Mitä lahjaksi tavaran sijaan?

Useimmissa (lapsi)perheissä tavaravuoret ovat arkipäivää. Joulu tuo jälleen tullessaan uusia tavaroita vuoren huipuksi. Siitäkin huolimatta, vaikka monissa perheissä on yritetty kertoa lähipiirille, ettei uusia tavaroita tarvita. Kodit pursuavat liioista tavaroista.

Vielä on aikaa valita tänä jouluna lahjaksi jotakin muuta kuin tavaraa.

Minulta kysyttiin erään kirjoitukseni kommenteissa vinkkejä lahjarumbasta selviämiseen, kun lahjoja pitäisi ostaa sekä omille että kummilapsille. Kosketuspintani lapsiperheiden arkeen on varsin vähäinen, mutta onneksi nimimerkki (Tavara)lahjaton tuli apuun. Kokosin hänen tarjoamansa vinkit osaksi seuraavaa listaa, jotta ne löytyisivät paremmin avuksi kaikille ideoita kaipaaville.

Aineettomia lahjoja eri ikäisille lahjan saajille:

Liput, sarjaliput, kausikortit, muut elämykset

– elokuviin, teatteriin, konserttiin, tanssiesitykseen
– museoon, näyttelyyn, katsomaan stand-up komiikkaa
– sisäleikkipuistoon, huvipuistoon, seinäkiipeilemään, eläintarhaan
– uimahalliin tai kylpylään, keilaamaan, urheilutapahtumaan (esim. jääkiekko-, koripallo-, lentopallo-ottelu tms.)
– karting-ajelu, ratsastus, laskettelu/lumilautailu

Lippulahjan voi antaa sellaisenaan, tai mikä mukavinta, jakaa elämyksen lahjan saajan kanssa. Yhdessä koettu elämys jää mieleen varmasti pidemmäksi aikaa kuin jokin tavara. Erilaisiin tapahtumiin voi lähteä isommallakin porukalla, jolloin kuluja voi jakaa ja saada mahdollisesti ryhmäalennusta. Sopivia elämyksiä löytyy varmasti jokaiseen makuun ja myös jokaiselle kukkarolle. Yhdessä kokeminen on huomattavasti lahjan hintaa tärkeämpää!

Erilaiset kurssit ja tunnit sekä harrastukset

– kansalaisopistojen tai työväenopistojen kurssit
– ponien hoitokurssi, purjehduskurssi junioreille
– tanssikurssit
– ryhmäliikuntatunnit

Kun tietää mistä lahjan saaja on kiinnostunut, voi tukea hänen harrastustaan. Jos ei tiedä, voi ehdottaa lahjan saajaa valitsemaan kansalaisopiston tarjonnasta mieleisensä kurssin, jonka maksaa lahjan saajan puolesta.

Matkat ja retket

Erilaiset matkat ja retket voivat olla lapsille ja nuorille, aikuisillekin, unohtumaton elämys. Järjestämällä retken isommalle porukalle kerralla tulee myös ratkaisseeksi monta lahjapulmaa. Retkikohteita on lukemattomia, ja retkeillä voi myös lähialueilla ja luonnossa. Eväsretket hiihtäen, kävellen tai vaikka lumikenkäillen ovat mukava tapa viettää rentoa aikaa yhdessä.

Lahjalupaus erilaisissa asioissa auttamisesta

Lahjaksi voi antaa myös lupauksen olla avuksi jossakin asiassa, missä lahjan saaja apua tarvitsee. Pienten lasten vanhemmat voisivat ottaa mielellään vastaan lastenhoitoapua, jotta voisivat viettää välillä ihan omaa aikaa. Mainio lahja voisi olla vaikkapa liput johonkin tapahtumaan ja lupaus hoitaa lapsia sillä aikaa, kun vanhemmat ovat poissa.

Lahjaksi yhdessäoloa ja uuden oppimista

Ehkä tiedät jonkun, joka haluaisi oppia neulomaan sukat tai kaulaliinan? Laittamaan ruokaa? Leipomaan? Hiihtämään? Jos osaat jonkin taidon, minkä voisit opettaa siitä kiinnostuneelle, voit antaa lahjaksi omaa aikaasi ja opettaa eteenpäin mitä osaat.

Näitä aineettomia lahjamahdollisuuksia miettiessäni huomasin, että tavaran ostaminen on aivan liian helppoa. Paljon tavaraa henkilökohtaisempia ja paremmin mieleen jääviä lahjoja löytyy aivan jokaiseen tarpeeseen ja jokaiselle kukkarolle, kun mietimme erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Vaikka rahaa olisi käytettävissä vain vähänkin, on mahdollista keksiä mieleenpainuvia joululahjoja.

Lennokasta mielikuvitusta lahjamietteisiin!

10 kommenttia artikkelissa “Mitä lahjaksi tavaran sijaan?

  1. Ollaan jo useampana vuonna hankittu ”lahjoiksi” lahjoituksia erilaisiin omasta mielestä sopiviin kohteisiin. Ensimmäisenä vuonna ”ostettiin” sukulaisille kirkon ulkomaanavun kautta ties millaisia elämiä, tänä vuonna lahjoitus tulee todennäköisesti päätymään lastensairaalahankkeelle. Kukaan ei ole tästä koskaan närkästynyt, lähinnä ovat ilahtuneet kun ei ole ollut tuomisina tavaraa.
    Tässä siis vielä yksi idea, toki näistäkin keräyksistä osa menee kerääjille kulujen kattamiseksi, mutta toivottavasti iso osa päätyisi oikeasti avuntarvitsijoille.
    Olen myös jo sopinut yhden läheisen kanssa, että joululahjan sijaan tulen saamaan tältä innokkaalta leipurilta ensi vuoden jokaisena kuukautena yhden leivonnaisen. Iloa riittää tästä lahjoituksesta pitkään niin antajalle kuin saajalle.

    • Nämä hyväntekeväisyyslahjoitukset ovat hassuja. Ymmärrän jos vaikka intohimoisen koiraharrastajan ”puolesta” laitetaan rahaa katukoirien auttamiseksi tai vastaavaa mutta muuten tuntuu kyllä ettei se henkilö jonka puolesta lahjoitus nimellisesti annetaan liity yhtälöön palaneen puupennin vertaa. On hieman naurettavaa naamioida omaa oloa ja omaatuntoa parantavia lahjoituksia jollekin ulkopuoliselle henkilölle (si siis itse hyväntekeväisyydelle) suunnatun joululahjan kaapuun. Olisi paljon parempi ja reilumpaa vaan sanoa etten halunnut hankkia lahjaa – eihän siinä mitään pahaa ole ja kuten edellisessäkin kommentissa todettiin, eivät ihmiset (yleensä) pahastu siitä ettei tullut lisää tavaraa.

      Itse lahjan saajalle taitavasti suunnatut aineettomat lahjat voivat olla mahtavia, joskin vaativat herkästi tavaralahjaa enemmän rahallista tai muuta panostusta. Esimerkiksi kaksi leffalippua on jo aika kallista verrattuna vaikka konvehtirasiaan tai johonkin suihkugeelilahjapakkaukseen (vai mitä ihmiset nyt hankkivatkaan toisilleen) mutta vain yhden leffalipun antaminen tuntuisi taas aika oudolta. Tai jonkun retken järjestäminen verrattuna siihen että nappaa kauppareissulla jotain mukaan. Jos lahjojen saajia on paljon ovat kerrannaisvaikutukset jo aika merkittäviä. Jos taas lahjoja ei anna niin monelle niin asiahan on toki eri.

      • Kiitos kommentistasi! Ajattelin kertoa ajatuksistani minäkin, vaikka osoititkin kommenttisi Lissulle.

        Itse ajattelen, että pitää tuntea aika hyvin lahjan saajaa, että tällainen hyväntekeväisyyslahja osuu nappiin. Jos ystäväpiirissä tai sukulaisissa on ihmisiä, joilla on tapana tehdä hyväntekeväisyyttä, ja tietää mikä on heille tärkeää, niin mikä ettei ”lahja” voi olla hyvä. Ja tosiaan, riippuu tuollaisen lahjan onnistuminen siitäkin miten asian esittää lahjan ”saajalle”. Saajan on helpompi suhtautua asiaan positiivisesti, jos antaja ilmoittaa, että tänä vuonna emme ostaneet konkreettisia lahjoja, vaan annoimme rahaa hyväntekeväisyyteen, kohteeseen x. Voin myös sieluni silmin nähdä miten naama venähtää, jos asian esittää niin, kuin olisi hankkinut lahjan itse saajalle, mutta onkin hankkinut tämän nimissä vaikka vuohen jonnekin. Kuka mitenkin asiaan suhtautuu.

        Aineettomat lahjat voivat tosiaan olla hienoja, mutta se on kyllä totta, että vaativathan ne vähintään enemmän vaivaa ja helposti rahaakin kuin jos ostaa kaupasta jotakin. Toisaalta jos jaksaa nähdä vaivaa, niin todennäköisesti keksii sopivan lahjan myös ilman suurempia rahoja tai kokonaan rahaa käyttämättä.

        Itse olen hiukan miettinyt näitä ”nappaan nopeasti jotain kaupasta” -lahjoja. Minkä verran tuollaiset lahjat ovat kun-nyt-pitää-jotakin-antaa -lahjoja, ja minkä verran annettu antamisen ilosta? Kaupassa osui silmääni kassalla eräs ihminen, joka osti kasan suklaarasioita, keksipaketteja ja mikä lie olikaan kolmas artikkeli. Nopeasti katsoen joka tavaraa oli sama määrä. En voinut välttyä ajatukselta, että niistähän on mukava paketoida yksilölliset lahjat koko konkkaronkalle… Henkilökohtaisesti en ihan ymmärrä tuollaista tapaa hankkia lahjoja. Eikö siinä vesity jo koko lahjan idea? Vai pitääkö lahjan antamisessa olla joku idea?

      • Olen ehkä liian kärkäs tässä mielipiteessäni, mutta minusta ihminen joka ei osaa arvostaa hyväntekeväisyyteen puolestaan annettua lahjoitusta saa jäädäkin ilman lahjaa. Etenkin jos kyse on tavisaikuisesta, jolla on jo pitkälti kaikkea.

        • Kiitos kommentistasi! Useimmat varmaan osaavat arvostaa lahjoitusta hyväntekeväisyyteen. Ainakin kunhan ovat päässeet sen yllätyksen tai hämmennyksen yli mikä seuraa, jos kuvittelevat saavansa itselleen jotakin, ja saavatkin omalla nimellä tehdyn lahjoituksen.

    • Kiitos kommentistasi! Tuollaiset erilaiset ”lahjat” voivat toimia tai olla toimimatta, riippuu paljon lahjan saajasta. Hieno juttu että tuo teillä toimii. Riippuuhan tuollaisen ”lahjan” toimivuus paljon myös siitä miten asiat esittää. Tuo innokkaan leipurin leivonnaislahja on aivan ihana!

  2. Tunnen tapauksen, kun teini-ikäinen avasi innoissaan lahjaansa jouluaattona. Paketista paljastui lappunen, joka kertoi antajan lahjoittaneen vuohen kehitysmaahan. Saajaa harmitti. Minä en koskaan antaisi sellaista lahjaa. Miksei voitaisi sopia joulunvietosta kokonaan ilman lahjoja, ja jos jollakin on ylimääräistä, ne voisi lahjoittaa sitten kaikessa hiljaisuudessa haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen? Tarvitseeko jokaista hyväntekeväisyyteen annettua parikymppistä tuoda omien läheisten tietoisuuteen tekemällä siitä lahjomisnumero?

    • En ole Tuulia, mutta vastaanpa tähän. Teinille tuommoinen toisenlainen lahja ei ole varmasti ole sopiva – voi olla, että teinillä olisi harrastus tai vaatetarpeita tai ehkä jokin kavereireissu, johon säästää.
      Itse olen tehnyt niin, että koska en joulua vietä, lähetän vuodenvaihteessa sähköpostissa kirjeen, jossa kerron edellisestä vuodesta, mukana on kuvia yms. Kerron myös, että tänä vuodenvaihteena olen korttirahat sijoittanut aineettomaan lahjaan kehitysmaihin, mikä on se yleisin kohde.
      Lahjoja annan sitä myöten miltä tuntuu ja mitä sattuu löytymään. Tänä vuonna kait menen muuttoavuksi ystävälle ja kudon sisarelleni lapaset, ja siskon lapset saavat pari lupausta sponsoroida matkaa/harrastusta, kun nämä odotetut asiat ovat ajankohtaisia. Yhtä lahjakorttia mietin.
      Itse sain parhaan lahjan ikinä tänään: sain kuulla läheiseni parantuneen aggressiivisesta syövästä – edes toistaiseksi.

      • Kiitos kommentistasi! Minusta kuulostaa mukavalta tuo tapasi lähettää sähköpostilla kirje, jossa kerrot menneestä vuodesta. Soisin tuollaisen korvaavan perinteiset joulukortit.

        Hienoa, että läheisesi ja sinä saitte noin upean joululahjan! Tuon rinnalla muut lahjatoiveet jäävät kyllä kakkoseksi.

    • Kiitos kommentistasi! Auts! Varmasti pettymys lahjan saajalle. Totta tuokin, että hyväntekeväisyyttä voi tehdä ihan hiljaisuudessakin, ei siitä tarvitse tehdä numeroa.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s