Kasat, pinkat, pinot

Paperipinoja kertyy. Ensin papereita pyörii aikansa ruokapöydällä, kunnes ne siirretään pois tieltä keittiön pöytätasolle.

Olen tehnyt voitavani sen hyväksi, että paperia tulisi postiluukusta mahdollisimman vähän. Mainoksia tai mitään ilmaisjakeluja ei tule. Netposti ja e-laskutus ovat käytössä. Turhat kanta-asiakkuudet on lopetettu, samoin tarpeettomat yhdistysten jäsenyydet. Kaikki tarpeettomaksi nähty postitus on joko lopetettu kokonaan tai siirrytty lukemaan netin kautta.

Silti paperipinoja kertyy.

Kaikilla tavaroilla on paikkansa. Suurin osa paikoista on helposti käytettävissä. Tavaroita on – ainakin periaatteessa – helppo ottaa käyttöön ja palauttaa paikoilleen. Vain harvojen tavaroiden paikka on keittiön tasolla, ruokapöydällä tai olohuoneen tasolla. Tai eteisen kenkäkaapin päällä.

Mikään edellä mainituista paikoista ei kuitenkaan hohda auvoista avaruutta.

Tavarat tekevät yhteistyötä keskenään, samoin paperit. Kun jätän yhden paperin pöydälle, se on hetken päästä kutsunut kavereita seurakseen. Jos lasken tavaran kädestäni hetkeksi, jonnekin muualle kuin minne se kuuluisi, tarttuessani siihen uudelleen se ei olekaan enää yksin.

Väärässä paikassa olevat tavarat keräävät ympärilleen helposti lisää kaltaisiaan. Ennen kuin ehtii huomatakaan, sotku on valmis. Paperi, jonka selvitän ”ihan kohta”, onkin kohta osa paksumpaa pinkkaa.

Olisi tietysti hienoa, jos jokaisen tärkeän paperin voisi saada sähköisessä muodossa. En ole mapittamisen ja arkistoinnin ystävä. Niin kauan kun paperia tulee postiluukusta, halusin tai en, sen taltuttamiseen tulisi osata tarttua heti.

Hyvin harvan paperin käsittelyyn tarvitaan muutamaa minuuttia enempää aikaa. Useimmat vaativat vain läpilukemisen ja sen jälkeen päätöksen oikeasta sijoituspaikasta. Paperinkeräys? Silppuri? Mappi? Ensin jokin tieto muistiin, ja sitten jokin edellä mainituista?

Kun aika ajoin käyn paperipinkkoja läpi, en voi kuin ihmetellä miksi papereita ei ole selvitetty jo heti niiden tultua. Suurin osa nipusta on tarpeetonta säilytettäväksi, osa olisi kaivannut kaksi reikää ja sijoituksen mappiin. Enimmillään olisi ollut tarpeen kirjoittaa jonkin ajanvarauksen päivämäärä muistiin ja sen jälkeen laittaa paperi pois.

Pinkat syntyvät siis suurimmaksi osaksi siitä, että paperiin ei tule keskityttyä sitä enintään muutamaa minuuttia, minkä sen paikalleen selvittäminen vaatisi.

Tavaroita käsistä laskiessa on yleensä myös ollut hirmuinen kiire. Ei sitten niin mitenkään ole ehtinyt laittaa tavaraa paikoilleen. Olisihan siihen voinut mennä kallisarvoista aikaa ihan jopa puoli minuuttia! Sen sijaan on huomattavasti mukavampi vaihtoehto elää jatkuvasti jonkinasteisen sekasotkun keskellä, ja ajoittain käyttää paljon enemmän kuin puoli minuuttia aikaa syntyneen kaaoksen selvittämiseen.

Tätä kirjoittaessanikaan ympärilläni olevan tilan visuaalinen ilme ei varsinaisesti hivele silmää.

Mutta nyt kun tämäkin asia on selvitetty, ja voimme kuvitella että aivan ensimmäistä kertaa tämän kaiken hoksasin, voin toimia jatkossa toisin.

Voinhan?

18 kommenttia artikkelissa “Kasat, pinkat, pinot

  1. AAMEN.

    Joka ainoa sana, kirjain ja jopa välilyönnit olivat tässä kirjoituksessa täyttä asiaa. Tunnen niin vahvasti samaa epätoivoa noita jatkuvasti kertyviä kasoja, pinkkoja ja pinoja kohtaan. Asiaa ei minun kohdalla helpota myöskään se että puolisoni on varsinainen ”kasakerääjä” (+materialisti). Yksin voisin vielä jotenkin selvitä voittajana kasoistani (ainakin hetkellisesti), mutta hänen myötään taisteluni on täysin tuhoon tuomittu.

    Minun on aivan pakko kertoa tästä toivottomasta tilanteestani yksi esimerkki. Muutama vuosi sitten (kesä-asunnollamme) kyllästyin täysin oven edessä olevaan kenkäkasaan, joka koostui yksin puolisoni jalkineista. Näiden yli (ja lähes ali) piti taiteilla joka kerta, kun halusin päästä ulko-ovelle. Otin jätesäkin ja laitoin kaikki hänen oven edessä olevat jalkineensa siihen. Näitä neljävitosia kenkä- ja saapaspareja oli yhteensä kahdeksan! Vein jätesäkin ulkovarastoon ja kerroin hänelle mistä jalkineet löytää tarvittaessa. Yli vuoteen hän ei tarvinnut jätesäkistä yhden yhtä jalkinetta. Tuo jalkinesäkki on edelleen kesäasuntomme ulkovarastossa ja koko aikana hän on ottanut sieltä käyttöön yhteensä kaksi paria! Ja erittäin epätoivoisena loppukaneettina tähän tarinaan voin kertoa, että juuri eilen siirsin jälleen kerran viisi paria hänen jalkineitaan meidän kotimme ulko-oven kynnyksen edestä…

    • Kiitos kommentistasi! No niinpä, kun ei riitä että itse sotkee vaan toinenkin vielä auttaa siinä. 🙂 Kasat lähtevät kerääntymään niin helposti. Jompikumpi laskee jonkin ylimääräisen tavaran pöydälle, kun ei jostain syystä saa sitä laitetuksi minne se kuuluisi. Toinen sitten jatkaa siitä… ja kohta on vähintään pienimuotoinen kaaos.

      Kenkäkasataistelusi kuulostaa aika hurjalta. Lähinnä se, miten ulko-ovelle oli kertynyt niin paljon kenkiä, ja lopulta kuitenkin vain kahta paria tuli käytettyä. Hyvän keinon löysit kasan taltuttamiseksi! Kengät ovat meilläkin yksi sotkun tuoja. Kenkäteline on pieni, ja tarkoitus onkin, että vähemmän käytettyjä kenkiä laitettaisiin kenkäkaappeihin, kun niitä ei tarvita. Jos kengät tarvitsevat jonkinlaista puhdistusta ennen kenkäkaappiin laittoa, ne yleensä jäävät kumppaniltani odottamaan sopivaa hetkeä ja sopivia voimavaroja puhdistukseen ryhtymiseen… Monta kertaa hoidan asian itse, kun kyllästyn kompastelemaan kenkiin, jotka eivät kenkätelineeseen sovi. Olen muutaman kerran ehdottanut, että jospa kengät voisi laittaa kenkätelineen alla olevaan tilaan minne ne kuuluisivat kunnes ovat hiukan kuivahtaneet, eikä jättäisi kenkiä tielle niin, ettei ulko-ovea saa auki. Kumppanillani on erilaisten urheiluharrastustensa vuoksi ja muutenkin niin monia kenkäpareja käytössä samanaikaisesti, että välillä niiden kanssa on ihmeessä, kun eivät tahdo sopia ajateltuun tilaan.

  2. Kavereitahan ne paperitkin kaipaa, ei yksin ole kiva olla 🙂

    Tähän liittyen mietin juuri yhtä paperikasaa. Olen mukana koordinoimassa projektia, jonka pyöritys loppuu parin viikon päästä. Jo alusta alkaen on käytetty Dropboxia ja sähköpostia, joten paperia minulla on suht. vähän. Keksin laittaa nämä vähäisetkin paperit olkalaukkuun, joka on helppo napata mukaan palaveriin lähtiessä. Olkalaukun koko myös rajoitaa papereiden määrää: en voi ottaa käyttöön suurta mappia, koska se ei mahdu olkalaukkuun, … Eilen palaverin jälkeen ajattelin, että kun yksi suuri steppi on viikon päästä ohi, niin nappaan nipun papereita roskikseen. Projektin lopuksi kaikki sähköpostit roskikseen myös. Dropboxiin voi joksikin aikaa jäädä dokumentteja. Olin oikein iloinen, kun olin jo etukäteen suunnitellut papereiden ja sähköpostin siivouksen ja orientoitunut, että sekin osa kuuluu olennaisesti projektiin.

    Ja ihan ensimmäisessä projektissa minäkin olen mukana 🙂 Heräämisiä tapahtuu!

    • Kiitos kommentistasi! Jonkinlaista seuran kaipuuta on papereiden kesken ollut huomattavissa. 🙂 Hieno juttu, että olit jo etukäteen suunnitellut miten tuohon projektiin liittyvien papereiden ja tiedostojen kanssa toimit! Onhan se paljon helpompaa noin, kuin tehdä joskus pidemmän ajan päästä suursiivous ja siivota vanhoja papereita pois.

  3. ”Väärässä paikassa olevat tavarat keräävät ympärilleen helposti lisää kaltaisiaan. Ennen kuin ehtii huomatakaan, sotku on valmis. Paperi, jonka selvitän ”ihan kohta”, onkin kohta osa paksumpaa pinkkaa.” Kylläpä taas tutulta kuulostaa! Ja kohta uuvuttaa jo ajatuskin käydä sen epämääräisen paperi- tai tavarakasan kimppuun – mieluummin vaan lisää siihen taas jotakin ja ajattelee juurikin niin että ”ihan kohta”. Pakko myöntää, että kysymys on vähäisestä viitseliäisyydestä, olen siis saamaton. Mutta kas, on niin paljon muuta aikaansaatavaa…

    Minulla paperipinoja kasvattaa myös se, että ”tätähän saattaa vielä tarvita”! Eli vaikka paperi olisikin jo onnistuttu oikeaoppisesti jalostamaan esim. kalenterimerkinnäksi, se ei auta: kalenterihan saattaa huonolla tuurilla pudota vaikka kaivoon (mitä se ei tee, mutta jossakin absurdissa maailmantilassa tämä on muka mahdollista), ja siksi on pakko säästää myös ne lippuset ja -lappuset. Älytöntä, myönnetään. Toisaalta se hetki, jona paperikasat saa aikaiseksi setviä, onkin sitten äärettömän palkitseva, koska pois lähtee samalla kertaa paljon! Muistakaamme siis myös asian valoisat puolet 🙂

    • Kiitos kommentistasi! Saamattomuutta on ilmassa täälläkin. Olen huomannut, että tilanne on parempi, mitä siistimpi asunto on. Jos monessa paikassa on jäänyt tavaroita näkyville, niin hyvin siihen vielä erilaisia papereita sekaan sopii. Tavarat ja paperit ikään kuin maastoutuvat, kunnes joku päivä saa katsoa järkyttyneenä ympärilleen, että mitä asunnollemme on taas tapahtunut…

      Paperikasojen setviminen palkitsee kyllä, mutta toisaalta ottaa myös päähän, että sen asian ylipäänsä joutuu tekemään. Inhoan sitä, miten paljon papereiden sekaan on kertynyt kissankarvoja, jotka pöllyävät papereita selvittäessä ympäriinsä. Kun siltä olisi voinut myös välttyä, jos olisi vaan voinut toimia toisin. Mutta ehkä tähän joskus oppii. Juuri selvitin monen sentin nipun kuitteja ja kirjasin menoja koneelle. Helpotti sotkua jo sekin.

      Tämänpäiväisen tekstin kirjoittamisesta on jo hiukan aikaa, vaikka se vasta tänään julkaistuksi tulikin. Sitä kirjoittaessani sain idean, että koska inhoan yli kaiken mapittamista, niin kannattaisiko keksiä toinen vaihtoehto? Hankin meille kummallekin oman haitarikansion, josko paperit alkaisivat päästä pöydiltä paikoilleen nopeammin. Omat paperini olen saanut nopeammin paikoilleen, mutta toisella osapuolella on vielä tsempattavaa. Tosin jos itselleni tulisi paperia sitä tahtia kuin hänelle, niin saattaisivat jäädä helpommin lojumaan minullakin.

  4. Jos vuoden jokaisena päivänä setvisi pois päiväjärjestyksestä tasan yhden lapun, paperin, kuitin tai muun vastaavan lojumasta, niin voisiko niitä loputtomiin riittää joka päivälle? Ihan vain näin ajatusleikkinä. 🙂

    • Kiitos kommentistasi! No niinhän se on. Järjestyksen ylläpitämiseksi tarvittaisiin lopulta aika vähän, kun sen vaan tekisi säännöllisesti. Olen välillä ehdottanut, että ottaisimme tavaksi joka ilta laittaa tavaroita paikoilleen vaikka kymmenen minuutin ajan. Paljon vähempikin riittäisi, kun sen tekisi tosiaan joka ilta. Tuppaavat vaan unohtumaan tuollaiset ajatukset kun aikaa kuluu. Jospa kokeilisi taas, ehkä tuokin tapa joskus sisäistyisi ihan yhtä tavalliseksi asiaksi kuin hampaiden pesu.

  5. Paperipinot ovat kyllä itsellenikin varsinaisia arkkivihollisia (heh heh). Pinoista joskus löytyy tärkeitä papereita, joille olisi jotain pitänyt tehdäkin. Miten tätä voisi parantaa? Luulen, että oikea ongelma on juuri siinä, että päättää tehdä asialle jotain myöhemmin. Se on väärä vastaus, johon ei pitäisi päätyä. Ehkä ainoa hyväksyttävä tapaus olisi paperi, joka oikeasti vaatii enemmän kuin viiden minuutin työn (veroilmoitus?). Muuten paperit pitäisi käsitellä heti ja sen jälkeen laittaa siihen ainoaan paperipinoon, joka talosta löytyy – paperinkeräykseen. Mutta se on helpommin sanottu, kuin tehty.

    • Kiitos kommentistasi! Arkkivihollisiapa hyvinkin. 😀 Minusta ongelman ydin on juuri se, että kuvittelee jostakin tulevan sen ajan, kun riemumielin alkaa pinoa selvittää… Sitä vaan ei yleensä tule. Meillä paperit päätyvät lopulta yhteen pinoon, josta löytyy se veroilmoitus, joitakin ilmoitusasioita eri tahoilta, joihin ei jaksa kirjettä avatessaan heti perehtyä, sekä lehtiä joita on tarkoitus lukea. Osa lehdistäkin on pyytämättä tulevia asiakaslehtiä, joita luetaan jos jaksetaan. (Niitä on tullut aikoinaan enemmänkin, joitakin on jo peruttu kokonaan. Jäljellä olevat ovat mukamas jotenkin tärkeitä… Ehkä nekin voisi saada vain sähköisenä.) Sekin parantaisi tilannetta, kun ottaisi edes nuo lehdet erikseen, niin olisi helpompi käydä sen paperinipun kimppuun, joka ei sitten enää niin korkea olekaan.

      Viisi minuuttia olisi minustakin sopiva aikaraja. Jos asian selvittäminen vaatii vain viisi minuuttia, sitä ei tulisi lykätä myöhempään. Sitten ei tarvisi myöhemmin pinoa peratessaan ihmetellä, miksi ihmeessä siellä seisoo papereita, jotka olisi selvittänyt ehkä minuutissa. Ongelma on tiedostettu, jatkossa paremmalla yrityksellä eteenpäin. Paperinkeräys olkoon ystävämme. 🙂

  6. Minä en ilmeisesti sitten ole kovin monessa mukana tms, koska meillä ei tuo ole mitenkään ongelma.

    Minulla on työ- ja todistusasiakirjat, sekä niiden kopiot (joista on huolettomampaa ottaa kopioita kuin originaaleista) omassa kodin kansiossaan, muut paperit omassa kodinkansiossaan, jonka käyn kerran tai kaksi vuodessa låpi, siellä on takuukuitit, verolaput, asuntoon liittyvät jutut, kaikki. Lisäksi vähän juoksevampien asioiden kulmalukkokansio, joka on työpöydällä yhdessä työhön liittyvän juoksevien asioiden avolehtiön kanssa. Tuota kulmalukkokansiota tyhjennän tarpeen mukaan kierrätykseen tai kodinkansioihin. Työpöydällä on myös muistikirja ja kalenteri. Kirjahyllyssä on sitten työhön liittyvät pidempiaikaista sällytystä vaativat kirjat, paperit ja kopiot omissa mapeissaan ja lehtikoteloissaan. Sinne tulee kyllä harvoin enää mitään lisää, nykyään melkein kaiken saa digitaalisesti. Teen siis suuren osan työstäni kotona.
    Nyt on lisäksi poikkeuksellisesti odottamassa paperisilppuria nippu papereita, jotka eivät seuraa minua enää uuteen elämänvaiheeseen, tilapäissäilytyksessä kaapin lattialla. Mutta tämä siis odottaa sitä, että pääsen laittamaan ne joko tietoturvaroskiin tai paperisilppuriin.
    Paperin kierrätyskassi on oven vieressä naulakon alla, ja siihen on helppoi arkistoida lähes kaikki luukusta tuleva suoraan. Yleensä ainakin kirjekuoret paperipostista suoraan sinne, jotain asiakaslehtiä, joista ei pääse eroon, jne. Näitä tulee, hyvä jos kerta viikkoon.Tavallinen kaupan paperikassi riittää pariksi kuukaudeksi, jos en erityisesti työpapereita harvenna.

    Se, mikä pitäisi siivota, on s-posti, siellä on paljon työhön littyvien tietokantahakujen tuloksia, jotka lähetän s-postiini sen sijaan, että tulostaisin. Suoraan tietojen tallentaminen ei oikein onnistu. Noin parisataa tietuetta, luulisin. Muuten kyllä siivosin tietokoneeni tiedostot jokin aika sitten.

    • Kiitos kommentistasi! Sinulla ei siis jää postiluukusta tulevia papereita mihinkään lojumaan, vaan laitat ne saman tien paikoilleen? Sehän se olisi tarkoitus täälläkin, kun kaikille papereille on selvästi paikkansa, mutta usein vaan ei tunnu jaksavan saman tien. Vähintään on aikomus syödä ensin, ja sitten paperit ovatkin jo haalea muisto…

      Meillä on molemmilla oma haitarikansio, joissa tarpeelliset paperit pääasiassa ovat. Olohuoneessa on laatikko käyttöohjeille ja samassa paikassa ovat takuukuitit. Paperisilppurin laatikkoon päätyvät sentään saman tien paperit, jotka on tarkoitus silputa kun niitä kertyy sopivasti urakkaa varten. Keittiön alakaapissa on pino kierrätyspaperille, jota tulee onneksi paljon vähemmän kuin joskus aiemmin. Olemme onnistuneet vähentämään kotimme paperin määrää todella paljon. Nyt kun vielä jutussa mainitun mapin sijaan käytössä ovat haitarikansiot, ei tarvitse erikseen haeskella rei’ittäjää, joten olen toiveikas, että pinoista jollakin aikavälillä päästään eroon. Tai ainakin kun tänään yhtä pinon alkua kävin läpi, siinä ei enää mennyt kuin pari minuuttia, kun en antanut pinon kertyä entisenlaisiin mittoihin. Toivoa on. 🙂

      • Tuo haitarikansio on ilmeisesti ns kodinkansio: eli vähän kirjekuorimainen kansio, jossa on taskuja papereille, eikä sitä varten tarvitse ns rei’itin, lävistäjää, mikä se nyt on.Kätevä, koska ei tarvitse tosiaan sitä lävistäjää.

        Osapuilleen noin. Idea on siis se, että kun posti kolahtaa, sitä suurinta osaa ei edes tuoda eteistä pidemmälle. Näin käy usein myös lehdille, selaan nopeasti onko jotain, ja ellei ole, roskiin. Viimeistään seuraavana päivänä esim. työlehti löytyy roskista, jos siinä on ollut joku hyvä juttu, luen sen saman päivän aikana, vaikka vähän myöhemmin. Koska teen kotona töitä, setvin postin saman tien. Setviä on väärä sana, ei sitä niin paljon edes tule. Jos paperipostissa joku vaatii kunnollisia toimenpiteitä, se menee kulmalukkokansioon, ellei, arkistoin haitarikansioon ja päivitän tarpeelliset tiedot kalenteriin. Haitarikansiossa on tärkeää pitää looginen järjestys, jotta paperit löytää helposti. Mulla on paperit tietyssä järjestyksessä, olleet iät ja ajat, joten löydän etsimäni paperin vaikka sattuisin sokeutumaan, noin niin kuin suurin piirtein. Haitarikansio pysyy järjestyksessä, kun sieltä poistaa vanhat samalla kun sinne lisää uudet asiakirjat. Ja tosiaan käy sen kerran tai kaksi vuodessa läpi.
        Lähinnä nyt veroilmoistus on sellainen, joka vaatii toimenpiteitä, tai kuolinpesän, jonka osakas olen, asiat. Oikeastaan samassa ajassa kun avaan kuoret, lajittelen postin. Voisin tietysti tuoda tuon paperikassin pois eteisestä, mutta ei se oikein mahdu työpöytäni läheisyyteen, jossa olisi toinen looginen paikka sille.

        Sähköpostin siivoamisen lisäksi voisin kyllä aktiivisemmin käyttää kalenteria, mutta kun yleensä monet asiat pysyy päässä muutenkin, varsinkin lääkärit, kampaajat ja tapaamiset. Työasiat on sitten eri juttu, niitä täytyy sopia joskus jopa puolen vuoden päähän, ja ne olisi hyvä laittaa kalenteriin heti. Tässä voisin olla tarkempi kyllä.

        • Juu, haitarikansio eli kodinkansioksikin kutsuttu. Helpottaa tosiaan kummasti papereiden paikoilleen saamista, kun niitä ei tarvitse ensin rei’ittää. Kansiot meillä kyllä pysyvät järjestyksessä, samoin muut säilytyspaikat. Kaaoksen tuntua tulee ajoittain siksi, ettei tavaroita tule laitetuksi saman tien paikoilleen. Onneksi entistä vähemmillä tavaroilla ei kovin suurta kaaosta saa aikaan.

          Hieno juttu, että sinulla papereiden kanssa toimiminen sujuu noin hyvin, eikä selvittämättömiä pinoja synny. Meillekään ei nykyään tule paljon postia, mutta ajan kanssa mistä tahansa saa syntymään pinon, jos ei tartu papereihin saman tien. Ja kummasti ne jäävät odottamaan aikoja parempia…

  7. Joo, voi huokaus noita pinoja tosiaan. Niillä on vieläpä niin helppo huijata itseään, että kato nyt, ihan on siistiä, ei ole kuin toi yks pino tossa keittiöntasolla ja toinen tossa ruokapöydällä ja oliko vielä kolmas tuolla makkarin lipaston päällä ja… Huomaan näissä pinoissa samaa ilmiötä kuin tiskialtaaseen kerääntyvillä tiskeillä, kun oikeasti menisi minuutti-pari kun viitsisi pahimmat murut huuhdella ja sitten heilauttaa ne tiskit sinne koneeseen. Ja sitten kun ne kerääntyy niin ei enää se minuutti-pari riitäkkään. Olen pikkuhiljaa ottanut tavaksi siivota joka päivä hiukan. Kun lapseni menee päiväunille, katson mitä pitää tehdä ja otan tavoitteeksi selvitä siitä 15 minuutissa. Yleensä se riittää ja ehtii vielä keittää kupin teetäkin siinä lomassa. Työt siis luokkaa tiskikoneen tyhjennys ja täyttö, keittiönpöydän siivous, lelujen raivaus lattialta koppaan ja eteisen järjestäminen. Ekalla kerralla olin aivan ällistynyt miten paljon sainkin vartissa aikaan! Sama vielä illalla lapsen mentyä nukkumaan niin on helpottanut kummasti paikkojen siistinä pysyminen 🙂 Mutta noi pinot… Ehkä vielä joku päivä!

    • Kiitos kommentistasi! Vartissa saa tosiaan jo paljon järjestystä aikaan. Vähempikin riittää, jos päivittäin ottaa asiaksi järjestellä. Pinot ovat ilmiö, joka ihmetyttää. Niitä vaan kertyy. Ei välttämättä suuria, mutta pinoja kuitenkin. Ja meillä olohuoneen ja keittiön pöydille kertyy kaikenlaista kummallista, mikä vähentää viihtyvyyttä valtavasti. Pöydän ääressä kun pitäisi pystyä tekemään jotakin, jolloin pöydän olisi syytä olla tyhjä.

      Pinot ja epämääräisyydet ovat vähentyneet samaa tahtia kuin tavarat asunnosta, mutta mikä siinä on että ne eivät lopu? Juuri joku päivä kumppanilleni ehdotin, että jos joka ilta ennen hampaiden pesua järjestettäisiin tavarat paikoilleen. Olimme yhtä mieltä siitä, että idea on mainio. Pieni vaiva, suurempi viihtyvyys. Olimme ilmeisesti pelkkään ajatukseen niin tyytyväisiä, että arvaa muistimmeko sitä toteuttaa edes sinä iltana? Pitänee kirjoittaa ajatus seinälle tai jotain, jos sitä ei sitten unohtaisi saman tien… Tällaista tämä on kun kaksi reikäjuustomuistista yrittää opetella jotakin uutta säännöllistä tapaa. Veit sanat suustani: ehkä vielä joku päivä!

      • Kokeilin sellaista, että laitoin arki-illoiksi puhelimen hälyttämään klo 19. Tarkoitus oli silloin järjestellä tavarat ja paperit paikoilleen. Hälytyksen laitoin toistumaan juuri siksi, ettei asia unohtuisi ja kellonajan valitsin sillä perusteella, että tuolloin on iltaruoka syötynä ja hetken ehtinyt levähtää, mutta nukkumaanmenoväsymys ei vielä paina päälle. Arvaas vain, kuinka paljon inhotti, kun kello sitten soi kesken netissä surffailua tai kirjan lukua….poistin hälytyksen melko pian.

        • Kiitos kommentistasi! Idea siis tuntui hyvältä, mutta käytäntö osoitti ettei näin ollutkaan. 🙂 Voin hyvin kuvitella miten harmittaa jättää joku mukava tekeminen kesken ja nousta järjestelemään tavaroita…

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s