Entisten kotien muistelua

Viime aikoina mieleeni on tulvinut muistoja ensimmäisistä kodeista, joissa asuin lapsuudenkodista muutettuani. Olen miettinyt miten pienissä tiloissa silloin asuin, miten vähän omistin, ja miten tyytyväinen olin.

Olin 16-vuotias muuttaessani pois kotoa. Ensimmäisen vuoden asuin koulun asuntolassa. Sain kahden hengen huoneen itselleni, koska huonekaverini perui opiskelupaikkansa. Kun viereinen pikkuruinen huone vapautui, muutin siihen. Halusin oman pienen tilan, minulla ei ollut koskaan ollut omaa huonetta. Pikkuruisessa huoneessa kaikki oli pientä: kapea sänky, pieni vaatekaappi ja lipasto sekä pieni kirjoituspöytä. Mitään muuta huoneeseen ei olisi enää sopinutkaan.

Huone oli vanhassa, suuressa puutalossa, jossa oli kaksi kerrosta. Jaoin yläkerran noin kymmenen muun asukkaan kanssa. Alakerrassa oli jotakuinkin saman verran asukkaita. Suihku- ja wc-tilat olivat alakerrassa, keittiö ja oleskelutila sekä yksi wc yläkerrassa. Kouluun tullessani minulle selvisi, että olisin voinut toivoa, mihin koulun asuntolarakennuksista haluaisin asumaan. Yksi asuntoloista oli aivan uudenkarhea, jokaisessa huoneessa oli myös oma kylpyhuone. Harmittelin hetken, etten saanut huonetta siitä. Harmitus loppui kuitenkin heti, kun pääsin katsomaan tiloja tarkemmin. Tunnelma oli kliininen kuin sairaalassa. Tuntemattomaksi jääneestä syystä oma pieni huoneeni tuoksui aina siltä, kuin siellä olisi suuri, tuoksuva ruusukimppu.

Tuosta vuodesta on jäänyt minulle vain lämpimiä muistoja. Vanhassa talossa oli mukava asua, ja hyvä henki asukkaiden kesken. lltaisin kun uni ei tullut, kuulin miten hiiret rapistelivat seinien välissä. Olen aina ollut melko ujo ja yksin viihtyvä, mutta pidin paljon tuollaisesta yhteisöllisestä tavasta asua. Yhdessäolo muiden kanssa oli luontevaa, ehkä siksi, että jaoimme asukasmäärään nähden melko pienet tilat. Jokainen osasi ottaa toiset ihmiset huomioon, yhteiselo sujui mukavasti. Juttuseuraa oli aina.

Seuraavana vuonna oli edessä muutto toiseen kaupunkiin ja kolmen huoneen soluasuntoon. Sain mukavat ja hyvin hiljaiset kämppäkaverit. Niin hiljaiset, että tunsin olevani häiriöksi eläessäni omaa hiljaiseloani. Tapasin silloisen kumppanini muuttoa seuraavana päivänä. Melko pian muutin yksiöön, ja kumppanini liittyi seuraani muutamien kuukausien kuluttua.

Tuota yksiötä ja varsinkin sen säilytystiloja olen miettinyt viime päivinä paljon. Viihdyin todella hyvin. Asunnossa oli noin 30 neliötä: suuri huone ja keittokomero, sekä pikkuinen kylpyhuone. Keittokomerossa oli yksi yläkaappi, josta puolet oli kuivauskaappia, toisella puolella oli hyllyt. Alakaapin toisen puolen täytti roskis, toisella puolella oli muistaakseni yksi laatikko ja loput hyllykaappia. Jääkaapin alla oli kaappitilaa, samoin yläpuolella. Liedessä oli kaksi keittolevyä, eikä uuni toiminut yhtä aikaa lieden kanssa. (Nyt noin 20 vuotta myöhemmin voin todeta, että olisin kaikki nämä vuodet pärjännyt hyvin vain kahden keittolevyn liedellä uuneineen. Saako sellaisia edes mistään nykyään?)

Huoneessa oli yksi kapeahko liukuovikaappi, jonka toisella puolella oli hyllyt ja toisella puolella vaatetanko. Lisäksi huoneessa oli kaksi vanhaa, kiinteää komeroa, joista molemmissa oli hyllyt. Toinen komero oli ajateltu siivouskomeroksi, ja hyllyt olivat kolmion muotoiset. Eteisessä oli avonaulakko ja kylpyhuoneessa pieni peilikaappi. Omia säilytyskalusteita minulla oli pieni yöpöytä, jossa oli kolme laatikkoa, sekä kirjoituspöydän muutama laatikko. Pieni kirjahylly tuli jossakin vaiheessa hankittua. Kun vertaan omistamiamme tavaroita nykypäivään, niin kaikkea oli vähemmän paitsi opiskelun vuoksi tarvittavaa kirjallisuutta ja paperitavaraa.

Sovimme tavaroinemme oikein hyvin tuohon asuntoon. Silloin tavaroita oli vielä niin vähän, ettei säilytystilojen kanssa edes tarvinnut taistella. Arki sujui mainiosti ja elämä hymyili. En muista miten pitkään asuimme tuossa asunnossa, kunnes muutimme kaksioon. Ja kun nyt mietin, niin en tiedä miksi muutimme. Todennäköisesti rasavilli kissanpentu oli osasyynä, se juoksi pitkin ovenkarmeja, kun lattiapinta-ala ei riittänyt sen energian purkamiseen. Ulkoillessamme kissa nauratti talon mummuja, sitä yhtäkin joka ei niin eläimistä välittänyt. Ulkoilureissumme päättyivät usein siihen, että kissa otti koivusta pudonneen oksan suuhunsa, ja lähti juoksemaan täyttä vauhtia kohti ulko-ovea. Ne oksat eivät aina olleet ihan pieniä.

Yksiössä asuessamme en muista meidän kaivanneen jotakin lisää. Ennen kissaa tilaa oli riittävästi. Sänky ja yöpöytä, televisiotaso, kirjoituspöytä ja pieni kirjahylly, sekä ruokapöytä riittivät kalusteiksi. Esimerkiksi nojatuolia tai sohvaa ei ollut. Keittiön korkean tason alla olivat keittiötikkaat. Olisimmeko muuttaneet suurempaan asuntoon, ellei kissa olisi uhannut tehdä asunnosta silppua tilanpuutteen vuoksi? En tiedä. Todennäköisesti jossain vaiheessa olisimme muuttaneet suurempaan kuitenkin, koska niin oli tapana tehdä, jos siihen oli mahdollisuus.

Muutettuamme kaksioon tavaramäärä alkoi kasvaa. Tarvitsimme kaikenlaista täyttääksemme tyhjää tilaa. Olohuoneeseen ilmestyivät sohva ja sohvapöytä, sekä kaksi nojatuolia, kaikki käytettyinä. Todennäköisesti tavaroita tuli muutenkin lisää, sillä myöhemmän kokemukseni perusteella olen huomannut, että mitä enemmän tilaa on käytössä, sitä enemmän tavaraa tulee hankittua.

Tuon ensimmäisen kaksion jälkeen olen asunut kolmessa kaksiossa, kolmessa kolmiossa, ja nyt jälleen kaksiossa. Tuntuu kuin ympyrä olisi sulkeutumassa. Tiedän, että jos ajatellaan vain pinta-alan ja säilytystilojen määrää, voisimme hyvin elää yksiössä tai nykyistä pienemmässä kaksiossa. Emme nykyisen tavaramäärän kanssa, mutta sen tavaramäärän kanssa, mikä olisi riittävästi. Hankalaksi yksiössä asumisen tekisi lähinnä se, että elämänrytmimme eivät ole aina samanaikaiset. Asunnon rakenne tulisi nykyistäkin merkityksellisemmäksi. Toisaalta, jos yksiöön muuttaminen olisi välttämätöntä (tai vaikka taloudellisesti erityisen järkevää, mitä se ei ole) niin uskon, että elämä sujuisi siinäkin. On se sujunut ennenkin.

P.S. Mistä tämä kaikki tuli mieleeni juuri nyt? Ehkä kirjaston kahvilassa lukemastani Kotivinkin 10/2013 jutusta, jossa pariskunta vähensi tavaroitaan niin paljon, että kaksio jäi liian suureksi. He saivat lapsen, ja muuttivat 32,5 neliön yksiöön puutaloyhteisöön Tampereella.

6 kommenttia artikkelissa “Entisten kotien muistelua

  1. Mielenkiintoista. Ulkomaankeikoista johtuen oma asumishistoriani ei ole tyypillinen. Olen asunut alivuokralaisenakin moneen otteeseen sekä vuokralla lusikoita myöten valmiiksi kalustetuissa asunnoissa.
    Lapsiperhe yksiössä ei vielä 70-luvulla ollut mitenkään tavatonta. Katsoessani perheeni vanhoja valokuvia, huomaan, että tavaroita oli vähemmän. Toki vanhemmillani oli mökki ja hyvät taloyhtiön varasto- ja harrastustilat.
    Itse en varmaankaan pystyisi elämään 30 neliön asunnossa – ei oikeastaan tavaramäärän vuoksi, jonka puolesta pienempikin riittäisi, mutta tarvitsen tilaa kotiharrastuksilleni. Nimenomaan tyhjää lattiapintaa.
    Luulen, että tein viimeiset tavararaivaukset viime viikonloppuna. Tokihan jotakin poistuu käytössä vanhuuttaan ja vielä tulevissa muutoissa, varmaankin ulkomaille muuton vuoksi. Mutta nyt tuntuu hyvältä. Kunpa vain saisin työtilan, jonne saisin kaiken vähänkin työhön liittyvän.
    OP

    • Kiitos kommentistasi! Asumisväljyys on tosiaan kasvanut paljon muutamassa vuosikymmenessä. Yksi syy on tavaramäärän kasvaminen, joka asuntoon pitää saada sopimaan.

      Onnittelut, että sait tavarat raivatuksi tältä erää! Harrastukset vaikuttavat tosiaan tilan tarpeeseen. Omat harrastukseni, joita kotona teen, eivät juurikaan vaadi tilaa. Kirjoittaminen, musiikin kuunteleminen, lukeminen – kaikki sujuvat hyvin pienessä tilassa. Kun kodissa on ruokapöytä ja nojatuoli, niin harrastusteni vaatima tila on olemassa. Siksi monesti mietinkin, kun kumppaninikin tilankäyttö kotona on vastaavaa kuin omani, että suuri osa neliöistä on tarpeettomia.

      Jälkikäteen kun miettii kaikkia asuntoja missä on tullut asuttua, huomaa selvästi miten lisätilan saaminen on aiheuttanut uuden tavaran ostamista. Omituista sinänsä, ettei sitä silloin koskaan kyseenalaistanut. Oli ihan normaalia muuttaa isompaan, ja sitten hankkia sinne tavaraa, jotta ei tarvitsisi asua tyhjissä huoneissa… Nyt tuntuu kummalliselta, että joskus on tullut toimittua noin. Vieläpä useampaan kertaan!

  2. Minäkin läksin pikkuhiljaa asuntopolulle. Miksi se yksiö ei tosiaan riittänyt? No, vuorotyöläisen kanssa eläessä on helpompi, että kaksiossa voi joskus toinen nukkua sohvalla. Totesin myös, että yhdessä tilavassa opiskelijakämpässä nautin tilasta, jossa ei ollut tavaroita (onneksi ei ollut rahaa ostaa).

    Haaveilen suuremmasta asunnosta. Tai oikeastaan asunnosta, jossa voisi olla enemmän omissa oloissaan, vähän niinkuin mökillä. Meillä muuten mökillä on tuommoinen kahden levyn liesi + uuni ja ainakin toissa kesänä niitä oli saatavilla. 🙂

    • Kiitos kommentistasi! Kaksion edun yksiöön nähden huomaa juuri tuollaisissa tapauksissa, kun asukkaat elävät eri rytmissä. Yksiössä on vaikeampi olla häiritsemättä toista.

      Mukava kuulla, että tuollaisia pienempiä liesiä vielä on! Tavallista pienempiä ratkaisuja ei useinkaan näe suurissakaan kodinkoneliikkeissä, vaikka niitä valmistettaisiinkin. Kyselimme nykyistä liesi-uuni-tiskikone -yhdistelmää monesta paikasta, osassa liikkeistä sellaisesta ei oltu kuultukaan. Lopulta jouduimme tilaamaan sen koko laitetta näkemättä, kun tiettävästi vain yhdessä ketjun liikkeistä koko Suomessa laite oli nähtävillä. Ei huvittanut lähteä satojen kilometrien päähän ajelulle… Sama juttu oli aikoinaan pienen pesukoneen kanssa, sekin oli tilattava laitetta etukäteen näkemättä. Edelleen ihmettelen, että kun yhden ja kahden hengen kotitalouksien määrä on kasvussa, niin miksi juuri tämän ryhmän mahdollisesti kaipaamia pieniä kodinkoneita on niin huonosti saatavilla?

  3. Minäkin luin tuon Kotivinkin jutun, ja hauskoja yhtymäkohtia löytyi omaan elämään. Mekin muutimme ensimmäisen lapsen synnyttyä pienempään asuntoon, lähipiirin kauhisteluista huolimatta. Nyt tänne kaksioon on syntynyt jo toinenkin lapsi ja edelleen mahdumme loistavasti. Ihan noin pieniin tiloihin kuin jutussa en ehkä itse olisi valmis muuttamaan, lähinnä koska ihan noin pitkälle viety yhteisöllisyys ei oikein tunnu omalta jutulta. Haluan myös erillisen makuuhuoneen ja oleskelutilan, vuodesohvassa tai vastaavassa nukkuminen ei jotenkin innosta…

    • Kiitos kommentistasi! En minäkään suostuisi vuodesohvalla nukkumaan jatkuvasti. Yksiössä kaipaisin alkovia, se vaikuttaisi viihtyvyyteen selvästi. Joskus kun vielä katselin jatkuvasti sisustuslehtiä, ihastelin vanhojen talojen pohjapiirustuksia. Niissä oli välillä läpi talon yksiöitä, sellainen toimisi meillä mainiosti. Huone alkovilla, välissä eteinen ja kylpyhuone, ja asunnon toisessa päässä riittävän kokoinen keittiö olisivat varmasti toimiva pohja meillekin. Sehän on jo melkein kaksio, kun on kaksi riittävän suurta tilaa joiden ovet saa kiinni. Valitettavasti tuollaisia pohjia ei ole yleisesti saatavilla, ei aina alkoviakaan.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s