Tervehditkö naapuria?

Ylen Suora linja kertoi sosiaalisessa mediassa kiertävästä viestistä, jonka kirjoittajaa häiritsee, kun naapurit tervehtivät häntä. Kirjoittaja toivoo saavansa elää rauhassa, ja pitää tervehtimistä tungettelevana, jopa kotirauhan häirintänä, ja vetoaa perustuslakiin ja rikoslakiin.

Tällä hetkellä Ylen tekstiä on kommentoitu 159 kertaa, ja kaksi sivullista kommentteja luettuani olen yllättynyt kommenttien sävystä. Yllättävän moni mieltää tervehtimisen jonkinlaiseksi uhaksi yksityisyydelleen.

Osa ajattelee, että tervehtijä odottaa heiltä jotakin. Osa vetoaa oikeuteensa tehdä mitä huvittaa, eli olla tervehtimättä joko kaikkia tai osaa ihmisistä. Osa tervehtii, jos kokee saavansa tervehdykselleen vastakaikua. Osa tervehtii joitakin ihmisiä, mutta jättää tervehtimättä esimerkiksi kerrostalossa häiriötä aiheuttavia henkilöitä. Osa kokee käytöstavat vanhanaikaisena painostuksena toimia tietyllä tavalla. Jotkut eivät halua ”eurooppalaisia” tapoja ja ”yhteisöllisyyttä” tervehtimisen muodossa harjoittaa.

Joistakin kommenteista välittyy maailmankuva, jossa tuntematon ihminen nähdään potentiaalisena uhkana ja vaaran aiheuttajana.

Tulin surulliseksi.

Olen elänyt erilaisissa kerrostaloyhteisöissä. Joissakin taloissa kukaan ei tervehtinyt, toisissa taloissa oli pääsääntöisesti tapana tervehtiä. Olen sopeutunut kumpaankin tapaan olla. Nykyisessä ympäristössä ihmisillä on pääosin tapana tervehtiä.

Minä tervehdin samassa rapussa asuvia ihmisiä, sekä pihalla vastaan tulevia talon asukkaita. Postinkantajan kanssa tervehdimme toisiamme ja hymyilemme, missä vain kohtaammekin. Siitä huolimatta, että molemmat käyttäydymme melko arasti, emmekä ole vaihtaneet yhtäkään ylimääräistä sanaa.

Kerran tervehdin aamulenkilläni tuiki tuntematonta ihmistä, joka istui puiston penkillä ja katseli järvelle aamusumussa. Minulla oli vaan niin uskomattoman hyvä mieli.

Mielestäni tervehtiminen kuuluu käytöstapojen alkeellisiin perusasioihin. Tervehtiessäni toista haluan osoittaa hänelle ystävällisyyttä. Minulla ei ole toistaiseksi ollut syytä evätä ystävällisyyttäni keneltäkään. Tervehdin tasapuolisesti kaikkia, myös taloyhtiössä häiriköiviä ja ihmisiä, joita olen kehottanut olemaan tupakoimatta tuuletusparvekkeella, jossa tupakointi on hyvästä syystä kielletty. Ihmisten tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta mielestäni tervehtiminen kuuluu kaikille kuten ihmisarvokin.

Jos tervehdykseeni ei vastata, ajattelen, että siihen on varmasti syynsä. Itse olen ollut aikoinaan niin ujo, etten saanut sanaa suustani, vaikka olisin halunnutkin tervehtiä. Tervehtimättömyyteen voivat vaikuttaa monet asiat. Jokin aika sitten ihmettelin, miksi en tervehtinyt ulko-ovella vastaan tulleita ihmisiä. Tajusin sen johtuneen kadulla olleesta kovasta metelistä, jonka yli en kuullut mitään. Samalla myös pidin ovea auki kyynärsauvojen kanssa ovesta tulleelle kanssaihmiselle. En yksinkertaisesti pystynyt keskittymään tervehtimiseen, enkä osaa sanoa tervehdittiinkö minua, koska en kuullut.

Mieleeni ei ole koskaan juolahtanut, että se, että sanon ”terve” ja hymyilen, jatkaen saman tien matkaani, voi jonkun mielestä olla uhkaavaa, häiritsevää, tungettelevaa, yksityisyyttä loukkaavaa, häneltä jotakin vaativaa, jopa rikollista toimintaa.

Yritän lukea ihmisten käyttäytymistä parhaani mukaan, ja ottaa heidät huomioon. Useille ohikulkiessa sanottu ”terve” näyttää olevan sopiva tapa toimia. Muutamien vanhempien ihmisten kanssa jään välillä juttelemaan, koska he osoittavat kaipaavansa sitä. Olen uppiniskaisesti tervehtinyt jo seitsemättä vuotta vastapäisen oven takana asuvaa naapuria, joka käyttäytyy kuin olisin ilmaa, ja viimeisen vuoden aikana hän on alkanut tervehtiä. Olen ajatellut hänen käyttäytymisensä äärimmäiseksi ujoudeksi, sillä jos hän huomaa ulkona, että olemme tulossa yhtaikaa rappuun, hän kääntyy pois ettemme kohtaisi. Olen antanut hänelle tilaa kulkea, enkä törmää rappuun kun hän on tulossa ovestaan.

Välillä olen miettinyt, että pitäisiköhän alkaa tervehtiä parvekkeellaan tupakoivaa ihmistä, kun katseemme kohtaavat hänen katsoessaan ikkunastamme sisään tupakoidessaan. Eikö se toisaalta olisi luontevampaa, kuin se, että hän kääntää katseensa pois (”en minä teille katsonut”) ja minä laitan sälekaihtimet kiinni?

Minulle toisten huomioon ottaminen ja kunnioittaminen on tärkeää. Hyvin voisin olla tervehtimättä ihmistä, jos tietäisin hänen kokevan sen niin ikäväksi, kuin tuossa keskustelussa moni tuntuu kokevan. Sitä vaan ei voi päälle päin tietää, mitä toisen päässä liikkuu. Voi vaan yrittää arvella ja toimia tulkintansa mukaan.

Miten te suhtaudutte naapureiden tervehtimiseen?

8 kommenttia artikkelissa “Tervehditkö naapuria?

  1. Olen asunut samassa isohkossa kerrostalossa kohta 20 vuotta liki Helsingin keskustassa. Huomaan ottaneeni tavakseni tervehtiä jokaista vastaantulevaa talon sisäpihalla. Kaikki vastaavat tervehdykseen. Läheskään kaikkia samassa talossa asuvia ei voi edes tunnistaa.
    Joulupäivän aamuna kävelin Lauttasaaren sillan yli työpaikalleni. Matkalla käveli vastaan yksi ulkomaalaisyntyinen, tuntematon mieshenkilö, joka katsoi suoraan silmiin ja toivotti sydämen lämmöllä ”hyvää joulua”. Tuo tervehdys oli yksi joulupäivän kohokohtia.
    Helsinkiläisiä moititaan usein piittaamattomiksi naapureiden suhteen. Ehkä sekin on ”talokohtainen” asia. Tässä talossa naapurit vaikuttavat olevan todella paljon kanssakäymisissä toistensa kanssa riippumatta esimerkiksi syntyperästä. Pihassa jäädään rupattelemaan naapurin kanssa, jos ei ole kiire töihin tai kouluun.

    • Kiitos kun kommentoit! Sama juttu minulla, en tunnista kaikkia talon asukkaita. Asuntoja on 57, osa vuokralla, ja vuokralaisten vaihtuvuus melko suurta. Tervehdin kaikkia sisäpihalla ja rapussa, oli kyse sitten asukkaista tai vierailijoista.

      Ihana joulutervehdys sinulle osui kohdalle. Minulle sattui vastaavanlainen lämmin kohtaaminen kaupan kassan kanssa, hän oli myös muualta tullut. Harvoin tuntee vieraan ihmisen kanssa todellista kohtaamisen tunnetta ja lämpöä, onneksi aina välillä sentään. Viimeisen vuoden ajalta muistan muutamia kohtaamisia.

      Itse olen kokenut naapurien tervehtimisen tosiaan talokohtaiseksi. Eri taloissa on ollut erilainen ilmapiiri. Taloyhtiön järjestyssäännöt tulkitaan myös eri taloissa hyvin eri tavoin. Riippunee eniten talojen äänieristyksestä. Nykyisessä taloyhtiössä on tavallista, että ihmiset käyvät suihkussa mihin aikaan vuorokaudesta hyvänsä, eikä siitä tietääkseni ole mitään sanomista tullut. Jossakin toisaalla veden päästäminen hanasta iltakymmenen jälkeen on ollut paheksuttavaa. Yhdessä talossa sain kiukkuisen lapun postiluukusta muuttopäivän jälkeisenä päivänä, kun raskaan muuttopäivän jälkeen kävin hiukan iltakymmenen jälkeen suihkussa. Ei tullut erityisen tervetullut olo. No, tämä menee jo hiukan ohi aiheen.

  2. Kylläpä kuulosti masentavalta tuo Ylen Suoran linjan anti! Itse olen tervehtinyt kerrostalossa asuessani kaikkia rapussa vastaan tulevia, ja melkein poikkeuksetta vastauskin on tullut, vaikka aina kulkijat eivät ole edes asukkaita. Pihalla sen sijaan jotkut menevät ohi vastaamatta tervehdykseen, mutta aina ei voi tietää, onko kyse huonosta kuulosta, ujoudesta vai jostain muusta. Aiemmin harmistuin tällaisista tilanteista mutta nykyään ajattelen vain, että vastaantulijan käytökseen voi olla joku syy, jota en tiedä. Itsekin olen ollut aiemmin elämässäni kovin ujo ja joskus naapureiden kohtaamiset ovat hermostuttaneet, mutta pahemmalta olisi silloinkin tuntunut olla tervehtimättä, kun tervehtimisen tärkeyttä on aikoinaan korostettu kotikasvatuksessa niin, että tapa on kovin syvälle iskostunut.

    Eilen taas todistin kaupassa sellaista tilannetta, jossa kahden kassajonossa olijan välinen sanallinen viestintä olisi ollut hyvinkin tarpeen. Edelläni ollut mies purki tavaroita kärrystä liukuhihnalle ja seisoi niin lähellä ostoskoripinoa, että jäljessäni olleella miehellä oli vaikeuksia saada laitettua koriaan pinon päällimäiseksi. Seurasin vierestä, kun mies yritti ja yritti sujauttaa koria paikoilleen, mutta edellä olijan takamus oli tiellä. Lopulta pattitilanne ratkesi niin, että mies työnsi korin paikoilleen sysäten sillä toisen miehen ahteria. Ei hyvää päivää! Olisiko ehkä kannattanut sanoa jotakin?😀

    • Kiitos kommentistasi! No niin kuulosti masentavalta minunkin mielestäni. Minä muistan hyvin, miten pahalta tuntui, etten aina saanut tervehdystä ulos suustani tai uskaltanut katsoa ihmisiä päinkään, vaikka hyviä käytöstapoja on minullekin kotikasvatuksessa korostettu. Todennäköisesti näitä ”mykkyyspäiviä” oli kuitenkin enemmän huonoina päivinä kuin joka päivä. Niin haluan uskoa, en pysty tietenkään tarkkaan muistamaan joka tilannetta.

      Tuo kaupassa kohtaamasi tilanne oli kyllä aika älytön.😀 Itse törmään välillä tilanteisiin, joissa ihminen ei osaa sanoa esim. ”anteeksi, pääsisinkö ohi” tai muuta vastaavaa, vaan tuhisee ja kiukkuaa itsekseen ja rynnii vain menemään. Kumma kyllä itselläni se ujous oli suurempaa omassa kotirapussa, kuin vaikka kaupassa. Ei tarvinnut työntää ihmisiä ahteriin ostoskorilla.😀

  3. Olen koko ikäni asunut eri kerrostaloissa, ja olen aina tervehtinyt vastaantulijoita rapussa ja ulko-oven läheisyydessä (suuren pihan toiselle puolelle en käy välttämättä huutelemaan) riippumatta siitä onko vastaantulija tuttu asukas vai joku tuntematon (kuten sanottua, ei näitä kaikkia voi tietää). En jää rupattelemaan, vaan huikkaan vain tervehdyksen ja kauempaa saatan kättäkin heilauttaa. Yleensä saan vastauksen, en muista montaakaan tapausta että tervehdykseeni olisi jätetty vastaamatta.

    Tämä on minun tapani toimia, enkä ole koskaan tullut ajatelleeksi että jotakuta voisi kamalasti häiritä tai ahdistaa se että moikkaan kun kävellään rapussa toistemme ohi. Minusta tervehtiminen kuuluu hyviin käytöstapoihin, ja erityisen töykeää on jos ei vastaa mitään saamaansa tervehdykseen (tosin ymmärrän että on tilanteita ettei voi vastata kun ei ole esimerkiksi huomannut toisen tervehdystä).

    Meidän talossa asuu nuori ja juhlimisesta pitävä poika, jolla on iso, äänekäs ja usein talossa viihtyvä kaverilauma. Minua raivostuttaa heidän mekkalansa ja rapussa ramppaaminen, jatkuva tissuttelu ja käkätys pihan tupakkapaikalla. Mutta se minua ilahduttaa suuresti, että jokainen alakerrassa älämölöä pitävä nuori tervehtii reippaasti kun kohtaamme rapussa tai pihalla. Aina sanovat moro ja toivottivat hyvät joulutkin. Se on hienoa se. Paljon kamalampaa olisi, jos he vain luikkisivat ohi tukat silmillä niin kuin olisin ilmaa. Tulee sellainen olo että toivoa vielä on, kun osaavat sentään tervehtiä😉.

    • Kiitos kommentistasi! Niin, en minäkään ennen tätä päivää osannut ajatella, että joku voisi kokea raskaaksi, että häntä tervehditään. Aina sitä oppii uutta… Joku tuolla Ylen keskustelussa perusteli tervehtimättömyyttä sillä, että ei halua tehdä tuttavuutta kehenkään. Itse en ole sitäkään tullut ajatelleeksi, että ohi kävellessä yhden sanan sanominen tarkoittaisi jollekin, että haluan tehdä tuttavuutta. Sellaista kavalaa taka-ajatusta minulla ei suinkaan tervehtiessä ole.😉

      Olen tehnyt huomion, että nuoremmat ihmiset vastaavat tervehdykseen lähes aina, ne jotka eivät vastaa ovat vanhemmasta päästä. Tosin heidänkin tapansa usein muuttuvat ajan kanssa, kun heitä vaan jaksaa tervehtiä.

  4. Hyvää sunnuntaita ja lämmin kiitos kirjoituksestasi! Olen miettinyt tätä ihan samaa taas viimeaikoina. Asun omakotitaloalueella ja naapureita tervehditään, tottakai. Mutta heti kun edetään parikymmentä metriä kotiportilta, niin ei enää tervehditäkään. Kumpikin kulkija onnistuu siirtämään katseensa niin, ettei silmät saati hymyt kohtaa. Haluaisin tervehtiä lastenvaunuja työntäviä äitejä, olemmehan ikään kuin samassa veneessä. Kuitenkin molemmat yksinäiset esittävät, että mieluummin mä kuule meen tässä itsekseni kuin jonkun kaverin kanssa. Lasten kanssa kulkiessa tervehtiminen on helpompaa, kaikki sentään ajattelevat, että lapset täytyy opettaa tervehtimään! Luulisin, että myös koirien ulkoiluttajat lopulta, satoja kertoja tavattuaan, rohkaistuvat tervehtimään toisiaan.

    Taas viimeksi lenkkipolulla, kun katsettani väistettiin, päätin että teen kokeen. Alan rohkeasti (ääneen!) tervehtiä kaikkia vastaantulijoita, äitejä, hiihtäjiä, pappoja, nuorisoa. Voisin parin kolmen vuoden päästä todeta, onko sillä ollut mitään vaikutusta ihmisiin meidän kylällämme, tulisiko vastaan ystävällisiä hyvänpäiväntuttuja? Tämä ei siis ole pikkukylä, jossa kaikki tuntevat toisensa, pikemminkin esikaupunkitaajama, jossa leikitään kaupunkilaisia. Ja tamperelaisethan ovat tunnetuja siitä, että bussissa saa käytävän puolella istuvan väistämään oikealla pysäkillä, kun oikeassa kohtaa alkaa hiplata laukunhihnaa, pukea hanskoja tai siirtää painoa penkin etureunaan… Olen kuitenkin varma, että suomalaisten ihmisten mieliä parannettaisiin parhaiten enemmillä ystävällisillä sanoilla arkipäivän kanssakäymisessä. Ei siihen lisää sote-resursseja tarvita.

    Palaan aiheeseen blogissani, kunhan rohkaistun aloittamaan tämän uskaliaan ihmiskokeen🙂

    • Oi, hyvää sunnuntaita sinullekin ja kiitos kun kommentoit! Mielenkiintoinen ihmiskoe sinulla alkamassa!

      Olen huomannut selkeitä alueellisia eroja esim. siinä, miten toimitaan kun kohdataan toinen ihminen kadulla, lenkillä, missä vain. Olen kotoisin Satakunta/Häme -akselilta, ja eksyin tänne Pohjois-Savoon. Selviä kulttuurieroja on. Kun on tottunut tuohon toimintamalliin mistä kirjoitat, ja sitten täällä lähes jokainen vastaantulija katsoo silmiin, niin on se outoa tällaiselle jäykkikselle. Sitä on niin tottunut liikkumaan omassa näkymättömyydessään. Koiranulkoiluttajat tuntuvat juttelevan helposti toistensa kanssa. Useaan kertaan olen jutellut vieraan ihmisen kanssa jossakin, täällä kielenkannat ihmisillä tuntuvat olevan löysemmällä kuin mihin olen tottunut. Kerran vaihdoin muutaman sanan mukavan ihmisen kanssa, kun seurasin piisameiden touhuja. Olin oman kulttuurini mukaisesti ”antamassa ihmiselle tilaa ja rauhaa” ja jatkamassa matkaani, kun hän vielä jatkoikin juttelemista. Kävelimme yhtä matkaa ja juttelimme pidempäänkin. Antoisa keskustelu ja aito kohtaaminen kahden ihmisen välillä.

      Kieltämättä ystävällinen, välittömämpi tapa olla samassa paikassa yhtä aikaa, yhdessä tässä maailmassa, tekisi varmasti monelle hyvää. Kohdalleni on osunut joitakin mukavia kohtaamisia muualta kotoisin olevien ihmisten kanssa, jotka eivät tunne paikallista ”näkymättömyyden” kulttuuria, vaan ottavat välittömämmin kontaktia. Omakin ujouteni karisee pois nopeasti, kun oikeasti kohtaan toisen ihmisen. Siltikin, vaikka englannin puhuminen ei suju kovin luontevasti. Tällaisten kohtaamisten jälkeen on aina hiukan tavallista kevyempi olo. Viime kesänä reissatessani tulkkasin bussimatkan yhteydessä sylilapsen kanssa matkustavalle suomea taitamattomalle ihmiselle kuulutuksia. Huomasin, että on riski että hän joutuu aivan eri paikkaan kuin on menossa, koska ei saanut mistään tietoa, että hänen täytyy vaihtaa bussia. Bussin henkilökunta ei hänelle montaa sanaa sanonut, kun hän jotain kysyi englanniksi, ja senkin vähän suomeksi.

      Jään seuraamaan miten ihmiskokeesi lähtee käyntiin ja etenee! Toivotan onnea projektiin!

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s