Luonnonystävän hyötyliikuntaa (ja hiukan jupinaakin)

Aloitin muutama päivä sitten päiväni aamukävelyllä. Sää oli mitä parhain, sain sukeltaa sakean usvan lempeään syleilyyn. Ilma oli ihanan raikas ja kostea. Linnut lauloivat, tikat koputtelivat kävyistä syötävää ja oravat rapistelivat puissa.

Olen siinä käsityksessä, että me suomalaiset pidämme itseämme luontoa arvostavana kansana. (Todellisuus valitettavasti näyttää toista, monellakin tasolla.) Kaupunkiluonnossa kulkiessani huomaan, että ihmiset viettävät mielellään vapaa-aikaansa rantakallioilla ja puistoissa. Ihmisen jäljet eivät jää huomaamatta. Pitkin puistoalueita, rantoja ja kallioita on kaikenlaisia ruokapakkauksia, kertakäyttöastioita, pullonkorkkeja, juomatölkkejä, ”mäyräkoiran” kuoria, lasinsiruja, tupakka-askeja, nuuskarasioita ja -tyynyjä, kaikenlaista intiimihygieniaan tarkoitettua välineistöä, vaatteita – ja loputtomiin tupakannatsoja. Olipa joku nauttinut luonnosta myös kynttilää poltellen ja teetä juoden. Teepussit nopottivat kalliolla, kynttilästä valuneen kirkkaanvihreän steariinin vieressä.

Minulla oli mukanani kertakäyttöhanskat ja kaksi hedelmäpussia. Kolusin syrjäisempiä, vaikeammin kuljettavia paikkoja sillä ajatuksella, että sinne tuskin moni roskia kerääväkään usein eksyy. Ensimmäinen pussi täyttyi vajaan sadan metrin matkalla rantoja pitkin kävellessäni. Sorsa piti minulle seuraa rantakaislikoita siivotessani. Toinen pussi täyttyi lähes yksinomaan tupakannatsoista, eikä kävelymatkaa kertynyt juuri minkään vertaa. Pelkästään metrin säteellä roskiksesta oli satoja tumppeja kerättäväksi.

Haluaisin ymmärtää miksi ihmiset roskaavat. Ei taida ymmärrykseni riittää vaikka miten yrittäisin. Monessa tapauksessa kyse ei voi olla kuin silkasta välinpitämättömyydestä ja typeryydestä. Vai mikä on tarpeeksi hyvä syy olla viemättä roskia roskikseen, kun vähintään yksi roskis on näkyvällä paikalla muutamien metrien päässä? Sitäkään en käsitä, että kun luontoon jaksetaan kantaa syötävät ja juotavat, niin miten pakkauksia ei jakseta kantaa pois niiden tyhjennyttyä?

Olen kuullut selityksiä roskaamiselle esimerkiksi siitä, että roskiksia on liian vähän ja liian harvassa. Niin varmaan. Monenko metrin välein kotioloissa on roskiksia? Jäävätkö roskat kotona olohuoneeseen, koska keittiön roskis nyt vaan on aivan liian kaukana? Ja onko se oikein suurikin vaiva jaksaa kantaa roskansa mukanaan, kunnes ne saa laitetuksi roskikseen? Mielestäni roskiksen käyttö on niin alkeellista perussivistystä, että sen pitäisi onnistua jokaiselta.

Suosittelen lämpimästi hyötyliikuntaa roskien keräämisen muodossa. Kyykkiminen ja kumartelu tekee hyvää lihaksille ja nivelille, samalla saa raikasta ilmaa ja siistimmän ympäristön. Yksikin roska päivässä on parempi kuin ei mitään! Vinkkinä lasten kanssa roskia kerääville kerrottakoon, että mitä syrjemmälle paljon käytetyistä kulkuväylistä menee, sitä ikävämpiä roskia löytyy. Kuten arvata saattaa, hygieniavälineitä tulee vastaan syrjäisemmistä pusikoista. Ruiskuihin ja neuloihin en onneksi törmännyt, mutta niiden pakkauksia tuli rantapusikossa vastaan. Varsinkin lapset kannattaa varustaa kestävillä suojahansikkailla, varovainen aikuinen pärjää yksinkertaisilla kertakäyttöhanskoillakin.

Vieläkö kouluissa muuten järjestetään roskienkeruupäiviä? Muistan olleeni koululaisena roskia keräämässä. Homma tuntui mukavalta ulkoilulta jo silloin, ja työnsä jäljen näki heti. Samalla aukenivat silmät ymmärtämään, että kaikki eivät laita roskiaan roskiin, vaan osa jättää roskansa muiden siivottavaksi.

10 kommenttia artikkelissa “Luonnonystävän hyötyliikuntaa (ja hiukan jupinaakin)

    • Olen huomannut roskia kerätessäni, että näillä kulmilla missä liikun, mahdollisia lasten jättämiä roskia ei juurikaan ole. Joko lapsia ei liiku näillä main paljoakaan, tai sitten ovat fiksuja ja osaavat käyttää roskista. Tupakointiin liittyvää roskaa on eniten, alkoholinkäyttökin näkyy roskina luonnossa. Erään joukkotapahtuman aikaan ulos katsellessani huomasin miten nuori nainen siivosi käsilaukkunsa pensasaitaan. Kätevää…

  1. Tänään juuri löysin ensimmäistä kertaa tieni jylhälle luonnonkauniille paikalle keskellä asutusta. Ilmeisesti sinne löytää tiensä aika moni illanistujaisten tunnelmissa, koska alkoholijuomiin liittyvää roskaa oli aivan typerryttävän paljon. Mikä se on tämä juttu, että ymmärtää kyllä paikan hienouden ja hakeutuu sinne, mutta ei kunnioita paikkaa sen vertaa että veisi roskansa mennessään?

    • Tuo on juuri se kysymys mitä minäkin olen miettinyt. En tiedä kuvitteleeko osa ihmisistä, että kaikenlaiset paikat siivoaa joku hommaan palkattu ihminen. Ja he ahkerina veronmaksajina voivat jättää rauhassa roskansa minne haluavat… En tosiaankaan tiedä.

  2. Kun käyn sauvakävelemässä teen usein saman lenkin kotokulmillani, koska matkalle sattuu neljä loivaa ylämäkeä. Tässä yhtenä viikonloppuna tuskastuin siihen, että aina samat roskat retkottivat lenkkini varrella. Eräänä lauantai-iltana jätin sauvat kotiin ja otin mukaani puutarhahanskat ja ison jätesäkin. Kuljin sitten lenkkini ja keräsin roskat, jotka vastaani tulivat. Vähän yli puoli jätesäkillistä kertyi roskia ja matkaan meni puoli tuntia enemmän kuin tavallisesti, mutta hyvä jumppa tuli ja siistiä. Win-win -tilanne siis kaikenkaikkiaan.

    • Hienoa, että otit asiaksesi hoitaa asian kuntoon! Kylläpä sieltä sitä roskaa kertyikin. Minä kovasti toivon roskia kerätessäni, että herättäisin edes jossakin kanssaihmisessä ajatuksen joko lopettaa roskaamisen, tai kerätä roskan silloin tällöin itsekin. Kumpikaan ei olisi suuri vaiva kenellekään.

  3. Välinpitämättömyyttä! Koiraa ulkoiluttaessa kerään matkan varrella olevia roskia kakkapussiin. Joka kerta jotain roskaa tulee pussiin vaikka päivällä olisin juuri kiertänyt saman lenkin. Ei voi käsittää ettei sitä karkkipaperia voi viedä esim.taskussa kotiin roskikseen ellei roskakoria lähellä ole.
    Lapsen koulussa on roskien keräyspäivä keväisin eli ainakin joissain kouluissa on vielä.

    • Niin, en minäkään ymmärrä miksei roskia voi viedä vaikka kotiin mennessään, jos muuten ei roskista tule vastaan. Jos sitä karkkia jaksoi kantaa mukanaan, niin kyllä sitä tyhjää paperiakin. Mukava kuulla, että jossakin näitä keräyspäiviä vielä säännöllisesti järjestetään.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s