Autotonta arkea ilman joukkoliikennettä

Mietiskelen aina välillä autottoman elämän mahdollisuutta. Taloudessamme on auto, mutta minun osaltani elämä on tavallaan autotonta, sillä minulla ei ole ajokorttia. Olen jo nuoresta pitäen ajatellut eläväni niin, etten tarvitsisi omaa autoa. Haluan päästä liikkeelle omin jaloin, ja tarvittaessa käyttää joukkoliikennettä. Minulla on ollut mahdollisuus toimia näin aina siitä lähtien, kun muutin lapsuudenkodistani.

Tänä kesänä olen saanut kokea, millaista on elää kahden paikan välillä, osittain haja-asutusalueella, kun kaikki asiointi on hoidettava joko pyörällä tai taksilla. Missään syvällä metsien uumenissa en ole kuitenkaan ollut, vaan noin kuuden kilometrin päässä pikkukaupungin keskustasta. Mökin ja ns. kaupunkiasunnon välillä matkaa on kymmenen kilometriä. Melko lyhyiden välimatkojen vuoksi asioiden hoitaminen kuulostaa ajatuksena varsin yksinkertaiselta, mutta käytäntö osoittaa toista.

Vielä viime kesänä asiointi järjestyi autolla, mutta tänä kesänä on toisin. Autoa käyttäessä kaikki on huomattavan yksinkertaista, niin yksinkertaista ettei sitä edes huomaa liiemmin arvostaa. Auton merkitys korostuu, kun aivan kaikki on hoidettava pyöräillen – tai otettava taksi. Joukkoliikenteestä ei voi puhuakaan, sillä sitä ei ole.

Jo pelkästään kahden paikan välillä elämisessä on omat hankaluutensa. Mökillä on kesällä huomattavasti mukavampaa kuin kuumassa kerrostaloasunnossa. Niinpä mökillä ollaan niin paljon kuin suinkin mahdollista, ja käydään kaupunkiasunnolla vain hakemassa postit ja ehkä pesemässä pyykkiä. Tai hakemassa jotakin, mitä tarvitaan mökillä. Useimmiten samalla reissulla poiketaan myös kaupassa ja hoidetaan muita tarpeellisia asioita. Jos tarvitaan jotakin muutakin kuin ruokaa, on käytävä useammassa kaupassa, sillä pikkukaupungista ei löydy marketteja, joista saisi kaiken saman katon alta. Aina edes kaikkea tarvittavaa ruokaa ei saa saman katon alta.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Ensimmäinen asia, ennen koko matkaan lähtöä, on miettiä mitä liikennettä aiheuttavia tapahtumia mökiltä lähtiessä on. Kun pyöräteitä ei ole ja piennaralueet ovat olemattomat, kapealle, huonokuntoiselle tielle ei vilkkaan liikenteen aikaan ole asiaa. Asiointireissut sovitetaan ajankohtiin, jolloin liikennettä on vähemmän.

Tätä kirjoittaessa ajankohtaiset hellepäivät aiheuttavat ongelmia kulkemiseen, ellei ole erityisen kuumuutta kestävää ihmistyyppiä. Saati jos hellepäiviä sattuu viikoksi yhteen menoon. Kun aurinkoherkkä iho on suojattava päästä varpaisiin, ei kovin kuumalla ole ihan ykkösjuttu lähteä pyöräilemään pidempää matkaa. Kuuma sää aiheuttaa minulle huonovointisuutta ja heikotusta vähemmälläkin.

Jos on hoidettava asioita, jotka ovat kiinni kellonajasta (kuten kaupassa käynti tai pyykinpesu ilman että naapurisopu häiriintyy), niin hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole. Pyöräilyreissua ei ole mahdollista hoitaa alusta loppuun viileään aikaan, varsinkaan kun se lähes aina sisältää poikkeamista useammassa paikassa. Reissuun kuluu poikkeamisten vuoksi useampi tunti, vaikka eri paikoissa käymisen hoitaisi niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Taksilla suhaaminen paikasta toiseen ei ole vaihtoehto kuin hyvin harvoin, ja jos on aivan pakko.

Ruokaostokset kesäkuumalla, pyörällä kuljettaen, ovat yhtä suurta kompromissia. Sana ”kylmäketju” lähinnä huvittaa. Tuoreen kalan tai lihan kuljettaminen ei tunnu hyvältä ajatukselta. Mökiltä lähtiessä otetut kylmävaraajat eivät ole erityisen kylmiä enää silloin, kun niiden asiointireissun paluumatkalla pitäisi suojata ruokatavaroita.

Entäs sitten kierrätys? Se tietää yhtä lisäpoikkeamista tai erillistä ajelua noin neljän kilometrin päähän ja takaisin. Edes kaupunkiasunnolla ei ole kierrätysmahdollisuuksia kuin paperille ja biojätteelle, ja sieltä on kierrätyspisteelle aivan yhtä pitkä matka kuin mökiltäkin.

Mietintää aiheuttaa myös se, mitä kulloinkin saa pyörän kanssa kulkemaan. (Tai juuri nyt kahden pyörän kanssa, kun olen tarinan päähenkilön apuna.) Pyörän kahteen tavarakoriin ei ihmeitä saa sopimaan. Minimalismia saa harjoittaa joka kerta kun johonkin lähtee, mitään turhaa ei ole mahdollista kuljettaa.

Ajatuksena arjen pyörittäminen pyörävoimin kuulostaa vielä melko yksinkertaiselta, kun pisin välimatka yhteen suuntaan on vain kymmenen kilometriä. Ainakin jos on hyväkuntoinen, ja halukas pyöräilemään lähes joka päivä tai tekemään tuntien reissuja. (Elämässä kun olisi muutakin tehtävää.) Jos säät sallivat, tai jos on valmis polkaisemaan asioilleen säästä riippumatta. Jos ja jos. Moni asuu huomattavasti syvemmällä haja-asutusalueella, jolloin palvelut ovat oikeasti kaukana, eikä pyöräilemistä tarvitse edes harkita.

Tilanne laittaa kuitenkin mietityttämään, kun tietää, että asia koskee noin 70-vuotiasta ihmistä, jolle tilanne tuli eteen vasta hiljattain.

Eläminen mainituissa olosuhteissa on antanut minulle toisenlaisen näkökulman arjen pyörittämiseen. Oma tilanteeni on hyvin erilainen. Suurehkon kaupungin keskustassa asuminen, kun taloyhtiössä on lähes kaikki mahdolliset kierrätysmahdollisuudet, ja kaupat ja palvelut ovat lähellä, on tähän verrattuna naurettavan (ehkä liiankin) helppoa.

Olen saanut jälleen käytännön kokemusta siitä, miten hyödyllistä on tulla toimeen mahdollisimman vähällä. Mitä enemmän tarvitsee, sitä vaikeammaksi ja työläämmäksi elämä tulee. Mitä yksinkertaisemmin elää, sitä helpommalla pääsee. Oman auton käyttö mahdollistaa elämän ”monimutkaistamisen” kuin huomaamatta. Kun kulkemisen hoitaa lihasvoiman avulla, elämän yksinkertaistaminen tulee nopeasti mieleen.

4 kommenttia artikkelissa “Autotonta arkea ilman joukkoliikennettä

  1. Kyllä näin on! Ihan jo pelkkä kauppatavaroiden kotiin kantaminen saattaa olla työn ja tuskan takana. Talvella samoin lumen määrä ja kylmyys vaikeuttavat arkisia asioita. Pyörällä kulkeminen on joskus vaikeaa, ilman pyörää kassien toimittaminen jopa mahdotonta. Lähdepäs sitten ystävää tapaamaan vaikkapa toisella puolella kaupunkia. Käytät tapaamiseen busseilla noin puolet päivästä. Ilman busseja käytät myös seuraavan päivän energiat. Olenkin tullut päätelmään joka ei ole ihanteellisin; kyllä suomessa elämiseen tarvitaan henkilöauto ja sillä hyvä. Elämän ei tule olla pelkkää raatamista, vapaa-ajalla tulee keretä myös rentoutua. Ehkä suurimpien kaupunkien keskustassa asuminen on poikkeus, mutta muutoin en aio edes yrittää ilman.

    • Kiitos kommentistasi! Niinhän se on, että suurimmassa osassa maata ei ole kovin kummoista joukkoliikennettä. Riippuu sitten kunkin kuntoiluhaluista ja muista seikoista, miten siellä joukkoliikennealueen ulkopuolella pärjäillään. Moni valitsee henkilöauton, enkä ihmettele miksi.

  2. Onko naapuriapua saatavilla? Kun olin lapsi, meillä ei ollut autoa. Vietimme silti kaikki kesät äitini lapsuudenkodissa maalla, josta lähimpään kauppaan oli matkaa 7 km ja isompaan taajamaan 20km. Juna kulki 2 kertaa päivässä, aamulla taajamaan, iltapäivällä takaisin. Pyöräilimme pikkuostokset ”lähikaupasta” ja muutoin saimme apua naapureilta. He ajoivat mökkimme ohi omalla kauppareissullaan ja kysyivät tarvitsemmeko jotain tai lähdemmenkö mukaan. Muutoin syötiin kasvimaan antimia, hirvenlihaa pakkasesta ja kalaa järvestä, maito ja kananmunat haettiin naapuritilalta. Postit oli käännetty maalle ja pyykkiä pestiin todella harvakseltaan saunomisen yhteydessä, vaikka eipä sitä paljoa lämpiminä kesäpäivinä tarvinnut, päivästä toiseen kelpasi sama mekko.

    • Kiitos kommentistasi! Naapuriapua ei ole saatavilla. Onneksi ihminen on sopeutuvainen, uusiin tilanteisiin tottuu. Niin kauan kun terveyttä riittää, asiat sujuvat. Välimatkoilla on onneksi tapana alkaa tuntua lyhyemmiltä, mitä enemmän niitä omin jaloin tai pyörällä taittaa.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s