Mitä kuuluu?

Ystävääni tavatessani kysyin mitä hänelle kuuluu. Sain polveilevan vastauksen, jossa hän kävi läpi erilaisia pienempiä ja suurempia murheita. Kerrottuaan nämä ajankohtaiset kuulumiset ystäväni oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi:

”95 prosenttisesti kaikki on hyvin. Olen onnellinen.”

Sen jälkeen hän alkoi miettiä, että miten tämä nyt näin meni. Miksi sitä kokee tarpeelliseksi vastata kokoamalla yhteen liudan erilaisia epäkohtia ja harmeja? Jos kuitenkin kokee pohjimmiltaan olevansa hyvin onnellinen, ja elämässä kaikki on 95 prosenttisesti hyvin?

Mietittyämme aihetta aikamme, hän kysyi olenko kirjoittanut siitä blogiini. Nyt kirjoitan.

Kun joku kysyy mitä sinulle kuuluu, mihin kiinnität huomiosi?

Minun on myönnettävä, että useimmiten vastaan jotakuinkin ”ei mitään erityistä”. (Mitä ihmeen erityistä sitä ihmiselle pitäisi aina kuulua? Ja toisaalta, eivätkö aika monet asiat voi olla ihan erityisiä? Eikö jokainen aamu, jolloin saan herätä, ole erityistä?) Ja sitten taidan kaivaa esiin asiat, joissa on jokin epäkohta…

Miksi ikävät asiat ylittävät uutiskynnyksen helpommin, kuin kaikki ne hyvät ja onnelliset asiat elämässä? En tiedä. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön?

Keskustelumme muistutti minua siitä, miten helppoa on valittaa. Maailmastahan ei epäkohtia puutu, jos niitä alkaa etsiä. Omassa elämässäkin niitä riittää, kun niihin kiinnittää huomionsa. Usein tulee valitettua pienistäkin asioista, joilla on hyvin vähän merkitystä kaiken sen hyvän rinnalla mitä meillä on.

Mihin kiinnitämme huomiomme, sitä näemme yhä enemmän.

Jos keskitymme harmeihin ja murheisiin, on helppo löytää yhä lisää harmeja ja murheita. Jos sen sijaan katsomme kaikkea sitä, mikä elämässämme on kaunista ja hyvää, huomaamme yhä enemmän hyviä asioita. Ja ne murheetkin alkavat näyttää pienemmiltä. Tai ainakin ne tuntuvat helpommilta kestää.

Kannattaa miettiä hetki: millaisiin asioihin elämässä haluan kiinnittää huomioni?

Tiedoksi kuitenkin, että ”ajattele positiivisesti” on lause, jota en voi sietää. Aina ei voi eikä jaksa ajatella positiivisesti. Elämään mahtuu myös asioita, joista ei tarvitse löytää sitä kaiken kirkastavaa kultareunaa. Ei tarvitse yrittää ajatella positiivisesti, kun ikäviä, raskaita, kamalia asioita tapahtuu. Mutta asioista, jotka eivät oikeasti ole kuin hiekanjyvän kokoisia tässä elämässä, ei kannata tehdä suurempia kuin ne ovatkaan.

Väsymys ja huonot yöunet tekevät minusta usein ikävän ihmisen. Minusta tulee helposti valittaja. Joinakin aamuina se kääntyy jopa huumoriksi, niin kauhealta se kuulostaa. Minulla on menossa loppuelämän kestävä projekti valittaa vähemmän. En kerta kaikkiaan jaksa edes itse itseäni, kun saan valivali-langan päästä kiinni. Olen opetellut pitämään suuni kiinni ja keskittymään olennaisempiin asioihin. Voin valita jotakin mielekkäämpää valittamisen sijaan, sen yritän muistaa.

Kuin tueksi projektissani internetin ihmeellinen maailma toi eteeni Becoming Minimalist -blogissa julkaistun kirjoituksen How To Complain Less. Kirjoitus tarjoaa myös selityksen siihen, miksi niin helposti aloitamme keskustelun valittamalla.

”Take notice of how often we initiate conversations with a complaint. Often times, even subconsciously, this tactic is used because it garners a heightened response. Remove it from your arsenal. And try spreading some cheer with your opening line instead.”

”Mitä kuuluu?”
”Hyvää kuuluu, mukava nähdä sinua!”

6 kommenttia artikkelissa “Mitä kuuluu?

  1. Hyvä kirjoitus! Itselleni tuli mieleen myös sellainen asia, että jotkut vastaavat aina ”hyvää kuuluu” vaikkei kuuluisi. Sellainen tapa ärsyttää minua, koska mielestäni pitää myös saada joskus kertoa murheensa mutta tosiaan olen kanssasi samaa mieltä. Ei ole tarpeen valittaa jokaisesta asiasta, kun asiat ovat loppujen lopuksi aika hyvin. Ja kyllä, aina ei voi tai jaksa ajatella positiivisesti.

    • Kiitos kommentistasi! Tuosta olen samaa mieltä, aina ei tosiaan tarvitse kuulua hyvää jos ei kerran kuulu. Mitä iloa on toisista ihmisistä, jos heidän kanssaan ei koskaan voisi jakaa murheitaan? Turha valittaminen on eri asia, ja valitettavasti siihenkin joskus jumahtaa. Toisaalta, sekin voi kertoa pinnan alla olevasta stressistä ja levon tarpeesta.

  2. Ja joissain toisissa kulttuureissa ”mitä kuuluu?” -kysymykseen on pakko vastata ”hyvää”, vaikka olis suurinpiirtein pää kainalossa ja sukunsa viimeinen henkiinjäänyt. Valittaminen kuuluu jonkinlaisena nöyryydenosoitus- ja bondausrituaalina meikäläiseen keskustelukulttuuriin, ja sellaisena se kai täytyy hyväksyä, mutta se on silti välillä varsin rasittavaa.

    • Kiitos kommentistasi! Niinpä, itse jaksan valittamista hyvin pitkään, jos vaihtoehtona on ainainen ”hyvää”, oli tilanne mikä hyvänsä. Itse en ehkä myöskään tulkitse negatiivisista asioista puhumista yhtä helposti valittamiseksi kuin joku toinen.

      • Tottakai negatiivisista asioista saa puhua, jos on jotain murheita. Se ei ole turhaa valittamista. Mutta sellainen voivottelu, johon kanssakeskustelijoiden on tarkoitus liittyä kuin kuoroon samaa voivottelua toistelemaan (tarkoituksena kai yhteishengen luominen?), käy ärsyttämään.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s