Toimiva eteinen

Eteisellä on suuri vaikutus kodin viihtyvyyteen – siitä huolimatta, että kyse onkin vain läpikulkutilasta, jossa ei vietetä aikaa. Ihannetilanteessa eteinen olisi siisti, järjestyksessä ja viihtyisä, kuin toivottaen tulijan tervetulleeksi kotiin.

Ihannetilanne ja arki voivat olla kaukana toisistaan. Kotiin tullessa voi törmätä kenkävuoreen, jota saa ensimmäiseksi työntää oven avulla kauemmas, jotta pääsee sisään. Naulakko voi pursuilla niin, ettei takkiaan saa siihen enää sopimaan. Käsissä olevia tavaroita ei saa laskettua mihinkään. Lattialla voi olla sitä sun tätä, joka ei ole löytänyt paikkaansa, tai tavaroita jotka on tarkoitus viedä jonnekin muualle.

Eteiseen yritetään usein sijoittaa kaikki mahdollinen, mitä ihminen saattaa tarvita kotoa lähtiessään. Harva eteinen taipuu tähän. Tilat ovat pieniä ja kapeita, eikä säilytysratkaisuille ole usein kovinkaan paljon tilaa. Jos sinnikkäästi halutaan, että tavarat olisivat nopeasti käsillä lähtiessä, saatetaan eteisen liian pieneen tilaan tunkea väkisin aivan liikaa tavaraa. Kaaos on valmis, eikä toivottu toimivuus toteudu.

Eteisemme on hyvin kapea, ja ehjää seinäpintaa on vähän. Minkäänlainen tavallinen kaappi tai lipasto ei ole mahdollinen. Kapeat, päällekkäin pinottavat kenkäkaapit ovat paras keksimäni ratkaisu, niitä on meillä sekä keittiön oven takana että eteisessä. Eteisessä on käyttökengille kenkähylly, ja lisäksi kenkäkaappeja kahdessa paikassa, mikä on osoittautunut toimivaksi.

Heti ulko-ovesta tullessa on kaappipino, jonka päällä on laskutilaa ja kori avaimille. Kaapin päällä on myös ruukku tarvittaville tavaroille, kuten aurinkolaseille, heijastimille tai pyöränlampulle. Ruukussa säilytetään vain ajankohtaisen vuodenajan tavaroita, muulloin ne säilytetään vaatehuoneessa. Eteisen kenkäkaapeissa säilytetään kenkien lisäksi sateenvarjoja, sekä kulloinkin käytössä olevia päähineitä, käsineitä ja huiveja. Kokovartalopeili on aivan ulko-oven vieressä, ja jää ovesta lähtiessä sen taakse.

Maton valinta on vaikuttanut eteisen toimivuuteen valtavasti. Olen joka päivä tyytyväinen, että keksin hankkia niin suuren sisalmaton, kuin tilaan sopii. Mattoa etsiessä oli onnikin myötä, sillä satuimme löytämään maton, joka on vain pari senttiä eteistämme kapeampi. Mattoa riittää ulko-ovelta noin puolimatkaan eteistä. Pienessä eteisessä tarpeeksi suuri matto auttaa valtavasti. Useampi ihminen mahtuu astumaan yhtaikaa sisälle asti vaikka millaisilla loskakengillä, eikä lattian kastumisesta tarvitse huolehtia, kun mattoa riittää. Maton molemmissa päissä olevien kenkäkaappien päällä on laskutilaa.

Tein alkuun eteistä sisustaessani juuri sen virheen, että yritin saada sopimaan sinne jotakuinkin kaiken tarpeellisen. Hankimme siron hattuhyllyllä varustetun naulakon. Käytössä se osoittautui kuitenkin pian toimimattomaksi. Hattuhyllylle tuli kerättyä kasapäin pipoja, käsineitä, huiveja, pyöräilykypärät ja mitä milloinkin. 60 senttiä leveä hattuhylly oli lopulta aivan täynnä, eikä tavaroita saanut otettua ilman, että jotain putosi. Naulakko ei ollut erityisen toimiva vaateripustimille, eikä myöskään takkien ripustamiseen ripustuslenkeistään. Harvassa takissa oli riittävän suuri lenkki, jotta sen olisi saanut ripustetuksi.

Siedimme pitkään toimimatonta naulakkoa, kunnes päätin, että saa riittää. Naulakko tukki koko pienen eteisen. Se oli aina liian täynnä. Kylpyhuoneen ovi osui aukaistessa vaateripustimessa oleviin takkeihin. Päätin, että meidän on vain hyväksyttävä, että eteinen on pieni. Lisätilaa on haettava muualta. Päätimme järjestää eteisen jatkeena olevan pienen vaatehuoneen niin, että se olisi kuin osa eteisen säilytystä. Päähineet, huivit ja käsineet löysivät paikkansa vaatehuoneeseen hankitun hyllyn kaapeista ja laatikoista. Yksi laatikko otettiin käyttöön tavaroille, joita vielä viimeiseksi lähtiessään saattaisi kaivata, kuten aurinkolaseille. Laukuille on paikkansa vaatehuoneen oven koukuissa.

Järkeilin niin, että kun naulakkoon ei sovi kuin tarvittava, sen on oltava toimiva. Vaihdoimme naulakon hieman aiempaa kapeampaan, siroon, metallilangasta taivutettuun naulakkoon, jossa on lukuisia ripustuskoukkuja. Hattuhyllyä ei ole. Joskus tilan vähentäminen toimii yllättäen paremmin kuin tilan lisääminen. Vaateripustinta kaipaavat takit ovat alkaneet löytää tiensä vaatehuoneeseen, koska ne eivät sovi nykyiseen naulakkoon järkevästi. Pipon, käsineet tai huivin saa edelleen lasketuksi naulakkoon, mutta nekin ovat alkaneet löytää tiensä paikoilleen. Naulakkoon ei enää kasata kaikkea mahdollista, vaan siinä on opittu säilyttämään vain juuri tällä hetkellä käytössä olevia vaatteita ja asusteita.

Jokin aika sitten vapautin eteisen kenkäkaappien päälle lisää laskutilaa. Poistin koristeet, jätin vain kynttilälyhdyn, jota käytän usein. Koristeet ovat osoittautuneet pienessä eteisessä toissijaisiksi, enemmän silmäniloa on tyhjästä tilasta. Naulakon vaihtaminen vaikutti eteiseen kaikin tavoin positiivisesti. Toimivuuden paranemisen lisäksi eteinen näyttää selvästi aiempaa avarammalta.

Lopuksi vielä koosteeksi vinkkini toimivan, pienen eteisen sisustamiseen.

1. Mitä pienempi eteinen, sitä tarkemmin on mietittävä, mitä eteisessä on välttämätöntä säilyttää. Joskus tila on niin pieni, että suurin osa säilytyksestä on järjestettävä muualle, ja säilytettävä eteisessä vain kulloinkin käytössä olevia takkeja, kenkiä ja asusteita.

2. Eteistä voi ”jatkaa” sijoittamalla osan eteisessä kaivatuista tavaroista mahdollisimman lähelle eteistä esim. kaappiin tai lipastoon. Järjestely voi olla lähes yhtä toimiva, kuin jos tavarat olisivat eteisessä.

3. On hyödyllistä varata mahdollisimman läheltä ulko-ovea tila pienille tavaroille, jotka helposti saattavat unohtua, kuten avaimet, sateenvarjo tai heijastin.

4. Mahdollisimman suuresta ja huolettomasta matosta on iso ilo. Sen avulla voi huijata pienestä eteisestä tilavamman oloisen, ja lisätä eteisen toimivuutta.

5. Seinäpintaa ei kannata täyttää aivan täyteen, varsinkin jos tila on kovin kapea. Kun lattiapintaa on vähän, kaiken ripustaminen voi houkutella. Se saattaa kuitenkin aiheuttaa kapeassa tilassa tunteen seinien päälle kaatumisesta.

6. Mitä pienempi tila, sitä vähemmän sisustamiselle on mahdollisuuksia. Jos takkeja, kenkiä ja tarvittavia tavaroita on paljon näkyvillä, esineillä sisustaminen voi lisätä kaaoksen tuntua. Eteisen viihtyisyyteen voi vaikuttaa valtavasti jo valaistuksella ja seinien maali- tai tapettivalinnoilla. Peilin sijoittamista kannattaa miettiä. Parhaimmillaan se tuo eteiseen lisää valoa, pahimmillaan heijastaa sotkun näkymään sinnekin, mistä sitä ilman peiliä ei näkisi.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s