Kaksi ohjelmaa liittyen kuluttamiseen ja tavaraan

Sain sähköpostia blogin lukijalta (kiitos Anniina!), joka antoi vinkin mainiosta televisio-ohjelmasta. Kyseessä on Ylen Docventures-sarjan osassa Raha esitetty dokumenttielokuva Queen of Versailles. Dokumentti kertoo Siegelin perheestä, joka rakennuttaa Yhdysvaltojen kalleimman yksityiskodin. Ohjelma on nähtävillä Yle Areenassa vielä 16 päivää.

Katsoin eilen kyseisen dokumentin. Katsoessa oli hyvin vaikea saada suu pysymään kiinni… Ilman epäuskoisia välihuudahduksiakaan en selvinnyt. Pää tulvi kysymyksiä ja hämmennystä siitä, miten erilaisia ihmiset voivat olla – ja miten erilaista elämää elää. Elokuvan katsottuaan oli mukava palata takaisin omaan pieneen elämäänsä.

Toinen vinkkini on Yle Radio Suomen ohjelma Elämänmenoa, joka lähetetään huomenna 19.11. klo 19-20. Ohjelman aiheena on Irti tavarahelvetistä, ja vieraana lähetyksessä on ammattijärjestäjä Reija Wihinen sekä kotiaan turhasta tavarasta raivannut Paula Mäntynen. Sain itsekin olla mukana lähetyksen tekemisessä, mistä olen otettu ja kiitollinen.

Ohjelman voi kuunnella täältä.

Kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä katselu- ja kuunteluhetkiä!

5 kommenttia artikkelissa “Kaksi ohjelmaa liittyen kuluttamiseen ja tavaraan

  1. Olisiko vinkkejä mitenselvitä joululahjaostoksista? On paljon kummilapsia ja omia, jotka odottavat lahjoja. Ajatuskin kaupoissa palloilusta kauhistaa… Vaihtoehtona ei ole ostamatta jättäminen. Jollekulle vois ostaa lahjakortin kyllä…

    • Kiitos kommentistasi! Ostosvinkkejä minulla ei oikein taida olla, mutta mietitääs. Siitä on aika kauan, kun on tarvinnut miettiä joululahjojen ostamista. Korkeintaan olen ostanut jotakin, mitä minulta on pyydettykin. Kaksi lasta odottaa jotakin, toistaiseksi kuitenkin tietääkseni joulupukilta eikä minulta. 😉

      Lahjakortti voi olla hyvä ratkaisu, kun tietää mistä lahjansaaja suunnilleen pitää, jotta osaa ostaa lahjakortin oikeaan paikkaan. Jos ”lahjottavia” on monia, kauppapalloilu voisi helpottua kun kysyy esim. lapsen vanhemmilta suoraan mistä lapsi pitää tai on kiinnostunut juuri tällä hetkellä, jos itsellä ei ole tiedossa.

      Oletko päättänyt jo ostaa ihan konkreettisia tavaralahjoja vai kävisikö jokin kokemuksellinen tai elämyksellinen lahja? Leffaliput ovat hyvä lahja monen ikäisille, kumppanini on ratkaissut vuosikausia lahjanoston niin. Ei ainakaan tule ostettua jotakin aivan turhaa, ja kun tietää että lahjan saajat käyvät kuitenkin paljon elokuvissa, niin leffaliput ovat mieluinen lahja. Kun ”pehmeiden pakettien kammo” -ikä on ohitettu, villasukat saattavat olla enemmän kuin toivotut. Kaikilla ei ole mummuja niitä kutomassa enää nykypäivänä. Viluvarpainen kesät-talvet tennareissa kulkeva voi olla hyvinkin mielissään. 🙂

      Tiedätkö miten suuri lahjavuori lapsia noin suunnilleen odottaa, joille olet lahjoja ostamassa? Onko siis suuri määrä ihmisiä, jotka kaikki ostavat jotakin samoille lapsille? Voiko siis olla niin, että ostit mitä tahansa, se kärsii inflaation kun lahjoja tulee aivan liikaa? Tällaisessa tilanteessa voisi tarjota jotakin erityistä elämystä, jonka lapsen kanssa kokisi. Vain mielikuvitus on rajana mitä se voisi olla, eikä kyse tarvitse olla välttämättä mistään mikä vie rahaa. Eväsretki luontoon voi olla varsinkin pienemmille iso juttu. Erilaiset sisäleikkipuistot myös. Aikuisen jakamaton aika on tuntunut olevan hittituote jo vuosia, se jää mieleen tavaravuoria paremmin. Ja sinne elokuviinkin voi mennä yhdessä, jakaa sen hetken eikä vain antaa lippuja, jos mahdollista.

      Ymmärrän hyvin, että ajatus kaupoissa palloilusta hirvittää. Toivottavasti näistä ajatuksista oli jotakin hyötyä. Ehkä muilla lukijoilla olisi vinkkejä, miten he nämä tilanteet hoitavat? Lähetän voimia lahjarumbaan!

  2. Itselleni tuli mieleen esimerkiksi Linnanmäen tai jonkin muun huvipuiston rannekelahjakortti. Tai mikä tahansa muu elämyksellinen ja lapsen mieltä innostava yhteinen tekeminen, iästä riippuen vaikkapa karting-ajelua, ratsastusta, ponien hoitokurssia yms. yms. Ikimuistoinen lahjaidea voisi olla myös vaikkapa lupaus viedä kaikki lapset joukolla esimerkiksi Tukholman risteilylle (jolloin useampikin aikuinen voisi osallistua lahjaan / kustannuksiin). Vaihtoehtoja varmasti löytyy – olen kuullut esimerkiksi junnujen purjehduskurssista! Lisäksi palveluntarjoajilla on näissä usein saatavilla ryhmähinta, joten jos tämän tyyppisen ”elämyslahjan” hankkii useammalle lapselle, voi loppusumma olla sama, kuin jos ostaisi jokaiselle erikseen jonkin tavaran.

    Ainakin omasta lapsuudestani muistan, kuinka jännittävää oli joskus päästä serkkujen tai tuttavaperheen kanssa jonnekin erikoisempaan ja elämyksellisempään ympäristöön nimenomaan porukalla. Tavaralahjat usein unohtuvat, mutta kokemukset jäävät elämään muistoihin pitkäksi aikaa. 🙂

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s