Miten kieltäytyä lahjoista ja lahjoituksista?

Saan melko usein kysymyksiä siitä, miten lahjojen kanssa tulisi toimia. Miten kieltäytyä lahjoista? Miten toimia jo saatujen lahjojen kanssa, joita ei halua pitää? Miten saada innokkaiden sukulaisten lahjatulva loppumaan? Mitä tehdä, kun sukulaisille on kerrottu, ettei mitään tavaroita tarvita, eikä lahjoja tarvitse ostaa, mutta he eivät ymmärrä tai loukkaantuvat?

Aiheesta kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, koska minulla ei ole kokemusta lahjatulvan alle joutumisesta. En yleensä saa lahjoja syntymäpäivänä, jouluna, tai muulloinkaan. Kumppanini kanssa ostamme joululahjoja vain satunnaisesti, silloin jos on jostakin tarvetta ilman jouluakin. Toivottavasti ajatuksistani on kuitenkin jotakin apua.

Miten kieltäytyä ottamasta vastaan lahjoja?

Silloin kun lahjaa jo ojennetaan sinua kohti, on yleensä liian myöhäistä kieltäytyä aiheuttamatta toiselle pahaa mieltä. Kannattaa kuitenkin miettiä miten reagoi lahjan saadessaan. Jos et halua jatkossakin lahjoja, ei kannata osoittaa ylitsepursuavaa kiitollisuutta, innostusta ja ihastusta saamastasi lahjasta. Neutraali ”kiitos” riittää. Lahjasta ei kannata tehdä erityistä numeroa, vaan jatkaa tilanteesta eteenpäin ja nauttia yhdessäolosta. Haluttomuuttasi ottaa vastaan lahjoja ei kannata ottaa esille juuri, kun joku on antanut sinulle jotakin. Lahjan antaja ottaa sen helposti henkilökohtaisesti, ja kokee sinut epäkohteliaaksi, ehkä loukkaantuukin.

Parhaiten lahjoista kieltäytyminen onnistuu, kun keskustelet asiasta niiden ihmisten kanssa, joilla on tapana antaa sinulle lahjoja. Puhu avoimesti ajatuksistasi tavaraa kohtaan. Jos olet vähentämässä tavaroita kotoasi, kerro heille projektistasi ja siitä, minkä vuoksi olet siihen ryhtynyt. Mitä se sinulle merkitsee? Kerro heille minkä vuoksi et halua ottaa vastaan minkäänlaisia tavaralahjoja.

Mieti omaan persoonaasi sopivaa lähestymistapaa. Itselleni on luontevaa tarvittaessa päivitellä erilaisia maailman asioita. Voisin lähestyä lahjoista kieltäytymistä vaikka näin:

”Meille on kertynyt aivan liikaa tavaraa. Olen saanut tarpeekseni! Kauhea homma siivota ja pitää se kaikki järjestyksessä, mihinkään ei sovi enää mitään, enkä löydä tavaroitani kun niitä tarvitsen. Olen ihan väsynyt siihen jatkuvaan sotkuun! Olen alkanut vähentää tavaroita. Kerään joka päivä edes muutaman turhan tavaran laatikkoon ja kun laatikko on täynnä, lahjoitan tavarat pois. Tätä kun jaksaa tarpeeksi pitkään jatkaa, niin jospa joskus helpottaisi… Sanon sinullekin tässä samalla, että en halua mitään tavaroita lahjaksi. Meillä on kaikkea jo ihan liikaa, mitään uutta ei tarvita. Voitaisiinko sopia, ettei annettaisi toisillemme lahjoja? Käydään mieluummin vaikka yhdessä syömässä tai tehdään jotain muuta kivaa, olisihan se hauskempaakin kuin tavarat.”

Vuodatuksellani tavarapaljouden ikävyydestä kohdistaisin huomion omaan väsymykseeni, turhautumiseeni, ja siihen että olen vähentämässä tavaroitani. Esittäisin kieltäytymiseni tavarasta kuin sivuasiana, jotta toinen ei kokisi tavarasta kieltäytymistäni henkilökohtaiseksi. Tarjoaisin tarpeeksi tietoa ajatuksistani ja tilanteestani, jotta hänellä olisi mahdollisuus ymmärtää kieltäytymiseni. Silloin hän ehkä haluaisi auttaa minua ja olla antamatta minulle enää lisää tavaroita. Lisäksi osoittaisin, että välitän hänestä, ehdottamalla jotakin yhteistä tekemistä.

Jos ongelmana on sukulaisten tapa hukuttaa lapset lahjavuoriin syntymäpäivisin tai jouluisin, toimintamallia pitää hiukan muokata. Sama lähestymistapa toimii silti. Kerro, että tavaraa on jo liikaa, ettei mitään tarvita. Kerro, että lapsille olisi suuri elämys saada tavaran sijaan aikaa ja yhdessäoloa. Voit ehdottaa jotakin lahjan antajan varallisuuteen sopivaa ajanvietettä, mahdollisuuksia on loputtomiin. Laita mielikuvituksesi liikkeelle, tässä kirjoituksessa joitakin vinkkejä noin alkuun.

Mitä jos läheinen ei ymmärrä, eikä suostu noudattamaan toiveitani?

Lahjoja antamalla halutaan osoittaa välittämistä. Sen vuoksi joidenkin voi olla vaikea olla antamatta lahjoja. Joku voi kokea, ettei hänen anneta osoittaa välittämistään esim. lapsenlapselleen, jos hän ei saa antaa lahjoja. Silloin kannattaa miettiä, miten hän voisi osoittaa välittämistään muulla tavoin. Onko hänellä taitoja, joita hän voisi opettaa? Voisiko hän vaikka leipoa, askarrella tai tehdä käsitöitä lapsen kanssa? Viettää yhteistä aikaa lapsen kanssa muulla tavoin? Innokkaalle lahjan antajalle voi osoittaa, että hän on ihmisenä tärkeä, ihan ilman mitään lahjoja.

Ihmiset suhtautuvat tavaroihin eri tavoin. Jonkun mielestä tavaraa ei voi koskaan olla liikaa, vain tilaa on liian vähän. Tällaisen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa luopua tavaroista ja elää vain pienen tavaramäärän kanssa. Jos hän ei keskusteluista huolimatta suostu kunnioittamaan näkemystäsi siitä, ettet halua kotiisi enää mitään, tilanne voi olla hankala. Jos tuntuu siltä, että kaikki hyvät keinot on jo käytetty, voit kertoa, mitä aiot tehdä tarpeettomille tavaroille. Esimerkiksi: ”Enhän minä sille mitään voi jos haluat välttämättä minulle jotakin tavaraa antaa, mutta todennäköisesti en tule sitä tarvitsemaan, ja lahjoitan sen pois. Turhaan siis tuhlaat rahojasi ja näet vaivaa antamalla minulle jotakin, mitä en tarvitse.”

Tähän aiheeseen liittyy niin paljon kaikenlaista, että kirjoitan tästä vielä toisenkin postauksen. Muuten tämä teksti venyisi maratonmittoihin. Seuraavassa postauksessa siis aiheesta lisää.

33 kommenttia artikkelissa “Miten kieltäytyä lahjoista ja lahjoituksista?

  1. Tämä on aika hankala aihe, koska on paljon ihmisiä, jotka nimenomaan osoittavat välittämistä lahjoja antamalla. Minusta on tärkeää, että kertoo mahdollisimman selkeästi, miten muuten välittämistä voisi osoittaa, jottei tulisi sellaista tunnetta, että tulee torjutuksi. Siitähän ihmiset loukkaantuvat, ei niinkään niistä tavaroista. Varmaan helpottaa, jos esittää jonkun konkreettisen toiveen, kuten ehdotitikin: mennään yhdessä syömään, ilahtuisin konserttilipuista, tai salaisesta pullareseptistäsi, tms – vaihtoehtoja riittää. Olennaista on, ettei lahjan antaja jäisi tyhjän päälle ihmettelemään, miten hän nyt kiintymystään osoittaisi, jos lahjojen antaminen on kielletty.

    Toisaalta olen myös sitä mieltä, että jos on perustellen kertonut, miksei toivo mitään tavaroita lahjaksi, mutta vastapuoli ei kuuntele, ei lahjojen saaja ole loputtomasti velvoitettu säästelemään epätoivottuja lahjoja. Siis nimenomaan silloin, jos asiasta on hyvässä hengessä juteltu, mutta lahjan antaja ei siitä huolimatta kunnioita pyyntöä. Sellaiset lahjat saa mielestäni hävittää parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä siitä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.

    • Kiitos kommentistasi! Aihe on tosiaan mutkikas. Samaa mieltä tuosta, että jos lahjojen antaminen on toiselle hyvin tärkeää, kannattaa keksiä muita keinoja välittämisen osoittamiseen, eikä jättää toista ”tyhjän päälle” ihmettelemään. Samaa mieltä tuostakin, mitä kirjoitit itsepintaisesti lahjoja antavista ja sen vuoksi kertyvistä tavaroista. Tosin olen sitä mieltä, että lahjaa ei ole missään olosuhteissa pakko säilyttää jos ei halua. Ei sellaista velvollisuutta ole olemassa. Huonoa omatuntoa on turha kokea omien tavaroidensa pois laittamisesta, vaikka ne olisivatkin lahjaksi saatuja. Omia ne silti ovat ja jokaisella on oikeus päättää tehdä niille mitä haluaa.

  2. Meillä on opittu lapsesta saakka siihen, että lahjoina pyritään antamaan tarpeellista ja sellaista, mitä toinen muutoinkin ostaisi, koska tarvitsee sitä. Ei siis mitä tahansa lahjatavaraa. Yleensä annan aika suoran vinkin siitä, mitä haluan, jos joku on lahjaa ostamassa minulle syystä tai toisesta.

    Ihmisten mielestä minulla on erityinen maku (en halua tavaroita sen mukaan mikä on muodissa juuri nyt), ja tietysti he haluavat miellyttää minua, ja ostavat sitten sen mukaan. Jotkut kokevat tämän vaikeana, koska eivät voi (tohdi) ostaa omaan maun mukaan lahjaa minulle, tai sen mukaan, mikä sattuu käsiin osumaan kaupassa. Toiset taas sanovat, että on helppoa, koska minun lahjan kanssa ei tarvitse arvuutella. Niin tai näin, aika vähän meillä lahjoja ostetaan. Saan ehkä 1 tai 2 lahjaa per vuosi.

    Itse taas ostan tai teen lahjoja,jos vastaan tulee jotakin sellaista, josta tiedän toisen varmasti pitävän, ja se sopii myös budjettiini. Koska teen käsitöitä lahjaksi, saatan pyytää lahjan saajaa valitsemaan mieluisen mallin tai värit/materiaalin ja toiveita noudattaen sitten toteutan lahjan.
    Yllätystä siinä ei kenties ole, mutta ehkä lahjan saajasta on mukavaa olla ideoimassa lopputulosta. Toivon, että sitä kautta välittyy se, että lahjan saajaa on oikeasti mietitty.

    • Kiitos kommentistasi! Tuohan on juuri mainiota, että ihmiset tietävät, mitä sinulle kannattaa antaa lahjaksi. Helppoa. Tapasi tehdä käsitöitä lahjaksi toisen toiveita noudattaen on todella hyvä juttu. Monta kertaa käsitöitä annetaan lahjaksi tietämättä mistä toinen pitää saati mitä tarvitsee, mutta silti on ilmassa odotus, että käsintehtyä pitäisi erityisesti arvostaa. Itseäni vain harmittaisi saada jotakin, mihin toinen on laittanut paljon aikaansa ja vaivaa, mutta en joko pitäisi siitä tai minulla ei olisi sille mitään tarvetta. Mielestäni tärkeintä lahjoissa on juuri se, että lahjan saajaa on oikeasti mietitty, eikä ostettu tai tehty ihan mitä sattuu.

    • Meilläkin on jo lapsesta asti ja edelleenkin tapana ollut tiedustella lahjatoiveita juurikin niin, että toinen saa jotain hyödyllistä. Puuttuva kodintarvike, jalkahoitolahjakortti, sukat tms. mistä lahjansaaja hyötyy. Ei siis pöytäliinaa, mikä ei sovi millekään pöydälle jne.

  3. Olen siinä onnellisessa asemassa, että tämä toimii kuin itsestään. Lähipiirissäni on vain yksi ihminen, joka lahjoittaa esineitä. Joskus saan mielenkiintoisia kirjoja, ja toisinaan niissä on mukana huomautus että tämän saa tietysti laittaa kiertoon, kun ei itse sitä tarvitse. Välillä saan myös villasukkia tai kaulahuiveja, ja niistäkin yleensä kysytään etukäteen, kiinnostaako. Muuten kaikki näyttävät huomanneen, että en halua esineitä, ja jos joskus kokevat aiheelliseksi hankkia jotain, se liittyy yleensä ruokaan. Saan esimerkiksi lahjakortteja hyviin ravintoloihin, tilamyymälöihin tai muihin ruokakauppoihin. Saan luomuviiniä, suklaata, hyvää ruokaöljyä tai itse kasvatettuja vihanneksia. Vain sen yhden ihmisen kanssa joudun vääntämään tästä asiasta, muuten kaikki on vain vähitellen ja huomaamatta asettunut oikealle tolalle. (Vääntäminen tapahtuu silloin, kun tämä ihminen soittaa kaupasta ja kysyy, enkö haluaisi sellaista ja tällaista ihanaa, mitä siellä juuri nyt on. Silloin sanon tiukasti etten missään tapauksessa. Jos hän tuo jotain pyytämättä, en ala riidellä vaan kiitän. Joskus hän loukkaantuu, kun olen antanut häneltä saatuja tavaroita eteenpäin, mutta ei ole kuitenkaan pannut välejä poikki.)

    Jaa, jotkut työkaverit tai muut, jotka eivät kovin hyvin tunne minua, saattavat joskus lahjoittaa kynttilälyhtyjä, lautasliinoja tai muuta vastaavaa. Ei sillä väliä. Koitan muistaa, keneltä olen saanut mitäkin, etten kierrätä niitä takaisin antajalle.

    • Kiitos kommentistasi! Lahjat ovat ihana juttu, kun ne osuvat kohdalleen. Ja mainitsemasi syötävät lahjat ovat ainakin itselleni todella mieluisia. Itse kasvatetut vihannekset kuulostavat aivan ihanalta lahjalta!

      Niin, lahjoja eteenpäin lahjaksi antaessa on eduksi, että muistaa keneltä on saanut mitäkin. 🙂

  4. Ainahan on poikkeustapauksia mutta lähtökohtaisesti itse kertoisin jo tavaralahjaa saadessani etten ole sellaista toivonut, jotta antaja ei joutuisi jälkikäteen arvuuttelemaan kuinka epäaitoa kiittely lahjoja annettaessa on ollut. Toisekseen toive tavaralahjattomuudesta jäisi paremmin mieleen jos se muistona liittyisi itse tilanteeseen eikä satunnaiseen sivuhuomautukseen toisessa yhteydessä. Eli itse voisin hyvin sanoa lahjaa ojentavalle henkilölle ystävällisesti että kiitos, ihanaa kun halusit muistaa minua, mutta itse asiassa en halua tavaralahjoja, enkä pidä liiasta tavarasta. Tämä tietysti siinä tapauksessa että lahja tulisi ns. puun takaa.

    Jos tietäisin että joku haluaa antaa lahjan välittämisen osoituksena, eikä pelkästään kohteliaisuussääntöjä noudattavan tavan takia (jolloin kehottaisin vain olemaan antamatta mitään), voisin etukäteen vinkata vaihtoehtoisen lahjatoiveen suuntaan – kukkia, tietynlaista syötävää, lahjakortteja, rahaa tms. Käytännössä ”kaikki” ovat onneksi jo vuosia tienneet olla ostamatta minulle tavaralahjoja ilman erillistä toivetta.

    Jos taas kyseessä olisi enemmänkin lahjoitus kuin lahja, eli joku ojentaisi minulle tavaraa mitä ei itse halua säästää mutta arvelee minun haluavan vastaanottaa sanoisin vain että ei kiitos ilman sen kummempia selittelyjä (paitsi jos todella haluaisin kyseisen tavaran=).

    • Kiitos kommentistasi! Ehkä sana ’sivuhuomautus’ ei oikein kuvaa mitä tarkoitin. Jos tavaroista käydään keskustelua, siis keskustelua eikä mitään lyhyttä juttutuokiota, uskoisin, että toinen osapuoli oppii kerrasta ymmärtämään – jos haluaa – ettei minulle kannata ostaa mitään tavaroita. Tarkoitin, että mieluummin keskustelisin suhteestani tavaraan toisen kanssa enemmänkin, ja maailmanmenosta asiaan liittyen muutenkin, ja siinä samalla tekisin selväksi etten halua mitään tavaroita.

      Ajattelen niin, että jos kieltäytyy lahjasta sen saadessaan, saa olla aika hyvä suustaan, että onnistuu olemaan toista loukkaamatta. Tai sen toisen osapuolen on oltava aika paksunahkainen. Olen huomannut, että joitakin riittää loukkaamaan tai ainakin hämmentämään jo se, että vain kiittää lahjasta yhdellä sanalla, ilman sen suurempia riemunkiljahduksia. Jotkut ottavat raskaasti, jos eivät osaa valita toiselle sopivaa tavaraa lahjaksi, miten mahtaisivat suhtautua jos kieltäytyisi lahjasta kokonaan. Ja tämä tilanteessa, jossa lahja on tuotu ns. kohteliaisuussääntöjen vuoksi. Toivoisin lämpimästi, että koskaan ei tuotaisi tavaraa käymään tullessa, vaan vaikka leikkokukkia tai jotain mikä tulee syödyksi pois, jos jotakin on tuotava. Itselleni ne tulevat ihmiset ovat tärkein asia, enkä edes osaa odottaa mitään tuomisia, kun en pidä sitä mitenkään tarpeellisena.

      • Kommentistani jäi näemmä se väärinkäsitys että kieltäytyisin jo ojennettavasta lahjasta. Jos joku toisi tavaralahjan tietämättä etten sellaista halua – ja selittäisin etten sitä ole toivonut – ottaisin sen kyllä silti vastaan (ja laittaisin jälkeenpäin kiertoon johonkin) jollei antaja itse jostain sysytä haluaisi perua lahjaa tajutessaan ettei se ehkä ole löytänyt elinikäistä kotia. Olisi kyllä tylyä suoraan vaan kieltäytyä lahjasta, olen samaa mieltä.

        Tässä on kyllä sellainen kohta jossa on aiheellista harkita sanansa tarkkaan ja kunniottavasti ja ystävällisesti kertoa suhtautumisestaan, toivoen ettei toinen loukkaannu. Toisaalta, loppukädessä kukaan ei voi olla vastuussa toisten loukkaantumisista jos tekee parhaansa ja yrittää välttää niitä. Minusta olisi myös loukkaavaa kuulla vasta jälkikäteen että toinen on vain esittänyt kiitollista lahjaa vastaanottaessaan mutta on mielessään varmaan kironnut tilannetta. Mutta ihmiset ovat erilaisia eikä kaikille sovi sama käytäntö.

        • Aivan, ymmärsin väärin mitä tarkoitit. Se on totta, ettei toisen loukkaantumisesta voi olla vastuussa. Vaikka olisi ystävällinen ja hienotunteinen, voi silti joskus onnistua loukkaamaan jotakuta. Sille vaan ei voi mitään, että kaikki eivät ajattele, tunne ja koe asioita samalla tavoin.

          Itse näen asian niin, että jos ei pidä lahjasta tai ei sitä haluaisi, neutraali ”kiitos” riittää. Sen jälkeen voi keskittyä muihin asioihin kuin saamaansa lahjaan. Siitä ei ajattelisi toisen loukkaantuvan, mutta samalla ei myöskään tule osoittaneeksi väärää käsitystä siitä, että olisi erityisen mielissään. En minäkään pitäisi siitä, että todistaisin innostunutta teatteria, jos totuus on aivan toisenlainen. Ikävämpikin totuus olisi mieluisampi.

          • Itse toimisin kyllä myös noin, siis kiittäisin vain neutraalisti ilman sen kummempaa, jos lahjan antaja olisi joku jolta en odota tulevaisuudessa kuitenkaan saavani enempää lahjoja.

  5. Nuorempana kaveriporukalla oli tapana ostaa vaikka mitä lahjoja joka juhlaan. Olen vihdoin monen vuoden yrityksen jälkeen saanut heidät uskomaan, että ihan oikeasti en halua lahjoja. Valitettavasti muut tykkäävät edelleen ostella ja saada tavaraa, joten välillä minun täytyy osallistua rahallisesti esimerkiksi jonkun tuparilahjaan. Paitsi lahjojen saamisesta, en nauti myöskään niiden antamisesta (tai oikeammin hankkimisesta).

    Aina, kun kutsun porukkaa kylään juhlimaan jotain, painotan, että minulla on jo kaikkea enkä toivo lisää. Jos joku haluaa tuoda lahjan, olkoon se sitten jotain yhteisesti nautittavaa. Perheen kanssa vietettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa lahjatonta joulua, ja uskon sen olevan pätevä käytäntö jatkossakin. Kullan kanssa olemme sopineet lahjattomuudesta. Fiilikseni on helpottunut ja kummasteleva, kun kaverit pähkäilevät, mitä voisivat kumppaneilleen ostaa syntymäpäivä-, nimipäivä-, joulu- ja vuosipäivälahjaksi. Helpompaa kun ei edes yritetä yllättää vaan mennään mieluummin ulos syömään tai leivotaan vaikka kakku yhdessä.

    • Kiitos kommentistasi! Olen kanssasi samoilla linjoilla. En pidä tavaralahjojen saamisesta, enkä niiden hankkimisesta. Jonkin yhdessä nautittavan tuominen juhliin on minun mielestäni paras mahdollinen lahja, jos jotakin haluaa tuoda.

      Lahjattomuus jouluna ja merkkipäivinä on itselleni kaikkein paras vaihtoehto. Yllätyslahjat eivät useinkaan yllätä positiivisesti. Ajan viettäminen yhdessä (ja hyvin syöminen siinä samalla) on parasta, eikä sitä mikään lahja enää paremmaksi tee. Lahja voi kuitenkin pilata tunnelmaa, jos joutuu ihmettelemään, että mitä ihmettä lahjan antaja oikein ajatteli lahjaa hankkiessaan…

  6. Kirja. Siis se on vastaus lahjapulmiin, ainakin mulla. Olen siis jo vuosia selittänyt etten välitä tavarasta mutta JOS joku haluaa jouluna tai synttärinä muistaa, niin voi ostaa kirjan. Ja ihan oman maun mukaan. Kirja on helppo ostaa, erilaisia kirjoja on kiva lukea, eikä musta ole mikään ongelma laittaa kirjaa sit eteenpäin kun olen sen lukenut. Meidän kirjakaapit on ovellisia, joten kukaan ei mene katsomaan onko annetut kirjat siellä säilössä;)
    Tosin puoliso saa ostaa mulle mitä haluaa, on ainoa ihminen joka onnistuu joka vuosi ostamaan jotain tarpeellista ja kivaa, joka oikeasti ilahduttaa. Mutta muille tuo kirja on vastaus. Mä myös ostan kirjoja lahjaksi aikuisille, ja niille jotka ei kirjoja lue, niin sarjakuvia tai jotain tiede/harrastus-lehtiä ja karkkia. Ei maailma täyty (muovi)roskasta ja lahjan voi kierrättää vaikka paperinkeräykseen.

    • Kiitos kommentistasi! Kirja sopii lahjaksi ihmiselle, joka lukee paljon ja oikeastaan mitä vain. Tai jos tietää hyvin, millaista kirjallisuutta lahjan saaja mielellään lukee. Itsekin pidän paljon kirjoista, mutta olen valikoiva. Romaaneja luen lähinnä poikkeustapauksessa, enkä silloinkaan mitään keveää, vaan jotakin ajatuksia herättävää. Lehtilahja olisi hyvä idea. Kirjan tai lehden eteenpäin laittaminen on tosiaan helppoa.

      On omanlaisensa taito osata ostaa kerta toisensa jälkeen lahjoja, jotka ilahduttavat niiden saajaa. Läheiselle ihmiselle niiden ostaminen on usein edes kohtalaisen helppoa, jos toisella on tapana puhua tarpeistaan tavaroiden suhteen. Tarkalla korvalla pärjää silloin pitkälle. Minulle on osunut kumppani, joka ei yleensä kaipaa mitään, eikä osaa mitään toivoa. Saati että puhuisi ihan tavallisen arjen keskellä millaisista tavaroista pitää ja mitä tarvitsee. Hänen käyttämänsä tavarat ovat lähinnä urheiluvälineitä, joita ei kannattaisi ilman tarkkaa toivetta ostaa, sillä mikä tahansa ei käy. Vaatteita en osaisi ostaa, menisi todennäköisesti vikaan sekä koko, tyyli, että väri. Tarpeellisten lahjojen ostaminen hänelle on siis ollut todella hankalaa, joten olen ollut hyvin kiitollinen järjestelystämme olla ostamatta lahjoja.

  7. P333:nkeksijä courtney carver neuvoi hankalien lahjojen kanssa näin ”accept the gift in the spirit it was given” eli osoituksena lahjanantajan lämpimistä tunteista ja pistä sitten kiertoon.
    Nykyään lahjat ovat kuin itsestään siirtyneet ruoka- tai elämysosastoon, mikä helpotus. Asiaa on ehkä edistänyt se, että pääasiassa annan itsetehtyjä ruokalahjoja melkein kaikille…

    Päänvaivaa aiheuttaneet muksun lelulahjatkin ovat muotoutuneet iän lisäännyttyä elämyslahjoiksi. Hieno esimerkki kaikki voittaa -lahjasta oli enoni ja tätini lahja: minä ja mieheni sekä veljeni puolisoineen saimme ravintolalahjakortin, johon kuului lastenhoito. Eno ja täti viettivät pari hupaisaa tuntia muksujen kanssa, jotka olivat vieraskoreina hyvin nätisti, lapsilla oli mukavaa ja vanhemmat nauttivat ruuasta ja taidenäyttelystä.

    • Kiitos kommentistasi! Courtneyn neuvo on oikein hyvä. Se pureutuu asian ytimeen, siihen hyvään mitä lahjan antaja on tuntenut. (Valitettavasti kaikki lahjat tai lahjoitukset eivät kuitenkaan ole tällaisia…) Eihän lahjan antaja pyri lahjaa antaessaan aiheuttamaan toiselle hankaluuksia, joten lahjan saadessaan voi antaa itselleen ja toiselle mahdollisuuden hyvään mieleen, ja keskittyä hyvään.

      Tuolla voi tosiaan olla merkitystä, että kun itse annat ruokalahjoja, moni on ajatellut, että pitäisit sellaisista itsekin. Hieno juttu tuo enosi ja tätisi antama lahja!

  8. Terve! Mulla oli tänä jouluna hyvin erikoinen kokemus. Vietin joulua puolisoni sukulaisten kanssa, ja olin pitkin hampain suostunut toivomaan noin kahta asiaa. Itse annoin joululahjaksi ompelemiani kestohedelmäpusseja. Lapsena olin pikku materialisti ja joulut ja syntymäpäivät olivat elämäni kohokohtia, joten pakettiläjä on ollut jokaiseen joulun olennainen osa, jonka runsauteen liittyvän mielettömän kihelmöinnin muistan eräänä elämäni ihanimmista asioista koskaan. Kuinka paketeista kuoriutuivatkaan paitsi ne toivotut lahjat, myös sen seitsemän yllätystä… aah!

    Tänä jouluna 2013 sain neljä joululahjaa, joista yksi oli yllätys, mutta käyttökelpoinen, yksi syötävää, ja kaksi toivottuja. Sain myös kaksi miehen kanssa yhteistä, toivottua lahjaa (sakset ja kameran! :D). Vanhempieni lahjat löytyivät myöhemmin kotoani, ja ne sisälsivät rahaa, jonakin aiempana jouluna joululahjaksi saamiani heidän luokseen jättämiäni astioita 😀 ja jotakin syötävää myös, jos oikein muistan. Selvittiin siis ennätyksellisen vähällä – ja oudointa on, että vaikka tässäkin oli jo liikaa: en mm. haluaisi lahjapapereita lahjojeni päälle ollenkaan, ja ne astiat eivät olleet varsinaisesti toivottu lisä, vaikka ne astiakaappiin tunginkin ja ne olivat ”minun” alunperinkin… jonkinlainen menetyksentunne kalvoi. Se pakettiläjä, jota ei saanut avata, menetetyt yllätykset… jäin kaipaamaan niitä.

    En silti kadu, vaan olen päinvastoin hyvin ylpeä vaatimattomasta joulustani, ja aion jatkaa samalla linjalla. Uskon tuon tunteen olevan vain turhasta luopumisen tuskaa, jota minimalisti ajoittain joutuu kokemaan. Tilalla on taas yksi harppaus matkalla kohti vaatimattomampaa elämää, joka on tulvillaan jotakin muuta: merkitystä. Joulun överit nimittäin pääsin kyllä vetämään niin suklaalla kuin tädin kirjakaapilla, kun en päiväkausiin tehnyt muuta kuin söin ja luin romaaneja. Wou. ❤

    • Kiitos kommentistasi! Erikoinen joulu tosiaan. 🙂 Jonkinlainen haikeus voi iskeä jo siitä, että toimii eri tavalla kuin ennen on perinteisesti tottunut toimimaan. Ajan kuluessa uuteen tapaan tottuu, ja haikeuskin hälvenee.

      Itse olen kokenut, että se jännitys ennen lahjojen avaamista on huomattavasti hauskempaa, kuin olo lahjojen avaamisen jälkeen. Jotain samaa on siinä – tai sitten ei – että aiemmin kaupoissa kierrellessä minun piti ostaa jotakin että oli hyvä mieli, mutta kotona tavarat eivät tuntuneet enää erityisesti miltään. (Siis jos ostos oli nimenomaan tuollainen, mitä ei tarvinnut, mutta halusi vain jotakin ”kivaa”.) Ja toisaalta jos kaupasta ei ostanut mitään, ja oli vähän tyytymätön olo, niin kotona oli tyytyväinen ymmärtäessään, ettei mitään tarvinnutkaan.

    • Hei, minun perhepiirissäni taisi viime joulu olla jo viiden lähes täysin lahjaton joulu. Emme aikuisten kesken osta toisillemme lainkaan lahjoja – isä tosin osti muutamana ekana lahjattomana jouluna silti lahjakortteja tai jotain vastaavaa ihan tarpeellista, koska hänelle lahjattomuuteen tottuminen otti selvästi kovimmille. Lapsia kyllä lahjotaan, tosin heidänkin kohdallaan vähintäänkin yritys on pysyä kohtuudessa, vähän kyllä huonoin tuloksin. Mutta niin, muistan itsekin, että ensialkuun lahjattomuus tuntui ehkä vähän oudolta, mutta siihen tottuu! Vie aikansa, että jouluperinne muokkautuu ja uuteen perinteeseen tottuu. Iloitsen itse jokaisen joulun alla aivan valtavasti siitä, että minun ei tarvitse itse lähteä mukaan lahjojenostamishössötykseen. Joululahjattomuuteen tottuminen, minimalismiaatokset ja tavaroiden hankkimisen kyseenalaistaminen on lopullisesti tehnyt lopun siitäkin, että nauttisin lahjojen saamisestakaan.

  9. Mielenkiintoinen aihe. Se on kyllä jännä, miten joillain (sukulaisilla) on pakottava tarve ostaa jotakin, aivan samantekevää onko se tarpeen vai ei. Kerran saimme kylpyhuoneen maton, vaikkei meillä ole kylpyhuonetta 😀 Toisen kerran sanoin ihan suoraan, että lapsille ostamasi (krääsä)lahja hajosi pian enkä halua meille sellaisia ekologisista syistä – tähän oli vastaus, että olihan siitä ainakin hetken iloa! Argh.

    • Kiitos kommentistasi! Juuri kuvaamasi kaltainen ilmiö on saanut minut vieroksumaan ns. tavan vuoksi annettavia lahjoja. Lopputulos kun voi olla ihan mitä vaan, vaikka tuo kylpyhuoneen matto on kyllä jo melko erikoista. 😀 ”Olihan siitä ainakin hetken iloa!” Voi elämä.

  10. Lahjat ovat aikaisemmin olleet ongelma, mutta vuosi vuodelta ongelma on pienentynyt. Osalle ihmisistä materian antaminen on ainoa keino osoittaa välittävänsä, joten olen ottanut lahjan vastaan. On loukkaus olla ottamatta saamaansa lahjaa vastaan. Tosin lahjaa ei saa avata sen saamisen yhteydessä vaan vasta jälkikäteen ja lahja lahjoitetaan huomaamattomasti. Lainattuakaan ei saa suoraan palauttaa. Äitini käynnin jäljiltä kaapista löytyy kaikenlaista palautettua ja lahjoitettua. Kulttuurit vaihtelevat paljon.

    Itsekin kuulun ihmisiin, joiden mielestä on ihana antaa juuri kyseiselle ihmiselle sopivaa sellaisen tullessa luonnollisesti vastaan. Aina ei ole kyse materiasta, vaan sopivasta elokuvasta tai konsertista. Omat käsityölahjoitukseni olen karsinut minimiin ja teen vain tilauksesta pikkuväkerryksiä. Ruokaa tuon tullessani kylään viinin tai kukkien lisäksi.

    • Kiitos kommentistasi! Lahjojen antaminen on mukavaa, kun keksii jotakin toiselle todella sopivaa. Ja tosiaan kyse voi olla muustakin kuin materiasta.

      Kiva kuulla, että lahjaongelma on vuosien kuluessa helpottunut. Alamme ehkä olla kohta siinä vaiheessa, että moni lahjaa miettiessään tiedostaa, että kaikilla on kaikkea siinä määrin, että on parempi antaa lahjaksi kukkia, jotakin syötävää, tai jotakin kokonaan aineetonta.

  11. Itse olen yksi niistä joka kyseli lahja-asioiden perään. Meillä joulu on vaikein tavaran kannalta. Jouluaatto vietetään kummankin sukulaisten luona ja molemmissa paikoissa avataan lahjoja. Äitini ja anoppini ovat melko samanlaisia ja heille olisi ihanteellisinta ostaa n. 10kpl reilun parinkympin arvoisia lahjoja jokaiselle (aikuiselle lapselle, vävylle ja miniälle). Jo vuosia sitten on onnistunut neuvotella tilanne niin että voi toivoa kalliimpaa lahjaa joka onneksi vähentää pikkupakettien määrää, mutta toivotun paketin lisäksi on silti oltava JOTAIN muutakin, mitä tahansa. Lahjojen avaaminen on kiusallista kun paketista paljastuu muka-hauskoja tyynyliinoja, töppösiä, ”humoristisia” kirjoja tai koriste-esineitä. Koskaan ei tiedä mitä odottaa ja silti olisi kohteliasta yllättyä iloisesti :/ Näitä tuotteita aivan varmasti kaupitellaan vain ja ainoastaan lahjatavaroina, ei aktiiviseen käyttöön. Jossain vaiheessa pyrin esittämään selkeitä maltillisia toiveita esim ripsiväri tai säilytyspurkki jos kyseisille tavaroille on ollut tarvetta. VIRHE! Lahja ei saa olla kympin ripsiväri vaan sen on oltava kalliimpi lahjasetti jossa on muutama muukin tuote meikkipussissa tai yksinäisen säilytyspurkin kanssa on oltava muutakin samasta sarjasta. En viitsi enää toivoa mitään jotta en saisi tarpeettomia lisukkeita. Näiden lisäksi toki tulee muiden sukulaisten antamat lahjat 5-7kpl (joista osa onneksi kirjekuoria) sekä pari yhteiseksi saatua lahjaa niin määrä on meillä yhdessä paikassa jo 30kpl ja illan päätteeksi n.60kpl. Ei ole yksi eikä kaksi joulua kun kotiin on kannettu neljässä jätesäkissä tavaraa. Välillä se lannistaa ja sitten suorastaan itkettää ja lopulta laitan osan lahjoista samana jouluna kirppiskasaan. Äidilleni olen jo sanonut hiukan pahastikin, kun nätistikään ei ole mennyt perille, huono omatunto on jokatapauksessa omasta ”kiittämättömyydestä” kun lahja ei kelpaa ja antajan turhasta rahankulusta. Anopille en ole kehdannut sanoa kuin nätisti..

    Ihme kyllä syntymäpäivinä kelpaa antaa hierontalahjakortteja tai leffalippuja joita sitten vuolaasti kehumme! Olen alkanut ajatella että ehkä äitit haikailevat lapsuutemme jouluja jolloin isompi lahjavuori oli parempi ja kaikki lelut olivat niin kivoja …vaan miksi ja mistä tuo materialismi?

    • Kiitos kun kommentoit! Jännä juttu miten syntymäpäivälahjat ja joululahjat eroavat toisistaan noin paljon. Kuvaamasi lahjavuoritilanne kuulostaa aika kestämättömältä. Sehän vaikuttaa jo joulutunnelmaankin, eikä mitenkään positiivisesti. Voisittekohan ottaa asian puheeksi juuri tuota kokonaisuutta painottaen? Siis että neljä jätesäkillistä tavaraa yhtenä jouluna ei suinkaan ole hauskaa. Lasten kohdalla ymmärrän helpommin, että moni ajattelisi, että tavaroiden määrä on laatua olennaisempaa. Aikuisten kohdalla ajattelutapaa on vaikeampi käsittää.

      Sen määrän rahaa, mikä tuohon kasaan parinkympin lahjoja kuluu, voisi käyttää niin paljon paremminkin. Sillä ihan todella jo saisi mukavia, hyödyllisiä lahjoja, joista saajakin nauttii. Oletko varma, että he tietävät, että aivan todella ette haluaisi tuollaista lahjavuorta? Etteivät vain käsitä sitä jollakin tavalla vaatimattomuudeksi, että ”ei meille nyt niin paljoa tarvitsisi…” Onneksi olette onnistuneet muuttamaan tilannetta niin, että voitte toivoa jotakin kalliimpaa, vaikkei se pikkupakettien sumaa kokonaan ole lopettanutkaan.

      Liekö tuossa lahjan antajilla kyseessä joku pula-ajan haamu. Mietin vain, että tiedän jo eläkeikään tulleita ihmisiä, joille mikä tahansa esim. ilmaiseksi tai edullisesti saatu tavara (myös todellinen krääsä) on tärkeää, vaikkei sille olisi mitään käyttöä. Jotakin samaa tuossa lahjavuoressa on, että ihan sama mitä tavaroita joku saa, kunhan niitä on paljon.

      • Jonkin sortin pula-ajan ajatukset tuossa varmaan on takana, koska kummankin vanhempien luona on säästetty tavaraa ja silkkaa krääsääkin (ei roskaa sentään) jo reilusti yli omien tarpeiden. Olen puhunut useamman vuoden tavaran vähentämisestä ja miten arvostan omassa kodissani sitä että on väljää ja kaapeissa saa olla ihan vaan tyhjääkin. Luulisin ettei enää pitäisi vaatimattomuuden piikkiin mennä tämä lahjahaluttomuus. Oma äitini on hieman sisäistänyt asiaa, huolehtii vain etten heittäisi tarpeellista pois ja sitten joudu ostamaan samaa tavaraa hetken päästä. Tämän ymmärrän vielä vaikka sekin joskus ottaa päähän. Anoppi sen sijaan taitaa pohjimmiltaan pitää touhuani täytenä hapatuksena, koska tyhjä tila on hänen mielestään tehty täytettäväksi. Kun kerron että tyhjemmässä tilassa on omasta mielestäni rentouttavampaa niin se on kuin utopistinen vieraskielinen lause jota ei edes halua yrittää ymmärtää, mitäs väliä sillä nyt on onko ympärillä tavaraa jos sohvalle kerran mahtuu? Huomaako niitä tavaroita edes?
        Käsityksemme tavarasta ovat vain niin kaukana toisistaan eikä toisen näkemystä näemmä pysty heilauttamaan. Rakennusprojektimme on valmistumassa ja sisustus tulee olemaan minimalistinen, ehkäpä hän sitten konkreettisesti huomaa millaisen kodin haluamme. Taidan kyllä mainita että olen tehnyt kovan työn vähentäessäni kaikkea tavaraa ja että nautin lopputuloksesta.

        • Vaatimattomuuden kuvitelmasta ei tosiaan sitten pitäisi olla kyse. Näköjään teillä on tosiaan niin erilaiset ajatusmaailmat, että heidän tai etenkin anoppisi on vaikea ymmärtää sinun aivan toisenlaista näkökulmaasi. Se voi pula-aikaan jumahtaneelle olla suorastaan aika pelottavaa, ajatus tyhjästä tilasta ja tyhjistä hyllyistä kaapeissa. Se mikä sinulle tai minulle kuvaa keveyttä ja ilmavuutta, rentoutumista, voi toiselle kuvatakin puutetta jostakin, kun kerran on tyhjää tilaa. Tai sitten vaan on jonkinlainen itsestäänselvyys, että kun kerran on varaa ostaa kaikki tila täyteen kaikkea, niin tietysti niin sitten tehdään…

          Ikäväähän tuossa on se, että vaikka ajatusmaailmanne ovat eri laidoilta, he voisivat kunnioittaa sinun ajatuksiasi omasta kodistasi, eivätkä yrittää väkisin työntää sitä omaa maailmaansa sinun maailmaasi. Sitä voisi kuvitella, että ajan kanssa tilanne muuttuisi paremmaksi, jos jaksat asiasta yhä uudellen ja uudelleen puhua. Ehkä tosiaan uuden kotinne näkeminenkin voisi auttaa ymmärtämään sinua ja perheesi erilaista elämää paremmin.

  12. Pitkästä aikaa kommentoin, vaikka blogiasi säännöllisesti seuraankin. Näihin ajatuksiin lahjoista on niin helppo yhtyä. Kahden pienen tytön äitinä tosin ajattelen vielä niinkin, että minulla on velvollisuus opettaa lapsilleni kestävää kuluttamista ja toivon, että he löytäisivät iloa muustakin, kuin tavararöykkiöistä. Ei ole muuten helppo homma 🙂

    Kiitos kivasta blogista!

    • Kiitos kommentistasi! Kestävän kuluttamisen opettaminen jälkikasvulle on tärkeää. Ja myös keinot löytää iloa muustakin kuin tavarasta, siitä on hyötyä joka ainoa päivä. Voin uskoa, ettei se helppoa ole. Toivotan sitkeyttä tärkeään tehtävään. 🙂

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s