Hiljaisuus ja läsnäolo

Moni asia on muuttunut sen jälkeen kun tutustuin minimalismiin. Ennen pelkäsin hiljaisuutta. En halunnut kuunnella ajatuksiani. En halunnut tietää, mitä sisäisellä äänelläni olisi sanottavana. Käytin jatkuvasti joko televisiota tai radiota peittämään hiljaisuuden. (Televisiota käytin paljon myös täyttämään elämää, sen sijaan että olisin tehnyt asioita, joista todella nautin.)

Nykyään en osaa kuvitella elämää ilman hiljaisuutta. Nautin hiljaisuudesta ja luon sitä ympärilleni.

Tätä kirjoittaessani kuulen pääskysten kirkunaa, joka on yksi rakkaimmista äänistä mitä maailmalla on minulle tarjota. Liikenteen äänet kuuluvat vaimeina. Asunnon seinien sisäpuolella on hiljaista, kissatkin nukkuvat. Korviini ei kantaudu yhtäkään ääntä, joka häiritsisi kirjoittamistani. Olen läsnä tässä hetkessä.

Kävin pitkästä aikaa kampaajalla. Arvatkaapa mikä oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi aikoinaan valitsin juuri tämän kampaajan? Hän osaa olla hiljaa. Voimme olla yhdessä läsnä samassa tilassa ja helliä hiljaisuutta välillämme. Puhumme jos siltä tuntuu, mutta emme pitääksemme hiljaisuuden loitolla. Seuraan hänen työtään ja vain olen. Välillä katsomme toisiamme peilin kautta ja hymyilemme. Joidenkin ihmisten kanssa elämä voi olla ihanan yksinkertaista.

Arvostan kampaajaani myös hänen puhetaitonsa vuoksi. Hän osaa keskustella keveistä aiheista niin, että ne eivät koskaan ole vailla merkitystä. Tunnen hänen läsnäolonsa, kohtaaminen on aina todellista ja aitoa. Olen käynyt hänen luonaan vuosia, olemme vaihtaneet ajatuksia monenlaisista asioista, eikä hän ole kysynyt sanallakaan minun elämästäni. Ja minä suorastaan rakastan sitä hänessä. Olen saanut kiintiöni täyteen monien kampaajien (itse asiassa lähes kaikkien joita olen kohdannut) loputtomasta tarpeesta utelemiseen ja juoruiluun.

Useimmat ihmiset eivät osaa olla läsnä kuluvassa hetkessä. Silloin kun tapaa ihmisen, jonka läsnäolon voi aistia, se jää mieleen. Muistan erään satunnaisen tapaamisen. Osuimme mainostenjakajan kanssa yhtaikaa hissiin. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän katsoi minua lämpimästi silmiin, ja kysyi englanniksi mitä minulle kuuluu. Hämmennyin hetkeksi, sillä paikalliseen hissikäyttäytymiseen puhuminen kuuluu kovin harvoin. Ehdimme hissimatkan aikana vaihtaa vain muutamia lauseita, mutta kohtaamisen aito lämpö lämmittää minua vieläkin, yli vuoden vierähdettyä tuosta lyhyestä hetkestä.

Mihin meillä on kiire? Miksi aito läsnäolo on niin vaikeaa?

Ehdotan, että kokeilisimme yhä useammin hiljaisuutta. Jättäisimme häiriötekijät sivuun ja vain olisimme. Päättäisimme, että juuri nyt ei ole kiire minnekään.

Silloin ehkä kohtaisimme läsnäolonkin useammin.

8 kommenttia artikkelissa “Hiljaisuus ja läsnäolo

  1. ”Tätä kirjoittaessani kuulen pääskysten kirkunaa, joka on yksi rakkaimmista äänistä mitä maailmalla on minulle tarjota.”

    Tuo on minunkin mielestäni yksi aivan kauneimmista äänistä.

    Tähän tekee mieli vielä lainata Pythagorasta: Vaikene, tai sano sitten jotakin joka on parempaa kuin vaikeneminen.

    • Kiitos kommentistasi ja Pythagoraasta! 🙂 Minulle pääskyset tuovat kesän. Ja valon lisääntyminen. Kesän sääkin on sivuseikka näiden rinnalla.

  2. Voihan hissikulttuuri 🙂

    Puhun itsekin usein hisseissä muutaman sanan samaan hissiin sattuneiden kanssa. Tilanteesta tulee heti vähemmän kireä, enkä taida juuri koskaan olla saanut vastaukseksi mitään negatiivista murahtelua. Useimmiten hiljaisen hillittyjä hymyjä. En tiedä onko se sitten läsnäoloa vai tilanteen lukemista.

  3. Istuin mieheni kanssa terassilla ”yksillä”, nautimme kuhisevan kaupungin yläpuolella olevasta rauhallisesta illasta. Hetken kuluttua viereisestä pöydästä eräs amerikkalainen (tämä siis tapahtui ulkomailla) mies tuli luoksemme ja kysyi: ”anteeksi, mutta te olette varmaankin naimisissa? Ajattelin vain, että miten mikään pariskunta voi istua noin kauan sanomatta mitään toisilleen.” Kuvaa hyvin toki suomalaista hiljaisuuden kulttuuria mutta myös sitä, miten tärkeää on sekä ystävien että oman kumppanin kanssa, ettei aina tarvitse jauhaa jotain, vaan yhdessäolosta voi nauttia myös olemalla hiljaa. Eikä siinä ole mitään vaivaannuttavaa tai omituista 🙂

    • Kiitos kommentistasi! Nautin suunnattoman paljon Suomessa juuri tästä hiljaisuuden kulttuurista. On ihanaa voida olla vain hiljaa, ilman että jokainen väli tarvitsisi täyttää puheella.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s