Stressaako joulu?

Otatko stressiä jouluvalmisteluista? Muuttuuko joulun odotus joulukalenterin luukkujen vähentyessä yhä kasvavaksi stressiksi siitä, miten selviydyt kaikesta jouluun liittyvästä tohinasta?

Minäkin olin joskus jouluhössöttäjä. Omassa päässäni oli jonkinlainen kuva täydellisestä joulusta, johon yritin pyrkiä.

Vuosi toisensa jälkeen pilasin hyvän joulumieleni ennemmin tai myöhemmin. Otin turhaa stressiä jouluvalmisteluista. Miksi tein joulusta suorituksen? En tiedä. Kukaan ei odottanut minulta mitään erityistä, loin odotukset ja stressin itse.

Jouluna huomasin usein, että olin rehkinyt aivan turhaan. Olin kuluttanut paljon aikaa siivotakseni kodin putipuhtaaksi, vaikka kynttilänvalossa vähempikin olisi riittänyt. Olin leiponut aivan liikaa. Jouluksi ajateltu leivonnaisvuori olisi riittänyt suuremmallekin perheelle, mutta meitä oli kaksi. Kaiken kukkuraksi vain minä kaipasin jotakin muutakin makeaa kuin suklaata jouluna.

Täydellinen joulu tuli vasta sitten, kun lopetin joulusta stressaamisen. Eräänä jouluna löysin uskomattoman läsnäolon ja rauhan tunteen. Vihdoinkin opin, mikä on minulle joulussa tärkeintä. Ymmärsin keskittyneeni aivan epäolennaisiin asioihin yrittäessäni jahdata täydellistä joulua.

Jos sinulla on tapana ottaa stressiä joulusta, lue seuraavat vinkit. Ehkä voit vielä muuttaa ajatustesi suuntaa.

1. Mieti miksi ja kenen vuoksi otat itsellesi stressiä joulusta. Tiedätkö mitä perheesi odottaa joulun ajalta? Keskustelkaa yhdessä odotuksistanne joulun suhteen. Saatat huomata, että muiden ajatukset joulusta ovat paljon pienimuotoisempia kuin oma tavoitetasosi.

2. Mikä on sinulle ja perheellesi joulussa tärkeintä? Keskity edistämään näiden tärkeimpien asioiden toteutumista.

3. Lopeta stressaamasta asioista, jotka ovat onnistuneen joulun suhteen epäolennaisia. Suursiivous kannattaa toteuttaa joskus muulloin kuin joulun alla. Koko kodin perusteellinen puunaaminen juuri joulun alla on tarpeetonta, vähempikin riittää.

4. Onko sinulla tapana yrittää pitää yksin kaikki langat käsissäsi? Ehkä voisit tästä hetkestä alkaen jakaa tehtäviä myös muille?

5. Muista, että joulun pyhät ovat lopulta lyhyt aika. Ei kannata ajaa itseään jouluvalmistelujen kanssa niin väsyksiin, ettei enää kykene nauttimaan itse joulun vietosta. Kiinnitä huomiota siihen, ettet yritä ohjelmoida joulun aikaa liian täyteen tekemistä.

6. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa viettää joulua. Sinä ja perheesi voitte järjestää joulunne niin kuin teistä parhaalta tuntuu.

Usein joulustressin syynä lienee pyrkimys välttyä pettymyksiltä jouluna. Becoming Minimalistin Joshua Becker on pureutunut aiheeseen mainiossa kirjoituksessaan 12 Steps to Avoid Disappointment this Christmas.

Vaikka joka puolelta yritetään muuta väittää, vähemmän voi olla enemmän – myös jouluna.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s