Joulu tulla jollottaa

Voi olla, että tänä vuonna en juurikaan kirjoita erityisesti jouluun liittyviä postauksia. Saatan kuitenkin yllättää itseni, vaikka olen tainnut sanoa enimmät sanottavani joulusta jo viime vuonna.

Joulu on minulle tärkeää hiljaisuuden, hyvän ruoan ja yhdessäolon aikaa. Lahjojen merkitys on vähentynyt vuosi vuodelta, mistä olen onnellinen. Annamme lahjat kahdelle pikkupojalle ja kahdelle isommalle. Meille joululahjoja ei satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta tule mistään, ja hyvä niin. Joinakin jouluina olemme vaihtaneet lahjoja kumppanini kanssa, jos jotakin erityistä on ollut mielessä. Useimmiten olemme kuitenkin ostaneet jonkin uuden seurapelin, kirjoja tai levyjä yhdessä. Viime vuosina olemme jättäneet kaikenlaisen ostamisen vähemmälle. Olemme lainanneet kirjastosta luettavaa ja levyjä, tai lukeneet jo hyllyssä olevia kirjoja ja lehtiä, joille ei ole arkena ollut aikaa. Erilaisia pelejä löytyy jo ennestään, ja niitä pelaamme joulun aikaan paljon.

Viime vuonna kirjoittamiani, jouluun liittyviä postauksia voi lukea arkistosta joulukuun 2012 kohdalta. Niitä ei ole kovin montaa. Viime vuonna julkaisin joulukalenterin omaisesti jotakin joka päivä jouluun asti. Hyvästä ajatuksesta huolimatta tuntui siltä, että liika on liikaa. Järjestin itselleni eniten tekemistä juuri silloin, kun yleensä nautin pimeydestä, ensilumesta ja rauhoitun hiljalleen joulun viettoon.

Julkaisen tänä vuonna kirjoituksia tavalliseen tahtiin myös joulukuussa. Niiden lisäksi saatan ripotella väliin esimerkiksi linkkejä muiden kirjoittamiin jouluaiheisiin postauksiin, tai videoihin jotka sopivat tähän aikaan vuodesta erityisen hyvin.

Toivon kaikille lukijoille rauhallista joulukuuta! Toivottavasti joulun valmistelu sujuu rennoissa ja rauhallisissa tunnelmissa, ilman turhaa kiirettä ja stressiä.

P.S. Kaipaatko joulukalenteria suoraan sähköpostiisi? Tarjoan kaksi vinkkiä joulukalentereista, joista itse ilahduin.

Ammattijärjestäjä Sandy Talarmo tarjoaa blogissaan ilmaiseksi Yksinkertaistamisen joulukalenteria.

Be More With Less -blogin Courtney Carver tarjoaa myös joulukalenteria blogissaan pientä maksua vastaan.

P.P.S. Kannattaa näköjään kirjoittaa, ettei aio kirjoittaa jostakin aiheesta. Eihän siitä voi muuta seurata kuin se, että mieleen alkaa tulla kirjoituksia kyseisestä aiheesta! Jouluaiheisia postauksia siis luvassa enemmän kuin etukäteen ajattelin.

4 kommenttia artikkelissa “Joulu tulla jollottaa

    • Kiitos kommentistasi! Ja mukava kuulla, että löysit itsellesi joulukalenterin. Minusta on mukavaa, että netistä löytyy joulukalentereita. Ne rytmittävät mukavasti joulukuun kulkua.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s