Pala kerrallaan kohti parempaa, yksinkertaista ruokavaliota – osa I

Ruokaan liittyvät asiat ovat aina olleet minulle jollakin tavalla hankalia. Niin kauan kuin muistan, olen toivonut, että ravinnon voisi saada pilleristä. Tai että riittäisi, kun söisi vain kerran viikossa. Jokapäiväinen ja jatkuva ”mitä sitä taas pitäisi syödä” -mietintä on minulle raskasta ja turhauttavaa. Tai kauppalistan tekeminen ja kaupassa käynti.

Onnitelkaa itseänne kaikki te joille ruoka ja syöminen on helppo ja iloinen asia.

Olen halunnut syödä terveellisesti, mutta olen myös seurannut sokeasti mielitekojani. Lohtusyöminen ja herkuilla palkitseminen ovat myös tulleet tutuiksi. Mielialat ovat vaikuttaneet paljon siihen mitä syön. Olen aina pitänyt tärkeänä tehdä itse ruokani, sillä silloin tiedän tarkkaan mitä ruoassani on. Ruoan laittaminen itse on myös edullisin vaihtoehto, varsinkin kun ottaa hinnassa huomioon ruoasta saadut ravinteet eikä vain vatsan täyttymistä. Valitettavasti en pidä ruoanlaitosta, enkä ruoan hajusta kodissani. Ruoanlaitto on mukavaa silloin tällöin ja huvin vuoksi, mutta valitettavasti on syötävä joka päivä. Niinpä se mikä on ajatuksena tärkeää, ei ole aina (jos useinkaan) toteutunut käytännössä.

Koulu- ja opiskeluaikoina olin hyvin tyytyväinen, että pääsin syömään valmiiseen pöytään. Se oli minulle valtavan suuri etu. (Nirso en ole ollut koskaan, syön mielelläni melkein mitä vain, allergiani huomioon ottaen.) Mutta nälkä tuli uudelleen vielä illalla. Mitä silloin söin? Vuosikausia söin koulun jälkeen lähinnä leipää ja makeita herkkuja. Joskus harvoin tein jotakin yksinkertaista kotiruokaa, kuten makaronilaatikkoa. Muistan ajanjakson, jolloin minulla oli tapana ostaa kuorrutettu munkki joka päivä koulun jälkeen. Nuorena söinkin aivan mitä halusin (eli makeaa), ja olin silti laiha. Valitsin hyvin usein mieluummin herkkuja ruoan sijaan.

Parisuhteen vaikutus ruokavaliooni

Yksin asuessani syön eri tavalla kuin asuessani kumppanin kanssa. Yhteiselo on vaikuttanut syömisiini niin, että syön enemmän oikeaa ruokaa – edes eineksiä – kuin ollessani yksin. Jos olen laittanut ruokaa, olen tehnyt sen yleensä kumppaniani ajatellen, en itselleni. Ajattelin pitkään, ettei minun itseäni varten tarvitse ruokaa laittaa. Voinhan aina syödä jotakin pientä. Ruoanlaitto on toiminut välillä paremmin, välillä huonommin.

Aikoinaan elin ihmisen kanssa, joka nautti ruoanlaitosta. Suhdetta kesti alle vuoden, mutta painoni pompsahti tuona aikana 13 kiloa ylöspäin. Ironista että vaihdoin herkut oikeaan ruokaan, ja lopputulos oli tuo. Söinhän minä, kun toinen laittoi hyvää ruokaa. Ja onhan yhdessä syöminen mukavampaa kuin syödä yksin. Ennen olin tottunut syömään aivan eri tavalla. Minulle oli aivan tavallista pärjätä syömättä puoli päivää, silloinen kumppanini taas kaipasi jotakin syötävää vähän väliä tai hän alkoi voida huonosti. Todennäköisesti aloin syödä silloin kun hänkin, joten ei kai se ihme ole, että paino nousi.

Laihduin luonnostaan entiseen painooni kun tuo suhde päättyi. Nykyisen kumppanini kanssa lähdin syömisessäni jälleen vikasuuntaan. Aloin syödä yhtä usein – ja lähes yhtä paljon – kuin hänkin. (Tämän huomaamiseen meni ihmeen pitkä aika.) Meissä on vaan sellainen pieni ero, että kumppanini liikkuu huomattavasti minua enemmän. Olemme myös aika lailla eri kokoiset, hänen energiankulutuksensa olisi ilman liikkumistakin selvästi korkeampi kuin minun. Jonkin ajan kuluttua yhdessä syömisen vaikutukset näkyivät meissä molemmissa. Kumppanini laihtui, minä lihoin.

Sitten alkoikin toisenlainen ruokapaini, tai lähinnä henkinen paini oman painoni kanssa. Olin nopeasti kerännyt takaisin joka kilon, jonka edellisen suhteen päättyessä olin laihtunut. Lähtöpainoni oli ollut niin matala, että olin edelleen kuitenkin normaalipainoinen. Minusta vaan ei tuntunut siltä, koska olin aina tottunut olemaan laiha. Tuntui siltä, että olen itselleni väärän painoinen. Olin tyytymätön itseeni, mutta en saanut tehdyksi asialle oikein mitään. Välillä kokeilin jotakin, mutta mihinkään pitkäjännitteiseen muutokseen minusta ei ollut pitkään aikaan. Kuvittelin varmaan, että paino putoaa yhtä helposti kuin nuorena. No, ei pudonnut.

Ruokavaliokokeiluja ja yllätyksiä

Jäin vuodeksi yksin kumppanini lähtiessä ulkomaille töihin. Söin olemattoman vähän. Keksin kokeilla kasvissyöntiä, kun oli mietittävä mitä mieluiten söisin, että söisin edes jotakin muutakin kuin pelkkää leipää loputtomiin. Luin paljon ruoasta ja havahduin katsomaan kaupassa tuoteselosteita. Päätin jatkossa jättää lisä- ja täyteaineet kauppaan. Samalla aloin ostaa ensisijaisesti luomua. Tuoteselosteiden lukeminen on ollut minulle paras kannustin tehdä ruokaa itse. Halvalta tuntuva valmisruoka onkin kallista, kun mietitään, että ruoasta pitäisi saada myös ravinteita.

Kasvisruoan koostaminen niin, että nälkä pysyisi poissa, osoittautui hankalaksi. Söin ruoan lisäksi valtavasti ruisleipää. Välillä söin pelkkää leipää. Kumppanini palattua takaisin kotiin söimme jatkuvasti, nälkä ei tuntunut lähtevän koskaan. Se oli minusta sietämätöntä, aivan kuin elämässä ei olisi mitään muuta kuin jatkuva syöminen.

Jossain vaiheessa luin hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta. Se tuntui kokeilemisen arvoiselta, koska silloinen ruokavalio ei toiminut. Lopetin leivän syönnin kokonaan, samoin makeutettujen ja hyvin sokeripitoisten tuotteiden käytön. Hiilihydraattien vähentämisen myötä oloni parani nopeasti. Enää ei tarvinnut syödä jatkuvasti, en enää haukotellut kaiket päivät, nälkä tuli lempeämmin eikä järkyttävän kiukun kera. Yllätyksiäkin tapahtui. Pitkään jatkuneet nivelkivut loppuivat. Yöunia käytännössä aina häirinnyt kuiva ja kutiseva iho parani. Olin paremmalla tuulella kuin ennen.

Retkahduksia sattui välillä. Olin aina rakastanut ruisleipää, ja pitihän sitä välillä saada. Seurauksena oli kolmeksi seuraavaksi päiväksi allergiaoireiden pahenemista, nivelkipuja ja kutiseva iho, kunnes tilanne normalisoitui, jos enää syönyt leipää. Muistini on ilmeisen lyhyt, koska retkahdin leipään useampaan eri kertaan. Lopputulos oli aina sama. Lopulta ymmärsin, että minun on viisainta jättää ruisleipä. Samalla jätin muutkin gluteeniviljat, vaikka minulla ei ollut tietoa onko ongelma gluteenissa vai rukiissa. (Luottamukseni lääkäreihin on sen verran heikko, etten nähnyt tarpeelliseksi selvittää asiaa lääkärin kanssa.) Ruokavalioni monipuolistui, kun en saanut enää suurinta osaa energiastani viljoista.

Olin ollut jo pidemmän aikaa hyvin vähällä sokerin käytöllä. Jostain syystä keksin leipoa erästä lapsuuteni herkkua. Olin todella pettynyt, sillä entinen herkku ei maistunut kerrassaan miltään muulta kuin sokerilta. Makuaistini terävöitymisen myötä syömiseni muuttuivat. Enää pelkkä makeus sokerin muodossa ei riitä, vaan vaadin oikeita makuja. Maitosuklaa oli aivan liian makeaa ja vaihtui tummaan suklaaseen. Marjat ja hedelmät alkoivat maistua paremmilta kuin koskaan. Jos kaipaan oikein makeaa, nautin pari kuivattua viikunaa. En enää kaivannut herkkuja kuten ennen, eivätkä entiset herkut enää herkkuja olleetkaan.

Voisinpa sanoa, että sen pituinen se. Vaan ei. Ruoka ei ole minulle helppo asia, ja selvisi ettei se ole sitä kumppanillenikaan. Tuli päivä, jolloin kaikki piti miettiä uudelleen. Siitä seuraavassa postauksessa.

4 kommenttia artikkelissa “Pala kerrallaan kohti parempaa, yksinkertaista ruokavaliota – osa I

  1. Ruoan miettiminen on minullekin vaikeaa. Ongelma jakautuu kahteen: kaupasta on vaikeaa löytää hyvää kaiken ”roskan” seasta ja toisekseen mies ei tykkää syödä monia herkkujani, joten mahdollisuudet pienenee ja on vaikeaa keksiä uusia ruokalajeja. Olen ihan surkea pitämään syömisistäni huolta, mutta työelämässä opin säännöllisyyden tärkeyden ja parisuhteessa olen oppinut tiettyihin syömisrutiineihin, jolloin yksin ollessaankin osaa pitää niistä paremmin kiinni. Joskus vain tuntuu, että elämässä olisi niin paljon muutakin kiinnostavaa mietittävää kuin se ainainen ruoka… Ruoanlaitto on mukavaa silloin, kun ei ole kiire ja saa rauhassa käyttää siihen kaiken sen ajan, mitä vaatii.

    Viikunat on hyviä!

    • Kiitos kommentistasi! Kovin tuttua. Kaupasta on tosiaan vaikeaa löytää hyvää kaiken epämääräisen seasta. Tunnistan myös tuon ruoanlaiton hankaluuden, kun on kumppanin kanssa erilainen maku ruoan suhteen. Siitä muuten enemmän jutun toisessa osassa. Se ainainen ruoka… niinpä. Olen ollut niin monta kertaa elämässäni täysin kyllästynyt koko ruoka-asiaan. Se on sitten tullut ratkaistua milloin mitenkin.

      Löytyi siis toinenkin viikunoiden ystävä.🙂

  2. Mielenkiintoinen postaus, jään innolla odottelemaan seuraavaa osaa! Mullakin on vähän samansuuntaisia fiiliksiä ruuan suhteen, sen laittaminen on aika pakkopullaa useimmiten. Olen yrittäjänä ja kotiäitinä kotona kahden lapsen kanssa, joten aterioita täytyy valmistaa joka ikinen päivä sen 5 kappaletta. Näin on ollut jo kohta 7 vuotta, luulisi, että homma jo toimisi, mutta ei🙂 Osittainhan vika on tietysti oma, kun en suostu lapsia päivähoitoon laittamaan, silloin ei tarvitsisi valmistaa kun päivällinen ja iltapala😉

    Meillä syödään myöskin itsetehtyä kasvisluomuruokaa, itse painotan omaa ruokavalioani raakaruuan suuntaan. Valkoiset vehnäjauhot, pastat, riisit ym. eivät ole koskaan kuuluneet lasten ruokavalioon. Syödään kyllä kalaa, tosin senkin ostaminen on nykyään jo aika hankalaa.. Tehotuotettua lihaa ei syödä ikinä, välillä riistaa. Ennen en suostunut ostamaan edes marjoja kaupan pakastealtaasta, muusta puhumattakaan, mutta nyt jo armahdan vähän itseäni, että sieltä voi joskus jotain hakea, niissä kun ei mitän lisäaineita kuitenkaan ole (jos siis ostaa kotimaisia marjoja, tai peruna-sipulisekoitusta tmv.)

    Peilistä minua katsoo ihan normaalivartaloinen nainen, mutta painoindeksi on alipainon puolella. Olen kanssa herkutellut lapsuudessa ja nuoruudessa yllin kyllin. Myös minulla oli aika kun joka päivä koulunjälkeen hain samassa talossa olevasta leipomosta kermamunkin😉 Koskaan se ei ole kuitenkaan kiloissa näkynyt, joten siksi varsinkin nuorena tuli syötyä mitä sattuu, kun kuvittelin, että se painolukema on ainut mittari, voi olla että niiltä ajoilta ei hirveästi ravintoaineita saanut..

    Tuntuu, että välillä kaikki tosiaan pyörii ruuanvalmistuksen ja keittiönsiivoomisen ympärillä.Meillä ruoka-ajat ovat kellon tarkat 7.30, 12, 14, 17 ja 19.30. Olen välillä koittanut ottaa rennommin ja esim. tarjota vain yhden lämpimän aterian päivässä, mutta olen palannut nopeasti takaisin tähän natsityyliin😉 Lapset kuitenkin tarvitsevat mielestäni nämä ateriat ja säännöllisyys on siinä mielessä plussaa, kun esim. sokerit eivät pääse laskemaan liian alas.

    Tsemppiä teille ruoka-asioiden kanssa painimiseen!

    • Kiitos kommentistasi ja tsempistä tähän painiin. Otan molemmat ilolla vastaan.

      Sinulla tosiaan on enemmänkin tuota ruoanlaittoa. Ihme olisi, jos ei joskus pakkopullalta tuntuisi. Nostan hattua ja korkealle tuosta ruokailurytmistä! Se ei ole ollenkaan vähäpätöinen asia eikä turhaa nipottamista. Itselläni on todennäköisesti elämän loppuun asti tekemistä jonkinlaisen rytmin saavuttamisessa. Yhä paremmin olen sentään oppinut itseäni kuuntelemaan aikojen saatossa. Säännöllinen ruokailurytmi olisi ehdottomasti hyödyllinen. Huomaan selvästi miten se vaikuttaa oloon, silloin kun se jostain (yleensä minusta riippumattomasta) syystä toimii.

      Kaupan pakastimen antimista sen verran, että ne eivät ole ollenkaan huonoimmasta päästä oleva vaihtoehto, jos jossakin kohtaa pitää ruoanlaitossa ns. oikaista. Itse olen huomannut, että esim. pakastevihanneksista on tällaisessa kahden laiskasti ruokaa laittavan aikuisen taloudessa paljon hyötyä. Vähentävät myös tehokkaasti ruoan joutumista biojätteeksi. Ja jos joskus on välttämätöntä syödä valmisruokaa kun ei muuta voi, niin pakastimen valmisruoat ovat pääosin huomattavasti parempilaatuisia kuin kylmähyllyjen valmisruoat. Pakastin pitää huolen siitä, ettei kaiken maailman lisäaineita tarvita niin paljoa. Usein ei ollenkaan.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s