”Miksi luovuin siitä, nyt se olisi tarpeen!”

”No nyt minä sitä sitten tarvitsisin! Arvasinhan minä, että heti kun luovun siitä, niin kohta sitä johonkin tarvitsen!”

Tavaroista luopuminen voi tuntua vaikealta, vaikka tavaran vähentämisen kokisi itselleen tärkeäksi. Tavaraa on voinut vuosien ja vuosikymmenten mittaan kertyä aivan liikaa, ja suurin osa tavarasta on käytön sijaan vain säilytyksessä. Liiallinen tavaran määrä ja pursuilevat säilytystilat voivat ahdistaa, mutta kuitenkaan oikein mistään ei uskaltaisi luopuakaan.

Mistä johtuu, että hetki sitten tarpeeton tavara alkaa tuntua tarpeelliselta – hyvin pian sen jälkeen, kun siitä on luopunut? Ajattelen, että tuollainen ajatus herää usein ihmisen turvattomuuden tunteesta, vahvistamaan käsitystä siitä, että tavaroista ei kannata luopua, koska mitä tahansa voi vielä tarvita. Voi olla, että aiemmin elämässä on ollut pulaa todella tarpeellisista arjen asioista, kuten ruoasta tai välttämättömistä tavaroista. Vaikka tilanne olisikin muuttunut aivan toisenlaiseksi, eikä paluuta entisenlaiseen kurjuuteen olisi enää tulossa, luottamus tulevaisuuteen voi yhä olla huteralla pohjalla. Jonakin hetkenä rationaalisen päätöksen tekeminen turhasta tavarasta luopumiseksi on onnistunut, mutta seuraavana hetkenä taustalla oleva turvattomuus nouseekin pintaan.

”Säästän tämän varmuuden vuoksi. Pahan päivän varalle.”

Lausahdukset ovat hyvin ymmärrettäviä ihmisen suusta, joka on kokenut todellista puutetta elämässään. Sekin voi riittää, että puutetta kokeneet ihmiset välittävät kokemuksiaan seuraaville sukupolville. Toisaalta joskus saattaa hämärtyä, että lähtökohdat sen pahan päivän kohtaamiseen ovat aivan toisenlaiset, kuin olivat aikoinaan, kun paha päivä tuli. (Ainakin jos mietitään pula-aikoja, henkilökohtaisten kriisitilanteiden kohdalla tilanne voi olla toinen.) Yhteiskuntamme on muuttunut aivan toisenlaiseksi. Tavarasta ei ole pulaa.

Kun jossakin taka-alalla on olemassa epävarmuus tulevaisuudesta, ja miten silloin selvitään, voi olla vaikea osata luopua mistään. Edes sellaisesta, millä ei hätätilanteessa tulisi olemaan minkäänlaista arvoa. Harva kenties tulee ajatelleeksi, että jos jonkinlainen hätätilanne tulisi, todennäköisimmin erilaiset taidot olisivat arvokkainta pääomaa mitä meillä voisi olla. Miten monella menisi sormi suuhun, jos sähköverkko lakkaisi toimimasta pidemmäksi aikaa? Ruokahuollossa olisi katkoksia? Hanasta ei tulisikaan käyttökelpoista vettä?

Miten paljon hyötyä omistamistasi tavaroista, jotka koet turhiksi, mutta joista et uskalla luopua, olisi nykyajan ”pahana päivänä”?

Olen aikoinaan katsonut sivusta ylimääräisen tavaran aiheuttamaa harmia, ja kuunnellut mitä lennokkaimpia perusteluja sille, miksi oikein mistään ei voisi luopua. Selitykset ovat ulkopuolisen korville vailla todellisuuspohjaa, mutta selittäjälleen enemmän kuin puoliksi totta. Voihan se olla, että tulee ”paha päivä”, jolloin kymmeniä vuosia koskemattomina olleita vaatteita on haettava vintiltä, vaikka vaatekaapitkin pursuilevat vaatteita, joita ei käytetä?

Kun turvattomuuden tunnetta pidetään kurissa säilyttämällä tavaroita ”varmuuden vuoksi ja pahan päivän varalle”, mistä tahansa luopuminen voi tulla vaikeaksi. Ihmisaivot ovat luovat, ja keksivät nopeasti mihin juuri sitä vuosikausia kaapissa käyttämättä lojunutta tavaraa olisi välttämättä tarvittu, mistä tuli luovuttua. Tai niitä tyhjiä margariinirasioita tai tyhjää pahvista kaurahiutalepakettia.

Olennaista on huomata, että me itse luomme itsellemme käsityksen siitä, mitä tarvitsemme. Jos luovumme jostakin, jota hetken päästä kaipaammekin, voimme miettiä asiaa uudelleen. Jos omistamme paljon tavaraa, ja koemme huolta luopua oikeastaan mistään, on hyvin epätodennäköistä että luopuisimme tavarasta, jota aivan todella tarvitsemme. Voimme opetella luottamaan omaan arvostelukykyymme. Voimme silti kokea hetkellistä huolta, jopa ahdistusta siitä, että luovuimme jostakin, jolle juuri keksimme tarvetta.

Me itse keksimme tarvita jotakin, ja voimme itse ajatella tuon tarpeen myös pois. Tapahtuiko kuitenkaan mitään peruuttamatonta tai vakavaa? Voisimmeko ratkaista tilanteen toisella tavalla? Tai kun katsomme tarkemmin, voisimmeko huomata, ettei tarvetta todellisuudessa olekaan? Asioita ei tarvitse tehdä juuri niin kuin ajattelimme, ja usein niitä ei tarvitse tehdä ollenkaan. Kokemukseni mukaan me ihmiset teemme paljon kaikenlaista, jonka voisimme yksinkertaisesti jättää tekemättä, ilman että siitä koituisi minkäänlaista harmia.

Me ihmiset olemme erilaisia, kukin omien elämänkokemustemme muokkaamia. Itse en ole keräillyt tavaraa ympärilleni erityisen paljon, mutta näin jälkeenpäin olen huomannut, että samoja tavaroita oli liian monia kappaleita ”varmuuden vuoksi”. Tavaroiden määrä ikään kuin valmiiksi ennakoi tulevaa taloudellista ahdinkoa tai esimerkiksi mahdollista parisuhteen päättymistä. Erotessa ei tarvitsisi tapella tavaroista, kun kaikkea olisi riittävästi jaettavaksi kahdelle. Olen kantanut huolta myös raha-asioista. Kun vielä pidin tavaroiden omistamista tärkeänä, enkä ajatellut niiden todellista tarvetta, kannoin enemmän huolta rahatilanteesta. Nyt kun tiedän, että tarvitsen vain hyvin vähän, olen voinut heittää huolen mielestäni.

Tavarat eivät tuoneet elämääni turvallisuutta. Huolet siitä, selviänkö jos jotakin odottamatonta tapahtuu, saatoin pudottaa pois kyydistä opittuani tuntemaan itseni paremmin. Ymmärsin, että olen jo tähän mennessä selviytynyt vaikka mistä, ja tulen selviytymään jatkossakin. Minulla on paremmat eväät selviytyä kuin koskaan aiemmin elämässäni. Minun ei ole tarpeen tehdä tavarasta suojamuuria ympärilleni, sillä tavarapaljous ei minua auta, jos joudun kokemaan ikäviä yllätyksiä elämässä.

Tavallaan nurinkurista on, että myös tavarasta luopuminen on lisännyt luottamustani tulevaan. Kun pala palalta olen kuorinut tavarakerroksia pois asunnostamme, olen kokenut käytännössä, että elämä kulkee mainiosti eteenpäin vähemmälläkin tavaramäärällä. Enää en kanna huolta siitäkään, että yllättäen menettäisin tavaroita. Olen oppinut ymmärtämään mitä todella tarvitsen, ja alkanut suhtautua tavaroihin epämääräisen halun sijaan konkreettisesta tarpeesta käsin. Aiemmin luulin tarvitsevani kaikenlaista, ja koin, että minulta puuttuu sitä tai tätä. Ei ihme, että kannoin huolta rahatilanteesta pitkälle tulevaisuuteen!

On olemassa erilaisia syitä, minkä vuoksi keräämme tavaraa ympärillemme enemmän kuin mikä meille on tarpeen tai hyväksi. Suuri tavaramäärä voi olla meille taakka, eikä suinkaan apu mihinkään, vaikka emme sitä vielä tiedostaisikaan.

16 kommenttia artikkelissa “”Miksi luovuin siitä, nyt se olisi tarpeen!”

  1. Hyvä kirjoitus. Ymmärrän hyvin, mistä kirjoitat, kun olen ollut myös todella ”pahan päivän varalle” -ihminen. Järkevissä mittasuhteissa on järkevää varautua tulevaisuuteen, mutta liika on liikaa. Olen kokenut luopuessani tavaroista vapautumista ja rohkeutta. Olen muuttanut epätyydyttävää nykyelämäntilannettani. Tämä rohkeus on kannustanut minua tekemään rohkeampia valintoja ja tekoja muussakin elämässäni. Olen rikkonut rajojani ja koen, että liikun koko ajan enemmän ja enemmän kohti omaa, rohkeaa elämääni. Ja tämä kaikki on lähtenyt vain siitä, että tein toisin kuin aiemmin eli luovuin sellaisista asioista (tavaroista), joita ilman aiemmin en olisi voinut kuvitella eläväni. (Rohkealla tarkoitan tässä omaa pientä elämääni ja sen mittakaavoja, en mitään maailmoja mullistavaa.)

    Toisintekemisestä ja -näkemisestä voi lähteä yllättävän iso virta liikkeelle. Olen valtavan iloinen siitä, että lähdin karsimaan maallista omaisuuttani, vaikka vieltä toistaiseksi minulla on vieläkin valtavasti rompetta. Minulla luopumisessa helpottaa se ajatus, että monia asioita saa halvalla kirpparilta, jos oikeasti tulee paniikki (jota ei todennäköisesti ikinä tule). Minä olen kokenut myös, että huoleni tulevaisuuden suhteen ovat karisseet aika vähiin. Luopuminen on siis lisännyt tunnetta läsnäolosta tässä hetkessä, mikä taas lisää onnellisuuttani ja vähentää murehtimista. Jos minä pystyn olemaan pitkiäkin aikoja murehtimatta nykyään, kuka tahansa pystyy siihen 😉

    • Kiitos kun kommentoit! Mukava kun kerroit ajatuksistasi, miten tavaran vähentäminen on sinuun vaikuttanut. Itsekin olen kokenut vapautumista ja rohkeuden lisääntymistä, kun olen vähentänyt tavaraa. Avoimuutta erilaisille mahdollisuuksille kuin ennen.

      Aivan totta, maailmassa on tavaraa niin paljon, että jos jotakin välttämättä tarvitsisi, se olisi mahdollista löytää edullisesti kirpparilta. Tai ainakin tavallisesta kaupasta. On helpompi luopua, kun tietää, että tavara ei maailmasta lopu. Vaikka tuskin monellekaan käy niin, että joutuu ostamaan uudelleen tavaroita, joista meni luopumaan.

      Kirjoitit kiinnostavia huomioita. Läsnäolon lisääntymistä minäkin olen kokenut tavaraa vähentäessäni. Samalla olen kyllä vähentänyt muutakin turhaa elämästäni, mikä myös osaltaan vaikuttaa. Jännä juttu miten elämän yksinkertaistaminen voi vaikuttaa ihmiseen niin monella tavalla positiivisesti.

  2. Aivan ihana blogi sinulla, kiitos siitä. Aina kun tätä luen alkaa tehdä mieli karsia tavaraa. Olen jo usean vuoden ajan elänyt monen mielestä minimalistisesti. Itseni mielestä tavaraa on silti liikaa. Erilaiset lahjat ovat minulle tuottaneet eniten harmia ja tuskaa. En haluaisi laittaa juuri saamiani ”sisustusesineitä” kierrätykseen. Saan äidiltä ja muilta sukulaisilta tavaraa lahjaksi vaikka olen heitä kieltänyt ostamasta. He eivät vaan ymmärrä…

    • Kiitos kommentistasi! Ja kauniista sanoista. On aina mukava kuulla, että blogistani on iloa ja hyötyä.

      Lahjat voivat olla hankala juttu. Minun lähestymistapani asiaan on aika suoraviivainen. Ja totuuden nimissä on sanottava, etten ole joutunut sitä käytännössä testaamaan. Minulle ei nykyään yleensä tule lahjoja miltään suunnalta. Läheisten ihmisten kanssa vääntäisin rautalangasta, mitä tavaralle tapahtuu, jos minulle jotakin tuodaan, vaikka olen sanonut, etten mitään halua. Minun tapauksessani tavara hyvin todennäköisesti lähtisi kierrätykseen, ellei joku olisi onnistunut hankkimaan jotakin, mitä todella tarvitsen. Se olisi sinänsä ihme, sillä en yleensä koe tarvitsevani oikein mitään. Ainakaan mitään sellaista, mitä joku toinen osaisi minulle ostaa tai tehdä. Tällainen lähestymistapa voi sopia läheisten ihmisten kanssa, muiden kanssa se voi aiheuttaa hankaluuksia ja kuulostaa töykeältä. Mikä siinä on, että on niin vaikeaa kunnioittaa ihmisen toivetta, ettei mitään tavaraa tuotaisi? Keskustelua tavaran merkityksestä itselle kannattaa varmasti aina käydä. Ja jos joku aivan välttämättä tahtoo jotakin antaa, niin hänelle kannattaa vihjata aineettomista lahjoista.

  3. Minusta tuntuu että elän juuri nyt sitä ”pahaa päivää”. Olen hoitovapaalla ja todella iloinen että olen säästänyt kaikenlaista pahan päivän varalle. Ei vaan mennä kauppaan ja ostella sitä tätä ja tuota kun tarvitaan. Ei aina edes kirpputorilta. Sieluni kaipaa minimalistisempaa elämää, mutta jatkan silti tavaran säilömistä vintillä. Kolmen lapsen perheessä vanhat arvottomat aarteet nousevat arvoon arvaamattomaan, esimerkiksi halloween-aikaan. Haaveilen, että sitten joskus kun lapset muuttavat omilleen, voin poistaa kaiken varalle säilötyt turhuudet.

    • Kiitos kommentistasi! Lapsiperheen elämässä kaikenlainen tavara voi löytää eri tavalla arvonsa kuin meillä, joilla lapsia ei ole. Lapsille moni säästää kaikenlaista, vähintään vaatteita kasvavan lapsen tuleviin tarpeisiin. Lapsiperheessä rahanmenoa riittää, joten onhan se järkevääkin säästää jotakin tulevia tarpeita ajatellen.

      Halloweenia siis joku Suomessakin viettää? Minä kun luulin, että se näkyy vain kaikenlaisena krääsänä kaupoissa. Kauppiaiden toiveissa saada ihmiset taas ostamaan jotakin…

  4. Mulla ei oikeastaan ole pahan päivän varalle säilöttyjä tavaroita mutta sitkun-tavaroita kyllä on 😦 Moni koriste-esine on kaapeissa siksi, että sitten, kun minulla on isompi asunto tai talo, niin sitten voin laittaa esineet esille. Sitten voin tehdä hienoja kattauksia kaikilla niillä astioilla, mitä minulla on ja sitten voin sisustaa niin ja noin. Jotkut tavaroistani ovat olleet minulla kymmenen vuottakin odottaen vaan sitä jotain sitkun-hetkeä, jota ei ole vieläkään tullut! Välillä mieleen hiipii epäilys, että ehkä sitä hetkeä ei tulekaan tai ainakin pitäisi lakata odottamasta ja vaan kierrättää tavaroita eteenpäin.

    Mutta kun ne on niin nättejä ja entäs, jos joskus…!

    • Kiitos kommentistasi! Sitkun-tavaroita. Niinpä. Itse mietin ennen tätä minimalismin löytämistä, että meillä on tavaroita tarpeeksi vaikka kahteenkin kotiin. Mietin hetken, että jospa alkaisin kerätä vintille kaikkea ylimääräistä, jota tarvitaan sitten kun tai jos meillä joskus olisi mökki. Onneksi en tehnyt niin! Ensinnäkin käsitykseni siitä, mitä mökillä tarvitsisimme, on muuttunut huomattavasti pienimuotoisemmaksi. Jos meillä joskus mökki tulee olemaan, niin silloin kykenemme sen myös varustamaan sen verran kuin tarpeen on. Ei ole tällä hetkellä edes näköpiirissä.

      Mietin lukiessani kommenttiasi, että niin, onko tuo ajattelemasi hetki tulossa? Ja tuleeko se vain odottamalla, vai edellyttäisikö se sinulta jonkinlaisia toimia? Haluaisitko sen tulevan? Vai onko kyse vain takaportista, että ei tarvitsisi luopua kauniista ja periaatteessa oikein mukavista tavaroista, joita et kuitenkaan taida tarvita?

      Ja vielä yksi kysymys, ihan vain koska olen itse törmännyt omiin kummallisiin ajatuksiini aikoinaan. Ovatko ne hienot kattaukset ym. mitä mietit, sinun juttusi? Oletko sinä ihmisenä sellainen, että oikeasti toimisit kuten haaveilet, vai onko se jonkun toisen elämää? Ja toisaalta, mikä on estänyt tekemästä niitä kauniita kattauksia jo nyt, edes pienemmässä mittakaavassa, ja nauttimasta niistä kauniista astioista? On ikävää, jos omistamistaan mukavista tavaroista ei nauti, vaan odottaa jotakin mahdollisesti joskus tulossa olevaa ja säilöö tavaroita käyttämättöminä. Jos tavaroista siis on iloa, niin miksi pantata sitä iloa johonkin ehkä joskus tulevaan aikaan? Miksei nauttisi tavaroistaan jo nyt?

      • En varsinaisesti ole ostanut tavaroita sitkun-periaatteella mutta nyt tavaroiden vähentämisen myötä on kirkastunut, että joistain esineistä on vain tullut sellaisia, kun niille ei ole ollut tilaa ja käyttömahdollisuuksia tähänastisissa kodeissa. Osa sellaisista on kyllä ollut helppo kierrättää eteenpäin mutta jotkut selvästikin vaativat pidempää harkinta-aikaa. Ihan pelkistä koriste-esineistä en juurikaan perusta enkä halua kotiini kirjahyllyä ja siihen esineitä pölyyntymään (kirjoja minulla ei enää montaa olekaan). Toivon toki, että asuisin joskus puolisoni kanssa vähän väljemmin kuin pienessä kaksiossa mutta tällaisten haaveidein toteutuminen ei ole aina itsestä kiinni. Ja minulla EI ole aikomuksena täyttää isompaa asuntoa sitten suuremmalla määrällä tavaraa! 😛 Kaipaan ehkä enemmänkin avaruutta ja tyhjää tilaa.

        Olen kyllä esteetikko ja käytämme arkisinkin vain astioita ja tavaroita, joita pidän kauniina – kaikki rumat, vanhat kipot yms. on kierrätetty pois jo aikoja sitten. En myöskään tunnista, että minulla olisi unelmia, jotka eivät nimenomaan olisi ”omiani” – sellaisista olen vuosien saatossa päässyt kyllä jo eroon. Ei minusta esim. koskaan tullut – eikä tule – sitä reppureissaaja-maailmanmatkaajaa tai aktiivista järjestöihmistä, jollainen joskus toivoin olevani 😛

        • Niinpä, ei niitä tavaroita sillä ajatuksella useinkaan osta, että suoraan säilöisi niitä jotakin tulevaa aikaa varten. Jossain vaiheessa vain huomaa, että osa tavarasta ei olekaan nykyiseen elämäntilanteeseen kovin sopivaa, eikä siitä tule luovutuksi, koska sitten kun sitä tai tätä.

          Avaruutta ja tyhjää tilaa. Sitä minäkin kaipaan, neliöistä ei niin väliä. Minulle taitaa siis riittää aika pienikin avaruus. 🙂 Usein mietin nykyään, että tämä 54 neliötä on turhankin paljon. Ja tosiaan, kaikki ei aina ole itsestä kiinni. Toivon, että haaveesi toteutuvat!

          Esteetikko olen minäkin. Tuntuisi kummalliselta käyttää joka päivä rumia tai toimimattomia tavaroita, kun on mahdollisuus valita.

      • Myös minulle nämä ovat hyviä kysymyksiä Tuulia, kiitos! Olenkin ottanut jo osan sitkun-astioista jokapäiviseen käyttöön. Ja koriste-esineistä luopumista yritän tehdä koko ajan pään sisällä. 🙂

        • Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että kysymykset sopivat sinunkin mietintämyssyysi. Sitkun-tavarat voivat olla hankalia. Varsinkin jos tarkasti tietää, mitä tulevaisuudeltaan odottaa, ja nuo tavarat sopisivat siihen tulevaisuuden tilanteeseen niin hyvin…

          Koriste-esineet. Olen ajatellut, etten erityisesti niistä perusta. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että kynttilälyhtyjä ja keraamisia tai lasisia säilytysrasioita tai -astioita on liiankin kanssa. Kaikesta vähentämisestä huolimatta. Aionkin lähiaikoina kerätä kaikki tämän kategorian tavarat tyhjälle pöydälle, ja katsoa sitä määrää. Ja miettiä, mitä ihan todella haluan säilyttää ja tarvitsen, ja mistä voisi luopuakin. Jos käyttöä ei ole, eikä intoa pyyhkiä pölyjäkään, niin turhaan näitä kaapissakaan säilön.

    • Minulla on myös tälläisiä sitkun-tavaroita. Olen ostanut niitä joskus ’palkinnoksi’ itselleni eikä niistä luopuminen kyllä ole helppoa. Noita sitkun-aikoja minäkin joiltakin osin odotan. 🙂

  5. Muistan oman monivuotisen tavaranvähennysprojektini ajalta, että yhden kerran on harmittanut jostain tavarasta luopuminen jälkikäteen. Nyt en tosin enää muista, mikä se tavara oli, joten mitään suurta vahinkoa ei varmaan päässyt tapahtumaan…

    En ole oikeastaan koskaan säästellyt pahan päivän varalle. Olin joskus alle parikymppisenä siivoamassa silloisen poikaystäväni mummon jäämistöä, ja mummo oli ollut kyllä todellinen pula-ajan kasvatti ja tavarahamsteri. Sen kokemuksen myötä päätin, etten ikinä tule jättämään kenenkään setvittäväksi sellaista tavaramäärää. Tästä päätöksestä huolimatta tavaraa tuntuu kertyvän turhan helposti, mutta ehkä kuitenkin vähemmän kuin muuten.

    • Kiitos kommentistasi! Sitä kerää ihmeen helposti ympärilleen paljon muka-tarpeellista tavaraa. Vähentäessään yhä uudelleen ja uudelleen ei kuitenkaan yleensä jää kaipaamaan mitään mistä luopui. Tai sitten juuri jotain yhtä tavaraa. Muisti on kuitenkin aika lyhyt. Jännä juttu tämä tavaran keräileminen. Voin kuvitella, että oli silmät avaava kokemus se mummon jäämistön siivoaminen.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s