Ennen – jälkeen

Kirjoitin viimeksi millä tavalla tavaran vähentämisen prosessi meillä lähti kulkemaan. Nyt tarjoan jokaiselle tavaran vähentäjälle vinkin: ottakaa valokuvia ennen tavaroiden karsimisen aloittamista ja sen aikana. Niistä voi olla hyötyä karsimisen edetessä. Varsinkin jos aikoo vähentää paljon tavaraa, prosessista voi tulla pitkä. Välillä voi tuntua siltä, että homma ei etene mihinkään. Silloin voi katsoa valokuvia ja huomata, että edistymistä on tapahtunut, vaikkei siltä tuntuisikaan.

Minulla ei ole valokuvia tästä asunnosta ajalta ennen kuin aloin vähentää tavaroita. Välillä olen niitä kaipaillut, jotta ymmärtäisin, että muutosta on tapahtunut valtavasti.

Muistan kun jossain vaiheessa kirjoitin tekstin, jossa olin intoa täynnä kun sain makuuhuoneen lattialta lopultakin kaiken turhan pois. Pääsin kulkemaan omalle puolelleni sänkyä joutumatta väistämään jotakin, millä ei ollut parempaakaan paikkaa. Meillä oli pitkään jopa pystynaulakko keskellä pienen makuuhuoneen kulkuväylää. Se oli ihan käytössä, ei vain säilytyksessä. Imurointi oli hankalaa ahtaassa makuuhuoneessa, jossa oli pois tieltä nosteltavia tai kierrettäviä tavaroita. Nyt kun tuota kaikkea mietin, ihmettelen, etten tehnyt asialle jotakin jo aiemmin.

Välillä vieläkin tuntuu siltä, että tavaraa on aina vaan paljon. Olen sadan tavaran haasteen jälkeen kirjannut ylös juoksevilla numeroilla, montako tavaraa olen laittanut pois. Nyt olen numerossa 188. Paljon kiinnostavampaa olisi tietää, miten monta sataa tai tuhatta tavaraa tulin kantaneeksi ulos ennen kuin tuli edes mieleeni, että se saattaisi joskus olla kiinnostavaa.

Olisi kiinnostavaa nähdä oman harhansa kokoluokka: miten monta tavaraa kuvittelin tarpeelliseksi, ennen kuin luovuin niistä?

On helppoa omistaa kaikenlaista ”tarpeellista” vain tavan vuoksi. Mutta on huomattavasti helpompaa elää ilman sitä kaikkea.

Kun oikein mietin, niin huomaan, että tavaroiden raju väheneminen on ihan todellista. Pelkästään cd-levyjä on lähtenyt satoja. Dvd-levyjä kymmenittäin. Vaatteita, kankaita ja kodintekstiilejä kymmeniä kassillisia. Keittiötarvikkeita laatikoittain, samoin erilaisia kynttilänjalkoja ja tuikkulyhtyjä. Kirjoja kymmenittäin. Lehtiä sadoittain… Monta mappia papereineen. Kaikenlaista sekalaista tavaraa loputon määrä, monta laatikollista ja pussillista.

Vaikka en lähteneitä tavaroita erityisen tarkasti muistakaan, muistan millaisia säilytyslaatikoita ja koreja meillä ennen oli. Vaatehuoneessa oli noin kymmenen suurta muovilaatikkoa. Lisäksi oli pahvilaatikoita, monenlaisia, isompia ja pienempiä. Koreja, lehtitelineitä ja muita erityisiä rasioita. Ja kaikki tämä on ollut ahdettuna pikkuiseen vaatehuoneeseen ja yhteen vähän yli puolitoista metriä leveään vaatekomeroon. Näiden lisäksi kaappi ja vaatehuone olivat piukassa irtotavaraa. Koko tuosta säilytyslaatikoiden määrästä on jäljellä enää kaksi muovilaatikkoa kellarivarastossa remonttitavaroille, kaksi A4-kokoista pahvilaatikkoa ja yksi keskikokoinen pahvilaatikko.

Ennen kun aloin reilulla kädellä vähentää tavaraa, käytin paljon aikaa säilytystilojen suunnitteluun. Mietin miten kylpyhuoneeseen saisi reilusti enemmän kaappitilaa. Wc-pytyn päällä oli kapea kaappi ja pesualtaan päällä pieni peilikaappi, ei muuta. Tilanne on sama edelleen. Nykyään vaan ei tarvitse kopata ilmasta kiinni kaapista putoavia tavaroita, mikä ennen oli normimeininkiä kun kaapin oven avasi.

Olohuoneeseen suunnittelin hankkivani koko seinän pituudelta kaappeja. Piirtelin suunnitelmia, mietin mitoituksia. Mietin myös makuuhuoneessa sängyn ympäröimistä kaapeilla. Vaatehuoneeseen mietin mahdollisimman tehokasta säilytysjärjestelmää. Yritin keksiä kalusteita, joissa olisi säilytystilaa. Sänky, jonka alla olisi laatikot. Rahi, jonka sisälle saisi tavaraa.

Kaiken tuon sain unohtaa, kun loputtoman järjestämisen sijaan päätin mieluummin vähentää tavaraa niin paljon, että sovimme helposti kumppanini kanssa tavaroinemme tähän 54 neliön asuntoon. Ymmärsin, että säästämme pitkän pennin tekemällä mieluummin tilaa itsellemme kuin tavaroillemme.

Tässä muistellessani huomaan, että olemme kulkeneet pitkän matkan parempaan suuntaan. Mitään ei ole tarvinnut katua. Arki on helpottunut valtavasti. Suhde tavaraan on muuttunut. Elämä on keventynyt.

Kaiken sen kaaoksen ja tavaran alta on löytynyt elämä jossa on aikaa, tilaa ja voimia tärkeille ja rakkaille asioille.

25 kommenttia artikkelissa “Ennen – jälkeen

  1. Kirjoitustasi lukiessa aloin pohtia, että jokohan olisi aika heittää roskiin tallessa olleet tositteet Kelan maksamista kotihoidontuista, joista ennenvanhaan tuli paperikuitti joka kuukausi. Ajattelin niitä säilöessäni, että joskus olisi mielenkiintoista tietää, mitä kotihoidontuki on ollut 90-luvulla.
    Nyt tuntuu, että eipä voisi vähempää kiinnostaa tuollainen tieto.
    Oikeasti täytyy alkaa katsella ympärilleen ihan uusin silmin, koska meillä on reilun vuoden päästä edessä ”iso” muutto, jolloin 12 hengen koti tyhjennetään ja asukkaat muuttavat muutamaan eri suuntaan. En todellakaan aio viedä muuttokuormassa Kelan kuittejakaan…
    Luulen, että tavaran karsimisessa on suurin askel saada asennemuutos pinttyneille ajatuksilleen jonkun asian tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta.
    Kiitos muuten ajatuksia herättelevästä blogistasi.

    • Kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä, että tavaran karsimisessa suurin askel on juuri tuossa asennemuutoksessa. Kun huomaa miten pientä osaa tavaroistaan aktiivisesti käyttää, alkaa hiljalleen irrottautua ajatuksesta, että kaikkea mahdollista pitäisi kodissaan säilöä. Näin itselleni on käynyt.

      Hyvä, että olet ajoissa liikkeellä tuon tulevan muuton suhteen. On mukavampi vähentää turhaa tavaraa ennen muuttoa, kuin vasta sitten kun tavarat on ensin kannettu uuteen kotiin. Omat muuttoni ovat tulleet eteen melko nopealla aikataululla, enkä ole ennen muuttoa ehtinyt juuri käydä tavaroita läpi. Se on ollut edessä sitten uudessa kodissa.

      Kuulosti muuten tutulta tuo kotihoidontukipapereiden säästäminen. Käydessämme aikoinaan mappeja läpi, tarkoituksena hävittää turhat paperit, kumppanini jumitti papereihin, joissa näkyy asuntolainan koron määrä. Hän mietti, että olisi mukava myöhemmin katsoa mitä asuntolainan korko milloinkin oli. Sama juttu vedenkulutuksen suhteen, niistäkin papereista oli vaikea luopua. Ehdotin hänelle, että tekisi taulukkolaskentaohjelmaan koosteen molemmista asioista, jolloin pääsisimme eroon paksusta paperinipusta. (Epäilin myös paljonko häntä mahtaa kiinnostaa myöhemmin perehtyä siihen, mitä asuntolainan korko milloinkin oli tai paljonko vettä kului. Elämä kulkee eteenpäin ja joka päivä tuo eteen uusia kiinnostavia asioita. Ainakin oman kokemukseni mukaan on melko epätodennäköistä että aika ja kiinnostus riittäisi istua alas ja perehtyä ikivanhoihin, nykypäivässä tarpeettomiin tietoihin.) Tietojen kokoaminen taulukkolaskentaohjelmaan on ollut toimiva juttu, tiedot ovat kätevästi yhdellä sivulla, eikä tarvitse selata nippukaupalla paperia.

      • Tämä tilastotieteily mallia ”olisi mukava nähdä X vuoden päästä, mitä se ja se oli mitattuna valuutassa Y” taitaa olla yllättävänkin yleistä. Itsellänikin oli joskus aivan hullu ajatus säästää kaikki puhelinlaskuni, että ”voin sitten joskus laskea yhteen, kuinka paljon olen käyttänyt elämäni aikana rahaa puhelimen käyttöön”. Kun pino vain kasvoi ja kasvoi, päätin kirjata kaikki summat yhdelle ainoalle A4:lle. Kun olin saanut urakan valmiiksi, totesin itsekseni, että tällaiseenkö ihminen todella käyttää aikaansa.🙂

        Huvittavaa asiassa on myös se, että jos joskus vuonna 2034 todella haluaisinkin 35 vuotta vanhoihin puhelinlaskuihini oikein perehtyä, olisi siinä samassa selvitettävä käsittelemäni ajanjakson rahanarvokertoimet sekä toteuttaa sarja laskutoimituksia, jos jonkin absoluuttisen, inflaatiovaikutuksesta riisutun puhelimenkäyttökulutukseni todella haluaisin tietää. Niinpä heitin loppujen lopuksi tuon koontilistanikin pois, ja kuinka vapauttavalta se tuntuikaan! Luulen, että sitä luo itselleen helposti ”velvoitteita”, joista ei pääse irti ennen kuin riuhtaisee itsensä irti. Henkistä painolastia voi ottaa niin monenlaisesta asiasta – ja aivan turhaan!

        • Kiitos kommentistasi! No ilmeisesti tuollainen kiinnostus ei ole aivan harvinaista. Hyvä tuo huomio: ”tällaiseenko ihminen todella käyttää aikaansa”.😀 Siinähän se aika kuluisi tulevaisuudessakin mukavasti, kun tosiaan selvittäisi miten rahan arvo on vuosien ja vuosikymmenten kuluessa muuttunut.😀

          Ihminen on kekseliäs esimerkiksi kuvitelmissaan siitä, mitä tulee tekemään vaikka eläkkeellä, sitten kun on aikaa. Eräs tuttu säilöi vintissä tekniikkalehtien vuosikertoja, niitä ei missään nimessä saanut laittaa pois. Niihin on kuulemma mukava perehtyä sitten eläkkeellä. Hulluinta sivusta seuraajana oli se, että tuo ihminen on luonteeltaan sellainen, ettei ole hetkeäkään paikallaan. Hän menee ja tekee koko ajan, ja mieluiten jonkun toisen kanssa. Pitänee olla melkoinen muutos elämäntilanteessa ja persoonassa, että voisi kuvitella hänet lehtipinkkansa vierellä tutustumassa siihen, mistä tekniikkalehdessä kirjoitettiin joskus 1990-luvulla.😀 Epäilen vahvasti että hän keksisi eläkepäivilleen tuhat kiinnostavampaa tekemistä ja menoa kuin perehtyä ikivanhoihin lehtiinsä.

          Tuo on niin totta, että henkistä painolastia voi ottaa monenlaisista asioista.

  2. Kiva lukea karsimisprojektisi kulusta, lisää vaan aiheesta! Olen myynyt kirppiksellä tavaraa, saanut myytyä 125 tavaraa. Omalla kohdallani myyminen helpotti luopumista. Sain hyvin rahaakin. Osan tavaroista olen vienyt hyväntekeväisyyteen. Huomaan tuon keventyneen fiiliksen, kun saan tavaraa vähennettyä. Ja sellaisen ilmiön, että tietty kausi elämässäni on ohitse. En hingu yhtään sisustustavaraa. Olen pelkistänyt kotimme ilmettä ja se toimii! Jotain juttuja on toki jäänyt sisustuksen saralle.
    Lapsetkin pystyivät luopumaan joistain tavaroista kivuttomasti. Heille jäi vielä runsauden pulaa…
    Kiitos vielä inspiroivasta blogistasi, luen siitä vanhojakin juttujasi aina silloin tällöin.

    • Kiitos kommentistasi! Hieno juttu, että olet saanut tarpeettomia tavaroita myytyä ja olo on keventynyt! Kiva kuulla että myös pelkistetympi ilme kodissa toimii. Jos myymisen vaiva ei tunnu liian suurelta, tavaroiden myynti varmasti helpottaa luopumista. Itselleni käy päinvastoin: jos minun pitäisi myydä tavaroita, ne jäävät pyörimään nurkkiin. On helpompi vain antaa pois – ja yrittää oppia jotakin, jotta ei enää jatkossa laita rahaa hukkaan.

      Tuntui hyvältä tuo lauseesi ”tietty kausi elämässäni on ohitse”. Itselläni asiat asettuvat usein uomiinsa kun ajattelen, että aikansa kutakin. Elämän ei tarvitse kulkea eteenpäin ikuisesti samanlaisena ja muuttumattomana. Joudumme luopumaan erilaisista asioista elämässä, lopulta omasta elämästämmekin. Olen huomannut, että takertuminen tilanteen muuttumattomuuteen syö paljon voimia. On helpompaa kun hyväksyy, että elämä on jatkuvassa liikkeessä, muuttuu hiljalleen kaiken aikaa.

  3. Kiitoksia fiksusta blogistasi. Olen myös itse sielultani minimalisti ja sama koskee onneksi miestänikin. Kaikki eivät tosin ymmärrä tätä ideologiaa. Minua kiinnostaisi tietää miten miehesi suhtautuu minimalismiin ja kotinanne tapahtuneeseen muutokseen (nyt ja aiemmin)?

    • Kiitos kommentistasi! On helpompaa olla minimalisti, kun kumppani ajattelee samoin. Meillä tilanne ei ole aivan tällainen, vaikka kumppanini hiljalleen on oppinutkin ajattelutapaani ymmärtämään ja näkemään minimalismin edut. Olen hänen suhtautumisestaan kirjoittanut aiemmin eri juttujen yhteydessä, ja myös tässä https://minimalisminilo.wordpress.com/2012/06/22/elama-ei-minimalistin-kanssa/ Tuon jutun kirjoittamisesta on lähes kaksi vuotta, joten oikeastaan voisin lähiaikoina kirjoittaa myös vähän tuoreemman katsauksen tilanteeseen.

  4. Tulimme eilen viikon lomamatkalta, jonka vietimme yksinkertaisesti sisustetussa lomahuoneistossa. Sain monia ideoita tavaran vähentämiseen, ja mikä parasta, mieheni innostui asiasta myös! Tänä aamuna asiasta on keskusteltu ja suunta on selvä: uutta ei osteta, tavaroita vähennetään, eikä uusia säilytysratkaisuja enää mietitä. Vanhat riittää, kunhan tavaraa saadaan pois.🙂 Valokuvaus on hyvä idea!
    Kiitos tästäkin blogipostauksesta!

    • Kiitos kun kommentoit! On aina mukava kuulla, kun elämän ja/tai kodin yksinkertaistamisesta tulee pariskunnan tai perheen yhteinen projekti. On hienoa saada mahdollisuus jakaa toisen kanssa elämäntavan muuttumista, tilanne ei ole aivan sama jos vain toinen tai yksi perheestä innostuu. Meillä minä koen minimalismin edut aivan selvästi, kumppanini on muutokselle myötämielinen, mutta ei erityisesti innoissaan. Hänen tuntemuksensa vaikuttavat paljon siihen, mihin tahtiin meillä muutosta tapahtuu. Eteneminen on hidasta ja välillä on pysähdyttävä paikoilleen, jotta hän saa hengähdystauon.

      Meillä on erilainen tapa reagoida asioihin. Jos koti on päässyt kauheaan sotkuun, tavaroita on kaikkialla ja siivotakin pitäisi, kumppanini ei koe sitä erityisen raskaana. Se ei tunnu muuttavan hänen olemistaan. Hän tarttuu toimeen vasta melko äärimmäisessä tilanteessa. Minun taas on vaikea ajatella mitään erityistä tekemistä tai jonnekin menemistä, jos koti on aivan kaaoksessa. Minulta kaaos vie voimia ja aloitekykyä, lamaannuttaa. Ja se mikä minulle on jo kaaos, on kumppanilleni melko pientä epäjärjestystä.

      Valokuvaus toimii, varsinkin jos aikoo tehdä todella suuren vähennyksen ja prosessi on pitkä. Itselleni muutoksen suuruus on valjennut vanhojen kirjoitusteni kautta. Olen ennenkin huomannut, että unohdan asioita hämmentävän nopeasti.

  5. Mä olen jo vuosia aina puuskittain poistanut tavaraa ja joka vuosi varaan pari kertaa kirppispöydän. En osaa kuvitellakaan kappalemäärissä kierrättämäni tavarat. Nyt Sandy Talarmon kodin järjestyksen verkkokurssin myötä pidän luopumispäiväkirjaa. Poistot tulee ja merkittyä ylös, on mielenkiintoista huomata, että 150 kirppikselle hinnoiteltua tavaraa ei tunnu vielä missään. Onneksi myyntipäiviä riittää ja saan hinnoiteltua vieläkin enemmän. Nuo siis vain kirppikselle meneviä. Sen lisäksi olen netin kautta myynyt muutaman tavaran, myynyt kaverille matkarattaat, turvakaukalon ja vaunut (en silti mahdu itse varastoon), vienyt tekstiilikeräykseen kaksi täyteen sullottua muovikassillista vaatetta (en jaksanut niistä laskea kappalemääriä) ja hyväntekeväisyyskirppikselle lahjoittanut 60 tavaraa. Päätin viedä poltettavaksi paperikassillisen vanhoja kirjeitä, mutta päiväkirjat säilytän. Siskon tytöntyttö sai taas kassillisen pikkuisia vaatteita ja kohta vien sängynkin. Siis kaikki helmikuusta alkaen. Ja homma jatkuu niin pitkää että meillä on vain tarvittava määrä tavaraa ja paikat pysyvät helposti järjestyksessä. Ongelmani on näköjään se ostelu. Sen kun saa kuriin, niin mullakin on toivoa, vaikka minimalistiksi minusta ei ole, enkä edes halua. Mutta vähemmän on enemmän.

      • Kiitos kommentistasi! Sinulla on ollut aikamoinen helmikuu karsinnan suhteen! Saman olen huomannut kuin sinäkin: jos omistaa noin keskivertomäärän tavaraa, vaikka vähemmänkin, niin 150 pois lähtenyttä tavaraa ei näy missään. Ainakaan jos vähennys tapahtuu tasaisesti ympäri kotia, toki se silloin näkyy jos vain yhdestä paikasta vähentäisi.

        Siinä olet oikeassa, että kun ostelun saa kuriin, niin tilanne helpottuu. Vähentämisestä on vain vähän hyötyä, jos samalla tuo kotiin vähän väliä jotain uutta.

  6. Kiitos blogistasi, se on antanut paljon tukea ja ajattelemisen aihetta! Olemme mieheni kanssa jo pari vuotta siirtyneet enemmän ja enemmän kohti vähätavaraista kotia. Oma sloganini suhteessa tavaroihini on nyt tämä: arvosta tavaroitasi.

    Viisikymmentä tai sata vuotta sitten tavara ei ollut meille tällainen ongelma, päinvastoin. Tavaroita arvostettiin, niistä pidettiin huolta ja niitä käytettiin. Tavarat olivat tärkeitä, koska ne täyttivät hyvin konkreettisen tarpeen, joka niille asetettiin. Koriste-esineet olivat huomattavaa luksusta, koska ne olivat tavaraa, joka oli hankittu esteettisen arvon vuoksi. Tavara oli suhteellisesti paljon kalliimpaa ja yleensä myös laadukkaampaa. Tavaraa myös käytettiin, kunnes se muuttui käyttökelvottomaksi.

    Nykyään tavaraa on niin paljon, että kiinnymme toisaalta kaikkeen (”en voi heittää tätä pois, koska siihen liittyy muisto x”) ja toisaalta emme mihinkään. Tavaraa on niin helppo saada lisää, että mikään ei tunnu enää erityiseltä: ostettuamme emme käytä tavaraa, jonka omistamme, vaan meillä on varaa vain heittää se komeron nurkkaan odottamaan. Rakastamme siis tavaroitamme väärällä, vahingollisella tavalla hankkimalla niistä pääasiassa hetkellisen toiveikkaan, euforisen tunteen kaupan kassalla (”tämä esine muuttaa ja parantaa elämääni jotenkin”). Petymme ja kyllästymme myös kovin helposti: astiasto alkaa näyttäytyä väärän värisenä, olohuoneen matto on ollut samanlainen liian kauan, trendikkäät sisustusesineet kevääseen tavaratalon katalogissa tuntuvat olevan paljon muodikkaampia kuin jo omistamamme, tuo uusi tietokone olisi tehokkaampi kuin vanha, vaikka en nytkään käytä konetta muuhun kuin nettisurffailuun… Hankimme kaiken uudelleen ja pahimmassa tapauksessa emme edes hankkiudu vanhasta vastuullisella tavalla eroon tai jatkamme ostamista kierrättämisen varjolla, kuten täällä blogissakin totesit. Tarve ostaa lisää syntyy mielessämme liian helposti ja samalla jätämme jo omistamamme tavaran sivuun pölyttymään tai siirrämme sen turhia ajattelematta eteenpäin. Se on ekologisesti ja taloudellisesti vastuutonta ja oire vääränlaisesta suhteesta tavaraan.

    Tavoitteeni on, että pystyn toisaalta luopumaan tavarasta ja toisaalta opettelen aidosti arvostamaan sitä, mitä omistan. Se on melkein kuin tavara-mindfulnessia. Se, että pääse eroon liiasta tavarasta onkin uskoakseni vasta matkan alku, on myös opittava näkemään omistamansa uudessa ja arvostavassa valossa ja varottava liian helposti iskevää tyytymättömyyttä, joka johtaa uuden tavaran keräilyyn.

    • Kiitos kun kommentoit! Kovin tuttuja ajatuksia kirjoitat, ajattelen hyvin samalla tavoin. Sloganisi tiivistää kahteen sanaan sen, mihin tavaran vähentämisen toivon jossain vaiheessa johtavan. Pieneen määrään välttämättömiä tavaroita, joista jaksaa pitää hyvää huolta.

      ”Nykyään tavaraa on niin paljon, että kiinnymme toisaalta kaikkeen (”en voi heittää tätä pois, koska siihen liittyy muisto x”) ja toisaalta emme mihinkään. Tavaraa on niin helppo saada lisää, että mikään ei tunnu enää erityiseltä: ostettuamme emme käytä tavaraa, jonka omistamme, vaan meillä on varaa vain heittää se komeron nurkkaan odottamaan.” Sinäpä sen sanoit! Tarkoitukseni on päästä tilanteeseen, jossa kodissamme olisi vain lempitavaroita ja -vaatteita joita käytetään koko niiden käyttöiän, joita arvostetaan ja huolletaan hyvin. En ymmärrä miksi tällaisten tavaroiden lisäksi pitäisi olla tavaroita, joiden tärkeimpänä tehtävänä on vain täyttää tilaa.

      Jännä käytännön huomio on muuten ollut se, että mitä vähemmän tavaroita on, sitä vähemmän kaipaan vaihtelua. Tämä ilmiö on tapahtunut aivan kaikenlaisten tavaroiden kanssa. Kummallinen juttu, että esim. lehtien rummuttama ”piristä vaatekaappiasi/kotiasi/mitä tahansa ostamalla uutta” -toimintamalli lisää kyllästymistä ja tyytymättömyyttä kaikkeen siihen mitä omasta kodista jo löytyy. Tuntuu jollakin tavalla nurinkuriselta, mutta omiin tavaroihin kyllästyminen vähenee samaa tahtia tavaroiden vähenemisen kanssa, näin ainakin minulle on käynyt.

      Oman kokemukseni perusteella voisin sanoa, että tavaraa vähentäessä todella oppii näkemään omistamansa uudessa ja arvostavassa valossa. Tyytymättömyyden sain loppumaan saman tien, kun lopetin mainosten seuraamisen ja lehtitilaukset. Todella harvoin jos päädyn ostamaan irtonumeron, en osta yhtäkään sisustus- tai naistenlehteä, ne ovat täynnä mainoksia, eivätkä kiinnosta enää kuluttamiseen pohjautuvan sisältönsä vuoksi.

      Kiitos vielä todella kiinnostavasta ja ajatuksia herättävästä kommentistasi!

      • Minullakin tämä herätti pohdintaryöpyn pääni sisällä! Miten ihanaa oli oivaltaa, että kodin tavaroihin tulisi suhatutua samaten kuin omaan vaatekaappiinsa – olen päättänyt, etten enää osta ”ihan kivoja” vaatteita, vaan jokaisen uuden vaatteen tulee tuntua lempivaatteelta, muuten se saa jäädä kauppaan. Tämä sama periaatehan tulisi ottaa käyttöön myös kodin sisustukseen liittyvissä hankinnoissa! Minä tykkään vaihdella kodin ilmettä vuodenajan mukaan, mutta teen sen pöytäliinalla/kaitaliinalla, sohvatyynyillä (vaihdan tyynynpäällisiä, pelkät päälliset eivät onneksi vie kaapissa kovin paljon tilaa) ja talviaikaan eri värisillä kynttilöillä ja kevät-kesäaikaan leikkokukilla.
        Todella hyvin sanottu, että kun on tavaraa helppo saada, niin mikään ei enää tunnu miltään. Liian usein olen tyytynyt kodin tavaroissa ”toiseksi parhaimpaan”, esimerkki: en raaskinut ostaa niitä silkkisiä sohvatyynyn päällisiä, tyydyin edullisempaan vaihtoehtoon johon en kuitenkaan ollut 100% tyytyväinen ja haluaisin uudet tilalle. Ja kierre on valmis… Vaan ei enää!

        • Kiitos kommentistasi! Itse pidän kovasti tuosta ajatuksesta, että tulisi pyrkiä omistamaan vain lempivaatteita ja lempitavaroita. Silloin voi olla tyytyväinen siihen mitä kotoa löytyy, eikä tarvitse haikailla jotakin muuta. Olen huomannut myös vuosien mittaan, että toiseksi parhaimpaan tyytyminen ei kauan kestä, vaan sitä on tavallaan yhä silmät auki sen varalta, että löytäisi paremman tavaran. Ja jossain vaiheessa löytää kyllä. Tässä on yksi syy, miksi käsilaukkuni etsintä on yhä kesken. En halua ostaa toiseksi parasta vaihtoehtoa, vaan odotan vaikka maailman tappiin, että löydän juuri täydellisen.

          Tuohon toiseksi parhaan -kierteeseen joutuminen on loputon suo, myöskään minä en aio siihen enää joutua. Se on turhauttavaa, menee rahaa hukkaan, tavaraa käy kääntymässä kotona ja jatkaa taas eteenpäin, ja tulee kuluttaneeksi luonnonvaroja aivan turhaan. Samalla vaivalla ja kierteessä kuluvalla rahalla olisi saanut ostettua yhtä hyvin niitä lempitavaroita vuosiksi ja vuosikymmeniksi eteenpäin.

  7. Hei, minäkin mietin ennen hyviä ja tehokkaita säilytystiloja. Tuntui, ettei sitä vain ollut tarpeeksi ja joka paikka pursui tavaraa. Haaveilin isommasta asunnosta ja vaatehuoneesta. Asumme edelleen samassa asunnossa (2 aik., 2 lasta, iso koira, jyrsijä ja tilaa 73 neliötä) ja tavaran vähentämisen myötä olen ymmärtänyt, että meillähän on ihan hyvin tilaa. Onneksi mies on samoilla linjoilla, vaikkei yhtä aktiivinen vähentämisessä kuin minä.

    Viikonloppuna heräsin naapurin palovarottimen piippaukseen enkä saanut enää unta. Aloin miettimään mitä ostaisin, jos menettäisimme kaiken maallisen omaisuuteemme. Välttämättömiä tavaroita ei oikeasti paljon tarvitse: vaatteita, hygienia- ja pesutarvikkeita, patjat+petivaatteet+pyyhkeet, astioita, siivoustarvikkeita, wc-paperia. Mitä vielä? Kun saisi katon pään päälle, niin näillä pääsisi alkuun. Toivottavasti näin ei koskaan tapahtu, mutta jos kävisi, en usko kaipaavani mitään niistä ”tärkeistä” tavaroista, joita kaapeissani edelleen säilön.
    – Katja

    • Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että tavaran vähentämisen myötä koti tuntuukin riittävän kokoiselta. Tuollaiset oivallukset voivat olla todella antoisia, välttyy monenlaiselta vaivalta ja rahanmenolta, kun ei tarvitsekaan muuttaa uuteen kotiin.

      Minäkin olen miettinyt samaa kysymystä: mitä hankkisimme, jos menettäisimme kaiken. Hankintalista on paljon lyhyempi, kuin mitä kotoa edelleen löytyy tavaroita.

  8. Kiitos jälleen tästä ja edellisestä postauksesta. Ne tulivat juuri oikeaan aikaan. Oma tavaranraivaus kun alkaa olla siinä vaiheessa, että kaikki helpoimmat kiertoonlaitettavat tavarat on jo laitettu eteenpäin. Oma olo onkin jotenkin tyhjä ja ehkä vähän pettynytkin, niin paljon olen ulos kantanut ja kuitenkin tuntuu siltä, ettei se vielä näy missään. Niinpä, olisi pitänyt ottaa niitä kuvia ennen ja jälkeen. Lisäksi tuli vielä sellainenkin olo, että vain meillä on tällainen tavarakaaos. Muilla vähentäjillä on jo alkutilanne ollut minimalistisempi, vain meillä keittiön tasot ja kaapit pursuilivat roinaa. Niinpä olikin lohdullista lukea teidän makuuhuoneen lattian tavaramäärästä silloin ennen ja siitä, että teilläkin putelit on joskus tippuneet syliin kaappia aukaistessa. Mulla on siis edelleen toivoa jäljellä! Näistä kirjoituksista ymmärsin jälleen, että tämähän on prosessi, joka kestää pitkän aikaa, mutta tärkeintä on suunta. Sain myös jälleen virtaa hyökätä keittiön kaappien kimppuun uudelleen ja kyllä sieltä taas jotain kiertoon lähtevää löytyi😉

    • Kiitos sinulle kommentistasi! Tuo on hyvä: ”vain meillä on tällainen tavarakaaos”.😀 Elääköhän moni tuossa kuvitelmassa? Harva varmasti lähtee tavaraa säkkikaupalla vähentämään, ellei sitä ole ollut niin paljon, että se jo haittaa elämää. Kenelle sitten mikäkin määrä saa tuon tunteen aikaan, se on taas eri juttu. Veikkaan, että vähentäjät, joilla jo alkutilanne on melko minimalistinen, eivät aloita blogia vähennysprojektiaan varten.😉 Varsinaisia hamstereita emme ole olleet, emmekä erityisesti ostaneet vain ostamisen ilosta, mutta 50-luvun kaksion alkuperäiset säilytystilat, ja vain vähän muuta säilytystilaa sen lisäksi, eivät salli omistaa kovinkaan suurta määrää tavaraa, ilman että arki alkaa käydä hankalaksi. Kyllä sitä tavaraa on siis pursuillut meilläkin ihan joka ainoassa kaapissa, eteisessä ja vaatehuoneessa. Ja näiden lisäksi vielä tasoilla ja lattialla… Aina on toivoa!

      Kyllä, tavaran pysyvä vähentäminen on prosessi. Veikkaan, että aika harva siinä ainakaan ilman ulkopuolista apua onnistuu kovin pikaisesti, niin että tulos on pysyvä. Suunta on tärkein, ja sen oppiminen, että se kaikki kotona oleva tavara on pääasiassa itse tullut sinne kannettua. Sen sisääntulovirran kun tyrehdyttää, on jo pitkällä!

      Jatka samaan malliin, kyllä se tuottaa tulosta. Mieti vaikka jonkin aikaa mikä sai sinut ottamaan sen ensimmäisen askelen tavaran vähentämisessä. Miltä silloin näytti, millaista elämä sen tavaran keskellä oli? Mikä on muuttunut? Ehkä huomaat, että jotakin muutosta on jo nyt tapahtunut.

  9. Mistähän saisi vähennysintoa myös perheenjäsenille?! Itse haluaisin tyhjentää puoli taloa kaikesta tavarasta, mutta mies ja lapset hankaa vastaan minkä ehtii. On niin toivoton fiilis kun joka paikka pursuaa niin ettei kävelemään meinaa päästä. Tarvis varmaan oikesti ammattiraivaajan apua, ei tässä blogien lukeminen riitä.😉

    • Kiitos kommentistasi! Senkun tietäisi.😀 Itse olen huomannut parhaaksi keinoksi alkaa vähentää omia tavaroita. Se herättää ehkä muissakin ajatuksia, että tarvitseeko aivan kaikkea mitä jo omistaa. Omia tavaroita vähentäessäni olen kertonut kumppanilleni tuntemuksistani, lisääntyneestä keveydestä, arkielämän helpottumisesta (esim. siivous, jää aikaa johonkin järkevämpäänkin kun siivous helpottuu) ja kaikesta mitä prosessin myötä mielessä käy. Prosessin seuraaminen vierestä antaa varmasti uusia ajatuksia myös muille perheenjäsenille. Kumppanini on ollut tukenani paljon siihen nähden, ettei itse tunne minimalismia omakseen eikä aina näe järkeä vähentää jo kaappeihin hankittua tavaraa.

      Toivotan kaikkea hyvää pyrkimyksellesi saada järjestystä kotiin. Yrität sitä sitten omin neuvoin blogeista tukea hakien, tai ammattijärjestäjän avulla. Poikkea myöhemmin kertomaan miten asiat lähtivät sujumaan, kuulisin siitä mielelläni.

  10. Kiitos blogistasi. Olen ruuhkavuosia elävä, kolmekymppinen, töissäkäyvä, kahden tarhaikäisen äiti. Olen aina aiemmin koittanut juurikin sisustaa, hankkia perheen kasvettua ties mitä säilytysratkaisuja ja koko ajan potenut ahdistusta ja huonoa oloa siitä, kun oma koti tuntuu sekaiselta, kaikki hukassa jne. Vaikka en ole edes hirveä hamsteri koskaan ollut, silti tavaraa oli kertynyt ihan liikaa. Koitin vain sisustella tavaralla lisää, kun oma koti ei tuntunut hyvältä ja metsäänhän se meni.

    Muistan sitten yksi kerta sisustusblogin kuvaa katsoessani miettineeni, miksi kuvan huone suorastaan ahdisti minua, vaikka sitä oli koitettu kovasti niin kauniiksi laittaa?? Kuvassa oli runsaan maalaisromanttisesti sisustettu olohuone ja tässä huoneessa; irtohuppuja, 11 x vaasia kukka-asetelmaa tai maljakkoa, 9 x jalka-/katto-/seinä- tai pöytävalaisinta, kynttelikköjä, röyhelöjä, 12 x irtotyynyä. Aloin kuunnella fiiliksiäni ja tajusin olevani sielultani minimalisti. Kuvan tavarakaaos ja turha roina tuntui minusta fyysisesti pahalta.

    Kaksi vuotta sitten alkaessani odottaa toista lastani jokin hormonipuuska sitten sai aikaan sen, että aloin systemaattisesti hankkiutumaan turhasta tavarasta eroon. Kassikaupalla hyvää, mutta turhaa vaatetta UFF:lle, parhaimmat myyntiin kirppikselle, DVD-kokoelma (800 levyä, joita vähän aikaa katsoa lähti 95%) kirppikselle, turhat lelut, palapelit, pelit, sisustuskrääsä jne jne. Mitään en ole takaisin ikävöinyt ja nyt tuntuu hassulta, että miksi sitä ei muka ollut osannut jo aiemmin moisista luopua.

    Nykyinen tilanne alkaa olla hyvä; kotona alkaa olla paikka kaikelle, tavaranvirta kotiin päin on tyrehtynyt niin että ostettua tulee vain tarpeeseen tavaraa ja mitä selkeämpi kodista on tullut sen paremmalta kodissa tuntuu.

    Omat Top 10 huomiot omassa sopivassa minimalismissa:
    1. Tuntuu hyvältä joka päivä tulla kotiin, kun eteinen on avara, valoisa, tilava ja kaikelle paikka. Ei kenkäkasoja tai ylipursuavia naulakoita. Sama hyvä olo jatkuu joka huoneeseen astuessa.
    2. Siivoaminen on nopeaa, tehokasta ja mukavaa. Mennyttä on se loputtoman kaaoksen pyörittely/siirtely, joka teki tästä perheenäidistä kärttyisen. Paikat pysyy siistinä 80% vähemmällä vaivalla kuin ennen. Jää aikaa mukavampaan yhdessä oloon.
    3. Arki on mukavaa, kun tavarat ei ole koko ajan hukassa; paikka kaikelle ja kaikki paikalleen.
    4. Turhasta tavarasta irti pääsy tuntuu lähes eufooriselta. Ja kaiken lisäksi turhasta, ahdistavasta tavarasta on saatu kirpputorin kautta (jonne vain mennyt osa tavarasta) selvää rahaa yli 700 euroa. Viimeinen kirrpisrykäisy tulee ennen joulua ja ne tavarat mitkä ei mene saa jäädä kirppiksen omaisuudeksi.
    5. Vaatekaapilla käyminen ei ole kaivelua ja etsimistä, kun jäljellä on vain sellaisia vaatteita, joita oikeasti käytetään ja joiden yhdistely on helppoa. Vaikka vaatteita on murto-osa entisestä, niin koskaan ei tule entisenlaista ”mulla ei oo mitään päälle pantavaa”-kriisiä.
    6. Rahaa säästyy, kun kulutustottumukset on muuttuneet niin, ettei tule tehtyä turhia heräteostoja. Laatuun sen sijaan tulee panostettua enemmän.
    7. Vanhempi lapsikin on oppinut turhasta tavarasta luopumisen ja toivon mukaan ei kasva hamsteriksi. Luopui prosessin aikana vuosien varrella kertyneistä tarpeettomista leluistaan ja uusia on tullut harkitusti. Lelujen ostelun sijaan tehdään yhdessä enemmän.
    8. Läheiset eivät enää annan lahjaksi turhaa krääsää, kun tietävät etten lisää tavaraa kotiimme tahdo. Eipä kirpaissut tippaakaan, kun kirppikselle myyntiin meni anopilta kihlojen kunniaksi saatu sydämenmuotoinen possumaljakko vuosien kaapissa olon jälkeen. Lähinnä säälitti, että kuka kumma sen seuraavaksi saa, oli se sen verran kamala.
    9. Vaikka tulisi kuinka yllättäen vieraita on koti aina sen näköinen, ettei tarvise sotkuja hävetä. Eivät kai vieraat sortkuja tule kyttäämään, mutta varmasti jokainen nainen tietää sen tunteen, kun yllättäen tulee vieras kylään, eikä koti ole omata mielestä läheskään kunnossa.
    10. Kotimme on tällä hetkellä sellainen paikka, missä minulla on hyvä olla. Tuntuu että katse pääsee vaeltamaan rauhassa ja saa pysähtyä vain tärkeisiin esineisiin tai tauluihin. En enää elä jatkuvassa ärsytyksien kaaoksessa.

    Mitkä ovat sinun Top 10 lempiasiat elämässä ilman turhaa tavaraa?

    • Kiitos kommentistasi! Olet tehnyt suuren elämänmuutoksen, onnittelut siitä! Kirjoitit paljon asioista, joita olen itsekin kokenut. Kotona on helppoa olla ja elää, kun tavaraa on vähemmän. Minun lempiasioita elämässä ilman turhaa tavaraa… keveys, helppous, tyytyväisyys, keskittymiskyvyn paraneminen, parempi mieli, olen mukavampi kanssaihminen😉, irtipääsy tavaran haluamisesta, enemmän energiaa elää kun ei tarvitse pyöriä tavaran ympärillä niin paljoa, luottamuksen kasvu elämää kohtaan ja elämän suunnan löytyminen materian tuolta puolen. Tällaisia näin äkkiseltään tuli mieleeni.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s