Miten kieltäytyä lahjoista ja lahjoituksista? – Osa 2

Tässä toisessa osassa mietin, mitä tehdä jo kotiin päätyneille lahjoille, joita ei tarvitse, eikä halua pitää. Entä miten toimia, kun joku mielellään lahjoittaa sinulle tavaroita, joista haluaa itse eroon?

Mitä tehdä lahjoille, joita ei halua säilyttää?

Lähtökohtaisesti asia on niin, että jokaisella on oikeus päättää itse, millaisia tavaroita haluaa kotonaan olevan. Tämä pätee myös lahjoihin. Lahja on tavara, jonka joku on halunnut sinulle antaa. Ei lainaksi, ei väliaikaisesti säilytykseen pyytääkseen sitä takaisin, vaan omaksi. Sinä saat itse päättää mitä omille tavaroillesi teet. Valitettavasti asia ei käytännössä ole aina näin helppo.

Minun mielestäni itselleen tarpeettoman lahjan voi myydä tai antaa pois. Jos lahjan antaja siitä loukkaantuu, niin tilanne on erikoinen. On outo ajatus, että voisimme hallita toisen ihmisen kotia ja sen tavaroita, päättää hänen puolestaan, mitä hänen omassa kodissaan tulisi säilyttää. Ei kenelläkään meistä ole sellaista valtaa toisen omaan kotiin. Omille tavaroilleen kukin saa tehdä mitä haluaa.

Moni saattaa säilyttää lahjoja sen vuoksi, että pelkää lahjan antajan kyselevän tavaran perään myöhemmin. Miten todennäköistä tämä on? Kun mietit muille antamiasi lahjoja, miten tarkkaan muistat mitä kenellekin olet antanut? Ja jos niin kävisikin, että lahjan antaja myöhemmin antamaansa lahjaa kyselisi, voi aina keksiä selityksiä, joilla tilanteessa pääsee eteenpäin. ”On se tuolla jossakin, en tiedä missä.” Tai ”se meni rikki”. Tai ”annoin sen ystävälleni, joka tarvitsi juuri sellaista – minulla ei ollut sille käyttöä”.

Kaupasta ostettujen lahjojen kanssa tilanne on melko helppo. Samanlaisia on todennäköisesti niin paljon, ettei lahjoittaja arvaisi esim. kirpputorilla näkemäänsä tavaraa juuri siksi, jonka sinulle antoi. Mutta mitä tehdä, jos saa lahjaksi käsityön, johon lahjan antaja on laittanut paljon aikaansa?

Itse luopuisin myös saamistani käsitöistä, jos en niitä tarvitsisi. Ensisijaisesti pyrkisin hoitamaan tilanteen niin, että en saisi jatkossa enempää tavaraa. Jo olemassa olevista tavaroista luopuisin niin, että olisi todella pieni mahdollisuus, että lahjan antaja saisi tietää minun luopuneen antamastaan tavarasta. Erityistapauksessa saattaisin kysyä lahjan antajalta, tarvitseeko hän tavaraa takaisin, kun minulla ei ole sille käyttöä tai tilaa.

Moni nauttii käsitöiden tekemisestä, ja tekee uusia tavaroita, vaikkei tarvetta olisikaan. Viimeistään silloin kun kaapit alkavat pursuilla itse tehdyistä käsitöistä, moni alkaa antaa niitä lahjaksi muille. Tämä on tavallaan oman ongelman siirtämistä: kun ei itse tarvitse, tai halua säilyttää kaikkea mitä on tullut tehtyä, antaa tavaran jollekin muulle. Mikäs siinä, jos lahjan saaja haluaa ja tarvitsee mitä saa. Ikävämpi tilanne on silloin, jos saa toistuvasti tavaroita, joita ei tarvitse.

Jos huomaat joutuneesi tilanteeseen, jossa toimit säilytystilana toisen harrastuksen hedelmille, ja saat toistuvasti (muulloinkin kuin jouluna) tavaroita joita et tarvitse, ota asia puheeksi. Helpointa ei-toivotuilta lahjoilta tai lahjoituksilta olisi välttyä kertomalla suhteestaan tavaroihin tilanteessa, jossa ei ole vastaanottamassa lahjaa. (Katso edellinen kirjoitukseni.) Jos kokisin, että minulle vain annetaan toistuvasti tavaraa, jota antaja itse ei tarvitse, voisin tavaran saadessani kokeilla vaikka tällaista: ”Kiitos, mutta minulla ei ole tälle mitään käyttöä. Minulla on jo tarpeeksi. Kauniitahan nämä ovat, mutta menevät vain pölyttymään kaappiini, kun joku toinen voisi tällaista oikeasti tarvitakin. Voisitko antaa tämän jonkun toisen iloksi?”

Tarjoatko muille tavaroita, joita et itse tarvitse?

Itse olen tarjonnut tarpeettomia tavaroitani muille, enkä aina välttämättä tavalla, jossa olisin osannut ottaa vastaanottajan riittävän hyvin huomioon. Kiltin ihmisen voi olla vaikea kieltäytyä, ellei siihen anneta tarpeeksi selkeitä mahdollisuuksia.

Nykyään vältän tarjoamasta tavaroita muille, koska sama ylimääräisen tavaran ongelma tuntuu olevan niin monella. Ainoastaan rahallisesti arvokkaan tavaran kohdalla saatan kysyä, jos sitä joku tarvitsisi. Samoin silloin, jos minulla on aavistus, että tavara saattaisi olla jollekulle todella tarpeen. Joidenkin ihmisten on vaikea kieltäytyä juuri mistään, mitä he voisivat ilmaiseksi saada, ja sen vuoksi mietin tarkkaan mitä tarjoan. Yleensä en tarjoa mitään kotiin, joka jo muutenkin pursuaa tavaroita. On myös huomattavasti helpompaa lahjoittaa tavaraa hyväntekeväisyyskirpputorille, kuin kysellä jos joku sattuisi jotakin tarvitsemaan.

Jos tarjoat itsellesi tarpeettomia, hyväkuntoisia tavaroita muille, jätä heille mahdollisuus kieltäytyä pelkäämättä, että loukkaannut. Kokemus on opettanut kysymään niin, että kerron aluksi antavani tavaran hyväntekeväisyyskirpparille, ”vai olisiko sinulla sille tarvetta?”. Toisen osapuolen on helpompi kieltäytyä ottamasta tavaraa vastaan, kun hän tietää että minulla on toinenkin vaihtoehto tavaran suhteen, enkä odota että hän sen välttämättä ottaisi.

Onko sinun ollut vaikea saada läheisiäsi ymmärtämään, ettet halua mitään tavaroita lahjaksi? Miten lopulta onnistuit?

17 kommenttia artikkelissa “Miten kieltäytyä lahjoista ja lahjoituksista? – Osa 2

  1. Minusta on päivänselvää, että lahjaksi saadun tavaran voi antaa – tai jopa myydä – pois, mutta kuten toteat, tilanne ei ole ollenkaan noin yksinkertainen monille ihmisille. Lahjoihin asetetaan kohtuuttoman paljon tunteita molemmin puolin, mutta varmaan etenkin antajan puolelta. Lahjan antaja saattaa tiedostamattaan odottaa, että on osannut valita lahjan saajalle joka kerta juuri sen maailman ihanimman tavaran, jota saaja todella tarvitsee ja josta todella tykkää. Ja sitten, jos ilmenee, että näin ei käynytkään, niin lahjan antaja saattaa kokea sen arvostuksen puutteeksi ja tylyksi kritiikiksi omaa arvostelukykyään kohtaan. Joitain lahjan antajia saattaa myös hävettää, että on (hyvässä uskossa) tullut antaneeksi jotain täysin tarpeetonta ja häpeä nyt voi aiheuttaa kaikenlaisia tunteita ja reaktioita – vaikka sitten sellaista, että arvostellaan ja haukutaan lahjansa pois kierrättänyttä ihmistä (selän takana) ja haetaan muilta jonkinlaista tukea sille ajatukselle, että kylläpä oli kiittämätön lahjansaaja. Näin ei tarvitse kyseenalaistaa omaa toimintaa vaan voidaan löytää vika toisista ihmisistä. Inhimillistä, ja vaatii kyllä hienotunteisuutta niiltä lahjojen pois antajiltakin, kuten kirjoititkin. Luulen, että tavaroihin asetetttavat kohtuuttomat tunnelataukset ja -odotukset alkavat vähitellen vähetä, jos ja kun materian vähentämisestä tuleekin trendi sen sijaan, että koko ajan ostetaan uutta, mutta se ei tietenkään tapahdu lyhyessä ajassa.

    Mutta niin, minun perhekunnassani lahjattomuus on onnistunut loistavasti. Sovimme vanhempieni ja sisarusteni kesken jo vuosia sitten, että joululahjoja ei aikuisille osteta ja pääsääntöisesti tuossa sopimuksessa on pysyneet kaikki. Mieheni perhepiirille ilmoitamme joka joulu, että emme sitten tarvitse mitään emmekä me osta kenellekään aikuiselle mitään. Toki lahja-asiat on keskusteltu nätisti ja kohteliaasti läpi moneen kertaan ja olen puhunut lähestulkoon kaikille siitä, miten tarkoitukseni on vähentää tavaraa enkä todellakaan tarvitse yhtään mitään. Lahjomattomuusasiaa toki helpottaa se, että suvuissamme on pieniä lapsia ja olemme voineet innokkaimme lahjojille sanoa, että kohdistavat kaikki lahjansa vaan noille pilteille, ei meille 😀 Tosin itse kysyn joka kerta lasten vanhemmilta, onko heillä antaa jotain toiveita, mitä lapsille voisi erityisesti ostaa.

    Tavaroiden pois antamisessa olen myös kanssasi kliseisesti ”samoilla linjoilla”. En halua antaa omia turhia tavaroitani jollekulle toiselle nurkkiin pyörimään, vaan sellaiselle, jolla on niille oikeasti käyttöä. Yllättävän paljon kuitenkin löytyy ihmisiä, jotka ottaisivat tavaraa vastaan, jos halvalla tai ilmaiseksi saa. Kai se on keräilyvietti, joku ”jos vaikka joskus tarvitsen”. Tästä syystä aika varoen tarjoan mitään tutuille vaan vien mieluummin vaikka hyväntekeväisyyskirpparille tai myyn nettikirppisten kautta tuntemattomille. Ajattelen, että jos joku ostaa jotain kirppikselta tai joku tuntematon suoraan minulta, niin se on edes vähän harkitumpi hankinta kuin suoraan tutulta. Tuo on tietysti tapauskohtaista ja tottahan toki annan/myyn tavaroita tutuille, jos niikseen tulee. Ihannetilannehan se on, jos minulle tarpeeton mutta toiselle tarpeellinen tavara vaihtaa omistajaa helposti ja vaivattomasti!

    • Kiitos kommentistasi! Toivon tosiaan, että tavaraan liittyvät tunnelataukset alkavat hiljalleen vähentyä. Niin tuttua miten kuvasit, mitä kaikkia tunteita ja ajatuksia lahjoihin voi liittyä. Kun noita ajatuksia miettii pidempään, niin vaikuttaa siltä, että kyse ei suinkaan ole tavaroista ja antamisesta vaan rakkaudesta ja välittämisestä, ja miten lahjan antaja tulkitsee tunteitaan arvostettavan – ja kokeeko saavansa niille vastakaikua. ”Kiittämättömyys” taitaa monelle olla kuin torjunta heidän välittämiselleen, vaikka siitä ei lahjan saajan kannalta kyse olekaan. Ikävä juttu, jos ei ole muita keinoja osoittaa välittämistään, kuin materian kautta.

      Olen joskus miettinyt, että onkohan mitään, mikä ei esim. nettikirpparin ”annetaan ilmaiseksi” -osastolla vaihtaisi omistajaa. Olen joskus sitä käyttänyt, ja huomannut tavaran hakijan täysin kritiikittömäksi. Kun ilmaiseksi saa, niin tavaraa ei sen kummemmin katsella, vaan otetaan se nopeasti kainaloon, aivan kuin olisi vaara että tulenkin toisiin ajatuksiin enkä luovukaan tavarasta. Ja minä kun olen ollut huolissani, mahtavatko tavarani kenellekään kelvata.

      • Sen verran vielä jatkan tästä hyvästä aiheesta, että olen kyllä itsekin taannoisina vuosina ”syyllistynyt” siihen, että olen antanut ihmisille tarpeettomia tavaralahjoja. On pitänyt keksiä joku tupaantuliais- tai synttärilahja ja sitten hätäpäissään ostanut jotain melkoisen tarpeetonta, kuten (rumat) juomalasit. Eräälle vanhalle ystävälleni vein aikanaan lahjaksi silloisen poikaystäväni isän tekemän, ystäväni sisustustyyliin täysin sopimattoman puisen kynttilänjalan – lahja oli helposti saatavilla ja ajattelin, että onhan se kiva kun se on yhteisen tuttavan itse tekemä. No, koskaan tuo lahjansaaja ei sitä kyllä käyttänyt enkä ihmettele, en olisi käyttänyt itsekään. Toivon, että tuttuni on älynnyt vaikka polttaa sen takassa, jos ei muuta ole keksinyt, eikä ainakaan säilytä jossain kaapintäytteenä!

        • Ja joo, olen myös melko varma, että sellaista tavaraa ei ehkä ole olemassakaan, mikä ei ilmaiseksi (netti)kirppiksillä menisi 😛

        • Nuo on kaikkein pahimpia tilanteita, kun pitää nopeasti keksiä ”jotakin”. Nuorempana tuntui itsestään selvältä, että pitää hankkia tavaraa. Nykyään taas tuntuu siltä, että mieluummin jotain sellaista, mikä ei jää kenenkään kotiin pyörimään vaan tulee syödyksi, juoduksi tai nautituksi maljakossa.

  2. Suurin osa ihmisistä antaa lahjoja itseään varten. Välittämisestä ei taida olla kyse, jos lahjoittaja ei pysty ajattelemaan saajan tunteita sen vertaa, että kunnioittaisi tämän toiveita lahjattomuudesta tai edes tavarattomuudesta.

    Jos vaimo ostaa minulle tarpeettoman vaatteen, kokeilen sitä hänen mielikseen ja pyydän sitten palauttamaan kauppaan. Vanhemmilleni riittää jouluna yleensä se, että toivon jotakin lahjaa etukäteen. Pyytämättä tulleita huonoja lahjoja en yksinkertaisesti ota mukaan heiltä lähtiessäni. Melko tylyä mutta myös melko toimivaa.

    Anoppi on sitten lähes mahdoton tapaus. Roinaa pukkaa, vaikka olisi jonkin kirjan pyytänytkin. Ja kun on toivottu tavarattomuutta, lopputuloksena voi olla massiivinen ruokakori. Tarpeeton elintarvike ei ole juurikaan mukavampi lahja kuin tarpeeton pientarvike.

    Epämieluisia lahjoja saadessani sanon ”kiitos” mutta yritän muuten olla välinpitämätön, kuten Tuulia neuvoo postauksen ensimmäisessä osassa. Tämä lähestymistapa on mielestäni aiheuttanut eroosiota lahjavuoriin.

    Voi kun ihmiset oppisivat hakemaan hyväksyntää muuten kuin lahjoja antamalla. Se, mistä lapsena jouluaatossa eniten nautin, on nyt vuoden ahdistavimpia hetkiä.

    • Kiitos kommentistasi! Puit sanoiksi monta ajatustani. Samaa olen ajatellut, että moni antaa lahjoja itseään varten. Kyse lienee jonkinlaisesta tarpeesta saada hyväksyntää ja arvostusta. Ja sitten kun toinen ei tavaraa haluakaan, se koetaan juuri arvostuksen ja kunnioituksen puutteena, vaikka kyse ei ollut mistään niin henkilökohtaisesta, vaan todellakin tavarasta.

      Tuostakin olen samaa mieltä, ettei tarpeeton elintarvike ole sen mukavampi lahja kuin tarpeeton tavarakaan. Tavaran saa edes helposti eteenpäin, mutta ruokatarvikkeiden kanssa on hiukan toinen tilanne. Tuntuisi hassulta alkaa itselle tarpeettomia ruokatarvikkeita tarjota jollekin. Välillä on kyllä tullut laitettua ”vahinko kiertämään”. Esim. alkoholia sisältävä glögi koetaan taloudessamme juomakelvottomaksi. Ei välttämättä ole helppoa ostaa ruokalahjaa, joka sopisi kaikille. Olisi siis hyvä tietää vastaanottajasta riittävästi, jos aikoo jotakin syötävää tai juotavaa ostaa.

      ”Voi kun ihmiset oppisivat hakemaan hyväksyntää muuten kuin lahjoja antamalla.” Sanos muuta.

  3. Tätähän on ihan tutkittu, ja huomattu että on ihmisjoukko joka osoittaa rakkauttaan ensisijaisesti lahjoja antamalla. Lahjat ovat siis heille paljon enemmän, kuin vain pelkkä annettu tavara. Siinä samassa paketissa tulee kaikki se kiintymys ja arvostus, jota lahjan antaja saajaa kohtaan tuntee. Jos tällaisen ihmisen lahjasta kieltäytyy, sillon on iso riski, että antaja kokee täysin tulleensa torjutuksi, ja varmasti seurauksena on loukkaantumista ja väärinkäsityksiä. Minusta ei siis ole erikoista, jos joku loukkaantuu siitä että hänen antamansa lahja on annettu pois. Koska kyse ei ole siitä tavarasta vaan ihan muusta. Siksi näiden ihmisten kanssa on mielestäni paras tapa toimia siten, että heitä ei kiellä antamasta lahjoja, mutta yrittää sen sijaan muuttaa sitä ajattelua, mikä on hyvä lahja. Eli ohjaa lahjan antajaa kohti aineettomia lahjoja, lahjakortteja ynnä muita itselle mieluisia juttuja.

    • Näin minäkin ajattelen. Lahjojen antaminen ja vastaanottaminen kuuluu tapakulttuuriin niin sitkeästi, että asiaa ei voi noin vain muuttaa. Lahjatoiveiden esittäminen on onneksi nykyisin ihan sallittua, ainakin valtaosin. Kuitenkin, käydäänhän vieläkin aina välillä jonkinlaista keskustelua, saako vaikkapa häälahjalistoja tehdä, vaikka lahjalistatkin ovat jo alkaneet muuttua rahatoiveiksi, kun kaikilla on jo kaikkea liikaakin. Ja sitten keskustellaan siitä, saako rahaa pyytää. Mutta hyvä, että keskustellaan 🙂

      Itse suosin lahjakortteja silloin, kun mitään lahjatoiveita ei ole esitetty tai pitää keksiä yllätyslahja. Tuliaisiksi voisin viedä jotain katoavaa, kuten vaikka kukkakimpun, kynttilän tai ruokalahjan, tilanteesta riippuen. Niin ja pakata sen ruokalahjan sitten kanssa niin, että siitä ei jää mitään astiaa nurkkiin pyörimään. Tuttavapiirissäni on tapana viedä tuliaiksiksi mökille tai kekkereille jotain minusta ihan tarpeetonta koriste- tai käyttötavaraa ihan pyytämättä, ja samalla nämä hyvää tarkoittavat ihanat ihmiset ovat aivan innoissaan, kun ovat keksineet mielestään aivan ihanan tuliaistuomisen. Nykyisin, jos olen tilanteessa, jossa jotakuta pitää yllätyslahjoa, niin sanon kohteliaasti perustellen mielipiteeni tavaralahjoista ja olen saanutkin ihmisiä hankkimaan jonkin esineen sijasta esim. lahjakortin.

      • Nimenomaan, hyvä että keskustellaan. Huonolle lahjanostajalle häälahjalistat ovat lottovoitto, jos ne on koostettu niin, että listalta löytyy kaikenhintaista toivetta. Minun puolestani saa pyytää rahaakin; olisi hassua tehdä toisin, jos ei tarvitse yhtään mitään konkreettista tavaraa. Mietin miksi tuntuisi lahjan antajasta kummalliselta antaa sama summa rahaa esim. häämatkakassan jatkoksi, kuin mitä olisi käyttänyt tavaralahjan ostamiseen. Itse arvostaisin suuresti helppoutta, ei tarvitsisi käyttää hetkeäkään tavaralahjan miettimiseen.

    • Kiitos kommentistasi ja tutkimustiedosta. Sitähän voi saada ihmissuhteet melkoiseen umpisolmuun, jos joku osoittaa rakkauttaan lahjoja antamalla, ja vastaanottaja kokee, että häntä ei arvosteta, kun pyynnöistä huolimatta lahjattomuutta ei noudateta. 😀 Mutta tosiaan, jos jollekulle lahjojen antamatta jättäminen on täysin mahdoton ajatus, on hyvä toimia kuten kirjoitit, eli ohjata kohti aineettomia lahjoja. Se on mitä mainioin tapa toimia, eikä kenellekään jää nurkkiin pyörimään tarpeettomia tavaroita. Kumpikin osapuoli on todennäköisimmin tyytyväinen näin.

  4. Jostain luin, että jo 1940-luvulla Martat neuvoivat, että arvottomasta käsityöstä ei tule arvokasta vaikka kuinka siihen uhraisi aikaa. Siksi kannattaa tehdä käsitöitä, joista on oikeasti hyötyä.
    Itse annan tavaroita pois, esim. kassillisen tavaraa anopille eilen, mutta kaikki ei kelvannut ja hyvä niin. Loput siis annan äidilleni, jonka harrastus on kirpputorilla tavaran myyminen, mitään hän ei sieltä osta.
    Lahjakortti on paras lahja. Esim. äitienpäivänä olen antanut lahjakortteja kampaamoihin ja niistä on tykätty. Tai alusvaateliikkeeseen. Itse vien todella harvoin mitään tavaraa lahjaksi tai tuliaisiksi. Kaikilla on jo kaikkea.

    • Sama meillä, suosimme perheessäni aineettomia lahjoja ja elämyksiä tavaroiden sijaan. Pitkään on ollut perinteenä antaa vanhemmilleni joululahjaksi vapaavalintaiset teatteriliput. Syntymäpäivinä/äitienpäivnä jne syömme yhdessä, tuliaisiksi tai lahjaksi riittää kukkakimppu ja viinipullo jonka nautimme yhdessä aterian yhteydessä. Itse saan monesti joulu- tai synttärilahjaksi kampaamo-/kosmetologikäynnin tai lahjakortin vaateliikkeeseen. Meidän perheessä tykätään antaa lahjoja ja muistaa lahjoilla toisia, mutta yllättävän kivuttomasti muutos aineettomaan on mennyt, kaikilla on varmaan ollut samanlainen ajatus siitä ettei mitään tavaraa kukaan meistä tarvitse.

      • Kiva kun kommentoit! Hieno juttu, että lahjoilla muistaminen on kääntynyt elämyksiin ja aineettomiin lahjoihin. Antamisen ilo säilyy ja lahjat ovat todennäköisesti mieluisampia kuin tavaralahjat.

    • Kiitos kommentistasi! Marttojen neuvo on oikein hyvä. Käsityöt nähdään usein arvokkaina juuri niihin käytetyn ajan vuoksi, oli lopputulos sitten mitä vain. On kaikkein pahinta saada lahjaksi toisen vaivalla valmistama käsityö, joka ei ole millään tavalla tarpeen eikä mieluinen. Sen sijaan tarpeelliset ja sopivat käsityöt ovat oikein mukavia. Niitä arvostaa varsinkin silloin, jos itse ei saisi vastaavaa aikaan.

  5. Minulla on lapsi joka rakastaa antaa lahjoja, kirjeitä yms. Otan ne kiitollisuudella ja rakkaudella vastaan. Tämä lapsi rakastaa antamista ja kokisi kelpaamattomuutta ellen ottaisi niitä lahjoja vastaan tai jos heti heittäisin ne pois.

    • Kiitos kommentistasi! Lasten antamat lahjat ovat eri asia. Lasten lahjoja ei missään tapauksessa pidä väheksyä eikä viedä lapselta antamisen iloa. Se on usein aidompaa kuin aikuisilla, eivätkä lapset anna samalla tavalla lahjoja tavan vuoksi kuin aikuiset, vaan aidosta välittämisen tunteesta.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s