Hyväksy se, mitä et voi muuttaa

Olen pyrkinyt muuttamaan itseäni. Kehittymään ”paremmaksi” ihmiseksi. Minulla on ollut vuosien mittaan lukemattomia kehitysprojekteja, joissa olen keskittynyt milloin mihinkin epäkohtaan tai puutteellisuuteen elämässäni.

Itsensä kehittämisessä ei ole mitään pahaa. Mutta miettisin sen mielekkyyttä, jos se johtaa enemmän oman tyytymättömyyden ja vajavaisuuden tutkiskeluun, kuin hyvän olon lisääntymiseen.

Käytin aivan liian paljon aikaa omien puutteellisuuksieni ihmettelyyn ja yrityksiin korjata niitä. Yritin suorittaa ihmisyyttä.

Loin itselleni erilaisia tehtävälistoja, joista oli tarkoitus tulla automaattisia, elämää helpottavia rutiineja. Niiden tarkoitus oli rakentaa elämästä hallittavampaa, helpompaa, tehokkaampaa.

Selvitin milloin mitäkin asiaa, jotta voisin muuttaa elämääni paremmaksi sen eri osa-alueilla. Tarkoitus oli varmasti hyvä. Lopputulos ei.

Kesti pitkään ymmärtää, että minun ei tarvitse olla tietynlainen. Eikä minun tarvitse olla yhdenlainen.

Monista yrityksistä huolimatta kaikki mikä viittaa säntillisiin rutiineihin, ei minulta onnistu. Oli kyse sitten ruokailurytmistä tai vaikka säännöllisen unirytmin ylläpitämisestä. Viikoittain toistuvasta siivouspäivästä tai etukäteen suunnitellusta ruokalistasta. Minua ei liene luotu toimimaan kellon ja suunnitelman mukaan, vaan noudattamaan omaa, minulle sopivaa, vaihtelevaa rytmiäni.

Välillä uneni pysyvät säännöllisessä rytmissä, ilman herätyskellon apua. Kunnes jokin saa minut valvomaan läpi yön ja rytmi hajoaa. Viimeistään kevät ja valon lisääntyminen sekoittaa unirytmini, ehkä eri tavalla kuin voisi kuvitella. Yhtäkkiä alkaa uni maistua niin, että sitä ei tunnu saavan riittävästi koskaan. Ja jonkin ajan päästä ei nukuta sitten mitenkään, ainakaan silloin kuin se olisi toivottua. Usein unirytmi hakee muotoaan koko kesäajan, kunnes syksyllä taas alkaa toimia säntillisemmin.

Ruokakin maistuu tai on maistumatta. Niin kauas kuin voin muistaa, syöminen on ollut elämässäni asia, jonka voi hyvin unohtaa. Syön kun on nälkä, ja se saattaa olla harvinainenkin vieras. Mitä harvemmin syön, sitä vähemmän on nälkä. Tilanteesta voi seurata monenlaisia harmeja, mutta syöminen tasaisesti muutaman tunnin välein ei monen monituisista yrityksistä huolimatta onnistu.

Lukuisien yritysten jälkeen olen vihdoin hyväksynyt sen, että minusta tuskin tulee säännöllisten rutiinien mukaan elävää ihmistä. Jo sana ’rutiini’ kuulostaa minusta ikävystyttävältä ja kahlitsevalta. Mitä enemmän olen pyrkinyt saamaan elämääni toimimaan kuin tasaisesti käyvä kello, sitä enemmän olen stressaantunut, suorittanut ja ahdistunut. Tai unohtanut koko suunnitelman heti seuraavana hetkenä.

Olen tullut siihen tulokseen, että voin parhaiten kun elän luonteelleni ominaisella tavalla. Yksinkertaisinta on toimia sen mukaan mikä sopivalta tuntuu, ei toteuttaa valmista suunnitelmaa. Olen hyväksynyt, että on asioita, joita en voi muuttaa ilman tarpeettoman suuria ponnistuksia ja turhaa stressiä.

Asiat olkoot siis niin kuin ovat. Kaikkein tyytyväisin olen nyt, kun en aktiivisesti pyri muuttamaan itsessäni mitään. Nautin elämästäni enemmän kuin koskaan, juuri sellaisena kuin se on.

14 kommenttia artikkelissa “Hyväksy se, mitä et voi muuttaa

  1. Hei! Ajatuksesi ovat niin totta! Olemme kaikki erilaisia, meitä ei voi samaan muottiin tai samoihin rutiineihin tunkea. Tärkeää on, että opimme kuuntelemaan itseämme ja omia tarpeitamme – tietenkin kohtuullisissa rajoissa. Hiljentyminen arkisten asioiden äärelle (kuten tuo syöminen) saa jossain vaiheessa aikaan sen, että opimme itsestämme – mitä oikeasti tarvitsemme ja luotamme valintoihimme.
    Itsemme ulkopuolelta jatkuvasti tulevat erilaiset ohjeet esim. laihduttamisesta, liikunnasta ja muusta elämänhallinnasta ovat aikansa ja kulttuurinsa tuotosta, trendien nopeaa vaihtelua. Jos niitä alkaa seurata menee pää ja kroppa sekaisin (voivat ne toki hetkellisesti apua tuoda).
    Uskon ihmisen omaan ajatteluun, oman itsensä kuunteluun, joka jokaisella on jossain olemassa. Toisilla tämä kuuntelu voi olla vaan turrutettuna hektisen elämän, kulutuksen tai jonkin muun alle. Kuuntelu ei ole helppoa ja se voi olla tuskallistakin.

    Muuten, kirjoitin Sinulle vastausta joskus talvella, kun etsiskelit laukkua. Etsin samoihin aikoihin takkia. En löytänyt. Kävin ostamassa kankaan, piirsin mallin ja teetätin takin ompelijalla. Olen tyytyväinen. Ompelija sai töitä ja sain mieleiseni pitkäikäisen takin. Suunnitelmiini kuuluukin nyt, että teetätän syksyllä tarvitsemani vaatteet ompelijalla. Olen ihan innoissani asiasta. Pääsen valitsemaan kestäviä materiaaleja ja suunnittelemaan yksinkertaisia malleja, joita kaupoista on vaikea löytää. Lisäksi tiedän mihin rahani menevät.

    Rauhallista juhannusta!

    • Kiitos kommentistasi! Sopiva tasapaino löytyy parhaiten itseään kuuntelemalla. Itseäni nykymenossa mietityttää se, miten kaikkia elämän osa-alueita pyritään hallitsemaan niin tarkasti. Se tuntuu itselleni vieraalta. Juuri nuo kaikenlaiset elämänhallintaan liittyvät ohjeet… miksi kaikkea pitäisi hallita niin tarkasti? Ei minusta ainakaan ole kellontarkaksi koneeksi yhtään missään asiassa, enkä näe järkeä sellaiseksi pyrkimisessä. Joillekin se varmasti tuo turvallisuuden ja hallinnan tunnetta, hyvinvointiakin, mutta itselleni sellainen ei sovi.

      Hienoa, että sait ompelijalta tilaamalla sopivan takin! Olen iloinen puolestasi. Hyvä että löysit itsellesi sopivan tavan järjestää vaateasioita. Itsekin olen miettinyt ompelijan käyttöä jo pidemmän aikaa, mutta hidasteena on etten tiedä tarkasti mitä haluan, enkä varsinkaan osaa piirtää. Pitäisi saada aikaiseksi etsiä kuvia, jotka muistuttaisivat ajatuksiani sopivasta vaatteesta. Itsekin kaipaan hyvin yksinkertaisia ja istuvia vaatteita, joita on kaupoista hämmentävän vaikea löytää. Josko syksyn mittaan ottaisin asiaksi etsiä sopivia, ajatuksiani kuvaavia kuvia ja hankkiutua ompelijan luo. Tiedän, että se olisi minun vaatimustasollani varmasti oikea paikka vaatteiden hankintaan. Mieluummin näkisin kuitenkin vaivan selvittää ompelijalle mitä haluan, kuin loputtoman kaupoissa kiertelyn vaivan joka ei tuota juuri minkäänlaista tulosta.

      Rauhallista juhannusta sinullekin!

  2. Amen. Kuinka hyvin osasitkaan asian muotoilla!

    Olen tehnyt itsestäni aivan samanlaista tulkintaa. Olen vuosien aikavälillä muuttanut aika paljonkin päivittäisen elämäni valintoja, liittyen mm. ruokaan. Aluksi muutokset tulivat noiden mainitsemiesi listojen ja sääntöjen puolipakottamana. Lähestymistapani painonpudotukseen oli kuitenkin ehkä lähtökohtasesti hyvin valittu, koska päätin tehdä vain sellaisia muutoksia jotka sopivat sen hetkiseen muuhun elämään ja haluan / pystyisin toteuttamaan jokaista yksittäistä tapaa loppuelämäni. Eli kuten mainitsit, en lähtenty tavoittelemaan asioita joita pidetään ehkä yleisesti oikeina tai suositeltavina, vaan valitsin itselleni toimivat.

    Tekstissäsi kolahti myös kohdat ”elän luonteelleni ominaisella tavalla” ja ”eikä minun tarvitse olla yhdenlainen”. Ihminen on muuttuva ja oppiva, 35+-ikäisenä sitä tuntuu että nythän se oppiminen vasta alkaa. Kun ei tarvitse enää suorittaa jotain normeja, vaan antaa itsensä elää juuri luonteelleen ominaisella tavalla, sitä kuljettaa ehkä itseään juuri niihin tyytyväisyyttä ja iloa tuottaviin asioihin. Olen tehnyt hyväksymistyötä itsessäni mm. liikkumisen ja tuon painonhallinnan suhteen siinä, että säät ja vuodenajat vaan kertakaikkiaan vaikuttavat omaan aktiivisuuteeni ja syömistapoihin ja ne näkyvät kropassa alta aika yksikön, joten alan olla sinut sen suhteen että minulla on vähän niin kuin oravalla talviturkki ja kesäturkki 🙂 eli +- 2kg.

    Kiitos erittäin paljon puhuttelevasta kirjoituksesta, ajatuksemme ovat kulkeneet samoilla radoilla 🙂

    Hyväntuulista Juhannusta!

    • Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että tapani muotoilla asia aukesi muillekin. 🙂

      Itse näin 37-vuotiaana ajattelen, että en missään tapauksessa haluaisi olla nuorempi. Elämä on muuttunut paremmaksi koko ajan kun vuosia on tullut lisää. En jaksa enää pingottaa aivan samassa mittakaavassa kuin nuorempana, osaan ottaa rennommin ja ajatella enemmän mitä itse tarvitsen, kuin mitä muut minulta odottavat tai minusta ajattelevat.

      Säät ja vuodenajat vaikuttavat paljon minuunkin. Monessa suhteessa tuntuu kuin olisi ihan eri ihminen kesällä kuin talvella. Tuo talviturkki/kesäturkki -ilmiökin on tullut tutuksi. Kesäaikaan minuun ei meinaa mitenkään upota lämmin ruoka, voisin syödä koko kesän vain salaattia ja kalaa – ja paljolti näin syönkin. Talvella sitten lämmintä, mausteista ja tuhdimpaa ruokaa. Ja suklaata. 🙂

      Hyvää tuulta sinunkin juhannukseesi!

  3. Hyvää juhannusta sinulle. Minäkään en pidä rutiini sanasta. Tapojen muuttamisesta sen sijaan pidän 🙂 Ajattelen sanat eri tavalla. Tapojen sovittaminen itselle sopivaksi on ajatusta vaativa tehtävä, sen sijaan ajattelen rutiinien tulevan ilman ajattelemista. Minulla on luontaisesti aika tasainen rytmi, jolloin arki on kohtalaisen helppoa säännöllisine rytmineen. Toisaalta rytmini voi kyllä joustaakin, mutta ehkä muutos on vaikeampaa kuin jollekin, jonka rytmi on joustavampi ja tavat eivät ole yhtä juurtuneet. Mieheni ja poikani rytmit ovat vielä tasaisempia ja siten joustamattomampia kuin minun, tyttöni taas helposti muuttaa rytmiään tilanteiden mukaan. Yöunien suhteen pimennysverho on edellytys hyvälle yöunelle näin kesäaikaan ja kellon käännön yhteydessä unirytmi on aina hieman sekaisin ja väsyttää. Tosin en ole nukkunut lasten aikana yhtään kokonaista yötä eli en vielä tiedä miten tulen nukkumaan lasten kasvettua maitopullovaiheesta ohi.

    Takaisin muutosprosessiin, jota tapahtuu tekipä sitä tietoisesti vai ei. Minä tarvitsen projekti-tauko-projekti-tauko rytmitystä elämään ja suurin osa henkisestä kasvusta ja muutoksesta tapahtuu silloin kuin aktiivinen työ on jo ohi. Itsensä hyväksyminen on edellytys kasvulle ja kehitykselle ja pysyvälle muutokselle. Muilta saatu tuki on kaikille tarpeen, vaikka kenenkään ei tulisi muodostaa kuvaa itsestään pelkästään peilaamalla. Oma kuva voi olla vääristynyt ja siten esteenä hyvälle ololle. Uskomukset rajoitteista estävät olemasta sellainen kuin on. Ihmissuhteissakin muodostuu tapoja ja uskomuksia hyvin nopeasti ja niitä harva jaksaa kyseenalaistaa, koska kyseenalaistaminen horjuttaa haurasta tai vahvaa perustaa. Kaikkea ei toki kannata kyseenalaistaa, mutta oma miettiminen puhtaalta pöydältä mikä on minulle ja meille tärkeää auttaa valitsemaan itselle hyvän elämän ulkoisen mallin mukaan suorittamisen sijaan. Sadan tavaran miettiminen puhtaalta pöydältä oli hyvä harjoite, kiva kuin jaoit sen.

    • Kiitos kommentistasi ja hyvää juhannusta myös! Pimennysverho on tosiaan aivan ehdoton. Tosin sellaiset pitäisi olla joka huoneessa, sillä minun on ainakin todella vaikea asennoitua, että pitäisi mennä nukkumaan, kun olohuoneeseen paistaa suoraan aurinko vielä noin kello 23 aikaan. Tuntuisi vaan ihan hölmöltä vetää verhot auringon eteen ja alkaa ohjata ajatuksia nukkumaan menoon, kun mielestäni se paras aika vuorokaudesta on vasta alkamassa… Kesät ovat minulle henkisesti hankalia, kun kaikkein mieluiten nukkuisin päivällä ja valvoisin illasta aamuun. Päiväsaika on kesällä minusta se kaikkein tylsin aika olla hereillä. Kaikkein kaunein valo on välillä illasta aamuun, silloin kaupunkikin on ihanan hiljainen.

      ”Itsensä hyväksyminen on edellytys kasvulle ja kehitykselle ja pysyvälle muutokselle.” Tästä olen aivan samaa mieltä. Itse olen onnistunut muuttamaan esim. ruokavaliotani pysyvästi oikeaan suuntaan hitaasti vuosien aikana itseäni kuunnellen, ja miettien asiaa juuri omasta elämäntavastani ja luonteestani käsin. Sitä aiemmin kokeillut muutokset, jotka lähtivät ulkoapäin tulevista ajatuksista, eivät onnistuneet alkuunkaan. Saivat vaan minut tuntemaan huonoa oloa siitä, etten pysty siihen, mitä ”odotetaan”. Laihduttaminen (jota muuten mietin eniten silloin kun sille oli kaikkein vähiten tarvetta) jäi kun ymmärsin, että mitään syytä laihduttaa ei ole, ja että peilistä katsoo juuri sellainen nainen kuin näillä elämäntavoilla kuuluukin. Jotta peilistä näkyisi jotakin aivan muuta, joutuisin muuttamaan elämäni sellaiseksi, mitä en halua. Tosiasioiden hyväksyminen tekee ihmeitä. 😉

      Mukava kuulla, että pidit sadan tavaran miettimisestä. Se herättää monenlaisia ajatuksia.

  4. Hei, olen löytänyt blogisi kolmisen kuukautta sitten, lukenut kaikki tekstisi ja innolla aina odottanut uusia tekstejä. TÄMÄ kirjoitus osui niin oikealla hetkellä oikeaan tilanteeseen etten voi muuta sanoa kuin että kiitos!

    Itse olen ollut minimalistisella tiellä syyskuusta 2012 ja olo on niin ihanan vapaa. Asun mieheni ja kahden kissan kanssa ja vaikka olen tavaraa vähentänyt satoja ja taas satoja niin tuntuu, että aina löytyy taas poistettavaa, kun hiljalleen tajuaa mitä ilman pärjää vallan mainiosti.

    Mutta itse olen nyt siinä tilanteessa, että omasta mielestäni en omista enää yhtään turhaa henkilökohtaista tavaraa (joita minulla on 210kpl) mutta yhteisistä tavaroista on vaikeampi luopua kumppanini takia (hän on kasvanut ympäristössä jossa kaikki on säilytetty ja vieläkin kauhistelen hänen lapsuuden kodissaan olevia tekstiilivuoria joihin ei ole koskettu vuosikymmeniin mutta ei voi poiskaan heittää)..

    Jatka ihania kirjoituksiasi ja ihanaa juhannusta sinne päin 🙂

    • Kiitos kun kommentoit ja mukavaa, että löysit blogiini! Joskus käy hassuja yhteensattumia, että eteen tulee teksti jota juuri sillä hetkellä tarvitsee. Itsellenikin on aina välillä käynyt näin.

      Minimalismin tuoma vapaus on tosiaan ihanaa. Se on kaatanut mielestäni paljon raja-aitoja, pelkoja ja huolia, ja antanut tilalle näkemyksen siitä, että elämän ei tarvitse olla ollenkaan niin vaikeaa kuin millaiseksi sen joskus sen enempiä miettämättä loi. Tuo on tosiaan niin tuttua, ajan myötä huomaa yhä enemmän ja enemmän tavaroita, joita ilman pärjää ilman mitään ongelmaa. Samalla tavalla ovat karisseet myös erilaiset uskomukset siitä, millaista elämän tulisi olla ja mihin elämässä tulisi pyrkiä.

      Hienoa, että olet päässyt tilanteeseen, että omistat enää vain tarpeelliset henkilökohtaiset tavarat. Ymmärrän tuon yhteisistä tavaroista luopumisen vaikeuden, kun kumppani ei koe asioita samoin kuin itse asiat näkee. Se on joskus turhauttavaa, varsinkin kun tavaroiden ”hallinnointi” on enimmäkseen minun hommani. Olen miettinyt (ja kumppanilleni maininnutkin), että jos hän joutuisi käyttämään yhtä paljon aikaansa tavaroiden järjestelyyn, puhdistamiseen yms. niin hänkin ehkä ajattelisi toisin kaiken tarpeellisuudesta. Nyt hän saa tavaroista niiden edut, ei juurikaan haittoja. Miksi silloin pitäisi kiirettä luopua tavaroista?

      Minä jatkan kirjoituksiani, kiitos kannustuksesta. 🙂 Ihanaa juhannusta sinullekin!

  5. Juu varsinkaan ruokalistoja en ole ikinä edes harkinnut. Siinä kuolisi arkipäivän luovuuden käyttö ja ideointi jos pitäisi alkaa listojen mukaan elämään. Ainoa mukavuus ruoan laitossa, syömisen lisäksi, on juuri siinä että saa mielijohteesta loihtia jotakin hetkeen sopivaa antimista joista jääkaappi tarjoaa 🙂
    Itsensä kehittämisen suhteen samoilla linjoilla, kurinalaisesti muttei kieli vyön alla. Siinäkin asiassa voi mennä ylitse ja vain rasittaa itseään päinvastaisen toivossa. Lisäksi on niin paljon ihmisiä jotka eivät juuri koskaan mieti tällaisia asioita..

    • Kiitos kommentistasi! Ajattelen aivan samoin ruoanlaitosta. 🙂 Olen kokeillut ruokalistoja aikoinaan moneen kertaan, ja se teki ruoanlaitosta vielä tavallistakin tylsempää. Eivätkä ne suunnitelmat koskaan toteutuneet, elämä ei noudattanut suunnitelmia. Parhaat ruoka-annokseni olen loihtinut siitä mitä kaapissa on sattunut olemaan (vaikka ensin on näyttänyt ettei ole mitään mistä tehdä ruokaa), luovuutta käyttäen.

      Itsensä kehittäminen kurinalaisesti oli joskus aikoinaan sitä mitä kovasti yritin. Ja minulla se nimenomaan meni ylitse ja vei elämänilon ja sen vähäisenkin elämänhallinnan, mikä luonnostaan oli olemassa. Sen jälkeen olen alkanut jättää kurin todella vähiin ja miettiä itselleni parempia keinoja saada aikaan toivomiani muutoksia. Lempeys on toiminut huomattavasti paremmin kuin minkäänlainen kuri. Mikä kenellekin sopii. Esim. kuntoilussa jotkut saavat itsestään valtavasti irti, kun joku karjuu vieressä naama punaisena, että vielä kymmenen ja vielä ja vielä. Minulle ei tarvisi sanoa kuin kerran niin olisin ovesta ulos. Inhoan kaikenlaista käskyttämistä yli kaiken, ja se pätee silloinkin jos pyrin itse itseäni potkimaan eteenpäin. Minun on löydettävä motivaationi muualta ja muulla tavoin.

  6. Erittäin hyvä kirjoitus. Jälleen kerran.

    Kaikkea todellakin ”pitää” nykyään suorittaa, jopa ihmisyyttä, kuten oivallisesti mainitsit.

    Kirjoitit, että tästä lähtien elät luonteellesi ominaisella tavalla. Laajentaisin vielä hieman tätä näkökulmaa. Esim. kuvaamasi unirytmien muuttuminen vuodenaikojen suhteen ei ole vain luonteelle ominainen piirre, vaan puhtaasti meidän lajillemme (homo sapiens sapiens) ominainen piirre. Aivan kuten vaihtelut syömisessä, jne. Monet nykyiset ohjeet ja pakonomaiset (teollisen) yhteiskunnan luomat rytmitykset ovat monelle vaikeita, koska evoluutio ei ole muokannut meitä nukkumaan 365 yönä vuodessa 8 tuntia, syömään neljän tunnin välein, jne. Lisäksi eri ihmisillä on aivan syystä erilaiset rytmit eri aikoihin. Savanneilla ja luolissa lajimme olisi aika pian hävinnyt sukupuuttoon, ellei osa ihmisistä olisi ollut pirteitä aamuisin, osa iltaisin, osaa kevät nukuttanut ja osaa valvottanut. Jonkun piti olla aina valmiina havaitsemaan vaarat tai yhteisö / lauma saattoi saman tien heittää jäähyväiset tälle maailmalle.

    Nykyään puhutaan paljon eläinten kohdalla niiden oikeudesta lajinmukaiseen käyttäytymiseen. Eikö meidän näin ollen kannattaisi olla myös itsellemme hieman armollisempia ja yksinkertaisesti hyväksyä lajimme mukaiset variaatiot esim. luonteissamme ja rytmeissämme? Mutta ei. Meillä on normit. Meillä on säännöt miten meidän pitää syödä, juoda, kokea, tuntea, elää. Jos näistä poikkeat (ilman että oikeasti vahingoitat itseäsi tai toisia), saat diagnoosin ja lääkityksen. Jotta tästäedes osaat olla ”ihmisiksi” tässä yhteiskunnassa…

    • Kiitos kommentistasi! Ja mukava kuulla, että pidit kirjoituksestani.

      Niin. Nykyään tuntuu siltä, että koko elämä on yksi suoritus, joka pitää hoitaa tietyllä tavalla. Tämän ajatuksen yli pääsee onneksi nopeasti, kun lakkaa seuraamasta erilaisia medioita. Ei tarvitse ottaa kantaakseen sitä harhaa, että pitäisi sitä tai tätä. Mutta kokonaan yhteiskunnan suorituskulttuurista on vaikea päästä eroon, se tunkee ihon alle ihan vain uutisia seuraamalla.

      Kiitos kun laajensit näkökulmaani. Tuo on ihan totta, että lajimme on ominaisuuksiltaan paljon monimuotoisempi, kuin millaiseen muottiin meitä teollistuneessa yhteiskunnassa yritetään tunkea. Sen muotin reunat tuntuvat rasittavan ahtailta. Ihmisestä tehtäisiin kovin mielellään kone, kun seuraa ajatuksia siitä miten ihmisen tulisi toimia. Monimuotoisuutta ei kovin helposti tunnusteta, tai jos tunnustetaan, niin ainakin siinä mielellään nähdään silti se yksi, muita oikeampi tapa toimia.

      Tuo mitä viimeisessä kappaleessa kirjoitit, osui aivan naulan kantaan ajatusteni kanssa. Yhteiskunnan asettamista normeista poikkeavat variaatiot nähdään helposti epäluonnollisina ja vääränlaisina. Ja tämä kapeakatseinen maailmankuva tekee monen ihmisen elämästä vaikeaa aivan turhaan. En tiedä ollaanko Suomessa erityisen hanakoita laittamaan ihmisiä samaan muottiin (pieni kansa, pitkään jatkunut yhtenäiskulttuuri), mutta usein ihmetyttää miksi monelle tuntuu niin tärkeältä, että ihmiset tekisivät asioita juuri samalla tavoin. Mitä haittaa erilaisista tavoista on, jos ne eivät vahingoita ketään?

  7. Nyt kyllä yllätit. Rytmisi eivät sinänsä ihmetytä, koska itsekin syön ja nukun epäsäännöllisesti. Sen sijaan onnistuit hämmentämään sitä kuvaa, jonka olin muodostanut sinusta aiempien kirjoitustesi pohjalta. Viittaahan esimerkiksi neljän päivän välein bloggaaminen varsin säntilliseen rutiiniin!

    Minimalismia symppaavana vaan en komppaavana näen tavaroiden systemaattisen vähentämisen ja järjestelyn eräänlaisena laihdutuskuurina tai saliohjelmana. Onko siis minimalisti oikeasti päässyt irti suorittamisesta, vai onko roinan karsiminen vain tapa tehdä elämästä ”hallittavampaa, helpompaa, tehokkaampaa”?

    • Kiitos kommentistasi! Voi kuule, olen hiljakseen haaveillut siitä, että jonakin päivänä saisin kirjoitettua säntillisemmin. Nykyään kirjoitan yleensä kerralla enemmän, usein peräkkäisinä päivinä. Sitten tulee monen päivän, viikon tai pidempikin tauko jolloin en kirjoita mitään. Toimin tässä kuten kaikessa muussakin aika fiilispohjalta. Blogiin saa mukavasti tekstejä jonoon, mikä sopii minun työskentelytapaani aivan mainiosti. 🙂

      Laihdutuskuuri ja saliohjelma, kiintoisa vertaus. Elämän yksinkertaistaminen ja tehokkuus ei jotenkin sovi minulla samaan ajatukseen. Ehkä siksi, että tehokkuus nähdään usein niin, että saadaan mahdollisimman paljon aikaan. Itse pyrin yksinkertaistamaan elämääni, jotta voisin tehdä vähemmän ja hitaammin. Haluan enemmän vapaata aikaa, laiskottelua, olemista. En niinkään tehosta elämääni vaan pyrin pysyvästi vähentämään siitä kaiken turhan pois. Nähdäkseni näissä on eroa. Itselleni minimalismiin pyrkiminen on siis ehdottomasti suorittamisen vastakohta.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s