Kaikuja menneisyydestä

Sain kesällä käsiini kasan postikortteja ja jokusen kirjeen, jotka olin vuosien mittaan mummulleni lähettänyt. Tarkoitukseni oli hävittää omani pois mummun laajasta korttijäämistöstä. Luin koko nipun läpi.

Mahdollisuus tarkastella vuosikymmenten ajalta kertyneitä kirjoituksiaan tarjoaa melkoisen läpileikkauksen menneistä vuosista. Tai niin voisi luulla. Jotakin se ainakin kertoo, eikä se tässä tapauksessa ollut miellyttävää.

Yksi toisensa jälkeen luin kortteja ja kirjeitä, joissa toistuivat kiire ja lupaukset soittaa tai kirjoittaa enemmän pian, myöhemmin, paremmalla ajalla. Syntymäpäiväkorteissa toistuivat myöhästyneet onnittelut. Tietysti, olihan aina kovin kiire. Tietäisi vaan minne. Kirjoituksistani päätellen olin sentään jossain vaiheessa opiskellut ahkerasti. Tai ainakin halunnut luoda sellaisen käsityksen.

Miksi kiireestä piti tehdä niin suuri numero? Ärsytti lukea omaa tekstiään, jonka lähettämisessä toiselle ei ollut järjen häivää. Loukkaannuin mummun puolesta kortteja lukiessani. Hävetti. Toivottavasti hän ei koskaan lukenut kaikkia kirjoituksiani yhteen menoon.

Lapsena itse askarrellut kortit olivat koko nipun parasta antia. Horjuvalla käsialalla tarkasti viivottimella piirretyille ohjausviivoille tähdätyt kirjaimet olivat hellyttäviä. Muistan vieläkin miten halusin oppia kirjoittamaan kaunokirjoitusta. Ensimmäiset kaunokirjoitetut allekirjoitukset olin raapustellut jo nelivuotiaana. Olin selvästi ollut ylpeä myös englannin kielen taidostani, sillä olin kirjoittanut toivotukset englanniksi saman tien kun olin sen osannut tehdä. Valitettavasti mummu vaan ei osannut sanaakaan englantia.

Minusta tuntuu, että lapsena vietin melko paljon aikaa mummun kanssa. Mummu asui noin neljänkymmenen kilometrin päässä ja kävimme hänen luonaan usein viikonloppuisin. Useimpina jouluina mummu oli meillä. Muistan ajanjakson jolloin mummulla oli tapana silloin tällöin hurauttaa taksilla käymään luonamme. Muutettuani pois kotoa välimatka mummun luo kasvoi sadoiksi kilometreiksi. Tapasimme enää harvoin. Hiljalleen myös kirjeenvaihto ja puhelut vähenivät.

Olen luonteeltani helposti erakoituva eikä ihmissuhteiden hoito, niiden tärkeimpienkään, ole minulle erityisen helppoa. Olisin silti voinut parempaankin pystyä. Mikään ei ole ikuista eikä mahdollisuuksia korjata asioita anneta loputtomiin. Parempi olisi hoitaa asiat kerralla niin, ettei niitä tarvitsisi korjailla myöhemmin. Ainakaan kovin paljoa.

4 kommenttia artikkelissa “Kaikuja menneisyydestä

  1. Olipa ajatuksia herättävä kirjoitus. Itse olen ollut siitä onnekas, että elin elämäni ensimmäiset 12 vuotta mummun ja taatan (=isoisä) kanssa samassa pihassa. Vanhempieni ollessa töissä, olin isovanhempieni hoidossa, enkä yleensä kaivannut kotiin vielä illallakaan ennen kuin illalliselle. Kotimatka oli onneksi lyhyt, vain noin 30 metriä 🙂 Mummun ja taatan kanssa kuljettiin joka paikassa, kylässä ja kaupoilla. Mummulla riitti aina kärsivällisyyttä opettaa uudestaan ja uudestaan virkkaamista, kutomista, leivontaa ja ruoanlaittoa. Taata sen sijaan ei koskaan kieltäytynyt korttipelistä, jota saatoimme harrastaa tuntitolkulla mummun katsellessa Kauniita ja rohkeita. Sittemmin isovanhempani ovat jo kuolleet, mutta olen todella iloinen ja onnellinen siitä, että sain aikanaan viettää heidän kanssaan niin paljon arvokasta aikaa.

    Tällä hetkellä minulla on olemassa ns. varamummu, jonka kanssa olen ystävystynyt vasta yläaste-ikäisenä ja siitä lähtien käynyt häntä katsomassa aina, kun olen kotipaikkakunnallani käymässä. Varamummulla ei ole omia lapsenlapsia, ja ikää on jo reippaasti yli 90 vuotta. Joskus itsekin sorrun tuohon ”en ehdi, ei nyt ole aikaa, käyn ensi kerralla” -ajatteluun, mutta sitten muistan, että (vaikkei täältä ikäjärjestyksessä lähdetäkään, niin) hänen elämänsä on jo hyvin ehtoopuolella, enkä koskaan voi tietää, mikä tapaamisemme on se viimeinen. Nyt ulkomailla asuessa käynnit ovat tietysti vielä entistäkin harvemmassa, mutta sitäkin tärkeämpiä, sekä hänelle että minulle. Olen onnellinen myös tästä varamummostani ja meidän yhteisestä ajastamme. Tämä kirjoituksesi sai taas muistamaan, että omat kiireet ovat useimmiten kuitenkin aika turhia verrattuna siihen, että samaan aikaan olisi mahdollisuus nauttia rakkaan ihmisen seurasta. Kyllä ne muut kiireet ehtivät odottamaan 🙂

    • Kiitos ajatuksistasi! Olet todella ollut onnekas, että sinulla on ollut rakkaita ihmisiä lähelläsi. Ihana oli lukea isovanhemmistasi. Minun molemmat pappani kuolivat kun olin aika pieni, samoin toinen mummu. Minulla on käytännössä ollut vain yksi isovanhempi. Välimatkat ovat ikäviä. Tälläkin hetkellä minulle rakkaat ihmiset (kumppaniani lukuun ottamatta) ovat satojen kilometrien päässä.

      Kiire… minusta tuntuu, että kiire on useimmiten suurta huijausta. On helppo tuntea itsensä valtavan tärkeäksi olemalla kiireinen. Olen tullut siihen tulokseen, että usein kiire on valinta. Usein asiat on mahdollista järjestää myös ilman kiirettä. Ja kiirehän on helppo itselleen järjestää, sen kun pyrkii tekemään mahdollisimman paljon asioita mahdollisimman lyhyessä ajan hetkessä. On joskus hyvä havahtua, että mihin sitä oikeastaan onkaan niin kiire. Ja onko sittenkään minnekään.

  2. Hyvä aihe jälleen kerran. Eräs kollegani on juuri sellainen, ettei hänellä koskaan tunnu olevan kiire. Hänellä on aina aikaa keskittyä juuri siihen hetkeen, ja silti kaikki työt tulevat hoidetuiksi. Sen taidon kun itsekin oppisin, olemaan luomatta itse itselleni kiirettä. Usein tekemisen laatu kärsii, kun takaraivossa paukuttaa (usein aiheeton) ajatus kiireestä. Isovanhemmista sen verran, että omani muuttivat onnekseni vastikään 500 metrin päähän minusta 🙂 On tullut käytyä useammin, kun iltakävelylläkin voi vaikka vain piipahtaa ilman sen kummempaa ajamista ja kyläilyjärjestelyjä.

    • Kollegasi kuulostaa ihmiseltä, jonka seurassa itsekin voisi rauhoittua. Mukavan levolliselta. Kuulostaa mukavalta myös tuollainen piipahtaminen isovanhempien luona. Nykyään tuntuu kovin harvinaiselta voida poiketa tapaamassa ihmisiä ilman sen kummempia järjestelyjä.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s