Uuden vuoden alkumetreillä

Viime vuoden ensimmäinen kirjoitukseni oli Mitä haluaisit minimalisoida elämässäsi vuonna 2013. Palasin hetkeksi vuoden takaisiin ajatuksiini. Minkä toivoin muuttuvan?

Halusin päästä eroon liiasta itsekriittisyydestä. Keskittyä enemmän itse elämään, ja puuttua vähemmän mahdollisiin virheisiin. Halusin päästää irti turhasta stressistä. Halusin oppia näkemään yhä tarkemmin, mikä elämässä on tärkeää.

Käytin kahtena päivänä useita tunteja aikaa Susannah Conwayn työkirjan parissa. Muistelin mennyttä vuotta ja mietin uutta, nyt jo alkanutta vuotta. En ole ennen pysähtynyt vuoden vaihteessa, vaan jatkanut samaa vauhtia eteenpäin. Pysähtyminen oli todella antoisaa, yllättävääkin.

Viime vuonna tapahtui paljon hyviä asioita. Kuitenkin pieni suorittaja minussa muisti työkirjaa aloittaessani päällimmäisenä vuoden aikana sattuneet takapakit ja vaikeat asiat. Ne saivat tehdä tilaa hyville asioille, kun aloin miettiä vastauksia työkirjan kysymyksiin. Kynä kulki paperilla ja kirjoitin sivukaupalla hyviä asioita viime vuodesta. Olisinko huomannut niistä puoliakaan, jos en olisi pohtinut vastauksia työkirjan kysymyksiin?

Miten kävi viime vuoden alun toiveilleni? Kirjoittaessani ajatuksiani viime vuodesta huomasin, että viime vuonna opin suhtautumaan itseeni lempeämmin ja armollisemmin. Opin pääsemään nopeammin pettymysten yli ja näkemään asioita laajemmassa mittakaavassa, vaikka sokeita pisteitäkin tuli vielä vastaan. Löysin tyytyväisyyden, ja se säilyi taustalla silloinkin, kun kaikki ei mennyt kuten olisin voinut toivoa. Opin, että hyviä asioita on joka hetki enemmän kuin vähemmän hyviä.

Ymmärsin, että elämässäni on asioita, jotka eivät suju kuten toivoisin, mutta voin valita miten siihen suhtaudun. Haluanko tuntea taistelevani tuulimyllyjä vastaan vuodesta toiseen vai hyväksyä sen, että joissakin asioissa ihannetilanne ja minun todellisuuteni poikkeavat toisistaan? Valitsin ajatella niin, että teen parhaani niillä eväillä mitä minulla on käytettävissä. Tuulimyllyjä vastaan taistelun sijaan käytän rajallista energiaani mukavampiin asioihin.

Palatessani viime vuoden parhaisiin muistoihin huomasin toistuvasti, miten tärkeässä osassa luonto hyvinvointini kannalta on. Viime kesänä palattuani lomareissulta luonnon helmasta kaupunkiin olin viikkokausia kuin kala kuivalla maalla. Vaivuin alakuloon, josta kesti pitkän aikaa päästä yli. Pitkältä tuo aika ainakin tuntui keskellä kauneinta kesää.

Takerruin hiljaisuuden ja luonnon kaipuuseeni niin, että olin jonkin aikaa kyvytön toimimaan rakentavalla tavalla. Hain mielessäni epätoivoisesti ratkaisua tilanteeseen, näkemättä metsää puilta. Mietin mittaluokaltaan suuria ratkaisuja, joita ei voi toteuttaa aikataululla ”heti”, mitä olisin tarvinnut päästäkseni eteenpäin suostani. Sen sijaan että olisin mennyt järven rantaan, kallioille ja metsiin, eristäydyin kirjoittamaan, lukemaan kirjoja ja etsimään elämää suurempaa ratkaisua.

Tuo episodi näytti minulle miten epärationaalisesti ihminen voi toimia. Sain ammentaa oppia itsestäni suurella kauhalla.

Susannah Conwayn työkirjaa suosittelen lämpimästi, koin siitä olevan paljon hyötyä. Se auttoi näkemään, mikä oli viime vuodessa tärkeää ja olennaista, ja toi esiin vuoden aikana tapahtuneen kehityksen. Pohdin myös alkanutta vuotta ja mitä toivon tämän vuoden tuovan tullessaan. Tavoitteita olen edelleen arka asettamaan, alan tuntea vastustusta mitä tahansa asiaa kohtaan, kun teen siitä tavoitteen.

Olen tainnut suorittaa asioita mittani täyteen tämän elämän osalta. Suuntaviivoja piirtelen mielelläni, haaveilen ja heitän toivomukseni tuuleen, sitten annan ajan näyttää mihin se kaikki johtaa. Olen tullut siihen tulokseen, että tällainen lähestymistapa elämään sopii minulle parhaiten.

Toivon meille kaikille oikein onnellista uutta vuotta 2014!

4 kommenttia artikkelissa “Uuden vuoden alkumetreillä

  1. Voisit tehdä viikoittain jonkun haasteen; wc:n siivous, pakastimen sulatus + järjestely, eteisen siivous jne. Ja mitä kaikkea sieltä löytyy poistettavaksi? Miten ne voisi järjestää paremmin?

    • Kiitos vinkistä! Viikoittaisen haasteen jätän kuitenkin väliin. Satunnaisesti saatan kirjoittaa jostakin joka sivuaa ehdottamaasi. Meillä tilanne on kuitenkin se, että tiedän mitä omistamme ja missä mikäkin tavara on. Suuria määriä ylimääräistä poistettavaa ei enää ole. (Tai minun puolestani voisi ollakin, mutta en voi asiaan yksin vaikuttaa.) Järjestin ennen minimalismin löytämistä vähän väliä, siihen liiallisen tavaran jatkuvaan järjestelyyn kypsyinkin. Parempi järjestys tuskin on enää edes mahdollinen, eiköhän vuosien järjestely jo tuottanut riittävästi tulosta.

  2. ”alan tuntea vastustusta mitä tahansa asiaa kohtaan, kun teen siitä tavoitteen”

    No siinä se tuli pähkinänkuoressa: miksi tavoitteisiin pyrkiminen on itselleni vaikeaa. Nykyisin tuntuu olevan jokaisen velvollisuus asettaa itselleen tavoitteita ja sitten määrätietoisesti edetä niitä kohti… mutta mitä tehdä, kun tällainen asennemalli luo enemmän ahdistusta kuin inspiraatiota? Missä olet viiden vuoden kuluttua? Ööö… En tajua, miten joku pystyy vastaamaan tuohon kysymykseen.

    Ehkä luonteeni on vain sellainen, että etenen virran mukana, ajelehdin tai jään joen mutkaan seisoskelemaan. Ajopuusta ei saa kanoottia väkisin.

    • Kiitos kommentistasi, se tarjosi avartavia ajatuksia! Nykyelämän pitäisi olla niin tehokasta ja tuottavaa joka ainoalla osa-alueella, siitä kai tulee tuo tavoitteellisuuden rummuttaminen joka puolella. Olen kanssasi samassa veneessä tässä, ei minuakaan tavoitteiden asettaminen inspiroi, pikemminkin tuntuu kahlitsevan ja ahdistaa. En todellakaan ole kiinnostunut asettamaan tavoitteita tai suunnittelemaan missä olen viiden vuoden päästä. Aika saa sen näyttää. Minusta koko ajatuskin tuntuu tylsältä, menen mieluummin aika pitkälti tuulen mukana.

      ”Ehkä luonteeni on vain sellainen, että etenen virran mukana, ajelehdin tai jään joen mutkaan seisoskelemaan. Ajopuusta ei saa kanoottia väkisin.” Kiitos näistä sanoista! Koen ne kovasti omikseni. Itsensä kuunteleminen on hyväksi tässäkin asiassa. Jokainen toimii kuten itselleen parhaaksi näkee.

      Hetkinen, ehkä tavoitteessa voisi olla voimaa! Voisin ottaa tavoitteeksi syödä joka päivä suklaata, eikä mikään kaksi palaa riitä, vaan vähän reilummin. Miksi alkaa heti tuntua siltä, ettei tee yhtään suklaata mieli?😀

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s