Tavarasta luopumisen prosessini

Olen useammassa yhteydessä kuvannut tavarasta luopumista prosessina. Oman luopumisprosessini etenemisestä olen kirjoittanut palan siellä, toisen täällä. Tällä kertaa ajattelin koota yhteen ajatuksiani prosessin etenemisestä tähän mennessä.

Kun aloin vähentää tavaraa, oli selvää mitä tavoittelin. Halusin päästä eroon jatkuvasta järjestelystä ja säilytystilojen ahtaudesta. Halusin saada tarvitsemani kaapista ilman koko kaapin tyhjentämistä, ja saada palautettua tavaran paikoilleen helposti. Halusin, että siivoaminen sujuu nopeasti ja helposti, eikä imurointia edellä loputtomalta tuntuva tavaroiden keräily ja siirtely pois tieltä. Halusin avaruutta kotiin ja väljyyttä säilytystiloihin.

Oli jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että elämässä on voitava tehdä muutakin kuin käyttää arvokasta vapaa-aikaansa loputtomalta tuntuvaan siivoamiseen ja järjestelyyn. Mitä tahansa olikin tarve tehdä, tavaroita oli tiellä. Ruoanlaittoa edelsi roinan raivaus pois tieltä. Ruokapöydälle ei mahtunut syömään ilman tavaroiden siirtelyä. Olohuoneen pöydälle ei mahtunut työskentelemään. Kaikki laskutila oli lähes poikkeuksetta liian täynnä tavaraa. (Mitä laskutilaa sellainen on, mihin ei mahdu koskaan laskemaan mitään?)

Tavaran vähentämisen aloittaminen oli helppoa, koska olin saanut jatkuvasta sotkusta kerta kaikkiaan tarpeekseni. Ei ollut vaikea valita mistä aloittaa.

Aloitin tavaroista, jotka ”hyppivät silmille” ja olivat kaikkein eniten haitaksi lattialla ja pöytätasoilla. Kuljin ympäri asuntoa ja keräsin näistä tiellä olevista tavaroista pois jokaisen, joka ei ollut erityisen tarpeellinen. Tämän ”keräilyerän” jälkeen jäljelle jäi yhä paljon tavaroita, jotka olivat elämisen tiellä. Niitä vaan ei saanut sopimaan mihinkään. Niinpä oli tehtävä tilaa säilytystiloihin.

Käytin hyödykseni hetkiä, jolloin mittani oli aivan täysi kaikkea turhaa tavaraa. Silloin pystyin suhtautumaan tavaraan ilman turhaa tunteilua. Minulla ei ollut tavaran vähentämisen suhteen minkäänlaista rutiinia, toimin fiilispohjalta. Se on minulle monissa asioissa tyypillinen tapa toimia, koska sillä tavalla nautin tekemisestä eniten ja saan paljon aikaan.

Kun esillä olevista tavaroista ei voinut vähentää enempää, jatkoin vähentämistä tiloissa joiden ahtaus otti päähän joka kerta kun yritin saada tavaroita käyttöön tai paikoilleen. Vaatehuone oli ensimmäisenä vuorossa, koska sinne oli tapana viedä kaikki se, mikä ei muuallekaan sopinut. Vaatehuoneen säilytysratkaisut olivat toimimattomat. Hyllyjen ja vaatetankojen väliin jäi kapea kulkukäytävä, josta ei mahtunut kulkemaan, koska lattialla oli tavaraa. Vaatteita saadakseen piti sovittaa jalkansa johonkin päästäkseen lähellekään tarvitsemaansa. Tikkaiden käytöstä oli turha haaveillakaan, sillä saadakseen ne sopimaan lattialle, olisi pitänyt siirtää suuret määrät tavaraa pois alta. (Muistellessani tätä kaikkea ihmettelen, miten oikein jaksoin kaikkea sitä hankaluutta. Ai niin, enhän minä jaksanutkaan. Olin jatkuvasti kiukkuinen kun tavallinen arki oli niin hankalaa.)

Yhä uudelleen vähensin tavaraa fiiliksen mukaan, paikoista missä tavarat kulloinkin eniten ärsyttivät. Koska kohdistin huomioni milloin mihinkin asunnossa, seuraavan kerran jo läpi käytyä paikkaa katsoessani näinkin sen jo uusin silmin. Tavaroihin kohdistuvat tunteet olivat toisaalla puuhatessani haalenneet, ja sain vähennetyksi lisää tavaraa. Vaatehuoneessa riitti työtä pitkään. Ensisijaisesti pyrin saamaan pois irtotavaraa. Kun säilytyslaatikoita tyhjeni, sain siirretyksi niihin osan irrallaan olleista tavaroista ja yleisilme siistiytyi.

Olin tyytyväinen aina kun sain vaikka vain pari tavaraa pois joltakin tietyltä alueelta, koska jo heti alkuvaiheessa huomasin, että sillä on kokonaisuuden kannalta merkitystä. Kun erilaisten tavaroiden lukumäärä pieneni, saatoin siirtää niitä uutta määrää vastaaviin, aiempaa sopivampiin paikkoihin. Eri kokoisia laatikoita tuli vajaaksi tai tyhjeni, jolloin minulla oli käytettävissä sopivia säilytystiloja. Joskus joku laatikko oli vain hieman liian pieni tarpeeseen nähden, jolloin oli helppo kyseenalaistaa tarvitsenko sittenkään aivan varmasti kaikkea mitä ajattelin laatikkoon laittaa.

Karsimiskierrosten jatkuessa sain yhä uudellen vähennettyä aina muutaman tavaran eri puolilta asuntoa. Yhä uudelleen järjestin tavaroita entistä toimivammin. Tavaran vähentämisen edetessä säilytystiloihin alkoi löytyä jo hiukan väljyyttäkin. Olin huomannut, että tavaran vähentäminen onnistuu hyvin, kunhan otan sille riittävästi aikaa. Niinpä uskaltauduin vähentämään säilytyskalusteitakin, vaikka niissä oli vielä tavaraa. Tiesin täysin varmaksi, että saan vähennetyksi jotakin tai järjesteltyä tavaroita vielä paremmin. Aloin saada huoneisiin enemmän avaruutta, kun saatoin luopua ahtautta aiheuttaneista kalusteista. Pikkuhiljaa säilytyslaatikoita jäi kokonaan tyhjiksi, joten sain pakata niihin turhia tavaroita pois lahjoitettavaksi.

Tavaran vähentämisen edetessä huomasin miten elämä muuttui kevyemmäksi ja helpommaksi. Minä ihmisenä muutuin kevyemmäksi ja helpommaksi. Tavaroiden aiheuttama taakka keveni hiljalleen. Elämä alkoi näyttäytyä erilaisena kuin ennen. Aloin nähdä elämän tarjoamat mahdollisuudet paremmin. Löysin tavaravuoria selvittäessäni itseni ja itselleni paikan maailmassa. Jokaiseen ärsyttävään pikkuasiaan takertumisen sijaan aloin nähdä laajempia kokonaisuuksia, ja nauttia yhä enemmän aivan pienistä asioista.

Jo karsimisprojektin alussa määrittelin sopivan tavaran määrän: sen verran mitä välttämättä tarvitsemme, jotta elämä sujuu. Ei enää turhia tavaroita vaivaksi ja asunnon täytteeksi. Mitä enemmän tavaraa olen vähentänyt, sitä selvemmin olen nähnyt, että tarpeellisen tavaran määrä on selvästi pienempi kuin mitä aloittaessani ajattelin. Suurin osa tavaroista oli tarpeettomia, eikä tarjonnut mitään sellaista, mistä luopuminen olisi edes tuntunut luopumiselta. Tarvitsin kuitenkin pitkän prosessin nähdäkseni tämän kaiken. Minun piti antaa itselleni ja ajatuksilleni aikaa kehittyä.

Tilanne on jo selvästi parempi, mutta prosessi on kesken. Käytännön arki sujuu hyvin. Yhtäkään aina tyhjää säilytystilaa ei ole. Tavaroiden käyttöön ottaminen ja paikoilleen palauttaminen on helpompaa kuin ennen. Omistan vähemmän vaatteita kuin koskaan, ja saan pukeutua jatkuvasti lempivaatteisiini.

Tavara on vihdoin ottanut oman paikkansa, nyt se palvelee minua enkä minä sitä.

13 kommenttia artikkelissa “Tavarasta luopumisen prosessini

  1. Kiitos tästä koostavasta tekstistä! Fiilispohjalla edetään täälläkin ja jännä ollut huomata että aina sieltä kaapista löytyy vähenenättävää vaikka oisin jo kerran tai toisenkin käyny sen läpi.

  2. Kiitos myös minulta siitä että korostat että kyseessä on prosessi ja se vaatii aikaa; itse kultakin oman aikansa, eikä siihen ole muilla ihmisillä mitään sanomista.

    • Kiitos kommenteistanne Tanja ja Helena! Itse olen huomannut, että kun vähennän tavaraa pitkällä aikavälillä, opin huomaamaan mitä todella tarvitsen. Joka kierroksella jätän kaappiin tavaroita, joita luulen tarvitsevani, ja jotka myöhemmillä kierroksilla ovat edelleen olemattoman vähällä käytöllä – siis toisin sanoen enemmän ja vähemmän tarpeettomia.

      Muiden ihmisten sanomiset voi tosiaan jättää omaan arvoonsa. Jokainen valitsee itse mitä kotiinsa tuo, miltä haluaa kotinsa näyttävän, samoin mitä sieltä vie pois ja mihin tahtiin. Oma koti on henkilökohtainen asia, ja saa näyttää juuri sellaiselta, kuin asukkaat haluavat sen näyttävän.

  3. Kuuntelin aamulla junassa kahden varhaiskeski-ikäisen naisen keskustelua. Toinen heistä oli paraikaa muuttamassa, kertoen kuinka oli aikeissa heittää roskiin mm. satsin täysin ehjiä pussilakanoita, syystä että niitä yksinkertaisesti vain on aivan liikaa. Yhdessä he totesivat, kuinka paljon nurkissa on aina tavaraa, ja ettei muuttamisen aikaansaama tavaran vähentäminen auta koskaan kuin hetkeksi. Pussilakanoistakin he tyytyivät vain toteamaan, että ”niitä kyllä aina kertyy”.

    Ehkä ostelu ja tavaran haaliminen on kulttuurissamme niin arkipäiväistä, ettei sitä enää oikein edes käsitä. Siitä on tullut lähes elintoiminto, jolle olemme antaneet autonomian, ja jonka luomaa todellisuutta emme enää oikein käsitä.

    Paitsi korkeintaan niinä lyhyinä hetkinä, kun etäisesti ymmärrämme, että tavara on viemässä elintilamme… johon vastauksena ovat tietysti uusien säilytysratkaisujen ostaminen, vuokrattavat varastotilat – ja epämääräinen tunne siitä, että ehkäpä ei ahdistaisi ihan niin paljon, jos ostaisi itselleen jotain kivaa.

    Kirjoitit hyvin, että itseensä tutustuu käymällä läpi tavaransa. On kiinnostavaa, kuinka paljon lataammekaan tunteita tavaraan – suureksi osaksi myös koskaan sitä huomaamatta.

    • Kiitos kommentistasi! Hyvän tavaran heittäminen roskiin saa minut aina harmistumaan, käyttökelpoisen tavaran paikka olisi jossain muualla. Kirjoitit osuvasti, ostelu on niin arkipäiväistä, että se on lähestulkoon automaattista – vai mitä pitäisi päätellä, jos tavaraa aina vaan kertyy, kuin huomaamatta? Tavaran vähentäminen pitkällä aikavälillä on opettanut minua entistäkin tarkemmin miettimään, mitä kotiin kannan. Kaupassa tulee mieleen kaikki ne kerrat, kun olen kantanut tarpeetonta tavaraa kierrätykseen ja katsellut eteisessä pusseja ja laatikoita, jotka pitäisi viedä hyväntekeväisyyskirpparille. Ei huvita ostaa enää mitään, mikä saattaa päätyä tarpeettomaksi. Vaikka miten ”kiva” tavara menettää merkityksensä jo kaupassa, jos sille ei ole tarvetta ja käyttöä.

      Säilytysratkaisut tosiaan. Voihan sitä liiallista tavaramäärää järjestää yhä uusiin laatikoihin ja säilytyskalusteisiin, mutta tilan täytettä ne säilytysratkaisutkin vain ovat, eivätkä korjaa tilanteen perimmäistä ongelmaa. Tavaran ostaminen yrityksenä hallita ahdistuksen tunteita on muuten kiinnostava ilmiö. Itsellänikin on siitä kokemusta, mutta onneksi olen oppinut hoitamaan tilanteen muilla tavoin.

      Olen samaa mieltä, on kiinnostavaa miten paljon lataamme tavaraan tunteita – useimmiten huomaamatta. On tuntunut hyvältä pikkuhiljaa oppia pois turhasta tunteilusta tavaran suhteen. Siihen on auttanut nimenomaan tämä pitkäkestoinen luopumisprosessi, se selkeyttää kummasti ajatuksia moneltakin kantilta.

    • Kiitos sinulle kommentistasi! Ihana kuulla, että tuli onnellinen olo. Aloittaminen on jo paljon, asiassa kuin asiassa. Kuten sanoit, prosessi on jo käynnissä. Se on aina enemmän, kuin minunkin liikaa suosima ”pitäisi sitä, pitäisi tätä…” -malli, joka ei välttämättä johda yhtään mihinkään muuhun kuin turhaan tuskailuun.

  4. Hih, juuri yritän siivoilla kaaosta ja tulin hakemaan täältä inspiraatiolle uusia kierroksia. Järjestely on hauskaa, mutta epätoivoselta tuntuu silti. Kaippa tämä tästä. 🙂

    • Kiitos kun kommentoit! Tiedän tuon epätoivon tunteen, kun näyttää siltä, ettei tavaralle näy loppua. Aikaa se vaatii, mutta kyllä se siitä ajan kanssa järjestyy, usko pois. Toivottavasti löysit inspiraatiolle uusia kierroksia. 🙂

  5. Tuttuja ajatuksia 🙂 Minulla on menossa viides vuosi tavaran karsimista, ja alan epäillä, että tämä on ikuinen projekti. Olen taas hiljalleen keräillyt ylimääräisiä kirppikselle myytäväksi yhdessä lasten pieneksi jääneiden vaatteiden kanssa, ja aivan uskomatonta miten paljon turhaa edelleenkin löytyy. Omat henkilökohtaiset tavarani olen karsinut mielestäni jo jos en ihan minimiin, niin ainakin hyvin lähelle sitä, mutta silti karsittavaa on taas yllättävän paljon. Kritiikki ainakin tuntuu lisääntyvän joka kierroksella ja luopuminen helpottuu, mutta vähän ihmetyttää milloin se lopullinen raja tulee vastaan, vai tuleeko ollenkaan.

    • Kiitos kommentistasi! Kasvavien lasten kanssa tuntuu varmasti vielä helpommin siltä, että tavaran karsiminen on ikuista. Kritiikki tavaraa kohtaan tosiaan kasvaa joka kierroksella, pikkuhiljaa alkavat ne tarpeelliset ”helmet” erottua sieltä kaiken seasta. Kumppanini välillä huokaisee, että tämä tavaran vähentäminen ei lopu koskaan. Väistämättä se joskus loppuu, ainakin suuremmassa mittakaavassa, kun ei osta uutta kuin tarpeeseen ja luopuu tarpeettomasta. Milloin tähän pisteeseen sitten päästään, sitä en tiedä.

  6. Tämä todellakin on prosessi, joka itselläni on ollut tosissaan käynnissä vasta vähän aikaa, muutaman kuukauden. Huomaan kyllä ajatelleeni asiaa jo tosi pitkän aikaa, asian kypsyminen mielessä on kuitenkin ottanut oman aikansa. Lapsen saamisen myötä huomasin, että totta tosiaan, hänenkin vaatteilleen ja tavaroilleen tulee tehdä tilaa, mutta ostaako uusia säilytyskalusteita vai olisiko jokin muu ratkaisu? Onneksi tajusin alkaa kyseenalaistamaan tavaran määrää kodissamme, ja vaikka jo etsiskelin sopivaa lipastoa ja uutta kirjahyllyä, olin ostamatta niitä, kun ymmärsin, että kyllä me näihin neliöihin mahdumme ja nämä olemassa olevat huonekalut ovat aivan riittävästi, kunhan vain karsin turhaa riittävästi pois. Ihailtavan hyvin myös isovanhemmat ovat kunnioittaneet toivettamme, eivätkä ole juuri ostaneet turhaa krääsää lapselle. Sanoin jo vauvan ollessa ihan pieni, että antakaa hänelle aikaanne, älkää turhaa tavaraa. Totuus on kuitenkin se, että lapsen myötä tavaramäärä kodissa etenkin tulevina vuosina väistämättä lisääntyy, mutta on ihanaa tiedostaa tämä asia ja yrittää todellakin pitää se kohtuudessa.

    • Kiitos kommentistasi! Hieno juttu, että huomasit miettiä tavaran määrää, ennen kuin ehdit ostaa uusia säilytyskalusteita. Siitä on hyötyä myös jatkossa, kun lapsen myötä tavaramäärä kasvaa. Hyvä kuulla, että isovanhemmat ovat kanssanne samalla linjalla, eivätkä lisää tavarakuormaa tarpeettomasti. Lähipiirin tarve hankkia tavaroita lapselle osoittautuu joskus kompastuskiveksi.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s