla tai toisella. Voithan kokeilla, miltä tuntuisi tehdä päätös asiassa, lyömättä kuitenkaan lopullista pistettä asialle. Voisit siis päättää, että ok, säilytän vihon. Teen Spotify-soittolistan. Otan valokuvan. Prosessin edetessä varsinainen päätös voi selkiytyä. Voi olla, että huomaat, ettei niiden itse kasettien säilyttäminen enää tunnu niin erityiseltä, kun musiikki on listattuna ja vihko ja valokuva ovat säilössä. Tai sitten toteat, että haluat säilyttää kasetit. Itselläni tietyistä dvd-levyistä luopuminen onnistui helposti, kun päätin laittaa ne koneelle. En ollut silloin vielä päättänyt varmaksi luopua niistä kokonaan, mutta prosessin edetessä aloin ihmetellä, mihin enää tarvitsen fyysisiä dvd-levyjä, kun niiden sisältö on jopa aiempaa helpommin käytössäni koneella. Levyillä ei ollut minulle enää yhtä paljoa merkitystä kuin nuorempana, mutta jostain syystä annoin niille yhä suuren arvon – vain vanhojen muistojen vuoksi. Vaikka katsoin yli kymmenen levyn sisältöä maksimissaan kerran vuodessa hetken, jos silloinkaan. Lisäksi levyjen sisältö löytyy myös netistä.

          Antoisaa aikamatkaa 90-luvulle! 😀 Ja mielenkiintoisia mietteitä.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s