”Askartelen, tuunaan, ompelen tästä vielä jotakin…”

Sain lukijalta seuraavanlaisen kommentin:

”Minulle on vaikeaa luopua jostain tavaroista, vaikka haluaisin. Kuvittelen ehtiväni tuunata, askarrella, neuloa ja ommella. Isossa perheessä on myös perittyä tavaraa jonkin verran. Sitten ajattelen tienaavani kirpputorilla ym. Ja nämä ajatukset estävät sen luopumisen. Onhan aika paradoksi, koska kun luovun, niin energiaa jää noihin toivomiini asioihin… Kirpputorilla myyminenkin on aika kannattamatonta, jos laskee omalle ajalleen hinnan. Miten sinä, lahjoitatko vai myytkö? Vinkkejä luopumisen tuskaan?”

Tässä käytännöllisten käsityöharrastajien ja ahkerien näpertäjien maassa kysyjän tilanne lienee aika yleinen. Moni tekee mielellään asioita käsin, askartelee, tuunaa vanhasta uutta, kunnostaa, neuloo tai ompelee. Kaapit täyttyvät helposti askartelutarvikkeista, kankaista, langoista ja monenlaisista pienistä ja isommista tarvikkeista, joista ”voisi tehdä vielä jotakin”.

Arvostan itse tekemisen taitoa. Aikojen saatossa minultakin on löytynyt valikoima lankoja ja kankaita, talteen otettuja nappeja, nauhoja, vetoketjuja, solkia ja niin edelleen. Eniten olen neulonut, ompeleminen ei ole koskaan konkretisoinut siinä mittakaavassa kuin kankaiden, tarvikkeiden ja käsityökirjojen määrästä olisi voinut kuvitella.

Lisäksi olen aikoinaan säilyttänyt jonkin verran pikkuvikaisia tavaroita, jotka olen ajatellut korjata ”joskus jotenkin, kun ehdin ja huvittaa”. Olen hankkinut vanhan ruokapöydän ja tuolit, jotka ajattelin kunnostaa. Kerran näin nettikirpputorilla kaksi ihanaa, kotiimme aivan täydellisesti sopivaa nojatuolia, jotka olivat ”vain” täydellistä kunnostusta vailla.

Ruokapöydän tuolien halkeilevan maalin irrottaminen oli aikansa kiinnostavaa, kunnes ei enää ollut. Melko huonokuntoiset kalusteet olivat olohuoneessa siivouksen tiellä, muistuttamassa saamattomuudestani.

Myöhemmin ne täydelliset nojatuolit odottivat kunnostusta. Selvitettyäni verhoilun ja kunnostuksen hintaa, ja mietittyäni, että kissat tekevät uusituista tuoleista kuitenkin silppua, sekin kunnostushomma jäi seisomaan. Käytin valtavasti aikaa sopivan kangasvalinnan pohdintaan. Näin sieluni silmin, miten hienot tuoleista voisi tulla.

Joka kerta kun näin näitä toimenpiteitä vaativia tavaroita, tunsin painolastin lisääntyvän hartioillani. Vaatehuoneessa oli tiellä korjausta vaativia tavaroita. Olohuoneessa pöytä ja tuolit, myöhemmin nojatuolit. Siirtelin, järjestelin ja siivosin kaikkia näitä tavaroita ja kalusteita, joista voisi vielä saada aikaan jotakin, tai joista saisi kunnostamalla tosi hienot.

Halusin tuntea oloni hyväksi omassa kodissani. En kaivannut joka käänteessä muistutusta kesken jääneistä projekteista, joita en lopulta edes halunnut toteuttaa. Ymmärsin, että vaikka arvoihini kuuluu käyttökelpoisen kunnostaminen ja korjaaminen, minä en ole ihminen, joka nauttisi sellaisesta suuremmassa mittakaavassa, esimerkiksi irronneen napin ompelua enempää. Se vaan ei ole minun juttuni. Arvostan valtavasti ompelutaitoa, mutta minun kärsivällisyyteni ei siihen riitä. Olisi aivan mahtavaa osata ommella itselleen mitä ikinä haluaa, mutta motivaationi ei riitä taidon opetteluun. Se ei lopulta ole minulle kuitenkaan niin tärkeää.

Lopulta tein päätökseni. Halusin eroon siitä hartioilla olevasta painolastista. Oli raskasta, kun ympäri kotia oli tavaroita, jotka vaativat aikaani ja vaivannäköäni. Luovuin kaikesta korjausta ja kunnostusta vaativasta. Jopa niistä ihanista nojatuoleista luopuminen oli valtava helpotus. Annoin kalusteet eteenpäin paikkaan, missä nuoret työpajalaiset kunnostavat kaikenlaista. Samaan paikkaan annoin kankaita ja ompelutarvikkeita. Suurimman osan kankaista annoin ystävälleni, joka nauttii käsitöiden tekemisestä. Käsityökirjat annoin kirjastolle, liikoja lankoja olen vienyt talomme kierrätyshuoneeseen.

Minulla on enää pieni määrä kankaita, joille on selkeä käyttötarkoitus. Yhdestä tulee verho, toisella päällystän keittiön tuolit kun sen aika on, yhdestä tyynyliina sohvatyynyyn. Langoista säilytin sellaiset, joista saa tehtyä kestäviä villasukkia ja tumppuja. Muunlaiset annoin eteenpäin. Mitään itse korjattavia tavaroita ei ole, eikä tule. Teen käsitöitä silloin tällöin, nautinnokseni ja tarpeeseen.

Elämä keventyy, kun oppii tuntemaan itsensä ja tietämään mitä todella elämältä haluaa. Olen kiinnostunut monista asioista, mutta eri mittakaavoissa. Minun intohimoni ovat kirjoittamisessa, musiikin kuuntelussa ja luonnossa. Niiden kanssa puuhasteluun haluan omistaa niin paljon aikaa kuin mahdollista.

Neulominen on rentouttavaa silloin tällöin, kun työn alla on jotakin pientä, kohtuullisen nopeasti valmistuvaa ja riittävän yksinkertaista. Ompeleminen on hyvä keino saada ikkunaan yksinkertainen verho, sohvalle tai sänkyyn tyynyliinat, tai pöydälle pöytäliina. Suorien saumojen ompeleminen ja yksinkertaisen, ilman kaavaa valmistuvan työn tekeminen tuottavat mielihyvää, kaiken kunnianhimoisemman jätän muille. Olen oppinut missä kulkevat mielihyväni rajat.

Toivottavasti kokemukseni herättivät teissä ajatuksia, jotka voivat auttaa oman suunnan löytämisessä ja valintojen tekemisessä. Esitän vielä lopuksi joitakin kysymyksiä, joista toivottavasti on apua, sekä ajatukseni kolmeen eri mahdollisuuteen vastata kysymykseen.

1. Miten paljon nautit niiden asioiden tekemisestä, joita varten olet kerännyt materiaaleja? Mikä on sinulle oikea mittakaava toteuttaa itseäsi näiden asioiden parissa? Miten paljon haluat käyttää niihin aikaasi?

2. Aiheuttavatko säästämäsi tarvikkeet enemmän sormien syyhyämistä, innostusta ja iloa vai painolastin tunnetta ja ”tuostakin saisi jotakin, kunhan vain joskus ehtisin ja jaksaisin” -ajatuksia?

Miten vastasit?

”Kyllä, arvostan käsillä tekemistä, vanhan korjaamista ja kunnostamista niin paljon, että se on elämäni suurimpia intohimoja. Haluan käyttää siihen paljon aikaa!”

Materiaalivaraston suitsiminen voi olla vaikeaa, koska niin monista tarvikkeista voisi tehdä jotakin uutta ja kivaa. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että aika ei ikinä riitä kaikkien materiaalien käyttämiseen ja varastot ovat pullollaan, niin mieti miten voisit rajata varastoasi. Voit päättää, että erilaisten tarvikkeiden on sovittava esimerkiksi tiettyyn kaappiin, ja jos kaappi uhkaa vyöryä yli, on tehtävä karsintaa. Toinen tapa tehdä karsintaa on laittaa erilaisia käsityön muotoja itselleen arvojärjestykseen, ja aloittaa karsiminen vähemmän kiinnostavien käsityömuotojen tarvikkeista.

”Käsityöt ovat mukavaa ajanvietettä, mutta eivät kuulu tärkeimpien intohimojeni piiriin.”

Mieti mikä on sinulle sopiva mittakaava tehdä käsitöitä. Minkä verran tarvikkeita sinun mittakaavaasi olisi riittävästi? Voisit esimerkiksi päättää pienen luvun, montako käsityöjuttua voi kerrallaan olla työn alla, ja luopua lopuista.

Jos tarvikkeita on paljon ja luopuminen tuntuu vaikealta, voit aloittaa luopumalla ensin esimerkiksi kolmanneksesta tavaroita. Luopuminen on helpompaa, kun sen tekee pala kerrallaan. Todennäköisesti saat kokemuksen siitä, että olo helpottuu, kun saat jo osankin tavaroista ulos kodistasi. Sen jälkeen on jo hiukan helpompi jatkaa luopumista, vähentää vaikka toinen kolmannes jne.

”Arvostan vanhan korjaamista ja kunnostamista, näistä tarvikkeista voisi saada vaikka mitä, jos vain olisi aikaa/huvittaisi/jaksaisi…”

Oletko varma, ettet käyttäisi aikaasi mieluummin johonkin aivan muuhun? Mitkä asiat ovat elämässäsi tärkeitä? Jos käsityöt/tuunaus/korjaus jne. tuntuvat enemmän velvollisuudelta kunnostaa hyvää tavaraa tai saada aikaan jotakin omin käsin, kuin ihanalta asialta elämässäsi, niin ehdotan että luovut tarvikkeista. Mieti mitä kaikkea mukavampaa voisit tehdä sillä ajalla, jonka nyt käytät miettimällä, että ”pitäisi kun jaksaisi ja huvittaisi”. Ei ole pakko. Voit valita tilalle jotakin aivan muuta.

Kiitos tästä kysymyksestä! Kirjoitettavaa löytyi niin paljon, että kirjoitan luopumisen tuskasta erikseen toisella kertaa.

22 kommenttia artikkelissa “”Askartelen, tuunaan, ompelen tästä vielä jotakin…”

  1. Olen itse joskus ollut tässä samassa tilanteessa, että niin monesta asiasta voi tehdä niin monta hienoa juttua kunhan vain jaksaa/viitsii/ehtii… Kaikkein suurin tuska oli myöntää itselle, ettei se ollutkaan se oma juttu. Meni kauan aikaa ennen kuin uskalsin hyväksyä että jos en innostu villasukkien tekemisestä, vaan tartun mieluummin kirjaan, niin se olkoot niin.

    Nyt lahjoittelen kierrätysmateriaaleja Facebookin ryhmissä ja myyn pois asioita, joista muka olin innostunut. Vaikka äitini onkin käsityö-ihminen, niin pakko se on myöntää että itse sitä ei ole. Joku muu saa luoda käsillään jotain hienoa ja ahdistusta tuottava tavara poistuu nurkista.

    • Kiitos kun kommentoit! Tuo on jännä ilmiö, että miksi onkin joskus niin vaikea myöntää itselleen jotakin, esim. että se villasukan kutominen vaan ei innosta. Itse kuvittelin aika pitkään, että opettelisin ompelemaan niin hyvin, että voisin ommella vaatteita itselleni. Kangaskasat saivat olla pääosin koskemattomina, joskus jotain yksinkertaista kotiin ompelin. Ihailin elämäntapaa ja taitoa, jota minulla ei ole, ja johon en halua sittenkään pyrkiä. Oli valtava helpotus luopua kaikista niistä käsityökirjoista ja -lehdistä, muutamia neulontaan liittyviä säästin, koska neulon mielelläni. Sekin oli mukavaa, että sain melko suuren muovilaatikollisen kankaita vähenemään muutaman sentin ”korkeaan” kangasvarantoon.

      Elämä maistuu huomattavasti mukavammalta nyt, kun olen määritellyt itselleni käsityöharrastusteni rajat. Tiedän mistä oikeasti pidän ja mikä on vain haavekuva, joka ei edes koske minua. Paljon kevyempi olo.

      ”Joista muka olin innostunut” – niinpä ja sama täällä. Jännä yhteys meillä muuten tässä, että äitini on ensimmäiseltä ammatiltaan ompelija. Hän ompeli minulle jonkin verran vaatteita kun olin pieni, mutta sen jälkeen on ommellut vähemmän, lähinnä korjausommellut vaatteita. Ja kas kummaa, juuri se ompeleminen oli minun haavekuvani. En tiedä, jos lähipiirissä ei olisi ollut ketään ompelutaitoista, olisinko koskaan alkanut haaveilla hyvästä ompelutaidosta? Ehkä en.

  2. Viisas ajatus tuo harrastuksen mittakaavan miettiminen. Tavallaan itsestään selvä ajatus, mutten ollut tullut sitä oivaltaneeksi.

    Minulla ongelmana on, etten osaa laittaa kaikkia kiinnostuksiani järjestykseen. Ehkä jonkinlainen teemavuosiajattelu voisi toimia, pidemmät/lyhyemmät kaudet. Kylmästi valitsisi yhden osa-alueen vaikkapa juuri käsitöistä ja keskittyisi siihen ja sen materiaaleihin.

    Minulla on laatikollinen korjausta ja tuunausta odottavia vaatteita vintillä. Korjaus ei välttämättä tuota minulle valtaisaa iloa, mutta on palkitsevaa pienentää pinoa vähitellen. Vaikka puoleen vuoteen en ole pinolle mitään tehnyt… Olen siis varmaankin tuota ”jospa joskus jaksaisin” -tyyppiä. En ole kutenkaan vielä ns. luovuttanut, vaan ajattelin kokeilla korjattavien asioiden listaamista. Niitä kaikkia ei tarvitse stressata kerralla, jos on sijoittanut ne tärkeysjärjestykseen joko konkreettisesti laatikossa niin, että tärkein tulee ensimmäisenä vastaan, tai sitten listaksi. Muut voi rauhassa unohtaa vintille odottamaan ja pitää vain yhtä korjattavaa asiaa kerrallaan asuintiloissa. Vaikka arjessa tulisi vastaan montakin sellaista korjattavaa tavaraa, jotka täytyisi saada korjattua heti, täytyy ne osata sijoittaa tuolle listalle, omalle paikalleen jonossa. Mieluiten uudet korjauskohteet pitäisi kutenkin laittaa hännille, jotta vanhat tulevat tehtyä. Kukin tapaus arvioidaan erikseen kiireellisyyden mukaan. Toistaiseksi tämä on minulla vielä teorian tasolla, mutta olen nähnyt homman toimivan esim. varastotyöläisten töissä, miksei siis kotonakin. Varmasti tuota laatikkoani olisi vielä syytä käydä läpi ja poistaa joukosta vähiten kiinnostavat kohteet.

    Tunnistan tuon kysyjän tunteen: vaikea luopua, jos voisi vain myydä. Minä olen tehnyt niin, että olen vain vienyt ilmaiseksi kirpputoreille, joilla ei tarvitse itse myydä.

    Kankaista ja muusta säästämästäni roinasta ajattelen luopumisen hetkellä: hamstrasin nämä aikanaan kirpputorilta, joten ei paljoa kirpaise luopua. Jos uutta kangasta tarvitsee, voi aina mennä kirpparille ja ostaa, vaikka eurolla. Pieni rahanmenetys siitä hyvästä, että saa tilaa ja vapautta.

    Vielä haluan huomauttaa, että luopuessa helposti alkaa ajatella, että kaikesta turhasta pitäisi luopua. Minusta on kuitenkin ihan ok säilyttää joitakin perittyjä/tunnearvollisia esineitä, vaikka ne olisivatkin turhia. Jos kyseessä ei ole sentään mikään ”ainoa muisto lähisukulaisestani” -tavara, olen saattanut taltioida sen kirjoittamalla siitä tai kuvaamalla sen muistoksi. Sitä paitsi tuskin tavaran entinen omistaja olisi halunnut pmasta rakkaasta ja/tai hyödyllisestä esineestään muille murhetta ja painolastia.

    • Kiitos mietteistäsi! Itseäni tarpeellisten tavaroiden valitsemisessa tarpeettoman joukosta auttoi nimenomaan tuo harrastuksen mittakaavan miettiminen. Halusin myös eroon aivan turhasta ”pitäisi sitä, pitäisi tätä” -stressistä. Turha stressi loppui siihen, kun ajattelin millaisista käsitöistä nautin ja missä määrin. Ompelen mieluummin esim. tyynyliinoja itse kuin ostan kaupasta, samoin ompelen vähäiset tarvitsemani verhot ennemmin itse kuin teetän jollakin. Nuo ovat mittakaavaltaan vielä mukavia hommia, varsinkin kun verhojen ompelua on hyvin harvoin. Neulomisen mittakaavan rajasin niin, että pienet, nopeasti valmistuvat työt ovat mukavia, mutta en enää aio neuloa mitään, missä tarvitsee jälkikäteen yhdistellä kappaleita ompelemalla. Kerran neuloin yhden liivin, jota en koskaan saanut valmiiksi, koska kappaleet jäi yhdistämättä. Parin-kolmen vuoden jälkeen luovuin koko työstä ja tein itselleni selväksi, ettei ikinä enää mitään noin suuritöistä ja paloista yhdisteltävää.

      Hyviä ideoita sinulla, miten käsityöharrastusta voi rajata, jos on vaikea laittaa erilaisia käsityön lajeja tärkeysjärjestykseen. Teemavuosi- tai kausiajattelu kuulostaa hyvältä keinolta. Samoin tuo, että laittaa korjattavat vaatteet tärkeysjärjestykseen ja mahdollisesti poistaa joukosta vähiten kiinnostavat kohteet. Kannattaa tuota listaamista kokeilla, jos pitää tärkeänä ja palkitsevana saada ne vintillä odottavat vaatteet korjatuiksi.

      Tuosta olen samaa mieltä mitä kirjoitit kirpparilta ostetusta kankaasta luopumisesta, ja tarpeen tullen uuden ostamisesta kirpparilta. Pieni rahanmenetys olon keventymisestä.

      Juuri sen vuoksi kannatan turhasta luopumista prosessina, eikä äkillisenä puoliväkisin suoritettuna rypistyksenä, jotta olisi helpompi määritellä itselleen mitä se ”turha” lopulta on. Jokainen joutuu määrittelemään sen omalla kohdallaan itse. Kukin luopuu siinä mittakaavassa kuin itselle tuntuu oikealta. Monelle voi olla hyväksi ihan vain tavaramäärän järkeistäminen. Kaikesta ns. turhasta ei tosiaan ole välttämätöntä luopua, vaikka luopumaan alkaakin.

      Ja toisaalta, sana ”turha” on hankala. Tekeekö tavarasta turhan, että se ei ole käytännöllinen, käytössä oleva esine? Mielestäni ei. Esim. jos jokin tavara tuottaa suurta iloa, vaikka se on vain katseen kohde, eikä sillä voi tehdä mitään, niin silloin se on tarpeellinen. Rajanvetoa kukin joutuu tekemään kohdallaan.

  3. Minä luovuin suuresta osasta askartelutavaraa viemällä materiaalia lasten tarhaan ja kouluun. Kaikkeen ei ole aikaa. On kamala myöntää, mutta en ole tuunailija tai puuhastelija vaan käytän aikani mielummin muuten. Kävin vuosikausia keramiikkaa tekemässä kerran viikossa ja itse tekeminen oli mukavampaa kuin tuotokset, joista olen luopunut. Osaan päällystää sohvan, kutoa villapaidan tai tehdä sängynpäädyn, mutta en halua ja jaksa. Korttien askartelu, tuunaaminen ja näpertely ei sovi minulle tällä hetkellä. Tällä hetkellä projektin tulee olla suunniteltu ja sen mukaan nopeasti tehty. Olen sellainen saumurilla surauttelija ja rikkoutuneen korjaaja. Voin tehdä tilauksesta kangasnuken ja annan pojan suristella koneella. Ruuanlaiton koen hyväksi käsillä tekemiseksi, koska tuotokset voi syödä🙂

    • Kiitos kommentistasi, ja vinkistä minne askartelutarvikkeita voisi antaa. Tuo on muuten hyvä huomio, että tekeminen oli mukavampaa kuin itse tuotokset. (Ja keramiikan tekeminen kuulostaa kiinnostavalta puuhalta!) Itse olen kokenut vastaavaa joskus käsitöiden kanssa. Juuri aiemmassa kommentissa mainitsemani neuleliivi oli mukava tehdä, mutta ei siitä lopputuloksesta sitten niin iloa ollut – ei olisi ollut, vaikka olisin sen kasaan saanutkin.

      On hyvä huomata, että ei ole mikään pakko tehdä kaikenlaisia osaamiaan asioita, jos ei huvita tai jaksa. Sitä on joskus kummallisen helppo tehdä itselleen turhia ”velvollisuuksia”, joita ilman elämä jatkuu aivan mainiosti. Itselläni on käsitöiden tai korjaustöiden kanssa joskus ollut tätä turhien tehtävien keksimistä, jotka voi aivan yhtä hyvin jättää tekemättä, eikä siitä ole mitään ikäviä seurauksia. Päinvastoin, saa tehdä jotain paljon mukavampaa eikä tarvitse stressata itseään puuhastelulla, josta ei oikeasti pidä.

      Ruoanlaitto on tosiaan käsillä tekemistä sekin, eikä ainakaan tarvitse jälkikäteen miettiä mihin ”käsityönsä” laittaa.🙂

  4. Oi, miten ilahduttava postaus! Ja hyvät kommentit. Itse asiassa olen jo edistynyt tuon kysymyksen esittämisen jälkeen, ainakin vähän. Sain vietyä hyväntekeväisyyskirppikselle neljä pussillista lasten vanhoja hyväkuntoisia vaatteita, joita olen säilönyt myyntiä ajatellen. Minua alkoi ilahduttaa ajatus, että joku ehkä tekee niistä laadukkaita löytöjä lapselleen. Ja aloin tosissani laskemaan sitä aikamäärää, jonka myynti veisi. Menen mieluummin lenkille… Niin ja ihan ajattelin tätä blogia niitä tavaroita viedessäni. Minimalismia ei näy vielä, mutta iloa kyllä. Antaessaan saa sen ilon.

    Nautin käsillä tekemisestä, mutta osa on myös painolastina. Täytyisi askarrella, ommella , neuloa ja tuunata varmaan vuoden päivät yhteen menoon, jotta edes puolet varastoista tyhjenisi ja olen ajatellut että jos en enää muistanut omistavani jotain tarvikkeita, esim. kangasta tai lankaa, niin ne voin ainakin kiikuttaa hyväntekeväisyyteen tai koululle.

    • Mukava kuulla, että sait iloa postauksestani. Ja kiitos, kun tulit kertomaan kuulumisia! Sinä laitoit heti tuulemaan, hieno juttu! Hyvin olet päässyt alkuun. Olet selvästi myös miettinyt asioita, ja siitä on ollut apua tavaran liikkeelle saamisessa. Hyvä!

      Myyntiin saa kulumaan aikaa, ja ajalleen voi saada hyvin vähän rahallista vastinetta. Kannattaa tosiaan miettiä mitä pitää tärkeänä, ja toimia sen mukaan. Antamisen ilo on minun valintani, verrattuna kaikkeen myyntiin liittyvään vaivaan. Luopumiseen laittaa vauhtia juuri tuo ajatus: joku toinen voi löytää itselleen jotain sopivaa tavaroista, joita minä en enää tarvitse. Lisäksi tuen samalla esim. Punaisen Ristin työtä, tai paikallista työpajatoimintaa. Miksi siis hautoisin kotonani tarpeettomia tavaroita, kun ne voivat olla jossain toisaalla monella tavalla hyödyllisempiä!

      Ihminen on siitä erikoinen eläin, että onnistuu joskus tekemään kivoistakin asioista painolastia. Juuri siksi kannattaa miettiä esim. käsityöharrastuksensa mittakaavaa, ja mahdollisesti rajata ulos epämieluisampia juttuja. Eihän ole tarkoitus näännyttää itseään mukavalla harrastuksella. Tuo on hyvä ajatus – mitä ei ole edes muistanut omistavansa, sen voinee huoletta lahjoittaa parempaan käyttöön.

      Olen niin iloinen, että pääsit noin hyvin käyntiin! Poikkea ihmeessä jatkossakin kertomaan miten sujuu.

  5. Minä harrastan käsitöitä, nytkin lahjalapaset tulossa, kudin sylissä…. Kudon, kirjon, ompelen, virkkaan. Minulle tämä materiaalikysymys ei ole koskaan ongelma. Menen kauppaan/kirpparille selkeän mielikuvan kanssa, minulla voi olla vaihtoehtoja, toivomuksia esim. kankaan/angan laadun suhteen. Hankin tavaraa vain työsuunnitelman mukaan. Joitakin ompelulankoja ja nappeja on varastossani korjaustöitä varten, samoin puikot ja virkkuu koukut niitä kokoja, joita useimmiten käytän. Yksi kalalankakerä ja sukkalankoja 6 kerää on varastossa aina. Ompelutarvikkeista on peruskamat.

    Kirjoneulepuseroani suunnittelin useita kuukausia ennen kuin hankin langat. Viimeiset ideat sain tietysti kutoessa. Jämälangoista teen tavoistani poiketen lapaset. Jämät kun yleensä kierrätän ystävilleni.

    Ompelupuolella tiedän, mitä teen (tarvitsen työni vuoksi jakkuja ja hameita, niiden kaavoja on, trikoo-ompelusta en ole kiinnostunut, siis niitä kaavoja tai kankaita ei ole). Olen ihan reippaasti rajannut esim säilyttämieni ohjeiden ja kaavojen määrää, Teen usein samoilla hyviksi todetuilla kaavoilla ja ohjeilla, enkä oikein tarvitse muuta.

    Pari kokeilua minulla on viime vuosilta. Kokeilin mosaiikkitöitä pari vuotta sitten. Liian sotkuista hommaa, joten annoin jämät heti työkaverin tytölle, joka tykkää näperrellä. Toinen kokeilu liittyi helmitöihin. Tein lapsena helmikoruja, ja kuvittelin nostalgiapuuskassa kuvittelin aloittavani uuden harrastuksen. Ostin jotain alkeellisia tarvikkeita, ja tein pari korua. En oikein innostunut – joten pidin korut ja kierrätin helmet ja nauhat. Nyt tosin olisi askarteluidea t-paidan kirjomisesta valmiilla helminauhalla. No, investointi ei ole suuri, jos valmista nauhaa ostan, ja siihen mätsäävän t.-paidan.

    Kalustin joku vuosi sitten asuntoni pitkän ulkomailla oleskelun jälkeen. Kävin parissa huutokaupassa, ja koska tiesin, että en itse ehtisi opetella kunnostusta, vein vaativammat työt suoraan verhoojalle ja entisöijälle. Itse tein vain sen, mihin oli juuri silloin resursseja. Eli kunnostin pöydän. Sain kuitenkin vanhat ja persoonalliset kalusteet kotiini.

    • Kiitos kun kommentoit! Tuollainen suunnitelmallisuushan olisi mainio juttu, ostaisi vain sellaista mitä kulloinkin tekeillä olevaan työhönsä tarvitsee. Jostain syystä moni (myös minä aiemmin) keskittyy enemmän haaveilemaan siitä, mitä kaikkea mistäkin voisi tehdä, kuin päättäisi ensin mitä tekee ja sitten hankkisi tarvikkeet. Ehkä monelle varsinkin tuunaamista harrastavalle materiaalien löytäminen on omanlaisensa seikkailu, eikä hyvää löytöä ole helppo jättää ottamasta mukaan. Varsinkin jos löytö osuu kohdalle puoli-ilmaiseksi. Löytöretki-menetelmä aiheuttanee useimmiten tavaran kertymistä siihen tahtiin, ettei niistä ehdi samaan tahtiin tehdä kaikkea mitä mielessä oli silloin, kun kulloinenkin aarre mukaan tarttui.

      Itselläni on tekeillä unisukat lankaan nähden ns. liian suurilla puikoilla. Jostain syystä en ollut hoksannut, että sillä tavalla saisi toimivat unisukat, jotka joko putoavat omia aikojaan tai jotka saa helposti potkaistua jaloista, kun tulee liiankin lämmin. Olikohan kirjan nimi Kerällä, josta tuon idean sain. Kaupan unisukat, joita meillä on käytetty, eivät kestä käyttöä juurikaan. Kuminauhat löystyvät niin, että sukat eivät pysy jalassa edes sen aikaa, että ehtii saada itsensä nukkuma-asentoon. On mukava tehdä pieniä juttuja arkikäyttöön, varsinkin kun voi vastaavasti jättää jotakin ostamatta. Käsineinä en osaa oikeastaan käyttää kuin tumppuja. Yhdet neulesormikkaat on syksylle (ja nekin voisi sujuvasti korvata tumpuilla) ja kintaat todella kylmille keleille, mutta muuten tumput ovat aivan parhaat. Joko yhdet kerrallaan, tai kahdet päällekkäin. Tarpeeksi pienitöisiä tehdä, ja niitäkin voi tehdä vaikka miten monenlaisia, ei pääse kyllästymään.

      • Olen ihan tyytyväinen tähän tapaan työskennellä. Tosin, on minunkin täytynyt kokeilla, mikä on minun juttu – ihan tarpeeksi on kokeiltu trikoo-ompelua, ja hankalia kangasmateriaaleja, että tietää jättää ne rauhaan. Oppirahat olen maksanut. Toisaalta hyvälaatuisia kankaita on tosi vähän kaupoissa. Sen lisäksi olen niin tylsä ja vapaa ajalla laiska, että mietin etukäteen, miksi joku asia pitäisi tehdä, jos sen voi jättää tekemättä. Näin sinänsä kivat tekeleet, joilla ei kuitenkaan ole käyttötarkoitusta, jää tekemättä.

        Vähän tylsältähän tämä kuulostaa menetelmänä, kun ei voi tehdä ”löytöjä”, ainakaan kovin usein. Toisaalta kun suunnittelee pitkään ja hartaasti, voi ne alelaarit käydä katsomassa myös. Ensi keväälle ostin kesäpuserolangat ihan alustavan ajatuksen perusteella ”jotain nopeaa ja yksinkertaista” tietäen, että maaliskuussa olen pitkällä työmatkalla, ja matkalla on myös aikaa kutoa. Alelaarissa sattui olemaan sopivaa lankaa. Sen jälkeen löysin myös hienon napin ja siitä tuli sitten koko suunnitelma.

        Itse kokeilin muuten unisukkina varrettomia kesäsukkia, mutta se ei oikein toiminut, kun ne tippui jalasta liian aikaisin. Sanoit tuolla, ettet halua tehdä kappaleista mitään. Nyt vähän koukutan sinua kun kerron, että Veera Välimäki esimerkiksi suunnittelee puseroita, joista monet tehdään yhtenä kappaleena saumattomasti – ei kappaleiden ompelua.

        • Kirjoitit, että ”mietin etukäteen, miksi joku asia pitäisi tehdä, jos sen voi jättää tekemättä.” Tätä ajatusta minäkin hellin, sillä huomasin joskus, että kerään itselleni tekemistä – ja pahimmillaan stressiä – asioista, joilla ei todellisuudessa ole juurikaan, jos lainkaan, väliä yhtään mistään suunnasta katsoen.

          Minulle käy joskus niin, että kun oikein pitkällä kaavalla suunnittelen, niin kyllästyn koko juttuun jo suunnitellessani. Tai ehkä se on sitten sitä, ettei koko juttu ollutkaan niin tarpeellinen kuin alkuun tuntui.

          No niin, pakkohan se nyt on sitten selvittää tämä Veera Välimäki.😀

  6. Myös minulta löytyy kaapista yksi järjettömän iso hylly korjausta tai tuunausta kaipaavia vaatteita. Ja minäkin olen luonteeltani enemmän neuloja kuin ompelija tai tuunaaja. Mielelläni laittaisin tämän hyllyn kamat eteenpäin, mutta ongelma onkin se, että minne? Sisälläni asuu pieni viherpiipertäjä ja koska nämä vaatteet saisi korjaamalla käyttökelpoisiksi , mutta rikkinäisinä ne menisivät roskikseen niin viheromatuntoni ei salli heittää näitä roskikseen. Jos jossain olisi sellainen paikka, josta nämä risat vaatteet pääsisivät jatkamaan vielä elämäänsä jollain tavalla niin veisin ne heti kiertoon. Sattuisiko joku tietämään sellaista? Joskus muistaakseni luin jostain materiaalipankista ja sellaiseen kiikuttaisin heti esim. farkut. Välillä kyttään marttojen lumppukeräyksiä, mutta niitä on todella harvoin.

    Kirpputorimyynnistä olen myös tullut samaan tulokseen monen muun kanssa. Periaatteessa ihan kivaa hommaa ja siitä saa omanlaistaan iloa, mutta tavaran säilyttäminen, hinnoittelu ja kirpparihyllyjen ylläpito on järkyttävän työlästä ja aikaavievää. Siskoni sai mut ymmärtämään, että kun kerran muutenkin kannatan hyväntekeväisyyslahjoituksia niin miksi en voisi ajatella myös kirpputorilahjoituksen olevan sellainen. Tosiaan. Tämän jälkeen olen surutta pistänyt kaiken tarpeettoman nopeasti SPR:lle.

    Kiitos muuten tästä blogista! Olen säännöllinen lukijasi, mutta kommentoin vasta nyt ensimmäistä kertaa.

    • Kiitos kun kommentoit! Ja ole hyvä blogista.🙂 Tunnen tuon sisäisen viherpiipertäjän, täältäkin löytyy sellainen. Minulla tavaroista luopuminen menee hankalaksi juuri tuollaisissa tilanteissa. Jos kaapistani löytyy jotakin, mitä en tarvitse, mutta sitä ei voi enää eteenpäinkään kierrättää, niin roskiin laittaminen on kyllä vaikeaa. Käytän tavaraa tai tekstiiliä sitten vielä jollakin tavalla, mitä satun keksimään. Korjattavia vaatteita meillä ei toistaiseksi ole ollut, jotain satunnaista napin putoamista lukuun ottamatta. Jatkossa tilanne voi olla toinen, kun vaatteita on aiempaa vähemmän, ja niitä käytetään enemmän.

      Niin, minne voi laittaa käyttökelpoisia, mutta korjausta kaipaavia vaatteita? En tiedä. Jos joku tietää, niin vinkkejä otetaan vastaan! Marttojen lumppukeräykseen en ole törmännytkään.

  7. Minusta on monesti tuntunut, että kun on liian kauan kuunnellut omaa sisäistä puhettaan (”pitäisi tehdä… pahus kun en ole vieläkään saanut aikaiseksi, sitten ja sitten kyllä teen… Äh, vieläkin nuo roinat lojuvat tuolla käyttämättöminä… no ensi vuonna sitten viimeistään!”), alkaa puhtaasti kivankin tekemisen ylle kasaantua ahdistavia pilviä – sinänsä aivan turhaan.

    Yksi keino ratkaista asia voisi olla, että kylmän viileästi vain kaivaa välineet esiin viivyttelemättä, ja katsoo miltä tekeminen NYT TUNTUU. On niin helppo viivyttää jonkin tekemistä loputtomiin, ja ehkäpä se on myös yhdenlainen merkki itselle: jos jollekin asialle ei koskaan uhraa omaa aikaansa, ei sitä loppujen lopuksi ehkä edes haluakaan niin tehdä. Tuollainen yhden illan ”testi” todennäköisesti valaisee asiaa.

    Inspiraatioitakaan tuskin kannattaa odotella, jos asia valtaosin tuottaa kuitenkin ahdistusta.

    • Kiitos kun kommentoit, hyviä ajatuksia! Olen samaa mieltä tuosta, että jos jollekin asialle ei tahdo mitenkään löytyä aikaa, niin kenties sitä ei todellisuudessa haluaisi tehdäkään. Kannattaa näitä miettiä, turhaan sitä kerää itselleen ahdistusta tai stressiä tekemättömistä asioista, jos niitä ei ole mikään pakko tehdä.

  8. Loistavaa keskustelua! Itse kysyin itseltäni näitä samoja kysymyksiä marraskuussa vanhassa blogissani: http://evenspaces.blogspot.fi/2013/11/miksi-teet-kasitoita.html

    Tuon kirjoitettuani vedin omat johtopäätökseni ja kypsyttelin hetken aikaa päätöstä lopettaa käsityöblogin pitäminen. Päätin selvittää, mihin haluan kaikkein mieluiten käyttää aikani. Kirjoitan siitä ja muista hyvään elämään liittyvistä aiheista uudessa blogissani.

    • Kiitos kommentistasi! Kävin lukemassa, mielenkiintoisia ajatuksia. Tekee hyvää välillä arvioida miten on ajan kuluessa muuttunut. Vieläkö haluaa tehdä asioita, joita joskus piti tärkeinä tai kiinnostavina? Aikaa on kuitenkin vain rajallisesti, on hyvä tietää mihin aikansa haluaa käyttää.

  9. tähän mä tavallaan jo kommentiin tuolla luopumisen tuska jutussa kun kerroin napeista ja soljista yms. Tämä kirjoitus tavallaan avasi ajatusta.. mä en säästä keskeneräisiä tai korjattavis juttuja, tai valmiita ajatuksia joita toteuttaa sitten joskus.. eli sitä keskeneräisyyden painolastia noissa ei ole.. ne on samaan tapaan kuin eriväriset langat korissa tai jauhot kaapissa, välineitä joilla toteuttaa itseään kun se inspis iskee.. eli ne ei ole korvamerkittyjä millekään tietylle tulevalle, ja siksi niiden säilöminen ei tunnu tuskalle, kun taas esim risa vaate mun on korjattava heti tai heitettävä pois juuri siksi etten kestä sitä että ne jää roikkumaan ja odottamaan.

    luopumisesta vielä.. mulle ei ole vaikeaa antaa kalliitakaan juttuja eteenpäin ilmaiseksi jos ite en tartte (esim lapsiperheessä lelut ja urheiluvälineet) mutta samalla huomannut että mitä enenmän antaa muille, sen enenmän itse tarvisemia juttuja tulee saatua muilta. Hyvä kiertää

    • Kiitos kommentistasi! Keskeneräisyyden painolasti – hyvin sanottu! Silloin materiaali tavallaan vaatii tekemään jotakin, toisin kuin esimerkiksi muutama kerä lankoja, jotka ovat mahdollisuus toteuttaa jotakin tarvittaessa. Minulla on sama juttu, rikkinäinen on syytä korjata heti tai ei ollenkaan. Jos alan sitä säilöä korjaamatta, se päätyy todennäköisimmin kuitenkin pois heitettäväksi.

      Mukava kuulla, että hyvä kiertää.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s